Kohtu vieköön…

17 07 2014

… ja vietiinhän sitä – itseasiassa niitä oikein kaksin kappalein. Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina Fyra sai kipukrampin ulkona ja auton rattaat soikeana paineltiin klinikalle. Olin ihan varma, että se on nyt menoa, sillä nuo rotikat on mestarillisia piilottamaan vakavat sairaudet siihen pisteeseen saakka kun on jo liian myöhäistä. Olin varma, että vähintään joku syöpäkasvain on revennyt ja ainoa, mitä tehdä voidaan, on lopettaa kärsimykset välittömästi. Klinikalla Fyra ultrattiin ja kohtutulehduksen löytyminen juoksussa olevalta koiralta oli kohtuullisen kummallinen löydös. Sitä nyt ainakin lähdettiin leikkaamaan, mutta suunnitelma oli, että jos sieltä löytyy jotain muutakin ylimääräistä, homma on sitten siinä ja Fyraa ei enää herätetä.

Tapsa lähti kotiin hoitelemaan muun koiralauman ja minä jäin Kata-lääkärin kaveriksi seuraamaan pulssimittaria ja tuuttailemaan tarpeen vaatiessa lisää nukutusainetta saamieni ohjeiden mukaisesti. Noiden syvärintaisten koirien leikkaaminen ei ole mitään kadehdittavaa hommaa. Vaatii sorminäppäryyden lisäksi ihan puhdasta voimaakin – näemmä.

Fyran sisältä ei löydetty mitään muuta silmille hyppäävää, joten Fyra kursittiin kasaan ja seurattiin, että herääminen alkaa. Toipuminen lähti käyntiin vauhdilla ja leikkaushaava oli kokoajan niin siisti, että sen melkein unohti. Onnistuin vielä löytämään ale-korista Fyralle sopivan leikkaussuojankin, joten sen ei tarvinnut palloilla pönttöpäänä.

Tämä toipumisen ilo sai kuitenkin varjon ylleen kun kohtutulehdusta ihan tietoisesti sairastanut Ella-Emonen meni yhtäkkiä huonoon kuntoon 2 viikkoa Fyran leikkauksen jälkeen. Ellaa oli koitettu hoidella lääkkeillä, kun sen halvaushistorioiden ja iän vuoksi nukuttaminen ja leikkauksen vaatima pitkä selällään olo tuntui kauhealta riskiltä. Ella myös vuoti, joten kohdun ”räjähtämisen” riski ei ollut valtava. Olin päättänyt, että leikkaushoito ei ole Ellan vaihtoehto, vaan Ella pääsisi pois jos tilanne ei lääkkeillä paranisi. No – niinpä niin… Kun Fyra toipui niin hienosti, varasinkin Ellalle leikkausajan, mutta se siirtyi seuraavalle viikolle lääkärin sairastumisen vuoksi. Leikkausta edeltävänä sunnuntaina (2 viikkoa Fyran leikkauksen jälkeen) Ellan tilassa tapahtui kuitenkin selvä yhtäkkinen muutos vaisumpaan suuntaan ja huomasin, että vuoto on loppunut. Piipaa piipaa ja kohti Siikajokea, jossa ”kesälääkärimme” Katri päivysti. Meillä astutusreissulla ollut Tarja lähti myös kaveriksi ja henkiseksi tueksi.

En minä enää siinä vaiheessa miettinyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin leikkausta. Sitä yritettäisiin tai sitten jossiteltaisiin ties kauanko. Tiesin kaikki riskit ja olin valmis ne kohtaamaan. Ella oli ansainnut mahdollisuutensa, sillä olihan se taistellut jo niin monta ihme tilannetta elämässään voittajana.

