Se lentää taas

7 06 2014

Kyllä se nyt on oikea kesä koittanut tuonne ulos ja rannassa tarkenee. Ehkä kaikkein eniten tästä nauttivat Katti ja Kolli-Katinpoika, jolla on taas lentokelit parhaimmillaan:

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Lysti on trimmattu ja opetettu uimaan.

Kuva

Kuva

Kuva

Aunus ja Halo ovat onnistuneet ”tehtävässään”. Ollaan yhtä askelta lähempänä pentuja heinä-elokuun vaihteeseen. Hieman vain hirvittää mitä pennuista tulee kun äiteellä on vain kolme jalkaa – ainakin tämän kuvan perusteella:

Kuva

Ja toisinaan se on jopa jalaton, leijuu ilmassa:
Kuva

Eikä se Aunuskaan aina niin jalalliselta näytä:

Kuva

 

Jennin kanssa tehtiin täällä Aunuksesta video. Tämmönen ukkeli se meillä täällä aktiivilomailee:

 

Viikon päästä pakataan corgia, setteriä, brassia, spinonea ja mitälievielämuuta Nissaniin ja suunnataan kohti Pohjois-Norjaa. Ihmisväki on iskussa, koirien iskussaolon päättää sitten tuomari.

 

 

 





Hoppusta pidellyt

5 06 2013

Tapahtumarikas, mutta samalla niin tapahtumaköyhäkin toukokuu on takana. Kiirettä on pidellyt, mutta pääasiassa kiireet ovat olleet ihan vain tylsästi työkiireitä. Jäljelle jäänyt vähäinen vapaa-aika on käytetty isompiin ja pienempiin irtiottoihin arjesta. Pieniä irtiottoja ovat olleet (kiitos yhtäkkiä ilmaantuneen kesän) merenrannassa vietetyt tunnit ja isompia reissut Kuopion näyttelyyn, Kennelliiton valtuuston kokoukseen ja nyt uusimpana 3 vuorokauden minilomareissu Kankaanpäähän ja Pertteliin.

Uimasilla on tosiaan käyty harva se ilta mitä erilaisimmilla koirakokoonpanoilla. Jenni heitti oman talviturkkinsa mereen jo aikaa sitten. Koirat vielä tuotakin aikaisemmin. Meillä vannotaan lihaskuntomielessä tuon vesielementin nimiin ja mikäs tässä on vannoa kun meri on tuossa vieressä. Treenannut en ole oikeastaan mitään muuta kuin agilityä meillä kuukauden hoidossa olleen Woodyn kanssa. Sitten alkoikin helteet ja ne käy hyvästä seliselistä laiskuuteen…

Kuopion näyttelyreissu tehtiin osittain luksusmeiningillä kun kuopiolaistuttiin Hannan kanssa jo perjantai-iltana Pirjon luo koirinemme. Lauantaina sitten vietettiin aurinkoista näyttelypäivää ja taputettiin niin maan paljon kun Päivin Helka (kuvassa yllä) otti kolmannen ROP-ruusukkeensa tälle vuodelle. Marskin vimonen serti jäi vielä odottamaan tulevaa, mutta FCI:ssä sen vara-cacib tullaan muuttamaan oikeaksi – voittaja kun oli jo inttivalio ja nappasi täältä nyt kymmenennen kansallisen valionarvonsa kotiintuomisinaan Venäjälle. Pitkän reissunsa päätteeksi heille serti suotakoon. Kuopion kohokohtia oli myös kasata jälleen uudella kokoonpanolla kasvattajaryhmä (Esko, Hiski, Helka ja Marski) ja nähdä Pikku-PätPät (kuva alla), josta on kehittymässä kovasti nätti nuori neito.

