Vielä on kes… eiku kautta jäljellä…

13 08 2017

Koiran elämä on mitä suurimmilta osin arkea, yhdessäoloa ja puuhastelua omistajan kanssa. Vaikka tässä näihin tarpeisiin koiria kasvatetaankin, ei se silti koiralle itselleen ole huono asia olla rakenteeltaan tasapainoinen ja jos siihen on kuorrutukseksi saatu ripaus kauneuttakin, niin kivahan sellaista on katsella, miksei jopa näyttelyissäkin käyttää jos intoa riittää.

Tämä vuosi ja erityisesti kesä on ollut monella tavoin meidän ”heimolle” menestyksekäs. Näyttelyissä on käyty vaihtelevalla aktiivisuudella. Aika usein kun on liikkeelle lähdetty, onkin sitten oltu isolla porukalla viettämässä yhteistä näyttelypäivää. Kimppakyydit ja yhteismajoitukset ovat myös olleet näkyvässä roolissa. Mukavaa on ollut ja yhdessä on iloittu menestyksestä. Joukkoon mahtuu toki niitä pettymyksenkin tunteita, eikä aina se oma suosikkikoira voita. Kateutta, mutinoita, natinoita, huonoa häviämistä ja jälkipeliä mahtuu lieveilmiönä tähän harrastukseen ja tämän edessä voittajan osa ei aina ole lainkaan helppo. Tätä harrastusta ei sovi ottaa turhan vakavasti ja kateuskorttienkin kanssa on mahdollista oppia elämään. Antti Tuiskun sanoja lainatakseni: ”Jos sisimmässä kaikki olisi hyvin, toisen paremmuuden ei pitäisi häiritä” (Me Naiset -lehti). Näyttelyt eivät tästä maasta loppumaan pääse. Kesäkautena varsinkin on joka viikonloppu eri paikkakunnilla paljon iloisia ihmisiä iloisen väriset ruusukkeet tai toivomaansa palkintosijaa osoittavat arvostelulaput kädessä. Ehkä järjestys on toisessa näyttelyssä katsontakannasta riippuen mieluisampi? Ehkä oma koirani voittaa tuolloin? Veikkaan ettei maapallo lopeta pyörimistään jos ”väärä” koira joskus voittaa ja sen omistaja tulee iloiseksi.

Ynnään tähän nyt tämän vuoden menestyjiä – niitä jotka ovat olleet tähän mennessä rotunsa parhaita, rotunsa parhaita veteraaneja tai saaneet sertin, jopa ehkä valioituneetkin. Linkitän myös tiedot KoiraNet-järjestelmään, josta kiinnostuneet voivat kurkata kenestä on virallisemmin kyse. Lisäksi laitan myös meidän kasvattajaluokkien kuvia. Yhtään samalla kokoonpanolla olevaa ryhmää ei muuten tänä vuonna ole esitetty.

Rotunsa parhaina palkittuja:

tutukemijutta
TuTu (ROP:t Tuuri, Kemi, Saarijärvi, VSP:t Erikoisnäyttely ja Jällivaara SE)
Kuva: Jutta Kilponen

KolliRhe
Kolli (ROP:t Erikoisnäyttely, Jällivaara SE, VSP:t Kemi, Raahe)
Kuva: Jonna Jussila

Mokkasta
Mokka (ROP:t Tromssa NO, Överkalix SE) Kuva: Jutta Kilponen

Pirkka
Pirkka (ROP: Tornio, VSP: Saarijärvi, lisäksi erikoisnäyttely BIS1-juniori)
Kuva: Petra Tiittanen

pinko
Pinko (ROP: Raahe) Kuva: Petra Tiittanen

Viljo
Viljo (ROP: Porvoo, Tuusula) Kuva: Jenni Flinck

20479701_10213640545030201_7267769737601606852_n
Priha (ROP: Goes, Oss, Groninge, Venray, Echt, Limburgia, Rotterdam NL & Dortmund DE) Kuva: Kynoweb

dio
Dio (ROP: Pello) Kuva: Jutta Kilponen

helka
Helka (ROP: Moletai LT, Moletai Baltic Winner LT) Kuva: Petra Tiittanen

marski
Marski (ROP: Kauhava) Kuva: Susan Hellman

ketku
Ketku (ROP: Tallinna EE, VSP: Varkaus) Kuva: Petra Tiittanen

Rotunsa parhaita veteraaneja:

femma
Femma (Kauhava, Tornio)

Katti1
Katti (Kemi, Raahe, Jällivaara SE) Kuva: Anne Walden

Sertivoittajia

Yllä esiteltyjen Pirkan (FI), Pinkon (FI), Viljon (FI), Prihan (NL & DE), Dion, Kollin (SE), Mokan (SE & NO), Helkan (LT) ja Ketkun (EE, FI, SE) lisäksi sertiruusukkeita ovat saaneet:

IMG_1346
Kiisu (Tornio)

dimma
Dimma (Porvoo) Kuva Jenni Flinck

hulta
Hulta (Tallinna EE) Kuva: Petra Tiittanen

Kasvattajaluokat:

kauhava
Kauhava (Marski, Wicca, Puhi & Pirkka), ROP-ryhmä, BIS2-ryhmä
Kuva: Susan Hellman

tornio
Tornio (Kiisu, Pinko, Pirkka & Dio), ROP-ryhmä
Kuva: Minna Lappi

IMG_6301.jpg
Tuuri (Marski, Katti, Pirkka & TuTu), ROP-ryhmä

erkkari
Erikoisnäyttely (TuTu, Minttu, Pirkka & Marski) KASV2 KP
Kuva: Mikko Palsola

gallivare
Jällivaara Ruotsi (TuTu, Mocca, Katti & Kolli) ROP-ryhmä, BIS4-ryhmä

saarijarvi
Saarijärvi (TuTu, Pirkka, Minttu ja Pinko) ROP-ryhmä, BIS3-ryhmä
Kuva: Paula Heikkinen-Lehkonen

Kemi
Kemi (Kolli, Dio, TuTu ja Pinko) ROP-ryhmä
Kuva: Jenni Flinck

Raahe
Raahe (TuTu, Dimma, Mocca & Kätyri), ROP-ryhmä, BIS2-ryhmä
Kuva: Petra Tiittanen

Valionarvoja ja muita näyttelytitteleitä on tullut tähän mennessä seuraavasti:

  • Kolli: POHJ & SE MVA
  • Mokka: C.I.B. (vaatii vielä vahvistuksen), POHJ & SE & NO MVA
  • Kiisu: FI MVA
  • Helka: C.I.B. LT MVA BALTV-17
  • Priha: VDH Europa Jugendsieger 2017 & BENELUX Winner 2017
  • Ketku: BALTJV-17 EE JMVA

IMG_8513
Kolli valioiduttuaan Ruotsissa. Kuva Jutta Kilponen

Erityisiä menestyksen hetkiä:

19221558_10155460053157360_5031027712652260784_o
Jenni esitti Tuurissa Marskin alusta loppuun saakka ja hienosti esittikin, sillä ensimmäisen kerran Jennin esittämä koira voitti oman sukupuolensa muut kanssakilpailijat. Nyt ei tarvitse enää kysyä, kuka esittää Marskin jos se ilmoitetaan näyttelyyn. Jenni on vapaaehtoinen heti. Itsevarmuus koirien esittämisessä rotukehissä myös kasvoi tällä reissulla runsaasti eikä Jenniä näytä enää niin jännittävän vieraidenkaan koirien esittäminen tarvittaessa.

19030391_10155460055417360_1634131137269044988_n
TuTu voitti Tuurin miljoonakoirassa ryhmän (ja ralliauton). BIS-kehässä ei sitten enää sijoitusta tullut, mutta…

20424330_10155625260607360_8549288597636879981_o
… Raahessapa TuTun tytär Pinko sitten olikin näyttelyn kaunein koira. Ryhmävoittajia oli tosin tässä näyttelyssä vain kaksi (Pinko ja komea sininen tanskandoggi), mutta BIS-voitto silti. Ei mitään tavallista kakkupalaa tälle rodulle, vaikkakin samana päivänä Kainuussa myös nuori cardinarttu voitti ryhmän ja BIS-ruusukkeen. Onnea sinne! Melko päivä rodulle oli tämä lauantai 29.7.2017.

(nämä 3 kuvaa yllä: Jutta Kilponen, Jutta Kilponen & Jonna Jussila)

Lopuksi

Vuotta on toki vielä jäljellä, vaikka näyttelyiden aktiivisin aika ajoittuu aina kesään. Edessä on isoja sisänäyttelyitä mm. Seinäjoella, Jyväskylässä ja tietenkin Koiramessujen voittaja-näyttelyt Joulukuussa Helsingissä. Osallistumista näihin ehtii meistä jokainen vielä miettiä ja harkita, tutkia kalenteriaan, lompakkoaan ja tehdä päätöksen ennen viimeistä ilmoittautumispäivää.

Tällä tekstillä kuittaan samalla loppukesän blogipäivityksien puutteen näyttelytuloksien osalta. Paljon muuta muistiin kirjoittamisen arvoista on toki tapahtunut. Näistä jokainen tapahtuma on varmasti tärkeämpi juttu kuin yksikään näyttelyruusuke tai ryhmäkehästä voitettu pölyä keräävä pokaali ja ansaitsevat ihan omat kirjoituksensa. Ne ovat enemmän sitä arkea ja elämää koiran kanssa, sellaista, mitä meidän Pawel (kuva alla) esimerkiksi viettää meillä 100%:sti. Sille ei tule kauneuskisoista menestystä edes puun takaa, ei vaikka se sellaisiin mentäisiin joskus vahingossa ilmoittamaankin.

 





Kiitoksen paikka

26 12 2015

Joulun aika ja siihen hiljentyminen on mahdollistanut asioita, joihin kiireisen syksyn aikana ei ole ollut mahdollisuutta. Yksi niistä asioista on ollut tämä blogi ja tänne tekstin tuottaminen. Asiaa olisi kyllä ollut kovastikin ja moni teema on pyörinyt mielessä. Siihen se on sitten jäänytkin ja osa noista asioista on jo pyörinyt niin kauas mielestä, etten niitä kyllä enää kiinni saa. Siispä myönnän nöyrästi, jopa tuumineeni koko blogin alasajoa, mutta josko kokeillaan vielä. Kirjoitetaan kun on asiaa ja aikaa pukea se sanoiksi. Ei paineita, ei aikatauluja. Ei aktiivista toimintaa, mutta toimintaa toisinaan kuitenkin. Annan itselleni luvan, että ei ole pakko jos ei a) ehdi, b) jaksa tai c) muuten-vaan-huvita.

IMG_7249

Aktiivisuus liittyy myös tämän blogikirjoituksen aiheeseen. Suunnittelin Corgiset-lehteen artikkelia/yhteenvetoa corgirotujen aktiviteettitilastoista eri harrasteiden parissa. Tätä varten katselin Suomen Kennelliiton KoiraNet-järjestelmää ja mietin kuinka tämän toteuttaisin. Valmista en vielä aikaan saanut, sillä sieltä puuttuu vielä loppuvuoden koetuloksia, mutta jonkinlaisen suunnitelman olen jo päässäni muodostanut siitä, mitä tuo artikkeli aikanaan tulee sisältämään. Siinä sivussa laskeskelin omien kasvattien osallistumisaktiivisuutta ja tulin hyvin hyvin iloiseksi, tyytyväiseksi ja kiitolliseksi tästä vuodesta, joka alkaa nyt olemaan ehtoopuolella. Oli suorastaan hämmentävää huomata, että KoiraNetissä tässä vaiheessa (24.12.15) olevista welsh corgi cardiganien tekemisistä kaikista, yhteensä 294 agility-, toko-, rallytoko- ja mejätuloksesta 40% oli kasvattieni tekemiä. Nämä tulokset ovat tehneet 12 eri BW-koiraa, joista 1 on kilpaillut kahdessa lajissa.

kaikki

Näistä koetuloksista vähintään yhden tasoluokkansa ykköstuloksen tai vastaavaan (Rally-toko HYV, agility nolla) sai taulukossa mukana olevien tuloksien perusteella 10 koiraa. Siis melkein jokainen kokeisiin osallistunut.

