Pakkoko pakkoon?

Tämä teksti on kopioitu vanhasta blogistani. Olen kirjoittanut sen sinne alun perin 16.2.2012. Tuolloin elettiin aikaa ennen rotujärjestön vuosikokousta, jossa esillä oli jäsenistöltä alkunsa saanut PEVISA-aloite. Vuosikokouksessa tehdyn päätöksen perusteella welsh corgi cardigan ja welsh corgi pembroke roduilla nk. raja-arvoton PEVISA alkaa 1.1.2013 silmien, lonkkien ja kyynärnivelien osalta.

– – –

Corgiharrastajien keskuudessa tämän hetken kuumin keskustelun aihe on tuleva rotujärjestön vuosikokous ja siellä esillä olevat PEVISAan liittymisesitykset. PErinnöllisten VIkojen ja SAirauksien vastustamissääntö on aika-ajoin pulpahdellut pintaan, mutta nyt tästä asiasta päästään mitä todennäköisimmin päättämäänkin saakka. Mielipiteitä aiheen tiimoilta on luonnollisesti puolesta ja vastaan.

Esityksen mukaan vuosikokouksessa tullaan äänestämään kolmen eri vaihtoehdon välillä. Yksi vaihtoehto sisältää raja-arvoja, yksi on tutkimuspakko ilman raja-arvoja ja kolmas on sitten se, että ei liitytä lainkaan ja jatketaan samaan malliin kuin tähänkin asti, eli vapaaehtoisuuteen perustuvalla taktiikalla.

Olen vuosikausia ajatellut naivisti, että rodun parasta ajattelevat valveutuneet kasvattajat haluavat toki tietää millaisista vanhemmista pentuja maailmaan saattavat. Lapsuus on loppu ja pinkit prillit särkyneet ja totean, että joko meillä on kasvattajilla röntgenkatseita tai kristallipalloja tai sitten heitä ei vain kiinnosta tietää koiriensa sisintä olemusta.

Olen myös aina tuuminut, että rodunharrastajat ovat epätavallisen epäonnistuneita vapaaehtoisuuteen perustuvissa tutkimuksissa, jos on pakko mennä pakkoon eli ottaa PEVISA-sääntö käyttöön. Epäonnistuneita eli ei, mutta eipä tuo tutkimusaktiivisuus ole mitään aimoharppausta kokenut pelkällä kannustamisella. Edelleen syntyy pentueita tutkimattomista vanhemmista ja tutkimaton tulkitaan helposti virheettömän terveeksi. Näinhän ei missään tapauksessa voi olla. Tutkimatonhan voi olla mitä vain ja henkilökohtaisesti rinnastaisin tutkimattoman ihan johonkin muuhun kategoriaan kuin siihen, missä se luustoltaan heikoinkaan tutkittu on. Arvostan itse enemmän koiraa josta on tietoa, olipa se sitten positiivista tai negatiivista ja vielä enemmän arvostan koiraa jos tuota tietoa on useammassa sukupolvessa.

Vaihtoehdoista kannatan itse eniten esitystä ilman raja-arvoja. Tämä jättäisi edelleen kasvattajalle oman harkinnan mitä käyttää ja tutkimustuloksista tulisi jalostuksen apuväline, ei sen rajoitin. En näe mitään ongelmaa siinä, että jokainen jälkeläisiä maailmaan saattava koira olisi edes näiden voimassaolevien perinteisien terveystutkimusten valossa tarkasteltu ja analysoitu. Se myös pennunostajan vinkkelistä antaa tasapuolisemman mahdollisuuden valita mistä pentunsa hankkii kun vaakakupissa ei enää keiku virallisesti terveystarkastetut versus omassa kotona kasvattajan omassa päässä mukaviksi todetut.

Olen koittanut asettautua PEVISAn vastustajien kenkiin ja miettiä mitkä ovat ne aikuisten oikeat syyt miksi tutkimuspakkoa ilman raja-arvoja pitää vastustaa niin voimakkaasti. Jos syy on tutkimuksien kustannukset, on se väärä syy. Nykyiset näyttelyilmoittautumismaksut ovat jo niin arvokkaita ja bensa kallista, että tuon summan kyllä säästää pari näyttelyä väliin jättämällä. Jos syy on se, että kuvaamalla oireettomasta koirasta tehdään ”sairas”, on taustalla ennemminkin pelko siitä ettei se ennen kuvausta täydellinen moppe olekaan enää niin täydellinen. Jos syy on se, että kaikki kotikoiraurosten omistajat eivät ole valmiita uroksiaan tutkimaan yhden pentueen vuoksi niin siitäkin selviää kasvattaja rahalla jos oikeasti ko. koiraa tahtoo käyttää. Mikä estää itse maksamasta ko. koiran tutkimuksia? Koska en mitä ilmeisimmin millään tavoin kykene vajaine empatian taitoineni asettumaan vastustajan monoihin, kysynkin suoraan – MIKÄ siinä PEVISAssa pelottaa? MIKÄ on se aito syy vastustaa sitä että jalostuskoiramme tutkittaisiin yleisesti käytössä olevin tutkimusmenetelmin? Pitääkö vastustaa jos vaan ei tykkää?