Kennelliiton valtuuston kokouksessa poikettiin Jorman kanssa päiväseltään. Valtuuston puheenjohtaja Eeva Anttinen korosti jo avauspuheenvuorossaan Kennelliiton tulevaa 125-juhlavuoden teemaa ”Hyvää elämää koiran kanssa”. Sitäpä sitä tämän harrastuksen tulisikin olla. Varsinaiset päätökset menivät yllättävän jouhevasti. Lippulappuäänestykseen meni vain ehdotus sellaisten rotujärjestöjen rotujärjestöstatuksista, jotka eivät ole täyttäneet rotujärjestön vaatimuksia tiettyjen lukujen valossa. Hallituksen ehdotus ei saanut riittävää määräenemmistöä, joten nämä rotujärjestöt säilyttivät statuksensa. Päätimme myös jäsenmaksujen korottamisesta, agilitysäännöistä ja tietenkin erinäisistä talousasioista. Kennelliiton uudelle talouspäällikölle erityispontsit siitä, että tilinpäätöstietojen esittelyssä hän paneutui juuri niihin asoihin, mitä väki oikeasti halusi tietääkin. Hän oli selkeä ja puhui ymmärrettävästi auki asioita lukujen takana ja tämän hän teki ytimekkäästi ilman turhia jaaritteluja. Ehkä paras talouden esittely koko valtuustourallani! Kennelliiton valtuuston kokouksesta voi lukea lisää Kennelliiton uutisista.

Jennin saatua todistuksensa (numerot olivat muuten keskiverrosti nousseet aikaisemmasta), hyppäsimme viime lauantaina autoon ja suuntasimme Kankaanpäähän moikkaamaan Tarjaa, Veliä ja laumaa Handskes-koiria. Autoon pakkasimme myös Kiisun, Kollin, Marskin ja TuTun, jotka lähtivät treenaamaan reissaamista. 1353,60 km käsittänyt reissu oli LLLLLLOISTAVA miniloma, jonka aikana kaikki työasiat nollautuivat täysin ainakin toistaiseksi. Kuvasimme Tarjan pentuja ja aikuisia koiria, kävimme katsomassa teeriä soitimella, uittamassa Jenniä ja koiria ja vain istumassa iltaa ja syömässä Velin grillaamia herkkuja.

Sunnuntaina teimme vielä Kankaanpään suunnalta lisämutkan Pertteliin Salon kupeeseen ja katsastimme meidän Marskin ensimmäiset pennut Newcard’s Jaanan luona. Tui Tui mitä ihanuuksia olivat ne pienet, joista yhden pojan kuva alla.

Meillä odotellaan pentuja. Vitsi on kyllä nyt ihan varmasti tiineenä ja laskettu aika on heinäkuun ekalla viikolla juuri kesälomani alkaessa. Isäkoirana on alatienerginen Woody, jota ei ikinä huolet paina tahi puserra. Toivon yhdistelmältä (kuvat alla) vanhempiensa tavoin tiiviitä, toiminnanhaluisia ja leikkisiä perusrekkuja, jotka ovat tunnistettavissa rotunsa keskivertoedustajiksi. Astutus sujui Woodymaiseen tapaan varsin tehokkaasti ja Vitsin tiineys on mennyt hyvin. Toivottavasti synnytyskin jatkaa samalla luonnonmukaisella linjalla.

woowitsi

Ensi viikonloppuna tiedossa on Kemin näyttely. Pakataan pakuun toistakymmentä koiraa ja koitetaan selvitä urakasta. Tulee varmasti hilpeää ainakin sivustaseuraajille kun säädämme kamojen, koirien ja kehänkiertojen kanssa ihan huolella. Ikiomista Kolli ja Kiisu ovat kaljuja, mutta onneksi Esko, TuTu ja Marski ovat säilyttäneet jossain määrin haivenensa helteistä ja uimasilla oloista huolimatta. Ei ihan ole rukkaset naulassa jo lähtötilanteessa…

Koskettanut suru-uutinenkin piti käsitellä tässä tovi takaperin. Kuningas-Konna, ihmemylly, on poissa. Uutinen kosketti minua niin kovasti, että en oikein mitenkään pysty ymmärtämään sen surun ja järkytyksen määrää mitä Marika on Konnan omana ihmisenä joutunut kokemaan. Siinä kauniita muistoja läpi käydessäni kasasin pienen videon Konnan ja minun yhteisistä hetkistä. Olen niin kiitollinen Konnalle ja Marikalle, että sain olla yksi osa ihmemyllyn pyörintää. Kiitos!

Monta varmasti kirjoittamisen arvoista asiaa jää toukokuulta kirjaamatta, mutta oli kai tämäkin päivitys tyhjää parempi. Ehkä tässä kesän aikana saa taas aktivoitua itsensä työkiireiden ja arjen laiskuuden pyörteistä ihan treenaamaankin. Kuka ilmoittautuu tsemppariksi?