IMG_1540

Suvi ja Ellu (BW Duchess) saivat RTK-koulutustunnuksen syksyllä 2015

Koska olin hautautuneena KoiraNetin syövereihin, tarkastelin myös samalla Suomessa saavutettujen näyttelytulosten jakaumaa ja määriä. Näyttelyiden osalta tulokset ovat jo KoiraNetissä kokonaisuudessaan vuodelta 2015, joten näiltä osin tilastot ovat lopullisia. Cardiganeille kirjattuja näyttelytuloksia oli yhteensä 1111 ja näitä oli ollut tekemässä 326 koiraa. Näistä tuloksista 116 (9,6% kaikista) oli kirjattu yhteensä 31 Big-Wood’s kasvatille. Tämä oli kasvattajakohtaisesti aktiivisinta, sillä seuraavaksi eniten kasvattejaan liikkeelle saanut kasvattaja oli saanut näyttelytuloksen/-tuloksia 26 kasvatilleen. Aktiivista toimintaa toki sekin. Ei käy kieltäminen.

Eniten näyttelyissä käyneellä Big-Wood’s-koiralla oli vuoden 2015 aikana 10 näyttelyä (Suomessa) ja 1 näyttelyn käyneitä oli 8. Huomionarvoista oli myös se, että melko monessa näyttelyssä, jossa kasvattejani nähtiin, oltiin sitten liikkeellä isommalla porukalla ja niissä esitettiin myös kasvattajaryhmä. Eniten  meitä oli kerralla erikoisnäyttelyssä, jossa kehässä nähtiin 22 BW-koiraa. Se on piirua vaille neljäsosa kyseisen erikoisnäyttelyn kokonaisosallistujamäärästä. Käsittämätöntä, vaikka itse sanonkin!

Melko hyvinkin niissä näyttelyissä on mennyt. KoiraNet antaa helposti muutamalla hiiren klikkauksella koko rodun statistiikan tulosten osalta. Pientä käsityötä aiheutti vain laskea BW-koirien vastaavat luvut. Tämän puuhastelun jälkeen pylväät näyttävät seuraavilta:

nly_laatuarv

Voisi melkein sanoa, että meillä on tulostasolla mennyt hienosti ellei jopa loistavasti. Big-Wood’s koiria on osallistunut vuoden aikana 21 näyttelyyn. Näistä kahdessatoista olemme esittäneet kasvattajaryhmän ja joka kerran se on myös ollut ROP-kasvattajaryhmä. Erikoisnäyttelyn lisäksi BIS-kasvattajakehästä tuli sijoitus kaksi kertaa.

IMG_4338

Ylivieskan KV-näyttelyn BIS-4-kasvattajaryhmä (BW Triumph Renown, Scat Cat, Cute Marie ja My Igloo Ingo)

Suomen muotovalioksi ovat valmistuneet BW Bilberry, Ken On Kultaa, Graenous Grenade, My Ihq Indica ja Thomas O’Malley.  ROP-ruusukkeita on BW-koirille tullut 12 ja VSP-ruusukkeita 7. Sertejä on pokattu vuoden aikana 15 ja kansainvälisiä sertejä eli CACIBeja 14. Varasertejä ja varacacibeja en edes laskenut. Kaikesta näyttelykäynti- ja tuloslaskennasta ovat poissa myös tuontikoiramme Pontus ja Sisu, jotka keräsivät yhteensä 5 sertiä.

Ihan lopuksi korostan, että koe-, kilpailu- ja näyttelytulokset eivät ole omasta näkökulmastani alkuunkaan se tärkein asia koiran omistamisessa. Jokainen meiltä lähtevä koiranpentu lähtee ehdottomasti lemmikiksi ja seuralaiseksi ilman mitään velvotteita osallistua yhtään mihinkään järjestäytyneeseen koiratoimintaan. Tämän vuoksi olen kiitollinen siitä, että koirien omistajat ovat halunneet olla tällä tavalla omasta tahdostaan aktiivisia, kirjauttaa Suomen Kennelliiton tietokantoihin tuloksia ja näin ollen antaa paitsi minulle myös muille rodun harrastajille virallista tietoa. Ilmaistakaan se ei ole ollut.

IMG_5910 – Kopio

Jani ja Ilpo (BW Kulta Into Pii)

Kasvattajana olen ihan yhtä iloinen, tyytyväinen ja kiitollinen niistä kuvista, kuulumisista, tarinoista ja yhteydenotoista, mitä vuoden kuluessa olen saanut. Joulutervehdyksiä (kortteja ja sähköisiä kuvia) tuli runsaasti. Niistä välittyi aina se, kuinka rakas perheenjäsen se meiltä lähtenyt koira siellä omassa kotonaan onkaan. Sehän se on tärkeintä. Aina.

Big-Wood’s päivien 2015 osallistujia. Tämä on sitä parhautta kasvattajan näkökulmasta. Ollaan yhdessä koiriemme kanssa!

 





Show report: CWCA championship 2015

27 10 2015

Cardigan Welsh Corgi Associationin pääerikoisnäyttelyn tuomarin, Liz Cartledgen arvostelut on nyt julkaistu Dog World-lehdessä. Tässäpä mitä minun esittämistä koirista tuomari oli mieltä:

Tutti, Ch. Kilvroch Enchantress, Pontuksen emä

tutti

IMG_4047

Pepper, Big-Wood’s Kultakuume Goes To Liebehund

pepper

IMG_3558

Kusti, Big-Wood’s Gruffudd Gritus for Kilvroch

kusti

IMG_2694

 





Rapatessa roiskuu

1 06 2015

… ainakin näillä keleillä. Rapatessa myös lentää koirankarva tuulen mukana. Ei ole mitään epäselvyyttä siitä, että meidän kesän näyttelyt on näytelty kaikkien muiden paitsi TuTun osalta. Se on ainoa, joka on vielä karvansa kasvatusvaiheessa. Muut on enemmän ja vähemmän tupasvilloja. Pontus on arvoitus. Siltä on pohjavilla pois ja päällyskarva kiinni. Se on omaksi itsekseen kalju, mutta siedettävä. Jos päällyskarvatkin tippuvat, näky on aika karu. Lainaan tähän erästä kasvattajatuomaria: ”Mikään ei ole niin kamala näky kuin junioriluokassa oleva vajaa vuosikas cardigan uros joka on tiputtanut karvansa”. Ei niin ole. Allekirjoitan.

Toukokuussa oli vain harva oikein kaunis ulkoilupäivä. On satanut kokoajan enemmän tai vähemmän ja etupihan käyttötarkoitukseksi olen vakavissani suunnitellut riisipeltoa. Juuri kun olet kuvitellut kesän alkavan, tulee seuraava päivä ja romuttaa kaikki kuvitelmat. On kylmää, tuulee ja sataa, vähintään sataa.

11267762_10153321011187360_2897308622283266486_n

Ei me toukokuuta olla ihan vain sisällä istuttu möllöttämässä. Vapun jälkeen tuli mukavasti arkea katkaisemaan helatorstai ja sitä seuraava viikonloppu. Otin perjantain lomapäiväksi sekä Jennille että minulle ja suuntasimme kohti Sorsakoskea ja Päivin majataloa heti keskiviikkoiltana koulun ja töiden jälkeen.  Torstaina saatoimme oman elämän alkuun Helkan pennuista Hugon, joka muutti Kuopioon ja Maurin, josta tuli oululainen. Hulta-tyttö jää Helka-äitinsä ja Hiski-enonsa iloksi Päiville. Iltasella käytiin juoksuttamassa koirat Mikon luona rannassa ja lintuhullu Pontu sai vesikasteen. Kukaan ei ollut aikaisemmin muistanut sille kertoa, että laiturikin loppuu joskus ja vesi ei kanna pieniä(kään) koiria.

10005957_10153321348417360_6352126939459250620_o

Perjantaiaamun vietimme Ikeassa Kuopiossa. Piti ostaa sinkittyä terästä oleva hylly Pontun nakerteleman tilalle, mutta esteettisistä syistä valinta päätyi kuitenkin puiseen kaappiin, joka on puoliksi vitriini. Nyt on tärkeät ja arvokkaat eri maiden vuosikirjat ja ulkomaanlehdet salvan takana poissa koirien ulottuvilta. Torstaina keksittiin myös Jennin kanssa tutustua Sorsakosken maisemiin hieman pidemmällä kaavalla. Lenkkireitistä tulla tupsahti niin pitkä, että päätimme kesken lenkin soittaa vajaa 13-vuotiaalle Eskolle ”taksin” ja jatkaa matkaa vain Pontun, Kollin ja Kiisun kanssa. Joku raja se on pappakoirienkin lenkkeilyllä. Perjantai-iltana Päivin majataloon alkoi saapua muutakin poppoota. Hanna, Sanna ja Tiia koirineen tulivat viettämään kanssamme iltaa ennen Varkauden näyttelyä. Saunottiinkin. Niin ja muuten – siellä Sorsakoskella oli kesä. Meillä täällä Raahessa ei.

IMG_3944

Lauantaina karavaani suuntasi Varkauden näyttelyyn. Meidän auto ei ihan nokkelasti kääntynytkään siinä missä muut tekivät parkkipaikalle uukkareita. Pyysinkin käydä kääntämässä autoni hieman etempänä ja kas – sielläpä olikin kilttejä parkkisetiä, jotka keksivät meille sinne portin läheisyyteen privapaikan. Isosta autosta ON hyötyä jopa takana ajaville! Tämä mukava joustavuus sai heti hyvän mielen näyttelypäivän alkajaisiksi. Lisäplussaa muikun myyjille!

Näyttely pidettiin isolla kentällä ja meidän onneksi kehä sattui tekonurmelle, jolla oli todella mukava juosta. Koiratkin nauttivat. Jopa Kolli, joka Vaasassa oli kehässä kerjäläisen kelkannarua muistuttava muumio, innostui esiintymään hienoiten ikinä. Sen näyttelyura (jos nyt tuota vähäistä määrää voi uraksi kutsua) olikin katkolla tuolla. Päätin, että jos ei meno maistu, niin miettiköön kotona vuoden kaksi asioita, eläköön muuten vaan kuutioissa ja kokeillaan sitten uudelleen miltä se näyttelyremmi kaulassa tuntuu. Kollin mielestä se tuntui hyvältä ja se kyllä tuntui siltä remmin päähänkin saakka. Rotunsa parhaaksi asti se nousi ja isossa kehässäkin se esiintyi niin mukavasti, että en edes huomannut sitä ettei sijoituttu. Me oltiin niin voittajia!

IMG_4618

Pontunkin kehäkokemuksista tuli vain ja ainoastaan positiivisia. Tuomari jopa kuuli sen kutsumanimen sitä kehuessani ja hän käytti sitä kehätilanteessa nähdäkseen Pontuksen ilmeen. Pieni mies oikein loisti kun ”täti ties mun nimen – siistiä”. Siinä arvostelua seuratessa tuli myös todettua, että toisilla tuomareilla on kertakaikkiaan taito luoda ensi kosketuksesta saakka koiraan sellainen ote, että koiran olo on luottavainen. Pontun, jos kenen kohdalla se oikein huokui. Pontu oli vielä keskenkasvuinen SA:lle, kuten pikkuserkkunsa Sisukin, mutta erinomaisia olivat molemmat.

IMG_4092

Hiski oli pikkusen paksu tuomarin makuun. Ehkä Helka-siskon raskauskilot oli siirtyneet siihen. Eskon vajaa 13-vuotinen charmi puri ja se voitti nuorempansa tyypillään. Liikkeet ei ehkä veteraaniluokassa olleet sen vahvin puoli, mutta jotain tapahtui rotunsa parasta veteraania valitessa. Siellä sille iski joku turbovaihde ja wou-wou ja loikkalaukkapomppu. Pölijä! No nuorempi Daisy voitti ihan ansaitusti. Nartuissa meiltä ei ollut muita kuin avoimissa Kiisu ja Dimma. Molemmat meinasi myöhästyä kehästä. Taitavaa! Dimma oli enemmän tuomarin mieleen ja niinpä Tiia sai ihmeekseen Daisylle sertin ja Dimmalle cacibin. Kiisu sai ERI:n ja kehoituksen mennä vielä kotia kasvamaan aikuisemmaksi. Kasvattajaluokkaan valkkasin Kiisun, Kollin, Eskon ja Hiskin. Dimma oli sakkiin turhan eri värinen. Ryhmä sai niin kivan arvostelun, että on aivan pakko se julkaista tässä:

11037157_10153328351907360_267704332660705596_n

Jenni viihtyi näyttelyissä loistavasti, sillä edellispäivänä tavattu uusi kaveri Pinja tuli myös näyttelyyn mukaan. Tytöt auttoivat reippaasti meitä koko päivän aina telttojen purkuun saakka. Kiitoksia!

