Vielä on kes… eiku kautta jäljellä…

13 08 2017

Koiran elämä on mitä suurimmilta osin arkea, yhdessäoloa ja puuhastelua omistajan kanssa. Vaikka tässä näihin tarpeisiin koiria kasvatetaankin, ei se silti koiralle itselleen ole huono asia olla rakenteeltaan tasapainoinen ja jos siihen on kuorrutukseksi saatu ripaus kauneuttakin, niin kivahan sellaista on katsella, miksei jopa näyttelyissäkin käyttää jos intoa riittää.

Tämä vuosi ja erityisesti kesä on ollut monella tavoin meidän ”heimolle” menestyksekäs. Näyttelyissä on käyty vaihtelevalla aktiivisuudella. Aika usein kun on liikkeelle lähdetty, onkin sitten oltu isolla porukalla viettämässä yhteistä näyttelypäivää. Kimppakyydit ja yhteismajoitukset ovat myös olleet näkyvässä roolissa. Mukavaa on ollut ja yhdessä on iloittu menestyksestä. Joukkoon mahtuu toki niitä pettymyksenkin tunteita, eikä aina se oma suosikkikoira voita. Kateutta, mutinoita, natinoita, huonoa häviämistä ja jälkipeliä mahtuu lieveilmiönä tähän harrastukseen ja tämän edessä voittajan osa ei aina ole lainkaan helppo. Tätä harrastusta ei sovi ottaa turhan vakavasti ja kateuskorttienkin kanssa on mahdollista oppia elämään. Antti Tuiskun sanoja lainatakseni: ”Jos sisimmässä kaikki olisi hyvin, toisen paremmuuden ei pitäisi häiritä” (Me Naiset -lehti). Näyttelyt eivät tästä maasta loppumaan pääse. Kesäkautena varsinkin on joka viikonloppu eri paikkakunnilla paljon iloisia ihmisiä iloisen väriset ruusukkeet tai toivomaansa palkintosijaa osoittavat arvostelulaput kädessä. Ehkä järjestys on toisessa näyttelyssä katsontakannasta riippuen mieluisampi? Ehkä oma koirani voittaa tuolloin? Veikkaan ettei maapallo lopeta pyörimistään jos ”väärä” koira joskus voittaa ja sen omistaja tulee iloiseksi.

Ynnään tähän nyt tämän vuoden menestyjiä – niitä jotka ovat olleet tähän mennessä rotunsa parhaita, rotunsa parhaita veteraaneja tai saaneet sertin, jopa ehkä valioituneetkin. Linkitän myös tiedot KoiraNet-järjestelmään, josta kiinnostuneet voivat kurkata kenestä on virallisemmin kyse. Lisäksi laitan myös meidän kasvattajaluokkien kuvia. Yhtään samalla kokoonpanolla olevaa ryhmää ei muuten tänä vuonna ole esitetty.

Rotunsa parhaina palkittuja:

tutukemijutta
TuTu (ROP:t Tuuri, Kemi, Saarijärvi, VSP:t Erikoisnäyttely ja Jällivaara SE)
Kuva: Jutta Kilponen

KolliRhe
Kolli (ROP:t Erikoisnäyttely, Jällivaara SE, VSP:t Kemi, Raahe)
Kuva: Jonna Jussila

Mokkasta
Mokka (ROP:t Tromssa NO, Överkalix SE) Kuva: Jutta Kilponen

Pirkka
Pirkka (ROP: Tornio, VSP: Saarijärvi, lisäksi erikoisnäyttely BIS1-juniori)
Kuva: Petra Tiittanen

pinko
Pinko (ROP: Raahe) Kuva: Petra Tiittanen

Viljo
Viljo (ROP: Porvoo, Tuusula) Kuva: Jenni Flinck

20479701_10213640545030201_7267769737601606852_n
Priha (ROP: Goes, Oss, Groninge, Venray, Echt, Limburgia, Rotterdam NL & Dortmund DE) Kuva: Kynoweb

dio
Dio (ROP: Pello) Kuva: Jutta Kilponen

helka
Helka (ROP: Moletai LT, Moletai Baltic Winner LT) Kuva: Petra Tiittanen

marski
Marski (ROP: Kauhava) Kuva: Susan Hellman

ketku
Ketku (ROP: Tallinna EE, VSP: Varkaus) Kuva: Petra Tiittanen

Rotunsa parhaita veteraaneja:

femma
Femma (Kauhava, Tornio)

Katti1
Katti (Kemi, Raahe, Jällivaara SE) Kuva: Anne Walden

Sertivoittajia

Yllä esiteltyjen Pirkan (FI), Pinkon (FI), Viljon (FI), Prihan (NL & DE), Dion, Kollin (SE), Mokan (SE & NO), Helkan (LT) ja Ketkun (EE, FI, SE) lisäksi sertiruusukkeita ovat saaneet:

IMG_1346
Kiisu (Tornio)

dimma
Dimma (Porvoo) Kuva Jenni Flinck

hulta
Hulta (Tallinna EE) Kuva: Petra Tiittanen

Kasvattajaluokat:

kauhava
Kauhava (Marski, Wicca, Puhi & Pirkka), ROP-ryhmä, BIS2-ryhmä
Kuva: Susan Hellman

tornio
Tornio (Kiisu, Pinko, Pirkka & Dio), ROP-ryhmä
Kuva: Minna Lappi

IMG_6301.jpg
Tuuri (Marski, Katti, Pirkka & TuTu), ROP-ryhmä

erkkari
Erikoisnäyttely (TuTu, Minttu, Pirkka & Marski) KASV2 KP
Kuva: Mikko Palsola

gallivare
Jällivaara Ruotsi (TuTu, Mocca, Katti & Kolli) ROP-ryhmä, BIS4-ryhmä

saarijarvi
Saarijärvi (TuTu, Pirkka, Minttu ja Pinko) ROP-ryhmä, BIS3-ryhmä
Kuva: Paula Heikkinen-Lehkonen

Kemi
Kemi (Kolli, Dio, TuTu ja Pinko) ROP-ryhmä
Kuva: Jenni Flinck

Raahe
Raahe (TuTu, Dimma, Mocca & Kätyri), ROP-ryhmä, BIS2-ryhmä
Kuva: Petra Tiittanen

Valionarvoja ja muita näyttelytitteleitä on tullut tähän mennessä seuraavasti:

  • Kolli: POHJ & SE MVA
  • Mokka: C.I.B. (vaatii vielä vahvistuksen), POHJ & SE & NO MVA
  • Kiisu: FI MVA
  • Helka: C.I.B. LT MVA BALTV-17
  • Priha: VDH Europa Jugendsieger 2017 & BENELUX Winner 2017
  • Ketku: BALTJV-17 EE JMVA

IMG_8513
Kolli valioiduttuaan Ruotsissa. Kuva Jutta Kilponen

Erityisiä menestyksen hetkiä:

19221558_10155460053157360_5031027712652260784_o
Jenni esitti Tuurissa Marskin alusta loppuun saakka ja hienosti esittikin, sillä ensimmäisen kerran Jennin esittämä koira voitti oman sukupuolensa muut kanssakilpailijat. Nyt ei tarvitse enää kysyä, kuka esittää Marskin jos se ilmoitetaan näyttelyyn. Jenni on vapaaehtoinen heti. Itsevarmuus koirien esittämisessä rotukehissä myös kasvoi tällä reissulla runsaasti eikä Jenniä näytä enää niin jännittävän vieraidenkaan koirien esittäminen tarvittaessa.

19030391_10155460055417360_1634131137269044988_n
TuTu voitti Tuurin miljoonakoirassa ryhmän (ja ralliauton). BIS-kehässä ei sitten enää sijoitusta tullut, mutta…

20424330_10155625260607360_8549288597636879981_o
… Raahessapa TuTun tytär Pinko sitten olikin näyttelyn kaunein koira. Ryhmävoittajia oli tosin tässä näyttelyssä vain kaksi (Pinko ja komea sininen tanskandoggi), mutta BIS-voitto silti. Ei mitään tavallista kakkupalaa tälle rodulle, vaikkakin samana päivänä Kainuussa myös nuori cardinarttu voitti ryhmän ja BIS-ruusukkeen. Onnea sinne! Melko päivä rodulle oli tämä lauantai 29.7.2017.

(nämä 3 kuvaa yllä: Jutta Kilponen, Jutta Kilponen & Jonna Jussila)

Lopuksi

Vuotta on toki vielä jäljellä, vaikka näyttelyiden aktiivisin aika ajoittuu aina kesään. Edessä on isoja sisänäyttelyitä mm. Seinäjoella, Jyväskylässä ja tietenkin Koiramessujen voittaja-näyttelyt Joulukuussa Helsingissä. Osallistumista näihin ehtii meistä jokainen vielä miettiä ja harkita, tutkia kalenteriaan, lompakkoaan ja tehdä päätöksen ennen viimeistä ilmoittautumispäivää.

Tällä tekstillä kuittaan samalla loppukesän blogipäivityksien puutteen näyttelytuloksien osalta. Paljon muuta muistiin kirjoittamisen arvoista on toki tapahtunut. Näistä jokainen tapahtuma on varmasti tärkeämpi juttu kuin yksikään näyttelyruusuke tai ryhmäkehästä voitettu pölyä keräävä pokaali ja ansaitsevat ihan omat kirjoituksensa. Ne ovat enemmän sitä arkea ja elämää koiran kanssa, sellaista, mitä meidän Pawel (kuva alla) esimerkiksi viettää meillä 100%:sti. Sille ei tule kauneuskisoista menestystä edes puun takaa, ei vaikka se sellaisiin mentäisiin joskus vahingossa ilmoittamaankin.

 





Hyvää Omaa Elämää Märskikset!

