Hyvää Omaa Elämää Märskikset!

7 05 2017

Viikonlopun aikana Märskikset muuttivat omiin koteihinsa ja meidän keittiöön kasattu pentuaitaus hiljeni tyystin ja täysin. Myös äitikoira Pätkis lähti omaan kotiinsa tänään saateltuaan ensin kaikki pentunsa matkaan ja annettuaan viimeiset emokoiran ohjeet elämäntaipaleelle.

18278585_10155336998177360_7558355460448312867_o.jpg

Aina kysytään, onko pentujen luovuttaminen haikeaa. Vastaan aina, että ei todellakaan ole ja näen kysyjässä pienen pilkahduksen joko epäuskoa tai tyrmistystä siitä, että onpas se tunteeton tapaus. Näen sen, vaikkei kysyjä sitä tarkoittaisikaan. Minä koen, että kun pentujen kodit on tarkoin valittu ja pennunostajan kanssa tutustuttu paremmin kuin parin sähköpostin verran sitä pentua ehkä pitkäänkin odotellessa, minulla ei ole syytä huoleen, murheeseen tai haikeuteen. Jos olisi, taustatyöt olisi tehty jotenkin huonosti. Uskon vilpittömästi uusien kotien taitoihin viedä pentua elämässä eteenpäin ja olen tällä tiellä tarvittaessa mielellään tukena. Me ihmiset olemme toki erehtyväisiä ja elämässä tulee eteen käänteitä, joille emme mitään mahda, mutta niitä ei sovi alkaa tuossa tilanteessa murehtia.

18319136_10155336995177360_3583493174027845308_o

Koen, että minulla on kunnia olla yksi pieni osa pennun elämänpituista taivalta ja suurimmaksi osaksi nämä elämänpituiset taipaleet tapahtuvat luonnollisesti muualla kuin meillä. Ei kaikkia voi pitää kotona. Sen tiedän jo syntymän hetkellä, joten se ajatus edellä pentujen kasvuaika mennään. Kaikki mitä niiden kanssa puuhataan, puuhataan pääasiassa siksi, että niiden loppuelämälle olisi näistä touhuista hyötyä. Ei siksi, että pennut ovat suloisia, ihania ja rakkaita, vaikka sitä toki myös ovat.

18358835_10155333459512360_495341179954134807_o

Ja jotta tämä penturumba ei tältä vuodelta olisi tässä, aloitti Kiisu juoksunsa. Jos kaikki menee oikein hyvin, tämä sama prosessi alkaa taas alusta heinäkuun loppupuoliskolla.





Joko kaduttaa?

10 05 2016

Ei kaduta. Ei kaduta yhtään, että nämäKIN pennut kasvavat täällä 9-viikkoisiksi. Ei kaduta, vaikka meno on melko villiä ja äänekästä ja keittiö on kuin hunnilauman jäljiltä ja varsinkin aamuisin aika haisevakin sellainen. Ei kaduta vaikka työtä on omat ja kavereiden kädet täynnä. Ei kaduta, vaikka ruokaa, herkkuja, hermoja, talous- ja vessapaperia ja pissapaperin virkaa toimittavaa tutkimuspöytäkreppiä kuluu paljon (sitä on muuten tähän mennessä kulunut hieman vajaa 600 m). Ei kaduta vaikka päivittäin joko astuu tai istuu pihalla pennunkakkaan (löytyipähän onneksi). Ei kaduta, vaikka pennut päättävät puoliltaöin, juuri unihorteeseen päästyäsi aloittaa yövillin. Nehän ovat vain koiranpentuja ja opettelevat asioita. Ne tarvitsevat rakkautta, ruokaa, pissapaperia, ihmisten huomiota, aktiviteetteja, turvallisia koirakontakteja ja ennen kaikkea toistensa seuraa oppiakseen opettelemaan mitä on olla koira.

IMG_5442

Uusin elämänkokemus on ollut meri. Pennut pääsivät sinne viime viikonloppuna lämpimän päivän päätteeksi. Oppaina olivat Pietu ja Eetu ja äitikoira TuTu. Reipasta väkeä olivat, eikä tassujen kastamishalukkuudessa ollut mitään ongelmaa. Jokainen räpiköi itsensä paitsi märäksi myös hiekkaiseksi. Pietu ja Eetu emäntineen ja isäntineen ovatkin olleet iso apu pentujen kanssa. Siitä valtava kiitos heille!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
kuva: Minna Lappi

Ensi viikonloppuna ollaan jännän äärellä kun 3 poikaa ja 2 tyttöä muuttavat omiin koteihinsa. Tätä on valmisteltu touhuamalla pentujen kanssa myös erikseen. Pentuoppaat on valmiina ja Musti ja Mirri -kasvattajakerhon tarjoamat reput odottavat ottajiaan. Pennut saavat mukaansa myös viltit ja omatekoiset pannat ja hihnat. Pannat ovat toki My Little Pony -teemaiset. Pojille siniset ja tytöille pinkit, yllättikö?

MLP

Kotiin jäävät Pinko (Twilight Sparkle), Priha (Flash Sentry) ja Pirkka (Hoity Toity). Niiden kanssa jatketaan elämänopintoja mitä erilaisimmissa tilanteissa. Siitä vasta jännää tuleekin ja kun tämä projekti on ohi, voidaan uudelleen kysyä, että kaduttaako….

 





MLP:t 5 viikkoa

18 04 2016

Kylläpä on mennyt hujauksessa tämä 5 viikkoa. Pienistä marsuista on yhtäkkiä tullut murisevia, haukkuvia ja toisinaan haiseviakin koiranalkuja. Niillä on alkanut elämänkoulu, jossa lukujärjestyksessä vuorottelevat ainakin äidinkieli (kuinka puhun koiraa), ilmaisutaito (kuinka kerron asioita ihmisille), liikunta (hypin, pompin ja juoksen), käsityöt (oikemmin hammastyöt), kotitalous (lähinnä sen hyödyntäminen syömällä hyvin), luonnontieteet (ympäristön tonkiminen ja kaivaminen) ja tietenkin uni. Näistä viimeksi mainittu taitaa olla vielä suurimmassa roolissa ajallisesti.

tutunkans

Vieraitakin on jo käynyt melko paljon. Vieraissa on ollut niin pientä kuin isoakin ihmistä ja jopa pari kilttiä vierasta koiraa (Pietu & Eetu). Varmaan loppuviikosta, oletettavasti sunnuntaina (lauantai menee minulla Tampereella Corgiseuran kasvattajapäivillä) siirrymme vaiheeseen, jossa myös pennut tekevät vierailuitaan. Ne pääsevät autoilemaan pieniä reissuja TuTu-emosen kanssa ja näin saadaan niiden maailmankuva vähän laajentumaan. Kutsumme itseämme vähän kylään sinne sun tänne ja ihan varmasti hyödynnämme sitä treenikämppäämmekin.

IMG_9357.jpg

Ulkoilun kanssa on ollut vähän ongelmia. Meidän piha on ihan liian märkä pentujen ulkoiluun. Jossain määrin sula treenikenttämme on taas sen verran kaukana ikkunoistamme, että pentujen ulkoilua ei voi hetkeksikään jättää valvomatta. Aikamme tuskailtuamme keksittiin väliaikaisratkaisu eli kompromissin poikanen. Etupihan kuistille rajattiin pentuaitauksella alue, jonka lattia peitettiin vanhoilla matoilla ja vetbed-alustoilla. Tällä virityksellä mennään siihen saakka kunnes etupihalla on muutakin kuin vettä ja kuraa. Eipä silti, sateista ja kylmääkin on suurimmaksi osaksi ollut, joten ei kyllä pihan tilanteen lisäksi ole säätkään suosineet. Ei pentuja ole tarkoitus kylmettääkään.

13010879_10154145825487360_2523475618653942059_n

12963942_10154145838442360_6631520399240301804_n

Ruokaa alkaa kulua jo melko mukavia määriä. Pientähän tuo vielä toki on siihen nähden mitä se tulee luovutusiän paikkeilla olemaan, mutta niihin reiluihin t-lusikallisiin, joilla homma aloitettiin, on tullut roima määrällinen korotus. Tämän lisäksi TuTu vielä keksi alkaa oksentamaan pennuille omista ruuistaan imettämisen lisäksi. Oksentaminen ja imettäminen ei kyllä tee yhtään hyvää TuTun vielä erinomaiselle yleiskunnolle, joten yritämme estää oksentelun ruokkimalla TuTun pennuista erillään ja pitämällä sen niistä kaukana vielä tovin ruokailun jälkeenkin. Imettämiseen emme puutu. Sen saa TuTu lopettaa itse sitten kun kokee sen tarpeelliseksi. Se on koiraäidin tehtävä. Varmaan toki se oksentelukin olisi, mutta meillä ihmisillä nyt kyllä on tarkoitus ”oksentaa” pennuille ruuat pakasteesta, jääkaapista, puurohiutalepaketeista ja koiranruokapusseista. TuTun ei tarvitsisi tästä huolta kantaa.