Leikkaus ei ollut helppo eikä anestesiakaan ollut vajaa 11-vuotiaalle ihan riskitön juttu pitkän tulehdustilan jälkeen. Tilanteessa riitti taisteltavaa muillekin kuin Ellalle. Kohtu oli valtava ja se oli kauttaaltaan geelimäisten läpikuultavien kystien peitossa. Suurimmat kystat olivat peukalonpään kokoisia, pienimmät kuin pippureita. Katri selvisi isosta urakastaan hienosti ja me Tarjan kanssa autettiin leikkauksessa anestesiahoitajina ja välinehuoltajina. Valvontalaitteet… no niitä ei tuolla Siikajoen klinikalla ole ensimmäistäkään.

kohtuella

Ella oli sekaisin kuin seinäkello ensimmäisen yön aikana. Se oli kipeä ja lääkehuuruissaan. Nuokuin sen vieressä olkkarissa patjalla ja pelkäsin koko ajan että sen kroppa luovuttaa. Väsyneenä sitä unohtaa mikä taistelija tuo Emonen on. Maanantaina en uskaltanut jättää Ellaa työpäiväni ajaksi Jennin valvottavaksi, joten Mirka tuli tänne Ellan seuraksi. Töistä tullessa hain Ellalle numeroa pienemmän leikkaussuojapuvun kuin mitä Fyralla oli ja oikeastaan tästä alkoi Ellan positiivinen suhtautuminen paranemisprosessiin. Se kertakaikkiaan inhosi sitä kauluria. Se sai vielä maanantai-iltana Tramalia ja yön aikana heräilin olkkarissa vain tarkistamaan onko rauhassa nukkuva koira hengissä. Olihan se. Nukkui mielissään päästyään eroon siitä pöntöstä päässään.


Ellan leikkaushaava 1 vrk leikkauksesta

Ellakin on toipunut hienosti. Näin jälkiviisaana totean, että ne kystat on voineet aiheuttaa Ellan kyttyrässä kulkemisen, jota olen luonnollisesti pitänyt Ellan selkäongelmien aiheuttamana. Merkillistä, että Ellan ylälinja on suoristunut huomattavasti heti leikkauskipujen hellittämisen jälkeen. Tulipa taas sorruttua siihen, että pitää selän köyristämistä selkäongelmien aiheuttamana. Onhan ne selkäviat corgien tyyppivikoja, joten ihan luonnollista kai se on tuommoinen ajatus. Joskus vaan voisi avata silmänsä ja olla luulematta sitä, mikä olisi se ”helpoin” diagnoosi tällä rodulla.

Tässä on video Ellasta 3 päivää leikkauksen jälkeen:

Eiköhän me nyt uskalleta noiden kahden kanssa hengittää. Jahka tästä taloudellisesta kuopasta (sunnuntaipäivystyksenä tehdyt leikkaukset EI ole halpoja, senhän jokainen nyt tajuaa), leikkausjonoon asettuu Femma. Se saadaan toivottavasti leikata terveenä. Luva tulee toivottavasti Rovaniemen keikaltaan takaisin steriloituna, joten sekin kohtutulehduksen riski toivottavasti eliminoidaan tällä projektilla. Katti jonottelee leikkaukseen ensi vuonna ja Lysti siinä kaverina. Kiisukin asettuu jonoon jos viralliset terveystarkastukset vähänkään sellaista vinkkiä antavat. Onhan sillä siskolikka, jolla suvunjatkamisen kannalta tulosta on. Vitsi ja Piika on jo sterkattuja. TuTun kohtalo on vielä avoin ja jonossa on sekin, jos en sille mieleistä urosta keksi. Tavoitetila on, että tässä talossa ei majaile yhtään sellaista narttua, joka ei kohdullaan mitään tee. Tätä ongelmaa ei ratkaista puskemalla koiria ”eläkekoteihin” vaan sterkkaamalla ne.