IMG_4787

Kotimatkalle jouduttiin suuntaamaan Jennin kanssa heti näyttelyistä. Sunnuntaina olisi Kaverikoira-testi ja piti antaa ei vain itselle vaan myös koirille lepoa ennen sitä. Reissusta huolimatta Kiisu ja Kolli vetivät testinsä hyvin. Piikahan nyt oli vetänyt lonkkaa koko viikonlopun, joten sen vireystilassa ei ollut mitään muutoksia eikä liikkuvia osia testitilaisuudessa. Vaikka olisi ollutkin, olisin kuvitellut Piikan toimivan juuri niin kuin se toimikin.

Ketä yllättää, että Kolli lentää jälleen?

Ketä yllättää, että Kolli lentää jälleen?

Reissun jälkeen uurastettiin töissä ja koulussa. Illat ja viikonloput on koitettu pyhittää koirien kanssa kesän odotukselle ja heti, jos keli on vähänkään sallinut, on tehty jotain erityiskivaa. Koirat ovat uineet, tutustuneet uuteen patikkapolkuun, juosseet kentälle levitettyjen agilityesteiden lomassa ja Tarmokin on vähän tottistellut. Kattilla on koittanut jälleen vapaus ja uintikausikin on sen osalta korkattu. Meidän lauman uusia koirakavereita ovat Takku-snautseri ja Rocca-malamuutti.

1989-2015

Kuvien oton välillä aikaa melkein 26 vuotta. Vasemmalla Nola ja Nappi (om. Petra) 1989. Oikealla Pontu & Takku (om. Petra) 2015. Omistajien ystävyys on säilynyt ja rotuvalinnat pysyneet samoina.

Marski läpäisi agilitykurssin hallittavuustestin ja varsinainen kurssi alkaa huomenna tiistaina. Siistiä! Tästä innostuneena maksoin myös agilityn kisalisenssin tälle vuodelle ja pihi kun olen, se ei tietenkään saa mennä hukkaan. Ans kattoo nyt kenet mä kisoihin ilmoitan vielä tämän vuoden aikana. Kisakunnossa en itse ole, mutta toivottavasti koirat paikkaa puutteita tai vähintään antavat anteeksi nilkulle ohjaajalleen. Jos se ei ole agilityä, niin on se ainakin hupilityä – vähintään nyt ainakin terapialityä!

Viime viikolla kokoonnuimme isommalla sakilla kuulemaan Oulun yliopistolla järjestettyä Tuire Kaimion luentoa koirien sosiaalisesta viestinnästä ja kielestä. Luento oli mielenkiintoinen ja luennoitsija tuttuun tapaansa varsinainen tietopankki. Tuire näytti luennolla videomateriaalia Nepalin kyläkoirista ja niiden viestinnästä keskenään ja ihmisten kanssa. Luento herätti myös paljon ahaa-elämyksiä itsessä ja muutamia sellaisia asioita tuli laitettua mieleen, joita pitää sitten pennunottajille muistaa mainita. Luennolla oli myös paljon sellaisia ”ei-oululaisia”, joiden ajomatka tuonne oli enemmän kuin tunti tai pari. Oli väkeä mm. Kankaanpäästä (Tarja), Kemistä (Eila) ja Sorsakoskelta (Päivi). Minä en ihmettele ajomatkaa tuonne, mutta moni voi ihmetellä. Merkillistä kyllä, jos kyseessä olisi ollut koiranäyttely, ei kukaan olisi ajomatkan pituutta kyseenalaistanut. Hinta oli kuitenkin sama, saatu tietomäärä varmasti enemmän.

10983279_10153370983422360_1812974738831636868_n

Ensi viikonloppuna suunnataan Jennin, Kiisun, Marskin, TuTun ja Pontun kanssa kohti Muhoksen ryhmänäyttelyä. Cardeja on ilmoitettu mukavasti 28 kpl. Näistä kasvattejani taitaa olla 12 + Pontu ja Halo. Jenni on ilmoitettu junior handleriin, mutta näyttelynjärjestäjä ei joko ole muistanut tai voinut toteuttaa toivettani siitä, ettei junnut ja cardit sijoittuisi päällekäin aikataulullisesti. Cardit alkavat klo 12.00, junnut aikataulun mukaan 12.30. Mission impossible ainakaan meidän osalta. Näyttelynjärjestäjät kyllä ilmoittivat, ettei junnukehä ala ennen kuin koirat ovat rotukehistä selvillä vesillä, mutta jotenkin tuntuu kohtuuttomalta, että ne kolme muuta junnukisaajaa seisovat odottamassa tunnin Jenniä rotukehästä. Tutuhan on valioluokan narttu ja toivottavasti myös osa kasvattajaryhmäämme ja se voi sitten kestää. Kello voi olla jo lähempänä puolta yhtä – ellei enemmänkin – ennen kuin Jenni ja Tutu rotukehältä selviävät. Harmi homma. Jos minä olisin ollut näyttelyn järjestäjä, olisin sijoittanut nuo muutamat junior handlerit ison kehän alkuajoille tai niille main. Ei niiden arvosteleminen nyt niin kauaa kestä ja olisi ollut tae siitä, ettei kenenkään muunkaan rotukehä ja junnuilu mene päällekäin. Mutta – en ole se näyttelynjärjestäjä, joten se siitä. Katsotaan miten käy.





Varsin viihtyisä Vaasa

19 04 2015

Vaasan näyttelypaikka, Botniahalli, on mielestäni paras sisänäyttelypaikka Suomessa. Tälläkään kertaa paikka tai näyttelyjärjestelyt eivät pettäneet. Talkoolaisia näytti ainakin meidän autolastin silmiin olevan enemmän kuin tarpeeksi. Liikenneohjauksessakin riitti huomioliivisiä ukkoja oikein ketjuksi asti, joten meidänkin auto pääsi ”talon kokosten autojen” parkkiriviin varsin sutjakkaasti.

Oltiin näyttelypaikalla enemmän kuin hyvissä ajoin. Ei ollut kiirettä tai hoppua mihinkään. Kehä alkoi suht ajallaan. Cardeja oli ilmoitettu 26 ja tähän joukkoon näytti mahtuvan varsin monen näköistä ja kokoista yksilöä. Voihan se toki olla rodulle rikkauskin, kun sakkiin mahtuu pientä ja isoa, vahvaa ja siroa, mutta ei se varmaan ulkomuototuomarin roolia helpota hänen tulkitessaan rotumääritelmää ja antaessaan sen puitteissa laatuarvostelupalkintoja.

Pontun vuoro koitti ensin ainokaisena pentuna. Pikkuisen Pontu koitti pöydällä väistää, mutta pienen suoristustoimenpiteen jälkeen pikkuherra seisoi varsin mallikkaasti. Kehäesiintyminen meni muilta osin hyvin, mutta edestakaisten liikkeiden aikana kehän ulkopuolella otti sille vieraat corgipojat aika ärhäkkäästi matsia ja se hiven hätkäytti Pontun liikeradaltaan hetkeksi sivummalle. Videotallenteelta tarkasteltuna, pelästymistilanne näytti remmin päähän pahemmalle kuin se lopun kaiken oli. Ärsyttävää silti tuollainen. Hetkellisiä rähähdyksiä ja vahinkoja voi toki tulla, siihen syyttömiä ei ole omatkaan koiranikaan. Vahinkoja on sattunut ja sattuu varmasti tulevaisuudessakin. Ne on vain koiria, eläimiä. Sellainen tilanne (mikä Vaasassakin tuntui olevan), joka alkaa jo ennen arvostelun alkamista ja jatkuu lähes siihen saakka kunnes koirat viedään pois näyttelypaikalta, on kuitenkin jotain jota en pysty käsittämään. Eikö niitä koiria oikeasti saa kuriin? Onko niitä pakko pitää siellä toisiaan kyttäämässä, jos ne eivät sitä kestä ja pönttöön kertyy painetta? Olisiko sittenkin se oma rauhallinen boksi parempi paikka odotella ei vain oman koiran, vaan ihan kaikkien kanssakilpailijoidenkin kannalta?

No, Pontu sai kunniapalkinnon ja siitä tuli rotunsa paras pentu. Tuomari ihasteli sitä kovasti ja antoi seuraavanlaisen arvostelun: ”Erinomaista tyyppiä oleva tasapainoisesti rakentunut. Hyvin kauniit, tyypilliset pitkät linjat. Erittäin mukava pää. Hyvin asettuneet korvat. Ikäisekseen hyvä runko. Mukavat kulmaukset, samoin liikkeet”. Tähän loppui Pontun pentu-ura, loppui varmaan hetkeksi kehutkin, kun se heitti pohjavillansa pois ja paljasti altaan pikkuruisen junnukropan, jolla lähdetään nyt sitten kokeilemaan virallisiin luokkiin alkaen Varkaudesta. No treenataan jos ei muuta.

Junnupojissa Vaasassa kiersi kehää Sisu Hannan kanssa ja hyvin kiersivätkin. Luokkavoitto erinomaisella ja SA:lla mahdollisti pääsyn paras uros -kisaan sertijahtiin.

Valioluokassa Kolli nolasi minut ihan täysin. Kaikki se mitä ollaan tehty pöydälle ja pöydältä noston eteen näytti unohtuneen siltä täysin. Kollihan vihaa sitä, nostamista siis. Tämän jälkeen herraa pitää houkutella takaisin yhteistyöhön ja sekin meni pieleen. Minä tyhmä kokeilin sille ensi kertaa täysin kiristävää ketjukaulainta ja eihän siitä mitään tullut. Ei oo pakko jos ei taho, tuumas Kolli ja laatuarvostelu meni sen osalta ihan penkin alle tai ainakin vähintään vetelehtimiseksi. Erinomaisen se kyllä sai, mutta ei ollut minulla mieli katossa. Kanssakilpailijan vuoron aikaan vaihdettiin ketju suosiolla puolikiristävään ja kilpailuluokkaan mentiin entisin vermein, houkutellen ja pidin huolen ettei hihna pääsisi kiristymään yhtään. Se passasi Kollille jossain määrin ja esiintyminen hivenen parani. Kolli voitti valioluokan ja sai SA:n. Arvostelu näytti tältä: ”Erinomaista tyyppiä. Erittäin tasapainoisesti rakentunut, tyylikäslinjainen uros. Erinomainen eturinta. Kaunis kaula. Oikeanmuotoinen ilmeikäs pää. Erinomaiset kulmaukset. Tehokas tapa liikkua.

Veteraaniuroksen saatua SA:nsa alkoi paras uros -luokka. Kolli sai eteensä kanssakilpailijoita ja meno alkoi maistua jo melkein mukavalta. Tuomari järjesteli koiria järjestykseen. Kolli meni keulille ja kas – Sisu siihen perään kakkoseksi. Kollille tuli ensimmäinen CACIB ja Sisulle ensimmäinen serti. Hassua ja hienoa!

Nartuissa meidän poppoota edustivat nuortenluokassa bikineissä kipitellyt Tuutikki ja avoimessa luokassa Puhi, jolla viimein päällä ollut karvapeite ja tärkeä näyttely kohtasivat. Tuutikki sai reippaan esiintymisen jäljiltä EH:n ja luokassa sijoitus oli kolmas. Julia on kyllä opettanut Tuutikin esiintymään kauniisti. Harmi se karva, tai siis sen puute.

