#SWCSkasvattajapäivä16

26 04 2016

Olipa varsin mukava kasvattajapäiväreissu Tampereelle viime viikonloppuna! Mahtavan tiedollisen annin lisäksi tapahtuman ilmapiiri henki positiivisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Paikalla oli myös Corgiseuran tarvikevälitys, jonka tuotteet näyttivät menevän kaupaksi mukavaan tahtiin. Runsas osallistujamäärä (vajaa 60 henkilöä) ylitti varmasti kaikkien odotukset. Mukana oli paitsi kasvattajia myös useita asiasta kiinnostuneita corginomistajia, jotka halusivat syventää rotu- ja terveystietouttaan. Myös omien kasvattien omistajia oli paikalla mukavasti. Kiva kun tulitte!

IMG_9978

Kasvattajapäivän pääaihe oli luusto- ja nivelsairaudet. Puhujaksi olimme saaneet eläinlääkäri Juha Kallion, jonka luentokokonaisuus ”nivelvaivojen perusteet pentulaatikosta tuhkauurnaan” ylitti kaikki omat ennakko-odotukseni. Tiedollinen anti oli hyvin perusteellista ja perusteltua. Erityisen säväyksen esitelmälle antoi myös mielestäni se, että itsekin kasvattava Juha Kallio toi luentoonsa myös paljon kasvattajan näkökulmaa ja niitä kysymyksiä mitä kasvattajien päässä yleensä jalostuksellisessa mielessä pyörii tai ainakin pitäisi pyöriä. Tietoa tuli päivän aikana valtavasti. Onneksi muistiinpanojen tekeminen ei ollut välttämätöntä, sillä saimme luentomateriaalit koulutuspäivän jälkeen jaettavaksi osallistujien sähköposteihin. Tästä huolimatta, sain kuitenkin aikaiseksi muistiinpanojakin 11 B5-kokoista sivua.

Luennon ensimmäisellä osalla käsittelimme nivelvaivojen perusteita yleisellä tasolla. Perehdyimme nivelen rakenteeseen ja nivelten ja luiden kasvuun sekä niiden mahdollisiin kasvu- ja kehityshäiriöihin (mm. lonkkaniveldysplasia, kyynärniveldysplasia, osteokondroosi, polvilumpion luksaatio). Perehdyimme myös nivelruston vaurioihin ja nivelrikkoon. Oman osuutensa sai myös oikean rakenteen merkitys, siis se, että koira on rakentunut kaiken kosmeettisen kuorensa alla oikein. Riittävä kulmautuneisuus raajoissa tuo mukanaan joustoa, eikä kuormita niveliä. Se mahdollistaa koiralle tasapainoisen elämän ilman rakenteen epätasapainoisuuden mukanaan tuomia ylimääräisiä nivelrasituksia.

Juha Kallio näytti meille runsaasti röntgenkuvia lonkista, kyynärnivelistä, polvista ja selkärangoista. Lonkkien osalta erityishuomion sai löysyys. Näimme kuvat näteistä B-lonkista, jotka nk. PennHIP-kuvissa osoittautuivat kuitenkin todella löysiksi. Lonkkien löysyys vaivaa usein ja aiheuttaa erilaisia lihasjännityksiä, kun koira koittaa kontrolloida liikkeitään. Kuinka usein me corginomistajat sorrummekaan selittämään koiriemme lonkkakuvista, että niissä oli ”vain” löysyyttä. Niin, yllätys yllätys – corgeilla on aina löysyyttä. Ne suorastaan ovat ykkösiä PennHIP-järjestelmän tilastoissa… sieltä perästä päin vain.

Vaikka nivel- ja luustosairauksilla on toki geneettinen tausta, ei ruokinnan ja liikunnan merkitystä kasvuaikana saa missään tapauksessa unohtaa. Kävimme läpi kasvavan koiran ruokintaa ja liikuntaa. Tärkeintä kaikessa on maltillisuus. Koiran kuntoluokan tulisi pysyä samana koko kasvukauden. Pennun tulisi antaa liikkua mahdollisimman paljon omaehtoisesti pehmeällä pohjalla vaihtelevassa maastossa riittävän lyhyinä jaksoina tasaisesti pitkin päivää. Kasvavan koiran luuston tulisi kehittyä/muovautua normaalin rasituksen myötä. Jos taas sen kasvulinjat rasittuvat väärin, ei voida aina sanoa mikä on lopullinen syy kasvuhäiriöille.

13094409_10154278877289411_5767082582610441923_n

Juha Kallion mukaan kaikki harrastuskoirat tulisi tutkia ja arvioida luuston ja nivelien osalta ennen vakavampaa harrastuskäyttöä. Perusteluna tässä oli nimenomaan koiran terveyden suojaaminen. Vasta tuloksien perusteella voidaan tehdä arvio koiran soveltuvuudesta eri harrasteisiin ja kuinka sitä tulisi huoltaa ja ennaltaehkäistä sen mahdollisia ongelmia. Tässä yhteydessä kuulijakunnasta esitettiin kysymys corgien soveltuvuudesta agilityyn. Juha puki lyhyesti sanoiksi juuri sen, mitä itsekin olen koittanut päässäni viritellä. En vain ole osannut sitä tiivistää niin hyvin kuin hän. Juhan mielestä homma ei mene niin että ”Haluan harrastaaa agilityä. Haluan corgin”, vaan sen tulisi mennä: ”Haluan corgin ja jos se on terveydeltään ok, haluan harrastaa agilityä.”

Ensimmäisen osuuden lopuksi kävimme läpi vanhuskoirille tyypillisiä lihas- ja nivelvaivoja ja sitä, kuinka niiden diagnosoinnissa kannattaisi edetä.  Tärkeää on myös hoidon suunnittelu ja riittävä liikunta. Sitä kuunnellessa tuumasinkin, että meidän 15,5-vuotias Totti lienee palannut pentuaikaan takaisin, kun se liikkuu pehmeällä alustalla (takapiha) omaehtoisesti (vaeltelee) ja riittävän usein (haluaa alituiseen ulos vaeltelemaan).

Juha Kallion luennon kakkososa keskittyi corgeihin. Hän oli ihan selvästi tehnyt läksynsä ja perehtynyt corgirotujen tilanteeseen paitsi oman eläinlääkärikokemuksensa myös KoiraNetin ja meidän jalostuksen tavoiteohjelmien kautta.

Kenellekään ei varmaan tullut yllätyksenä, että yleisin luusto- ja nivelsairaus molemmilla roduilla on lonkkaniveldysplasia. Lonkkien erityispiirteenä on voimakas löysyys, mutta röntgenkuvissa erottuvat nivelrikkomuutokset kehittyvät kuitenkin suhteellisen hitaasti verrattuna moneen muuhun rotuun. Se lienee positiivinen asia vähemmän positiivisessa kokonaisuudessa. Lyhyet ja paksut luut ja laajat nivelpinnat aiheuttavat sen, ettei nivelpintoihin kohdistu yhtä suurta painetta huonossakaan nivelessä kuin korkeajalkaisilla roduilla.

Lonkkien keskiarvoksi Juha Kallio oli KoiraNetin perusteella saanut hieman C:tä huonomman kokonaistuloksen. Näinhän se on. Meillä on kuitenkin asiassa toivoa, sillä rodussa esiintyy vaihtelua (hyviä-huonoja), joten se on vielä jalostettavissa oleva ominaisuus. Peli olisi menetetty vasta, jos mitään muuntelua ei esiintyisi ja kaikki olisivat akselilla D-E.