Ymmärrän kyllä, että muutaman nivelen kuvaus ei kerro koiran kokonaisterveydestä, mutta on se siitä edes osa – joku mitattavissa oleva sellainen. En myöskään ole niin pinkkiprillinen, että kuvittelisin että A+A=A. Juuri siksi pidänkin raja-arvotonta PEVISAa rotumme tilanteessa parempana ajatuksena. En usko kirjaimilla kasvattamiseen, mutta uskon siihen, että tieto tuskaakin lisäten on aina parempi kuin ei tietoa ollenkaan. Mikäli raja-arvoja ei ole, jokainen saa edelleen pistää niitä (tällä hetkellä virallisesti tutkimattomia) E-lonkkaisia tai kakkosen kyynäräisiä koiriaan tiineeksi tai astumispuuhiin, mutta tehdään se sitten tietoisesti ja avoimesti ainakin! Tällä 20-vuotta kestäneellä ”kasvattajanurallani” olen myös tullut hyvin tietoiseksi siitä, että koiranjalostuksessa on todella monta asiaa, jotka tulee huomoida ja PEVISAn määrittelemät tutkimukset ovat vain pieni osa tätä kokonaisuutta, mutta ilman raja-arvoja ne pysyvätkin juuri tuona osana. Ne eivät poissulkisi yhtään ainutta koiraa jalostuksesta. Piste!

Olen myös itsekäs kannattaessani PEVISAan liittymistä. Olen niin kyllästynyt selittelemään pentukyselijöille, esimerkiksi mitä tarkoittaa että emällä on lievä lonkkanivelen dysplasia (aste C) ja miksi sitä on jalostukseen käytetty ja samaan aikaan samainen ostaja kyselee pentua tutkimattomista vanhemmista olevasta yhdistelmästä, jonka vanhemmista kasvattaja kertoo, että ne (vanhemmat) ovat olleet kovasti terveitä ja hyväluonteisia ja emäkin hyppää korkealle niin eihän sillä voi olla lonkissa vikaa. Uskokaa tai älkää – tämä tarina on ihan tosi eikä edes yhden kerran tapaus! Itsekäs minä haluan omat, useinmiten jo useammassa sukupolvessa tutkitut pentueeni samalle viivalle näiden toisten tällä hetkellä tutkimattomista vanhemmista olevien pentueiden kanssa. Haluan, että nämäkin kasvattajat saavat vastata samoihin miksi-kysymyksiin kuin minäkin. Tieto lisää tuskaa, mutta lisätköön se sitten edes tasapuolisesti!

Niille kasvattajille, jotka empivät tutkimushalukkuuttaan, kerron myös vinkin. Jos tutkimukset tuntuvat kalliilta, niin sen tutkimusksen hinnan voi säästää jo siinä yhdessä pentunsa terveydentilaan tyytymättömän ostajan tapauksessa, joka riitauttaa sen pentukauppansa kuluttajariitalautakunnassa. Jos olet tutkituttanut virallisesti vanhemmat, ei pennunostaja voi millään ja mitenkään väittää, ettei ole tiennyt millaisista vanhemmista pentunsa hankki. Puhun nyt kokemuksesta. Korvaamaan edelleen jouduin, mutta riita meni puoliksi. KRL antoi ansiokkaasti huomiota sille, että vanhemmat olivat virallisesti terveystarkastettu ja pennunostajalla oli näin ollen kattava tuoteseloste pentunsa taustoista. Jos joku sai ko. tapauksestani jotain kiksejä, onnittelen, mutta samalla totean, että jos ei tästä terveystarkastusten tärkeyden pointtia tajunnut niin pitäköön sitten riemunsa (ja tyhmyytensä) omana tietonaan.

Eihän PEVISA mikään ikuisuuskysymys ole. Jos siihen liitytään, siitä pääsee kyllä poiskin. PEVISA on voimassa aina kulloinkin maksimissaan viisi vuotta, joten jos tuon viiden vuoden aikana todetaan, ettei tällä saada mitään lisätietoa tai -arvoa rodulle (korostan RO-DUL-LE, ei yksittäiselle/-sille kasvattajalle/-ille), niin mikä sitten estää olemaan uusimasta tätä ohjelmaa? Mikä siinä rodun (huom. edelleen RODUN) vinkkelistä katsottuna on niin kamalaa jos niiden terveydentilaa kartoitetaan tälläkin keinolla? Ei PEVISAa tule pitää minään rotua pelastavana keinona. Kyllä rodun pelastamisessa (jos siihen tarvetta on) ensisijaisesti tärkeitä ovat kasvattajat ja heidän tekemisensä. PEVISA on työkalu, sellainen apuväline asiassa ja laajemmassa tarkastelussa.

Voin minä olla ajatuksineni ihan väärässäkin. Voin vielä pyörtää PEVISA-myönteisen ajatustapani, mutta tarvitsen kunnon perustelut tälle asialle. Sellaiset, että niissä on oikeasti muutakin taustaa kuin rahaan, aikaan tai turhuuteen vetoavat selitykset. Kukaan ei vain vielä ole pystynyt minulle tällaisia esittämään. Yrityksiä on toki ollut, mutta ne eivät ole minua vielä vakuuttaneet riittävästi. Jatkan siis PEVISA-myönteisyyttäni ainakin toistaiseksi. Sinälläänhän PEVISA:n sisältämien tutkimusten teettäminen ei aiheuta minulle mitään ongelmaa sillä aika monta koirasukupolvea on tullut jo tutkittua ihan vapaaehtoisesti. Tieto ei aina ole ollut mieluista, mutta on sen kanssa osattu elää.

Ja mitäkö meille sitten kuuluu? No me ollaan oltu uimasilla, uimasilla ja uimasilla – niin ja töissä, mutta se ei sitten ole tämän blogin kategorian asiaa se laisinkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: