Tietosi häviävät Googlesta

1 06 2015

… vai niin, hyvää matkaa tiedoille sitten, jos tänään soittaneen puhelinmyyjän uhkaukset toteutuu. Kieltäydyin maksamasta 140 euron vuosimaksua ”Googlen yrityshakuun” yrityksestä jota minulla ei edes ole. Tämän tein selväksi jo puhelun ensisekunneilla kun soittajan asia alkoi minulle valjeta hänen vetäessään esille ”kenneli”-kortin ja yrityshaut. Sen verran olen näitä soittoja saanut niin omaan puhelimeeni, kuin töissä firman puhelimeen, että tiesin kyllä heti mistä on kyse. Soittajat vain ”tarkistelevat” jossain yrityshauissa olleita tietoja ja lopettavat puhelun. Viikon päästä tupsahtaa yllättäen lasku ja vastaanottajaparka on kummissaan kun ei missään vaiheessa puhelua vastannut muuhun kuin tietojen tarkistukseen. Näistä on esimerkkejä vaikka kuinka pitkin nettiä (esim. *klik* tai *klik* ), joten ei tästä tämän enempää. Tänään tullut soitto voitti kuitenkin kummallisuudellaan ihan kaikki edeltäjänsä ja vieläpä kirkkaasti.

IMG_5570

Viikonlopun kuvasatoa – sieni joka kasvaa paskasta. Sopii aiheeseen nyt.

Puhelu alkoi nopealla ja epäselvällä yrityksen nimen ja soittajan sanomisella. Näitä en kuitenkaan saanut selville enää toistamiseen puhelun kuluessa. Ihan heti alkuun yritin lopettaa puhelun ilmoittamalla, ettei minulla ole yritystoimintaa ja että kennel on vain ”sukunimi” harrastukselleni, joka sattuu olemaan koirat. Soittaja kuitenkin hiiltyi nanosekunnissa ja tiedotti minua ”kennelini” kotisivuista ja siitä, että niiden tiedot häipyisivät Googlen uudistuksen myötä Googlen hausta kokonaan jos en uusisi vuosimaksua… hetkinen… uusisi… miten niin UUSISI? Soittaja väitti minun maksaneen tämän maksun viime vuonna. Tämähän kävi jännäksi, enpä lopetakaan puhelua vaan lisään lisää bensaa liekkeihin. Pyydän soittajaa moneen eri otteeseen paatoksensa (poistuvat sivut, haut, Googlen uudistus you name it – puheenvuoroa ei saanut kuin päälle puhumalla) lomassa kertomaan KUKA on ollut muka maksamani 140 euron laskun saajana maksaessani sen viime vuonna. Kuulemma Google, Google ja Google. No ei varmasti ole ollut.

Lisään vielä vähän sytykettä. Kerron, että maksan kyllä vuosittain kotisivutilastani ja sähköpostistani palveluntarjoajalle, jota en muka juuri nyt muistanut. Ajattelin, että katsotaanpa mitä tulee. No tämä palveluntarjoaja (jonka nimen kyllä tasan varmasti tiesin) ei kuulemma tässä hänen listauksessa juuri nyt näkynyt, mutta kyse on samasta laskusta. Varmistin – onko näin? Kyllä, sama lasku, sama asia. No ei varmasti ollut, sillä vuosimaksuni palveluntarjoajalle maksetaan aivan eri vuodenaikaan eikä se ole Google ja hintakin on täysin eri. Sanoin soittajalle, että nyt kyllä yrität jymäyttää minua, sillä asia ei mene ollenkaan noin kuin hän väittää. Ei kuulemma yrittänyt kun ”ei Google mitään kotisivuja tee”. Ai eikö? Saisi siihen hintaan jo alkaa tekemäänkin. Soittaja myös jossain vaiheessa kiihtynyttä puheripuliaan väittää, että tällä minä myös tarkistaisin sen, ovatko kotisivuillani olevat tiedot sitten varmasti oikein jos nyt kuitenkin maksan sen vuosimaksun. Ilmoitin kyllä tietäväni mitä sivuillani lukee, sillä päivitän ne itse eikä ole kenenkään ulkopuolisen tarpeen tarkastella onko yhteystiedoissani siellä virheitä vai ei.

Soittaja alkoi hiiltyä jo aika huolella, mutta jatkoi vain samaa levyään. Ymmärränkö minä, että sivut katoavat, menevät piiloon, hukkaan, kauaksipois? Kukaan ei löydä, joudun hukkaan ja varmasti kadotukseenkin. Kukaan ei osta kennelistäni koiria kun sivuja ei löydy. Aivan yhtä sinnikkäästi ja moneen kertaan minä ilmoitin, että mitään en aio maksaa, tietoni saavat häipyä vaikka bittien taivaaseen ja että tästä puhelusta ei saa tulla minulle sentin senttiä laskua. Kerroin myös sivujeni löytyvän niille, joiden tuleekin ne löytää ja tästähän täti (hups, soittajan sukupuoli paljastui) riemastui ja kierros alkoi ties monennenko kerran… sivut katoavat, menevät piiloon, hukkaan…

Lopulta tämä kutsumusammatissaan oleva puhelinmyyjähuijari (kukahan nekin kouluttaa tuohon valehteluun?) iski minulle luurin korvaan toivotettuaan nopeasti hyvää päivänjatkoa. En ehtinyt toivottaa hänelle onnea valitsemallaan tiellä. Vähän harmittaa. Sekin harmittaa, etten millään muista ihan jokaista hilpeää yksityiskohtaa tästä käsittämättömästä puhelusta. Siitä sanailusta riittäisi tarinaa useammaksikin riviksi, mutta ehkä tämä tiivistelmä riittää varoituksen sanaksi muillekin koiria, kissoja, kaneja tms kasvattaville, joilla löytyy kennelin, kissalan tai kanilan kotisivut netistä. Olkaa varovaisia. Älkää uskoko kaikkea.

Tässä muutamia linkkejä, joissa sivutaan aihetta:

IMG_6300





Tekis mieli…

9 04 2014

… kirjoittaa pari sanaa yhdistystoiminnasta.

… kirjoittaa pari sanaa koirien jalostuksesta, rotujärjestötoiminnasta ja rotujärjestön jalostustoimikunnan tehtävistä.

… kirjoittaa pari sanaa siitä, millaisilla rotukohtiaisilla tiedoilla ja taidoilla kasvattajat maailmaan pentuja tuottavat. Toisille on jopa vuosien jälkeen epäselvää, että kliininen terveystarkastus on eri asia kuin merkittävä geenitesti, joka on rodussa ollut hyvin tunnettu jo yli 15 vuoden ajan.

… kirjoittaa pari sanaa koirien anatomiasta, rotumääritelmistä ja tasapainosta. Ehkä keskittyisin rintalastojen pituuksiin tai corgien rodunomaisiin etuosiin, eturaajoihin ja niiden rotukohtaisten erojen ymmärtämiseen.

Mutta koska ajanpuute estää kirjoittamisen, tyydyn vain linkittämään muutaman jutun.

Yhdistystoiminnasta riittää tämä: https://www.youtube.com/watch?v=fta_Ic91PqE

Koirien jalostuksesta riittää ihan  peruskauralinkkinä tämä:
http://www.kennelliitto.fi/sites/default/files/media/ohjeet_jalostustoimikunnille_0.pdf .
On kuitenkin kysyttävä, että kuinkahan tuota koiranjalostuksen yhtä keskeisintä tehtävää ” koiran terveyden ja hyvinvoinnin kannalta vakavimpien perinnöllisten sairauksien ja vikojen vähentäminen ja niiden leviämisen ehkäiseminen” voidaan suorittaa, jos rotujärjestön terveyskyselyssä koiran yksilöintitietojen kysyminen ei olisi sallittua? Onko informatiivisempaa tietää että 10 rodun edustajalla on perinnölliseksi todistettu hyppykuppa ilman mahdollisuutta selvittää koirien keskinäisiä sukulaisuussuhteita vai se, että kahdeksan rehellistä kertoo koiriensa hyppykupasta rotujärjestön terveyskyselyssä koirien tiedoin ja ne kaksi asiaa salaavaa jättää vastaamatta ko. kyselyyn? Väitän, että jälkimmäinen on silti informatiivisempaa.