13094424_10154279079714411_5475358277483065804_n

Kyynärnivelten kohdalla viitattiin rodussa esiintyviin kasvuhäiriöihin kyynär- ja värttinäluissa. Epätasainen luiden kasvu, jopa toisen luun ennenaikainen kasvulinjan sulkeutuminen, aiheuttaa kyynärnivelessä epätasaisuutta ja altistaa paitsi kivuille myös nivelrikkomuutoksille. Hoitona pahimmassa tapauksessa leikkaus. Kondrodystrofisille roduille on skyenterriereiden aloitteesta kehittelyssä oma tutkimusmenetelmä, jossa nivelen rakenne tutkitaan hieman eri tavalla kuin perinteisessä kyynärnivelkuvauksessa. Tämä tutkimus lienee roduissamme tulevaisuutta, mielenkiintoista sellaista. Käytännössä tällä hetkellä tärkeintä olisi jättää jalostuksesta pois ne yksilöt, joiden eturaajat ovat hyvin käyrät. Myös ulkomuototuomareiden koulutus nostettiin tässä yhteydessä esille. Itse siinä kohtaa tuumin, että meillä Suomessa se onkin ensiluokkaista verrattuna moneen sellaiseen maahan, josta meille ulkomuototuomareita virtaa miltei viikoittain erinomaista jakamaan. Kouluta siinä sitten niitä…

Selkäsairaudet ovat laaja kokonaisuus. Niiden diagnostiikka on usein hankalaa ja vaatii laajoja tutkimuksia, joiden saatavuus ei ole koko maan kattavaa. Diagnoosit jäävät toisinaan arvailuksi. Välilevytyrä ei välttämättä olekaan välilevytyrä ja DM-arvelu onkin joku muu sairaus. Corgien osalta esille nostettiin luonnollisesti välilevyrappeutumat, kalkkeumat ja välimuotoiset nikamat. Spondyloosi on corgeilla varsin harvinaista, mutta liittynee usein välimuotoiseen nikamaan.

Selkäongelmien ennaltaehkäisy ei ole aivan helppoa. Kun tarpeeksi tarkoin tutkitaan selät, päädymme toteamukseen, ettei täysin virheettömiä selkiä ole, vaikka osa muutoksista voi olla koiralle itselleen harmittomiakin. Vertailukelpoista tietoa maailmalta on vielä vaikea saada, sillä Suomi tekee selkätutkimuksissaan ja -lausunnoissaan pioneerihommaa. Missään muussa maassa ei selkiä näin tutkita ja lausuta kuin meillä Suomessa. Koska maailmanlaajuista tietoa on varsin vähän, ei monenkaan selkämuutoksen periytymismekanismia tunneta.

Lopuksi Juha Kallio totesi, että corgeilla lonkkaniveldysplasia on sekä tilastollisesti että kliinisin perustein tärkein vastustettava sairaus. Sellaista mitä voi mitata, voi kuitenkin jalostaa. Pelkkä mittaaminen (tässä tapauksessa lonkkien virallinen kuvaaminen) ei kuitenkaan ole jalostamista, vaan mittaustuloksia tulisi käyttää jalostuksen apuna. Se tarkoittaa huonojen karsintaa ja hyvien valintaa. Vaikka yhden asian jalostaminen on tehokasta, on kuitenkin huomioitava samalla muitakin ominaisuuksia. Tällä hetkellä jokaista D-lonkkaista corgia ei voi karsia pois jalostuksesta ennen kuin tilanne paranee, mutta niiden osalta tulisi suosia yksilöitä, joiden lähisukulaiset ovat terveempiä ja yhdistää näitä itseään parempilonkkaisiin. Luennolla nostettiin esille myös indeksijalostaminen ja osallistujaväki näytti olevan melko yksimielistä siitä, että cardiganeille pyydetään Kennelliitosta lonkkaindeksit. Pembrokeillahan nämä jo ovat (toivottavasti) käytössä jalostuksen yhtenä työkaluna eli apuvälineenä.

IMG_9991

Kasvattajapäivän lopuksi ulkomuototuomari Anneli Sutela kävi läpi corgien rotumääritelmiä ja rodussa tällä hetkellä puhuttavia ulkomuotoon liittyviä kysymyksiä. Edessä oli kaksi urheaa mallikoiraa (pemu uros ja cardi narttu) ja seinälle heijastettiin rotumääritelmää kohta kohdalta rinnakkain. Yleisö osallistui luentoon aktiivisesti ja loppujen lopuksi aika ei riittänytkään aivan kaikkeen siihen materiaaliin, jota oli varauduttu esittämään. No jäipä jotain ensi kerrallekin. Siinä luennon lomassa tuli monesti todettua, että englantilaisille rotumääritelmille on tyypillistä, etteivät ne ole kovin pikkutarkkoja. Rotujen eroavaisuudet ja tietyt yksityiskohdat, kuten esimerkiksi mittamääreet ovat aika ympäripyöreitä. No ei ole enää ainakaan yhden asian osalta. Tietyissä tapauksissa ”melko” = 15 cm. Se tuli nyt viimein mitattua!

IMG_9999

Kun päivä päättyi klo 17 oli hämmästyttävää huomata, kuinka nopeasti se 7,5 tuntia kuluikaan. Kotimatka sujui mukavasti. Siitä erityiskiitos matkaseuralaisille Mirkulle, Jennille, Marikalle ja Jutalle. Lähdetään toistekin tällaiselle yhteismatkalle, eikö?





Kevät nippuun

1 06 2014

Maaliskuun alusta saakka on aika juossut jotenkin kovempaa kuin on älynnytkään. Moni asia, joka alkuvuodesta tuntui kaukaiselta ajatukselta, on nyt takanapäin. Pitää ynnätä niitä tähän, jotta ei itseltä unohdu.

Crufts 2014

Nähty ja koettu. Paras koira voitti rodun ja kansainvälinen junior handler -kilpailu oli koirantuojan vinkkelistä katsottuna erittäin mielenkiintoinen. Eileenin luona oli mukavaa ja rentouttavaa ja Tarja-Murun kanssa reissaaminen jälleen kerran hauskempaa kuin kuin kukaan teistä voi kuvitellakaan. Hotelliseurueellemme annan myös pisteitä 10 ja plussan päälle.

Kuvia reissusta löytyy [kliks]

Pääsiäinen Englannissa

Koska ystävänpäivä vietettiin Hannan kanssa Univetin klinikalla Untoa hyvästellessä, päätettiin me samana iltana varata lennot Englantiin pääsiäiseksi – halvalla kun semmoiset vielä sai. Tässä vaiheessa ei ollut vielä muuta tietoa, kuin että Minttu-Untontytär oli tiineenä ja että pääsiäisenä nuo pentuset olisivat 5-6 viikkoisia. Minttu ei pettänyt luottamustamme ja minun Cruftsin reissun aikaan se synnytti Pikku-Unton ja sille vielä sisarusparvea.

Ryanairin puoli-ilmaisin siivin me sitten pitkäperjantaina lennettiin Englantiin ja tavattiin ”Boris The Animal” ensimmäistä kertaa. Eipä siinä olisi järkipuhe auttanut, vaikka se olisi ollut nelisilmäinen tai kuusijalkainen. Se oli Hannan Pikku-U ja sillä selvä.

Boris The Animal matkusti Suomeen toukokuussa ja sai täällä nimekseen Sisu. Ensimmäisenä iltana omassa kodissaan se painoi päänsä pappansa uurnan laatikon viereen, huokaisi ja nukahti. Puuttuva palanen ei enää ollut hukassa. Sisu oli NIIN siinä.

Miki

Miki-Miekkoselle tuli motorisia ongelmia reilu kuukausi sitten. Aluksii vain minä näin ne (jostain merkillisestä syystä havainnointikykyni noissa asioissa on aika herkillä) ja lopulta näkivät muutkin ja poistivat minulta luulotautisen leiman. Mikin takaosa ei tiennyt mitä pää halusi sen tekevän. Se oli voimaton ja tarvitsi apua. Tuttu juttu ja konstit on tässä talossa tiedossa. Miki alkoi toipua ja kaikki näytti valoisalta. Kyllä se siitä… vaan eipä se siitä sittenkään. Isomman eteenpäin harppauksen jälkeen tuli aina takapakki ja lopulta kunnon romahdus. Miki sai lopulta nukahtaa kotonaan koivun alle ja lepää nyt täällä meillä ison kuusen juurella siellä missä niin moni muukin meidän rakas lemmikki. Vanhempien koirista lähtöjärjestys oli tyystin ja täysin epätodellisen väärä, sillä kohta 15-vuotias elämän kolhima Donna vielä mennä porskuttaa onnellisena dementikkona.

Kiitos ja anteeksi Miki!

