Rakkaudesta rotuun

Alunperin julkaistu vanhassa blogissani 1.11.2011

– – –

Jos et viimeisten vuosien aikana ole muuttanut mieltäsi mistään asiasta, sinun on syytä pohtia, olisitko mahdollisesti kalkkeutunut. (Gelet Burgess)

Arvostan kokemusta ja sen tuomaa näkemystä, mutta sitä minä en käsitä, miksi kokemuksen kuorruttaminen uudella tiedolla koetaan niin merkillisen uhkaavaksi ja kielteiseksi asiaksi? Otetaan nyt esimerkkinä vaikkapa rodussa (vapaaehtoisesti) tehtävät terveystutkimukset. Porukka jakautuu selkeästi kahtia.

Toinen porukka tietää, ettei niitä ennenkään ole tehty ja koirat kyllä hyppivät korkealle, näkevät lelunsa ja voivat loistavasti ilman niitä kalliita tutkimuksiakin. Tämä sakki pitää terveystarkastuksien puolestapuhujia hössöttäjinä ja aika usein nuorina, jotka eivät vielä mistään tosielämästä mitään tiedä. Tiedetään myös sellainen asia, että pelkillä terveystuloksilla ei voi kasvattaa. Siinä he ovat oikeassa, ei niin voikaan eikä niitä monen rodun kohdalla vielä pitkään aikaan voidakaan pitää minään muuna kuin tiedonhankintavälineenä. Ilman näitä terveystuloksia emme kuitenkaan tiedä mihin päin kukin rotu on terveytensä osalta menossa. Terveystutkimustuloksia koirilleen hankkivia pidetään vouhottajina ja heidät koetaan jopa uhkaksi. Näiden henkilöiden tietämys ja tuntemus rodun kehityksestä ja rodun taustalla olevista koirista on kuitenkin arvokasta. He ovat toisinaan käveleviä historiankirjoja ja siitä kaikki kunnia heille! He ovat vuosien varrella nähneet erilaiset rodun parissa koetut kohut ja myrskyt, joten tietty särmä on hioutunut – joskus jopa silonnut liki saippuan liukkaaksi. Saippuasta ei saa mitään otetta kun se on märkä. Näitäkin on tullut tavattua. Tällaista kokenutta saippuaa ei välttämättä enää kiinnosta mikään muu kuin oma tekeminen. Toisaalta taas vanhan ja särmikkään kasvattajan tapaaminen on mitä viihdyttävin ja opettavaisin hetki.

Edellisen vastakohta, usein nuoremmista rodunharrastajista koostuva porukka, tutkii koiriaan kattavasti ja ääripäässä tutkitaan joka kolo ja reikä ja tehdään jokainen mahdollinen DNA-testi ja verikoe – tai ainakin sitten tehdään kun tietämys käsillä olevista testeistä saavuttaa väen. Kaikki tieto on EHDOTTOMASTI arvokasta, sitä en kiellä enkä kyseenalaista missään tapauksessa. Tämän ryhmän ominaisuutena on kuitenkin se, että jokainen nyppy raportoidaan kuuluvasti ja osasta löydöksiä tehdään iso numero riippumatta siitä onko kyseinen asia merkityksellinen koiran jalostuksen kannalta ja riippumatta siitä onko löydös koiran elämään isosti vaikuttava asia vai ei. Koiran ”jalostusarvo” kerrotaan muutamalla erilaisten tutkimusten tuloskoodeilla. Millään muulla ei ole väliä. Terveystutkimustuloksia karttavia vähätellään ja mollataan kuuluvasti. Omien koirien tuloksia nostetaan jalustalle ja jos jollakulla (yleensä toisen omistamalla koiralla) on löytynyt jotain negatiivista, asiasta tehdään iso numero. Tämä numeronteko taas puolestaan aiheuttaa sen, että nämä ensiksi mainitun ryhmän edustajat vielä vähemmän aktivoituvat löydösten ”pelossa” tutkimaan koiriaan. Usein näkökulma voi olla (liiankin) kriittinen, varsinkin silloin jos ensimmäinen oma tutkittu koira osoittautuu rodun keskivertoa paremmaksi näiden tuloksiensa osalta. Sitä ollaan kriittisiä aina siihen saakka kun ensimmäinen oma vastoinkäyminen koittaa ja sitten joko lopetetaan kasvattaminen ja mollataan koko rotu tai sitten unohdetaan ne jalot periaatteet ja vaihdetaan mielipiteet lähinnä tuon ensimmäisen ryhmän kaltaisiksi.