7 05 2017

Viikonlopun aikana Märskikset muuttivat omiin koteihinsa ja meidän keittiöön kasattu pentuaitaus hiljeni tyystin ja täysin. Myös äitikoira Pätkis lähti omaan kotiinsa tänään saateltuaan ensin kaikki pentunsa matkaan ja annettuaan viimeiset emokoiran ohjeet elämäntaipaleelle.

18278585_10155336998177360_7558355460448312867_o.jpg

Aina kysytään, onko pentujen luovuttaminen haikeaa. Vastaan aina, että ei todellakaan ole ja näen kysyjässä pienen pilkahduksen joko epäuskoa tai tyrmistystä siitä, että onpas se tunteeton tapaus. Näen sen, vaikkei kysyjä sitä tarkoittaisikaan. Minä koen, että kun pentujen kodit on tarkoin valittu ja pennunostajan kanssa tutustuttu paremmin kuin parin sähköpostin verran sitä pentua ehkä pitkäänkin odotellessa, minulla ei ole syytä huoleen, murheeseen tai haikeuteen. Jos olisi, taustatyöt olisi tehty jotenkin huonosti. Uskon vilpittömästi uusien kotien taitoihin viedä pentua elämässä eteenpäin ja olen tällä tiellä tarvittaessa mielellään tukena. Me ihmiset olemme toki erehtyväisiä ja elämässä tulee eteen käänteitä, joille emme mitään mahda, mutta niitä ei sovi alkaa tuossa tilanteessa murehtia.

18319136_10155336995177360_3583493174027845308_o

Koen, että minulla on kunnia olla yksi pieni osa pennun elämänpituista taivalta ja suurimmaksi osaksi nämä elämänpituiset taipaleet tapahtuvat luonnollisesti muualla kuin meillä. Ei kaikkia voi pitää kotona. Sen tiedän jo syntymän hetkellä, joten se ajatus edellä pentujen kasvuaika mennään. Kaikki mitä niiden kanssa puuhataan, puuhataan pääasiassa siksi, että niiden loppuelämälle olisi näistä touhuista hyötyä. Ei siksi, että pennut ovat suloisia, ihania ja rakkaita, vaikka sitä toki myös ovat.

18358835_10155333459512360_495341179954134807_o

Ja jotta tämä penturumba ei tältä vuodelta olisi tässä, aloitti Kiisu juoksunsa. Jos kaikki menee oikein hyvin, tämä sama prosessi alkaa taas alusta heinäkuun loppupuoliskolla.





Voi hitsi, voi hitsinhitsi

21 04 2017

… heimo huijas ja huolella!

Pari kuukautta sitten minut jotenkin juonittiin keksimään yhteinen treenipäivä pääsiäisen seutuun Muhokselle Häntä ja Panta -hallille. Varasin pitkäperjantaiksi treenihallin 5 tunniksi ja olin mahdottoman iloinen kun treenaamaan ilmoittautui väkeä niin runsaasti ja vieläpä kaukaakin. Pääsiäinenhän oli matkustelun aikaa ja etelästä ehtisi vielä laskettelureissullekin treenien jälkeen. Missään kohtaa ei päässä välähtänyt mitään muuta kuin että hienoa – jengi tahtoo treenata yhdessä.

Ja mehän treenattiin. Koko viisituntinen käytettiin jokseenkin tehokkaasti tokottelun, näyttelytottumusharjoitusten ja agilityn kanssa. Yllätysvieraitakin saimme, vaan meillähän on avoimet ovet ja avoin mieli. Mikäs tässä on fiksuja koiria ja puheliaita ihmisiä esitellessä.

Treenien loppupuolella väkeä alkoi valumaan poispäin. Olihan ne pääsiäiskiireet ja matkan jatkumiset ihan ymmärrettävät. Me suljimme hallin oven tarkalleen ottaen 16.56 ja starttasimme kohti Raahea. Autossa kyytiläiset saivat idean, että mennäänpä syömään yhdessä. Ehdotin Liminkaa ja Hesburgeria, mutta se ei passannut. Josko vietäisiin koirat kotiin ja mentäisiin vaikka Raahessa Alto Mareen pizzalle. Oishan se nyt oikiampaa ruokaakin. Antoivat ymmärtää, että sen aukioloajatkin tarkastettiin kun epäilin aukioloa…

Kotona huollettiin pikaisesti koiria ja valmisteltiin pizzalle lähtöä. Minä uhkasin kehdata istua koko illan pipo päässä, vaikka hieman se arvelutti. Enemmän vain arvelutti ajatus pipottomuudesta päivän pipoilun jälkeen. Siinä pipouho päällä hypättiin autoon ja en millään käsittänyt miksi viiden ihmisen pitää käyttää kahta autoa. Ihan hyvin olisi yhdelläkin selvitty. Parkkipaikkojakaan ei olisi tarvittu niin kovasti.

Saara ja Mikko lähtivät ajamaan meidän edellä. Hiven minä siinä mietin, että miksei me paikalliset johdettu kulkuetta, mutta luotin heidän navigaattoriinsa. Näppäilin kännykkää ja kun nostin katseeni, oltiin kasitiellä – KASITIELLÄ!!! Mitä HITTOA! Keravalaisilla on kummat navigaattorit. Melkoinen kiertotie tulossa ja Petrakin odottaisi siellä pizzerialla ihan turhaan ja liian kauan. Siinä kohtaa kun ohitimme viimeisen kaupungin suuntaan kääntyvän tienhaaran, otin jo puhelun Saaralle, että päivittäkää se navinne ja kääntykää het seuraavasta oikialle pelastaaksenne vielä reitistä mitä voitte. Eivät kääntyneet. Ajoivat vielä hetken ja kääntyivät vasemmalle. Kun viimeinenkin u-käännöspaikka oli ohitettu, mä tajusin – nää vie mua kohti jotain josta en tiedä mitään. Siinä kohtaa ei ollut tien päässä enää mitään muuta varteenotettavaa paikkaa kuin Saloisten Jahtimaja ja sinnehän nämä kääntyivät. Piha oli täynnä autoja. Yllätyksen voima jysähti tajuntaan. Voi *aikuistensana*! Sisään oli mentävä…

Laulun jälkeen mulle annettiin tehtävä. Kortista piti tunnistaa kasvatteja ja muita heimolaiskoiria postimerkinkokoisista kuvista ja silmälasit oli tietty kotona.

Selvisin tehtävästä virheittä ja sain avata lahjani. Mulle oli hankittu heimologolla brodeerattu pyyhe, hierontalahjakortti ja Niskasen Johannan uunituore runokirja.

 

Maljojen nostamisen jälkeen syötiin yhdessä. Pizzaakin oli tarjolla, mutta pääruokana oli jauhelihakeittoa sellainen padallinen, että heimo söi siitä vielä seuraavanakin päivänä. Jälkiruokiakin oli suolaisesta makeaan ja Eren muurinpohjalätyt paistuivat ja maistuivat.

Saunakin lämpesi ja eipä hätää, tämäkin asia oli juilittu valmiiksi. Mulla oli repullinen puhdasta vaatetta, uusi pyyhe ja lempparisaunajuomaa kylmässä. Nämä veijarit olivat ottaneet kaiken huomioon.

Miksikö ne tämän teki? Helmikuun 9. päivä tuli 25 vuotta siitä kun minun taipaleeni cardigan-kasvattajana Railin rinnalla alkoi. Laulun uudelleensanoituksessa tiivistettiin syy juhlaan näin:

”Siitä kaikesta on jo tovi
ja heimon koko kasvaa vaan
on pentuja nyt yli kakssataa kirsua.
Meillä kaikilla on corgikoira
heimovaatteet ja päällikkö
Me tapaamme aina toisinaan
ja tahdomme yhdessä pelastaa maailmaa.”

Niinpä me sitten pelastettiin yhdessä sitä maailmaa tai ainakin koitettiin tehdä siitä hetkellisesti parempi. Illan aikana juteltiin, naurettiin, liikututtiin ja oltiin läsnä. Meillä oli juhlimisen lisäksi sellaisia elämää suurempia syitä olla yhdessä. Veikkaan, että tämä yllätys tuli tarpeeseen ei vain minulle, vaan myös monelle paikalla olleelle. Heimo tarttui hetkeen ja veti minut yllätetynkin mukaansa. Ette kuulkaa uskokaan kuinka kiitollinen minä tuolle porukalle olen? Niin sananiekka en ole, että osaisin sen sanoiksi pukea. Myönnän kuitenkin, että voititte 6-0. Taas jaksaa!

Tästä se lähti minun osuus Big-Wood’s tarinasta 9.2.1992

16487682_10155044840392360_5899049487029859893_o

… ja näin on edetty viime vuosina:

13781682_10154410474037360_1453868103584236477_n

Kamalasti jännittää millainen ryhmäkuva me saadaan 30.7.2017.

 





Joko kaduttaa?

10 05 2016

Ei kaduta. Ei kaduta yhtään, että nämäKIN pennut kasvavat täällä 9-viikkoisiksi. Ei kaduta, vaikka meno on melko villiä ja äänekästä ja keittiö on kuin hunnilauman jäljiltä ja varsinkin aamuisin aika haisevakin sellainen. Ei kaduta vaikka työtä on omat ja kavereiden kädet täynnä. Ei kaduta, vaikka ruokaa, herkkuja, hermoja, talous- ja vessapaperia ja pissapaperin virkaa toimittavaa tutkimuspöytäkreppiä kuluu paljon (sitä on muuten tähän mennessä kulunut hieman vajaa 600 m). Ei kaduta vaikka päivittäin joko astuu tai istuu pihalla pennunkakkaan (löytyipähän onneksi). Ei kaduta, vaikka pennut päättävät puoliltaöin, juuri unihorteeseen päästyäsi aloittaa yövillin. Nehän ovat vain koiranpentuja ja opettelevat asioita. Ne tarvitsevat rakkautta, ruokaa, pissapaperia, ihmisten huomiota, aktiviteetteja, turvallisia koirakontakteja ja ennen kaikkea toistensa seuraa oppiakseen opettelemaan mitä on olla koira.

IMG_5442

Uusin elämänkokemus on ollut meri. Pennut pääsivät sinne viime viikonloppuna lämpimän päivän päätteeksi. Oppaina olivat Pietu ja Eetu ja äitikoira TuTu. Reipasta väkeä olivat, eikä tassujen kastamishalukkuudessa ollut mitään ongelmaa. Jokainen räpiköi itsensä paitsi märäksi myös hiekkaiseksi. Pietu ja Eetu emäntineen ja isäntineen ovatkin olleet iso apu pentujen kanssa. Siitä valtava kiitos heille!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
kuva: Minna Lappi

Ensi viikonloppuna ollaan jännän äärellä kun 3 poikaa ja 2 tyttöä muuttavat omiin koteihinsa. Tätä on valmisteltu touhuamalla pentujen kanssa myös erikseen. Pentuoppaat on valmiina ja Musti ja Mirri -kasvattajakerhon tarjoamat reput odottavat ottajiaan. Pennut saavat mukaansa myös viltit ja omatekoiset pannat ja hihnat. Pannat ovat toki My Little Pony -teemaiset. Pojille siniset ja tytöille pinkit, yllättikö?

MLP

Kotiin jäävät Pinko (Twilight Sparkle), Priha (Flash Sentry) ja Pirkka (Hoity Toity). Niiden kanssa jatketaan elämänopintoja mitä erilaisimmissa tilanteissa. Siitä vasta jännää tuleekin ja kun tämä projekti on ohi, voidaan uudelleen kysyä, että kaduttaako….

 





#SWCSkasvattajapäivä16

26 04 2016

Olipa varsin mukava kasvattajapäiväreissu Tampereelle viime viikonloppuna! Mahtavan tiedollisen annin lisäksi tapahtuman ilmapiiri henki positiivisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Paikalla oli myös Corgiseuran tarvikevälitys, jonka tuotteet näyttivät menevän kaupaksi mukavaan tahtiin. Runsas osallistujamäärä (vajaa 60 henkilöä) ylitti varmasti kaikkien odotukset. Mukana oli paitsi kasvattajia myös useita asiasta kiinnostuneita corginomistajia, jotka halusivat syventää rotu- ja terveystietouttaan. Myös omien kasvattien omistajia oli paikalla mukavasti. Kiva kun tulitte!

IMG_9978

Kasvattajapäivän pääaihe oli luusto- ja nivelsairaudet. Puhujaksi olimme saaneet eläinlääkäri Juha Kallion, jonka luentokokonaisuus ”nivelvaivojen perusteet pentulaatikosta tuhkauurnaan” ylitti kaikki omat ennakko-odotukseni. Tiedollinen anti oli hyvin perusteellista ja perusteltua. Erityisen säväyksen esitelmälle antoi myös mielestäni se, että itsekin kasvattava Juha Kallio toi luentoonsa myös paljon kasvattajan näkökulmaa ja niitä kysymyksiä mitä kasvattajien päässä yleensä jalostuksellisessa mielessä pyörii tai ainakin pitäisi pyöriä. Tietoa tuli päivän aikana valtavasti. Onneksi muistiinpanojen tekeminen ei ollut välttämätöntä, sillä saimme luentomateriaalit koulutuspäivän jälkeen jaettavaksi osallistujien sähköposteihin. Tästä huolimatta, sain kuitenkin aikaiseksi muistiinpanojakin 11 B5-kokoista sivua.

Luennon ensimmäisellä osalla käsittelimme nivelvaivojen perusteita yleisellä tasolla. Perehdyimme nivelen rakenteeseen ja nivelten ja luiden kasvuun sekä niiden mahdollisiin kasvu- ja kehityshäiriöihin (mm. lonkkaniveldysplasia, kyynärniveldysplasia, osteokondroosi, polvilumpion luksaatio). Perehdyimme myös nivelruston vaurioihin ja nivelrikkoon. Oman osuutensa sai myös oikean rakenteen merkitys, siis se, että koira on rakentunut kaiken kosmeettisen kuorensa alla oikein. Riittävä kulmautuneisuus raajoissa tuo mukanaan joustoa, eikä kuormita niveliä. Se mahdollistaa koiralle tasapainoisen elämän ilman rakenteen epätasapainoisuuden mukanaan tuomia ylimääräisiä nivelrasituksia.

Juha Kallio näytti meille runsaasti röntgenkuvia lonkista, kyynärnivelistä, polvista ja selkärangoista. Lonkkien osalta erityishuomion sai löysyys. Näimme kuvat näteistä B-lonkista, jotka nk. PennHIP-kuvissa osoittautuivat kuitenkin todella löysiksi. Lonkkien löysyys vaivaa usein ja aiheuttaa erilaisia lihasjännityksiä, kun koira koittaa kontrolloida liikkeitään. Kuinka usein me corginomistajat sorrummekaan selittämään koiriemme lonkkakuvista, että niissä oli ”vain” löysyyttä. Niin, yllätys yllätys – corgeilla on aina löysyyttä. Ne suorastaan ovat ykkösiä PennHIP-järjestelmän tilastoissa… sieltä perästä päin vain.

Vaikka nivel- ja luustosairauksilla on toki geneettinen tausta, ei ruokinnan ja liikunnan merkitystä kasvuaikana saa missään tapauksessa unohtaa. Kävimme läpi kasvavan koiran ruokintaa ja liikuntaa. Tärkeintä kaikessa on maltillisuus. Koiran kuntoluokan tulisi pysyä samana koko kasvukauden. Pennun tulisi antaa liikkua mahdollisimman paljon omaehtoisesti pehmeällä pohjalla vaihtelevassa maastossa riittävän lyhyinä jaksoina tasaisesti pitkin päivää. Kasvavan koiran luuston tulisi kehittyä/muovautua normaalin rasituksen myötä. Jos taas sen kasvulinjat rasittuvat väärin, ei voida aina sanoa mikä on lopullinen syy kasvuhäiriöille.

13094409_10154278877289411_5767082582610441923_n

Juha Kallion mukaan kaikki harrastuskoirat tulisi tutkia ja arvioida luuston ja nivelien osalta ennen vakavampaa harrastuskäyttöä. Perusteluna tässä oli nimenomaan koiran terveyden suojaaminen. Vasta tuloksien perusteella voidaan tehdä arvio koiran soveltuvuudesta eri harrasteisiin ja kuinka sitä tulisi huoltaa ja ennaltaehkäistä sen mahdollisia ongelmia. Tässä yhteydessä kuulijakunnasta esitettiin kysymys corgien soveltuvuudesta agilityyn. Juha puki lyhyesti sanoiksi juuri sen, mitä itsekin olen koittanut päässäni viritellä. En vain ole osannut sitä tiivistää niin hyvin kuin hän. Juhan mielestä homma ei mene niin että ”Haluan harrastaaa agilityä. Haluan corgin”, vaan sen tulisi mennä: ”Haluan corgin ja jos se on terveydeltään ok, haluan harrastaa agilityä.”

Ensimmäisen osuuden lopuksi kävimme läpi vanhuskoirille tyypillisiä lihas- ja nivelvaivoja ja sitä, kuinka niiden diagnosoinnissa kannattaisi edetä.  Tärkeää on myös hoidon suunnittelu ja riittävä liikunta. Sitä kuunnellessa tuumasinkin, että meidän 15,5-vuotias Totti lienee palannut pentuaikaan takaisin, kun se liikkuu pehmeällä alustalla (takapiha) omaehtoisesti (vaeltelee) ja riittävän usein (haluaa alituiseen ulos vaeltelemaan).

Juha Kallion luennon kakkososa keskittyi corgeihin. Hän oli ihan selvästi tehnyt läksynsä ja perehtynyt corgirotujen tilanteeseen paitsi oman eläinlääkärikokemuksensa myös KoiraNetin ja meidän jalostuksen tavoiteohjelmien kautta.

Kenellekään ei varmaan tullut yllätyksenä, että yleisin luusto- ja nivelsairaus molemmilla roduilla on lonkkaniveldysplasia. Lonkkien erityispiirteenä on voimakas löysyys, mutta röntgenkuvissa erottuvat nivelrikkomuutokset kehittyvät kuitenkin suhteellisen hitaasti verrattuna moneen muuhun rotuun. Se lienee positiivinen asia vähemmän positiivisessa kokonaisuudessa. Lyhyet ja paksut luut ja laajat nivelpinnat aiheuttavat sen, ettei nivelpintoihin kohdistu yhtä suurta painetta huonossakaan nivelessä kuin korkeajalkaisilla roduilla.

Lonkkien keskiarvoksi Juha Kallio oli KoiraNetin perusteella saanut hieman C:tä huonomman kokonaistuloksen. Näinhän se on. Meillä on kuitenkin asiassa toivoa, sillä rodussa esiintyy vaihtelua (hyviä-huonoja), joten se on vielä jalostettavissa oleva ominaisuus. Peli olisi menetetty vasta, jos mitään muuntelua ei esiintyisi ja kaikki olisivat akselilla D-E.