MIKI2

Erkkari

Pohjois-Suomen alaosastolle pointsit – me tehtiin se! Järkättiin hieno erkkari ja se ei oo meidän vika eikä häppee, ettei sinne ihan kaikki osanneetkaan tulla. Ne jotka tuli, saivat varmasti viettää mukavan päivän ihan kelvossa kelissä. Omista kasvatinomistajistani ja ystävistäni olen erityisen ylpeä ja kiitollinenkin. Ilman heidän apua ja tukea, ois päivä ollut varmasti hyvinkin erilainen.

Päivän tulokset löytyy jo netistä, joten niistä ei sen enempiä. Meidän poppoolle ropisi menestystä enemmän kuin kottikärryihin mahtui. Parasta päivässä oli kuitenkin se, että me kaikki isomettäläiset vedettiin sitä yhtä narua ja kaikki auttoivat ja kannustivat toinen toistaan. Minä en ainakaan olisi selvinnyt ilman teitä! En yhtään tiedä mitä päässäni liikkui ilmoittaessani kehään toistakymmentä koiraa, mutta onnellinen nyt jälkikäteen olen siitä, että sen tein.

Yksi päivän suuria juttuja oli Jennin rohkaistuminen koirien esittämisessä. Saattaa kuulostaa pikkujutulta, mutta näin äiteen vinkkelistä se ei sitä alkuunkaan ole. Se lapsen ilo ja riemu, minkä hän koki saadessaan esittää itseään 2-vuotta vanhemman Jolan aina ensikierroksista BIS1-veteraaniksi saakka, oli jotain sellaista jota ei voi edes kuvailla. Ne hetket on kuulkaas täällä eletty moneen kertaan uudelleen ja Jolan ruusukkeiden sijainti omassa huoneessa on tarkkaan mietitty. Jenni esitti myös Pawelin luokkavoittoon, Eskon paras uros -kehässä, Kiisun ROP/VSP -kehässä ja luotsasi TuTua kasvattajaryhmässä. Joo – enää ei tartte Jenniä anella avuksi. On sitä ihan vapaaehtoisesti.

 Oulu KV

Koska kevään aikana ei olla näyttelyitä isommin harrasteltu omien koirien kanssa ja Oulun KV:ssäkin oli harvinaista herkkua kasvattajatuomarin muodossa, päätettiin sinnekin lähteä vähän isommalla revohkalla kuin tavallisesti. Täsmäiskuksihan sekin päivä lopulta meni. Edellispäivän erkkarivoittaja Marski oli taas ROP 52 ilmoitetun cardin joukosta ja parhaaksi nartuksi kruunattiin Marskin Buttercuop-emä, josta tuli samalla keikalla muotovaliokin. Kyllä – Buttercup tuli valioksi veteraaniluokasta, mutta näyttelykäyntien sijasta se on keskittynyt kahteen pentueeseensa, niistä palautumiseen ja lemmikkinä hengailuun. Tämä oli Buttercupin 10. näyttely Suomeen tulonsa (loppuvuosi 2009) jälkeen, joten melkein sanoisin, että helepolla päästiin vaikka ajallisesti aikaa kuluikin.

Kennelliiton valtuustoseminaari ja valtuuston kokous

Kennelpiirin varavaltuutettuna napsahti nakki eli matka Suomen Kennelliiton valtuustoseminaariin ja valtuuston kokoukseen toukokuun lopulla. Seminaari oli Kennelliiton 125-vuotisjuhlasellainen ja pääpuhujana oli kanadalainen Brenda Bonnett, joka esitteli meille maailmanlaajuista koiratietopankkia. Saimme myös kuulla missä mennään yleisen Kennelliiton jalostusstrategian toimenpiteissä ja mitä Kennelliitolle kuuluu. Sunnuntaina tehtiin sitten viisaita ja likimain yksimielisiä päätöksiä ja hyväksyttiin mm. yksi uusi rotujärjestö. Viikonlopun viihtyvyydestä kiitos huonekaveri Pirittalle.

Pentusia?

Kevään aikana se lähti aika äkillisestä älynväläyksestä ja nyt ollaan astutuspuuhissa parhaillaan. Halon sulhaseksi valikoitui Meidän Misiun tyttärenpoika Aunus, jonka emän suku on itselle enemmän kuin tuttua ja jonka isääkin olen kerran yrittänyt itse käyttää, mutta väärään aikaan oltiin liikkeellä silloin ja tyhjää oli äitiehdokas täys silloin. Aunus tuli meille viikko sitten hoitoon ja tämän mahdollisuuden arvostan todella korkealle. On ihan ensiarvoisen tärkeää päästä tutustumaan käyttämiinsä uroksiin muuallakin kuin nettisivujen kuvagallerioiden tai KoiraNetin antamien tietojen välityksellä. Tämän hetken huomiot ovat, että Aunuksella ja Halolla ei miltään vinkkeliltä tarkasteltuna ole samoja virheitä. Virheettömiksi en kumpaakaan toki väitä.

Aunus on mukautunut meidän arkeen mutkattomasti. Sekä Jenni että minä ollaan juostu sen kanssa agia kentällä ja palkkauksen osalta se tuntuu olevan lelumiehiä. Paras palkka on 2m juuttiköysi ja ei… ei irroita ihan helpolla käskystä. Nukkuu yönsä ja syö hyvin. On pesty, puunattu ja puhuroitu nätiksi, kuvattu ja kuljetettu kylillä. Lapin miäs selviää asioista hyvin ellei jopa erinomaisesti. Se on rauhallisempi kuin Halo ja anatomisesti sen parhaimmat ominaisuudet ovat juuri niitä mitä Halo tarvitsee; etuosa, rungon ja rintakehän pituus sekä luuston vahvuus ja tassujen pyöreys. Luonneominaisuuksien osaltakin nämä täydentävät toisiaan. Aika sitten näyttää yhdistyykö asiat pennuissakin, vai jäävätkö nämä vain omiksi mietteiksi.

Homekorviin sekaantuminen

Noni, nyt se sitten on totta. Mulla on blue merle, oikeastaan sen puolikas. Se on erikoisin äitienpäivälahja ikinä! Ei se meille asumaan muuta, mutta saattaapa joskus ehkä vierailla täällä tyttöjen luona jos vain terveystulokset sellaiset visiitit sallii. Vesseli tottelee nimeä SukuLakuToffo (kyllä, oikein luettu) ja sen kotiosoite on Vihteljärventie, Kankaanpä. Virallinen nimi on Handskes Hotter Than Hell ja se on meijjän Woodyn poika.

Kesän jatkot

Kesäkuun puolessa välissä suunnataan Tromssan näyttelyyn mukavalla seurueella. Maailmanvoittajanäyttelyyn ilmoittautumiset on vielä tekemättä, samoin heinäkuisen Oulu KV:n. Elokuulle on suunniteltu Isometsä-päiviä ja Siikajoen ryhmänäyttelyä, mutta Halon ja Aunuksen onnistumisprosentti voi pikkuisen säätää tämän viikonlopun kuvioita ja vaikuttaa jopa maailmanvoittajanäyttelyreissun laajuuteen. Agikisoja ei ole suunnitteilla. Testataan ensin kropan kestoa ja opetetaan Jenniä ohjaamaan koiria, jos minusta siihen ei enää ole. Kyllähän mä tänään juoksen, mutta sitten huomenna en enää kävele kuin kaksin kerroin ja jalat turrana. Huomisen pelossa, jätän siis juoksemiset tänään vähemmälle. Ärsyttävää!

 





Tekis mieli…

9 04 2014

… kirjoittaa pari sanaa yhdistystoiminnasta.

… kirjoittaa pari sanaa koirien jalostuksesta, rotujärjestötoiminnasta ja rotujärjestön jalostustoimikunnan tehtävistä.

… kirjoittaa pari sanaa siitä, millaisilla rotukohtiaisilla tiedoilla ja taidoilla kasvattajat maailmaan pentuja tuottavat. Toisille on jopa vuosien jälkeen epäselvää, että kliininen terveystarkastus on eri asia kuin merkittävä geenitesti, joka on rodussa ollut hyvin tunnettu jo yli 15 vuoden ajan.

… kirjoittaa pari sanaa koirien anatomiasta, rotumääritelmistä ja tasapainosta. Ehkä keskittyisin rintalastojen pituuksiin tai corgien rodunomaisiin etuosiin, eturaajoihin ja niiden rotukohtaisten erojen ymmärtämiseen.

Mutta koska ajanpuute estää kirjoittamisen, tyydyn vain linkittämään muutaman jutun.