IMG_9422

 

Pennuista pitkätukkapennut ovat jo kotinsa valinneet. Muiden osalta tilanne on vielä auki sen osalta kuka menee minnekin. Napapiirin sankareita lainatakseni, tässä on vielä pari muuttujaa ennen kuin asiat loksahtavat paikoilleen. Niistä pienin ei ole suinkaan se, että en ole omaanikaan vielä noista osannut valita. Toinen soopeleista tytöistä on meidän Pinko, Big-Wood’s Twilight Sparkle. Toisesta tulee sitten Pinkie Pie, mutta kummasta? Brindle pitkätukkatyttö on Rainbow Dash. Pojat ovat Big MacIntosh, Flash Sentry, Hoity Toity, Shining Armor ja hevilettipojasta tuli tietenkin Fancy Pants. Kaikki nimet on My Little Pony-piirroshahmoja ja näitä tuotteita (nuket, ponit ja muu krääsä) keräilevän Jennin nimeämiä. Koska nämä eivät ole poneja, olkoon ne sitten yhteisnimellä My Little Puppyt.

Tässäpä 5-viikkoiset MLP:t Jennin kuvaamana 17.4.2016

Tytöt:

IMG_8746IMG_8863IMG_8955

Pojat:

IMG_9003IMG_9065IMG_9124IMG_9214IMG_9263

Kuten kuvista näkyy, kuvausolosuhteet eivät olleet suotuisat. Meinasi vähän sadella…

Tähän loppuun vielä samana iltana otettu yhteiskuva. Kuvaajana Minna Lappi:

MLP13055829_10154223745323578_5371135453388747561_o





My Little Puppyt

31 03 2016

Huolikierre on taas alkanut, meillä on siis pentuja. Ensin oltiin huolissaan miten TuTun astutus onnistuu, tuleeko pentuja. Kun varmistui, että tulee pentuja, oltiin sitten huolissaan miten synnytys menee. No menihän se – hitaasti, avustaen. Meidän 12-tuntinen sessio eläinlääkärissä päättyi sektioon ja kahden viimeisen ulosottoon oikoteitse. Kun tästä huolesta päästiin, oltiinkin sitten huolissaan lähteekö kaikki sujumaan kotona hyvin. Onneksi olin talvilomalla, niin sain olla ihan kaikessa rauhassa väsynyt… ja huolissaan. Väsynyt olin oikeasti, huolissaan ihan turhaan, sillä TuTu hoiti hommat rankasta synnytyspäivästä huolimatta loistavasti. Kahdeksikko ei olisi voinut saada parempaa emokoiraa.

IMG_4119

Olin jo ehtinyt tottua ajatukseen, etten olisi hetkeen huolissaan, mutta pentujen ollessa 2-viikkoisia TuTu sairastui yhtäkkiä rajuun mahatautiin, joka valvotun ja yllätys yllätys huolta täynnä olleen yön jälkeen loppui yhtä pikaisesti kuin alkoikin. Liekö syy mokomaan joku ulkoa lumen alta kaivettu TuTun mielestä syömäkelpoinen asia vai ruokaan lisätty uusi liha-ateria – en tiedä, enkä oikein enää välitäkään. Pääasia on, ettei enää tästä tarvitse olla huolissaan.

10329153_10154056251312360_1898788270636517736_n

Olisiko nyt aika olla huoleton? Ehei. Nyt olen huolissaan siitä, kuinka onnistun valitsemaan kaikista ihanista pentukyselijöistä pennuilleni omat ihmiset ja kuinka ne, joille ei välttämättä tästä pentua riitäkään, onnistuvat löytämään itselleen jostain muualta sen parhaan ystävän – sellaisen jota voin heille suositella. Hölmö aihe olla huolissaan, mutta omapa on huoleni.

Kun pennut ovat sitten aikanaan lähteneet, olen sitten huolissaan siitä, kuinka yhteiselo lähtee sujumaan. Tuleeko mutkia matkaan? Onko pentu onnellinen, terve ja perheensä odotuksia vastaava? Miten siellä menee? Kun koira kasvaa, huolissaan olon aiheet muuttuu iän mukana. Lopulta sitä on huolissaan siitä, miten siellä perheessä pärjätään veteraanikoiran poistuttua ajasta iäisyyteen.

12321506_10154096795922360_7098162730842719306_n

Toisinaan sitä on niin väsynyt huolissaan oloon. Sitä miettii, että alkaisi puuhata vain uroskoirien kanssa ja ostelisi itselleen niiden jälkeläisiä. Seuraisi sivusta kun muut ovat huolissaan ja nyökkäilisi ymmärtävästi.

Ilmeisesti sitä vain ei ole vielä tarpeeksi väsynyt siihen kun tätä aina toisinaan tulee harrastettua – koirankasvatusta siis. Ehkä tämä vielä antaa enemmän kuin ottaa. Tai ei se mikään ehkä asia ole. Antaa se. Ei tämä pelkkää huolissaan oloa ole. Kyllä sinne sekaan mahtuu paljon iloakin jopa enemmän kuin huolta. Olen niin onnellinen kaikista niistä ihmisistä, kasvattien perheistä jotka ovat ottaneet huolenaiheitani hoiviinsa. Heistä on tullut tärkeitä kavereita, ihan Ystäviäkin. Vastoinkäymisten kohdatessa he ovat jakaneet kanssani huolissaan olon tai oikeastaan minä olen jakanut heidän huolensa, yrittänyt ainakin. Aina sekään ei kuitenkaan onnistu täydellisesti kun jo yksinkertaisesti välimatka auttamiselle voi olla sellainen, että huolten jakaminen onnistuu vain kaukona. Parhaani olen kuitenkin yrittänyt ja kyllä – olen ollut huolissaan astutuksesta hautaan saakka.

943860_10154106146112360_4560028698352496045_n

Vielä yksi huoli pitää mainita tähän loppuun. Olen huolissani siitä, osaanko kylliksi kiittää niitä, jotka auttavat minua olemaan vähemmän huolissani. Näitä ovat Ystäväni, jotka valvovat kanssani öitä tai vaihtavat ajatuksia, kun olen… hei… huolissaan ja väsynyt. Näihin kuuluvat myös ne kasvatinomistajat, jotka pyyteettömästi ovat valmiita ajelemaan erilaisiin tapahtumiin auttaakseen esimerkiksi järjestelyissä tai vain vaikkapa vain viettämään aikaa yhdessä ja tällä tavoin vähentämään huoltani siitä miten koiran kanssa sujuu. Yhdessä treenaaminen, lenkkeily tai muuten vaan ajan tappaminen on minulle tärkeämpää kuin uskottekaan. Nöyrästi siis kiitän teitä kaikkia. Vähennätte huoltani. Kuinka isoa se olisikaan ilman teitä?

 

 

 

 





Rapatessa roiskuu

1 06 2015

… ainakin näillä keleillä. Rapatessa myös lentää koirankarva tuulen mukana. Ei ole mitään epäselvyyttä siitä, että meidän kesän näyttelyt on näytelty kaikkien muiden paitsi TuTun osalta. Se on ainoa, joka on vielä karvansa kasvatusvaiheessa. Muut on enemmän ja vähemmän tupasvilloja. Pontus on arvoitus. Siltä on pohjavilla pois ja päällyskarva kiinni. Se on omaksi itsekseen kalju, mutta siedettävä. Jos päällyskarvatkin tippuvat, näky on aika karu. Lainaan tähän erästä kasvattajatuomaria: ”Mikään ei ole niin kamala näky kuin junioriluokassa oleva vajaa vuosikas cardigan uros joka on tiputtanut karvansa”. Ei niin ole. Allekirjoitan.

Toukokuussa oli vain harva oikein kaunis ulkoilupäivä. On satanut kokoajan enemmän tai vähemmän ja etupihan käyttötarkoitukseksi olen vakavissani suunnitellut riisipeltoa. Juuri kun olet kuvitellut kesän alkavan, tulee seuraava päivä ja romuttaa kaikki kuvitelmat. On kylmää, tuulee ja sataa, vähintään sataa.