Anatomiaosuutta ei voi yhdellä linkillä kuitata, mutta ehkäpä tämä auttaa etuosien osalta jonkin verran: http://www.cardicommentary.de/front.htm . Tuliko yllätyksenä, että ne rodunomaiset eturaajat ei ole suorat kuin korkeajalkaisella terrierillä? Rintalastan (siis sen koiran eturaajojen välissä olevan jutun johon ne kylkiluut kiinnittyy alaosastaan) osalta taas ihan peruslähtökohta on se, että sitä riittää corgin kyynärpäiden taaksekin jonkun verran. Oishan se ihan mukavaa, että kylkiluilla olisi kiinnittymispintaa, jotta ne voisi hoitaa tehtävänsä suojata koiran sisuskaluja.

Mitä tulee siihen rotutietämyksen lisäämiseen kasvattajille, niin mä luulen, että ihan helpoin linkki on vain www.google.com. Tietoa kyllä on tarjolla nykyaikana jos sitä vain haluaa hankkia.

Ehkä tämä blogikin vielä herää henkiin joskus. Asiaa ja kuulumisia olisi, aikaa ei. Tällä hetkellä sekä töissä että vapaa-aikana pitää asioita priorisoida. Valitettavasti bloggaaminen on pitänyt siirtää taka-alalle. En tykkää, mutta muutakaan en nyt juuri voi.

 





Ihan turha viikko

25 02 2013

Viime viikko meni melkeinpä täysin pedissä. Kun pedistä pääsin, tapahtui tapaturma, jonka takia sitten olin taas… ylläripylläri… pedissä. Ensin iski angiina niin huolella, että piti viikko takaperin sunnuntaina nöyrtyä ja ensiapuun raahautua. Angiinan kaveriksi tuli migreeni, sellainen huimaava, päätähalkova ja oksettava malli. Huumori oli koetuksilla angiinakurkulla posliinia halaillessa.

Neljä päivää olin täysin vuoteen omana. Sitten tuli hutera paranemisolotila ja koska sairastaminen piti lopetella pikkuhiljaa, suuntasin perjantai-iltana Oulunsaloon samalla kun muu väki lähti Kärppä-naisia kannustamaan jäähallille Ouluun. Siellä sitten onnistuin komuamaan ”koiraportin” läskeineen irti ovenpielistä ja kaatumaan pärstä edellä painavan nojatuolin puisiin kädesijoihin. Verta tuli nenästä  yli 5 tuntia ja nyt naama on nyt kuin kapakkatappelun jäljiltä. Nenäkin murtui katu-uskottavasti. Rutisi kuin kuiva oksa. Nyt en saakaan siihen koskea hetkeen, että jää jotensakin suoraksi.

Että näin – ihan turha varmaan kertoa, että oli aika lailla harrastamaton viikko koirilla. Onneksi on tuo oma piha, jossa koirat saa juoksutettua melko hyvin kun uppohankeen pistää keppiä ja lumipalloa menemään. Sen kykenee tekemään puolikuntoisenakin jos vain jotenkin kykenee pystyssä pysyttelemään ja silmät sietää valoa.

Ainoa, joka on treenin makuun päässyt, on Pikku-Kiisu, jolla alkoi Tupoksella pentuagin pro-kurssi. Kiisu on se pentu, ympäristö on agia ja minun pitäisi olla se pro, vaikkakin väitän, että olin kipeällä naamallani kaukana siitä. Kiisu teki reippaasti asioita, muttei sillä mikään täysrähinä ollut päällä. Vauvamaisen touhukkaasti se kuitenkin yritti ymmärtää mitä siltä haluttiin. Ehkä kaikkein paras älynväläys sillä tapahtui pujottelussa, joissa se ymmärsi heti pysytellä ohjureiden avustamana reitillä.

Eilen iltamyöhällä testasin kaatumisesta kipeytyneen kropan toimintaa pikku treeneissä Kämpillä. Mukana oli vain Kiisu ja Tarmo. Kiisu treenasi namilautaselle juoksemista (kotiläksyä pentukurssilta) ja hampaiden näyttöä (se pentele tekee siitä shown). Kumpikin treeni onnistui kivasti. Namilautaselle mentiin laukalla ja hampaiden näytössäkin se pään viskominen jäi vähemmälle.