Yhdistystoiminnasta riittää tämä: https://www.youtube.com/watch?v=fta_Ic91PqE

Koirien jalostuksesta riittää ihan  peruskauralinkkinä tämä:
http://www.kennelliitto.fi/sites/default/files/media/ohjeet_jalostustoimikunnille_0.pdf .
On kuitenkin kysyttävä, että kuinkahan tuota koiranjalostuksen yhtä keskeisintä tehtävää ” koiran terveyden ja hyvinvoinnin kannalta vakavimpien perinnöllisten sairauksien ja vikojen vähentäminen ja niiden leviämisen ehkäiseminen” voidaan suorittaa, jos rotujärjestön terveyskyselyssä koiran yksilöintitietojen kysyminen ei olisi sallittua? Onko informatiivisempaa tietää että 10 rodun edustajalla on perinnölliseksi todistettu hyppykuppa ilman mahdollisuutta selvittää koirien keskinäisiä sukulaisuussuhteita vai se, että kahdeksan rehellistä kertoo koiriensa hyppykupasta rotujärjestön terveyskyselyssä koirien tiedoin ja ne kaksi asiaa salaavaa jättää vastaamatta ko. kyselyyn? Väitän, että jälkimmäinen on silti informatiivisempaa.

Anatomiaosuutta ei voi yhdellä linkillä kuitata, mutta ehkäpä tämä auttaa etuosien osalta jonkin verran: http://www.cardicommentary.de/front.htm . Tuliko yllätyksenä, että ne rodunomaiset eturaajat ei ole suorat kuin korkeajalkaisella terrierillä? Rintalastan (siis sen koiran eturaajojen välissä olevan jutun johon ne kylkiluut kiinnittyy alaosastaan) osalta taas ihan peruslähtökohta on se, että sitä riittää corgin kyynärpäiden taaksekin jonkun verran. Oishan se ihan mukavaa, että kylkiluilla olisi kiinnittymispintaa, jotta ne voisi hoitaa tehtävänsä suojata koiran sisuskaluja.

Mitä tulee siihen rotutietämyksen lisäämiseen kasvattajille, niin mä luulen, että ihan helpoin linkki on vain www.google.com. Tietoa kyllä on tarjolla nykyaikana jos sitä vain haluaa hankkia.

Ehkä tämä blogikin vielä herää henkiin joskus. Asiaa ja kuulumisia olisi, aikaa ei. Tällä hetkellä sekä töissä että vapaa-aikana pitää asioita priorisoida. Valitettavasti bloggaaminen on pitänyt siirtää taka-alalle. En tykkää, mutta muutakaan en nyt juuri voi.

 





Hoppusta pidellyt

5 06 2013

Tapahtumarikas, mutta samalla niin tapahtumaköyhäkin toukokuu on takana. Kiirettä on pidellyt, mutta pääasiassa kiireet ovat olleet ihan vain tylsästi työkiireitä. Jäljelle jäänyt vähäinen vapaa-aika on käytetty isompiin ja pienempiin irtiottoihin arjesta. Pieniä irtiottoja ovat olleet (kiitos yhtäkkiä ilmaantuneen kesän) merenrannassa vietetyt tunnit ja isompia reissut Kuopion näyttelyyn, Kennelliiton valtuuston kokoukseen ja nyt uusimpana 3 vuorokauden minilomareissu Kankaanpäähän ja Pertteliin.

Uimasilla on tosiaan käyty harva se ilta mitä erilaisimmilla koirakokoonpanoilla. Jenni heitti oman talviturkkinsa mereen jo aikaa sitten. Koirat vielä tuotakin aikaisemmin. Meillä vannotaan lihaskuntomielessä tuon vesielementin nimiin ja mikäs tässä on vannoa kun meri on tuossa vieressä. Treenannut en ole oikeastaan mitään muuta kuin agilityä meillä kuukauden hoidossa olleen Woodyn kanssa. Sitten alkoikin helteet ja ne käy hyvästä seliselistä laiskuuteen…

Kuopion näyttelyreissu tehtiin osittain luksusmeiningillä kun kuopiolaistuttiin Hannan kanssa jo perjantai-iltana Pirjon luo koirinemme. Lauantaina sitten vietettiin aurinkoista näyttelypäivää ja taputettiin niin maan paljon kun Päivin Helka (kuvassa yllä) otti kolmannen ROP-ruusukkeensa tälle vuodelle. Marskin vimonen serti jäi vielä odottamaan tulevaa, mutta FCI:ssä sen vara-cacib tullaan muuttamaan oikeaksi – voittaja kun oli jo inttivalio ja nappasi täältä nyt kymmenennen kansallisen valionarvonsa kotiintuomisinaan Venäjälle. Pitkän reissunsa päätteeksi heille serti suotakoon. Kuopion kohokohtia oli myös kasata jälleen uudella kokoonpanolla kasvattajaryhmä (Esko, Hiski, Helka ja Marski) ja nähdä Pikku-PätPät (kuva alla), josta on kehittymässä kovasti nätti nuori neito.

Kennelliiton valtuuston kokouksessa poikettiin Jorman kanssa päiväseltään. Valtuuston puheenjohtaja Eeva Anttinen korosti jo avauspuheenvuorossaan Kennelliiton tulevaa 125-juhlavuoden teemaa ”Hyvää elämää koiran kanssa”. Sitäpä sitä tämän harrastuksen tulisikin olla. Varsinaiset päätökset menivät yllättävän jouhevasti. Lippulappuäänestykseen meni vain ehdotus sellaisten rotujärjestöjen rotujärjestöstatuksista, jotka eivät ole täyttäneet rotujärjestön vaatimuksia tiettyjen lukujen valossa. Hallituksen ehdotus ei saanut riittävää määräenemmistöä, joten nämä rotujärjestöt säilyttivät statuksensa. Päätimme myös jäsenmaksujen korottamisesta, agilitysäännöistä ja tietenkin erinäisistä talousasioista. Kennelliiton uudelle talouspäällikölle erityispontsit siitä, että tilinpäätöstietojen esittelyssä hän paneutui juuri niihin asoihin, mitä väki oikeasti halusi tietääkin. Hän oli selkeä ja puhui ymmärrettävästi auki asioita lukujen takana ja tämän hän teki ytimekkäästi ilman turhia jaaritteluja. Ehkä paras talouden esittely koko valtuustourallani! Kennelliiton valtuuston kokouksesta voi lukea lisää Kennelliiton uutisista.

Jennin saatua todistuksensa (numerot olivat muuten keskiverrosti nousseet aikaisemmasta), hyppäsimme viime lauantaina autoon ja suuntasimme Kankaanpäähän moikkaamaan Tarjaa, Veliä ja laumaa Handskes-koiria. Autoon pakkasimme myös Kiisun, Kollin, Marskin ja TuTun, jotka lähtivät treenaamaan reissaamista. 1353,60 km käsittänyt reissu oli LLLLLLOISTAVA miniloma, jonka aikana kaikki työasiat nollautuivat täysin ainakin toistaiseksi. Kuvasimme Tarjan pentuja ja aikuisia koiria, kävimme katsomassa teeriä soitimella, uittamassa Jenniä ja koiria ja vain istumassa iltaa ja syömässä Velin grillaamia herkkuja.

Sunnuntaina teimme vielä Kankaanpään suunnalta lisämutkan Pertteliin Salon kupeeseen ja katsastimme meidän Marskin ensimmäiset pennut Newcard’s Jaanan luona. Tui Tui mitä ihanuuksia olivat ne pienet, joista yhden pojan kuva alla.