Maailma palaa mallilleen

10 11 2012

… tai ainakin Jokiranta kakskutosessa on elämä tasoittunut kesän pentuhulinan jälkeen uomiinsa. Muonavahvuudessa ovat vain omat koirat, joskin onhan se tässä kesän aikana kasvanut kahdella. Pörri lähti kivuttomaksi tähtikoiraksi. Kiisu, Kolli ja Vitsi tulivat tahi jäivät, miten tuon nyt haluaa ilmaista.

Kupuleilla pari kk vanhemmilla Upuleilla menee kodeissaan hyvin. Onni on saada pennuilleen ihanat kodit. Terveiset kaikille!

Mitäs me on tehty?

No ehkä eniten mieleen jääneet päivät olivat Jo’n vierailun hetket reilu viikko sitten. Keskiviikkoiltana Jo tutusteli uuteen perheenjäseneensä Pepperiin ja tietenkin saunottiin.

Torstaina treffattiin Jo’n kasvatti Halo, joka siirtyi omistukseeni viime kesänä, mutta bunkkaa sijoituskodissaan täällä Pattijoella. Halolla oli oikein mukavaa Marskin kanssa.

Toinenkin vierailija meillä kävi kun Pertti-Femmanpoika poikkesi näytillä. Jo’llahan on Pertin sisko Mint kotonaan, joten tulipa velipoikakin nähtyä uudelleen. Edellinen tapaaminen oli vuosi sitten kun Pertti oli vasta pahanen kakara.

Torstai-illan ohjelma poikkesi Jo’lla ja minulla aika merkittävästi. Jo lepäili täällä kotona ja minä lähdin Jennin ja Miukun kanssa viettämään pikkujouluja Yön ”Pelko ja rakkaus” konserttiin Raaheen. Jenni on odottanut tätä konserttia ehkä jopa vielä enemmän kuin minä (eli siis mahdottomasti) ja sai kyllä todellakin siinä eturivissä vastinetta odotuksilleen. Saipa hän jopa Ollilta pipon, vaikkei nyt ihan Ollin tanssiesitystä osannut tunnistaakaan. Ollin sanoja lainatakseni, kova oli likka taputtamaan. Nimmarit kortissa ja pipo päässä kotiin saapui hyvin ylpeä 10-vuotias.

Perjantaina käväisin töissä kolmisen tuntia ja Jo hoiteli täällä koirien aamutoimet ja Jennin koulutielle. Iltapäivällä suunnattiin Oulun Koirauimalaan Misiun, Kattin, TuTun ja Ellan kanssa. Katti oli sitä mieltä, että onhan tätä odoteltukin ja lennätti vettä ihan huolella. Misiu haki lelua omalla arvokkaalla tyylillään ja nautti jokaisesta hetkestä vedessä. TuTulla oli sellainen vauhti vedessä, että välillä piti ottaa se rampille pakkolepoon jotta muistaa hengittää. Se oli tosissaan. Ella taas ensikertalaisena toimi yllättävän hyvin ja jaksoi hienosti. Jo ensimmäisellä veteenviennillä se otti suuhunsa lelun ja haki sitä tunnollisesti koko uintisession ajan. Ei taatusti jäänyt Ellalla viimeiseksi kerraksi tämä harrastus.

Perjantai iltana tarjottiin Jo’lle poronkäristyksen jälkiruuaksi oikein kunnon löylyt. Mittari kipusi toiselle sadalle.

Lauantaina sitten sanottiin heipat. Pepperiä lähti kentälle saattamaan myös isosisko TuTu ja reippaasti neitikoirat – isompi ja pienempi – siellä lentokentällä touhusivat. Iltamyöhäsellä tuli viestiä Pariisista, että matka on mennyt hyvin ja sunnuntaina iltapäivällä tuli viimein se kaikkein odotelluin viesti. Pepper oli kotona.

Sunnuntaina Kolli ja Kiisu (Jo risti sen KissYou’ksi) tapasivat Hitsin kun Miian sanoin ”ei satanut ihan niin paljon kuin eilen”.