Puhi oli varsin ahneella päällä, eikä haikaillut Saana-omistajansa perään kehänlaidalle, kun vaihdokkina sai minulta lihapullaa. Puhille avoimen luokan voitto, erinomainen ja SA. Valio- tai veteraaninarttuja ei ollutkaan, joten heti perään kierrettiin kehää parhaan nartun valitsemiseksi. Ykköseksi Puhi ja kakkoseksi nuorten luokan narttu. Puhille sen kolmas serti ja sen kolmas cacib ja olipa mukava sanoa kehäsihteerille sanat: ”se tuli valioksi”. Siistiä! Puhista arvostelulapussa luki seuraavaa: ”Erinomainen tyyppi, hyvä runko,luusto ja eturinta. Tyylikäs kaula ja ylälinja.  Kuono voisi olla hiemän täyteläisempi. Tasapainoiset kulmaukset. Tyypilliset etenevät liikkeet. Hieman löysä edestä.

Rotunsa parhaasta kisasivat Kolli ja Puhi. Saana tuli itse viemään Puhia ja minä jatkoin Kollin kanssa möllistelyä. Toivoin hartaasti, että Puhi voittaa, sillä sen pirtsakka olemus olisi varmempaa PR:ää rodulle isossa kehässä kuin Kollin ”ehkä kuljen ehkä en, se on fifty-sixty” -ajatusmaailma. Ehkä tuomarikin ajatteli näin kun ROP-ruusuke ojennettiin Saanalle. Taisipa suustani lipsahtaa kiitoskin tästä valinnasta.


Ehkä pölhöin ROP-kuva pitkään aikaan. Hei… se kamera on TÄÄLLÄpäin!

Cardien arvostelun jälkeen päätin keskittyä tilanteen niin salliessa oikein kunnolla pemujen kuvaamiseen. Olen viime aikoina käynyt niin vähän näyttelyissä, että pemujen näkeminen rinkiä kiertämässä on ollut kyllä vähäistä. Sekään ei ole helpottanut, että niiden kehäkin on usein ollut eri kuin cardeilla. Nyt hoidin kuitenkin hommani ja jokainen kehässä ollut koira tuli kuvattua. Rotunsa parhaaksi nousi aivan omaa luokkaansa ollut Ron, joka voitti myös Kuopiossa erikoisnäyttelyn. Ron sijoittui vielä päivän päätteeksi ryhmäkehässä toiseksi.

Tässä kuvalinkit corgikuviin Vaasasta. Cardikuvista vastasivat kamerallani Kilposen Jutta ja Pekkalan Julia. Kumpi otti minkäkin? En tiedä. Minä kuvasin pemut ja Jutta taas sitten puolestaan ryhmäkehän.

Olipa mukava näyttelypäivä taas jälleen kerran. Menestyminen on toki yksi syy siihen miksi kaikki näyttää valoisalta ja kivalta, mutta väitänpä, että vieläkin kivempaa oli hyvä reissuseura ja mukavien kavereiden tapaaminen näyttelyissä. Sitä oikein jossain kohtaa päivää huomasi olevansa sosiaalisempi, kuin oikeasti pitkään aikaan on ollutkaan. Mistähän tuokin johtuu?

Ennen kotimatkalle lähtöä otettiin kaikessa rauhassa vielä ryhmä- ja posetuskuvia. Kuvattiin tuore valio, ROP&VSP, ROP-pentu, tuore sertivoittaja ja Jutan Pöysti. Ihan vitsinä heittämäni ryhmäkuvakin lopulta onnistui yli odotusten:

IMG_8507

Aurinko paistoi, lämmintä oli yli +10 ja melkein tuntui siltä, kuin kesä olisi jo tulossa. Melkein.

 

 

 

 

 





TuTusta sanottua

16 03 2015

IMG_5835

Peter Cliftonin erikoisnäyttelyssä antama arvostelu TuTusta meni vapaasti kääntäen näin: ”Päässä oikeat mittasuhteet. Kivan kokoiset ja hyvin asettuneet korvat. Hyvä kaula. Tasainen ylälinja ja lantio. Hyvin kulmautuneet ja lihaksikkaat takaraajat. Tiiviit kyynärpäät. Runko sopii kauniisti oikein kaareutuneiden eturaajojen väliin. Hyvät etu- ja takaliikkeet. ”

IMG_5771





A credit to their breeder…

3 03 2015

”A group of beautifully balanced Cardigans. Similar in head types, fronts and profiles. All of excellent movements. All have excellent toplines both standing and moving.”
– Peter Clifton (Joseter)

kasvis
Big-Wood’s group: Big-Wood’s Triumph Renown, Big-Wood’s Fooling Around, Big-Wood’s Graenus Grenade & Big-Wood’s Nobody’s Fool

”An excellent selection of male and female Cardigans. All of excellent type bearing the resemblance of a family tree. A credit to their breeder”.
– Peter Clifton (Joseter)

kattin
Big-Wood’s Catwalk’s progeny group: Big-Wood’s Ken On Kultaa, Big-Wood’s Shun Gon, Big-Wood’s Katin Kulta & Big-Wood’s Kultu Kimallus

Photos: Anne Walden





Hyvä me!

2 03 2015

Olimme viikonloppuna Kuopiossa Suomen welsh corgi seuran erikoisnäyttelyssä. Näyttelypaikka oli hieno, järjestelyt toimivat ja se alusta oli mitä parhain juosta niin koirille kuin ihmisillekin. Päivä oli TuTun, Tion, Kollin, Kätyrin, Pontuksen… hei hetki – päivä oli oikeastaan kaikkien. Meillä meni loistavasti!


^BIS-1 Ron (Caamora Shamquin I Have A Dream For Annline) ja BIS2 TuTu (Big-Wood’s Triumph Renown) sekä BIS-tuomari, pemut näyttelyssä arvostellut Barry Coulson (kennel Woodhenge), UK.


^BIS1-pentu Pöysti (Suukkosuun Shine So Bright) ja BIS-2-pentu Pontu (Kilvroch Pontus) sekä cardiganit näyttelyssä arvostellut Peter Clifton (kennel Joseter), UK.


^BIS-1-veteraani Tio (Big-Wood’s Fooling Around) ja BIS-2-veteraani Rex (Annline’s My Ways Chance)


^BIS-1-kasvattaja kennel Annline’s ja BIS-2-kasvattaja kennel Big-Wood’s. Meidän ryhmässä mukana TuTu, Tio, Puhi ja Kätyri (Big-Wood’s Triumph Renown, Fooling Around, Graenus Grenade ja Nobody’s Fool). Tämän kuvan otti näyttelyn valokuvaaja Anne Walden.


^BIS-1-jälkeläisryhmä Katti (Big-Wood’s Catwalk) jälkeläisineen. Ryhmässä mukana Big-Wood’s Ken On Kultaa, Shun Gon, Katin Kulta ja Kultu Kimallus. BIS-2-jälkeläisryhmä oli Cloudmoore Vanilla Fudge jälkeläisineen.

Mitäs sitten rotukehissä tapahtui ennen loppufinaaleita?

No paljon kivoja asioita, mukavia hetkiä ja menestystäkin. Kasvattajana olin hyvin tyytyväinen siihen, kuinka paljon sain kasvattejani houkutelluksi näyttelyyn. Se oli ensimmäinen ilon aihe jo ennen näyttelyä. Näyttelyissä mukavinta oli se, että päivän ajan kestäneen kiireen ja kaaoksen keskellä kaikki auttoivat toisiaan. Aina oli vapaaehtoista viemään koiraa ulos, huolehtimaan koirien juottamisesta, siistimisestä ja näyttelyremmien metsästyksestä. Kitkatonta ja mutkatonta. Niin se pitää olla. Kukaan ei ollut minä, me oltiin me.


^Big-Wood’s Kaaosleiri Kuopiossa

Jennille päivä oli aika jännittävä. Hän kisasi ensimmäisen junior handler kilpailunsa ikinä ja joutui ihan viime metreillä vaihtamaan treenikaveri Kiisunsa täysin vieraaseen koiraan. Kiisulla alkoi juoksu, joten koiran oli vaihduttava. Onneksi Jutta lainasi Maya-pemuaan ja yhteistyö Jennin kanssa alkoi tunti ennen kehää heti hienosti. Olin itse Pontuksen kanssa kehässä, joten en päässyt näkemään Jennin suoritusta, mutta hienosti olivat Mayan kanssa vetäneet, sillä sijoitus oli hienosti toinen viidestä kilpailijasta. Jennin naama loisti kuin hangon keksi ja nyt on jo sovittuna muutamat muutkin näyttelyt yhdessä Maya koiran kanssa junnuilun merkeissä. Kuviakin Jennin junnuilusta on, mutta ne ei vielä ole tavoittaneet minua.

Koirien menestystä ei voi kuvata lyhyesti. Näyttelyn tulokset on julkaistu kokonaisuudessaan *täällä*. Linkin takaa löytyy myös näyttelyluettelotietoihin tehty täydellinen tuloslistaus. Kiitos nopeasta toiminnasta näyttelytoimikunnalle.

Cardeja oli ilmoittautunut 117. Muutamia poisjääntejä oli, mutta toiselle sadalle se yhteenlaskettu koiramäärä varmasti kipusi. Tästä porukasta TuTu oli rotunsa paras. Vaikkei se ole kehiä työkseen kierrellyt, on se näillä täsmäiskuillaan saavuttanut jo niin paljon, että vetää sanattomaksi. Ei kai sillä ole enää mitään voitettavaa – tai siis ei kai minulla ole enää sen kanssa mitään voitettavaa. En tavoittele sen nimen eteen kilometrin tittelirivistöä, joten niihin tuskin kirjaimia enää tullaan yrittämään. Ehkä me jatketaan vain samalla fiilispohjalla. Käydään vain muutamissa näyttelyissä, kun arvosteluja on antamassa tuomari, jonka mielipiteen siitä haluamme. Näillä on menty tähänkin asti ja ei voi väittää, että olisi ollut huono ajatus. Ja mitä tulee TuTun päivään. Se nautti koko päivän esiintymisestä. Häntä heilui ja se esitti jälleen itsensä. Liikkeiden osalta se suorastaan lensi. Sitä on kyllä ilo viedä kehässä.


^ TuTu vauhdissa

Toinen rotunsa paras oli Pontu, joka voitti ensin kilpakumppaninsa isommissa urospennuissa, sitten nuorempien urospentujen voittajan ja lopulta narttupentujen voittajan. Pontu esiintyi aika pätevästi ja näytti kaikille, että ainakin seisomista on treenattu. Se pönötti melko hienosti kuvassa kuin kuvassa.


^ Pontu vapaasti seisoen…


^ … ja pönötyspallilla söpöstellen.

Kolli voitti avoimen luokan ja oli lopulta 2. paras uros. Koska voittaja tuli valioluokasta, hassu heittoni viime erikoisnäyttelyn (Oulu toukokuu 2014) jälkeen toteutui. Kolli sai ensimmäisen sertinsä erikoisnäyttelystä 2013 ollessaan vielä junioriluokassa. Seuraava serti tuli tosiaan Oulusta erikoisnäyttelystä 2014. Silloin sanoin, että Kolli ei hae yhtään ylimääräistä sertiä mistään ja että kokeillaan josko siitä tulisi ”erikoisnäyttelyvalio”. Kolli kävi sen Oulun erikoisnäyttelyn jälkeen Suomessa näyttelyissä vain kerran ja se oli maailmanvoittajanäyttely, jossa se voitti nuorten luokan. Kolli täytti elokuussa 2 vuotta ja tuli valioitumisikään. Sitten ei uskallettu mennä minnekään, ettei vain kukaan mene pilaamaan tätä Äimäraution raviradan tuulissa ilmaan heitettyä typerää ajatusta. Koitti Kuopio, avoin luokka, yli 2-vuoden ikä ja mahdollisuus saada se 3. serti. Sieltähän se tuli! Kollin saldo on nyt kolme sertiä erikoisnäyttelyistä erikoistuomareilta ja FI MVA -anomus laitetaan selkä suorana eteenpäin kun erikoisnäyttelyn tulokset näkyvät KoiraNetissä. En jaksa kaivella onko joku muu tässä rodussa tehnyt tämmöistä hattutemppua, mutta me ollaan. Lisukkeena tässä tuli Kollille myös Norjan muotovalion arvo, sillä se kävi juniorina hakemassa sertin Tromssasta jemmaan odottelemaan kotimaista tittelöintiä.


^ Pelle ei saanut katsekontaktiaan irti tuomarista. Häntä heilui vimmatusti.