11267762_10153321011187360_2897308622283266486_n

Ei me toukokuuta olla ihan vain sisällä istuttu möllöttämässä. Vapun jälkeen tuli mukavasti arkea katkaisemaan helatorstai ja sitä seuraava viikonloppu. Otin perjantain lomapäiväksi sekä Jennille että minulle ja suuntasimme kohti Sorsakoskea ja Päivin majataloa heti keskiviikkoiltana koulun ja töiden jälkeen.  Torstaina saatoimme oman elämän alkuun Helkan pennuista Hugon, joka muutti Kuopioon ja Maurin, josta tuli oululainen. Hulta-tyttö jää Helka-äitinsä ja Hiski-enonsa iloksi Päiville. Iltasella käytiin juoksuttamassa koirat Mikon luona rannassa ja lintuhullu Pontu sai vesikasteen. Kukaan ei ollut aikaisemmin muistanut sille kertoa, että laiturikin loppuu joskus ja vesi ei kanna pieniä(kään) koiria.

10005957_10153321348417360_6352126939459250620_o

Perjantaiaamun vietimme Ikeassa Kuopiossa. Piti ostaa sinkittyä terästä oleva hylly Pontun nakerteleman tilalle, mutta esteettisistä syistä valinta päätyi kuitenkin puiseen kaappiin, joka on puoliksi vitriini. Nyt on tärkeät ja arvokkaat eri maiden vuosikirjat ja ulkomaanlehdet salvan takana poissa koirien ulottuvilta. Torstaina keksittiin myös Jennin kanssa tutustua Sorsakosken maisemiin hieman pidemmällä kaavalla. Lenkkireitistä tulla tupsahti niin pitkä, että päätimme kesken lenkin soittaa vajaa 13-vuotiaalle Eskolle ”taksin” ja jatkaa matkaa vain Pontun, Kollin ja Kiisun kanssa. Joku raja se on pappakoirienkin lenkkeilyllä. Perjantai-iltana Päivin majataloon alkoi saapua muutakin poppoota. Hanna, Sanna ja Tiia koirineen tulivat viettämään kanssamme iltaa ennen Varkauden näyttelyä. Saunottiinkin. Niin ja muuten – siellä Sorsakoskella oli kesä. Meillä täällä Raahessa ei.

IMG_3944

Lauantaina karavaani suuntasi Varkauden näyttelyyn. Meidän auto ei ihan nokkelasti kääntynytkään siinä missä muut tekivät parkkipaikalle uukkareita. Pyysinkin käydä kääntämässä autoni hieman etempänä ja kas – sielläpä olikin kilttejä parkkisetiä, jotka keksivät meille sinne portin läheisyyteen privapaikan. Isosta autosta ON hyötyä jopa takana ajaville! Tämä mukava joustavuus sai heti hyvän mielen näyttelypäivän alkajaisiksi. Lisäplussaa muikun myyjille!

Näyttely pidettiin isolla kentällä ja meidän onneksi kehä sattui tekonurmelle, jolla oli todella mukava juosta. Koiratkin nauttivat. Jopa Kolli, joka Vaasassa oli kehässä kerjäläisen kelkannarua muistuttava muumio, innostui esiintymään hienoiten ikinä. Sen näyttelyura (jos nyt tuota vähäistä määrää voi uraksi kutsua) olikin katkolla tuolla. Päätin, että jos ei meno maistu, niin miettiköön kotona vuoden kaksi asioita, eläköön muuten vaan kuutioissa ja kokeillaan sitten uudelleen miltä se näyttelyremmi kaulassa tuntuu. Kollin mielestä se tuntui hyvältä ja se kyllä tuntui siltä remmin päähänkin saakka. Rotunsa parhaaksi asti se nousi ja isossa kehässäkin se esiintyi niin mukavasti, että en edes huomannut sitä ettei sijoituttu. Me oltiin niin voittajia!

IMG_4618

Pontunkin kehäkokemuksista tuli vain ja ainoastaan positiivisia. Tuomari jopa kuuli sen kutsumanimen sitä kehuessani ja hän käytti sitä kehätilanteessa nähdäkseen Pontuksen ilmeen. Pieni mies oikein loisti kun ”täti ties mun nimen – siistiä”. Siinä arvostelua seuratessa tuli myös todettua, että toisilla tuomareilla on kertakaikkiaan taito luoda ensi kosketuksesta saakka koiraan sellainen ote, että koiran olo on luottavainen. Pontun, jos kenen kohdalla se oikein huokui. Pontu oli vielä keskenkasvuinen SA:lle, kuten pikkuserkkunsa Sisukin, mutta erinomaisia olivat molemmat.

IMG_4092

Hiski oli pikkusen paksu tuomarin makuun. Ehkä Helka-siskon raskauskilot oli siirtyneet siihen. Eskon vajaa 13-vuotinen charmi puri ja se voitti nuorempansa tyypillään. Liikkeet ei ehkä veteraaniluokassa olleet sen vahvin puoli, mutta jotain tapahtui rotunsa parasta veteraania valitessa. Siellä sille iski joku turbovaihde ja wou-wou ja loikkalaukkapomppu. Pölijä! No nuorempi Daisy voitti ihan ansaitusti. Nartuissa meiltä ei ollut muita kuin avoimissa Kiisu ja Dimma. Molemmat meinasi myöhästyä kehästä. Taitavaa! Dimma oli enemmän tuomarin mieleen ja niinpä Tiia sai ihmeekseen Daisylle sertin ja Dimmalle cacibin. Kiisu sai ERI:n ja kehoituksen mennä vielä kotia kasvamaan aikuisemmaksi. Kasvattajaluokkaan valkkasin Kiisun, Kollin, Eskon ja Hiskin. Dimma oli sakkiin turhan eri värinen. Ryhmä sai niin kivan arvostelun, että on aivan pakko se julkaista tässä:

11037157_10153328351907360_267704332660705596_n

Jenni viihtyi näyttelyissä loistavasti, sillä edellispäivänä tavattu uusi kaveri Pinja tuli myös näyttelyyn mukaan. Tytöt auttoivat reippaasti meitä koko päivän aina telttojen purkuun saakka. Kiitoksia!

IMG_4787

Kotimatkalle jouduttiin suuntaamaan Jennin kanssa heti näyttelyistä. Sunnuntaina olisi Kaverikoira-testi ja piti antaa ei vain itselle vaan myös koirille lepoa ennen sitä. Reissusta huolimatta Kiisu ja Kolli vetivät testinsä hyvin. Piikahan nyt oli vetänyt lonkkaa koko viikonlopun, joten sen vireystilassa ei ollut mitään muutoksia eikä liikkuvia osia testitilaisuudessa. Vaikka olisi ollutkin, olisin kuvitellut Piikan toimivan juuri niin kuin se toimikin.

Ketä yllättää, että Kolli lentää jälleen?

Ketä yllättää, että Kolli lentää jälleen?

Reissun jälkeen uurastettiin töissä ja koulussa. Illat ja viikonloput on koitettu pyhittää koirien kanssa kesän odotukselle ja heti, jos keli on vähänkään sallinut, on tehty jotain erityiskivaa. Koirat ovat uineet, tutustuneet uuteen patikkapolkuun, juosseet kentälle levitettyjen agilityesteiden lomassa ja Tarmokin on vähän tottistellut. Kattilla on koittanut jälleen vapaus ja uintikausikin on sen osalta korkattu. Meidän lauman uusia koirakavereita ovat Takku-snautseri ja Rocca-malamuutti.

1989-2015

Kuvien oton välillä aikaa melkein 26 vuotta. Vasemmalla Nola ja Nappi (om. Petra) 1989. Oikealla Pontu & Takku (om. Petra) 2015. Omistajien ystävyys on säilynyt ja rotuvalinnat pysyneet samoina.

Marski läpäisi agilitykurssin hallittavuustestin ja varsinainen kurssi alkaa huomenna tiistaina. Siistiä! Tästä innostuneena maksoin myös agilityn kisalisenssin tälle vuodelle ja pihi kun olen, se ei tietenkään saa mennä hukkaan. Ans kattoo nyt kenet mä kisoihin ilmoitan vielä tämän vuoden aikana. Kisakunnossa en itse ole, mutta toivottavasti koirat paikkaa puutteita tai vähintään antavat anteeksi nilkulle ohjaajalleen. Jos se ei ole agilityä, niin on se ainakin hupilityä – vähintään nyt ainakin terapialityä!

Viime viikolla kokoonnuimme isommalla sakilla kuulemaan Oulun yliopistolla järjestettyä Tuire Kaimion luentoa koirien sosiaalisesta viestinnästä ja kielestä. Luento oli mielenkiintoinen ja luennoitsija tuttuun tapaansa varsinainen tietopankki. Tuire näytti luennolla videomateriaalia Nepalin kyläkoirista ja niiden viestinnästä keskenään ja ihmisten kanssa. Luento herätti myös paljon ahaa-elämyksiä itsessä ja muutamia sellaisia asioita tuli laitettua mieleen, joita pitää sitten pennunottajille muistaa mainita. Luennolla oli myös paljon sellaisia ”ei-oululaisia”, joiden ajomatka tuonne oli enemmän kuin tunti tai pari. Oli väkeä mm. Kankaanpäästä (Tarja), Kemistä (Eila) ja Sorsakoskelta (Päivi). Minä en ihmettele ajomatkaa tuonne, mutta moni voi ihmetellä. Merkillistä kyllä, jos kyseessä olisi ollut koiranäyttely, ei kukaan olisi ajomatkan pituutta kyseenalaistanut. Hinta oli kuitenkin sama, saatu tietomäärä varmasti enemmän.

10983279_10153370983422360_1812974738831636868_n

Ensi viikonloppuna suunnataan Jennin, Kiisun, Marskin, TuTun ja Pontun kanssa kohti Muhoksen ryhmänäyttelyä. Cardeja on ilmoitettu mukavasti 28 kpl. Näistä kasvattejani taitaa olla 12 + Pontu ja Halo. Jenni on ilmoitettu junior handleriin, mutta näyttelynjärjestäjä ei joko ole muistanut tai voinut toteuttaa toivettani siitä, ettei junnut ja cardit sijoittuisi päällekäin aikataulullisesti. Cardit alkavat klo 12.00, junnut aikataulun mukaan 12.30. Mission impossible ainakaan meidän osalta. Näyttelynjärjestäjät kyllä ilmoittivat, ettei junnukehä ala ennen kuin koirat ovat rotukehistä selvillä vesillä, mutta jotenkin tuntuu kohtuuttomalta, että ne kolme muuta junnukisaajaa seisovat odottamassa tunnin Jenniä rotukehästä. Tutuhan on valioluokan narttu ja toivottavasti myös osa kasvattajaryhmäämme ja se voi sitten kestää. Kello voi olla jo lähempänä puolta yhtä – ellei enemmänkin – ennen kuin Jenni ja Tutu rotukehältä selviävät. Harmi homma. Jos minä olisin ollut näyttelyn järjestäjä, olisin sijoittanut nuo muutamat junior handlerit ison kehän alkuajoille tai niille main. Ei niiden arvosteleminen nyt niin kauaa kestä ja olisi ollut tae siitä, ettei kenenkään muunkaan rotukehä ja junnuilu mene päällekäin. Mutta – en ole se näyttelynjärjestäjä, joten se siitä. Katsotaan miten käy.





Vappu ja koiravauvat

6 05 2015

Mukavien ja rakkaiden ystävien visiitit, perinteinen Vappu Mätsäri Museon rannassa ja pihan täydeltä koiranpentuja kyläilemässä tekivät tänä vuonna meidän vapunvietosta mukavimman vuosikausiin. Tuli monellakin tapaa sellainen keväisen toiveikas olo siitä, että kyllä elämässä on enemmän valoa kuin varjoa ja se valo kyllä aina pimeyden voittaa. Kesä kurkistelee jo, vaikka vielä on vihreä vähissä näillä leveyksillä.

IMG_1256

Raahen koirakerhon Vappu Match Show oli taas jälleen kerran paikkakunnan suurin vapputapahtuma. Rannassa oli yli 130 koiraa kehässä + lapsi&koira ja lelukoira-kilpailijat. Vaikka ohi kulkeneessa vappumarssissa näytti olevan edellisvuotta enemmän marssikansaa, tuntui se koiratapahtumassa olevaan ihmismassaan verrattuna melko mitättömältä kulkueelta. Mätsärijärjestelyt näytti menevän moitteettomalla rutiinilla. Tänä vuonna uutta oli houkutusten higway (jolle me ei näin jälkikäteen ajateltuna jostain ihmeen syystä älytty osallistua) ja kanttiiniteltan takana jokainen koira sai maksutta kehätreeniä kun ulkomuototuomari Jari Laakso antoi esittämisvinkkejä ulkomuototuomarin näkövinkkelistä. Tämä idea keksittiin edellisiltana ihan yht’äkkiä täällä meillä ja se tuntui olevan koiranomistajien mieleen sitten siellä tapahtumapaikalla.

Koska en tänä vuonna ollut mukana talkoohommissa, osallistuin sitten useammalla koiralla kartuttaakseni ”kotiyhdistykseni” kassaa. Jennin kanssa meillä oli mukana Pontu, Piika, Kolli, TuTu ja Kiisu, joka osallistui myös normikehän lisäksi Kira-tyttösen kanssa lapsi- ja koirakisaan viime vuoden tapaan. Kiltillä Kiisulla ei ollut mitään sitä vastaan, että se leikki hetken olevansa Kiran koira.

IMG_1589

Varsinaisessa mätsärissä meillä meni oikein mukavasti mitä tulee treenaamiseen ja sitähän siellä nimenomaan tekemässä oltiin. Kollin asennemuutos oli Vaasan katastrofiin verrattuna melkeinpä huikea. Hyvä treeni, parempi mieli – jopa Kollilla. Koska Lysti oli tärpeillään juoksussa, sitä ei mukaan otettu. Jenni menikin sen sijasta kehään TuTun kanssa ja hienosti ne kehää kiersivät. Erinomainen yhteisharjoitus tulevia mahdollisia junior handler -kisoja ajatellen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Arpajaisista ei sitten voitettu yhtään mittään. Ei vaikka yritin ostaa arpoja onnenpekka-kummipoikani Juliuksen nimellä. Ei näköjään riitä pelkkä nimen lainaaminen, pitää seuraavalla kerralla ottaa nuori herra mukaan ja laittaa valitsemaan ne numerotkin.

Lauantaina koitti pitkään odotettu hetki kun 9-viikkoa sitten tarkalleen samana päivänä syntyneet (ja aikanaan alulle laitetut) Handskes J-pennut ja Big-Wood’s Heartbeat-pennut tulivat yhtä aikaa kyläilemään. Handskes pennuissa (8) isä on meidän Kolli (Big-Wood’s Ken On Kultaa) ja niiden Teho-emänkin (Handskes Easy Living) takaa löytyy meidän kasvatteja. Heartbeatit (3) on taas ihan niin meidän tekosia kuin olla ja taitaa kun isänä on Tessu (Big-Wood’s Gronw Greengrass) ja emänä Helka (Big-Wood’s No Doubt).

IMG_2335

Oli tosi mielenkiintoista seurata kahden erilaisen pentueen ”laumottumista” yhteen. Kollin poikaset tulevat isosta pentueesta, jossa omasta paikasta ja ravinnosta on pitänyt vähän ”taistella” ja pitää puoliaan. Helkan pentuset taas ovat päässeet kolmen koplana helpolla. Niiden suurin murhe on ollut miettiä, ottaisiko maitohörpyn tissistä edestään vai siitä vierestä. Ruuhkaa ei ole ruokapaikoilla ollut. Pentujen leikit ja henkinen kehitysaste oli kuitenkin hyvin samankaltaisia. Teho-emä ei ollut kahdeksikolla mukana, mutta Helka oli ja olikin hyvin hauskaa seurata kuinka Helka piti huolta kahdeksikostakin. Se myös imetti koko katraan illalla ja aikaisin aamulla.

helka

Tokihan niitä pentuja kuvattiin pihalla, kentällä, sisällä ja pöydällä. Tällä kertaa posekuvat otti Jenni, jolle kyllä arvosanaksi urakasta 10+. Jenni ei ainoastaan kuvaa, vaan myös kommentoi milloin pentu on hyvin tai huonosti. Mä melkein väittäisin, että Jennin koirasilmä on jo melko harjaantunut vaikkei ikää ole kuin niukasti se 13 vuotta.

PennutJenniFlinck

Tarja, Päivi, Helka ja pennut olivat meillä yökylässä ja sunnuntaina jatkettiin pentujen pallutusta ja kuvaaamista. Muistettiin jopa ottaa yhteiskuva Kattista, Kollista ja Kollin pojasta, joka kulkee työnimellä Mölli.

IMG_2837

Kun kaikki kivat vierailijat olivat lähteneet, oli aika korvata omille koirille lauantainen huomioimattomuus ja aktiviteetin puute. Koirat eivät panneet kyllä yhtään pahakseen vaikkei tontilta kauemmas poistuttu. Pihalla ja kentällä riittää tekemistä ja jos tekeminen meinaa loppua, ei noita yllytyshulluja tarvitse paljon hetsata, että alkaa tapahtua hassujakin asioita. TuTu tuntuu osaavan sanan ”hippa”, joka tarkoittaa, että ”juokse päämäärättömässä hepulissa ympäri pihaa/kenttää/rantaa ja vedä muut mukaasi”. Takapihan ojien ylitys meni jo melko näyttäväksi hipaksi.