13094424_10154279079714411_5475358277483065804_n

Kyynärnivelten kohdalla viitattiin rodussa esiintyviin kasvuhäiriöihin kyynär- ja värttinäluissa. Epätasainen luiden kasvu, jopa toisen luun ennenaikainen kasvulinjan sulkeutuminen, aiheuttaa kyynärnivelessä epätasaisuutta ja altistaa paitsi kivuille myös nivelrikkomuutoksille. Hoitona pahimmassa tapauksessa leikkaus. Kondrodystrofisille roduille on skyenterriereiden aloitteesta kehittelyssä oma tutkimusmenetelmä, jossa nivelen rakenne tutkitaan hieman eri tavalla kuin perinteisessä kyynärnivelkuvauksessa. Tämä tutkimus lienee roduissamme tulevaisuutta, mielenkiintoista sellaista. Käytännössä tällä hetkellä tärkeintä olisi jättää jalostuksesta pois ne yksilöt, joiden eturaajat ovat hyvin käyrät. Myös ulkomuototuomareiden koulutus nostettiin tässä yhteydessä esille. Itse siinä kohtaa tuumin, että meillä Suomessa se onkin ensiluokkaista verrattuna moneen sellaiseen maahan, josta meille ulkomuototuomareita virtaa miltei viikoittain erinomaista jakamaan. Kouluta siinä sitten niitä…

Selkäsairaudet ovat laaja kokonaisuus. Niiden diagnostiikka on usein hankalaa ja vaatii laajoja tutkimuksia, joiden saatavuus ei ole koko maan kattavaa. Diagnoosit jäävät toisinaan arvailuksi. Välilevytyrä ei välttämättä olekaan välilevytyrä ja DM-arvelu onkin joku muu sairaus. Corgien osalta esille nostettiin luonnollisesti välilevyrappeutumat, kalkkeumat ja välimuotoiset nikamat. Spondyloosi on corgeilla varsin harvinaista, mutta liittynee usein välimuotoiseen nikamaan.

Selkäongelmien ennaltaehkäisy ei ole aivan helppoa. Kun tarpeeksi tarkoin tutkitaan selät, päädymme toteamukseen, ettei täysin virheettömiä selkiä ole, vaikka osa muutoksista voi olla koiralle itselleen harmittomiakin. Vertailukelpoista tietoa maailmalta on vielä vaikea saada, sillä Suomi tekee selkätutkimuksissaan ja -lausunnoissaan pioneerihommaa. Missään muussa maassa ei selkiä näin tutkita ja lausuta kuin meillä Suomessa. Koska maailmanlaajuista tietoa on varsin vähän, ei monenkaan selkämuutoksen periytymismekanismia tunneta.

Lopuksi Juha Kallio totesi, että corgeilla lonkkaniveldysplasia on sekä tilastollisesti että kliinisin perustein tärkein vastustettava sairaus. Sellaista mitä voi mitata, voi kuitenkin jalostaa. Pelkkä mittaaminen (tässä tapauksessa lonkkien virallinen kuvaaminen) ei kuitenkaan ole jalostamista, vaan mittaustuloksia tulisi käyttää jalostuksen apuna. Se tarkoittaa huonojen karsintaa ja hyvien valintaa. Vaikka yhden asian jalostaminen on tehokasta, on kuitenkin huomioitava samalla muitakin ominaisuuksia. Tällä hetkellä jokaista D-lonkkaista corgia ei voi karsia pois jalostuksesta ennen kuin tilanne paranee, mutta niiden osalta tulisi suosia yksilöitä, joiden lähisukulaiset ovat terveempiä ja yhdistää näitä itseään parempilonkkaisiin. Luennolla nostettiin esille myös indeksijalostaminen ja osallistujaväki näytti olevan melko yksimielistä siitä, että cardiganeille pyydetään Kennelliitosta lonkkaindeksit. Pembrokeillahan nämä jo ovat (toivottavasti) käytössä jalostuksen yhtenä työkaluna eli apuvälineenä.

IMG_9991

Kasvattajapäivän lopuksi ulkomuototuomari Anneli Sutela kävi läpi corgien rotumääritelmiä ja rodussa tällä hetkellä puhuttavia ulkomuotoon liittyviä kysymyksiä. Edessä oli kaksi urheaa mallikoiraa (pemu uros ja cardi narttu) ja seinälle heijastettiin rotumääritelmää kohta kohdalta rinnakkain. Yleisö osallistui luentoon aktiivisesti ja loppujen lopuksi aika ei riittänytkään aivan kaikkeen siihen materiaaliin, jota oli varauduttu esittämään. No jäipä jotain ensi kerrallekin. Siinä luennon lomassa tuli monesti todettua, että englantilaisille rotumääritelmille on tyypillistä, etteivät ne ole kovin pikkutarkkoja. Rotujen eroavaisuudet ja tietyt yksityiskohdat, kuten esimerkiksi mittamääreet ovat aika ympäripyöreitä. No ei ole enää ainakaan yhden asian osalta. Tietyissä tapauksissa ”melko” = 15 cm. Se tuli nyt viimein mitattua!

IMG_9999

Kun päivä päättyi klo 17 oli hämmästyttävää huomata, kuinka nopeasti se 7,5 tuntia kuluikaan. Kotimatka sujui mukavasti. Siitä erityiskiitos matkaseuralaisille Mirkulle, Jennille, Marikalle ja Jutalle. Lähdetään toistekin tällaiselle yhteismatkalle, eikö?





MLP:t 5 viikkoa

18 04 2016

Kylläpä on mennyt hujauksessa tämä 5 viikkoa. Pienistä marsuista on yhtäkkiä tullut murisevia, haukkuvia ja toisinaan haiseviakin koiranalkuja. Niillä on alkanut elämänkoulu, jossa lukujärjestyksessä vuorottelevat ainakin äidinkieli (kuinka puhun koiraa), ilmaisutaito (kuinka kerron asioita ihmisille), liikunta (hypin, pompin ja juoksen), käsityöt (oikemmin hammastyöt), kotitalous (lähinnä sen hyödyntäminen syömällä hyvin), luonnontieteet (ympäristön tonkiminen ja kaivaminen) ja tietenkin uni. Näistä viimeksi mainittu taitaa olla vielä suurimmassa roolissa ajallisesti.

tutunkans

Vieraitakin on jo käynyt melko paljon. Vieraissa on ollut niin pientä kuin isoakin ihmistä ja jopa pari kilttiä vierasta koiraa (Pietu & Eetu). Varmaan loppuviikosta, oletettavasti sunnuntaina (lauantai menee minulla Tampereella Corgiseuran kasvattajapäivillä) siirrymme vaiheeseen, jossa myös pennut tekevät vierailuitaan. Ne pääsevät autoilemaan pieniä reissuja TuTu-emosen kanssa ja näin saadaan niiden maailmankuva vähän laajentumaan. Kutsumme itseämme vähän kylään sinne sun tänne ja ihan varmasti hyödynnämme sitä treenikämppäämmekin.

IMG_9357.jpg

Ulkoilun kanssa on ollut vähän ongelmia. Meidän piha on ihan liian märkä pentujen ulkoiluun. Jossain määrin sula treenikenttämme on taas sen verran kaukana ikkunoistamme, että pentujen ulkoilua ei voi hetkeksikään jättää valvomatta. Aikamme tuskailtuamme keksittiin väliaikaisratkaisu eli kompromissin poikanen. Etupihan kuistille rajattiin pentuaitauksella alue, jonka lattia peitettiin vanhoilla matoilla ja vetbed-alustoilla. Tällä virityksellä mennään siihen saakka kunnes etupihalla on muutakin kuin vettä ja kuraa. Eipä silti, sateista ja kylmääkin on suurimmaksi osaksi ollut, joten ei kyllä pihan tilanteen lisäksi ole säätkään suosineet. Ei pentuja ole tarkoitus kylmettääkään.

13010879_10154145825487360_2523475618653942059_n

12963942_10154145838442360_6631520399240301804_n

Ruokaa alkaa kulua jo melko mukavia määriä. Pientähän tuo vielä toki on siihen nähden mitä se tulee luovutusiän paikkeilla olemaan, mutta niihin reiluihin t-lusikallisiin, joilla homma aloitettiin, on tullut roima määrällinen korotus. Tämän lisäksi TuTu vielä keksi alkaa oksentamaan pennuille omista ruuistaan imettämisen lisäksi. Oksentaminen ja imettäminen ei kyllä tee yhtään hyvää TuTun vielä erinomaiselle yleiskunnolle, joten yritämme estää oksentelun ruokkimalla TuTun pennuista erillään ja pitämällä sen niistä kaukana vielä tovin ruokailun jälkeenkin. Imettämiseen emme puutu. Sen saa TuTu lopettaa itse sitten kun kokee sen tarpeelliseksi. Se on koiraäidin tehtävä. Varmaan toki se oksentelukin olisi, mutta meillä ihmisillä nyt kyllä on tarkoitus ”oksentaa” pennuille ruuat pakasteesta, jääkaapista, puurohiutalepaketeista ja koiranruokapusseista. TuTun ei tarvitsisi tästä huolta kantaa.

IMG_9422

 

Pennuista pitkätukkapennut ovat jo kotinsa valinneet. Muiden osalta tilanne on vielä auki sen osalta kuka menee minnekin. Napapiirin sankareita lainatakseni, tässä on vielä pari muuttujaa ennen kuin asiat loksahtavat paikoilleen. Niistä pienin ei ole suinkaan se, että en ole omaanikaan vielä noista osannut valita. Toinen soopeleista tytöistä on meidän Pinko, Big-Wood’s Twilight Sparkle. Toisesta tulee sitten Pinkie Pie, mutta kummasta? Brindle pitkätukkatyttö on Rainbow Dash. Pojat ovat Big MacIntosh, Flash Sentry, Hoity Toity, Shining Armor ja hevilettipojasta tuli tietenkin Fancy Pants. Kaikki nimet on My Little Pony-piirroshahmoja ja näitä tuotteita (nuket, ponit ja muu krääsä) keräilevän Jennin nimeämiä. Koska nämä eivät ole poneja, olkoon ne sitten yhteisnimellä My Little Puppyt.

Tässäpä 5-viikkoiset MLP:t Jennin kuvaamana 17.4.2016

Tytöt:

IMG_8746IMG_8863IMG_8955

Pojat:

IMG_9003IMG_9065IMG_9124IMG_9214IMG_9263

Kuten kuvista näkyy, kuvausolosuhteet eivät olleet suotuisat. Meinasi vähän sadella…

Tähän loppuun vielä samana iltana otettu yhteiskuva. Kuvaajana Minna Lappi:

MLP13055829_10154223745323578_5371135453388747561_o





My Little Puppyt

31 03 2016

Huolikierre on taas alkanut, meillä on siis pentuja. Ensin oltiin huolissaan miten TuTun astutus onnistuu, tuleeko pentuja. Kun varmistui, että tulee pentuja, oltiin sitten huolissaan miten synnytys menee. No menihän se – hitaasti, avustaen. Meidän 12-tuntinen sessio eläinlääkärissä päättyi sektioon ja kahden viimeisen ulosottoon oikoteitse. Kun tästä huolesta päästiin, oltiinkin sitten huolissaan lähteekö kaikki sujumaan kotona hyvin. Onneksi olin talvilomalla, niin sain olla ihan kaikessa rauhassa väsynyt… ja huolissaan. Väsynyt olin oikeasti, huolissaan ihan turhaan, sillä TuTu hoiti hommat rankasta synnytyspäivästä huolimatta loistavasti. Kahdeksikko ei olisi voinut saada parempaa emokoiraa.

IMG_4119

Olin jo ehtinyt tottua ajatukseen, etten olisi hetkeen huolissaan, mutta pentujen ollessa 2-viikkoisia TuTu sairastui yhtäkkiä rajuun mahatautiin, joka valvotun ja yllätys yllätys huolta täynnä olleen yön jälkeen loppui yhtä pikaisesti kuin alkoikin. Liekö syy mokomaan joku ulkoa lumen alta kaivettu TuTun mielestä syömäkelpoinen asia vai ruokaan lisätty uusi liha-ateria – en tiedä, enkä oikein enää välitäkään. Pääasia on, ettei enää tästä tarvitse olla huolissaan.

10329153_10154056251312360_1898788270636517736_n

Olisiko nyt aika olla huoleton? Ehei. Nyt olen huolissaan siitä, kuinka onnistun valitsemaan kaikista ihanista pentukyselijöistä pennuilleni omat ihmiset ja kuinka ne, joille ei välttämättä tästä pentua riitäkään, onnistuvat löytämään itselleen jostain muualta sen parhaan ystävän – sellaisen jota voin heille suositella. Hölmö aihe olla huolissaan, mutta omapa on huoleni.

Kun pennut ovat sitten aikanaan lähteneet, olen sitten huolissaan siitä, kuinka yhteiselo lähtee sujumaan. Tuleeko mutkia matkaan? Onko pentu onnellinen, terve ja perheensä odotuksia vastaava? Miten siellä menee? Kun koira kasvaa, huolissaan olon aiheet muuttuu iän mukana. Lopulta sitä on huolissaan siitä, miten siellä perheessä pärjätään veteraanikoiran poistuttua ajasta iäisyyteen.

12321506_10154096795922360_7098162730842719306_n

Toisinaan sitä on niin väsynyt huolissaan oloon. Sitä miettii, että alkaisi puuhata vain uroskoirien kanssa ja ostelisi itselleen niiden jälkeläisiä. Seuraisi sivusta kun muut ovat huolissaan ja nyökkäilisi ymmärtävästi.

Ilmeisesti sitä vain ei ole vielä tarpeeksi väsynyt siihen kun tätä aina toisinaan tulee harrastettua – koirankasvatusta siis. Ehkä tämä vielä antaa enemmän kuin ottaa. Tai ei se mikään ehkä asia ole. Antaa se. Ei tämä pelkkää huolissaan oloa ole. Kyllä sinne sekaan mahtuu paljon iloakin jopa enemmän kuin huolta. Olen niin onnellinen kaikista niistä ihmisistä, kasvattien perheistä jotka ovat ottaneet huolenaiheitani hoiviinsa. Heistä on tullut tärkeitä kavereita, ihan Ystäviäkin. Vastoinkäymisten kohdatessa he ovat jakaneet kanssani huolissaan olon tai oikeastaan minä olen jakanut heidän huolensa, yrittänyt ainakin. Aina sekään ei kuitenkaan onnistu täydellisesti kun jo yksinkertaisesti välimatka auttamiselle voi olla sellainen, että huolten jakaminen onnistuu vain kaukona. Parhaani olen kuitenkin yrittänyt ja kyllä – olen ollut huolissaan astutuksesta hautaan saakka.

943860_10154106146112360_4560028698352496045_n

Vielä yksi huoli pitää mainita tähän loppuun. Olen huolissani siitä, osaanko kylliksi kiittää niitä, jotka auttavat minua olemaan vähemmän huolissani. Näitä ovat Ystäväni, jotka valvovat kanssani öitä tai vaihtavat ajatuksia, kun olen… hei… huolissaan ja väsynyt. Näihin kuuluvat myös ne kasvatinomistajat, jotka pyyteettömästi ovat valmiita ajelemaan erilaisiin tapahtumiin auttaakseen esimerkiksi järjestelyissä tai vain vaikkapa vain viettämään aikaa yhdessä ja tällä tavoin vähentämään huoltani siitä miten koiran kanssa sujuu. Yhdessä treenaaminen, lenkkeily tai muuten vaan ajan tappaminen on minulle tärkeämpää kuin uskottekaan. Nöyrästi siis kiitän teitä kaikkia. Vähennätte huoltani. Kuinka isoa se olisikaan ilman teitä?

 

 

 

 





Kiitoksen paikka

26 12 2015

Joulun aika ja siihen hiljentyminen on mahdollistanut asioita, joihin kiireisen syksyn aikana ei ole ollut mahdollisuutta. Yksi niistä asioista on ollut tämä blogi ja tänne tekstin tuottaminen. Asiaa olisi kyllä ollut kovastikin ja moni teema on pyörinyt mielessä. Siihen se on sitten jäänytkin ja osa noista asioista on jo pyörinyt niin kauas mielestä, etten niitä kyllä enää kiinni saa. Siispä myönnän nöyrästi, jopa tuumineeni koko blogin alasajoa, mutta josko kokeillaan vielä. Kirjoitetaan kun on asiaa ja aikaa pukea se sanoiksi. Ei paineita, ei aikatauluja. Ei aktiivista toimintaa, mutta toimintaa toisinaan kuitenkin. Annan itselleni luvan, että ei ole pakko jos ei a) ehdi, b) jaksa tai c) muuten-vaan-huvita.

IMG_7249

Aktiivisuus liittyy myös tämän blogikirjoituksen aiheeseen. Suunnittelin Corgiset-lehteen artikkelia/yhteenvetoa corgirotujen aktiviteettitilastoista eri harrasteiden parissa. Tätä varten katselin Suomen Kennelliiton KoiraNet-järjestelmää ja mietin kuinka tämän toteuttaisin. Valmista en vielä aikaan saanut, sillä sieltä puuttuu vielä loppuvuoden koetuloksia, mutta jonkinlaisen suunnitelman olen jo päässäni muodostanut siitä, mitä tuo artikkeli aikanaan tulee sisältämään. Siinä sivussa laskeskelin omien kasvattien osallistumisaktiivisuutta ja tulin hyvin hyvin iloiseksi, tyytyväiseksi ja kiitolliseksi tästä vuodesta, joka alkaa nyt olemaan ehtoopuolella. Oli suorastaan hämmentävää huomata, että KoiraNetissä tässä vaiheessa (24.12.15) olevista welsh corgi cardiganien tekemisistä kaikista, yhteensä 294 agility-, toko-, rallytoko- ja mejätuloksesta 40% oli kasvattieni tekemiä. Nämä tulokset ovat tehneet 12 eri BW-koiraa, joista 1 on kilpaillut kahdessa lajissa.

kaikki

Näistä koetuloksista vähintään yhden tasoluokkansa ykköstuloksen tai vastaavaan (Rally-toko HYV, agility nolla) sai taulukossa mukana olevien tuloksien perusteella 10 koiraa. Siis melkein jokainen kokeisiin osallistunut.

IMG_1540

Suvi ja Ellu (BW Duchess) saivat RTK-koulutustunnuksen syksyllä 2015

Koska olin hautautuneena KoiraNetin syövereihin, tarkastelin myös samalla Suomessa saavutettujen näyttelytulosten jakaumaa ja määriä. Näyttelyiden osalta tulokset ovat jo KoiraNetissä kokonaisuudessaan vuodelta 2015, joten näiltä osin tilastot ovat lopullisia. Cardiganeille kirjattuja näyttelytuloksia oli yhteensä 1111 ja näitä oli ollut tekemässä 326 koiraa. Näistä tuloksista 116 (9,6% kaikista) oli kirjattu yhteensä 31 Big-Wood’s kasvatille. Tämä oli kasvattajakohtaisesti aktiivisinta, sillä seuraavaksi eniten kasvattejaan liikkeelle saanut kasvattaja oli saanut näyttelytuloksen/-tuloksia 26 kasvatilleen. Aktiivista toimintaa toki sekin. Ei käy kieltäminen.