Uroksissa luokkasijoitukset ottivat myös Pelle (jun ERI2 SA), Tessu (avo ERI2 SA), Marski (val ERI2 SA) ja 12,5-vuotias Esko (vet ERI2 SA), joka oli aamulla näyttelypaikalla jo julistettu kuolleeksi kanssakilpailijan toimesta. Noh – varsin virkkuna tuo tuolla mukana keikkui, joten huhut Eskon menehtymisestä on nyt katkaistu. Sairashan se oli viime syksynä kyllä, mutta akuutti haimatulehdus näytti jäävän kertaluontoiseksi ja aiheutuneen ihan vain minun typeryydestäni. Esko on nyt back eli selkä!

Narttujen serti meni koiralle, jolle lähdettiin hakemaan keltaista nauhaa, jotta se voisi päälajissaan TOKOssa joskus valioitua. Tämä oli 4-vuotiaalle Kätyrille sen ihka ensimmäinen näyttely. Kätyri on nätti, tasapainoinen ja liikkuu erinomaisesti, joten ei sertiä voida pitää mitenkään ylituloksena sille. Kätyrissä on yksi puute, jonka johdosta sitä ei ole laukkuutettu edes sitä vähää näyttelyissä, mitä meidän koirat yleensä käy. Tämä puute on koko. Kätyri on pieni ja tähän olisi ollut ulkomuototuomareiden niin helppo takertua ja jättää sen ansiot taka-alalle. Viime vuonna se oli liki kotikentällään järjestetyn erkkarin aikaan liki täyskalju, joten sen näyttelykäynti rotuspesialistilla siirtyi vuodella. Nyt se oli kauniissa turkissa ja tuomari arvosti sen hyviä puolia jopa enemmän kuin osasimme ikinä odottaa. Se voitti päivän suurimman luokan (24 koiraa, nartut avoin luokka) ja nousi lopulta paras narttu -luokassa kolmanneksi. Sen edelle meni vain valioluokan voittanut TuTu ja kaunis valionarttu Jatta (Beryllos Keepsake). Keltaisen nauhan sijasta Pia saikin käteensä ison keltaisen ruusukkeen, jossa oli hirmuisen paljon rypytettyä keltaista nauhaa. Liian kanssa pärjää aina.


^ Meidän avoimessa luokassa 7 parhaan joukkoon päässeet nartut

Narttujen veteraaniluokassa jo näyttelyistä eläkkeelle jäänyt 12-vuotias  Tio pesi porukan. Ainoa syy Tion kehään tulemiseksi oli tuomari, jonka arvostelun Pirjo ehdottomasti halusi. En pane tätä haluamista näin kasvattajana yhtään pahakseni. Nuorten luokassa Wicca hilputti ykköspallille emäntänsä suureksi iloksi ja riemuksi. Siitä tuuletuksesta on paha pistää paremmaksi. Siinä valtavassa 24 koiran avoimessa luokassa nousivat 7-parhaan joukkoon voittaja Kätyrin lisäksi Pätkis, Puhi, Luna ja näistä kaksi viimeksi mainittua sijoittuivat. Pätkis oli se ”viides” eli ensimmäisenä sijoituksilta tipahtanut. Myös Kiisu sai avoimessa luokassa erinomaisen Pirjon esittämänä ja kylläpä sitä näki oman pikkukirppunsa vallan toisin silmin kun sitä vei joku muu. Sehän näytti jopa kauniilta rotunsa edustajalta, ei vain pikkukirppukiisulta.

Narttujen junioriluokan voitti ”puolibigwoods” Handskes Hailie’s Song eli Pinja(kakkonen), josta myöhemmin tuli vielä ROP-juniori. Tämä nätti Woodyn tytär asuu täällä Pattijoella. Onnea Millalle! Samassa luokassa kisannut Mokka sai ERI:n mutta tipahti sijoituksilta ihan kalkkiviivoilla ollen se viides.


^ Parasta narttua etsimässä

Paras narttu -luokassa meillä oli positiivinen ongelma. Niin moni koirista sai sen SA:n ja hetki meni säätäessä esittäjiä niille. Tuomari pyöritti ja liikutti porukkaa paljon. Liikunta oli päivän tärkeä asia selvästi. Lopulta jatkoon valikoitui 7 koiraa; juniori Pinja, avoimen luokan 3 parasta eli Kätyri + Puhi + Luna, valioluokan 2 parasta TuTu + Jatta sekä veteraani Tio. Oli aika hienoa kun 7 parhaan joukossa oli viisi omaa kasvattia ja yksi ”kasvatin puolikas”.

Olin koko päivän stressannut kasvattajaluokasta. Ei se voinut olla niin vaikeaa kuin se päivän aikana tuntui olevan. Lopulta se ei sitä ollutkaan, sillä tuomari oikeastaan valinnoillaan osoitti meille kasvattajaluokan, jossa sitten pysyttäydyttiin. Ryhmä oli neljä korkeimmalle sijoittunutta narttua (TuTu, Kätyri, Tio, Puhi), kaikki brindlejä, eri yhdistelmistä ja vieläpä eri ikäisiäkin (3-12 vuotta).  Ihan nätti ryhmä, vaikka en kyllä ihan edellispäivänä olisi tohtinut mennä ennustamaan ryhmäkseni juuri näitä koiria. Kolmesta kehään tuodusta ryhmästä meidän ryhmä oli paras ja saimme kunniapalkinnon. Arvostelu jäi näyttelypaikalle, joten en vielä ole sitä nähnyt kun posti tuo sen aikanaan.


^ Yksi päivän suosikkikuvistani. Melkein yhtä tahtia kaikki. Kasvattajaluokka tahdissa mars. 

Jälkeläisryhmä oli hieman helpompi valinta. Piikan jälkeläisryhmä kariutui Piikan kotiin jäämiseen. Marskin siihen, että sen yksi jälkeläisistä oli poissa. Niinpä meillä oli vain yksi ryhmä esiin tuotavana ja muita ei kehään tullutkaan. Kattin ryhmä (Kolli, Wicca, Kiisu ja Pätkis) oli ROP ryhmä ja saatiinhan me se kunniapalkintokin. Arvostelu on samassa kuoressa kuin kasvattajaluokankin arvostelu. Ryhmään valikoitui trikit + brindleistä tummin eli Wicca. Katti ravasi nätisti ja tykkäsi olla kehässä taas. Kyllä sekin alkaa olla selkä eli back.

Näyttelyn jälkeen Sorsakoskella Päivin luona yöpyneet olivat korvaamattomana apuna ”leirin” purkamisessa. Meillä muutamalla oli vielä nk. Corggarit eli syömingit näyttelyn jälkeen. Emme mahtuneet enää kahviohuoneeseen, joten retkeilimme rappujen alla. Viinikin olisi maistunut, mutta kun oli tuo Nissani lasteineen saatava saman illan aikana vielä takaisin Sorsakoskelle. Jos meillä oli paljon tavaraa näyttelyyn tullessa niin oli sitä sieltä pois lähtiessäkin. Ruusukkeita oli kamalasti, hienoja keramiikkapalkintoja useita, kiertopalkintoja ja säkeittäin Eukanubaa ja koirannameja. Onneks on iso auto.


^ Luulimme kuvaavamme kaikki meille kotiin tulleet ruusukkeet ja palkintoesineet, mutta aamulla niitä löytyi vielä autosta lisää…

Illalla nostettiin vähän maljaa päivän menestykselle. Minulla oli tarkoitus pitää apureilleni ja varsinkin meidän majoitusasioissa emännöineelle Päiville kiitospuhe, mutta ne mokomat ehti ensin. Ne olivatkin taas kimpassa ostaneet minulle lahjan kiitokseksi. ”Magic is something you make” luki lahjassa. Kiitos Rakkaat!’

Minun kamerasta löytyneitä kuvia on ladattu linkin kuvahakemistooni. Merkillinen kamera kun itsestään kuvasi. Kiitokset pikkuapureille!

Ylihuomenna suuntaan Hanna-Kaisan kanssa kohti Englantia. Käymme kurkistamassa onko se kevät oikeasti tulossa vai ei. Cruftsin näyttelykin siellä tulee taas koettua. Kamera mukaan ja menoksi. Se onkin passin ja luottokortin jälkeen tärkein kapistus reissulla.

PS. Helka oli tukevasti tiineenä!





Hallittua kaaosta ja aihetta juhlintaan

14 08 2014

Halon pentujen syntymää seurasi varsinainen kaaosviikonloppu, josta en olisi selvinnyt ilman ihania kasvatinomistajiani. Likimain samoilla silmillä lähdettiin Siikajoen ryhmänäyttelyyn lauantaina aamulla. Lähtö meni muuten hyvin, mutta Marski meinasi unohtua kotiin. Peruuttaessani Nissania pihasta katse osui nk. pikkutarhassa onnettomana perään katsovaan Marskiin ja muistin, että jestas – sekin lähtee kyytille!

Siikajoen (Paavolan) ryhmänäyttelyyn oli Päivi Eerolalle ilmoitettu 28 cardia. Näistä 19 oli omia kasvatteja. Olipa siistiä! Olin esittänyt toiveen näyttelytoimikunnalle, että rotu arvosteltaisiin mahdollisimman iltapäivästä, mutta kuuroille korville oli tämä toive kaikunut. Ensimmäisenä rotuna aloitettiin ja sillä selvä!

En kamalasti muista tuosta päivästä yksityiskohtia. Ne on pennutusväsymyksen alleen hautaamia, mutta valokuvia katsellessa on pakko todeta, että mukavaa siellä oli yhdessä olla. Petra otti hirmuisesti kuvia. Kuvaamisen lomassa se ehti vielä autella mua koirien esittämisessä. Ihme teho-tapaus, mutta enpä valita. Kiittelen vain suuresti!


Kuva: Petra Tiittanen

Koiratkin menestyivät kivasti ja saivat itsensä näköisiä arvosteluja. Kasvattajaluokan arvostelun lause: ”Onnistunut kasvatystyön näyte”, lämmittää edelleen kovasti mieltä. Marski oli ROP, Femma-muori yllättäen VSP ja sertit meni juuri edellispäivänä 9kk täyttäneelle Pellelle ja sen 9-vuotiaalle isoäidille Pinjalle. Pelle ja Pinja asuvat saman katon alla, joten Marikalla oli mahdottoman hyvä päivä. Onnea! Jenni (12v) esitti taas lempikoiransa Jolan (14v) ja arvosteluun oli kirjattu lause ”kauniisti edukseen esitetty”. Hyvä Jenni! Eskon arvostelussa kehuttiin kovasti liikkeitä: ”Yhdensuuntaiset takaliikkeet. Tasapainoinen ravi.” Jokainen tällainen arvostelu tarkoittaa sitä, että työ Eskon kuntouttamiseksi vuosia sitten ei ole mennyt hukkaan. Itse voi sokeutua koiransa (varsinkin kertaalleen halvauksen läpikäyneen) liikunnan heikkenemiselle, mutta hyvää liikuntaa suuresti arvostavan ulkomuototuomarin ei luulisi ihan vain lämpimikseen sanailevan tuollaisia jos liikunta olisi katastrofaalista.


Kuva: Petra Tiittanen

Lauantai-iltana näyttelyn jälkeen ”Jossulan leirintäalueen” väen kanssa käväistiin rantsussa pitämässä hauskaa. Mukana oli 10 koiraa neljästä eri huushollista. Reikiä nolla. Uintia melkein 2h ja hyvien ideoiden auttelemana otettiin kivoja ryhmäkuvia. Mikko kuvasi ja me muut avustettiin. Onneksi ne ”hyvät ideat” ovat rajautuneet kuvien ulkopuolelle, sillä ne lähentelivät välillä silkkaa hulluutta. Otettiin siitä videokin, miten ne ideat suorastaan pursusivat, mutta sitä ei taideta aivan kaikkien silmille antaa…


Kuva: Mikko Palsola

Sunnuntaina Big-Wood’s koirat perheineen kokoontuivat meidän treenikentälle. Etupihaa rauhoitettiin vierailta koirilta pentujen vuoksi kokonaan, mutta onneksi on tätä lääniä ja oma kulku tuonne ”Jossulaan” Jokirannantieltä. Porukkaa tuli hienosti paikalle – kiitos jokaiselle yhdessä ja erikseen! Päivän aikana Pian johdolla agiliidettiin, Päivin ja Saaran johdolla rally-tokoiltiin ja Petran johdolla valokuvattiin. Sen kaiken puuhan lomassa syötiin enemmän kuin ehkä kenenkään piti, mutta koska ruokaa oli niin kovasti, niin eihän sitä nyt haaskatakaan voinut. Kiitos kaikille tarjoiluja mukanaan tuoneille. Oli eväspöydällä näköä ja kokoa!

Ensi vuoden kokoontumisajojen päivämäärä varmistunee tässä tämän syksyn aikana ja aiheitakin on jo suunniteltu. Niistä sitten tarkemmin kun asioita varmistuu.


Kuva: Petra Tiittanen

Kokoontumisajojen jälkeinen viikko meni hujauksessa. Halo hoiti pentujaan hienosti, takapakkeja ei tullut ja minäkin pikkuhiljaa siirsin itseni huone huoneelta kauemmas nukkumaan. Sain yöuneni takaisin ja maailmakin alkoi näyttää taas ihan kirkkaalta paikalta.

Torstaina vein meiltä maailmanvoittajanäyttelyyn lähtevät nelijalat + Jennin rantsuun sotkemaan ja rypemään oikein kunnolla. Tämä oli sellaista ennakkokorvausta sille, että koirat joutuvat pesuun, kuivaukseen ja pitkälle automatkalle eikä tiedossa olisi ehkä koiran vinkkelistä katsottuna niin superhauskoja asioita kuin ihan vain kotiviikonloppu olisi eteen tuonut. No nämähän rypivät ja melskasivat vedessä ihan huolella. Ne oli niin märkiä ja hiekkaisia, että oli vaikea kuvitella erikoisnäyttelyn lisäksi vuoden tärkeimmän näyttelyn olevan edessä. Cardeja oli ilmoitettu 101 – siis SATAYKSI! Jestas!

Perjantaina pesin ja puhalsin koirat ja pakkasin auton lähtövalmiiksi. Koirille järjestin tilavat häkit ja leikkelin vanhasta patjasta niille paksut aluset häkkiin jotta matkustuksesta tulisi mahdollisimman mukavaa.


Tauolla, jossain… kuva: Tarja Peltola

Lauantaina startattiin 9.30 kohti Kerkkoota ja kyytille nousi Jennin, Marskin, TuTun ja Kollin lisäksi myös Marika ja Pelle. Parkanosta napattiin kyytille myös Tarja. Vähän ennen määränpäätä letkaan liittyivät vielä Päivi Hiskin ja Helkan kanssa ja iltaa istumaan tullut Tiia. Päivi oli järkännyt meille mukavan majapaikan. Koirien hoidon ja ulkoiluttamisen jälkeen istuttiin isäntäväen kanssa iltaa, syötiin ja saunottiin. Nukkumaan mentiin kuitenkin ennen puolta yötä, sillä herätys oli aikainen.

Sunnuntaina käytiin hakemassa Petra Helsingin rautatieaseman kupeesta kyytille ja hieman erikoisin ajolinjoin päästiin jopa navigaattorinkin kanssa yhteisymmärrykseen Messukeskuksen sijainnista. Auto saatiin parkkiin isommin jonottelematta, eikä niitä ennakkoon peloteltuja jonoja sisäänmenossa ainakaan meidän kehien läheisellä ovella ollut lainkaan. Kehältäkin saimme varattua aivan kuningaspaikat leirillemme. Aikainen lintu nappasi taas madon!

Ekana porukasta kehässä kävi Pelle. Viikko aikaisemmin 9 kk täyttänyt nuorukainen miellytti kyllä kovasti tuomaria, mutta arvosteluun kirjattu lause ”looks like a baby” pudotti laatuarvostelun EH:ksi.  No – siltähän se toki näyttääkin ja pitääkin näyttää ainakin itseään puoli vuotta vanhempien kilpakumppaneidensa rinnalla. Pelle sai itsensä näköisen arvostelun, käyttäytyi hienosti ja sai kovasti kehuja meiltä kaikilta.


Pelle, kuva: Petra Tiittanen

Seuraavassa luokassa oli melkein 2-vuotias Kolli. Sen kehäkierrokset meni melko hyvin vielä tässä vaiheessa ja meillä oli yhteisymmärrys siitä mihin suuntaan ja millä vauhdilla liikutaan. Tuloksena oli ERI ja luokkavoitto. Aika siistiä, suorastaan huippua! Luokkavoitto maailmanvoittajanäyttelyssä maistui makealta.


Kolli, kuva: Petra Tiittanen

Avoimessa luokassa kisasi meiltä Hiski. Reippaasti sekin näytti venäläisille kilpakumppaneilleen pitkää nenää ja sekin otti ERI:n ja luokkavoiton. Hupsistaheijjaa! Tämähän meni hyvin.


Hiski, kuva: Petra Tiittanen

Valioluokassa Marski sai ERI:n upealla arvostelulla, mutta sijoitusta sille ei herunut. No oli se luokka päivän suurinkin, että sinällään aika tyhmää olisi ollut edes kuvitella että siitä luokasta jotenkin helpolla olisi sijoitusta tyrkytetty.


Marski, kuva: Päivi Huttunen

Sertikisassa Kolli ilmoitti minulle, että päivän kehäkierrokset on kierretty. Sitä ei enää yhtään kiinnostanut mokoma homma. Se seisoi kyllä hyvin, mutta ei kyllä yhtään edesauttanut sitä, että sen hienot liikkeet olisi tulleet tässä kisassa esille. Serti ja varaserti meni valioluokan ykköselle ja kakkoselle, jotka eivät vielä olleet Suomen muotovalioita.  Tämä myös sinetöi CACIB-kisan, jossa CACIB ja VACA menivät näille samoille koirille. Kolli sai kuitenkin paljon huomiota ja käytiin sitä vähän kosimassakin. Myös Marski oli pistetty merkille ja sillekin muodostui oma ihailijakerhonsa.

Junnunartuissa oli sitten Mokkan vuoro. Pienelle neidille maalta kävi kamalan huono tuuri juuri sen mentyä pöydälle. Vieressä alkoi lapsijoukko kiljumaan, läheisen kehän ympärystä räjähti suosionosoituksiin, arvosteleva tuomari törmäsi arvostelupöytään  ja vielä joku kovaääninen yleiskuulutuskin kajahti kaiuttimista. Mokka juuri 9kk pelästyi tätä sirkusta ja yksilöarvostelu meni sen myötä hieman pipariksi. Arvostelu oli Mokan näköinen ja sen kauneus oli kyllä huomioitu. Arvosteluun kirjattiin kuitenkin, että sen tulee harjoitella lisää tuodakseen esille kauneutensa ja arvosanaksi tuli H eli hyvä.


Kuva: Petra Tiittanen

Sitten olikin vähän pidempi väli odotella kun seuraavat nartut meiltä olivat vasta valioluokassa. Nuorten luokasta pongasin kauniin brindlen nartun ja varmistin koiran ”henkilöllisyyden” luetteloa seuraavilta. Kyllä – olin oikeassa. Koira oli meidän Piikan pojan tytär Venäjältä, Dannidaks Feliksina Berniss ja sepä voitti sen luokan ansaitusti. Siinä odotellessa päätettiin kasvattajaluokan kokoonpanoksi Kolli, Marski, Helka, TuTu ja Hiski – siis kaikki viisi ”aikuista” koiraa. Juniorit jätettiin suosiolla lepäämään.


Dannidaks Feliksina Berniss, kuva: Petra Tiittanen

Valioluokan narttuja oli luettelon mukaan melkein yhtä paljon kuin valiouroksia. En ole tarkastanut kummassa luokassa loppupelissä oli enemmän paikalla, mutta poisjääntejä ei ollut kyllä mitenkään merkittävästi. Meiltä esillä olivat Helka ja TuTu ja molemmat saivat ERIn. Kilpailuluokassa tuomari kävi koirat vielä kertaalleen läpi ja otti jatkoon neljä. Tässä joukossa oli myös TuTu, jolla tuntui olevan harvinaisen hauskaa siellä kehässä. Minun hommaksi jäi lähinnä vain olla sen hihnaa pitelemässä – itse se itsensä esitti. Näitä neljää tuomari vielä pyöritti yhdessä ja erikseen ja lopulta siinä kävi niin, että TuTu voitti luokan. Oohops! Kolmas luokkavoittaja meidän porukkaan. Ihan juhlan paikka, vaikka eipä se siihen jäänyt tämä juhlan aihe.


TuTu, kuva: Svetlana Masyagina

Sertikisassa voiton vei kaunis avoimen luokan voittanut Puolalainen narttu. Piikan venäläinen pojantytär sai varasertin. CACIB-valintaa ennen myönsin vähän jännittäväni ja totesin,  että nyt oli TuTu kovan paikan edessä kun sekä avoimen että nuorten luokan koirat olivat kovasti nättejä ja hyvin liikkuvia. Vaan niinpä oli TuTukin, ainakin tuomarin mielestä, sillä CACIB-ruusuke ja samalla maailmanvoittajaruusuke ojennettiin monen juoksutuskerran jälkeen minulle. Herttinen sentäs! Meidän nurkkapenkki riemuitsi ja meteli oli kannustusjoukoissa melkoinen.


TuTu, kuva: Mikko Palsola

Tähän heti perään oli rotunsa parhaan valinta. Siihen tuli poikkeuksellisesti junnuvoittajat, maailmanvoittajat ja veteraanivoittajat (joista muuten narttu oli meidän Eskon pojantytär ”Pommi”). Ja taas juostiin ja kierrettiin yhdessä ja erikseen. Lopulta tuomari otti erilleen TuTun ja urosten maailmanvoittajan ja taas kierrettiin ja kaarrettiin. En muista ikinä koskaan juosseeni corgikehässä niin paljon. TuTussa ei ollut väsymisen merkkiäkään ja se vain kierros kierrokselta loisti enemmän. Siinä puuskuttaessani huomasin itsekin koiraani ihailevan. No – niin ihaili tuomarikin. ROP-ruusuke tuotiin meille! Nyt meni homma hurjaksi. Ainakin nurkkapenkki huusi ja varmaan osa vähän itkikin ilosta ja tulihan tuota suosionosoitusta muistakin suomalaisleireistä sillä olihan tämä koko päivä ollut varsinaista Suomi-Venäjä -maaottelua.


VSP Aethwy Blueberry Hill & ROP Big-Wood’s Triumph Renown ja tuomari Hans v d Berg, kuva: Mikko Palsola

ROP-kuvia otettiin kauan ja hartaasti. Valokuvaajia oli paljon siinä kuvia ottaessa ehti tuomarikin rupatella yhtä sun toista. Lyhyesti kerrottuna liikkeet oli ollut se, jolla TuTu homman hoiti kotiin. Oli kuulemma koira, jonka voisi kuvitella tekevän töitä koko päivän.


ROP-kasv, kuva: Mikko Palsola

Jäljellä oli enää kasvattajaluokat. Luetteloon oli merkitty 13 ryhmää, mutta lopulta ryhmiä oli kehässä kuusi (tai seitsemän?). Me saimme esittäjävahvistuksen suoraan Walesista kun Rhiwelli-koiristaan tunnettu Yvonne Caul astui ystävällisesti Marskin puikkoihin. Siinä muita ryhmiä katsellessa totesin, että ruotsalaisten Carddicted-porukalla on hieno ryhmä. Yllättäen se ei kuitenkaan sijoittunut lainkaan. Voittoruusuke… no… se ojennettiin Yvonnelle eli siis meille. Siinä taas sitten kovasti kuvattiin ja lopulta tuomarilla irtosi juttuhanat ihan kokonaan ja siinä käytiin läpi yleiskatsaus päivän aikana esitettyihin koiriin ja rotuun  yleensä. Tuomarikin totesi, että rotu on vaikea ja näin kasvattajana kyllä allekirjoitan sen. Yhden kohdan kun saat anatomiassa kuntoon, joku kohta porsii. Liikkeissä on puutteita, etuosissa on puutteita, rungon syvyyksissä vaihtelua jne jne. Niinpä niin. Tuttua.