Ja mitä siihen Luvan Rovaniemen keikkaan tulee, niin syy moiselle on sen astutus ja pentuhaaveet. Herra Wilbur Ruotsista oli lemmenvisiitillä Raahessa viime viikonloppuna ja hoiteli hommansa Luvan kanssa tyylillä, taidolla ja vauhdilla. Luvakaan ei vastaan laitellut. Wilbur oli kovasti minun mieleen luonteeltaan ja olemukseltaan. Se oli juuri samanlainen joka paikassa kotonaan oleva iloinen koira kuin Luvakin on. Pennut tulevat syntymään Rovaniemellä Luvan kasvattajan Riikan luona (http://highvolts.net/).

Lomaan on enää alle 2 viikkoa. Sama aika on Halon synnytykseen, joka toivottavasti tapahtuu lomani ensipäivinä. Halo on vahvasti tiineenä ja ultrassa lopetettiin laskeminen kutakuinkin 7 kohdalla ja todettiin loppu vain arvailuksi. Eläinlääkärin mukaan ”alle 17”, joten näillä tiedoilla mennään.

Maailmanvoittajanäyttelyyn on aikaa 21 päivää. Tämä tarkoittaa sitä, että Kollilla ja Marskilla on 21 päivää aikaa kasvattaa karvojaan takaisin ja TuTulla on 21 päivää aikaa pitää irtoamassa oleva turkkinsa niskassaan. Melkein naurattaisi, jos ei itkettäisi niin paljon niillä hinnoilla. Toisaalta – rottisten ulkomuototuomarien koearvostelutilaisuudessa (olin koiranesittäjänä) minua lohduteltiin sillä, että MV-näyttelyyn neljän koiran ilmoittautuminen oli kuitenkin paljon paljon halvempaa kuin yhden (tai kahden) koiran sterkkaus sunnuntai-iltana. Kyllä – niinpä oli. Jopas helpotti!

 





Kiisu & co.

30 10 2012

Sinä oot se päätös, jonka pyörrän
Takki, jonka käännän
Vaikka pelottaa
Sinä oot se, mihin loppuu kohtuus
Mistä alkaa huulluus
Järjetön rakkaus

(Jesse Kaikurannan biisistä Järjetön rakkaus)

Siinäpä lyhyesti miksi myös Kiisu meille jäi. Ei pitänyt, mutta jäipä silti. Enempiä ei tartte selitellä. Nuo sanat sisältää ihan kaiken.

* * *

Tässä pentujen 10-viikkoiskuvat. Pätkiskin pääsi kuviin kun oli meillä yökylässä viime viikonloppuna.


Katin Kulta ”Kiisu”


Kultakuume Goes To Liebehund ”Pepper”


Kultu Kimallus ”Pätkis”


Ken On Kultaa ”Kolli”

Pentusilla on ollut useita eri leikittäjiä, mutta kaikkein parhaita näyttävät olevan Katti-emä ja Misiu-pappa. Nyt kun Katti on saanut kerrotuksi pennuille, että maitobaari on sulki, se on ottanut asiakseen leikittää pentuja ihan tosissaan. Sinällään jännää, sillä Katti ei koskaan ole ollut se eniten toisten koirien kanssa leikkivä tapaus. Se on kyllä juossut mukana, mutta enimmäkseen sitä on kiinnostanut sellaiset leikit, joihin liittyy ihminen ja jotain jota voi heittää tai repiä. Nyt näen sen ensimmäisen kerran oikeasti keskittyvän sellaiseen perinteiseen koirien kesken käytävään leikkiin ilman, että se joka välissä käy tuomassa minulle uutta leluksi kelpaavaa esinettä.

Misiu taas – se on niin ihana! Pappa ei tunnu yhtään 10-vuotiaalta kun se painaa menemään noiden pienten kanssa. Se tuo niille leluja, juoksuttaa, pyörittää, hyppii ja pomppii naama hymyillen.

Viikonloppuna oli kyllä sellaiset ulkoilukelit, ettei ne kovin paljon kivemmat voineet enää sen kaiken loskan ja moskan jälkeen olla. Nyt näyttää lumen tilanne taas heikolta kun taivaalta satava aines on valkeasta väristään huolimatta niin märkää, että taitaa lähteä tämä pakkaslumen ilo taas vähäksi aikaa. Ehtihän nuo koirat sentään hetken puhtaita ollakin.

