Hieman erilainen perhe koossa

12 06 2013

Ella-emonen tapasi puolet pentueestaan ja pentujen biologisen Peikko-isä. Kuusi kuukautta on mennyt hujauksessa ja pennut ovat jo komeita ja kauniita saksanpaimenkoiran aihioita. Ella ilmiselvästi muisti pentunsa ja tarkasti pissatustilanteen välittömästi. Ehkä ne jo sen osaa tehdä itsekin Ella hyvä!

Kuvassa järjestyksessä vasemmalta oikealle: Ella, Mora, Usko, Laina ja Peikko.





Ne on kasvaneet

6 04 2013

Kuukauden vanhoja kuvia, mutta eipä se silti muuta sitä tosiasiaa, että pikku sushukat kasvaa.

Meille ei sitten pentuja tulekaan. TuTu on tyhjä, Esko varmaan jo… noh… ikämies. Ei halunnut luonto tätä pentuetta syntyväksi, joten tyydytään siihen. Seuraava yritys TuTun kohdalla tapahtuu vasta syksyllä 2015. Siihen saakka touhutaan muita asioita ja toivotaan pentuja Vitsille ja Kattille.





Ella tuli kotiin

9 02 2013

Eilen lähti Mörriksi ristitty Sauli omaan kotiinsa Oulunsaloon ja tuli aika Ellan tulla kotiin. Tänään aamusella pyörähdettiin Jennin kanssa Laiduntiellä hakemassa Kuningatar kotiin. Katsotaan nyt sitten puolin ja toisin, pitääkö tästä kotiinhausta tehdä jotenkin lievennetty versio, mutta eihän tässä kaukana toisistaan asuta.

eIMG_6220

Laiduntielle jäi Pikku-Laina ja Iso-Usko isänsä Peikon kaveiksi. Laina on 100% lellikki ja tietää sen. Usko (työnimeltään Pikku-Tane siihen saakka kun lopullinen isyys selvisi) puolestaan on komearaaminen pojanalku.

eIMG_6328
 Laina

eIMG_6278
 Usko

Pennuistahan Raahen vaikutuspiiriin jäi vielä Pippa ja tokihan me Jennan Moraakin vielä näemme. Tuskin Lahjan (Kuopio) ja Mörrinkään tapaaminen jatkossa on mikään ongelma. Kiva! Jospa vielä päästäisiin ottamaan kuvaa jossa Mamma ja lapset ovat hieman vartuttuaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kotiin tultuaan Ella sai kuningattaren kohtelun. Omaksi osastokseen se saa Jennin huoneen ja kämppiksiksiin nuo kaksi turapupua Ossin ja Uunon. Jenni sisusti oman huoneensa Ellalle sopivaksi ja mukavaksi.

Ella on ollut luonnollisesti hieman vaisu. Ehkä se on jopa väsynyt. Mistä sen tietää mitä sen päässä liikkuu? Varmasti se kaipaa pentujaan, mutta tunnistaahan  oman kotinsa. Mahtaa se miettiä ja paljon. Olipa miten oli, me tehdään nyt Ellan elämä mukavaksi. Tarkoitus olisi jatkaa kesken jäänyttä uimasilla käyntiä ja Jenni on luvannut käydä Ellan kanssa pikku lenkillä päivittäin. Ennen näitä aktiviteetteja, me vain levätään hetki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kyllä sen joulukuun 7. päivän jälkeen on tapahtunut paljon vaikkei siitä loppupelissä kauaa ole. Ikuisuudelta tuo aika kuitenkin tuntuu.

JK. Äsken Ellan kanssa iltapissalenkillä käydessäni muistelin miten sen kanssa hoidettiin aikoinaan ero pennuista ja kotiintulo kun se teki Jaanalle ensimmäiset pentunsa. Ikävöikö se silloin pentujaan? Tyhmä tyhmä minä… sen mukanahan meille matkasi tuolloin sen tytär Nata, joka muutti vasta vanhempana sijoituskotiinsa. Ehkä meidän pitää käydä katsomassa Lainaa ja Uskoa, jotta tämä saadaan loivemmaksi tämä ero.





Mora lähti maailmalle

28 01 2013

Hukkaspennut ovat tulleet luovutusikään. Torstaina tuli mittariin 7 viikkoa ja ensimmäinen lähti sunnuntaina Jennan mukaan Kauhajoelle. Siellä se saa kämppiksekseen Ellan sukulaistytön Puhin sekä elämänkumppanikseen Basso-akitan. Jospa ”Pikku-Nanni” jatkaa äitinsä tassunjäljissä Jennan rinnalla harrastuksissa ja elämän riennoissa. Muiden osalta kotiinlähtö koittaa 8 viikon täytyttyä. Yksi tyttö etsiskelee vielä omaa ihmistään.

Se surullinen päivä 7.12. on niin lähellä mutta kaukana. Painajainen, muisto menneisyydestä. Pennut eivät kuitenkaan tästä mitään tiedä, joten heille suotakoon elämänilo ja onni ja kaikkea hyvää elämäntaipaleelle. Urhoollinen Ella taas on ansainnut tietyn kunniapaikan monen tähän yhtälöön liittyvän kaksijalkaisen sydämessä. Tuskin sekään ymmärtää koko kuviota, mutta emonrakkaus on asia jota yksikään eläin ei voi näytellä. Ella on noiden emonen, Nanni niiden emä. Isäkseenhän ne saivat dna-testien jälkeen Poliisikoira-Peikon. Nuorempi isäehdokas oli joutunut nöyrtymään vanhemman edessä.

Lauantai-iltana pennuista käytiin tekemässä juttua paikallislehteen. Ella ja pennut pääsevät uudistuneen Raahen Seudun kansikuvakoiriksi tiistaina.

Olen nyt laittanut kaikki Ellan ja pentujen kuvat samaan hakemistoon. Ne löytyvät kuva-albumista: http://jofli.kuvat.fi/#/kuvat/Pentukuvia/Ellan_hukkaset/

Kaikki Ellaan ja hukkaslapsiin viittaavat tekstit täältä blogista saa auki kun klikkaa tuosta sivusta kategoriaa ”Ellan orvot”.





Terveisiä Nannille

19 01 2013

”Nanni tiesi ettei sateenkaarisillalla ole sellaista narttua kenelle se luottaisi pentunsa, se varmaan hetken mietti mitä tehdä ja muisti Ellan. Se tiesi että Ella tulisi ja hoitasi ja Nanni vois mennä sinne toiseen paikkaan toisen kuusikon luokse. Nimi on enne Quiet-Nancy, Hiljainen lastenhoitaja.. Me ei Nannia kuulla mutta mä oon ihan varma että Ella kuulee, ne vaihtaa keskenään kuulumisia pennuista ♥” (Miia H, Joulukuu 2012)





Ella emonen

16 01 2013

Ella-emonen on edelleen kaikista ennakkoluuloista huolimatta ihan kasassa. Sitä ei myöskään ole pentujen toimesta hävitetty, eivätkä ne pikkusushukkaset pyöritä emoaan millään lailla sydäntäraastavan rajusti. Ella-emosella on homma hanskassa ja hanskat tiukasti tassuissa.

ellalle

Etukäteispelot siitä, että tuollaiset susikoiranpoikaset 3 viikon jälkeen tekee Ellasta nahkasuikaleita, on osoittautuneet NIIN vääriksi kuin olla ja voi. Ella elelee pentujen kanssa yhdessä koko ajan. Se jopa edelleen imettää niitä, vaikka huomenna tulee 6-viikkoa ikämittariin. Ella myös leikkii pörriäisten kanssa yhdessä ja erikseen, mutta ilmoittaa kyllä sitten kun leikki loppuu ja se haluaa omaa rauhaa. Silloin on pikkuhukkaset tassu lipassa ja tottelevat nätisti.

Miian kanssa on mietitty missä se menee pieleen, kun niin monet keskustelupalstat ja sosiaalisen median yhteisöt kauhistelevat Kennelliiton uutta (mielestäni täysin aiheellista) määräystä siitä, ettei emää ja pentuja saa erottaa eri kattojen alle alle 7-viikkoa pentujen syntymästä. Kauhistelijoiden mielestä on emän kiusaamista kun pennut repivät emät likimain riekaleiksi tai emät muuttuvat yhtäkkiä niin kamalan aggreiksi pennuilleen kun ne ovat niin rasittavia riiviöitä. Olisiko yksinkertaisesti syy se, että me ihmiset sotkeennumme asiaan, joka ei meille kuulu. Me yleensä erotamme emää siinä vaiheessa kun pennuilla alkaa hampaita tulla, kun alamme ”sääliä” mammakoiraa. Kun sitten päästämme emän pentujen sekaan, niin tottahan ne riiviöt iskevät mammaikävässään emänsä kimppuun. Näyttää vielä pahemmalta. Emä parka! Erotetaan vielä vähän lisää ja paremmin. Mitä vanhemmaksi pennut tulevat, sen enemmän suojelemme emää pennuilta ja kun pennut emän näkevät, niin sitä hirveämmältä se touhu näyttää. Kyllä – sen täytyy olla ihan kamala sen Kennelliiton uuden määräyksen, tai sitten ei…

Ella on saanut olla pentujen kanssa koko ajan. Ihan jo selkänsä vuoksi, sille ei ole mahdollistettu hyppelyä pentujen luo ja pois. Sen sijasta sille on järjestetty niin isot tilat, että se on voinut halutessaan siirtyä pennuista kauemmaksi. Se on aivan itse hoitanut pentujen vieroituksen ja koulutuksen ja hyvin se on tehtävänsä suorittanut. Se on välillä ihan yhtä lapsellinen kuin pahaisinkin ”kakaroistaan”, mutta tarvittaessa se ilmoittaa ensin nätisti tönimällä haluavansa vähän lisätilaa ja jos se ei tehoa, tulee ärähdys ja sitä sitten totellaan kiltisti. Välillä nukutaan samassa nipussa, välillä erillään. Todeksi se on ainakin osoittanut sen, ettei se emän fyysisestä koosta ollut kiinni, pysyykö pesue hallinnassa vai ei.

Sen seitsemän viikon säännön kauhisteluun on vedetty usein näkökulmaksi se pointti, ettei välttämättä omasta laumasta vierasta narttua voi pitää tuota aikaa siellä oman lauman seassa ilman erikoisjärjestelyitä. Oma mielipiteeni taas tähän näkövinkkeliin on, että sitten ei varmaan kannata edes pennuttaa. Joskus kun se ihan lauman omakin koira voi olla pentujaan kohtaan kovasti suojeleva ja aiheuttaa erikoisjärjestelyjä. Nämä on nyt niitä asioita, että kaikkeen on varauduttava. Tuskin Miiakaan oli varautunut siihen, että yhtäkkiä sinne tulee täysin vieraan lauman ihan erirotuinen koira pentuja hoitamaan ja heille asustamaan, mutta niin vain kävi. Onneksi maalla on mukavaa ja asioilla on tapana järjestyä. Ellakin on ihan turvassa ja kokee olonsa turvalliseksi, vaikkei varmasti koe kuuluvansa Miian laumaan.

Minusta se seitsemän viikon sääntö tulkitaan myös tahallisesti väärin. Eihän kyse ole siitä, että emä on pakko pitää pentujensa kanssa tuon 7 viikkoa samassa tilassa samassa aitauksessa jos emä on jo selvästi pennut vierottanut. Tuo sääntö vain pakottaa meidät sallimaan emälle ja pennuille varmasti sen luonnollisen vierotuksen. Kyllähän jokainen valveutunut kasvattaja sen toki pentueelle ja emälle sallii, mutta valitettavasti säännöt on tapana tehdä siksi, että osa porukasta menee siitä mistä aita on matalin. Kyllä niitä 5 viikkoisilta pennuilta emän maailmalle laittavia (vieroituksen tilasta piittaamattomia) kasvattajia vain on ollut ihan nimikasvattajissakin. Eihän tämä sääntö toki takaa sitä, että emä edelleenkään saa pentunsa luonnollisesti tissittelystä karkottaa. Voidaanhan se emä sulkea vaikka toiseen huoneeseen 24/7 ja noudattaa tällä tuota 7-viikon sääntöä, mutta tuollaiseen toimintaan kykeneville nyt tuskin mikään sääntömuutos auttaisi.

Ella tulee olemaan Laiduntiellä niin kauan kuin pennut tai sen oma tila sitä vaatii. Niin kauan kun se tahtoo pentuja tissitellä, se sitä saa tehdä. Kyllä se itse sitten kertoo kun tämä sen viimeinen äitiys on ohi. Tokihan sitä täällä on ikävä ja sen kotiintuloa ajatellen on tehty jo valmistelujakin, mutta kaikkein tärkeintä on antaa sille ja pennuille mahdollisimman häiriintymätön vierotus. Kyllä Ella osaa. Kyllä pennut tottelee. Kyllä Miia pitää huolen, että kaikki on hallinnassa.

Pentuset on saaneet niskaansa sirut ja niiden isäkoiran selvitys on nyt laitettu alulle. Nämähän olivat kaksoisastutuksen tulosta, joten on hyvin mielenkiintoista nähdä montako Pikku-Tanea ja montako Pikku-Peikkoa siellä on. Pikku-Nanneja ovat kaikki, mutta Laina-lellikki lienee saanut jotain muutakin Ellalta kuin maitoa. Se on nimittäin matalaraajaisempi kuin sisaruksensa. Voiko corgigeenit siirtyä maidossa *LOL* ? Eläinlääkärintarkastuksessa siitä ei onneksi löytynyt mitään myyntiä estävää vikaa, mutta siitä huolimatta se jää Laiduntien laumaan Joona-pojan ikiomaksi ystäväksi.

Miiakin on aloittanut kertomaan pentujen kuulumisia omassa blogissaan: laiduntienlauma.wordpress.com





Sus’siunakkoon

30 12 2012

… ne kasvaa! 

Pienet susikoiranpoikaset ovat jo melko mötkyjä. Ikää on mittarissa 3,5 viikkoa ja ne ovat Miialla jo muuttaneet keittiöön näkemään ja kokemaan elämänmenoa. Kaikki muut tykkäsivät muutosta, paitsi Ella, joka oli ollut täynnä pyhää raivoa muille koirille aina siihen saakka kunnes näköesteet toivat sille äitiysrauhan. Nyt on Laiduntiellä rauha maassa ja Susiemo-Ellalla pesiminen turvattu.

Pentuset on jo melko mötkylöitä. Oikea penturuoka jo mössönä maistuu ja pullot on pantu taka-alalle. Ella antaa maitobaaristaan osan ja loppu tulee vadeilta. Pennunhoito helpottuu ja sen jos minkä sinne Miialle suo. Seuraavat viikot tulevat menemään hujauksessa kun nämä alkuviikkojen yövalvomispainajaiset on takanapäin.

Vaan onhan ne penteleet suloisia – pennut siis.


kuva: MH


kuva: MH

Ellalla jäi nyt uimaharrastus hieman kesken, mutta ehkäpä se jos mikä on sille hyvää kuntoutusta sitten tämän erittäin yllätyksellisen äitiyden jälkeen. Katti, Misiu ja TuTu sen sijaan ovat jatkaneet harrastuksia Oulun Koirauimalassa. Tässä video kinkunsulatusuinneista:

Harmi kun kamerasta juuri ne parhaat pätkät jotenkin tuhoutuivat muistikortin häiriön vuoksi. Kerran ehdin ne nähdä, mutta editointivaiheessa uintipätkien välissä oli mystisesti G-junnujen jääkiekkoa ja lumisadetta. Jep! Tekniikka on…

Meillä kävi kivoja vieraita kun Tuittu, Saara ja Mikko poikkesivat kotimatkalla. Tuittu oli oikein näppärä paketti 6,5 -kuiseksi cardineidoksi. Äitiinsä tullut vilkas ja kompakti pakkaus, jota ei ainakaan voi ylisuureksi moittia. Muutamia sukupotretteja koitettiin ottaa, mutta luokattoman laaduttomiksi tilannemuistoiksi ne vain jäivät. Misiu-isopappaa ei kiinnostanut, Trina-mummu oli huonolla tuulella ja Tuitulla jäi leikkikaverit pihalle. Ota siinä sitten fiksuja kuvia.

No seuraava ajatus oli sitten, että otetaan kuva jossa on Tuittu, Trina ja Ringa-mummeli (15,5 vuotta). Se tilanne meinasi lähtä lapasesta ihan heti, sillä Ringa ja Trina (äiti ja tytär) olivat sitä mieltä, ettei ne enää samaan kuvaan mahdu. Selevä! Hyvin selväksi kävi, ettei Ringa-muori ole ihan niin pystyynkuollut mielipiteetön dementikko kun se välillä on antanut ymmärtää. Huh huh! Poistimme siis Trinan kuvaustilanteesta takavasemmalle ja kaikki oli taas hyvin. Tuittu puolestaan joutui mummelin armottomaan puhtaustarkastukseen. Ilmeisesti se meni läpi puhtain paperein.

Kolli ja Kiisu kasvavat toinen kohisten ja toinen… ööö… hiipien. Kolli on iso mölli. Lumeen jäänyt tassunjälki on leveydeltään Tarmon tassun luokkaa. Painoa on nyt 4,5 kk ikäisenä 9 kg ja risat. Luonteeltaan se on rauhallinen ja mietiskelevä – edelleen. Ulkoisesti se näyttää tältä:

Kiisu on pikkuinen kirppu, sellainen valmis pikkupaketti, joka pomppii tasajalkaa ilosta ihan joka asiasta. Kiisu tietää olevansa Erityinen Lellikki. Nättikin se on edelleen, mutta kokoeroa Kolliin on hurjasti. Kiisu painaa 6 kiloa ja risat. Rääpäle, mutta nätti sellainen. Söpö ainakin.

Suunnitelmissa on viikon päästä mätsäri Kollin, Kiisun ja Vitsin kanssa. Kaks ensiksimainittua pääsee mukaan jos ne siihen mennessä oppii kävelemään hihnassa…

Jenni on yhtäkkiä saanut jostain innon treenata Tarmon kanssa tottista. Tomera ilmoitus ”Tarmo on MUN koira” kuullaan liki päivittäin. No antaapa touhuta kun menee näin hienosti:

 

Sitten loppuun pieni kehuosio. Meidän katon alla taitaa asua Suomen vähimmällä vaivannäöllä aikaansaatu Suomen näyttelyllisesti menestynein corgiperhe; Piika ja pentunsa TuTu ja Marski.

TuTusta tuli Vuoden Cardigan ja Vuoden Narttu (1. sija on tosin jaettu). Se kävi viime vuonna 5 näyttelyä Suomessa ja Vuoden Corgi -kisaan otetaan huomioon nimenomaan viisi parasta tulosta. Sivuosumia ei siis tarvittu, vaan jokainen näyttelyissä esilläolo toi voitokkaita pisteitä. Täsmäiskut toimivat vaikkei edes yritetty tosissaan.

Marski kävi vuoden aikana kuusi näyttelyä. Se sai jokaisesta erinomaisen, mutta vain neljästä viimeisimmästä näyttelystä sille irtosi Vuoden Corgi -pisteitä. Näillä pisteillään se oli kuitenkin toisena vain pisteen päässä voittajasta. Vähäisinkin sijoitus PU-kehästä Messarista (jossa se ei siis ollut kun meillä oli tärkeämpääkin tekemistä sushukkapentujen kanssa) olisi tuonut sille voiton ko. kisasta. Jossitellahan aina saa, mutta täytyy sanoa, että tämä sijoitus tuli kyllä ihan puun takaa. Huh Huh! Pisteillään se oli myös Vuoden Nuori -kisassa kolmas ja korkeimmalle sijoittunut uros.

Piikalla kävi sellainen hassu munkki, että se voitti pentujensa pisteillä (TuTu 5 näyttelyä, Marski 4, Obama 1, Puh 1) vuoden jalostusnarttu -kisan. Piika oli pisteillään ihan omalla sataluvulla. Menestystä ei yhtään himmennä sekään, että sen Ellie-emä voitti rodun kotimaassa vastaavan kisan tänä vuonna. Piika itse oli sillä listalla kuudes, onhan sillä pentueellinen jälkeläisiä Iso-Britanniassa + sinne meiltä mennyt Kusti-Marskinveli.

Tähän pitää nyt kyllä lisätä vielä sellainenkin uutinen, että TuTun (ja Kollin ja Kiisun) Kentsu-iskä kruunataan vuoden 2012 jalostusurokseksi.

Olen pitänyt näitä vuoden jalostusuros- ja jalostusnarttu -kisoja ihan höpökisoina ja välillähän ne oli jopa lakkautettunakin. Olen edelleen pikkuisen samaa mieltä, etteivät ne kerro jalostuksellisesta laadusta juurikaan, vaan lähinnä siitä kenen koiran jälkeläiset ovat näyttelyissä aktiivisimpia. Niissä on yleensä pärjänneet ne, joilla on kamalasti pentuja ja ne pennut kiertävät kamalasti näyttelyissä. Pennuista viiden parhaan Vuoden Corgi -pisteet otetaan huomioon, joten maksimissaan tulokset muodostuvat 25 pisteitä tuottaneesta näyttelytuloksesta (jotka on siis voitu saada X määrästä näyttelykäyntejä).

Tänä vuonna aktiivisuus kehissä ei kyllä näitä jalostusnarttu ja -uros voittoja tuonut. Piikan jälkeläisten näyttelykäyntimäärät olivat: TuTu 5 (pisteet kaikista 5:stä), Marski 6 (pisteitä 4:stä), Obama 1 (ja pisteet siitä) ja Puh 4 (pisteet 1:stä). Lisäksi pennuista Tessu kävi kerran (ERI2, SA, ei pisteitä) ja Lotta kerran (ERI1, SA, ei pisteitä). Kentsunkaan osalta jälkeläisten ei voi sanoa Suomen kehiä tie sonnalla kiertäneen. Tokkopa kaikilla edes tuota 5:ttä pistenäyttelyä edes oli käytynä. Nyt voi sanoa, että täsmäiskut korvasivat aktiviteetin määrän. Joskus näinkin – laiskaa palkitaan laiskuudesta.