Tarmo oli osin ihan kuutamolla ja käskyn meneminen ymmärrykseen asti, tuntui kestävän ikuisuuden, mutta kyllä sieltä ihan järkevääkin toimintaa löytyi. Paikallaolo oli hyvä. Liki kylki kyljessä vuosikkaan doggiuroksen kanssa makasi rauhassa. Naksuttelin kosketusalustaa ja herneet pyörivät ihan hoksaamiseenkin saakka. Henkilöryhmää treenattiin eka kertaa ikinä. Kolme henkilöä meni hyvin, mutta neljättä henkilöä paikannutta tuolia piti kummastella. Se ei meinannut saada siitä silmiään irti ollenkaan. Torvi! Kaukojen asentojumpassa on tapahtunut läpimurto. Se osaa nyt nousta jalkojaan liikuttamatta istu > seiso ja maahan > seiso. Olen edelleen ihan vieressä, mutta noiden liikesarjojen viemistä lihasmuistiin on kyllä väännetty. Eilen tuli ensimmäiset puhtaat setit. Taisin jättää vain yhden istu > seiso vaihdon palkkaamatta, vaikkei sekään katastrofi ollut.

Sairastamisen lomassa meillä on laitettu alulle pikkukoiria. Onneksi Esko-papparainen muisti, mitä noille tyttökoirille tehdään kun niillä on ”ne”. Melkeinpä ovat keskenänsä TuTun kanssa hoidelleet hommat. Nyt vain odotellaan, onko luonto sitä mieltä, että tuo yhdistelmä on tarkoitettu syntyväksi. Minä olen sitä mieltä, että on ja onneksi pari muutakin on jo odottelemassa, josko oman Pikku-E:n tai Pikku-T:n sieltä saisi.

Englannin reissuun ei ole enää montaa aamua. Työpäivien aamukahveja on jäljellä enää 6. JIPPII!

 





Backup

23 01 2013

Eilen illalla ennen kymmentä pöytäkone sanoi, jotta kannattas ottaa varmuuskopiot tiedostoista kun kovalevy on sanomassa poks. Kiitos HP tiedotuksesta. Olit muuten ensimmäinen kone, joka tästä muisti varottaa. Yön ajan kone kopioikin kuvia ulkoiselle kovalevylle (jonka muuten soisin pysyvän hengissä vastoin edeltäjänsä tapoja). Nyt on kahden vuoden kuvat tallessa ja kone saa aloittaa saikuttamisensa näillä sanoin:

Kovalevykaupoille pitää siis oletettavasti lähteä, ellei nyt jostain ratsasta joku ritariuljas tuon HP:n sisällön pelastamaan taioillaan.

Olen myös kaiken varalta kopioinut vanhan Vuodatus-blogini sisällön itselleni talteen. Siitä tuli 1800+ sivua word-tiedostoksi siirrettynä alkaen vuodelta 2007. Niitä sinne siirrellessä muistot vain vilisivät silmissä ja ajattelin, että kymmenen vuoden päästä nuo sivut ovat kultaakin kalliimmat. Niillä on seurattu koirieni elämää ja pentueiden kasvua ja kehitystä kuvin ja sanoin ja kuvissa vilahtelee myös Jenni eri ikäisenä, vaikkei se mikään lapsiblogi olekaan ollut. Osan kuvista Vuodatus jossain vaiheessa kadotti, mutta on ne muissa hakemistoissa tallessa. Pitänee vähän siistiä sitä tiedostoa ja muokata siitä vaikka itselle pdf-tiedosto.

Ensi viikonloppuna kääntyy taas koiraharrastuksessani uusi lehti. Ollaan kavereiden kanssa kimpassa vuokrattu pieni treenitila. Hallista ei voi puhua kun neliömäärä on mitä on, mutta kyllä siellä jotain voi tehdä. Kiisun ja Kollin kehitysvaiheeseen tämä tilamahdollisuus tulee just eikä melkein oikeaan aikaan.