Juttutuokio kasvattajaryhmien jälkeen. Kuva: Carina Sundberg

Kello oli tuossa vaiheessa jo paljon. Petra – se ihme Petra – oli taikonut jostain Jennille ja minulle pizzaa ja juotavaakin tuotiin autolta litratolkulla. Saara lähti noutamaan TuTun ja kasvattajaluokan palkintoja ja minä koitin elpyä sen mitä siinä kiiretohinassa ehdin. Mihinkään maailmanvoittajien kuvaiuspisteille me ei kuitenkaan ehditty, sillä kokoomakehiin piti kehästä annetun ohjelapun mukaan suunnata klo 15.30. Tuota se kellokin jo melkein näytti ja sinne oli suunnattava. Siihenpä se kiire sitten loppuikin. Koko homma meni täysin odotteluksi kun kokoomakehähalliin ei vielä päästettykään väkeä vaan käskivät odottamaan viereiseen halliin. Voi että! Siinä ajassa olisi ehtinyt tehdä yhtä sun toista, mutta minkäs teet kun odoteltava oli. Koirat veti unta palloon ja me lojuttiin penkeillä juttua iskien. No eipä siinä mitään – olipa aikaa jutella Yvonnenkin kanssa kunnolla.

Kun viimein meidät päästettiin kokoomakehähalliin alkoi taas… arvatkaapa mikä… no odottelu tietenkin. Kasvattajaluokkia oli älyttömästi ja siinä odoteltiin. Ykkösryhmän koiria kasattiin kehään kauan ja taas odoteltiin. TuTulla kävi vielä juuri ennen ykkösryhmän esiarvostelua mahdottoman huono tuuri. Isokokoinen 1-ryhmän koira (rotua en mainitse) päätti ottaa TuTulta yhtäkkiä takavasemmalta nirrin pois ja kyllähän siinä pienempi koira pelästyy tuollaista yhtäkkistä epäreiluutta. No – juuri siihen hämmennystilanteeseen tuli sen esiarvostelun aika ja eihän se hyvin mennyt. Tiesin kyllä, että sijoitusta ei heruisi missään tapauksessa, mutta toivoin että TuTu kasaisi itsensä ennen isoon halliin menoa. Ja kasasihan se, oli ihan oma iloinen itsensä.


Kuva: DogXpress, © Pasada Petri Örling


Kuva: DogXpress, © Pasada Petri Örling

Isoissa kehissä ei tietenkään mitään menestystä tullut. Kasvattajaluokassa Kolli heräsi esiintymään vasta ison kehän pitkällä sivulla ja ihasteli ihmismäärää katsomossa suorastaan ylväästi. Mua nauratti. Kasvattajaluokan voittivat ”yhteenliimatut” sheltit. TuTu tuli reippaasti liitäen ryhmäkehään, mutta eihän se enää mihinkään riitä jos esiarvostelu menee penkin alle. Ykkösryhmän voitti upea aussie.Veteraaneissa ihana Rex-pemu pääsi kalkkiviivoille saakka, mutta sijoitusta ei herunut. Siinäpä se mitä siellä ryhmistä ehdin todeta. Jälkikäteen katsoin ryhmäkehät netistä ja totesin, että hyvä etten sitä loppuhuipentumaa ollut paikan päällä katsomassa. Olisin varmaan rynnännyt tönimään siihen ruusukekakkutätiin vauhtia. Myönnän etten ymmärrä taiteesta – varsinkaan mistään esittävästä taiteesta – yhtään mitään, mutta väitän ettei moni muukaan ymmärtänyt. Sen verran kummastelua on se pitkäveteiseksi lässähtänyt ”loppuhuipentuma” SOME:ssa aiheuttanut. Kukahan lienee idean takana?

Tarja oli näppäränä siirrellyt meidän auton lähemmäs ulko-ovia ja porukka oli siellä kasannut meidän kamat lähtövalmiiksi. Onni on toimeliaat ystävät! Päästiin kotimatkalle varsin rivakasti, mutta näyttihän se kello jo ties mitä. Kyytiin hyppäsi myös Satu Monni-maailmanvoittajansa kanssa, sillä tilaahan meillä riitti. Riihimäellä pysähdyttiin syömään, kun meidän eväiden puolikas oli unohtunut kylmälaukkuun joka ajeli kohti Kuopiota. Matka jatkui kohti Parkanoa ja Tarjan kyydistä ”tiputtamista”. Vähän ennen Parkanoa Satu alkoi voida huonosti ja tätä huonovointisuutta jatkui Raaheen asti. Teimme pikadiagnoosin ruokamyrkytyksestä, sillä sairastumisen ajankohta täsmäsi näyttelystä lähtiessä syötyyn eväiden puolikkaaseen. Satu-parka oli kipeänä koko loppumatkan. Minä otin ehkä ylinopeussakot Nurmosta, ajoin hengiltä yhden eteen lentäneen ison pöllön jossain Evijärven tienoilla ja kiskoin 1,5 litraa energiajuomaa. Kotona oltiin vajaa viideltä.

Maanantaina nollattiin koirien kanssa reissu vesileikein rannassa. Sitä ennen otettiin Petran kanssa TuTusta kuvia palkintoineen Mikonkarissa.


Kuva: Petra Tiittanen

Kaikkein eniten sunnuntaipäivän menestyksessä lämmitti se, että meidän pärjäämistä oli jännittämässä ja menestykselle hurraamassa paljon rakkaita ystäviä aina koiraharrastukseni alkuvuosilta saakka yli koiraroturajojen. Mukana oli myös niitä, jotka hieman meitä silloisia teinejä vanhempina olivat meille esikuvina ja opastajina kun aloittelimme itse koiraharrastelu-uraamme. Tämä nurkkapenkin ja sen ympäristön porukka saa nyt hyvin lämpimät kiitokset mukanaolosta ja yhdessä iloitsemisesta. Olette rakkaita!

Mitä tästä kaikesta nyt seurasi? No… ainakin paljon onnitteluja ympäri maailmaa – kiitos kovasti! Noin 50 uutta kaveripyyntöä FB:ssa – osa on hyväksytty, osasta ei ole hajuakaan keitä ovat. Tuli myös tarve juhlia TuTun voittoa jotenkin, joten kahvitus Jokirannassa ensi lauantaina klo 18 alkaen.


Kuva: Petra Tiittanen

Mitä taas TuTuun tulee, niin se ei muuttunut tämän voiton myötä yhtään. Sama hassu TuTuli se on kuin aina ennenkin – ainakin meille täällä kotona.





Lunta etsimässä

20 06 2014

… ja löytyihän sitä! Ihan taivaaltakin sitä tuli kotiin palatessa Kilpisjärvellä. Vähän aikaisemmin Tromssassa corgikehän aikaan oli vetinen räntäsade ja sateen määrä oli siellä luokkaa ”taivaan täydeltä”.

IMG_0791

Oltiin akkaporukalla koiranäyttelyssä ihan_liian_kaukana ainakin, jos kysyy sellaiselta, joka ei ymmärrä tämmöisten matkojen syvintä olemusta. Ei me oltu vaan koiranäyttelyssä, me oltiin reissussa ja mukavaa oli.

Reissu alkoi viime lauantaina aamusella täältä Pattijoelta ja alkoi täydessä lastissa kun oli noukittu lisää kaksi- tai nelijalkaista väkeä Limingasta, Oulunsalosta ja Oulusta. Pääluvuksi muodostui 5 ihmistä ja 7 koiraa (2 cardia, spinone, gordoninsetteri, italianvinttikoira ja 2 brassiterrieriä).

Ensimmäinen ”huoltotauko” oli Vihreä pysäkki Pellossa. Ruokailtiin ja käytettiin koirat ulkona. Matka jatkui kohti täytyy-pysähtyä-joka-kerta-kohdetta eli 50 sentin munkkikahveja Sonkamuotkassa. Hyppäsin autosta ensimmäisenä ja tuijotin kummissani takaovea. Kuka oli ehtinyt sen avata ennen minua?

20140614_152321

Nii-iin… ei sitä kukaan avannut ollut. Se oli joko koko matkan auki Pellosta saakka tai huonosti suljettu ja itsestään avautunut jossain vaiheessa. Ensijärkytyksen jälkeen tuli nauru ja sitten taas järkytys. Onneksi selvittiin vain säikähdyksellä ja mitään, siis MITÄÄN ei ollut kadonnut. Tuo Niken kassikin oli sopivasti takertunut ”kaljakärryjen” rattaaseen ties kuinka moneksi (kymmeneksi/sadaksi) kilometriksi. Kassi vain tietää, muttei kerro. Sonkamuotkan irvileuat totes meille, että jos ois tuolta ykskään akka kyytistä tipahtanu, niin ois yks poromies pelastunu. No – tuolla ”sikaosastossa” ei matkustanut kun Nessa setteri ja Rakka spinone (ja X-määrä kaikenlaista tavaraa), mutta on kai niillä poromiehillä uroskoiria…

20140614_212306

Kilpisjärven Saana koitti loppupelissä aika kivuttomasti. Ei se niin kaukana tai hankalan matkan takana ole kuin vain kartalta katsoessa näyttää. Tiet on mäkisyydestään huolimatta pääasiassa pitkiä suoria ja maisemat komeita. Mikäs siinä on katsellessa ja ajellessa kun juttukin autossa luistaa. Ruokakauppareissun jälkeen suunnattiin Tundrea-lomakylään, josta meillä oli komia omalla saunalla varustettu Saana-mökki vuokrattuna.

Aikaisin lähtö tarkoitti sitä, että meillä oli aikaa nauttia Kilpisjärven maisemista koirien kanssa ihan kunnolla. Kun tavarat oli autosta siirretty sisälle, lähdettiin porukalla lenkille Saanan juurella oleviin maastoihin. Ilma oli kuin kylmä morsian, kaunis mutta kolea.

IMG_0412 IMG_0422

IMG_0451 IMG_0461

Lenkkeillessä tuli kuitenkin passelisti hiki ja nälkä, joten tuumasta toimeen! Nälkä lähtee syömällä ja hiki saunomalla. Saunan jälkeen vielä iltalenkki koirien kanssa, hieman Saana-tunturin ihastelua ja pää tyynyyn.

IMG_0519

Tietyöt Kilpisjärven ja Tromssan välillä aiheuttivat kuulemma viivästymisiä matkanteossa, joten aikaa näyttelypaikalle siirtymiseen viimeiset 160 km oli varattava tavallista enemmän ja se tiesi tosi tosi aikaista herätystä. Aikataulu pissi vain puoli tuntia, mikä on kuitenkin loppupelissä vähän siihen tavara- ja koiramäärään nähden mitä autoon takaisin pakattiin.

Meillä oli tietöiden osalta vähän tuuria kun pisin odotusaika oli vain noin 10 min.  Liikennevalojen kohdalla jonossa ensimmäisenä tiukassa ylämäessä matkailuauto takapuskurissa kiinni tuo kymmenminuuttinen tuntuu vain iäisyydeltä. Ei pysty tämä tasamaan kavatti tajuamaan miksei sitä liikennevalosysteemiä oltu voitu laittaa muutama sata metriä aikaisemmin olleelle tasaisemmalle paikalle. Ehkä ei tarvitsekaan, mutta miettiähän aina saa – jopa ääneenkin.


Kuva ”kätevästi” lainattu Katja Sulkalalta 

Näyttelypaikalla oltiin ihan riittävän ajoissa ja jollain kummalla tuurilla saatiin vielä telttakin niiden kehien läheisyyteen, jossa suurin osa meidän koirista tulisi päivän aikana kiertämään. Oli kylmä, muttei satanut… vielä.

Ekana kehässä oli brassit Tykki ja Heta. Hetahan on siitä kummajainen, että sen isä on tanskalais-ruotsalainen pihakoira ja äiti brasilianterrieri. Rekkaripapereissa lukee rotuna brasilianterrieri. Heta on siis ensimmäisen polven roturisteytys, täysin luvallinen sellainen. Tykki on taas Hetan poika. Jos mä oisin brasilianterrieriharrastaja, kovin fanaattinen sellainen, mä varmaan repisin nyt pelihousujani, sillä Heta voitti rodun. En tiedä kertooko se rodun tasosta vai kaverin tuurista, mutta hemmetin kaunis ja tasapainoinen se ”sekarotuinen” Heta kyllä on (kuva alla) ainakin minun mielestä ja kai se oli sitä tuomarinkin mielestä kun niin kovin vallan sitä ylisti. Tykki sai EH:n ja pussasi tuomaria kiitokseksi.

IMG_0564

Seuraavana oli Rakka(us)-spinonen vuoro. Se on siitä harvinainen otus, että sillä on nuoresta iästään huolimatta jo käyttötulokset ja siitä oma diplominsa, joka tuolla pitää kehässä esittää jos aikoo sertistä kisata. Kehäsihteeri teki todistuksen näyttämisestä oikean ohjelmanumeron ja esitteli sitä hyvin näkyvästi ja kuuluvasti kehän laidalla olijoille. Kas kun ei pannut yleisöä jo taputtamaan ennen kehää. Rakka voitti norjalaisen kilpakumppaninsa, sai sertin, cacibin ja oli lopulta VSP suomalaisen Simon viedessä voiton. Tuomari oli italiasta, rodun kotimaasta siis. On saattanut nähdä jonkun spinonen aikaisemminkin.

IMG_0691

Seuraava projekti oli Nessa-setteri ja sen remmin päähän pääsin minä. Sen vuoroa odotellessa kävin kuitenkin auttamassa kaveria hädässä – positiivisessa sellaisessa. Jos ottaa uroksen ja nartun mukaan ja ne molemmat voittaa, tarvitaan ROP-kehässä apukättä. Tällä kertaa se käsi olin minä ja käytiin Rönni-bortsun kanssa pokkaamassa ROP-ruusuke sen koiraystävä Kisman saadessa sen vihreävalkean rusetin. Onnea Katja!

Nessa ei tiennyt kuinka paljon oli sen kehäkierroksilla pelissä ja kuinka sitä jännittettiin urakalla. Nessa piti vain lystiä, pummasi nameja ja katsoi tuomaria nätisti. Ilmeisesti se toimi, sillä se voitti nartut ja oli lopulta rotunsa paras. Se sai myös sen toivotun valkean rusetin, jotta se kaiman jännityksestä valkea nenänpää sai viimein väriä. Nessasta tuli tällä rusetilla kansainvälinen näyttelyvalio eli C.I.E. Siinä se oli! Nyt alkoi Nessalla väliaikainen varhaiseläke näistä kehähommista.

nessa

Nessan ollessa kehässä sateli jo vähäsen. Pia oli känyt italiano Ellin kanssa kehässä, mutta ei ollut kylmä ja märkä sää suotuisa yhdellekään italianoista. Ne oli kaikki saaneet EH:n ja pääsivät äkkiä takaisin lämpimään. Paras ja edustavin paikka italianolle olikin tuolla kelillä jossain muualla kuin kehässä…

20140615_073352-2

Vaikka Nessan kehän ei pitänyt ennakkotietojen mukaan mennä päällekäin tuomarinmuutoksen vuoksi kehän viimeisiksi roduiksi muutettujen corgien kanssa, olikin yllätys melkoinen kun loppujen lopuksi tulikin kova kiire. Palattuani setterikehältä juosten teltalle, arvosteltiinkin kehässä jo viimeisiä mopsinarttuja. Mopsien jälkeen vuorossa olisi heti ensimmäisenä Kolli ja tuomarina se spinonetkin arvostellut italialainen.  Minä onneton menin ennalta sanomaan, että ei haittaa vaikka corgikehän aikana alkaa sataa. Taka-ajatuksena oli, että Kiljukaljukolli saisi vähän tasoitusta märiltä koirilta kun kaikki näyttäisivät kamalilta. No sitä saa mitä tilaa. Hitto!

Kollin kehä meni vielä suht kuivasti. Neljä cardiurosta, kaikki Suomesta. Yhdelle EH, kolmelle ERI ja SA. Kolli oli PU2 saaden molemmat varat. Voittaja oli valioluokan uros, joka valioitui. Se tosin oli valioitunut jo edellispäivänä silloisten kehäsihteereiden mielestä kansallisessa näyttelyssä, mutta mun mielestä niillä nk. pikkuserteillä ei vielä valioidu FI MVA koira kertalaakista. Voin toki olla väärässä ja jos olen, niin sitten serti siirtyy ehkä Kollille, joka ei sillä mittään tee kun sillä on norjan ”isoserti” jemmassa viime syksyltä junnuluokasta. Olipa miten oli, ansaittu voitto hienossa kunnossa olleelle valiolle! Kolli näytti karvattomana kurjalta, joten jo ERI:n saaminen oli plussaa ja muut lisukkeet extraplussaa.

IMG_0750
Big-Wood’s Ken On Kultaa (PU2), Geestland’s Carbon Black (PU1) ja Region’s Natural Wood (pu3)

Narttujen alkaessa taivas repes likimain täysin. Se satanut juttu oli vuoroin vettä vuoroin räntää. Jos minä oikein muistan narttuja oli kuusi, viisi Suomesta ja yksi veteraani Norjasta (meidän BJ:n tyttären tytär muuten). Saatanpa myös muistella väärin kun väitän, että kaikki sai ERIn ja SAn. Narttujen järjestystä en muista ollenkaan, kun en vedentulolta sitä pystynyt katsomaan. Halusin vain äkkiä pois kehästä. Sen vain tiedän, että Katti voitti ensin kilpakumppaninsa valioluokassa ja että se vedettiin heti paras narttu -kehässä keulille tuomarin jäädessä miettimään loppujen järjestystä. Hyvä Katti! Se oli sille kolmen tittelin päivä, sillä siitä tuli paitsi Norjan myös Pohjoismaiden ja kansainvälinen muotovalio (C.I.B.). Aikaisemmin ei olla sen kanssa Norjassa käytykään, joten täsmäiskulla valioitui sekin. Oli kerrankin karvassa oikeaan aikaan.

IMG_0783

Kattin arvostelu oli varmaan melko hyvä. Ehkä. En tiedä. En osaa ihan tarkkaan tulkita noita kaikkia lyhenteitä, vaikka tätä harrastusta on takana melkein 30 vuotta ensimmäisestä kehänkierrosta (Kuopio, toukokuu 1986). Sääliksi käy niitä, jotka ovat esimerkiksi ensikertalaisia. Koodikieli ei varmasti aukea jos se näyttää tältä:

lyhenne
Jätän kuvaan linkin tarkoituksella, aukeaa edes isommaksi kuvaksi jos ei muuten avaudu lukijalleen.

ROP kehässä oli vastakkain kaksi likomärkää trikkiä ja kaksi vielä märempää esittäjää. Kumpikin toivoi, että koira olisi VSP ettei tarttis miettiä mitään ryhmäkehiä tässä säässä. Olimme myös äärimmäisen yksimielisiä siitä, että napsahtipa se ROP-ruusuke kummalle tahansa, niin ryhmässä ei cardia nähtäisi vaan kotimatka alkaisi välittömästi kehän jälkeen. Näinhän siinä kävikin, sillä Katti oli se josta tuomari rotunsa parhaan teki. Ja vettä tuli edelleen kuin aisaa.

IMG_0800

Tuomari kyseli siinä paperiasioita hoidellessamme, että ollaankos kaukaakin. Outi sai sanoa meitä paljon isommat lukemat Turun kupeesta kun olivat ajelleet, mutta ei se meidän 850 kilsan matkakaan tuomarista pieneltä tuntunut. Totesi meidät hulluiksi, mutta tiesi suomalaisten olevan noin niinkun yleensäkin hulluja, joten menipä sen piikkiin sitten.

Pemuarvostelua en jäänyt katsomaan. Olisi kiinnostanut, mutta paleli vietävästi. Voittaja oli tulosten perusteella Kulkurin Tähden -koira Suomesta. Kilpasilla taisi pemuissakin olla vain yksi norjalainen. Ehkä. Ei ole luetteloa.

Toimistoteltalla käytiin ilmoittamassa, että meidän ROP-koirat ei ryhmiin jää. Oli meillä sateen lisäksi ihan oikea syykin. Yhden meistä piti olla seitsemältä Oulunsalon lentokentällä virkkuna (?) lähdössä työmatkalle. Jos heti lähtisi, saisi ajella ilman hoppukiirettä ja sehän me tehtiin. Ensin vietiin koirat autolle ja sitten haettiin kamat. Shoppailut rajoittui kaimalla koirankampaan ja minulla kaiman rahoilla ostettuun treenileluun Lystille. Päivän aikana kahvikin juotiin omista termareista ja ennalta ilmoitettua parkkimaksua ei kukaan huolinut. Kätevä keikka!

Ennen Suomen rajaa pysähdyttiin vakiopaikalle ottamaan reissukuvat. Ei oltu ainoita ROP-karkulaisia, sillä P-paikalla maisemakuvia otti useampikin suomalaisseurue. Tässä me kaikki ollaan kaukolaukaisimella otettuna, Nissanikin.

IMG_0816

Ja sitten se Kattin valiopose vuono ja vuoret taustalla niitä sadepilviä unohtamatta:

cIMG_0828

Kilpisjärvellä satoi räntää ja lunta. Me pysähdyttiin kaikessa rauhassa syömään ja koska seisovan pöydän tarjoilut oli siltä päivää tarjoiltu, otettiin ihan a’la carte listalta lapinherkkuja. Vuohenjuustolla ja poronlihalla päällystetty pizza puolukoiden ja rucolan kanssa tarjoiltuna ei ole ollenkaan huonoa. Ruokailumme aikana huono sääkin oli kaikonnut, joten viimeiset koirankusetukset saatiin tehdä taas kauniissa säässä.

Matka jatkui ja juttu luisti. Mitään isompia hidasteita tai mutkia ei eteen tullut ja porotkin pysyivät ruodussa, mutta hieman meitä ihmetytti jossain Muonion tienoilla nähty rekanpurku. Talossa johon tavaraa vietiin oli pihaa vaikka kolmella rekalla kääntyä, mutta ei – purku suoritettiin näppärästi meidän odotellessa. Eipä siinä mithään…. Onhan Laphalaisilla aikaa ja ideoita.

Kemissä pidettiin taas pidempi kahvipaussi ja olo oli kuin olisi ollut jo melkein kotona. Oulussa ja Oulunsalossa pudotettiin porukkaa pois ja Jokirannassa oltiin joskus kolmen – puoli neljän maissa. Pia ehti siis ”helposti” lentokentälle vielä takaisinpäin. Nukkuminen on yliarvostettua!

Reissukavereille kiitos. Mukavata oli taas jälleen kerran ja kuusi titteliäkin saatiin seitsemällä koiralla hankittua. Ei siis pöllömpää ollut tulospuolellakaan. Nälkään ei kukaan kuollut, eikä janoon. Tilaa oli ja mitään ei hukattu vaikka kaikki ainekset sillekin oli. Nissani kulki uskollisesti ja 1700 km ratinpuristus ei tunnu mulla missään… paitsi sorminivelissä. No itteppähän istuimeni valittin ja pidin siitä kiinni!

Keskiviikkona Petra tuli kuvaamaan Kattia. Sivuhommana se perkasi meidän ojanvierustoja kymmeniä metrejä. On se näppärä. Katti melkein voitti meidät tuossa pelleilyssä reippaasti, mutta saatiin me sentäs yksi erä (2-1 Kattille) kun muutamassa kuvassa se jopa vaikuttaa seisoskelevan hommasta kiinnostuneena:

BigWoodsCatwalk_17062014 042

BigWoodsCatwalk_17062014 064

Liikkuahan se on aina osannut:

BigWoodsCatwalk_17062014 081
Pikkuhölkkä

BigWoodsCatwalk_17062014 094
… ja Kattille mieluisampi vauhti.

BigWoodsCatwalk_17062014 074

Kattin näyttelykiekat on nyt kierretty, omistajansa haaveenomaiset tavoitteet saavutettu. Sen nimen eteen ei enää tavoitella lisäkirjaimia ainakaan näyttelyistä. Koska sain typerästä juhannustestistä juhannusheilakseni Matti Nykäsen, voinkin lainata hänen yhtä kuuluisaa heittoaan hieman muunneltuna. Ehkä se tulee vielä kehiin, ehkä ei. Se on fifti siksiti. Elämä on kuitenkin sen parasta aikaa ja siihen kuuluu Kattin mielestä ehkä eniten…

IMG_9649

 

Hyvää juhannusta!