Pepperin uusi emäntä Jo tulee huomenna Suomeen. Tämän kunniaksi ollaan sitten torstai ja perjantai vapaalla ja tehdään Pepperin paperisodan viimeistelyn lomassa kaikkia kivoja koiramaisia juttuja. Olenpa jopa varannut meille vuoron Koirauimalaan, jotta Jo näkee miten Katti ja Misiu hommasta nauttii. Myös Ella otetaan ensimmäistä kertaa uimasille mukaan. Sen liikunta, voimat ja motoriikka ovat huimasti parantuneet nyt kesän aikana. Vuosi sitten näihin aikoihin olin päästämässä sitä taivaskoiraksi, mutta onneksi tuo sisupussi näytti, ettei se vielä luovuttaa tahtonut. Jos oli Pörrillä aikanaan  erilaisia jatkoaikoja, niin eipä jää Ellakaan huonommaksi.





Pörri 13 vuotta

27 07 2012

Meidän RRRRRRakas Pörri täytti 13-vuotta sunnuntaina 22.7.2012. Samana päivänä synttäreitään juhlivat myös siskot Siime, Edda ja Donna. Paljon paljon onnea ja terveyttä W-tassuille.

Pörri on tätä kirjoitettaessa edelleen Baytril-kuurilla. Lisäksi annan sille karpalo-kapseleita ja C-vitamiinia. Se voi hienosti ja reilun viikon takainen painajaismainen maanantai-ilta tuntuu kaukaiselta. Toivottavasti tämä hyvä olo jatkuu kuurin loputtuakin.





Pööpö parka

19 07 2012

Pörri sairastaa taas. Pissatauti uusi. Maanantaina mentiin liki piipaa-autolla eläinlääkäriin, kun Pörri lopetti illalla pissaamisen kokonaan ja muuttui selvästi tuskaiseksi. Vaikka melkein 13-vuotiaan Pörrin sydän kuulosti hyvältä, päädyttiin tekemään toimenpiteet vain voimakkaassa ”kännilääkityksessä” jos se vain suinkin onnistuisi. Kilttinä poikana Pörri selvisi nukutukselta ja salli virtsanäytteen oton vatsanpeitteiden läpi ja katetroinnin. Pörri myös ultrattiin ennen ja jälkeen toimenpiteiden. Virtsasta ei löytynyt kiteitä, mutta bakteeritulehduksen merkit olivat hyvin selvät. Edellinen lääkekuuri on tuonut hetkellistä helpotusta, mutta nyt tujummalla (Baytril) pyritään pidempiaikaiseen helpotukseen ja siihen, että lääke puree pissatulehduksen lisäksi myös mahdolliseen eturauhasen tulehdukseen ja karkottaa kaikki basiliskot taivaan tuuliin.

Minun koirathan ei yleensä sairasta mitään ”lastentauteja” eli perushuttua. Mysteeri Pörrin kohdalla on se, että sen eturauhasessa on liikakasvua kastroinnista huolimatta. Se ei kuitenkaan ole mitenkään massiivisen kokoinen, joten jospa tässä uskaltaa olla toiveikas ja työntää kasvainepäilyt taka-alalle. Noh, aika näyttää! Vielä ei ole aika heittää kirvestä kaivoon.

Nyt muutaman päivän lääkkeensyönnin voi sanoa vaikuttaneen positiivisesti. Pörrin pitää päästä pissalle usein ja pissaaminen kestää kauemmin kuin normaalisti, mutta pääasia on, että se pissaa. Maanantai-iltana sieltä ei tullut ulos mitään, joten siihen nähden edistystä on tapahtunut ja paljon.

Alkuviikkoon verrattuna Pörri alkaa olla jo oma itsensä. Vain pitkään kestävät pissatauot tuntuvat sitä hämmentävän, mutta kun homma on hoidettu, on se ihan oma räiskyvä itsensä.