42 yötä kevään kohokohtaan. Sitä ennen pikkupiristys reilun viikon päästä Koira-Expon merkeissä. Jaksaa jaksaa…





When you feeling blue…

7 01 2013





Rikkinäisen näppiksen syndrooma

14 11 2012

… niin… toisinaan näppäimistöiltä irtoaa yhtä ja toista. Toisinaan irtoaa toisten luettavaksi mitä erikoisimpia asioita ja toisinaan irtoaa sitten jotain muuta. Meillä irtosi tänään sitä muuta…

Mutta missä on A? Miten saadaan jumiutunut K toimimaan ja mistä löytyy välilyöntejä varaosina? Arvatenkin Luvalla ja Femmalla on ollut päivällä kiivasta viestinvaihtoa jonnekin kun pöytäkone pyytää salasanan varmennetta ja hiiren liikut on vielä noin 1458 kierrosta perässä rouvakoirien hiirileikkejä. Niillä riittää ruudussa katselemista koko yöksi.

Aikuistensana!





Vaeltava viisaus

22 10 2012

”Moni heittää huonojen todisteittensa jälkeen vielä kappaleen persoonallisuudestaan, ikäänkuin ne siten kulkisivat oikoisemmin rataansa ja muuttuisivat riittäviksi ja hyviksi argumenteiksi  – samaan tapaan kuin keilaradalla vielä heiton jälkeen yritetään käsivarsien liikkeillä ja eleillä johtaa kuulan kulkua.”
Nietzsche, Der Wanderer und sein Schatten.

Kukaan ei ole täydellinen. Ei edes Obama. En tiedä mitä muualla kuvitellaan, mutta olemme hyvin tietoisia siitä, että Obaman turkki ei ole sen paras ominaisuus. Sitä (yllätys yllätys) ON liikaa. Ei siitä tarvitse kerta toisensa perään mitä erilaisimmilla keinoilla muistuttaa.

Se, että Obama on turkistaan huolimatta ollut voitokas niillä harvoilla näyttelykäyntikerroillaan, ei poista sitä tosiasiaa, että turkki ei ole ideaali. Kenenkään ei tarvitse kantaa tästä asiasta huolta. Asia on tiedostettu ja se tullaan ottamaan huomioon tulevissa jalostusvalinnoissa. Kenenkään ei tarvitse hankkia enää Rennietä tai Samarinia , jotta voi seurata Oban jälkeläisten karvankasvatusta ilman närästysoireita.

Hirmuisen hauskaa olisi, jos joku keksisi vaihteeksi jonkun uuden puutteen/virheen – sellaisen, joka ei näkyisi likinäköisimmällekin sieltä kirkolta kotiportille saakka. Mutta tässä blogissahan on kommentointimahdollisuus! Siitä nyt vain ihan vapaasti ja reippaasti heittämään niitä jalostuksessa huomioon otettavia puutelistoja, mutta sovitaanko, että turkkiasia on jo aika kulunut aihe ja tarpeeksi ruodittu (ja omistaja ruoskittu).


kuva: R.D.

”Hyvälläkin opastuksella on tyhmyrin esittämänä vain vähän arvoa”
Spengler, Untergang des Abendlandes





Terve Tarmo

27 06 2012

No terveppä terve! Virallistenkin tuloksien valossa. Tänään tuli Kennelliitosta lausunnot:

Tarmo, Great Shepherd’s Robocop
Lonkat: B/B
Kyynärnivelet: 0/0

Aikaisemminhan jo Ventelällä todettiin olat  ja selkä terveiksi. Tarmolla ei myöskään ole mitään ruoka-aineyliherkkyyksiä, kutinoita, rapsutuksia tahi muitakaan vaivoja. Luonnekin meille oikein sopiva; helppo kylillä ja kaduilla ja tomera tekijä kun hommiin aletaan. Meillä on siis varsin mukava ja terve sushukka. Emme valita. Olemme oikeastaan kamalan iloisia ja kiitollisia. Tarmon jäljelläoleva vielä tekemätön terveystarkastus on Akuutissa tehtävä silmätarkastus joskus. Ei oikein corgiharrastajana osaa olla silmätarkastamatta koiraansa.

Vitsinkin lonkkalausunnot tuli. Kyynärnivelet on terveet ja lonkat C. Hienoa! Enää ei ole montaa yötä kun tapaamme uuden asukkimme. Jännää!