Pennut pomppivat kentällä ja sitten otettiin posekuvia. Kiisu oli taas helppo tapaus, mutta tuo Kollin Mölli. Auta ja pelasta! Se osaa tehdä yksinkertaisesta asiasta mahdottoman vaikean. Voi kun se edes kerran ottaisi tuossa pöydällä sen saman ryhdin, minkä se tuolla kentällä touhuillessaan välillä ottaa…

Viime viikko meni jotenkin sumussa. Flunssa voisi oikeasti jo päättää tuleeko vai meneekö se. Lämpöäkin koitti nostella vuoroin minulle, vuoroin Jennille. Kuumeeksi sitä ei kuitenkaan voinut kutsua, joten urhoollisesti me kaikki kolme töihin ja kouluun päivittäin raahauduttiin. Viikonloppu ei tullut yhtään liian aikaisin, mutta eihän tämäkään mitään puhdasta lepoa ole. Ohjelmata oli ja on ja väliajat oli tarkoitus pestä uudella pyykkikoneella pyykkiä niin paljon kun vain suinkin ehditään. Noh – lähdettiin ostamaan sitä pesukonetta joka kuivaakin sen pyykin… tultiin kotiin pesevän imurin kanssa. Jotain tais mennä pieleen. Pesukone puolestaan on edelleen mäsä. Se pesee kyllä, mutta hiven on epämukavaa kun edestä täytettävä vekotin ei laske vesiä ulos. Pyykkivuori kasvaa, mutta on se kiva, että lattiat kiiltää.

Kahden seuraavan viikon aikana tiedossa on rutkasti rahan kantamista eläinlääkäreille. Maanantaina rokotellaan laumaa oikein huolella, torstaina mennään silmätarkastuksille Ouluun ja tästä viikon kuluttua osallistutaan kahden koiran voimin Corgiseuran Pohjois-Suomen alaosaston järkkäämään joukkotarkkiin ja läpivalaistaan mistä on Marski ja herra äksä tehty.

Ja juuri tätä kirjoittaessani tuli Pepperiltä terveisiä Enkuista:


You looking at me?





Arki pyörii, orja hyörii

23 05 2012

Meillä on taas opiskelija-apua. Kyllä se on niin superjuttu kun on apua koirien ruokinnassa ja ulkoilutuksessa varsinkin nyt, kun tämä osakätisyys pistää mieltä ja kroppaa väsyneeksi. Jokakeväiset pihan ja tarhan siivouksetkin on hoidettu ja meille jäi lähinnä vierestä tarkkailu. Koirien turkit on pesty ja puhuroitu ja kynnet on hoidettu. Koirat ovat iltaisin NIIN rauhallisia ja huomaamattomia. Me vain kuoritaan kermat tästä koiranomistajuudesta. Mitenhän tällaisesta saisi pysyvän järjestelyn? Saako koirille tilautettua au pairin tai jotain?


Orjankaatoa

Tarmon pujokoulu on tauolla. Tarmo ontuu. Se venkuloi viikko sitten maanantaina itsensä läpi esteiden, ovien, porttien ja herraties minkä barrikaadien ja löysi puuhastelujensa jälkeen juoksuisen Fyran. No kinttuhan otti jostain osumaa ja nyt sitten kevyesti nilkutellaan. Toivottavasti Fyra ei ottanut osumaa! No se ratkennee sitten ajallaan ultraamalla, jos tarvetta ilmenee. Tästä aitomisesta johtuen ja sen vuoksi Tarmo on sitten ollut mukana minulla töissä. Se on makoillut pakun perällä ja olen käyttänyt sitä pikku kävelyllä aina parin tunnin välein. Olenkin todennut, että tämä viikko on ollut yksi mukavimmista työviikoista pitkiin pitkiin aikoihin. Leimaus ”oma asia + ulos” ja työpäivä on saanut 10-15 minuutin paussin. Mieli ja kroppa ovat jaksaneet paremmin ja päivät on menneet joutuisasti. Tuollainen työpaikkakoira voisi olla monessa työyhteisössä toimiva ratkaisu työhyvinvoinnin lisääjänä. Tänäänkin nautin meren rannassa kesän tulosta uivaa koiraa katsellen. Onni on työpaikka meren rannalla!

Tarmo otti silmäkulmaansa meidän lauman ensimmäisen punkin tälle kesälle. Tiesin punkkipihtien olevan ”varmassa tallessa” talven jäljiltä, joten helpommalla pääsi kun kävi Mustilan Mirrejä moikkaamassa ja ostamassa uudet. Pihdit jätin kauppaan ja kokeilin ennakkoluulottomasti autonavaimiin näppärästi maastoutuvaa Tick Key -vekotinta. Herttileijjaa miten pätevä vekotin! Millään punkkihärvelillä ne pirulaiset eivät ole irronneet noin nopeasti, nätisti ja helposti.


Lähde: http://www.laserpals.com/tickkey/pet-tick-removal-key.shtml

Uimasilla ollaan oltu sisällä ja ulkona. Sisällä me saatiin oikein jättiseuraa kun doggipojat Martti ja Seppo liittyivät Kattin seuraan viim viikolla. Ensikertalainen Martti aloitti uimasession. Tyyppi otti maan katoamisen jalkojen alta varsin lunkisti ja homma lopetettiin juuri kun Martti itse innostui hommasta. Hyvä niin. Jäipä hampaan koloon pulikoinnin hauskuus ensi kertaa odottelemaan. Martin kuivatellessa itseään Katti kroolasi oman yksityispuolituntisensa. Uintisessiota edeltävänä päivänä Katti oli jo kroolannut noin tunnin hiekkakuopilla, joten kuvittelin typeränä, että se jotenkin painaisi lihaksissa ja rauhoittaisi sitä. Kilinvillat! Ihan sama hullu itsensä se oli. Ei väsymisen merkkiäkään. Kattin kuivumisen aikaan Seppo lipui altaaseen. Se jätkä sitten tykkää uida. Jotkut väittää, ettei tanskandogit ui… no eivät ole nähneet sitten Seppoa tahi Marttia, joista kyllä uimahalut paistaa syvemmästäkin vedestä rannalle saakka.

 

Ulkouimasia ollaan harrastettu hiekkakuopilla. Ostin oikein kahluusaappaat, jotta pääsen itse syvemmälle veteen. Oli viisas hankinta! Niillä pääsee yli melko syvistäkin lääseiköistä ja valokuvien ottosuunta tulee nyt muuttumaan merkittävästi.

Uimareissuilla Kattin, TuTun, Marskin ja Piikan kavereina ovat vierailleet myös Mari ja Puhi. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on riittänyt, hiekka on pölissyt ja vesi lentänyt. Elämästä nauttivia koiria ja niiden touhuja on kyllä mukava seurata. Ollaankin aivan tarkoituksella aina pysähdelty toviksi ja seurattu mitä tekemistä koirat ovat itselleen keksineet. Piika on todettu koiramaailman energiasäästölampuksi.  Muut kulkevat tauotta Duraceleilla ja varmaan hehkuvat pimeässäkin riemusta.

Femma kävi Pian kanssa harrastamassa agilityä Mika Moilasen valmennuksessa. Femma ei ole paljon reissustaan osannut minulle kertoa, mutta Pian sanojen mukaan hyvin meni. Tarjosinkin Femmaa Pialle kisakoiraksi tälle kesälle. Kyseessä tulee olemaan Femman viimeinen kisakausi ja olin jo likimain luovuttanut omien terveysongelmieni vuoksi ajatuksen kisaamisesta, mutta onneksi tämä näyttää järjestyvän näin. Femma on vähän pullukassa kunnossa, joten kunnonkohotus on jo käynnistetty.

Kempeleessä järjestettiin ryhmänäyttely 1&2 ryhmille. Tuomariksi oli kutsuttu Alar Müürisepp, joka aikanaan omisti Viron ensimmäisen cardiganin. Tämän historiatiedon valossa ilmoitettiin kauneusmittelöihin Misiu, Marski, TuTu ja Puh ja lisäksi joukon vahvistukseksi liittyi Oulusta vielä Tove. Aikataulujen tullessa ihmetytti mistä kummasta 21 muutakin cardigania on tähän näyttelyyn eksynyt, sillä jotenkin on ollut ilmassa osallistujamäärien hupenemista. Tämä oli tälle vuodelle todella hyvä osallistujamäärä (26)!

Vaikkei corgi kuulukaan niihin tuntikausia turkinhoitoa vaativiin rotuihin, koen kuitenkin, että maltahia maksavaan kauneuskinkeriin osallistuva koirani esitetään siellä niin siistinä ja puhtaana kuin se kulloisessakin turkin vaiheessa on mahdollista. Senpä vuoksi näyttelyä edeltävänä päivänä  me Jennan ja Saanan kanssa pestiin ja puhuroitiin nelikko. Kylläpä niistä tulikin nättejä! Olihan se pakko kamerakin esiin ottaa ja napata 1-vuotiaista sisaruksista poseerauskuvia.