IMG_2945

Maanantai-iltana meillä oli taas pentukekkerit. Kentälle saapui chowi Piksu, mali Milo, snautseri Takku ja ”tigru” Koru (TiibetinspanieliGriffoniRusseli). Onneksi oma pentukuume on peruslukemissa, joten kavereiden koiranpennut saavat minussa aikaan vain vastustamattoman halun tarttua kameraan. Tilanteitahan pentujen kanssa riittää…

IMG_3206

IMG_3242 IMG_3152-2

Tiistaina olikin vuorossa kehäsihteereiden jatkokoulutus Oulussa. On hyvin mielenkiintoista nähdä miten RKO (rotukohtaiset ohjeet) otetaan näyttelyissä vastaan. Kesäkuun 1. päivästä lähtien erikoisnäyttelyissä ja kv-näyttelyissä ulkomuototuomarin on täytettävä vähintään tietyistä ennalta nimetyistä roduista lomake, jossa hän kertoo näkikö rodussa liioiteltuja piirteitä ko. näyttelyssä. En epäile hetkeäkään etteikö pohjoismaiset tuomarit tähän kykenisi, mutta miten on kuuden konsonantin tapaukset hinkuvintiasta? Onnistuuko asia heiltä objektiivisesti, vai tuleeko lomakkeeseen vain että kaikki oli hienoa, ihanaa ja bueno – no any exaggerations? No – se ei ole kehäsihteerin murhe, vaan näyttelytoimikunnan briiffaukseen perustuva juttu, mutta jos rotujärjestöjen pitäisi näistä saada tietoa rotujen tilasta, niin vähäiseksipä se taitaa jäädä jos suurimmat osallistujamäärät roduissa on niissä näyttelyissä, joissa nämä kuuden konsonantin veijarit arvostelevat.

Tästä sainkin aasinsillan siihen, että tässä vaiheessa Milanon MV-näyttelyyn on ilmoittautunut 26 cardigania. Muhoksen ryhmänäyttelyssä niitä on 28, joista ainakin 14 ”meiltä”. Kuka kruunataan Muhoksen Voittajaksi… se tiedetään 6.6. Maailmanvoittaja hieman myöhemmin.





Pääsiäislennolla

13 04 2015

Kiirastorstaina heti töiden jälkeen hypättiin Pontun ja Kollin kanssa Nissaniin ja suunnattiin kohti Sorsakoskea. Matkalla piipahdettiin kahvilla moikkaamassa Pikkuvirran Aina Valpasta väkeä, jonka muonavahvuuteen myös Wicca (BW Shun Gon) kuuluu. Sorsakoskelle Päivin, Helkan ja Heartbeat-pentujen luo laskeuduttiin iltasella. Pentuset oli juuri sellaisia suloisia mössyköitä kuin 4,5-viikkoiset, ruokataistelussa helpolla päässeet pennut ovat. Niitähän on vain kolme ja Helkalla on ilmiselvästi maitoa riittänyt. Pennut olivat kovasti saman tyyppisiä, vahvoja, reippaita ja minulle kovasti tutun näköisiä. Onko tuo nyt ihmekään kun pentujen lisäksi molemmat vanhemmat ovat omia kasvattejani ja molempien sukujuuret luikertelevat kumpaankin kantanarttuumme Eleanoraan ja Cesrose Noelaan.

11066521_10153221431007360_1991799701033555890_n

Päivillä vierailun teema ei ollut vain palluttaa pentuja, vaan päätarkoitus oli treffata pennunottajakokelaat pentujen omassa ympäristössä. Vaikeaa, niin vaikeaa oli päättää, keille pentuset päätyvät kun hyviä – anteeksi erinomaisia – kotikokelaita oli enemmän kuin saatavilla olevia pentuja. Nyt on kuitenkin tämä positiivinen ongelma ratkaistu. Pojat muuttavat Ouluun ja Kuopioon toukokuussa, tyttöpentu jää Helka-emänsä ja Hiski-enonsa seuraksi Sorsakoskelle ja tulee toivottavasti tottelemaan lempinimeä Hulta (ainakin savolaisittain lausuttuna).

Enemmän kuvia Big-Wood’s Nick Rowanista, Peggy Armstrongista ja Oscar Blaketonista löydät kuvakansiosta: http://jofli.kuvat.fi/kuvat/Pentukuvia/Heartbeat+2015/

Päivin luota matka jatkui Kankaanpäähän. Olipa mielenkiintoista ajella minulle ennestään täysin vieraita reittejä, joilla joutui täysin luottamaan vain navigaattoriin. Matkan varrella poikkesin Kaipolassa Annelin luona kahvilla ja moikkaamassa pirtsakoita pemuja. Navigaattorin ohjaamana matka jatkui Tampereelle ja sieltä Tarjan luo sellaisia teitä pitkin, joita en tiennyt edes olevan olemassa. Eipä siinä mitään, liikenne oli niillä melko rauhallista.

Tarjalla vierailun syy oli Kollin ja Tehon vuodenvaihteessa alulle laitetut Handskes J-pennut. Leikkisästi sanottuna niissä pennuissa ei ollut mitään muuta vikaa kuin se, etteivät ne olleet omassa pentuaitauksessani. Tasapainoisia, reippaita ja iloisia, mielestäni hyvin lupaavia pentuja. Meidän piti Tarjan kanssa valkata sieltä sitä parasta, mutta emme me kyenneet siihen vielä. Tiettyjen kriteerien valossa saatiin kuitenkin kolmen pennun tulevaisuus ja uudet kodit ratkaistua, mutta vielä sielläkin riittää miettimistä, pohtimista ja se jos mikä vaatii pennunsaantiuutista odottavilta kodeilta kärsivällisyyttä. Ymmärrän hyvin, että tuollainen epätietoisuus saako pennun vai ei ja minkä pennun saa, on kotikokelaista raskasta. Kasvattajan vinkkelistä tuo kärsivällisyys on kuitenkin merkki siitä, että todellakin haluaa pennun juuri a) ko. ydistelmästä tai b) ko. kasvattajalta. Se on kuulkaa positiivista se. Jos taas kärsivällisyys ei riitä, kyllä niitä pentuja saa muualtakin. Tarjontaa kyllä riittää jos cardiganin haluaa.

Lisää ottamiani pentukuvia löytyy kuvakansiosta: http://jofli.kuvat.fi/kuvat/Pentukuvia/Handskes-J-2015/

Sunnuntaina otimme myös Tarjan isommista koirista kuvia. Oli tarkoitus tehdä sellainen ”kuinka posekuvia otetaan” kuvasarja, joka näyttäisi miten ne hyvät ja ei-niin-hyvät kuvat syntyvät ja mistä kuvakulmasta niitä sessejä kannattaa kuvata ja kuinka käyttää esimerkiksi avustajia. Ajatus siirtyi kuitenkin ajankohtaan ja paikkaan, jossa väkeä riittää myös kuvaamaan niitä kuvausjärjestelyjä.

SukuLakuToffosta (Big-Wood’s My Woodchuckin poika Handskes Hotter Than Hell) on kuoriutumassa kelpo nuorimies. Se on tässä kevään aikana menossa virallisiin terveystarkastuksiin, joiden jälkeen päästään toivottavasti pureksimaan lopullisesti sitä ajatusta blue merleistä pennuista meillä. En ole edelleenkään aivan varma siitä, haluanko, pystynkö ja kykenenkö sen värin kanssa elämään tai varsinkaan sitä kasvattamaan. Koen, että on jo tarpeeksi haasteellista miettiä yhdistelmävaihtoehtoja muille kuin merleille. Merlen kanssa joutuisi rajaamaan heti suuren joukon vaihtoehtoja pois ja jättämään vain tricolourit ehdokkaat jäljelle. Se rajaisi jo ison joukon koiria suunnitelmien ulkopuolelle. Tiedän, ja jatkuvasti yritän tuoda esille, että hyvä cardigan on hyvä väristään huolimatta, eikä siihen väriin saisi takertua. Tiedän myös, että tulisi elää kuin opettaa. Oma henkilökohtainen heikkouteni on kuitenkin se, että olen piirtänyt mieleeni haavekuvan niin kauniista merleväristä, että vain harva nyky-merle sitä on. Olisiko pentueellinen epämääräisen mustia harmaanvivahtavia koiria minulle henkilökohtaisesti pettymys riippumatta siitä, kuinka hienoja pennut värinsä alla muuten olisivat? Ajaisiko tunnetasolla kosmeettiseen asiaan tuijottaminen järjen edelle?