Koitappa Pörri nyt parantua! Sua vielä tarttetaan täällä.





Valoa näkyvissä

28 06 2012

Pennut ovat availemassa silmiään. Tytöillä silmät on jo auki ja pojilla rakoilee. On se jännä miten pentujen aktiviteetissa tapahtuu heti muutos kun silmät aukeavat. Möllöttelijämakoilijoista tulee pieniä tutkijoita, jotka haparoiden ottavat ensiaskeliaan. Suloista!

Tänään Rinja-emon ulkoilun aikana Ringa-mummeli (15v) pääsi kurkkaamaan pentuja. Vanhuudestaan huolimatta se edelleen tutki hyvin tarkoin sen, onko pennut varmasti pissatettu ja hoidettu hyvin. Kun se oli todennut kaiken olevan ok, se poistui arvokkaasti paikalta. Tämä oli pennuille ensimmäinen vieraskoirakontakti. Ringa jos kuka on ansainnut tuon roolin. Kännykkäkuva tilanteesta ei ole kummoinen, mutta tunnearvoltaan sitäkin tärkeämpi.

Talon toipilaat Esko ja Pörri voivat molemmat loistavasti. Nyt tätä kirjoittaessani muistin unohtaneeni soittaa tänään eläinlääkärille Pörrin pissanäytteen tuloksista. Voi pahus! No päivä se on huomennakin.

Taisteluparimme Hiiri jatkaa voittoisaa juoksuaan. Se on edelleen olemassa ja voi mitä ilmeisimmin hyvin vilkkaasti. Kiinni sitä ei olla saatu… ei elävänä eikä kuolleena.

Tarmo treenasi tänään agilityä. Mahdottoman viisas koira kun se ei tarvinnut siihen treeniinsä edes kartturia. Oikein loistavasti osasi vetää lelu suussa kahta putkea ja toisen putken ylittävää A-estettä tehden vielä oikein komeat juoksukontaktit. En edes tiedä montako kierrosta se veti, mutta enemmän kuin viisi ainakin. Mä en voinut muuta kuin nauraa ja katsoa kädettömänä tätä hulluttelua. Voi olla, ettei tuollainen omatoimisuus naurata enää vuoden päästä, mutta ei mulla ollut sydäntä sitä poiskaan sieltä karjua.

Tänään meillä vieraili myös juuri eläkkeelle jäänyt valtion virkamies. Se näytti tältä:

Peikolla alkoi aktiiviset eläkepäivät Pirun riivaamana. Onnea uudelle elämänvaiheelle Peikko!





Terve Tarmo

27 06 2012

No terveppä terve! Virallistenkin tuloksien valossa. Tänään tuli Kennelliitosta lausunnot:

Tarmo, Great Shepherd’s Robocop
Lonkat: B/B
Kyynärnivelet: 0/0

Aikaisemminhan jo Ventelällä todettiin olat  ja selkä terveiksi. Tarmolla ei myöskään ole mitään ruoka-aineyliherkkyyksiä, kutinoita, rapsutuksia tahi muitakaan vaivoja. Luonnekin meille oikein sopiva; helppo kylillä ja kaduilla ja tomera tekijä kun hommiin aletaan. Meillä on siis varsin mukava ja terve sushukka. Emme valita. Olemme oikeastaan kamalan iloisia ja kiitollisia. Tarmon jäljelläoleva vielä tekemätön terveystarkastus on Akuutissa tehtävä silmätarkastus joskus. Ei oikein corgiharrastajana osaa olla silmätarkastamatta koiraansa.

Vitsinkin lonkkalausunnot tuli. Kyynärnivelet on terveet ja lonkat C. Hienoa! Enää ei ole montaa yötä kun tapaamme uuden asukkimme. Jännää!

