Hyvää Omaa Elämää Märskikset!

7 05 2017

Viikonlopun aikana Märskikset muuttivat omiin koteihinsa ja meidän keittiöön kasattu pentuaitaus hiljeni tyystin ja täysin. Myös äitikoira Pätkis lähti omaan kotiinsa tänään saateltuaan ensin kaikki pentunsa matkaan ja annettuaan viimeiset emokoiran ohjeet elämäntaipaleelle.

18278585_10155336998177360_7558355460448312867_o.jpg

Aina kysytään, onko pentujen luovuttaminen haikeaa. Vastaan aina, että ei todellakaan ole ja näen kysyjässä pienen pilkahduksen joko epäuskoa tai tyrmistystä siitä, että onpas se tunteeton tapaus. Näen sen, vaikkei kysyjä sitä tarkoittaisikaan. Minä koen, että kun pentujen kodit on tarkoin valittu ja pennunostajan kanssa tutustuttu paremmin kuin parin sähköpostin verran sitä pentua ehkä pitkäänkin odotellessa, minulla ei ole syytä huoleen, murheeseen tai haikeuteen. Jos olisi, taustatyöt olisi tehty jotenkin huonosti. Uskon vilpittömästi uusien kotien taitoihin viedä pentua elämässä eteenpäin ja olen tällä tiellä tarvittaessa mielellään tukena. Me ihmiset olemme toki erehtyväisiä ja elämässä tulee eteen käänteitä, joille emme mitään mahda, mutta niitä ei sovi alkaa tuossa tilanteessa murehtia.

18319136_10155336995177360_3583493174027845308_o

Koen, että minulla on kunnia olla yksi pieni osa pennun elämänpituista taivalta ja suurimmaksi osaksi nämä elämänpituiset taipaleet tapahtuvat luonnollisesti muualla kuin meillä. Ei kaikkia voi pitää kotona. Sen tiedän jo syntymän hetkellä, joten se ajatus edellä pentujen kasvuaika mennään. Kaikki mitä niiden kanssa puuhataan, puuhataan pääasiassa siksi, että niiden loppuelämälle olisi näistä touhuista hyötyä. Ei siksi, että pennut ovat suloisia, ihania ja rakkaita, vaikka sitä toki myös ovat.

18358835_10155333459512360_495341179954134807_o

Ja jotta tämä penturumba ei tältä vuodelta olisi tässä, aloitti Kiisu juoksunsa. Jos kaikki menee oikein hyvin, tämä sama prosessi alkaa taas alusta heinäkuun loppupuoliskolla.





Voi hitsi, voi hitsinhitsi

21 04 2017

… heimo huijas ja huolella!

Pari kuukautta sitten minut jotenkin juonittiin keksimään yhteinen treenipäivä pääsiäisen seutuun Muhokselle Häntä ja Panta -hallille. Varasin pitkäperjantaiksi treenihallin 5 tunniksi ja olin mahdottoman iloinen kun treenaamaan ilmoittautui väkeä niin runsaasti ja vieläpä kaukaakin. Pääsiäinenhän oli matkustelun aikaa ja etelästä ehtisi vielä laskettelureissullekin treenien jälkeen. Missään kohtaa ei päässä välähtänyt mitään muuta kuin että hienoa – jengi tahtoo treenata yhdessä.

Ja mehän treenattiin. Koko viisituntinen käytettiin jokseenkin tehokkaasti tokottelun, näyttelytottumusharjoitusten ja agilityn kanssa. Yllätysvieraitakin saimme, vaan meillähän on avoimet ovet ja avoin mieli. Mikäs tässä on fiksuja koiria ja puheliaita ihmisiä esitellessä.

Treenien loppupuolella väkeä alkoi valumaan poispäin. Olihan ne pääsiäiskiireet ja matkan jatkumiset ihan ymmärrettävät. Me suljimme hallin oven tarkalleen ottaen 16.56 ja starttasimme kohti Raahea. Autossa kyytiläiset saivat idean, että mennäänpä syömään yhdessä. Ehdotin Liminkaa ja Hesburgeria, mutta se ei passannut. Josko vietäisiin koirat kotiin ja mentäisiin vaikka Raahessa Alto Mareen pizzalle. Oishan se nyt oikiampaa ruokaakin. Antoivat ymmärtää, että sen aukioloajatkin tarkastettiin kun epäilin aukioloa…

Kotona huollettiin pikaisesti koiria ja valmisteltiin pizzalle lähtöä. Minä uhkasin kehdata istua koko illan pipo päässä, vaikka hieman se arvelutti. Enemmän vain arvelutti ajatus pipottomuudesta päivän pipoilun jälkeen. Siinä pipouho päällä hypättiin autoon ja en millään käsittänyt miksi viiden ihmisen pitää käyttää kahta autoa. Ihan hyvin olisi yhdelläkin selvitty. Parkkipaikkojakaan ei olisi tarvittu niin kovasti.