Juoksuh*lv*tti alkaa meillä jo helpottamaan. Nyt jännätään osuiko Kattin astutukset oikeille päiville. Sijaiskärsijäksi juoksuista joutui meidän Esko-riepu, jonka mieskuntoa koeteltiin lääkekuurin verran. Tuossa tuumailin, että mahtaa olla kohta 10-vuotiaan Eskon ensimmäinen lääkekuuri ikänä. Jos tässä ei lääkekuurilla selvitä, on Eskon pallien kohtalo aika selvä. Eskosta tehdään eunukki.

Toinen sairastelija on meillä kohta 13 vuotias Pörri. Samana päivänä (eilen siis) kun huomasin Eskon eturauhasoireilun, Tapsa huomasi ettei Pörrillä oikein pissa kulje. Siinä sitten kelkottiin poikia lääkärille yhdessä. Esko oli ihan kevyttä kauraa, mutta Pörri aiheutti hiven päänraapimista ja diagnoosi jäi vielä hiven avoimeksi. Pörrillä on vuosia sitten tehdystä kastraatiosta huolimatta eturauhasen liikakasvua ja virtsassa verta ja pH arvot päin seiniä. Eturauhasen liikakasvu kastroidulla viittaa usein kasvaimeen, mutta muita kasvaimeen liittyviä oireiluita (imusolmukkeiden turpoamiset, laihtuminen, ruokahaluttomuus jne) ei missään tapauksessa ole. Pörri ei myöskään juo mitenkään epätavallisen paljon. Kuumeilu ja pissaamisvaikeudet yhdistettynä virtsan löydöksiin taas viittaavat tulehdukseen. Ultrassa ei näkynyt virtsakiviin viittaavia löydöksiä. Eturauhanen näkyi ultrassa isohkona, mutta sen kummempata siitä ei osattu sanoa. Eli – sillä on joko pissatulehdus ja harmittomasti laajentunut eturauhanen, joka vain nyt sattui löytymään TAI sillä on eturauhaskasvain + pissatulehdus tai sitten jotain muuta… Huomenna saan tietää pissaviljelyn tulokset. Pörri sai kipulääkettä ja lääkekuurin ja näillä lähdetään liikkeelle. Eturauhasen kokoa tarkkaillaan. Mitään mahdottomia toimenpiteitä Pörri ei enää tule kohtaamaan, vaan mennään päivä kerrallaan kohti 13-vuotissynttäreitä. Eilen illalla tuli jo oikea normaali pissa ja tänään on kokoajan ollut sellainen tunne, että se lääkekuuri alkaa purra. Jospa tämä tästä!

Oman käden tilanteen päivtys: fysioterapiat aloitettu. Liikeradat huonot tai ehkä jopa erittäin huonot. Jumppaa tiedossa ja paljon. Kättä ei saa nostaa sivulle ennen kuin kuukausi on leikkauksesta kulunut. Siihen saakka tehdään muita harjoitteita. Kotiläksyjä sain fysioterapiasta paljon. Huh! Hikeä pukkaa.

Akuutein asia tässä huushollissa on ehkä kuitenkin meidän keittiötä terrorisoiva hiiri. Meillä on mennyt jo yksi pieni omaisuus sen jahtaamiseen. Sille on hommattu karkotusvalot ja tärinät kaappiin, igluvällät ja houkuttimet syviin astioihin. Mitä tekee hiiri? No – katsokaa itse…

Tämän hetken tilanne Hiiren kanssa on nimeltään väsytystaistelu. Kumpikin osapuoli punoo juonia. Hiirtä ei noiden loukun päälle paskomisien jälkeen ole näkynyt. Se on joko a) muuttanut muualle, b) vetäytynyt ajattelemaan uusia toimintaidetoita tai c) lähtenyt hakemaan koko sukuaan tukijoukoikseen. Yritän olla optimistinen ja toivoa vaihtoehto a:n toteutumista.





Koiranpäivä

25 04 2012

Suomen Kennelliitto oli nimennyt tiistain 24.4. koiranpäiväksi. Tätä päivää juhlistettiin paitsi Kennelliiton myös kennelpiirien, koirayhdistyksien ja koira-alan yrityksien toimesta aika laajasti. Kennelliitolla oli tempaus Helsingissä ja Facebookissa sivusto. Kennelpiireillä ja muilla yhdistyksillä oli kevättempauksia, mätsäreitä jne.