Meillä odotellaan pentuja. Vitsi on kyllä nyt ihan varmasti tiineenä ja laskettu aika on heinäkuun ekalla viikolla juuri kesälomani alkaessa. Isäkoirana on alatienerginen Woody, jota ei ikinä huolet paina tahi puserra. Toivon yhdistelmältä (kuvat alla) vanhempiensa tavoin tiiviitä, toiminnanhaluisia ja leikkisiä perusrekkuja, jotka ovat tunnistettavissa rotunsa keskivertoedustajiksi. Astutus sujui Woodymaiseen tapaan varsin tehokkaasti ja Vitsin tiineys on mennyt hyvin. Toivottavasti synnytyskin jatkaa samalla luonnonmukaisella linjalla.

woowitsi

Ensi viikonloppuna tiedossa on Kemin näyttely. Pakataan pakuun toistakymmentä koiraa ja koitetaan selvitä urakasta. Tulee varmasti hilpeää ainakin sivustaseuraajille kun säädämme kamojen, koirien ja kehänkiertojen kanssa ihan huolella. Ikiomista Kolli ja Kiisu ovat kaljuja, mutta onneksi Esko, TuTu ja Marski ovat säilyttäneet jossain määrin haivenensa helteistä ja uimasilla oloista huolimatta. Ei ihan ole rukkaset naulassa jo lähtötilanteessa…

Koskettanut suru-uutinenkin piti käsitellä tässä tovi takaperin. Kuningas-Konna, ihmemylly, on poissa. Uutinen kosketti minua niin kovasti, että en oikein mitenkään pysty ymmärtämään sen surun ja järkytyksen määrää mitä Marika on Konnan omana ihmisenä joutunut kokemaan. Siinä kauniita muistoja läpi käydessäni kasasin pienen videon Konnan ja minun yhteisistä hetkistä. Olen niin kiitollinen Konnalle ja Marikalle, että sain olla yksi osa ihmemyllyn pyörintää. Kiitos!

Monta varmasti kirjoittamisen arvoista asiaa jää toukokuulta kirjaamatta, mutta oli kai tämäkin päivitys tyhjää parempi. Ehkä tässä kesän aikana saa taas aktivoitua itsensä työkiireiden ja arjen laiskuuden pyörteistä ihan treenaamaankin. Kuka ilmoittautuu tsemppariksi?





Kukkuluuruu

9 02 2013

Vuosittainen pyhiinvaellusvuoro Kennelliiton mekkaan eli Koira-Expoon lankesi viime tingassa jälleen minulle. Kennelpiirimme alkuperäinen osallistujalista koki pikkuisen muutoksia ja minut pyydettiin mukaan jos pääsisin. Tokihan pääsisin, mielelläni jopa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Erkin ja Virpin kanssa sitten matkattiin aamulla 2.2. – toinen toistamme tukien – Norskin siivin Rantasipi-hotelliin Vantaalle. Lentomatkasta sen verran, että nyt tiedän miten ne pelastusliivit siellä penkkien alla on kiinnitetty. Kadonneen sukkapuikon metsästyksestä tyhjässä koneessa oli jotain hyötyä uteliaalle, joka ei aikaisemmin ole mokomaa asiaa kehdannut muuta kuin salaisesti miettiä.

e1

Aamupalan jälkeen kokoonnuttiin ensin yhdessä aloitustilaisuuteen pääsaliin. Paikalla oli noin 500 kennelvaikuttajaa rotujärjestöstä, kennelpiireistä ja kennelliiton toimielimistä. Vaikuttavaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Helena Sunin ja tulevaisuustoimikunnan puheenjohtaja Risto Ojanperän avaussanojen jälkeen jalkauduttiin kukin kuulemaan erilaisia koira-aiheisia luentoja, jotka pyörivät 7 eri salissa ennalta toimitetun lukujärjestyksen mukaisesti. Siitä lukujärjestyksestä sitten jokainen pystyi valitsemaan itseä kiinnostavimmat luennot. Ongelma vain oli se, että oli niin paljon vaihtoehtoja, että piti melkein itse jo arpoa se, mihin itse menee.

Virpin kanssa löydettiin itsemme Juha Kareksen ulkomuototuomarikoulutusta käsittelevältä luennolta. Luennolla käytiin läpi niin käytännön kuviot ulkomuototuomarikoulutuksesta kuin käytännön kokemuksia ulkomuototuomarina olemisesta. Kokemuksiaan olivat jakamassa mm. Gunnel Holm, Hans Lehtinen, Rainer Vuorinen ja Juhani Kauppinen – kaikki Kennelliiton kunniajäseniä. Luennolla sivuttiin myös tuomarietiikkaa ja sitä vastuuta, mitä ulkomuototuomarit harteillaan kantaa. Ulkomuototuomarin ei soisi päästellä suustaan sammakoita, vaan toimimisen tulisi kentällä olla esimerkillistä ja vastuullista. Todettiin, että jokainen ulkomuototuomari saa varmasti sen maineen kuin ansaitsee. Ulkomuototuomari on helposti myös silmätikkuna ja näyttelykansan eräänlainen julkkis – jopa tankatessaan autoa kesälomareissulla vanhoissa verkkareissa (vaimitensemeni).

e10

Luennon jälkeen aloitettiin ruumiin tankkaus, jota sitten jatkuikin säännöllisin väliajoin aina sunnuntai-iltapäivään saakka. Mentiin siis Syömään ja tuo sana on pakko kirjoittaa isolla alkukirjaimella. Alkuruokapöydät olisivat jo riittäneet ähkyyn (kuva), mutta ei – heikko ihmismieli kiskoo vielä pääruokaa ja kruunaa olotilansa kiskomalla uskomattomia jälkiruokakakkuja, hyydykkeitä ja muita kermaisia unelmia vielä kolmannen normiaterian edestä. Valmiin ruokapöydän kutsuhuuto on tämmöiselle harvoin tuota herkkua saavalle ihan liian kutsuva. Voi ähky!

Ruoan jälkeen arvottiin taas Virpin kanssa mitä tehtäisiin, mutta koska hallituksen kyselytunti kiinnosti molempia, valittiin lukujärjestyksestä samassa tilassa ennen kyselytuntia oleva Kareksen ”onko ilo kadonnut koiranäyttelyistä” -sessio. Olisipa ainakin paikat valmiina silloin kun huoneeseen olisi odotettavissa yleisöryntäys. Oikeassa oltiinkin. Kun hallituksen kyselytunti koitti, Rantasipin henkilökunta kantoi lisätuoleja huolella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kareksen luento alkoi koiranäyttelyiden historiaosuudella. Erinomaisena puhujana hän otti yleisönsä ja lisämaustetta siihen toivat ehdottomasti jo aiemmin mainitut Kennelliiton kunniajäsenet. Kuulimme mukavia ja hauskojakin muisteloita suomalaisesta koiranäyttelyhistoriasta. Todella värikkäitä persoonia tuntuu olleen noina vuosina liikenteessä. Historiaosuudesta oli Expo-kansiossa hienot diat, joten muistiinpanoja ei tarvinnut kirjoittaa. Minulla valmistui kämmekkäitä ja Virpillä kaulaliinaa aika rivakasti siinä kuuntelun lomassa.

Koiranäyttelyistä on kadonnut ilo – kyllä, se on totta. Ammatillisuus ja kilpailullisuus ajaa talkoohengen ja aatteen edelle. Koiranäyttelyissä ei enää vietetä aikaa, vaan yleensä piipahdetaan ja ”haetaan se mitä oltiin hakemassa” tai sitten ei haeta ja palataan pettyneenä kotiin. Yhteisöllisyys ei enää kiinnosta. Me-henki katoaa. Minäkin (jopa) muistan ne koiranäyttelyajat kun drive in -näyttelyt olivat harvinaisia. Näyttelyissä piti olla tiettyyn kellonaikaan saakka jotta yleisö voi tutustua esillä olleisiin koiriin. Ei se ollut mikään ongelma kun siihen oli varauduttu. Ongelma siitä tuli vasta kun drive in -näyttelyt yleistyivät ja ihmiset keksivät näyttelyistä pakenemisen siinä vaiheessa kun kehään ei tarvinnut enää mennä. Lopulta ajatus näyttelypäivän vietosta näyttelypaikalla arvostelun jälkeenkin muuttui ajatuksissamme jopa kammottavaksi ajatukseksi.

Mitä sille ilon takaisin tulemiselle voisi tehdä? Niinpä? Siihen ei tuntunut kenelläkään olevan helppoa ratkaisua. Yksi ehdotus oli ammatillisista näyttelypalveluista saadun hyödyn ja siitä säästyneen ajan hyödyntäminen näyttelytoimikunnissa oman näyttelyn viihtyvyyden suunnittelemiseksi. Miten meidän järjestämä näyttely erottuisi muista ja miten saisi ihmiset viihtymään siellä pidempään kuin arvostelun ajan? Onko koiranäyttelyissä enää ”tekemistä ja katsottavaa” muille kuin nk. koiranäyttelyihmisille ja näytteillesettajille? Siinäpä pohdittavaa näyttelytoimikunnille.