 

Oulun Koirakerho suoriutui näyttelyn järjestämisestä suorastaan loistavasti. Aamupäiväksi oli tilattu täydellinen puolipilvinen ilmakin. Kukaan ei vain ollut muistanut toivoa tuota ilmaa koko päiväksi, sillä iltapäivällä päästiin pikkutihkussa ja tuulessa ihan huolella palelemaankin. Edellispäivän panostus koirien kauneuden eteen ei mennyt hukkaan. TuTu oli rotunsa paras. Marski ja Tove ottivat kumpainenkin ensimmäiset sertinsä (PU2 ja PN2). Puhi sijoittui junnunartuissa toiseksi (ERI2). Misiu oli ROP-veteraani. Kasvattajaluokka kahdesta ryhmästä ensimmäinen kunniapalkinnon kera. Isoista kehistä ei sitten menestystä tullut, mutta oltiinpa esillä ja mukana. Jenna kuvasi cardikehiä ja minä pemukehiä. Kuvia osallistujista löytyy osoitteesta: http://jofli.kuvat.fi/kuvat/N%E4yttelykuvia/Kempele_200512/

Ensi viikonloppuna olisi Kennelliiton valtuuston kokous. Mielenkiintoinen reissu tulossa. Työpäivätkin käy tälle kesälle vähiin, kun eilen sain tiedon olkapään leikkausajasta. Dead line on 15.6. Samana päivänä Tarmo menee Ventelälle läpivalaistavaksi ja Rinjan synnytyskin ajoittuu noihin päiviin. Eiköhän tästä tapahtumasumasta selvitä. Pakkohan se on!





Pääskysestä ei päivääkään

13 05 2012

… eikä siitä, että Katti sekoilee luonnonvesissä ja TuTu syö ampiaisen! Kesä on tullut, tai ainakin se on jo ihan ovella, sillä tänään ”monttuiltiin” eka kerran Jennin ja koirien kanssa. Hiekka ja vesi lensi. Koirat juoksivat, kiipeilivät, uivat, räpiköivät ja kierivät vuoroin hiekassa ja vuoroin linnunkakassa. Onni yksillä, kesä kaikilla!

Erkkariin ilmoittautuminen pitäisi tehdä viimeistään huomenna. Mennäkkö vai eikö mennä – pulma parhaasta päästä. Olen ihan varma, että ilmoittautumisen jälkeen se kovasti odotettu käsileikkauksen aika tulla tupsahtaa juuri näyttelyä edeltäville päiville. Olis juuri niin minun tuuriani. Olkapään kuntoon saanti on kuitenkin ykkösasia, joten jos sen ajan saanti on koirien ilmoittautumismaksun verran lähempänä, niin kai se riski on otettava.

Ikäviäkin uutisia on menneellä viikolla Jokirantaan kantautunut. Pikku-Bindi, nykyisemin Peta-Marskinsisko, on pieneläinklinikalla Helsingissä tehohoidossa suolitukoksen vuoksi. Ensin tukoksen kulkua seurattiin tiiviisti, josko sittenkin tulisi ulos omia aikojaan. Ei tullut, joten leikkaus on nyt suoritettu. Syypää oli pieni muovinpalanen. Nyt vain Peta-neidille kovasti toipumisia ja Hannalle & Esalle kiitoksia Jokirannan ajan tasalla pitämisestä!





Molskis eli loiskis

27 04 2012

Minut on mahdottoman helppo houkutella uimasille mukaan. Vielä helpompaa on houkutella meidän huushollista Katti ja Tarmo sinne altaaseen. Houkuttelu on itseasiassa ihan väärä sana, sillä jos ne saisivat valita, ne karkaisivat sinne ihan itse. Toinen uimareissu tälle viikkoa tehtiin eilen Pirun ja Miukun seuralaisina.

Olipa meillä lystiä! Kattia ei painanut tiistain uinnit yhtään. Ihan samalla innolla se veti kakskytminuuttisensa kuin tiistaina reilun puolituntisensa. Enskertalainen Piru oli ihan elementissään siellä vedessä. Taitaa Pikku-Ruu päästä kellumaan toistekin. Tarmo ui sitten reilusta tunnista sen mitä muilta jäi. Se loikki, tyhjensi allasta leluista ja ui niin paljon, että meinas vallan maitohapoille mennä. Ens kerraksi saatiinkin vinkiksi kävelyttää sitä pikkuisen kesken uiton. Näin teemmä!