Näkyvyys voisi tosin olla parempikin ja osallistuminen koiranpäivän viettoon laajempi, jos tietovuosittaisesta päivämäärästä julkaistaisiin vielä aiemmin kuin tähän saakka on tehty. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin se, että lyötäisiin lukkoon joku tietty päivä, joka on koiranpäivä viikonpäivästä riippumatta. Erimerkiksi kennelpiirien näkyvyys paikallisten isompien tapahtumien järjestäjänä helpottuisi. Ensi vuonna Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirikin tempaissee jotain kyseisenä päivänä. Päätimme edellisessä hallituksen kokouksessa, että Jossu (siis minä) ottaa jo tämän vuoden lopulla selvää koska 2013 Koiranpäivää vietetään. Ideoista ei ainakaan ollut pulaa! Tänä vuonna homma kaatui vain liian tiukkaan aikatauluun.

Meidän koiranpäiväohjelmaan kuului keikka Oulun Koirauimalaan. Katti aloitti ”corgipuolituntisen” ja sekoiltuaan aikansa, Misiu päästettiin sen kanssa altaaseen. Katti voitti luonnollisesti kaikki uintikilpailut, mutta yhden erän onnistuin huiputtamaan Misiun eduksi. Kattin läsnäolo altaassa oli kuitenkin selvästi Papan mieleen, sillä uintirytmi oli välillä todella rivakkaa. Kahta agilityssä aika hyvin ohjautuvaa koiraa oli hauska uittaa. Välillä se homma näytti aika hienolta kuviouinnilta.

Misiu ui reilun vartin ja sitten se päätti ihan itse, että nyt tämä hulluttelu tyttären kanssa riitti. Se ravisteli itsensä rampilla ja töpsytteli alas odottelemaan. Katti oli puolen tunnin jälkeen vielä täydessä vedossa. Siinä ei ollut mitään väsymisen merkkiä. Yrittipä tuo jopa liukas-saippua-tekniikkaakin kun huomasi joutuvansa pois altaasta.

Corgien jälkeen oli puolen tunnin paussi ennen Tarmoa ja Fyraa. Tuo oli aika toimiva juttu, sillä corgit sai sen puolituntisen aikana kunnolla kuiviksi. Ei tarvinnut hoppuilla ollenkaan.

Isoja en altaaseen yhdessä voinut kuvitellakaan. Tarmon uimahypyt versus Fyran suoritusuinti ei jotenkin tunnu yhtälöltä joka mahtuisi veteen samaan aikaan. Tarmo pääsi ensin. Ajattelin, että se huutaa sitten märkänä Fyran (okei – lelujensa) perään vähemmän. Saihan sitä luulla… ääntä lähti märkänäkin. Tarmon allas, Tarmon lelut, Tarmon hauskuus. OUWOU! Tarmolla on iso suu ja pienet aivot. Isoon suuhun mahtuu kolme vesilelua kerralla ja pienet aivot etsivät vielä neljättä, jota ei koko altaassa ole.

Fyra suoritti. Se ui niin kauhean tosissaan ja lujaa. Kun Fyra on altaassa, homma on liki äänetöntä. Se lipuu rampilta veteen hyvin huomaamattomasti ja uintitekniikka on kuin valtamerilaivan lipumista. Ainoat roiskeet, joita Fyran aikana vedestä nousee, ovat lelun aiheuttamia.

Koiranpäivän teema jatkui kokeilemalla Ellan kanssa ideaa ”koirantahtisesta lenkkeilystä”. Ellahan loukkasi itsensä uudelleen viime marraskuussa ja olin tuolloin melkein valmis luovuttamaan sen kanssa. Sinnikkäänä emäntänä se kuitenkin näytti itse haluavansa toipua ja tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa Ella tepsuttaa menemään pirteästi. Motoriikassa on vielä puutteita. Puhdasta ravia tulee harvakseltaan, mutta peitsaamallakin pääsee paikasta toiseen varsin sukkelaan. Kipuja sillä ei mielestäni ole. Jos onkin, ne eivät näytä häiritsevän sen elämäniloa millään tavoin. Se on oma iloinen pomppiva itsensä ja aina hyvällä tuulella. Ne jotka Ellan tuntevat, tietävät mitä tarkoitan.