Nostan hattua niille, jotka tämän hankalan ja melko paljon ennalta-arvaamattoman värin parissa puurtavat. Se ei taatusti ole helppoa, jos sen kunnolla haluaa tehdä. Kaupallisessa mielessähän merle on mitä ihanteellisin, sillä jatkuvasti tulee yhteydenottoja henkilöiltä jotka haluavat Merlen Cardin nimenomaan tässä järjestyksessä: 1. merle, 2. cardi. Meillä on tähän saakka ollut toisinaan saatavilla 1. cardeja ja 2. cardeja, jotka nyt sattuvat olemaan jotakin väriä (paitsi toistaiseksi ei sitä merleä). Vuonna 2005 olen kokeillut merlepentueen tekemistä. Meille syntyi pennut, jossa isänä oli merle ja emänä tricolour. Sain pentueellisen tricoloureja ja yhden mahdottoman kauniisti värittyneen merletytön. Siinä ei vain ollut muuta vikaa kuin se, että pentu oli kuollut jo syntyessään. Ehkäpä pitääkin kokeilla toisen ja sen toden kertovan kolmannen kerran, ennen kuin tuomitsee itsensä pysyvästi ihmiseksi, joka ei vain osaa tämän värin parissa puurtaa. Ja jos nyt joku sai päähänsä, etten merleistä tykkää, niin väärässä on. Se, onko se minun juttuni kasvattajaa, jää nähtäväksi. Pureskeluprosessi jatkuu…

Kotimatkalle lähdettiin Kankaanpäästä pääsiäismaanantaina. Liikenne oli vasta Seinäjoen yläpuolelta alkaen vilkasta ja joukkoon mahtui hämmästyttävän monta reilulla alinopeudella ajavaa tien tukkoa. Jos satasen alueella vauhti on humppaa 65-70 km/h välillä ja jopa asuntovaunuja vetävät joutuvat pyyhkimään ohi, pitäisi jossain kohtaa miettiä onko se oma paikka vilkkaaseen aikaan siellä muun liikenteen seassa. Alinopeus sinällään ei toki ole vaarallista, mutta näiden kuskien taakse kertyvät jonot ruuhka-aikaan ovat. Siellä letkassa alkaa tietyn tyyppisillä kuskeilla vetää kaasujalasta ja hermosta ja kun vastaantuleva liikennekin on vilkasta, tulee ohituksista sitten leikkiä omalla ja toisten hengellä. Kyllä huokaisin, kun olin alkuillasta kotona hengissä.

Kollille ja Pontulle annan reissusta täydet pisteet. Ne käyttäytyivät hienosti ja tulivat toimeen uusissa ”laumoissa” mainiosti oltiinpa sitten sisällä tai ulkona lenkkeilemässä. Myös automatkat menivät loistavasti. Tämä kyläluuta antaa myös kiitokset kyläilypaikoille. Oli mukava nähdä, saada irtiotto arjesta ja huristella luudalla eiku Nissanilla noin 1150 km.

reitti

 





Kun on oikein pieni…

10 09 2014

… voi lentää linnun untuvalla,
nukkua orvokinlehden alla,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni
voi keinua heinässä heiluvassa,
levätä kukassa tuoksuvassa,
kun on oikein pieni.

Kun on oikein pieni
voi istua lumihiutaleille,
liitää maailman tuulien teille,
kun on oikein pieni.

– Hannele Huovi –

IMG_2151

Pennut ovat nyt 5,5 viikkoa ja uusi maailma on auennut niille niin sisällä kuin ulkona. Ne ovat muuttaneet työhuoneesta keittiöön keskelle kaikkea hulinaa ja meteliä. ReQ-kissa kuuluu niiden mielestä jo kalustoon. Ulkoilut ovat tuleet osaksi jokapäiväistä elämänmenoa. Maailmaan on tutustuttu Halo-emon opastuksella, yksin ja tänään ohjelmassa oli jo ulkoilua uusien koiratuttavuuksien, Kollin, Kattin, Tottin ja Eskon kanssa.

IMG_3017

Joka pennulla on jo oma koti odottamassa. Tytöt olen mielessäni jo jakanut koteihinsa, mutta poikien osalta en ole vielä osannut tehdä päätöstä kuka on kenenkin kaveri. Onneksi tässä on vielä aikaa tehdä ratkaisuja ja antaa ajan kulua ja luonnepiirteiden muokkautua.

IMG_1900

Ulkonäkönsä puolesta pennut ovat melko tasaisia, mutta yksi syy tähän illuusioon voi olla melko samankaltainen väritys. Seuraan vielä parin tummimman värin kehittymistä, sillä en erota niistä kovin raitoja kyljistä tahi merkkejä poskista. En siis ole aivan varma ovatko ne tummia brindlejä vai tricoloureja niukin brindlein merkein. Väritystä ”musta-valkoinen” tai ”musta valkoisin merkein” ei tässä rodussa ole (vaikka sellaisia näkyy rekisteröidyn…), joten pitäisi osua arvaamaan näiden kahden murijaanin kohdalla oikein ennen kuin viimeisen täpin rekisteröinnissä kohdalleen lykkää. Tällä hetkellä pidän niitä trikkeinä, huomenna voin olla toista mieltä.

Jennistä on kehittynyt varsin kelpo pentukuvaaja. Jenni otti suurimman osan 4-viikkoisposeista ja Jenni oli myös kameran takana kun nämä 5,5 viikkoiskuvat otettiin:

IMG_2265 IMG_2314
IMG_2351 IMG_2387
IMG_2510 IMG_2581
IMG_2627 IMG_2676
IMG_2775

Lisää 5-viikkoiskuvia: http://jofli.kuvat.fi/kuvat/Pentukuvia/Hey5weeks/

 

 





Minne se loman loppu katosi?

24 08 2014

Kesälomaa on jäljellä enää muutama päivä. Lomanaloitushässäkän (pentujen syntymä, Siikajoen näyttely, BW-päivät ja reissu maailmanvoittajanäyttelyyn) jälkeen kuvittelin lomailevani niin kuin ihmiset yleensä lomailevat rentoutuen ja vapaa-ajasta nauttien. Ei pitäisi kuvitella! On ollut niin kiireistä ja touhun täytteistä tämä pari viikkoa, että onneksi olen ollut ”lomalla”. En meinaan olisi siihen väliin ehtinyt mitenkään töihin.

Pentuset on yksi työllistäjä. No sehän oli tiedossa jo siinä vaiheessa kun niitä alulle laitettiin – ei siinä mitään. Piiperoiset eli Pygmit on nyt 3 viikkoa ja risat. Kovasti opettelevat leikkimään, murisemaan ja haukkumaan. Ruokinta on vielä ollut täysin äitikoira Halon varassa, mutta kai tässä pitää alkaa niille esittelemään piakkoin ensimmäisiä jauhelihamaistiaisia. Tuo pentue on kummallisen tasainen. Nopeasti katsoen erotan sieltä kolme pentua (nk. Pikku-Eskon eli Askon, Irma-Itsepäisen ja vaaleimman ja pienimmän pojan, jota kutsumme työnimellä Simo-Sisukas). Muiden osalta joudun aina turvautumaan tarkempaan niskamerkkien tarkasteluun. Onhan niissä toki sävyeroja, mutta ei siihen kiinnitä huomiota ensisilmäyksellä.

Halo on suoriutunut urakastaan hienosti. Ruokaa se vetää sisäänsä viisinkertaisesti normimäärään verrattuna, mutta siinäpä vetää. On sillä yhdeksän hyvää syytäkin tälle ruokamäärälle.

Nyt lähiaikoina alkaa jännät ajat kun kotikokelaat alkavat käymään näytillä. Kaikkien osalta ei ole vielä tulevaisuutta lukkoon lyöty ja tilanne on vielä avoin ja elävä. Muutaman kodin kanssa on jo varaukset vahvistettu, mutta edelleenkään ei ole tiedossa kuka on kenenkin tuleva koirakumppani. Hieman on vielä pieniä nämä sellaisiin päätöksiin kun yksilölliset erot käyttäytymisessä ja temperamentissa alkavat vasta pikkuhiljaa muotoutua. En ole koskaan voinut ymmärtää, miten joku voi jo vajaa viikon ikäisestä päättää, että tämä on varmasti sinun ja tuo teidän koira. Tai no – jos valintakriteeri on vain väritys ja sukupuoli, niin kai se sitten on mahdollista. Okei – omani olen monesti valinnut synnytyksen yhteydessä, mutta kyllä se valinta on tehty ja vahvistettu vielä moneen kertaan ennen luovutusikää. Ei se pelkän syntymän varassa ole, vaikka siellä usein se ahaa-elämys jonkun pentusen kohdalla tuleekin.