*uimareissun kuvat*

Uittovuoron jälkeen koirat olivat puhurikäsittelyn vuoksi kuivempia kuin me kaksjalkaiset. Oli pakko käydä kotimatkalla lämmittelemässä Limingassa huoltsikalla. Paleli, mutta Hesburger pelasti!

Käden tilanne: kaatuminen aiheutti lisäkorjattavaa, joka nopeuttanee jo tätä ennen suunniteltua olkaleikkausta. Leikkuujonossa ollaan, mutta ensi viikolla olen viisaampi kuinka paljon se jonotus nopeutui tämän vamman vuoksi.





Koiranpäivä

25 04 2012

Suomen Kennelliitto oli nimennyt tiistain 24.4. koiranpäiväksi. Tätä päivää juhlistettiin paitsi Kennelliiton myös kennelpiirien, koirayhdistyksien ja koira-alan yrityksien toimesta aika laajasti. Kennelliitolla oli tempaus Helsingissä ja Facebookissa sivusto. Kennelpiireillä ja muilla yhdistyksillä oli kevättempauksia, mätsäreitä jne.

Näkyvyys voisi tosin olla parempikin ja osallistuminen koiranpäivän viettoon laajempi, jos tietovuosittaisesta päivämäärästä julkaistaisiin vielä aiemmin kuin tähän saakka on tehty. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin se, että lyötäisiin lukkoon joku tietty päivä, joka on koiranpäivä viikonpäivästä riippumatta. Erimerkiksi kennelpiirien näkyvyys paikallisten isompien tapahtumien järjestäjänä helpottuisi. Ensi vuonna Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirikin tempaissee jotain kyseisenä päivänä. Päätimme edellisessä hallituksen kokouksessa, että Jossu (siis minä) ottaa jo tämän vuoden lopulla selvää koska 2013 Koiranpäivää vietetään. Ideoista ei ainakaan ollut pulaa! Tänä vuonna homma kaatui vain liian tiukkaan aikatauluun.

Meidän koiranpäiväohjelmaan kuului keikka Oulun Koirauimalaan. Katti aloitti ”corgipuolituntisen” ja sekoiltuaan aikansa, Misiu päästettiin sen kanssa altaaseen. Katti voitti luonnollisesti kaikki uintikilpailut, mutta yhden erän onnistuin huiputtamaan Misiun eduksi. Kattin läsnäolo altaassa oli kuitenkin selvästi Papan mieleen, sillä uintirytmi oli välillä todella rivakkaa. Kahta agilityssä aika hyvin ohjautuvaa koiraa oli hauska uittaa. Välillä se homma näytti aika hienolta kuviouinnilta.

Misiu ui reilun vartin ja sitten se päätti ihan itse, että nyt tämä hulluttelu tyttären kanssa riitti. Se ravisteli itsensä rampilla ja töpsytteli alas odottelemaan. Katti oli puolen tunnin jälkeen vielä täydessä vedossa. Siinä ei ollut mitään väsymisen merkkiä. Yrittipä tuo jopa liukas-saippua-tekniikkaakin kun huomasi joutuvansa pois altaasta.

Corgien jälkeen oli puolen tunnin paussi ennen Tarmoa ja Fyraa. Tuo oli aika toimiva juttu, sillä corgit sai sen puolituntisen aikana kunnolla kuiviksi. Ei tarvinnut hoppuilla ollenkaan.

Isoja en altaaseen yhdessä voinut kuvitellakaan. Tarmon uimahypyt versus Fyran suoritusuinti ei jotenkin tunnu yhtälöltä joka mahtuisi veteen samaan aikaan. Tarmo pääsi ensin. Ajattelin, että se huutaa sitten märkänä Fyran (okei – lelujensa) perään vähemmän. Saihan sitä luulla… ääntä lähti märkänäkin. Tarmon allas, Tarmon lelut, Tarmon hauskuus. OUWOU! Tarmolla on iso suu ja pienet aivot. Isoon suuhun mahtuu kolme vesilelua kerralla ja pienet aivot etsivät vielä neljättä, jota ei koko altaassa ole.