Noniin, siis se lenkki. Valmistauduin menemään lähi pelloille ja metsiin viettämään Ellan kanssa aikaa. Kumpparit jalkaan ja vettäpitävää kampetta päälle. Olin valmis löytämään myyränraatoja, hiirenpesiä ja epämääräisiä koiria kiinnostavia kasoja. PAH! Ei me mitään noita ehditty katsella. Ellalla oli kiire ja mun kumpparit vain lonksuivat! Se kierrätti minulla tyylipuhtaan Lassintien lenkin (3+ km). Ei paljoa pysähdellyt eikä sivuaskelia tien vasemmasta laidasta ottanut. Onko mun koira mielikuvitukseton, vai onko mun lenkkeilyreitit olleet niin mielikuvituksettomia, ettei koira yksinkertaisesti kuvitellutkaan muualle pääsevänsä?

Tänään/huomenna sitten nähdään miten Ellan kroppa reagoi tähän eiliseen lenkkiin. Tähän mennessä se on tehnyt max 1,5 km lenkkejä kerralla. Joinain päivinä noita puoltoistakilsasia on tehty useampikin, mutta yhtään yksittäistä pidempää köpöttelyä ei olla tehty. Eilinen oli kyllä kaukana köpöttelystä kun Ella kiskoi valjaissa melkein koko matkan. Koirantahtisuuden katkaisin siinä vaiheessa kun se olisi tuossa postilaatikon kohdalla aloittanut uuden kierroksen…

Vaikkei ne kumpparit lenkkikenkinä olleet parhaasta päästä, tulivat ne silti tarpeeseen. Kuoppainen Lassintie on mielestäni jo kuivunut kokonaisuudessaan paremmaksi kuin tämä meidän Jokirannantie. Joki on nyt liki tien tasalla ja on ihan turha kuvitella, että tiessä oleva kosteus valuu sieltä jokeen. Seuraava pelko on, että joki nousee vielä lisää ja vie tien mennessään. Huonokuntoinen pinta lähtisi nyt nätisti virran matkaan. Se voisikin lopulta olla tämän tien pelastus, sillä silloin tälle tielle olisi PAKKO tehdä jotain muutakin kuin vuosittaiset tekohengityslanaukset.

 

 

Huomenna saan tietää enemmän käteni tilanteesta. Olkapää ultrataan. Käsihän nyt toimii toki paremmin kuin heti onnettomuuden jälkeen ja kivut ovat lieventyneet. Tärähdyskipu on luonnollisesti häipynyt, mutta se jännä repivä juttu on siellä edelleen – siis sen, josta päättelin kaatumisen jälkeen, että nyt jotain meni rikki. Liikerajoitteisuuttahan tuossa tulehtuneessa olkapäässä on ollut jo piiiiitkään ja etenkin yösärkyä, mutta tuo uusi juttu tuli kaatumisesta. Tuo repivä tunne myös aiheuttaa tämän yksikätisyyden – tai no – pitäisikö puhua ennemmin 1,5 kätisyydestä (sormethan toimii jos kättä ei kovasti kohottele). Olkapään päälle tuli myös reilu viikko onnettomuudesta mojova mustelma. Kauan se kesti verellä tulla pintaan.

Luva on Rovaniemellä viimeisillään. Täällä jännätään!





Yleinen tie?

19 04 2012

Jos sinulla on joku vaihtoehtoinen reitti päästäksesi määränpäähäsi, voisitko valita sen ja kiertää Jokirannantien? Meillä on kevät…

Eikä se nyt niin kaukana ole, että JokiRANNANtie vaihtaa nimensä JoenALLAolevaksiTIEKSI:

Keväällä 2000 joki tuli pahasti yli laidan yhtäkkiä yhdessä päivässä. Seuraavana päivänä se vei sillan mennessään. Vesi ei ollut noin korkealla silloin. Alajuoksu on vielä jäässä ja lumen peittämä. Saapa nähdä miten tässä nyt käy.