Eniten näyttelyissä käyneellä Big-Wood’s-koiralla oli vuoden 2015 aikana 10 näyttelyä (Suomessa) ja 1 näyttelyn käyneitä oli 8. Huomionarvoista oli myös se, että melko monessa näyttelyssä, jossa kasvattejani nähtiin, oltiin sitten liikkeellä isommalla porukalla ja niissä esitettiin myös kasvattajaryhmä. Eniten  meitä oli kerralla erikoisnäyttelyssä, jossa kehässä nähtiin 22 BW-koiraa. Se on piirua vaille neljäsosa kyseisen erikoisnäyttelyn kokonaisosallistujamäärästä. Käsittämätöntä, vaikka itse sanonkin!

Melko hyvinkin niissä näyttelyissä on mennyt. KoiraNet antaa helposti muutamalla hiiren klikkauksella koko rodun statistiikan tulosten osalta. Pientä käsityötä aiheutti vain laskea BW-koirien vastaavat luvut. Tämän puuhastelun jälkeen pylväät näyttävät seuraavilta:

nly_laatuarv

Voisi melkein sanoa, että meillä on tulostasolla mennyt hienosti ellei jopa loistavasti. Big-Wood’s koiria on osallistunut vuoden aikana 21 näyttelyyn. Näistä kahdessatoista olemme esittäneet kasvattajaryhmän ja joka kerran se on myös ollut ROP-kasvattajaryhmä. Erikoisnäyttelyn lisäksi BIS-kasvattajakehästä tuli sijoitus kaksi kertaa.

IMG_4338

Ylivieskan KV-näyttelyn BIS-4-kasvattajaryhmä (BW Triumph Renown, Scat Cat, Cute Marie ja My Igloo Ingo)

Suomen muotovalioksi ovat valmistuneet BW Bilberry, Ken On Kultaa, Graenous Grenade, My Ihq Indica ja Thomas O’Malley.  ROP-ruusukkeita on BW-koirille tullut 12 ja VSP-ruusukkeita 7. Sertejä on pokattu vuoden aikana 15 ja kansainvälisiä sertejä eli CACIBeja 14. Varasertejä ja varacacibeja en edes laskenut. Kaikesta näyttelykäynti- ja tuloslaskennasta ovat poissa myös tuontikoiramme Pontus ja Sisu, jotka keräsivät yhteensä 5 sertiä.

Ihan lopuksi korostan, että koe-, kilpailu- ja näyttelytulokset eivät ole omasta näkökulmastani alkuunkaan se tärkein asia koiran omistamisessa. Jokainen meiltä lähtevä koiranpentu lähtee ehdottomasti lemmikiksi ja seuralaiseksi ilman mitään velvotteita osallistua yhtään mihinkään järjestäytyneeseen koiratoimintaan. Tämän vuoksi olen kiitollinen siitä, että koirien omistajat ovat halunneet olla tällä tavalla omasta tahdostaan aktiivisia, kirjauttaa Suomen Kennelliiton tietokantoihin tuloksia ja näin ollen antaa paitsi minulle myös muille rodun harrastajille virallista tietoa. Ilmaistakaan se ei ole ollut.

IMG_5910 – Kopio

Jani ja Ilpo (BW Kulta Into Pii)

Kasvattajana olen ihan yhtä iloinen, tyytyväinen ja kiitollinen niistä kuvista, kuulumisista, tarinoista ja yhteydenotoista, mitä vuoden kuluessa olen saanut. Joulutervehdyksiä (kortteja ja sähköisiä kuvia) tuli runsaasti. Niistä välittyi aina se, kuinka rakas perheenjäsen se meiltä lähtenyt koira siellä omassa kotonaan onkaan. Sehän se on tärkeintä. Aina.

Big-Wood’s päivien 2015 osallistujia. Tämä on sitä parhautta kasvattajan näkökulmasta. Ollaan yhdessä koiriemme kanssa!

 





Kiitollinen, ylpeä, väsynyt mutta onnellinen

24 07 2015

Edellisestä päivityksestä on taas yli kuukausi. Njäh! No tulospuolella uutisia on pyritty pitämään ajan tasalla Big-Wood’s-kotisivuilla, joten mitäpä noita asioita toistamaan. Hyvin on mennyt, erinomaisesti jopa. Täsmäiskuja ja sen tapaisia on tipahdellut siellä sun täällä. Suurin superjuttu oli Ylivieskan kansainvälisen näyttelyn kasvattajaryhmä, joka näytti jo etukäteen varsinaiselta dream teamilta. Se sijoittuikin lopulta näyttelyn 4. parhaaksi ryhmäksi. Onnea meille kaikille!

Minttu, Hiski, TuTu ja Mokka

Minttu, Hiski, TuTu ja Mokka – se uusi Dream Team

Viime viikonloppuna oli koirankasvattajana olemisen vuotuinen kohokohta kun kasvatinomistajia ja kasvattien jälkeläisten omistajia kokoontui meille viettämään nk. Big-Wood’s-päiviä. Vuosi vuodelta nämä paisuvat isommiksi, mutta tiedättekö mitä – ei haittaa YHTÄÄN! Arvostan suuresti sitä, että tätä vuotuista viikonloppua odotetaan ja sinne halutaan tulla sanoin joukoin. Tänä vuonna yhteenlaskettu henkilömäärä kapusi komeasti yli 40 paremmalle puolelle. Koiria ei edes yritetty laskea. Viime vuoden tavoin saimme myös tänä vuonna joukkoomme jopa vielä rotuun tutustuvia henkilöitä satojen kilometrien takaa. Näin kasvattajana se kertoo kieltään siitä, että vaivaa koiranhankinnan eteen halutaan tehdä ja nähdä. Koiran hankkijan vinkkelistä ajateltuna taas en keksi parempaa paikkaa tutustua kiinnostavaan rotuun lähemmin kuin tällaiset kekkerit, joissa rodun hyvistä ja huonoista puolista voi keskustella myös niiden koiranomistajien kanssa – ei vain kasvattajien.

Tänä vuonna mukaan saatiin myös kansainvälistä väriä kun Big-Wood’s Gruffudd Grituksen omistaja sekä meidän Ellan, Piikan ja Pontun kasvattaja Eileen Englannista ja Big-Wood’s Tiny Checkmaten & Do Controversian omistaja sekä Misiun, Vitsin ja Pawelin kasvattaja Dorota Puolasta saapuivat torstai-iltana vieraaksemme. Seuraavat vieraat saapuivat perjantaina ja lauantaina Ylivieskan näyttelyn jälkeen leirimme alkoi jo vaikuttaa massiiviselta. Kentällä oli asuntoauto, meidän Nissanissa yövieraat, leikkimökki asutettu ja jokaisessa talon nukkumiskelpoisessa huoneessa niin ihmis- kuin koira-asukkeja. (Ensi vuonna tulijoille tiedoksi, että yksi kelpo telttapaikkakin on nyt keksitty.) Ilta istuttiin näyttelyteltan uumenissa kuistilla sääskiä paossa ja sitä juttua riitti yllättäen aina pikkutunneille asti.

Yhteiskuvassa suurin osa osallistujista.

Yhteiskuvassa suurin osa osallistujista.

Sunnuntaina koitti sitten se H-hetki. Aamulla täällä leireilleet tarttuivat ripeästi toimeen ja kentälle nousi näyttelyteltoista katosta, opasteet löysivät paikoilleen ja kahvit ja salaatit alkoivat valmistua. Säätiedotus enteili vesisadetta, joten hieman jännän äärellä oltiin. Pelko oli kuitenkin turhaa, sillä taas jälleen kerran se rankkasade pyyhki ohi muutaman kilometrin päästä ja meillä vain aurinko paistoi. Oli oikeasti kesä!

Pikkuhiljaa väkeä alkoi valua paikalle ja päivä avattiinkin näyttelytottumusharjoituksilla noin puoliltapäivin. Kilpasilla ei ollut tarkoitus tässä lajissa olla lainkaan, mutta en voinut olla antamatta kannustuspalkintoa Kätyriä koirakseen lainanneelle porukan pienimmälle.

Tuleva junior handler?

Tuleva junior handler?

Päivän aikana kentällä treenattiin myös agilityä ja tokoa. Ajatuksena lähinnä on, että halukkaat pääsevät kokeilemaan ja kokeneemmat taas esittelemään lajia. Ohjelmassa ollut rally-toko jäi nyt kytemään ensi vuodelle kun ajan määrä on rajallinen. Samaan aikaan Petra ja Dorota kuvasivat minun seisottamia koiria. Posekuvien galleriasta voi katsella mitä aikaiseksi saatiin. Päivän muita kuvia löytyy toisesta kuvahakemistosta.

Hiskikin kokeili agilityä

Hiskikin kokeili agilityä

Ruokapuoli näyttelee aina melko isoa roolia näillä päivillä. Nyyttärikestipöytä notkui taas herkkuja ja kukaan ei varmasti jäänyt ilman suuhunpantavaa. Oli makeaa, suolaista ja kuumaa ja kylmää janonsammuttajaa sopivassa suhteessa.

Ruuhkaa tarjoilussa

Ruuhkaa tarjoilussa

Dorota toi tuliaisiksi ja päivien aikana jaettavaksi hienon cardigan-amppelinpidikkeen. Vielä sunnuntaiaamuna emme olleet yhtään varmoja siitä miten tuo kaunis esine jaetaan. Yhtäkkiä muistin joskus kirpputorilta ostamani aarteenetsintäkortit ja siinähän se kisa sitten olikin. Kisaa ei ratkaisisi koiratietämys, koiran koulutustaso, näyttelymenestys tai mikään muukaan, vaan yksinkertaisesti hauskanpito, nopeus ja tuuri. Vartin kestäneen kisan aikana ja sen jälkeen nähtiin hilpeitä suorituksia ja voittajaksi leivottiin joukkue Julia ja Tiia. Amppeleita oli kuitenkin vain yksi ja heillä talouksia kaksi, joten lopullinen voitto ratkaistiin ”isompaa kiveä vetäen” kun ensin oli selvitetty mikä on vasen ja mikä oikea. Tiialle osui lopullinen arpaonni.

Julia ja voittajan-on-helppo-hymyillä Tiia

Julia ja voittajan-on-helppo-hymyillä Tiia

Päivän päätteeksi istuimme alas kuuntelemaan Eileenin esitelmää rotumääritelmästä ja koirien anatomiasta. Esimerkkikoirakseen hän valitsi kentällä olleista koirista hetkeäkään miettimättä kermanvärisenä rekisteröidyn Ilpon (BW Kulta Into Pii), joka talvikirsustaan huolimatta oli erinomainen mallikoira tähän tarkoitukseen.

Sirin vuoro olla läpikäytävänä

Sirin vuoro olla läpikäytävänä

Ilpo käytiin läpi kohta kohdalta ja lopuksi sen viereen tuotiin omasta porukasta esimerkkikoiria, joilla sama ominaisuus ei ollutkaan aivan niin hyvä kuin Ilpolla. Näillä esimerkeillä aukeni varmasti monelle anatomiaerot paremmin kuin pelkistä kuvista koirakirjan sivuilla. Jokainen sai myös omin käsin käydä nämä erot kokeilemassa jos kiinnosti – ja kiinnostihan se toki. Homma levisi lopuksi positiivisessa mielessä käsistä, kun melkein jokainen kentällä ollut koira kävi vuorollaan porukan kopeloitavana ja ruodittavana. Olin niin ylpeä seuratessani porukan intoa ja kiinnostusta asialle. Lopuksi Ilpo kruunattiin epävirallisimmista epävirallisimman open showmme voittajaksi pinkeistä pinkeimmällä ruusukkeella.

Nopeaoppinen handleri Jani, nopeaoppinen posettaja Ilpo ja kokeneempi ulkomuototuomari Eileen

Nopeaoppinen handleri Jani, nopeaoppinen posettaja Ilpo ja kokeneempi ulkomuototuomari Eileen

Muutama erikoisvieras tulee nelijalkaisista ehdottomasti mainita. Paikalla olivat päivän aikana vanhin kasvattini Jola (BW Yolana), joka täytti edellisviikolla 15-vuotta ja tietojeni mukaan ainoa elossa oleva edesmenneen Titukseni (BW Queshi Quardian) poika Onni (Brian). Kiitos kun saimme nähdä nämä ikäkoirat menossa mukana. Myös oma melkein 15-vuotias Totti teki pikkumutkan kentällä, mutta koska omille koirilleni nämä päivät ovat yleensä aika tylsiä, niin visiitti jäi lyhyehköksi. Nuorinta Big-Wood’s settiä edustivat 4-kuiset sisarukset Hulta ja Mauri (BW Peggy Armstrong & Nick Rowan).

Onni 14-vuotta

Onni 14-vuotta

Nuorin ja vanhin: Hulta 4 kk ja Jola 15 v

Nuorin ja vanhin: Hulta 4 kk ja Jola 15 v. Kuvassa kirjaimellisesti patsastelee myös Jolan isoisoäiti Noela, joka eläissään oli kaikkea muuta kuin puiseva.

Päivä päättyi vielä meille yöpymään jääneiden kanssa saunomiseen ja illan istumiseen. Päivän tapahtumat käytiin läpi moneen kertaan. Iloa ja naurua riitti jälleen pikkutunneille saakka.

Kolli ja Kollin kamera

Kolli ja Kollin kamera

Maanantaina ohjelmassa oli edellisvuonna aloitettu uimasillelähtöperinne. Nyt Kolli sai kameran selkään ja sen vesisekoilu on nyt ikuistettu Mikon editoimana videoksi. Muita uimasilla olijoita olivat Kiisu, Tuittu, Emma, Iita, Mölli, MutQ ja Kunkku. Koirat touhottivat ja me kuvasimme eri aparaateilla tätä ilottelua. Iltapäivällä grillattiin edellispäivän rääppiäisistä koostunut tuhti ateria ja illalla ajeltiin maakuntamatkailua Nissanilla.

Tiistaina vieraslista hupeni vain Eileeniin ja Dorotaan. Pitkän ja hitaan aamuherätyksen jälkeen päivän ohjelmaan otettiin Eileenin harrastus geokätköily. Käytiin ratkaisemassa Raahen museon arvoitus ja noukkimassa pois pari muuta paikkakunnan kätköä mukaan lukien yksi, joka jäi muutama vuosi sitten Eileeniltä ja minulta löytämättä. Nyt on tuokin puute korjattu.

TuTu ja minä tomerina

TuTu ja minä tomerina

Geokätköilyn jälkeen oltiin jo myöhässä TuTun ja Luvan agilityreeneistä, mutta ihan kelvosti niihin ehdittiin kun oltiin ripeitä. TuTun kenraaliharjoitus lauantain ensimmäisiä virallisia kisoja ajatellen oli varsin kelpo. Luvakin touhusi Satun kanssa jo melko keskittyneesti. Ratana oli yksi MM-karsintojen radoista, joten ainakin TuTun osaamisalueen ulkopuolella oltiin ja tehokkaasti, mutta yhdellä riman pudotuksella se ensimmäisen kierroksensa selvitti. Rima tuli alas okserista, jollaista se ei koskaan ole mennyt. No nyt on. Dorota otti vauhdikkaita kuvia treeneistä.

Keskiviikkona oli aika laskea Camp Big-Wood’s liput ja kasata leiri. Dorota ja Eileen lähtivät kotimatkalle ja minä kaaduin kesäflunssan uuvuttamana ensin petiin raahautuen sieltä lopulta käymään läpi tuhansia viikon aikana otettuja kuvia. Niiden parissa meni huomaamatta melkein koko torstaikin, jolloin kurkkukipu vei jo miltei äänenkin. Väsymys alkaa nyt perjantaina vaihtua onnellisuudeksi ja ylpeydeksi siitä, että olen tämän koiraharrastus- ja koirankasvatusurani aikana saanut ympärilleni ihmisiä, jotka auttavat, tukevat ja osallistuvat – kaikkia yhdessä tai erikseen mahdollisuuksiensa mukaan. Mä niin tykkään Meistä!

IMG_4736 – Kopio

Ensi vuonna vastaava häppeninki on taas mitä ilmeisimmin heinäkuussa. Päivä varmistuu tarkemmin kun saan tietooni näiden koiranäyttelyviikonloppujen tuomarilistat. Haluan taas, että viikonlopun aikana pitkämatkalaisilla on mahdollisuus myös osallistua koiranäyttelyyn samalla reissulla ja saada vastinetta rahoilleen ymmärrettävän arvostelun muodossa. Korostaa pitää, että arvostelu ei sitten ole sama kuin palkintosija. Sillä ei ole mitään merkitystä, jos arvostelussa tämä palkintosija on perusteltu hyvin.





Rapatessa roiskuu

1 06 2015

… ainakin näillä keleillä. Rapatessa myös lentää koirankarva tuulen mukana. Ei ole mitään epäselvyyttä siitä, että meidän kesän näyttelyt on näytelty kaikkien muiden paitsi TuTun osalta. Se on ainoa, joka on vielä karvansa kasvatusvaiheessa. Muut on enemmän ja vähemmän tupasvilloja. Pontus on arvoitus. Siltä on pohjavilla pois ja päällyskarva kiinni. Se on omaksi itsekseen kalju, mutta siedettävä. Jos päällyskarvatkin tippuvat, näky on aika karu. Lainaan tähän erästä kasvattajatuomaria: ”Mikään ei ole niin kamala näky kuin junioriluokassa oleva vajaa vuosikas cardigan uros joka on tiputtanut karvansa”. Ei niin ole. Allekirjoitan.

Toukokuussa oli vain harva oikein kaunis ulkoilupäivä. On satanut kokoajan enemmän tai vähemmän ja etupihan käyttötarkoitukseksi olen vakavissani suunnitellut riisipeltoa. Juuri kun olet kuvitellut kesän alkavan, tulee seuraava päivä ja romuttaa kaikki kuvitelmat. On kylmää, tuulee ja sataa, vähintään sataa.

11267762_10153321011187360_2897308622283266486_n

Ei me toukokuuta olla ihan vain sisällä istuttu möllöttämässä. Vapun jälkeen tuli mukavasti arkea katkaisemaan helatorstai ja sitä seuraava viikonloppu. Otin perjantain lomapäiväksi sekä Jennille että minulle ja suuntasimme kohti Sorsakoskea ja Päivin majataloa heti keskiviikkoiltana koulun ja töiden jälkeen.  Torstaina saatoimme oman elämän alkuun Helkan pennuista Hugon, joka muutti Kuopioon ja Maurin, josta tuli oululainen. Hulta-tyttö jää Helka-äitinsä ja Hiski-enonsa iloksi Päiville. Iltasella käytiin juoksuttamassa koirat Mikon luona rannassa ja lintuhullu Pontu sai vesikasteen. Kukaan ei ollut aikaisemmin muistanut sille kertoa, että laiturikin loppuu joskus ja vesi ei kanna pieniä(kään) koiria.

10005957_10153321348417360_6352126939459250620_o

Perjantaiaamun vietimme Ikeassa Kuopiossa. Piti ostaa sinkittyä terästä oleva hylly Pontun nakerteleman tilalle, mutta esteettisistä syistä valinta päätyi kuitenkin puiseen kaappiin, joka on puoliksi vitriini. Nyt on tärkeät ja arvokkaat eri maiden vuosikirjat ja ulkomaanlehdet salvan takana poissa koirien ulottuvilta. Torstaina keksittiin myös Jennin kanssa tutustua Sorsakosken maisemiin hieman pidemmällä kaavalla. Lenkkireitistä tulla tupsahti niin pitkä, että päätimme kesken lenkin soittaa vajaa 13-vuotiaalle Eskolle ”taksin” ja jatkaa matkaa vain Pontun, Kollin ja Kiisun kanssa. Joku raja se on pappakoirienkin lenkkeilyllä. Perjantai-iltana Päivin majataloon alkoi saapua muutakin poppoota. Hanna, Sanna ja Tiia koirineen tulivat viettämään kanssamme iltaa ennen Varkauden näyttelyä. Saunottiinkin. Niin ja muuten – siellä Sorsakoskella oli kesä. Meillä täällä Raahessa ei.

IMG_3944

Lauantaina karavaani suuntasi Varkauden näyttelyyn. Meidän auto ei ihan nokkelasti kääntynytkään siinä missä muut tekivät parkkipaikalle uukkareita. Pyysinkin käydä kääntämässä autoni hieman etempänä ja kas – sielläpä olikin kilttejä parkkisetiä, jotka keksivät meille sinne portin läheisyyteen privapaikan. Isosta autosta ON hyötyä jopa takana ajaville! Tämä mukava joustavuus sai heti hyvän mielen näyttelypäivän alkajaisiksi. Lisäplussaa muikun myyjille!

Näyttely pidettiin isolla kentällä ja meidän onneksi kehä sattui tekonurmelle, jolla oli todella mukava juosta. Koiratkin nauttivat. Jopa Kolli, joka Vaasassa oli kehässä kerjäläisen kelkannarua muistuttava muumio, innostui esiintymään hienoiten ikinä. Sen näyttelyura (jos nyt tuota vähäistä määrää voi uraksi kutsua) olikin katkolla tuolla. Päätin, että jos ei meno maistu, niin miettiköön kotona vuoden kaksi asioita, eläköön muuten vaan kuutioissa ja kokeillaan sitten uudelleen miltä se näyttelyremmi kaulassa tuntuu. Kollin mielestä se tuntui hyvältä ja se kyllä tuntui siltä remmin päähänkin saakka. Rotunsa parhaaksi asti se nousi ja isossa kehässäkin se esiintyi niin mukavasti, että en edes huomannut sitä ettei sijoituttu. Me oltiin niin voittajia!

IMG_4618

Pontunkin kehäkokemuksista tuli vain ja ainoastaan positiivisia. Tuomari jopa kuuli sen kutsumanimen sitä kehuessani ja hän käytti sitä kehätilanteessa nähdäkseen Pontuksen ilmeen. Pieni mies oikein loisti kun ”täti ties mun nimen – siistiä”. Siinä arvostelua seuratessa tuli myös todettua, että toisilla tuomareilla on kertakaikkiaan taito luoda ensi kosketuksesta saakka koiraan sellainen ote, että koiran olo on luottavainen. Pontun, jos kenen kohdalla se oikein huokui. Pontu oli vielä keskenkasvuinen SA:lle, kuten pikkuserkkunsa Sisukin, mutta erinomaisia olivat molemmat.

IMG_4092

Hiski oli pikkusen paksu tuomarin makuun. Ehkä Helka-siskon raskauskilot oli siirtyneet siihen. Eskon vajaa 13-vuotinen charmi puri ja se voitti nuorempansa tyypillään. Liikkeet ei ehkä veteraaniluokassa olleet sen vahvin puoli, mutta jotain tapahtui rotunsa parasta veteraania valitessa. Siellä sille iski joku turbovaihde ja wou-wou ja loikkalaukkapomppu. Pölijä! No nuorempi Daisy voitti ihan ansaitusti. Nartuissa meiltä ei ollut muita kuin avoimissa Kiisu ja Dimma. Molemmat meinasi myöhästyä kehästä. Taitavaa! Dimma oli enemmän tuomarin mieleen ja niinpä Tiia sai ihmeekseen Daisylle sertin ja Dimmalle cacibin. Kiisu sai ERI:n ja kehoituksen mennä vielä kotia kasvamaan aikuisemmaksi. Kasvattajaluokkaan valkkasin Kiisun, Kollin, Eskon ja Hiskin. Dimma oli sakkiin turhan eri värinen. Ryhmä sai niin kivan arvostelun, että on aivan pakko se julkaista tässä:

11037157_10153328351907360_267704332660705596_n

Jenni viihtyi näyttelyissä loistavasti, sillä edellispäivänä tavattu uusi kaveri Pinja tuli myös näyttelyyn mukaan. Tytöt auttoivat reippaasti meitä koko päivän aina telttojen purkuun saakka. Kiitoksia!

IMG_4787

Kotimatkalle jouduttiin suuntaamaan Jennin kanssa heti näyttelyistä. Sunnuntaina olisi Kaverikoira-testi ja piti antaa ei vain itselle vaan myös koirille lepoa ennen sitä. Reissusta huolimatta Kiisu ja Kolli vetivät testinsä hyvin. Piikahan nyt oli vetänyt lonkkaa koko viikonlopun, joten sen vireystilassa ei ollut mitään muutoksia eikä liikkuvia osia testitilaisuudessa. Vaikka olisi ollutkin, olisin kuvitellut Piikan toimivan juuri niin kuin se toimikin.

Ketä yllättää, että Kolli lentää jälleen?

Ketä yllättää, että Kolli lentää jälleen?

Reissun jälkeen uurastettiin töissä ja koulussa. Illat ja viikonloput on koitettu pyhittää koirien kanssa kesän odotukselle ja heti, jos keli on vähänkään sallinut, on tehty jotain erityiskivaa. Koirat ovat uineet, tutustuneet uuteen patikkapolkuun, juosseet kentälle levitettyjen agilityesteiden lomassa ja Tarmokin on vähän tottistellut. Kattilla on koittanut jälleen vapaus ja uintikausikin on sen osalta korkattu. Meidän lauman uusia koirakavereita ovat Takku-snautseri ja Rocca-malamuutti.

1989-2015

Kuvien oton välillä aikaa melkein 26 vuotta. Vasemmalla Nola ja Nappi (om. Petra) 1989. Oikealla Pontu & Takku (om. Petra) 2015. Omistajien ystävyys on säilynyt ja rotuvalinnat pysyneet samoina.

Marski läpäisi agilitykurssin hallittavuustestin ja varsinainen kurssi alkaa huomenna tiistaina. Siistiä! Tästä innostuneena maksoin myös agilityn kisalisenssin tälle vuodelle ja pihi kun olen, se ei tietenkään saa mennä hukkaan. Ans kattoo nyt kenet mä kisoihin ilmoitan vielä tämän vuoden aikana. Kisakunnossa en itse ole, mutta toivottavasti koirat paikkaa puutteita tai vähintään antavat anteeksi nilkulle ohjaajalleen. Jos se ei ole agilityä, niin on se ainakin hupilityä – vähintään nyt ainakin terapialityä!

Viime viikolla kokoonnuimme isommalla sakilla kuulemaan Oulun yliopistolla järjestettyä Tuire Kaimion luentoa koirien sosiaalisesta viestinnästä ja kielestä. Luento oli mielenkiintoinen ja luennoitsija tuttuun tapaansa varsinainen tietopankki. Tuire näytti luennolla videomateriaalia Nepalin kyläkoirista ja niiden viestinnästä keskenään ja ihmisten kanssa. Luento herätti myös paljon ahaa-elämyksiä itsessä ja muutamia sellaisia asioita tuli laitettua mieleen, joita pitää sitten pennunottajille muistaa mainita. Luennolla oli myös paljon sellaisia ”ei-oululaisia”, joiden ajomatka tuonne oli enemmän kuin tunti tai pari. Oli väkeä mm. Kankaanpäästä (Tarja), Kemistä (Eila) ja Sorsakoskelta (Päivi). Minä en ihmettele ajomatkaa tuonne, mutta moni voi ihmetellä. Merkillistä kyllä, jos kyseessä olisi ollut koiranäyttely, ei kukaan olisi ajomatkan pituutta kyseenalaistanut. Hinta oli kuitenkin sama, saatu tietomäärä varmasti enemmän.

10983279_10153370983422360_1812974738831636868_n

Ensi viikonloppuna suunnataan Jennin, Kiisun, Marskin, TuTun ja Pontun kanssa kohti Muhoksen ryhmänäyttelyä. Cardeja on ilmoitettu mukavasti 28 kpl. Näistä kasvattejani taitaa olla 12 + Pontu ja Halo. Jenni on ilmoitettu junior handleriin, mutta näyttelynjärjestäjä ei joko ole muistanut tai voinut toteuttaa toivettani siitä, ettei junnut ja cardit sijoittuisi päällekäin aikataulullisesti. Cardit alkavat klo 12.00, junnut aikataulun mukaan 12.30. Mission impossible ainakaan meidän osalta. Näyttelynjärjestäjät kyllä ilmoittivat, ettei junnukehä ala ennen kuin koirat ovat rotukehistä selvillä vesillä, mutta jotenkin tuntuu kohtuuttomalta, että ne kolme muuta junnukisaajaa seisovat odottamassa tunnin Jenniä rotukehästä. Tutuhan on valioluokan narttu ja toivottavasti myös osa kasvattajaryhmäämme ja se voi sitten kestää. Kello voi olla jo lähempänä puolta yhtä – ellei enemmänkin – ennen kuin Jenni ja Tutu rotukehältä selviävät. Harmi homma. Jos minä olisin ollut näyttelyn järjestäjä, olisin sijoittanut nuo muutamat junior handlerit ison kehän alkuajoille tai niille main. Ei niiden arvosteleminen nyt niin kauaa kestä ja olisi ollut tae siitä, ettei kenenkään muunkaan rotukehä ja junnuilu mene päällekäin. Mutta – en ole se näyttelynjärjestäjä, joten se siitä. Katsotaan miten käy.