Juoksuh*lv*tti alkaa meillä jo helpottamaan. Nyt jännätään osuiko Kattin astutukset oikeille päiville. Sijaiskärsijäksi juoksuista joutui meidän Esko-riepu, jonka mieskuntoa koeteltiin lääkekuurin verran. Tuossa tuumailin, että mahtaa olla kohta 10-vuotiaan Eskon ensimmäinen lääkekuuri ikänä. Jos tässä ei lääkekuurilla selvitä, on Eskon pallien kohtalo aika selvä. Eskosta tehdään eunukki.

Toinen sairastelija on meillä kohta 13 vuotias Pörri. Samana päivänä (eilen siis) kun huomasin Eskon eturauhasoireilun, Tapsa huomasi ettei Pörrillä oikein pissa kulje. Siinä sitten kelkottiin poikia lääkärille yhdessä. Esko oli ihan kevyttä kauraa, mutta Pörri aiheutti hiven päänraapimista ja diagnoosi jäi vielä hiven avoimeksi. Pörrillä on vuosia sitten tehdystä kastraatiosta huolimatta eturauhasen liikakasvua ja virtsassa verta ja pH arvot päin seiniä. Eturauhasen liikakasvu kastroidulla viittaa usein kasvaimeen, mutta muita kasvaimeen liittyviä oireiluita (imusolmukkeiden turpoamiset, laihtuminen, ruokahaluttomuus jne) ei missään tapauksessa ole. Pörri ei myöskään juo mitenkään epätavallisen paljon. Kuumeilu ja pissaamisvaikeudet yhdistettynä virtsan löydöksiin taas viittaavat tulehdukseen. Ultrassa ei näkynyt virtsakiviin viittaavia löydöksiä. Eturauhanen näkyi ultrassa isohkona, mutta sen kummempata siitä ei osattu sanoa. Eli – sillä on joko pissatulehdus ja harmittomasti laajentunut eturauhanen, joka vain nyt sattui löytymään TAI sillä on eturauhaskasvain + pissatulehdus tai sitten jotain muuta… Huomenna saan tietää pissaviljelyn tulokset. Pörri sai kipulääkettä ja lääkekuurin ja näillä lähdetään liikkeelle. Eturauhasen kokoa tarkkaillaan. Mitään mahdottomia toimenpiteitä Pörri ei enää tule kohtaamaan, vaan mennään päivä kerrallaan kohti 13-vuotissynttäreitä. Eilen illalla tuli jo oikea normaali pissa ja tänään on kokoajan ollut sellainen tunne, että se lääkekuuri alkaa purra. Jospa tämä tästä!

Oman käden tilanteen päivtys: fysioterapiat aloitettu. Liikeradat huonot tai ehkä jopa erittäin huonot. Jumppaa tiedossa ja paljon. Kättä ei saa nostaa sivulle ennen kuin kuukausi on leikkauksesta kulunut. Siihen saakka tehdään muita harjoitteita. Kotiläksyjä sain fysioterapiasta paljon. Huh! Hikeä pukkaa.

Akuutein asia tässä huushollissa on ehkä kuitenkin meidän keittiötä terrorisoiva hiiri. Meillä on mennyt jo yksi pieni omaisuus sen jahtaamiseen. Sille on hommattu karkotusvalot ja tärinät kaappiin, igluvällät ja houkuttimet syviin astioihin. Mitä tekee hiiri? No – katsokaa itse…

Tämän hetken tilanne Hiiren kanssa on nimeltään väsytystaistelu. Kumpikin osapuoli punoo juonia. Hiirtä ei noiden loukun päälle paskomisien jälkeen ole näkynyt. Se on joko a) muuttanut muualle, b) vetäytynyt ajattelemaan uusia toimintaidetoita tai c) lähtenyt hakemaan koko sukuaan tukijoukoikseen. Yritän olla optimistinen ja toivoa vaihtoehto a:n toteutumista.