Pentujen 3-viikkoiskuvia latasin tänään kuvagalleriaani: 
http://jofli.kuvat.fi/kuvat/Pentukuvia/Hey3weeks/

Maailmanvoittaja TuTun juhlat oli ja meni. Meillä kävi ihania vieraita ja iltaa istuttiin aamun pikkutunneille saakka. Kiitos kaikille yhdessä ja erikseen. Tarjolla oli suolaista ja makeaa ja ”kuuluisaa” nestemäistä omenapiirakkaa, joka ei sopinut autoilijoille. Kakun tilasin Pienestä Pullapuodista. En yhtään tiedä mistä Janette sai vihiä, etten ole välttämättä perinteisen kermakakun suurin ystävä. Ainoa mitä sanoin, oli, että mokka olisi makuna kiva. No, ennen juhlia kotiin kuljetuksena meille tuotiin hyydytetty mokkakakku, joka sai päälleen muutama vuosi sitten Minnan loihtimat ja säilytetyt corgifiguurit. Voin sanoa, että kakku oli taivaallisen hyvää!

Illan aikana saimme vielä yhden syyn nostaa maljoja. Oulunsalossa torstaista saakka agilitylainassa ollut Katti (BW Catwalk) oli kipittänyt Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin mestaruuskisoissa Pian kanssa Lakeuden koiraharrastajien joukkueessa nollan ja joukkue oli voittanut piirinmestaruuden. Samaisessa joukkueessa juoksivat myös Pian Kätyri (BW Nobody’s Fool), Julian Tove (BW Catowice) ja russeli Diego, jota ohjasi alla olevan kuvan takana oleva Katri Pintamo-Kenttälä. Supersiistiä! Katti lainaa mielellään Piaa toistekin ohjaajakseen kun näyttää tuo yhteinen sävel liki harjoittelematta jo löytyneen.

Raahen Seutu halusi tehdä jutun raahelaisista maailmanvoittajista. Viidakkorumpu laitettiin soimaan ja paikalle saatiin tietääksemme kaikki Raahen alueen maailmanvoittajat; kaksi veteraanimaailmanvoittajaa ja neljä maailmanvoittajaa. Juttu julkaistiin torstaina 21.8. ilmestyneessä lehdessä, joka näemmä jaettiin jokaiseen kotiin olipa lehden tilaaja tahi ei. Seuraavana päivänä kauppareissulla tuossa Pattijoen kylällä ihan ventovieras täti onnitteli ja lähetti silityksiä menestyneelle koiralle. Oli jotenkin hassua mutta samalla mukavaa, että lehdestä oli luettu muutkin kuin ikävät koiriin liittyvät uutiset. Niitä koirankakka ja -purujuttujahan aina toisinaan lehdissä isolla otsikoidaan. Alla kuva Raahen Seudun sivusta. Kuvaa klikkaamalla aukeaa isompana tiedostona. Jutun kirjoittaja on Kristiina Tuikkala ja kuvat otti Vesa Joensuu.

IMG_5150

Viime torstaina sairastui sitten Esko. Sille tuli kamala ripuli ja perjantaiaamuna se oli jo niin mahastaan kipeä, ettei se halunnut enää nousta ylös ilman auttamista. Se kyllä käveli ja ravasikin, mutta se näytti joka solullaan, että kovasti sattuu. Vesiripuli oli jo muuttunut kiinteämmäksi, mutta se sontavelli oli liki kirkkaan keltaista, sellaista curryllä värjättyä. Sain sen juomaan aika hyvin veden ja AB-piimän sekoitusta, mutta sen 12 vuoden ikä ja kova mahakipu saivat minut kiikuttamaan sen eläinlääkäriin. En halunnut odotella ja kokeilla kotikonstein yli viikonlopun. Katariina otti Eskosta verikokeita, pisti kipulääkettä ja Esko laitettiin heti Tylosin-kuurille. Iltapäivän aikana tuli tulokset verikokeista ja niissä ei ollut mitään muuta moitittavaa kuin ihan aavistuksen koholla olleet tulehdusarvot. Kuopioon lähtenyt haiman toimintaa mittaava verikoe valmistui lauantaina ja kas kas – kertoi, että Eskolla oli haimatulehdus. Se selitti voimakkaan mahakivun, keltaisen ulosteen ja ripuloinnin. No – hoito oli kuitenkin likimain sama kuin se olisi ollut voimakkaassa suolistotulehduksessakin. Ruokavalio vähärasvaiseksi, kipulääkitystä ja tukitoimena antibioottikuuria. Lisäksi nesteytys, josta ei tarvinnut Eskon tapauksessa huolehtia kun se joi itse hyvin.

Eskon tilahan parani huomattavasti jo perjantaina alkuillasta. Tämä tosin selittyi kipupiikillä, josta se meni vähän hassuksi. Lauantaina kipupiikin teho oli kuitenkin jo loppunut, mutta Esko oli jo likimain oma itsensä. Kipulääkkeeksi ensin määrätyn Tramalin sijasta vaihdettiin Litalgin, joka ei sekoittanut Eskon nuppia yhtään. Litalginia ei kuitenkaan voi antaa päiväkausia, joten tässä alkuviikosta kokeillaan josko menisi ilman lääkettä. Toivottavasti onnistuu.

Nyt tilanne on se, että Esko syö, juo, nukkuu, ulkoilee ja touhottaa. Ei sitä uskoisi kipeäksi. Uloste on edelleen kellertävää liejua, mutta ehkä se hivenen on siihen perjantaiaamuiseen verrattuna tummunut. Ruokana sillä on oikein pehmeäksi keitettyä puuroriisiä, broilerinsuikaletta, raejuustoa ja AB-piimää. Ruoka-annokseen lisään vielä vettä päälle, jotta saisin siihen varmasti tarpeeksi nestettä sisään. Ensi viikolla lisätään ruokavalioon ”haimavammaiselle” passaavaa diettinappulaa ja jatkossakin Eskon ruokavaliosta tulee todella vähärasvainen. Nettitietämyksen mukaan haimatulehduksen sairastaneen koiran ruokavalion tulisi olla rasvaprosentiltaan alle 10% ja tulehdus uusii helposti. Toivottavasti tämä selätetään näillä toimilla, eikä Eskon tilan takana ole mitään kovasti vakavaa. Onneksi maksa- ja munuaisarvot olivat primat, eikä verikokeissa ollut mitään muutakaan kummajaista, joten toivossa elellään.

Mikä tämän sitten aiheutti? No kun en tiedä, arvaan vain. Yksi selittävä tekijä voisi olla se, että menin onneton heittämään sille tiistaina ruokaan kourallisen silkkaa puhdasta ihraa. Taisi olla ihan liian rasvaista ja ihan liikaa. Yksi haimatulehdukseen helposti sairastuva koiraryhmä on jouluisin kinkun rasvat pöllineet koirat. Liekö tällä ihramällillä ollut osuutta asiaan sitten Eskon kohdalla. Ehkä tai ehkä ei. Toinen mielenkiintoinen seikka on myös se, että näitä haimatulehduksia on nyt diagnosoitu täällä Raahen alueella useampi. Tarttuvaa se tuskin on kun koirissa ei ole mitään yhteistä tekijää, mutta onko kyse vain alidiagnosoidusta sairaudesta, jota nyt on keksitty oirehtineilta koirilta tosissaan tutkia? Onko moni koiran ripulitauti suolistoperäistä vai olisiko se sittenkin haimaperäistä jos verikokeella tämä testattaisiin?

Perjantaina meille tuli kovasti odotettu uusi asukki. ReQ-kissa on ”puhdasrotuinen” pirttikosken pihakissa. Sillä on äiti ja veli. Sen isäkissaa voidaan vain arvailla. Todennäköisesti se on lähistöltä auton alle jääneenä löytynyt harmaa pitkäkarvainen kollipoika. ReQ (lausutaan Rekku) on 12-viikkoa iältään ja sukupuoleltaan tietenkin… tyttö. Se varattiin jo ennen syntymäänsä, kun meidän 16-vuotias Musti (tyttökissa sekin) kävi keväällä heikossa hapessa ja oli pelko että jäädään vallan kissatta. No kissallahan on monta henkeä ja Musti on käyttänyt niistä vasta yhden tätä aikaisemmin. Silloin se tappeli harakan kanssa, sai pahasti osumaa ja nosti liki 40 asteen kuumeen. Eläinlääkärireissun, kipeän yön ja puolivaloilla menneen päivän jälkeen se kuitenkin päätti jatkaa elämäänsä aina tähän kevääseen saakka, jolloin se vain näytti siltä että ikä tekee tehtävänsä ja se hiipuu pois. No ei hiipunut. Tuli takaisin entistä ehompana ja kas – yhtäkkiä meillä onkin kaksi kissaa. Niitä ei vielä ole toisilleen esitelty, mutta kyllä tässä ehditään.