Luennon lopuksi meitä muistutettiin siitä, että me – siis piskuinen Suomi – on yksi kennelmaailman suurmaa. Meillä rekisteröidään maailman eniten eri koirarotuja, meillä on suurimmat koiranäyttelyt, meillä on hirmuisesti kennelliiton jäseniä asukaslukuumme nähden, meillä on eniten maailmanvoittajia ja -mestareita eri lajeista ja koemuodoista. Meillä on tietoa ja taitoa – arvostus vain itseltämme puuttuu. Itse mietin, että ehkä emme tiedäkään kuinka suuria loppupelissä olemme. Olisiko tuota tietoisuutta lisätä?
Hallituksen kyselytunnilla tuotiin esille ajankohtaisia asioita ja tulevaa Kennelliiton 125-vuotisjuhlavuotta. Kyselytunnilla lisättiin tietoamme siitä, missä asemassa Suomen kennelliiton asiantuntijat FCI:n eri asiantuntijaelimissä ovatkaan. Saimme myös kuulla, että Kennelliiton nettisivut uusiutuvat toukokuussa ja kennelpiirien sivut myöhemmin syksyllä.

Kennelliiton uudet säännöt myös puhuttivat ja aiheuttivat kysymyksiä. Esimerkiksi ajatus rotujärjestöjen niputtamisesta roturyhmittäin vain yhden valtuustoäänen taakse sai murskaavaa palautetta. Jos ja kun tuo tulee yleiskokouksessa aikanaan päätettäväksi, en henkilökohtaisesti usko rotujärjestöjen hyväksyvän tuollaista mallia valtuuston kokoonpanosta. En ainakaan minä hyväksyisi. Pienissäkin rotujärjestöissä voi valtuustoedustaja olla aikaansaava ja paljon ideoita täynnä oleva rohkea tapaus. Jos rotujärjestöt esimerkiksi keskuudestaan äänestäisivät jäsenmääräänsä sidotulla äänimäärällä omaa roturyhmänsä valtuustoedustajaa, niin olisihan päivänselvää, että isommat jyräisivät pienemmän. Tällainen roturyhmäedustajan äänestäminen valtuustoon olisi myös yksi äänestysporras lisää, joten onko se nyt loppupelissä maailmanloppu, että se valtuusto olisi kokoonpanoltaan niin iso kuin se nyt on. Valtuuston kokoahan tietyillä tahoilla parjataan liian isoksi. Kyllähän siellä paljon väkeä on – myönnetään – mutta jos kerran olemme maailman johtava kennelmaa, niin onko tuolla sitten mitään haittaa?

Kari Järvinen päätti hallituksen kyselytunnin toteamalla, että me olemme hieno koiramaa. Annettiin aploodit sitten itsellemme. Hyvä me!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraava ohjelmanumero oli ennakolta mietityttänyt minua suuresti. Otsikkona oli Elämän voimaa arkeen ja puhujana Satu Silvo. Mitä se pitäisi sisällään? Mitä se meille antaisi muuta kuin julkkispongauksen ja hyvän esiintyjän? No ihan turhiksi osoittautuivat mietteet. Silvo oli Loistava (jälleen kirjankoko tarkoituksella iso). Yleisönsä hän otti haltuunsa ammattimaisesti, mutta se asia, mihin me loppupelissä keskityimme, oli kuuntelemisen taito. Meillä jokaisella on halu tulla kuulluksi, mutta kuinka usein kuulluksi tulemisen sijasta saamme vastaanottaa siltä ”kuulijalta” neuvoja sen sijaan, että toinen oikeasti ja aidosti kuuntelisi.

e4

Teimme myös tahoillamme pari kuunteluharjoitusta jossa jouduimme kuuntelemaan toisen kertomusta ilman että kommentoimme mitään sinne väliin ja hetken päästä palauttamaan kuulemamme. Teimme kuunteluharjoitusta myös itsellemme vieraan henkilön kanssa. Huisimpaa kuin miltä tämä kuvaus edes kuulostaa. Näimme myös Satu Silvon ja Risto Ojanperän improvisoinnin kahvilanpitäjistä. Ensimmäisessä näytöksessä Risto suhtautui kaikkeen negatiivisesti ja toisessa näytöksessä mieli oli päinvastainen. Näimme kuinka negatiivisuus vaikuttaa voimakkaasti asian eteenpäinviemisessä. Hämmästyttävää oli, miten hyvin Risto roolisuorituksestaan selviytyi ammattinäyttelijän rinnalla.

Ja sitten me… sitten me… syötiin. Toki me oltiin välissä juotu kahvit ja syöty pullat ja vähän suolapalaa, mutta nyt oli illallisen aika. Seura oli loistavaa, ruoka erinomaista ja viini hyvää, mutta turnajaiskunto oli aika vähäinen. Nolointa asiassa on myöntää se, että meillä jäi jopa viiniä lasiin kun unimaa kutsui ihan liian aikaisin. Taisin olla huoneessa jo puoli ysin jälkeen ja torkahdettuani sängylle heräsin laittamaan television kiinni kellon näyttäessä 1.44. Aamun aikainen herätys koneelle vei veronsa.

Aamiaisella koodasimme päiväohjelmamme. Minä lähtisin Tuijan kanssa kuuntelemaan ajankohtaisia jalostusasioita Kirsi Sainion luennolle ja Virpi ja Erkki-Vara-Jorma ottaisivat osaa kennelpiirien neuvottelupäiville.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sainion luento ei kuulunut sarjaan ”sukankudonta”, vaan siellä tein muistiinpanoja kynä sauhuten. Otin myös luentoesityksestä kuvat joka diasta muistini vahvistamiseksi. Esillä oli niin jalostusstrategia, koirarekisteriohje, pevisa ja monimuotoisuustestit. Keskustelua tuli myös dna-testauksista ja jalostuksen tavoiteohjelmien tekemisestä. Selväksi tuli myös se, että jalostustieteellinen toimikunta huolehtii koirien asioista, kasvattajatoimikunta ihmisten.

Kennelliitossa on kasattu kaikki koirankasvatusta koskevat dokumentit, ohjeet ja kaavakkeet yksiin kansiin nimellä Kasvattajan käsikirja 2013. Tuo yli 100 sivuinen opas alkaa sanoin: ”Kädessäsi oleva käsikirja on tiivistetty tietopaketti koirien rekisteröintiin liittyvistä Kennelliiton säännöistä ja ohjeista. Rotukoirien rekisteröintisäännösten ja -kriteerien tarkoituksena on sekä jalostukseen käytettävien yksilöiden että syntyvien pentujen terveyden ja hyvinvoinnin varmistaminen ja edistäminen”. Kirjan alussa käydään läpi termistö, jota kirjan sisäsivuilla käytetään. Toivottavasti tuo kirjanen luetaan myös niilläkin tahoilla, joilla tietojen päivittäminen on toisinaan enemmän poikkeus kuin sääntö.

Kennelliitossa ollaan suunnittelemassa jatkokoulutuskokonaisuutta, joka jalkautettaisiin myöhemmin piireihin. Nämä olisivat esimerkiksi niille kasvattajille jotka ovat jo käyneet kasvattajan peruskurssin ja -jatkokurssin, mutta kaipaavat tietojensa päivittämistä tai muuten vaan ovat kiinnostuneita ajankohtaisista asioista. Mielestäni erinomainen ajatus ja siinä jos missä huomioitaisiin maantieteelliset näkökohdat. Kaikkien ei tarvitsisi matkustaa aina ”alas” kuullakseen ajankohtaisia asioita.

Esille nostettiin myös sellainen hieman ikävä tosiasia, että rekisteröimättömiä rotukoiria on kokoajan enemmän ja enemmän. Onko syynä Pevisa-määräykset, raha vai mikä? Siinäpä mietittävää, mutta (kuten luennolla todettiin) olisiko aika valistaa vielä enemmän ostajakuntaa ja ajaa jyrkästi sitä näkökulmaa eteenpäin, että rotukoira on vain rekisteröity koira?