Koiranpäivä

25 04 2012

Suomen Kennelliitto oli nimennyt tiistain 24.4. koiranpäiväksi. Tätä päivää juhlistettiin paitsi Kennelliiton myös kennelpiirien, koirayhdistyksien ja koira-alan yrityksien toimesta aika laajasti. Kennelliitolla oli tempaus Helsingissä ja Facebookissa sivusto. Kennelpiireillä ja muilla yhdistyksillä oli kevättempauksia, mätsäreitä jne.

Näkyvyys voisi tosin olla parempikin ja osallistuminen koiranpäivän viettoon laajempi, jos tietovuosittaisesta päivämäärästä julkaistaisiin vielä aiemmin kuin tähän saakka on tehty. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin se, että lyötäisiin lukkoon joku tietty päivä, joka on koiranpäivä viikonpäivästä riippumatta. Erimerkiksi kennelpiirien näkyvyys paikallisten isompien tapahtumien järjestäjänä helpottuisi. Ensi vuonna Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirikin tempaissee jotain kyseisenä päivänä. Päätimme edellisessä hallituksen kokouksessa, että Jossu (siis minä) ottaa jo tämän vuoden lopulla selvää koska 2013 Koiranpäivää vietetään. Ideoista ei ainakaan ollut pulaa! Tänä vuonna homma kaatui vain liian tiukkaan aikatauluun.

Meidän koiranpäiväohjelmaan kuului keikka Oulun Koirauimalaan. Katti aloitti ”corgipuolituntisen” ja sekoiltuaan aikansa, Misiu päästettiin sen kanssa altaaseen. Katti voitti luonnollisesti kaikki uintikilpailut, mutta yhden erän onnistuin huiputtamaan Misiun eduksi. Kattin läsnäolo altaassa oli kuitenkin selvästi Papan mieleen, sillä uintirytmi oli välillä todella rivakkaa. Kahta agilityssä aika hyvin ohjautuvaa koiraa oli hauska uittaa. Välillä se homma näytti aika hienolta kuviouinnilta.

Misiu ui reilun vartin ja sitten se päätti ihan itse, että nyt tämä hulluttelu tyttären kanssa riitti. Se ravisteli itsensä rampilla ja töpsytteli alas odottelemaan. Katti oli puolen tunnin jälkeen vielä täydessä vedossa. Siinä ei ollut mitään väsymisen merkkiä. Yrittipä tuo jopa liukas-saippua-tekniikkaakin kun huomasi joutuvansa pois altaasta.

Corgien jälkeen oli puolen tunnin paussi ennen Tarmoa ja Fyraa. Tuo oli aika toimiva juttu, sillä corgit sai sen puolituntisen aikana kunnolla kuiviksi. Ei tarvinnut hoppuilla ollenkaan.

Isoja en altaaseen yhdessä voinut kuvitellakaan. Tarmon uimahypyt versus Fyran suoritusuinti ei jotenkin tunnu yhtälöltä joka mahtuisi veteen samaan aikaan. Tarmo pääsi ensin. Ajattelin, että se huutaa sitten märkänä Fyran (okei – lelujensa) perään vähemmän. Saihan sitä luulla… ääntä lähti märkänäkin. Tarmon allas, Tarmon lelut, Tarmon hauskuus. OUWOU! Tarmolla on iso suu ja pienet aivot. Isoon suuhun mahtuu kolme vesilelua kerralla ja pienet aivot etsivät vielä neljättä, jota ei koko altaassa ole.

Fyra suoritti. Se ui niin kauhean tosissaan ja lujaa. Kun Fyra on altaassa, homma on liki äänetöntä. Se lipuu rampilta veteen hyvin huomaamattomasti ja uintitekniikka on kuin valtamerilaivan lipumista. Ainoat roiskeet, joita Fyran aikana vedestä nousee, ovat lelun aiheuttamia.