Saara ja Mikko lähtivät ajamaan meidän edellä. Hiven minä siinä mietin, että miksei me paikalliset johdettu kulkuetta, mutta luotin heidän navigaattoriinsa. Näppäilin kännykkää ja kun nostin katseeni, oltiin kasitiellä – KASITIELLÄ!!! Mitä HITTOA! Keravalaisilla on kummat navigaattorit. Melkoinen kiertotie tulossa ja Petrakin odottaisi siellä pizzerialla ihan turhaan ja liian kauan. Siinä kohtaa kun ohitimme viimeisen kaupungin suuntaan kääntyvän tienhaaran, otin jo puhelun Saaralle, että päivittäkää se navinne ja kääntykää het seuraavasta oikialle pelastaaksenne vielä reitistä mitä voitte. Eivät kääntyneet. Ajoivat vielä hetken ja kääntyivät vasemmalle. Kun viimeinenkin u-käännöspaikka oli ohitettu, mä tajusin – nää vie mua kohti jotain josta en tiedä mitään. Siinä kohtaa ei ollut tien päässä enää mitään muuta varteenotettavaa paikkaa kuin Saloisten Jahtimaja ja sinnehän nämä kääntyivät. Piha oli täynnä autoja. Yllätyksen voima jysähti tajuntaan. Voi *aikuistensana*! Sisään oli mentävä…

Laulun jälkeen mulle annettiin tehtävä. Kortista piti tunnistaa kasvatteja ja muita heimolaiskoiria postimerkinkokoisista kuvista ja silmälasit oli tietty kotona.

Selvisin tehtävästä virheittä ja sain avata lahjani. Mulle oli hankittu heimologolla brodeerattu pyyhe, hierontalahjakortti ja Niskasen Johannan uunituore runokirja.

 

Maljojen nostamisen jälkeen syötiin yhdessä. Pizzaakin oli tarjolla, mutta pääruokana oli jauhelihakeittoa sellainen padallinen, että heimo söi siitä vielä seuraavanakin päivänä. Jälkiruokiakin oli suolaisesta makeaan ja Eren muurinpohjalätyt paistuivat ja maistuivat.

Saunakin lämpesi ja eipä hätää, tämäkin asia oli juilittu valmiiksi. Mulla oli repullinen puhdasta vaatetta, uusi pyyhe ja lempparisaunajuomaa kylmässä. Nämä veijarit olivat ottaneet kaiken huomioon.

Miksikö ne tämän teki? Helmikuun 9. päivä tuli 25 vuotta siitä kun minun taipaleeni cardigan-kasvattajana Railin rinnalla alkoi. Laulun uudelleensanoituksessa tiivistettiin syy juhlaan näin:

”Siitä kaikesta on jo tovi
ja heimon koko kasvaa vaan
on pentuja nyt yli kakssataa kirsua.
Meillä kaikilla on corgikoira
heimovaatteet ja päällikkö
Me tapaamme aina toisinaan
ja tahdomme yhdessä pelastaa maailmaa.”

Niinpä me sitten pelastettiin yhdessä sitä maailmaa tai ainakin koitettiin tehdä siitä hetkellisesti parempi. Illan aikana juteltiin, naurettiin, liikututtiin ja oltiin läsnä. Meillä oli juhlimisen lisäksi sellaisia elämää suurempia syitä olla yhdessä. Veikkaan, että tämä yllätys tuli tarpeeseen ei vain minulle, vaan myös monelle paikalla olleelle. Heimo tarttui hetkeen ja veti minut yllätetynkin mukaansa. Ette kuulkaa uskokaan kuinka kiitollinen minä tuolle porukalle olen? Niin sananiekka en ole, että osaisin sen sanoiksi pukea. Myönnän kuitenkin, että voititte 6-0. Taas jaksaa!

Tästä se lähti minun osuus Big-Wood’s tarinasta 9.2.1992

16487682_10155044840392360_5899049487029859893_o

… ja näin on edetty viime vuosina:

13781682_10154410474037360_1453868103584236477_n

Kamalasti jännittää millainen ryhmäkuva me saadaan 30.7.2017.

 





Joko kaduttaa?

10 05 2016

Ei kaduta. Ei kaduta yhtään, että nämäKIN pennut kasvavat täällä 9-viikkoisiksi. Ei kaduta, vaikka meno on melko villiä ja äänekästä ja keittiö on kuin hunnilauman jäljiltä ja varsinkin aamuisin aika haisevakin sellainen. Ei kaduta vaikka työtä on omat ja kavereiden kädet täynnä. