Koirakavereista Kaverikoiria

26 05 2015

Olen ollut mahdottoman ylpeä niistä kasvateistani, jotka ovat Kaverikoirahuivin kaulaansa saaneet merkiksi tärkeästä työstä. Mahdottoman ylpeä olen myös näiden koirien omistajista, sillä eivät ne koirat tätä toimintaa yksin voi tehdä. Pisin ura näistä on Eetulla ja Minnalla, joilla tuli tänä vuonna täyteen 10 vuotta toimintaa ja herraties kuinka monta vierailua se pitää sisällään. Harmi kun emme päässeet Eetun juhliin kun ne pidettiin.

Helmikuisesta KoiraExposta se oma kipinä kaverikoiratoimintaan lähti, tai oikeastaan enemmän roihahti. Siihen tarvittiin vain asialleen omistautunut Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin kaverikoiravastaava, juttutuokio ja pieni kannustus. Kipinä tosin on kytenyt jo tovin aikaa, sillä minua on aina kiehtonut se, kuinka paljon eläimet antavat ihmisille riippumatta siitä ovatko ne omia vai eivät.

Työskentelin 80- ja 90-lukujen taitteissa 10 vuotta eläintarhalla kesäisin ja muun ajan paikka oli minulle kuin toinen koti ja toinen perhe. Jo tänä aikana tuli hyvin koskettaviakin ihmisen ja eläimen kohtaamisia. Monet hetket, joissa ihminen koki saavansa kontaktin, hyväksynnän ja jotain arvokasta kulloinkin huomion kohteena olleelta toisen omistamalta eläimeltä, painuivat mieleen. Monista näistä ihmisistä tuli vakiovieraita ja kävivätpä he kerran vuodessa tai useita kertoja kesässä, moni näistä odotti näkevänsä esimerkiksi sen mietteliään Amandan (vihikoira), pörröisen Rositan (aasi), reippaan Litan (shetlanninponi), tiskarimestari Sussun (pesukarhu), virsiä laulavan Mollin (siniotsa-amazon), töppöjalkaisen Anskun (cardigan corgi), lempeän Tirlittanin (dalmatiankoira) tai nauravaisen Jekun (erittäin kesy naali). Tätä vierailua ja kohtaamista oli odotettu ja aina tapaamisen jälkeen oli taas uusia muistoja kaikilla kannettavanaan.

25312_382652518577_998118_n
Donna-dalmis ja Sussu-pesukarhu (Kuva: Minna Lappi)

Eläintarhalla vieraili myös paljon erityisryhmiä, joiden vaihtelevat tarpeet huomoiden eläinkontakteja pystyttiin aina järjestämään. Oli myös mielenkiintoista huomioida se, miten eläimet tarkkailivat ihmistä ja toimivat monesti tilanteen vaatimalla tavalla riippumatta siitä, mikä niiden perusluonne normaaliarjessa oli. Esimerkiksi Lita poni tasoitti ja rauhoitti askeltaan hyvin pienten tai muuten varovaisuutta vaativien ratsastajien alla, vaikka osasi kyllä meidän ”tallityttöjen” ratsastellessa esittää temperamenttistakin puoltaan. Talutusratsastus nyt on kaukana kaverikoiratoiminnasta, mutta silti pienen ja katoavan hetken ajan asiakas ja eläin olivat kontaktissa toisiinsa ja tästä kohtaamisesta 99,9% todennäköisyydellä seurasi jotain positiivista. Eläimille myös juteltiin, laulettiin ja niiden touhuja voitiin seurata tuntikausiakin. Niitä esitellessä tuli kuultua monta tarinaa myös asiakkaiden omasta elämästä. Heillä oli varmasti tarve kertoa elämänsä eläimistä ja mikäs sen helpompaa kuin aloittaa keskustelu tilanteessa, jossa jotain tiettyä eläintä (ennestään tuttua tai täysin uutta tuttavuutta) esiteltiin tai eläin otti itsenäisesti kontaktia. Vaikka osa eläimistä oli joko lajityypillisesti tai yksilöinä enemmän vieraidenkin ihmisten huomiota hakevia, tuntui silti ihmisistä, että ”tämähän pitää minusta”. Siinä tilanteessa ei käynyt mielessäkään kertoa, että kyllä se tykkää ihan kaikista, sillä se olisi särkenyt lumouksen asiakkaan silmissä. ”Joo – kyllä, Teissä on varmasti nyt jotain tämän eläimen mielestä todella mukavaa”, tuli aika usein sanottua.

20563_328653823577_5539824_n
Kesällä kerran, ehkä noin 1990-1991 (Kuva: Minna Lappi)

Vuodet kuluivat, lama-aika iski eläintarhaan ja tuli aika suunnata kesät ja vapaa-aika vieläkin aktiivisemmin järjestäytyneen koiraharrastuksen pariin. Tieto koirista, niiden käyttäytymisestä ja koulutettavuudesta lisääntyi. Kävimme esittelemässä harrastajakavereiden kanssa eri koiralajeja ja -rotuja tapahtumissa, päiväkodeissa, kouluissa ja vanhainkodeissa (kuten niitä silloin kutsuttiin). Kävi hyvin selväksi, että vaikka kaikki koirat varmasti nauttivat oman harrastuslajinsa esittelytilanteista, ei ne välttämättä enää nauttineetkaan esittelytilaisuuden päätteeksi olleesta yleisöryntäyksestä, jossa oli pientä ja isoa silittelijää tyrkyllä. Tämä avasi silmät siihen, että koirayksilöissä on suuria eroja näiden tilanteiden hallinnassa.

misiu
Misiu – rakas, edesmennyt Misiu. 

Eräs kouluvierailu agilitynäytöksineen on jäänyt erityisesti mieleen. Aikaa tästä on todella todella monta vuotta ja silti muistan sen selvästi. Näytöksen loputtua lapsijoukko kokoontui koirien ympärille. Annoin yhdelle pojalle lapsijoukosta tennispallon, että hän heittäisi sen mukanani olleelle Misiu-koiralle, joka nautti pallon noutamisesta sellaisella positiivisella tavalla ilman mitään kiihkoa. Poika heitti pallon ja Misiu juoksi hakemaan pallon. Käännyttyään takaisin Misiu vaihtoikin pallo suussa juoksusuuntaa ja juoksi aikaisemmin minulta huomaamatta jääneen pojan ja hänen vieressään seisseen aikuisen luo. Misiu jätti pallon maahan hiven kauemmaksi kuin tavallisesti ja katsoi poikaa häntä heiluen. Huomasin, nyt että tuo syrjässä ollut poika taisi pikkuisen pelätä koiria ja että pojan kehityksessä ei ehkä kaikki ollut aivan samalla tasolla kuin tällä muulla lapsilaumalla. Lapsi tarvitsi selvästi erityishuomiota ja aikuinen vieressä oli henkilökohtainen avustaja. Kerroin avustajalle, että Misiu yrittää nyt saada uuden pallonheiton ja olisi kovasti iloinen jos pallo lentäisi. Pakko ei olisi heittää jos ei uskalla, mutta jos tahtoo niin saa heittää toki. Siinä vaiheessa Misiu jo tökkäsi kuonolla pallon vierimään pojan jalkoihin ja pysyi itse kauempana. Poika uskalsi tarttua palloon ja heittikin sen. Misiu haki ja vei takaisin samalle pojalle ja sama toistui monesti. Lopulta poika avustajineen oli jo siirtynyt tähän ”päälapsilaumaan” pikkuhiljaa heittojen lomassa ja muu lapsilauma oli innoissaan siitä kuinka Misiu aina vain toi palloa tämän pojan jalkoihin – siis siellä lapsilaumassakin. Avustaja oli ihmeissään. Koulussaan uusi erityistukea opiskelussaan tarvitsema poika oli ensi kertaa luokkakavereidensä keskellä, pikkuisen sankarina, hyväksyttynä ja rohkeni olla tekemisissä koiran kanssa. Misiu nautti. Poika nautti. En tiedä miten tilanne pojan kohdalla jatkui tästä jatkossa, mutta ainakin tuon hetken teimme Misiun kanssa hänen elämässään jotain merkityksellistä ja toimme hyvää mieltä ei vain tälle pojalle vaan ehkä ihan jopa koko luokalle muutenkin kuin vauhdikkaan agilitynäytöksen myötä.

oivoiapuva
Omat koirat on hyödyksi ja iloksi – eikö?

Itse koen, että omat koirani ovat minulle niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla hyödyksi. Voi olla, että olen toisinaan tuossa asiassa epäileväinen kun koiralaumamme on järjestänyt ei niin mukavia yllätyksiä, joiden kanssa sietokyky on rajoillaan tai kun ne onnistuvat touhuillaan aiheuttamaan kompastumisia, kaatumisia tai kolhuja toisilleen tai ihmisväelle. Nämä ovat kuitenkin niitä pieniä koiranomistajan harmaita hetkiä, joissa lemmikit raivostuttavat rakastamisen lisäksi. No jos koirat ovat minulle hyödyksi, miksi ne eivät voisi olla hyödyksi myös muille? Koiristani ei saa poliisikoiria, opaskoiria tai tullikoiria, mutta hei – niistä saa Kaverikoiria! Koska oma aktiivinen agilitytreenaaminen ja -kilpaileminen on paussilla ainakin nyt tilapäisesti, aikaakin on. Olen myös sitä koiraharrastajaryhmää, jolle sana talkootyö ei ole tuntematon käsite. Tällöin myöskin sana vapaaehtoistoiminta ei saa päässä aikaan mielikuvaa kilometrikorvauslapuista ja päivärahoista. Vuosien aikana on tuntunut enemmän ja enemmän siltä, että koiraharrastuksen positiivisia puolia ei nosteta tarpeeksi esille. Olen miettinyt mitä sitä itse voisi tehdä tai tilannetaju halliten sanoa, että koiraharrastus tulisi aina positiivisessa sävyssä varsinkin sellaisten edessä, jotka eivät välttämättä itse näe koiraharrastusta tai koiran omistamista omana tapanaan elää. Pelkkä koirankakansiivouskeskustelu työpaikalla ei ole ollut minulle tarpeeksi, olen halunnut jotain muuta… jotain merkityksellisempää…

11012945_10153277205352360_1642835432588726843_n
Kennelliiton kurssimateriaalin kansikuva

Sitten ollaankin taas siellä KoiraExpossa ja Marjatta roihautti sen kipinän – oltiin askel lähempänä. Kuulin pyytäväni yhteydenottoa kun seuraava Kaverikoirakurssi Raahessa alkaisi. Huhtikuussa ei tässä asiassa ollut enää paluuta. Huomasin järjesteleväni työpaikaltani poistoon menneitä apuvälineitä uusien Kaverikoirien testivälineistöksi ja sopivani treenikämppärinkimme kanssa tilojen antamisesta Kaverikoiratoiminnalle maksutta käyttöön. Luin saamaani esimateriaalia ja onnistuinpa vielä sytyttämään liekin kasvattejani omistavassa Suvissakin. Yhtäkkiä huomasimme istuvamme Kaverikoiraohjaajien koulutuksessa, raksimassa lopputenttikysymyksiin vastauksia ja piirtämässä kalentereihimme merkkiä sille päivälle, jolloin koiriamme testattaisiin. Poistuimme koulutuksesta koirien esitietolomakkeet kädessä – mitähän tästä oli tulossa?

11160002_10153277364272360_2199849221036392070_n
Sattumien johdosta myös Piika osallistui ohjaajien kurssitukseen omalla tavallaan…

Sunnuntaina 17.5. koitti testipäivä. Mukaan testattaviksi olin jo ennalta päättänyt ottaa mukaan Piikan (joka mielestäni on syntynyt tähän hommaan) ja Kiisun (joka on varmasti erityisesti lapsien mieleen). Hetken mielijohteesta täytin myös laput Kollin osalta ja pakkasin kolmikon autoon. Kurvasin mukaan vielä ystäväni Sussun, josta tulisi hyvä koiratolppa testipäivän ajaksi ei vain minun koirille vaan myös Suvin koirille Niolle ja Lilli-Nooralle.

lilli
Piika, Nio, Kiisu, Kolli ja Lilli-Noora Tolpan-Nimeltä-Sussu kanssa.

Testipaikkana toimi vanha koulu, jossa musisoidaan vanhoissa luokkahuoneissa välillä melko ”hevistikin”. Melua olisi siis odotettavissa. Koulun pihalla kerättiin esitietolomakkeet ja meille ohjaajille annettiin ohjeita päivän kulusta. Koirat jaettiin sattumanvaraisesti 3-4 koiran ryhmiin. Minulla oli koira useammassa ryhmässä, kun kelkoin niitä paikalle niin monta. Koirat testattaisiin ensin yksin ja lopuksi tämä pieni ryhmä menisi yhdessä testitilaan, jossa esitettäisiin normaalia kaverikoiratilannetta sisätiloissa. Mitäs siinä testissä sitten tapahtui? No ensin mentiin rappuset ylös koulun toiseen kerrokseen. Rappusten ylätasanteella tarkistettiin koiran rokotukset ja tunnistusmerkintä. Siitä lähdettiin etenemään varsinaiselle käytävälle, josta heti kulman takaa koiran eteen avautui testirata, jossa oli pyörätuolipotilas, rollaattorilla etenevä vanhus, kävelykepein kulkeva nilkku ja muita ihmisiä lisähäiriönä. Kaikki ihmiset puhuttelivat koiraa ja koiran ohjaaja oli aika passiivinen. Tässä tarkkailtiin käsittääkseni sitä kuinka itsenäisesti koira sitä huomiota hakee. Yhtäkkiä kävelykeppejä alkoi kaatuilla, pyörätuolipotilaalta lensi iso tumma takki koiran eteen, rollaattorikin vähän meinasi karata käsistä koiran iholle. Koira sai toki reagoida eli väistää, mutta palautuminen ja ihmisten läheisyyteen pyrkiminen oli käsittääkseni se mitä koiralta haluttiin. Kipsiin ei saisi mennä eikä näyttää missään tapauksessa aggression merkkejä. Kun tätä hässäkkää parin metrin levyisellä käytävällä oli tuossa noin melko vähäisellä matkalla tehty tovi, sai koirakko mennä odottamaan vuoroaan takaisin alas ja ulos ja lähettää ryhmän seuraavan koiran testiin.

Kun ryhmän kaikki koirat oli yksittäin testattu, kaikki 3-4 pyydettiin kerralla meidän treenikämppään eli vanhaan luokkahuoneeseen. Sinne oli aseteltu penkkejä, tuoleja ja nämä aikaisemmat apuvälineet. Penkillä makasi käsiään heilutteleva ja äkillisellä kovalla äänellä rykivä pappa. Yhdellä papalla oli selkä mennyt ja hän kulki etukumarassa kyttyrässä ja taputteli koiria ”eikoiraharrastajamaisesti” pään päälle lempeästi. Koiria tuli ja meni tilassa ristiin rastiin. Jokaisella testihenkilöllä oli joku ”juttu” mitä yhtäkkiä saattoi tapahtua. Siellä sitten aikamme leikittiin kaverikoiravierailua ja saatiin pyyntö mennä käytävälle odottamaan. Lopuksi meidät pyydettiin joko ryhmässä tai yksi kerrallaan kuulemaan ollaanko päästy toimintaan sisälle vai ei. Jännitti. Ihan oikeasti jännitti, vaikka tiesin ja omin silminkin näin, että sain olla omista koiristani ylpeä. Piika lipui testissä kuin kala vedessä, Kolli oli liikenteessä Camel Boots -saappailla eikä sen mieli järkkynyt mistään ja Kiisu väisteli asioita omalla vilkkaalla tavallaan, mutta palautui aina nopeasti tervehtimään kiltisti sitä jolle tapahtui ”hassuja”.

Minulla ei ole toki mitään kokemusta muiden paikkakuntien testitilaisuuksista. Toivon, että kaikkialla testattaisiin tällä samalla intensiteetillä kuin meidät täällä Raahessa. Testitilanteessa tuli erikoistilannetta erikoistilanteen perään pienessä tilassa ja pienellä aikavälillä. Koirat joutuivat oikeasti näyttämään mistä palikoista ne on tehty ja nauttivatko ne eteen tulleista haasteista ja ennen kaikkea siitä, että siellä oli haasteiden takana ihmisten huomiota tarjolla palkaksi. Huomiota saadakseen piti vähän ponnistella jos tätä huomiota halusi. Piika, Kolli, Kiisu, Nio ja Lilli-Noora sekä Suvi ja minut toivotettiin tervetulleeksi mukaan Raahen Kaverikoirien toimintaan. Siistiä! Ollaan nyt Suvin kanssa ihan uuden edessä ja aivan tosissaan tässä hommassa mukana.

11128627_10153277498512360_2015106395_n
Piika ottaa tuntumaa Kaverikoira-kohteidensa kulkupeliin

Mitäs seuraavaksi? Miten minusta ja koiristani tulee oikeita ”Kaverikoirakkoja”? Koska Kaverikoiratoiminta on Kennelliiton alaista ja sillä on hyötykoirastatus, tulee sen myötä tarkat kriteerit sille, mitä kaikkea pitää läpikäydä ennen valmistumista. Takana on tästä vaiheet ohjaajan perehdytys koulutusvihkosen ja koulutuspäivän myötä ja koirien testaus. Seuraavaksi käydään kolmesti vierailuilla ilman omaa koiraa. Näistä kolmesta minulla on takana yksi ja seuraavat kaksi on jo suunnitelmissa kesäkuulle. Jos kaikki menee kuten on kalentereihin suunniteltu, oman koirani ensimmäinen vierailu on kesäkuun lopulla. Koiraksi valitsen kohteen perusteella Piikan, mutta tulen vielä tarvitsemaan tälle ja kahdelle seuraavalle kerralle nk. peesarin kokeneemmasta kaverikoiraohjaajasta. Kun olen koirineni käynyt peesarin kanssa kolmella vierailulla, saan ilmoittautua vierailuille sen koiran kanssa, jonka koen vierailukohteeseen sopivimmaksi. Ne huivit tulee koirien kaulaan sitten kun on kuusi vierailua takana per koira. Kun vierailuja on takana vähintään 10 per koira, Kennelliitto palkitsee koirakon mitalilla ja Pedigree tuotepaketilla. Näitä tilaisuuksia on Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirin alueella olleet yleensä Oulun näyttelyt heinäkuussa. Tälle vuodelle emme siis mitenkään ehdi noihin mitalikekkereihin muuta kuin kannustamaan niitä raahelaisia jotka riviin asettuvat palkittaviksi. Meillä se on vielä edessä ja eihän tätä kiiltävät mielessä tehdäkään, vaan omasta ilosta ja halusta olla toiminnassa mukana. Ja mehän ollaan! Varmasti!





Pentuvapaa vyöhyke?

25 01 2014

Kun Mara- eli Aristokattishow oli lopuillaan tuossa vuoden vaihteessa, päätin vakavasti, että puoli vuotta koiranpentujen täyttämää elämää oli antanut rokotuksen taudille nimeltä pentukuume. Säät eivät olleet tämän pentueen puolella, sillä ulkoilu oli joko pakkasen tai vesisateen vuoksi ihan mahdotonta. Onneksi meillä on se treenikämppä vuokrattuna ja siellä sitä tuli sitten pentujen kanssa lähes päivittäin käytyä. Ainakin tottuivat autoiluun!

IMG_0424

Kun luovutuksen aika 8-9 viikkoisena koitti, olin vain onnellinen siitä, että pentuset pääsivät Maailman Parhaisiin Koteihin Kivojen Ihmisten hoiviin. Kajaani, Rovaniemi, Oulu, Revonlahti, Raahe, Pattijoki, Kalajoki, Iisalmi saivat uudet cardiasukit ja me saimme viimein keittiön näyttämään ihmisten keittiöltä. Nautin ajatuksesta, että nyt keskitytään fiksujen aikuisten ja vähemmän fiksujen nuorten koirien kanssa oleskeluun, mutta pieleenhän se meni. Tuli yksi puhelu, minä soitin yhden puhelun ja siitä se Plan-P ja sen järjesteleminen sitten lähti.

Perjantai-iltana viikko takaperin Plan-P muuttui ihan oikeaksi koiranpennuksi. Valkoisen venäläiskilvissä olevan pakettiauton takaovista ojennettiin meille koiranpentu ja raha vaihtoi kadulla omistajaansa. Älä osta pimeää pentua, mutta osta pentu pimeässä. Oikeasti kuulostaa hurjemmalta kun onkaan. Ei Pawel mikään pimeä pentu ole, mutta saatiinhan me Tarjan (Pawelin toisen omistajan kanssa) asiasta huumoria repiä. Tilanne oli juuri malliesimerkki siitä, miltä pimeä pentukauppakin voisi sivustakatsojan silmin näyttää jos ei tietäisi koko totuutta.

Mikä sitten on koko totuus? No ei ainakaan pimeä. Puolasta lähtöisin oleva 4,5 kk ikäinen Pawel on käynyt asumassa Venäjällä uudessa kodissaan muutaman viikon. Siinä on varmastikin ollut hieman liikaa koiraa tai sitten se puppy blues on iskenyt lujaa takavasemmalta. Pawel on palautunut kasvattajansa ystäville Moskovaan ja sieltä sitten melkoisen matkustamisen jälkeen meille. Sukutaulussaan sillä on minulle kovasti tuttuja koiria, monta sellaista, jotka olen ihan itse tavannutkin. Silti hankimme kuitenkin ”sian säkissä”, mutta säkistä paljastui oikein hauska ja soma possu.

IMG_3390

Reipas mieskoiranalku on jo tässä viikon aikana näyttänyt, että siinä on rohkeutta ja temperamenttia ihan muille saakka jakaa. Sen toiminnantarmo on liki loputon. Turussa se ei kavahtanut liikennettä, vieraita ihmisiä, vieraita koiria, hissiä – ei mitään. Tänne meille tultuaan se on ilmoittanut muille koirille olevansa Pawel ja asuvansa täällä. Se menee ja tulee porukan mukana niin kuin olisi tänne syntynytkin. Hyvä niin.

IMG_2848

Mitä siitä sitten tulee aikuisena? Mistäpä sen kukaan tietää. Ainoa varma asia on, että siitä tulee lemmikki, niin kuin jokaisesta koirasta soisi tulevan. Sen päälle tulevat yksityiskohdat selviää sitten tässä kasvun myötä. Kasvanut se totta vieköön elämänsä aikana onkin. Näiden omien tikkuluustoisten (OK, Kolli ei kuulu siihen kastiin) koirien rinnalla tuommoiset valtavat tassut (kuvassa alla) ja yli 10 kilon paino tuossa iässä ovat kovasti omituisia asioita. Toisaalta taas, ehkäpä juuri tuollaista Toweli-Paweli-Tolppajalkaa tarvitsenkin. Aika näyttää, muttei ennalta kerro.

IMG_2864

IMG_3355





Melkein ehjä viikko

3 03 2013

Viime viikko meni melkein ilman kolhuja ja verenvuodatusta tämän poppoon osalta. Eilen tuli pikkuinen takapakki kun Tarmo teloi kyntensä likimain irtipoikki ja verta tietenkin vuodatettiin. Tarmo tarkkana poikana luuli lattialla olevan veren olevan Fyrasta ja kosi minkä kerkesi. Ihan turha varmaan mainitakaan, että pakit sai ja lujasti.

Kämpille kerkesin vasta torstaina treeneihin. Olin ihan puhkipoikkiväsy jo lähtiessäni, joten ajattelin, että tämä kerta vedetään ihan vain pelleilyksi ja tehdään asioita, jotka ei kuulu millään lailla minkään koiran oikeaan treeniohjelmaan. Mukaan lähtivät ”saksalaiset” eli Tarmo ja Fyra. Fyra treenasi naksulla kaikenlaista hassua. Opetin sen nousemaan pesuvadin päälle ja lopulta kiertämään sitä kuin sirkusnorsu ikään etujalat vadilla ja takajalat lattialla. Helppo nakki! Meni jakeluun aika nopeasti. Takapään osuttaminen sinne vadille jäi vaiheeseen, mutta alulle laitettiin.

Tarmo treeni näyttelyseisottamista. Kaikkee sitä! Vaikka kuinka venytin ja vanutin, en saanut sen selkälinjaa yhtään sen laskevammaksi kuin millään keskivertokoiralla on. Ei ole Tarmo näitä näyttelysessejä sitten lainkaan, vaikka sillä kyllä on handleritkin oikein jonossa odottamassa, että koska päästään kehää kiertämään. Sitä päivää ei tosin taida koskaan koittaa, mutta jos jollain on heittää kikkakutosta jolla saadaan tuo omaa elämäänsä elävä korva pysymään hetken satavarmasti pystyssä, niin sitten voidaan joskus harkitakin yhtä kierrosta H-tuloksen toivossa. Se korvahan siis menee pystyyn kyllä… jos se tahtoo.. aina ei tahdo.

Kämpille on Liisa hommannut ison peilin ja voi että se on mahtava kapistus! Oli pakko ottaa pieniä tokottelujuttuja sen edessä ja katsoa vain sieltä peilistä mitä koira tekee. Raadollista! Sitä koiran seisottamista oli myös hieno tarkastella sieltä peilistä. Pääsi palkkaamaan just eikä melkein oikeasta tekemisestä (kontaktista, käännöksestä, seisoma-asennosta jne).

Perjantaina oli Kiisun agitreenien vuoro. Kiisuli oli tosi reipas, meni rohkeasti ensimmäistä kertaa pussiin ja suorastaan ryntäsi syömään keinun loppupäähän namipalkkaansa. Se alkoi myös selvästi seurata muiden tekemisiä ja kuumua niiden suorituksesta. Omiin suorituksiinsa se jopa pikkuisen keuli ja kyttäsi äitinsä tavoin. Sieltä se tulee Pikku-Kiisun syttyminen vielä! Jenni oli mukana treeneissä ja kiltisti kuvasi kaikenlaisia treenipätkiä videolle. Niistä sitten koostettiin seuraava lyhkänen pätkä:

Sunnuntaina ohjelmassa oli Corgiseuran alaosaston kokous Tupoksella ja treenit kämpillä. Sain sopivasti osutettua aikataulut niin, että sain suoraan ajella kokouksesta Kämpille. Mukana oli Kiisu, Kolli ja Katti. Kämppänaapurit soittivat hyvää musiikkia ja sen tahdissa sitten treenittiin toista tuntia erilaisia asioita. Kolli ja Kiisu leikki näyttelyasioita ja Katti sen lisäksi vähän tokotteli. Kiisu otti vielä pienet leluleikit. Jälleen kerran ylistin sitä isoa peiliä. Oli siitä vain mahtava katsoa miltä se moppe seistessään näyttää ja palkata sitä juuri oikeaan aikaan oikeasta asiasta eli tässä tapauksessa asennosta. Jospa viimein minunkin koirat oppisivat oikeasti esiintymään, eikä vain pummaamaan namia.

Tänään otettiin myös Kiisusta ja Kollista puolivuotiskuvat kun ilma oli nätti ja hetki sopiva. Katti-äiteekin pääsi kuviin:


Kiisu


Kolli


Katti-äitee


Katti & pennut

Enää kolme yötä ja reissuun. Sitä ennen tapahtuu kuitenkin kovasti ja paljon. Tapahtumista vähäisin ei ole se, että Marskille tulee huomenna morsian… jännää!

 





Ihan turha viikko

25 02 2013

Viime viikko meni melkeinpä täysin pedissä. Kun pedistä pääsin, tapahtui tapaturma, jonka takia sitten olin taas… ylläripylläri… pedissä. Ensin iski angiina niin huolella, että piti viikko takaperin sunnuntaina nöyrtyä ja ensiapuun raahautua. Angiinan kaveriksi tuli migreeni, sellainen huimaava, päätähalkova ja oksettava malli. Huumori oli koetuksilla angiinakurkulla posliinia halaillessa.

Neljä päivää olin täysin vuoteen omana. Sitten tuli hutera paranemisolotila ja koska sairastaminen piti lopetella pikkuhiljaa, suuntasin perjantai-iltana Oulunsaloon samalla kun muu väki lähti Kärppä-naisia kannustamaan jäähallille Ouluun. Siellä sitten onnistuin komuamaan ”koiraportin” läskeineen irti ovenpielistä ja kaatumaan pärstä edellä painavan nojatuolin puisiin kädesijoihin. Verta tuli nenästä  yli 5 tuntia ja nyt naama on nyt kuin kapakkatappelun jäljiltä. Nenäkin murtui katu-uskottavasti. Rutisi kuin kuiva oksa. Nyt en saakaan siihen koskea hetkeen, että jää jotensakin suoraksi.

Että näin – ihan turha varmaan kertoa, että oli aika lailla harrastamaton viikko koirilla. Onneksi on tuo oma piha, jossa koirat saa juoksutettua melko hyvin kun uppohankeen pistää keppiä ja lumipalloa menemään. Sen kykenee tekemään puolikuntoisenakin jos vain jotenkin kykenee pystyssä pysyttelemään ja silmät sietää valoa.

Ainoa, joka on treenin makuun päässyt, on Pikku-Kiisu, jolla alkoi Tupoksella pentuagin pro-kurssi. Kiisu on se pentu, ympäristö on agia ja minun pitäisi olla se pro, vaikkakin väitän, että olin kipeällä naamallani kaukana siitä. Kiisu teki reippaasti asioita, muttei sillä mikään täysrähinä ollut päällä. Vauvamaisen touhukkaasti se kuitenkin yritti ymmärtää mitä siltä haluttiin. Ehkä kaikkein paras älynväläys sillä tapahtui pujottelussa, joissa se ymmärsi heti pysytellä ohjureiden avustamana reitillä.

Eilen iltamyöhällä testasin kaatumisesta kipeytyneen kropan toimintaa pikku treeneissä Kämpillä. Mukana oli vain Kiisu ja Tarmo. Kiisu treenasi namilautaselle juoksemista (kotiläksyä pentukurssilta) ja hampaiden näyttöä (se pentele tekee siitä shown). Kumpikin treeni onnistui kivasti. Namilautaselle mentiin laukalla ja hampaiden näytössäkin se pään viskominen jäi vähemmälle.

Tarmo oli osin ihan kuutamolla ja käskyn meneminen ymmärrykseen asti, tuntui kestävän ikuisuuden, mutta kyllä sieltä ihan järkevääkin toimintaa löytyi. Paikallaolo oli hyvä. Liki kylki kyljessä vuosikkaan doggiuroksen kanssa makasi rauhassa. Naksuttelin kosketusalustaa ja herneet pyörivät ihan hoksaamiseenkin saakka. Henkilöryhmää treenattiin eka kertaa ikinä. Kolme henkilöä meni hyvin, mutta neljättä henkilöä paikannutta tuolia piti kummastella. Se ei meinannut saada siitä silmiään irti ollenkaan. Torvi! Kaukojen asentojumpassa on tapahtunut läpimurto. Se osaa nyt nousta jalkojaan liikuttamatta istu > seiso ja maahan > seiso. Olen edelleen ihan vieressä, mutta noiden liikesarjojen viemistä lihasmuistiin on kyllä väännetty. Eilen tuli ensimmäiset puhtaat setit. Taisin jättää vain yhden istu > seiso vaihdon palkkaamatta, vaikkei sekään katastrofi ollut.

Sairastamisen lomassa meillä on laitettu alulle pikkukoiria. Onneksi Esko-papparainen muisti, mitä noille tyttökoirille tehdään kun niillä on ”ne”. Melkeinpä ovat keskenänsä TuTun kanssa hoidelleet hommat. Nyt vain odotellaan, onko luonto sitä mieltä, että tuo yhdistelmä on tarkoitettu syntyväksi. Minä olen sitä mieltä, että on ja onneksi pari muutakin on jo odottelemassa, josko oman Pikku-E:n tai Pikku-T:n sieltä saisi.

Englannin reissuun ei ole enää montaa aamua. Työpäivien aamukahveja on jäljellä enää 6. JIPPII!

 





Kämpän kuningas

12 02 2013

Kämppäilijöistä Seppo-doggi on nyt kruunattu viime viikonloppuna Latviassa BIS1-koiraksi, joten ansaitsee taatusti tulla tituleeratuksi myös Kämpän Kuninkaaksi. Tänään saatiin maistella BIS-karkkeja ja jäi niitä vielä torstainkin treeneihin. Aika siistiä! Ei ole menneet treenit hukkaan. Onnea Hanna!

Seppon ja Hannan ollessa reissussa, me treenattiin viikonloppuna kaikenlaista. Näyttelyä, tottistelua, noutoja ja kahvinjuontia. Siinä viimeisessä oltiinkin tosi hyviä. Parhaat noutomuuvit näytti meille Rakka:

Kämpän vaatimaton koko on käännetty porukalla voitoksi. Häiriötreeniä, sosiaalisuutta ja hallintaa. Sitä meidän treenit on. On niin siistiä ulkoistaa itsensä ja seurata mitä kaikkea siinä pienessä tilassa samaan aikaan tapahtuu. Yksi treenaa paikallaoloa, yksi seuraamisen käännöksiä, kolmas seisottaa koiraa pöydällä, neljäs leikkii koiransa kanssa. Kaikki tapahtuu yhdessä sovussa – ihmiset ja koirat. Koirien ei tarvitse rakastaa toisiaan, mutta sietää pitää ja hallinta on kaiken a ja o.

Rotukirjohan meidän pikku porukassa on melko kirjava. On harjakoiria, brasilianterriereitä, italianvinttikoiria, spinoneita, sushukkasia, tanskandoggeja, beagleja, corgeja ja taitaapa sinne tulla piipahtamaan luonnollisesti myös schappea, rotikkaa, apinapinseriä ja mitä lie muuta tassuttajaa. Pikkunen labbiskin on muuttamassa maisemiin jonkun viikon kuluttua, joten eiköhän sekin saa ensikosketuksensa treenaamiseen kämpiltä.

Pienemmät italialaiset ja walesilaiset pitivät sunnuntaina jamit. Isommat italialaiset treenasivat samaan aikaan paikallaoloa. Homma näytti tältä:

Samalla reissulla otettiin myös videot Kiisusta ja Kollista. Kiisu oli yhteistyöhaluisempi kuin Kolli, mutta se nyt ei tullut isona yllätyksenä. Kolli on mölli, Kiisu on raketti.

Torstaina taas treenataan tai ainakin ollaan yhdessä ja ollaan tekevinämme jotain. En ole ihan varma vieläkään onko se treenaaminen Kämpällä mukavampaa kuin seura. Voi olla että nuo kaksi elementtiä yhdessä ja erikseen mahdollistavat sen, että talvikausi sai taas jotain koiramaista sisältöä. Tähän kun vielä lisätään se, että Kiisu on ilmoitettu agilityn pentu-pro kurssille (mihinkäs muualle kuin Tupokselle), niin voipa hieman elätellä toiveita siitä, että ensi kesästä tulee ihan aktiivinen kausi itsellekin. Melkein selkäkipukin tässä jo unohtuu…

Niin ja tämän päivän luku on 22. Se tarkoittaa öitä siihen kun lähdemme kohti Englantia ihan parhaassa seurassa. A-luokan reissu tiedossa!





Treenikämppä

5 02 2013

5.2.2013 klo 17.48

Talven toimettomuus sai äkkikäännöksen kun Liisa aktiivisena ihmisenä soitteli mahdollisia koiraharrastajille vuokrattavia tiloja läpi. Ihan halvalla tahi helpolla sellaisia ei tarjolla ole ja halpa ja hyvä tai halpa ja kookas eivät ole tässä tapauksessa mitenkään yhdistyviä adjektiiveja. Lopulta kuitenkin halpa ja kelvollinen kohtasivat kun Myllymäen koululta meille osoitettiin kakkoskerroksesta luokkahuone ja seitsemään naiseen jaettuna se vuokrakin jäi ihan kohtuulliseksi. Naapureiksi saatiin varmaan kaikki Raahen bändit ja bändintekeleet.

Siitä se sitten lähti ja ensin talkoiltiin sotkuja sivummalle, että saatoimme kuvitellakaan tuovamme koirat niiden käytävien läpi treenitiloihin.

 

Ensimmäiset treenit pidettiin viikko sitten tiistaina. Ihmeen hyvin tilaan mahtuivat pyörimään koirat harjakoirasta tanskandoggiin. Suuri yllätys oli, että ulos ja käytävään kuuluva soitto ei kuulu tuonne meidän luokkahuoneeseen lainkaan kun ovi on kiinni.

Kiisu, Kolli ja Vitsi ovat treenanneet näyttelyremmiasioita ja ihan vain muiden mukana höntsäilyä. Tarmo on tottistellut.

Tällä kämppäläisten aktiiviporukalla ollaan suunniteltu jo vaikka mitä pientä ilkeyttä keskenämme. Suunnitelmissa on treenien lisäksi esimerkiksi valokuvausstudioleikkejä ja bling bling iltaa. Onhan meillä nyt oma tila missä näitä harrastaa.

Tänään treenaamaan pääsevät Kiisu, Katti, Marski ja Tarmo. Kiin ja Koon on aika kasvaa toisistaan erilleen edes pikkuisen.

5.2.2013 klo 23.05

Kolmannet kämppäilytreenit takana. Mukana oli suunniteltu kokoonpano. Kiisu kipitti näyttelyhihnassa, Marski opetteli tarjoamaan poseasentoa, Katti kaahotti rinkiä ja tottisteli ja Tarmo harjoitteli tokottelemaan juoksunartun ollessa vieressä. Fiksu miehenalku osasi kyllä käytöskoodit ja näin se pitää ollakin. En mitenkään vain hyväksy selityksiä siitä, että ”ei tää nyt tottele kun se haisto juoksunartun”. Meillä tottelevat kaikki kun tarve niin vaatii ja jopa mielellään. Toreilla ja turuilla on niin paljon juoksunarttuja, että tokihan siitä saisi aina hienon tekosyyn sille, että koiran hallinnassa on jotain vialla…

Itselle tähän muistiksi laitettakoon, että Tarmo jumppas maahan-ylös-maahan liikesarjaa, kontaktinpitoa, peruuttamista ja teki ensimmäisen paikallaolonsa niin, että poistuin luokasta oven ulkopuolelle. Rauhallinen oli tyyppi ollut siinä maatessaan, vaikka se Juoksu-Piru oli paikkamakuukaverina. Aini – luoksetulon pysäytykset oli hyviä, mutta nyt pitää tehdä tovi vielä enemmän läpijuoksuja lyhyemmilläkin matkoilla. Ei se ollut hidas (vielä), muttei valtavan nopeakaan.

Pikku-Hukkasetkin (Sauli, Usko ja Laina) kävivät kämpillä kääntymässä. Demi, Kiisu, Marski ja Katti niiden kanssa puuhailivat aikansa.

Tänään kuultiin ensimmäisen kerran musiikkia jopa luokkaan saakka kun seinän takana soitettiin heviversiota für elisestä. Saiskohan niiltä pojilta tehdä biisivaraukset aina treenien ajaksi. Nousis se omakin tossu eli villasukka vieläkin jouhevammin.

Torstaina jatketaan samoissa merkeissä.