Kasvattajien ”armahduspykälästä” kysyttiin muutamia kysymyksiä. Kysehän on siitä, että jokainen kasvattaja voi rekisteröidä yhden Pevisa-ehdot astutushetkellä täyttämättömän pentueen sitten jos/kun pentueen vanhemmat jälkikäteen nuo Pevisa-ehdot täyttävät. Rekisteröintimaksu on silloin korotettu ja tätä korotuksen syytä tiedusteltiin. Vastauskin oli sitä mitä odotinkin – niin… tyhmyydestä sakotetaan. Jos ei muulla ihmisolento opi, niin rahan voimalla. Armahduspykälä ei muuten koske sitten isä/emä + jälkeläinen yhdistelmiä. Tämä näin loppukaneettina.

Uusi koirarekisteriohje jättää E-lonkkaiset, 3-kyynäräiset, 4-polviset ja spondyloosilausunnon 4 saaneet koirat jalostuksen ulkopuolelle niin, että niiltä voidaan rekisteröidä elämänsä aikana yksi pentue ja sekin EJ-rekisteriin. Tokihan kysyttiin sitä, että mitenkäs käy esimerkiksi niiden lonkiltaan kyseenalaisten rotujen (mm. englanninbulldoggi) vapaaehtoisten lonkkakuvausten, kun tuloksen pelossa jätetään nyt mieluummin kuvaamatta. Eipä tuohon taida oikeaa vastausta edes olla. ”Nähtäväksi jää”, kuten Sainiokin totesi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
”… johon merkitään täysin terveitäkin ja siten jalostuskelpoisia…”

DNA-testauksista muistutettiin, että jos/kun Koiranet-järjestelmä mahdollistaa terveyttä koskevien DNA-testitulosten ajamisen tietokantaan näkösälle, sinne voidaan laittaa vain sellaisia tuloksia, jotka on otettu eläinlääkärissä ja lähteneet sieltä suoraan laboratorioon. Ymmärrettävää tämä on, mutta tässä kohdassa tulee sitten esimerkiksi cardiganien kohdalla kaikkien kasvattajien yhteinen kysymys esille: haluammeko PRA-testauksen sinne virallisesti vai emme. Jos haluamme, alkaa uusi testaaminen, sillä suurin osa nykyisistä PRA-vapaista suvuista pohjautuu testeihin, joita tehtiin joko niin että testi otettiin itse tai testin ottoa ei voida eläinlääkärissä otetuksi todistaa. Jos emme halua näitä tuloksia järjestelmään, voimme edelleen jatkaa tätä omaa testaamistamme. Jos nyt laajennetaan tätä kysymystä vielä enemmän, niin miten maailmanlaajuisesti tätä tulisi käsitellä kun osassa maista kennelliitot hyväksyvät näitä kotitestejä järjestelmiinsä ja osassa ei. Paljon paljon sotkua tiedossa ja onhan tuo jo Facebookissa olevassa corgiryhmässäkin (WUWC) nähty miten sakea on sopassa liemi kun kulttuurit ja mielipiteet aiheesta (tai aiheen vierestä) kohtaavat.

Sitten me taas Tuijan kanssa syötiin. Kuulostaako Enid Blytonin Viisikko-kirjoilta jo?

Raahasimme mahamme kuulemaan eläinsuojeluaiheista luentoa. Sen piti eläinlääkäri, kasvattaja Marja Kosonen. Paljon asiaa, vähän aikaa, mutta Eviran vihkonen ”Koira ja kissa eläinsuojelulainsäädäntöä koottuna” kannattaa jokaisen hankkia käsiinsä ja hommata vielä niitä niin paljon, että sujauttaa sellaiset pentupaketteihinsakin. Vihkosen hankkiminen ei ainoastaan riitä, vaan se pitää sitten luonnollisesti lukeakin. Julkaisu on luettavissa myös Eviran sivuilla: *kliks*

Edelleen täyttä mahaa oli niin vaikea siirtää huoneesta toiseen, joten jäimme kuulemaan Marja Blomqvistin luentoa kasvattajien verotuksesta. Luentomonisteet olivat niin ansiokkaat, ettei paljon tarvinnut muistiinpanoja tehdä. Lopussa näytetty laskelma näytti hyvin konkreettisesti sen, että ei tässä hommassa asiallisesti ja hommat kunnolla hoitaen kyllä tuntipalkoille jää. Päinvastoin. Saman totesin vastikään kun laskeskelin montako koiraa per vuosi olen kasvattajaurani aikana keskimäärin kasvattanut. Sitten varovasti ynnäilin, paljonko rahaa on voinut upota siihen, että nuo pennut on maailmaan saatu ja sinne saateltu. Päästyäni pahasti pakkaselle, lopetin laskemisen ja olotilaani helpottaakseni totesin itselleni, että maksaa se laskettelu, vuorikiipeily, kilpa-autoilu tai mikä tahansa muu elämäntavaksi muuttunut harrastus melkoisesti.

e9

Kasvatuskeskeisten tuntien jälkeen raahasin itseni pääsaliin kuulemaan Alkon toimitusjohtaja Hille Korhosen esitystä järjestötoiminnan muutoksesta. Mitä Alkon toimitusjohtajalla olisi antaa kennelliiton väelle? Miksi ihmispolo on niin ennakkoluuloinen? Ensinnäkin hän nyt sattui olemaan koiraihminen (eka plussa). Hänen esitelmänsä oli melko lyhyt mutta loistava (toinen plussa). Miksi jaaritella kun voi olla tehokaskin? Esityksessä nostettiin esille swot-analyysin lisäksi erilaisia syitä siitä, miksi muutosprosessi ei välttämättä onnistu kivuttomasti. Muutoksessa on myös monia muuttujia ja näkökantoja siitä riippuen, mistä vinkkelistä niitä muutostarpeita tarkastellaan. Siinä kuunnellessa palautin mieleeni myös Helena Sunin Expon avauspuheenvuorossa lausumat sanat: ensin uudelle asialle nauretaan, sitten sille raivotaan ja lopuksi se hyväksytään itsestäänselvyytenä. Noinhan se on mennyt ja tulee menemään monikin asia.

e11

Ojanperän päätössanoissa kuulimme hieman ensi vuoden Exposta. Se pidetään 8.-9.2.14 Messukeskuksessa ja jos oikein ymmärsin, se tulee olemaan avoin tapahtuma muillekin kuin rotujärjestöjen ja kennelpiirien edustajille. Huisia ja suurta! Odotan sitä jo innolla. Juhlavuoden kunniaksi tiedossa on myös Finlandia-talolla pidettävä Kennelliiton juhla, mutten nyt muista sen päivämäärää. Illalliskorttien ostaminen ko. tilaisuuteen on kuitenkin mahdollista Pertti Perusjätkältäkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kennelpiirin neuvottelupäivät kestivät pidempään kuin tuo päätöstilaisuus, joten minulla oli aikaa selata Expon materiaalia niiden luentojen osalta, joihin en tänä vuonna mennyt. Leppisen Mikan yhdistysjuridiikkaa ja koiran kauppaa koskevat sivut olivat jälleen erinomaiset. Nuorisoprojektin loppuraportti oli myös mielenkiintoista luettavaa. Kennelliitto on myös julkaissut mukavan esitteen hyötykoirista ja parasta siinä oli se, että kaverikoirat oli nostettu noiden kansien sisään yhdessä virkakoirien kanssa. Niiden tuoma hyöty on erilaista hyötyä kuin muiden hyötykoirien, mutta todella arvokasta niille, jotka kaverikoirien ”palveluita” käyttävät.
Kotimatka käytettiin ideoiden. Niitä oikein pursusi ja me jo ennalta hieman epäiltiin, ettei tätä kolmikkoa enää Kennelpiirin hallituksen taholta uskalleta liikkeelle yhdessä laittaa. Sen verran tuota ideata ja ajatusta pukkasi. Erkki oli painanut mieleensä yhden nettilinkin, joka oli kuulemma katsomisen arvoinen. Kukkuluuruun sivustoa, jolta löytyisi jotain koira-asiaa, ei kuitenkaan löytynyt, mutta saatiinhan siitä jälkikäteen hyvät naurut. Tuo sivusto kun oli ollut Kekkeruusi ja sieltä löytyvä tiedosto *klik* .

Ouluun laskeuduttiin sunnuntai-iltana kahdeksalta lentoemon toivottaessa meidät tervetulleiksi Helsinkiin. Sattuuhan sitä…

JK. Kennelliiton sivuilla on juttua Koira Exposta *klik*. Ollaan Virpin ja Erkin kanssa päästy kuvaan, mutta tehtävä kuuluukin, että missä kolmikko luuraa.





Koiranpäivä

25 04 2012

Suomen Kennelliitto oli nimennyt tiistain 24.4. koiranpäiväksi. Tätä päivää juhlistettiin paitsi Kennelliiton myös kennelpiirien, koirayhdistyksien ja koira-alan yrityksien toimesta aika laajasti. Kennelliitolla oli tempaus Helsingissä ja Facebookissa sivusto. Kennelpiireillä ja muilla yhdistyksillä oli kevättempauksia, mätsäreitä jne.

Näkyvyys voisi tosin olla parempikin ja osallistuminen koiranpäivän viettoon laajempi, jos tietovuosittaisesta päivämäärästä julkaistaisiin vielä aiemmin kuin tähän saakka on tehty. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin se, että lyötäisiin lukkoon joku tietty päivä, joka on koiranpäivä viikonpäivästä riippumatta. Erimerkiksi kennelpiirien näkyvyys paikallisten isompien tapahtumien järjestäjänä helpottuisi. Ensi vuonna Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirikin tempaissee jotain kyseisenä päivänä. Päätimme edellisessä hallituksen kokouksessa, että Jossu (siis minä) ottaa jo tämän vuoden lopulla selvää koska 2013 Koiranpäivää vietetään. Ideoista ei ainakaan ollut pulaa! Tänä vuonna homma kaatui vain liian tiukkaan aikatauluun.

Meidän koiranpäiväohjelmaan kuului keikka Oulun Koirauimalaan. Katti aloitti ”corgipuolituntisen” ja sekoiltuaan aikansa, Misiu päästettiin sen kanssa altaaseen. Katti voitti luonnollisesti kaikki uintikilpailut, mutta yhden erän onnistuin huiputtamaan Misiun eduksi. Kattin läsnäolo altaassa oli kuitenkin selvästi Papan mieleen, sillä uintirytmi oli välillä todella rivakkaa. Kahta agilityssä aika hyvin ohjautuvaa koiraa oli hauska uittaa. Välillä se homma näytti aika hienolta kuviouinnilta.

Misiu ui reilun vartin ja sitten se päätti ihan itse, että nyt tämä hulluttelu tyttären kanssa riitti. Se ravisteli itsensä rampilla ja töpsytteli alas odottelemaan. Katti oli puolen tunnin jälkeen vielä täydessä vedossa. Siinä ei ollut mitään väsymisen merkkiä. Yrittipä tuo jopa liukas-saippua-tekniikkaakin kun huomasi joutuvansa pois altaasta.

Corgien jälkeen oli puolen tunnin paussi ennen Tarmoa ja Fyraa. Tuo oli aika toimiva juttu, sillä corgit sai sen puolituntisen aikana kunnolla kuiviksi. Ei tarvinnut hoppuilla ollenkaan.

Isoja en altaaseen yhdessä voinut kuvitellakaan. Tarmon uimahypyt versus Fyran suoritusuinti ei jotenkin tunnu yhtälöltä joka mahtuisi veteen samaan aikaan. Tarmo pääsi ensin. Ajattelin, että se huutaa sitten märkänä Fyran (okei – lelujensa) perään vähemmän. Saihan sitä luulla… ääntä lähti märkänäkin. Tarmon allas, Tarmon lelut, Tarmon hauskuus. OUWOU! Tarmolla on iso suu ja pienet aivot. Isoon suuhun mahtuu kolme vesilelua kerralla ja pienet aivot etsivät vielä neljättä, jota ei koko altaassa ole.

Fyra suoritti. Se ui niin kauhean tosissaan ja lujaa. Kun Fyra on altaassa, homma on liki äänetöntä. Se lipuu rampilta veteen hyvin huomaamattomasti ja uintitekniikka on kuin valtamerilaivan lipumista. Ainoat roiskeet, joita Fyran aikana vedestä nousee, ovat lelun aiheuttamia.

Koiranpäivän teema jatkui kokeilemalla Ellan kanssa ideaa ”koirantahtisesta lenkkeilystä”. Ellahan loukkasi itsensä uudelleen viime marraskuussa ja olin tuolloin melkein valmis luovuttamaan sen kanssa. Sinnikkäänä emäntänä se kuitenkin näytti itse haluavansa toipua ja tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa Ella tepsuttaa menemään pirteästi. Motoriikassa on vielä puutteita. Puhdasta ravia tulee harvakseltaan, mutta peitsaamallakin pääsee paikasta toiseen varsin sukkelaan. Kipuja sillä ei mielestäni ole. Jos onkin, ne eivät näytä häiritsevän sen elämäniloa millään tavoin. Se on oma iloinen pomppiva itsensä ja aina hyvällä tuulella. Ne jotka Ellan tuntevat, tietävät mitä tarkoitan.

Noniin, siis se lenkki. Valmistauduin menemään lähi pelloille ja metsiin viettämään Ellan kanssa aikaa. Kumpparit jalkaan ja vettäpitävää kampetta päälle. Olin valmis löytämään myyränraatoja, hiirenpesiä ja epämääräisiä koiria kiinnostavia kasoja. PAH! Ei me mitään noita ehditty katsella. Ellalla oli kiire ja mun kumpparit vain lonksuivat! Se kierrätti minulla tyylipuhtaan Lassintien lenkin (3+ km). Ei paljoa pysähdellyt eikä sivuaskelia tien vasemmasta laidasta ottanut. Onko mun koira mielikuvitukseton, vai onko mun lenkkeilyreitit olleet niin mielikuvituksettomia, ettei koira yksinkertaisesti kuvitellutkaan muualle pääsevänsä?

Tänään/huomenna sitten nähdään miten Ellan kroppa reagoi tähän eiliseen lenkkiin. Tähän mennessä se on tehnyt max 1,5 km lenkkejä kerralla. Joinain päivinä noita puoltoistakilsasia on tehty useampikin, mutta yhtään yksittäistä pidempää köpöttelyä ei olla tehty. Eilinen oli kyllä kaukana köpöttelystä kun Ella kiskoi valjaissa melkein koko matkan. Koirantahtisuuden katkaisin siinä vaiheessa kun se olisi tuossa postilaatikon kohdalla aloittanut uuden kierroksen…

Vaikkei ne kumpparit lenkkikenkinä olleet parhaasta päästä, tulivat ne silti tarpeeseen. Kuoppainen Lassintie on mielestäni jo kuivunut kokonaisuudessaan paremmaksi kuin tämä meidän Jokirannantie. Joki on nyt liki tien tasalla ja on ihan turha kuvitella, että tiessä oleva kosteus valuu sieltä jokeen. Seuraava pelko on, että joki nousee vielä lisää ja vie tien mennessään. Huonokuntoinen pinta lähtisi nyt nätisti virran matkaan. Se voisikin lopulta olla tämän tien pelastus, sillä silloin tälle tielle olisi PAKKO tehdä jotain muutakin kuin vuosittaiset tekohengityslanaukset.

 

 

Huomenna saan tietää enemmän käteni tilanteesta. Olkapää ultrataan. Käsihän nyt toimii toki paremmin kuin heti onnettomuuden jälkeen ja kivut ovat lieventyneet. Tärähdyskipu on luonnollisesti häipynyt, mutta se jännä repivä juttu on siellä edelleen – siis sen, josta päättelin kaatumisen jälkeen, että nyt jotain meni rikki. Liikerajoitteisuuttahan tuossa tulehtuneessa olkapäässä on ollut jo piiiiitkään ja etenkin yösärkyä, mutta tuo uusi juttu tuli kaatumisesta. Tuo repivä tunne myös aiheuttaa tämän yksikätisyyden – tai no – pitäisikö puhua ennemmin 1,5 kätisyydestä (sormethan toimii jos kättä ei kovasti kohottele). Olkapään päälle tuli myös reilu viikko onnettomuudesta mojova mustelma. Kauan se kesti verellä tulla pintaan.

Luva on Rovaniemellä viimeisillään. Täällä jännätään!