Fyra suoritti. Se ui niin kauhean tosissaan ja lujaa. Kun Fyra on altaassa, homma on liki äänetöntä. Se lipuu rampilta veteen hyvin huomaamattomasti ja uintitekniikka on kuin valtamerilaivan lipumista. Ainoat roiskeet, joita Fyran aikana vedestä nousee, ovat lelun aiheuttamia.

Koiranpäivän teema jatkui kokeilemalla Ellan kanssa ideaa ”koirantahtisesta lenkkeilystä”. Ellahan loukkasi itsensä uudelleen viime marraskuussa ja olin tuolloin melkein valmis luovuttamaan sen kanssa. Sinnikkäänä emäntänä se kuitenkin näytti itse haluavansa toipua ja tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa Ella tepsuttaa menemään pirteästi. Motoriikassa on vielä puutteita. Puhdasta ravia tulee harvakseltaan, mutta peitsaamallakin pääsee paikasta toiseen varsin sukkelaan. Kipuja sillä ei mielestäni ole. Jos onkin, ne eivät näytä häiritsevän sen elämäniloa millään tavoin. Se on oma iloinen pomppiva itsensä ja aina hyvällä tuulella. Ne jotka Ellan tuntevat, tietävät mitä tarkoitan.

Noniin, siis se lenkki. Valmistauduin menemään lähi pelloille ja metsiin viettämään Ellan kanssa aikaa. Kumpparit jalkaan ja vettäpitävää kampetta päälle. Olin valmis löytämään myyränraatoja, hiirenpesiä ja epämääräisiä koiria kiinnostavia kasoja. PAH! Ei me mitään noita ehditty katsella. Ellalla oli kiire ja mun kumpparit vain lonksuivat! Se kierrätti minulla tyylipuhtaan Lassintien lenkin (3+ km). Ei paljoa pysähdellyt eikä sivuaskelia tien vasemmasta laidasta ottanut. Onko mun koira mielikuvitukseton, vai onko mun lenkkeilyreitit olleet niin mielikuvituksettomia, ettei koira yksinkertaisesti kuvitellutkaan muualle pääsevänsä?

Tänään/huomenna sitten nähdään miten Ellan kroppa reagoi tähän eiliseen lenkkiin. Tähän mennessä se on tehnyt max 1,5 km lenkkejä kerralla. Joinain päivinä noita puoltoistakilsasia on tehty useampikin, mutta yhtään yksittäistä pidempää köpöttelyä ei olla tehty. Eilinen oli kyllä kaukana köpöttelystä kun Ella kiskoi valjaissa melkein koko matkan. Koirantahtisuuden katkaisin siinä vaiheessa kun se olisi tuossa postilaatikon kohdalla aloittanut uuden kierroksen…

Vaikkei ne kumpparit lenkkikenkinä olleet parhaasta päästä, tulivat ne silti tarpeeseen. Kuoppainen Lassintie on mielestäni jo kuivunut kokonaisuudessaan paremmaksi kuin tämä meidän Jokirannantie. Joki on nyt liki tien tasalla ja on ihan turha kuvitella, että tiessä oleva kosteus valuu sieltä jokeen. Seuraava pelko on, että joki nousee vielä lisää ja vie tien mennessään. Huonokuntoinen pinta lähtisi nyt nätisti virran matkaan. Se voisikin lopulta olla tämän tien pelastus, sillä silloin tälle tielle olisi PAKKO tehdä jotain muutakin kuin vuosittaiset tekohengityslanaukset.

 

 

Huomenna saan tietää enemmän käteni tilanteesta. Olkapää ultrataan. Käsihän nyt toimii toki paremmin kuin heti onnettomuuden jälkeen ja kivut ovat lieventyneet. Tärähdyskipu on luonnollisesti häipynyt, mutta se jännä repivä juttu on siellä edelleen – siis sen, josta päättelin kaatumisen jälkeen, että nyt jotain meni rikki. Liikerajoitteisuuttahan tuossa tulehtuneessa olkapäässä on ollut jo piiiiitkään ja etenkin yösärkyä, mutta tuo uusi juttu tuli kaatumisesta. Tuo repivä tunne myös aiheuttaa tämän yksikätisyyden – tai no – pitäisikö puhua ennemmin 1,5 kätisyydestä (sormethan toimii jos kättä ei kovasti kohottele). Olkapään päälle tuli myös reilu viikko onnettomuudesta mojova mustelma. Kauan se kesti verellä tulla pintaan.

Luva on Rovaniemellä viimeisillään. Täällä jännätään!