Koiranpäivän teema jatkui kokeilemalla Ellan kanssa ideaa ”koirantahtisesta lenkkeilystä”. Ellahan loukkasi itsensä uudelleen viime marraskuussa ja olin tuolloin melkein valmis luovuttamaan sen kanssa. Sinnikkäänä emäntänä se kuitenkin näytti itse haluavansa toipua ja tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa Ella tepsuttaa menemään pirteästi. Motoriikassa on vielä puutteita. Puhdasta ravia tulee harvakseltaan, mutta peitsaamallakin pääsee paikasta toiseen varsin sukkelaan. Kipuja sillä ei mielestäni ole. Jos onkin, ne eivät näytä häiritsevän sen elämäniloa millään tavoin. Se on oma iloinen pomppiva itsensä ja aina hyvällä tuulella. Ne jotka Ellan tuntevat, tietävät mitä tarkoitan.

Noniin, siis se lenkki. Valmistauduin menemään lähi pelloille ja metsiin viettämään Ellan kanssa aikaa. Kumpparit jalkaan ja vettäpitävää kampetta päälle. Olin valmis löytämään myyränraatoja, hiirenpesiä ja epämääräisiä koiria kiinnostavia kasoja. PAH! Ei me mitään noita ehditty katsella. Ellalla oli kiire ja mun kumpparit vain lonksuivat! Se kierrätti minulla tyylipuhtaan Lassintien lenkin (3+ km). Ei paljoa pysähdellyt eikä sivuaskelia tien vasemmasta laidasta ottanut. Onko mun koira mielikuvitukseton, vai onko mun lenkkeilyreitit olleet niin mielikuvituksettomia, ettei koira yksinkertaisesti kuvitellutkaan muualle pääsevänsä?

Tänään/huomenna sitten nähdään miten Ellan kroppa reagoi tähän eiliseen lenkkiin. Tähän mennessä se on tehnyt max 1,5 km lenkkejä kerralla. Joinain päivinä noita puoltoistakilsasia on tehty useampikin, mutta yhtään yksittäistä pidempää köpöttelyä ei olla tehty. Eilinen oli kyllä kaukana köpöttelystä kun Ella kiskoi valjaissa melkein koko matkan. Koirantahtisuuden katkaisin siinä vaiheessa kun se olisi tuossa postilaatikon kohdalla aloittanut uuden kierroksen…

Vaikkei ne kumpparit lenkkikenkinä olleet parhaasta päästä, tulivat ne silti tarpeeseen. Kuoppainen Lassintie on mielestäni jo kuivunut kokonaisuudessaan paremmaksi kuin tämä meidän Jokirannantie. Joki on nyt liki tien tasalla ja on ihan turha kuvitella, että tiessä oleva kosteus valuu sieltä jokeen. Seuraava pelko on, että joki nousee vielä lisää ja vie tien mennessään. Huonokuntoinen pinta lähtisi nyt nätisti virran matkaan. Se voisikin lopulta olla tämän tien pelastus, sillä silloin tälle tielle olisi PAKKO tehdä jotain muutakin kuin vuosittaiset tekohengityslanaukset.

 

 

Huomenna saan tietää enemmän käteni tilanteesta. Olkapää ultrataan. Käsihän nyt toimii toki paremmin kuin heti onnettomuuden jälkeen ja kivut ovat lieventyneet. Tärähdyskipu on luonnollisesti häipynyt, mutta se jännä repivä juttu on siellä edelleen – siis sen, josta päättelin kaatumisen jälkeen, että nyt jotain meni rikki. Liikerajoitteisuuttahan tuossa tulehtuneessa olkapäässä on ollut jo piiiiitkään ja etenkin yösärkyä, mutta tuo uusi juttu tuli kaatumisesta. Tuo repivä tunne myös aiheuttaa tämän yksikätisyyden – tai no – pitäisikö puhua ennemmin 1,5 kätisyydestä (sormethan toimii jos kättä ei kovasti kohottele). Olkapään päälle tuli myös reilu viikko onnettomuudesta mojova mustelma. Kauan se kesti verellä tulla pintaan.

Luva on Rovaniemellä viimeisillään. Täällä jännätään!