ReQ on tosi reipas, leikkisä pikkukissa. Se saa mahtavia kissanpentukilareita ja pinkoo sata lasissa päättömästi. Kyllä yhteen kissanpentuun mahtuu elämänriemua! Jennin se on ominut kokonaan omaksi ihmisekseen ja sen majapaikka onkin aluksi pääasiassa Jennin huone. Koiriin totuttaminen on aloitettu Eskosta. Sinällään koirat eivät ole ReQlle vieraita, sillä se on perheestä, jossa on kaksi koiraa.

Englantiin lähtöön on enää kuukausi. Siistiä! Oikeastaan loman loppuminen ei harmita niin paljon kun tietää, että viikon ylityöloma on tiedossa alle kuukauden kuluttua. Lähtö on Tarjan kanssa 24.9. illalla Helsingistä ja paluu keskiviikkona iltamyöhällä 1.10. Reissun kohde on CWCA:n erikoisnäyttely ja tarkoituksena ystävien tapaaminen. Tuliaisiakin tuodaan ja toivottavasti sellaisiakin, että niistä on iloa pitkäksi aikaa. Tällä hetkellä tuliaistilanne näyttää lupaavalta. Toivottavasti sama kehitys jatkuu.

 





Irma-Ittepäinen ja sen kahdeksan sisarusta

5 08 2014

Ne, eli Aunuksen ja Halon pennut, syntyivät perjantaina 1.8. Yöllä klo 1 tuli ensimmäinen maailmaan ja aamulla nro 8 parkaisi ensimmäisen kerran vajaa kymmeneltä. Ennen kolmea viimeisintä Halo piti pidemmän lepotauon, mutta muuten pennut tulivat aika tasaisin väliajoin. Simo-Sinnikäs oli kanavassa melko pitkän aikaa ja luulinkin sitä jo enkelipennuksi, mutta niin vain nälkäinen, hieman jumissa ollut pentu imaisikin minua sormesta merkiksi auttaa se sieltä nopeasti ulos. Kun kaikki kahdeksan oli ulkona, Halo alkoi lepäämään ja tilanne rauhoittui. Minulle jäi kuitenkin sellainen tunne, että tämä ei ollut vielä tässä ja oikeassa olin.

Kohtu voi tuntua käsiin ”pennulta” tyhjennyttyään ja aloitettuaan jälkipoltteet. Sillä kohtumöykyllä ei kuitenkaan ole neljää jalkaa tai päätä, jotka silloin tällöin muljahtaa tunnusteltaessa käsiin. Soitin eläinlääkärille ja sovittiin että tullaan iltapäivällä käymään ultrassa. Näin tehtiinkin ja kolmen maissa ultra todisti saman mitä olin epäillytkin. Yksi pikkukaveri oli vielä sisässä ja ihme kyllä varsin voimakkaasti hengissä. Halo pantiin tippaan ja se sai oksitosiinia ja kalkkia. Apuun hälyytetyt Mirka ja Petra toivat sen kotiin jätetyt pennut lisäämään supistusten tehoa syömisellään. Pesäksi varustettiin autosta löytynyt kevythäkki. Sitten odoteltiin, odoteltiin ja odoteltiin…

10563014_10204675238623736_445140363567172314_n 10915_10204675238303728_5998024881505763913_n

Muutaman kerran Halo läähätti voimakkaammin, mutta siinä se. Tunnin odottelun jälkeen todettiin, että leikkuulle mennään, mutta Raahen klinikka vaihtuisi Siikajoen vastaanottoon, sillä meitä hoidelleen päivystävän eläinlääkäri Nooran omat leikkauksen tykötarpeet olivat siellä. Ultra vahvisti pennun olevan vieläkin hengissä. Meidän pakatessa Halo perheineen autoon ja suunnatessa kohti Siikajokea, eläinlääkäri kävi vielä tekemässä Raahen eteläpuolella yhden toimenpiteen.

10559312_10204677234593634_2087200547_n 10545009_10204677238313727_1569889080_n

Leikkaus alkoi Siikajoella joskus iltasella, oiskohan kello ollut tässä vaiheessa vajaa kuusi. Alkuvalmisteluissa auttamaan ja anestesiaa valvomaan tuli Ellan leikannut eläinlääkäri Katri, jonka työpäivä oli oikeastaan jo päättynyt.  Melko surkuhupaisa tunne oli nähdä jo kolmas kohtu vajaan 2 kk:n sisään. Päätin, että neljättä en ihan heti tahdo nähdä (tahtomisella ei kuitenkaan ole mitään tekemistä tuurin kanssa).

Kohdun toinen sarvi oli tyhjä, toisessa oli niin iso pennun sisältänyt möykky, että leikkaushaavaa piti hieman isontaa jotta se saadaan sieltä ehjänä ja nätisti ulos. Kun möykky otettiin ulos ja varovasti avattiin, näin heti, että istukka oli jo aika finaalissa ja elottomalta näyttäneeltä pennulta valui piiiiiitkä räkä nokasta. Tuumasin siinä itsekseni, että noinkohan on eläjäksi. Napanuoran katkaisemisen jälkeen sain pennun käsiini ja ennen kuin ehdin parin metrin päässä olevalle pöydälle sitä elvyttämään, se eloton retkale ei enää ollutkaan millään lailla eloton. Se alkoi sätkiä ja kiljua ja teki selväksi kaikille, että elossa ollaan. Piste. Irma-Ittepäinen osoittautui komian kokoseksi brindleksi narttupennuksi ja sillä oli nälkä heti, mielellään välittömästi. Ei vain voitu vielä siinä asiassa auttaa vaikka ulos se autettiinkin.

10589993_10204677242393829_301957327_n 10589063_10204677242993844_140997882_n

Muita pentuja sisässä ei enää ollut ja rauhallisesti nukkunut Halo ommeltiin huolellisesti kiinni. Se sai samanlaiset piilotikit kun Fyra ja Ellakin sai ja siinä oikein porukalla ihailtiin tuon tikkaustavan etuja ja paranemisnopeutta. Halo otettiin pöydältä, laskettiin kevythäkkipesään ja annettiin heräte. Hetken kuluttua Irma-Ittepäinen ja sen kahdeksan sisarusta pääsivät ruokailemaan ja paperihommien jälkeen päästiin kotimatkalle. Joko pääsisi nukkumaan?

Turhapa oli nukkumisen toive. Vaikka hieman tokkurainen ja leikkauksesta kipeäkin Halo hoiti pentuja hienosti, ei sitä silti voi olla heräilemättä pentujen ääniin. Niin luonteeni kovettanut kasvattaja en vieläkään ole, että olisin ne jättänyt valvomatta ja nukkunut väsymystäni toisessa huoneessa. Jos kerran kokee heränneensä hiljaisuuteen ja kerran kellon soittoon, on se merkki siitä että horroksen lisäksi on ehkä jopa nukahtanutkin. Luulen ainakin niin.

IMG_4746

Pennut voivat nyt hyvin. Loppusaldo on 5 urosta ja 4 narttua. Värit ovat brindlen eri sävyjä ja epäilen joukkoon mahtuvan pari trikkiäkin niukoilla merkeillä. Aika näyttää. Päivittäisiä punnituksia hidasti vaakan patterin heikko tilanne. Puntari taarasi kyllä punnintakipon, mutta jokaisen pennun paino on tiiviisti ollut ”Low Batt”. Ne on kuitenkin kasvaneet liki silmissä, joten en ole pitänyt kiirettä uusia patteria ensi tilassa. Tänään kuitenkin patterin vaihdon jälkeen todettiin Mirkan kanssa, että pennut ovat kasvaneet eka päiviensä aikana toistasataa grammaa per möyrijä. Halo hoitaa ne hienosti ja maitoa tulee. Elinvoimaiset pennut myös löytävät itsekseen nisille enemmän kuin tomerasti, mutta kertovat kyllä äänekkäästi jos reitissä on jotain estettä. Tähän tarinointiin minä yleensä aina heräilenkin. Pitäisi varmaan jo vaihtaa omaa nukkumispaikkaa ja palata normaaliin päivärytmiin, mutta minkäs tälle heikkoudelleen olla ihan kaiken varalta vaan huolissaan voi?

Lopuksi on pakko kiittää niitä ihmisiä, joita ilman en olisi viime viikonlopusta selvinnyt. Mirka ja Petra saa erityiskiitokset viikonlopun hässäköinnistä. Jossulan leirintäalueella majailleet Hanna, Esa, Päivi, Saara ja Mikko olivat myös korvaamattomia. Oma perhekin autteli hienosti. Yhteistyö kai se on se voimavara joka pitää homman hallinnassa – vaikka sen orastavan kaaoksenkin! Olen onnekas ihmisistä joita ympärilläni on.

^ Siinä 3 päivän ikäiset pentuset ruokailemassa.