Näiden kahden ryhmittymän ajatusmaailmat ovat toisistaan kaukana. Yhteistä säveltä ei meinaa löytyä. Mitä tahansa toinen ryhmittymä tekeekin tahi päättää, toista porukkaa ottaa asia päähän. Rotu on sama ja yhdessä pitäisi eteenpäin päästä. Kuinka se tehdään? Niinpä – kuinka?

Rodun tulevaisuuden kannalta se kaikkein parhain tilanne olisi jossain noiden kahden ryhmän välillä. Kun paljon rotukokemusta omaavat uskaltaisivat ja viitsisivät päivittää tietotaitojaan uusilla moderneilla tutkimuksilla ja soveltaa näitä oppejaan. Nuoret kasvattajat voisivat jatkaa samalla arvokkaalla linjallaan terveystutkimusaktiivisuudessa, mutta hieman tasoittaa särmiään ja kunnioittaa ”vanhojen patujen” ajatuksia ja näkemyksiä. Jos eläisimme täydellisessä maailmassa, nämä kaksi ryhmittymää osaisi keskustella asioista ja ajatella enemmän rodun parasta kuin oman kasvatustyönsä kantamaa hedelmää.

Ja kumpaanko ryhmittymään minä kuulun itse? En tiedä. Olen kuitenkin vain ihminen ja löydän itsestäni piirteitä molemmista ryhmistä. Haluan joskus olla se kävelevä historiankirja, mutta en halua jumittaa tiedonhankinnassa tietylle vuosikymmenelle. Arvostan terveystutkimustuloksia teettäviä ja niistä avoimesti tietoa jakavia, mutta huomaan vuosien saatossa särmikkyyteni näissä asioissa silonneen.Myönnän olleeni kovastikin ”tietäväinen” silloin kun en tiennyt yhtään mitään ja nyt kun sen tajuan, myönnän aina vain tietäväni vähemmän. Tiedän kuitenkin, että tieto lisää tuskaa, mutta ymmärrän, että liika tieto voi myös pelottaa. Vastoinkäymisistäni huolimatta en ole lyömässä hanskoja tiskiin, sillä itsekkäänä ihmisenä haluan oman kasvatustyöni jatkuvan. Onko se sitten rodun etu – en tiedä – se jää nähtäväksi. Sitä en kuitenkaan tiedä jos en jaksa kokeilla.

Moni mainitsee motokseen ”rakkaudesta rotuun”, mutta mitä tämä jalo lause pitää oikeasti sisällään? Niinpä – mitä? Onko rakkaus rotuun sitä, että haluaa maailmaan uuden pentueellisen tietyn rotuisia koiria vai kantaako rakkaus sukupolvien yli jopa niihin aikoihin kun itse istuu vanhainkodissa kiikkutoolissa kaverikoiria rapsuttamassa ja muistelemassa omaa päivittäin unohtuvaa nimeään? Minä ainakin toivon, että harrastamani rotu on olemassa sittenkin kun minä tarkkailen jostain toisesta maailmasta kasvattajia, jotka katsovat jostain 3D-rotuhistoriateoksesta miltä esi-esi…..esi-esiäiti Big-Wood’s Tirion näytti 2D-kuvassa ja pohtivat samalla miten rotu on mahdollisesti ulkoisesti muuttunut näinä vuosina.

Ulkoisesta muuttumisesta puheen ollen…


Kentwood Curigwen (s.1949,  lähde: http://www.cardicommentary.de)


Pantyblaidd Pip (s. 1963,  lähde: http://www.cardicommentary.de)



Ringinglow Mory’s Treasure (s. 1976, lähde: http://www.cardicommentary.de)


Big-Wood’s Tirion (s. 1997)

Ja sama hieman erilailla:


Bussleton Joy ja Bussleton Chips joskus 30-luvun lopulla


Kentwood-koiria joskus 50-luvulla…


… Big-Wood’s narttuja kuvattuna v. 2010

Ja mitenkö nämä ulkonäköasiat liittyivät terveystutkimuksiin? Ei niin mitenkään, mutta olipahan vain loistava aasinsilta tuossa aikaisemmin :D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: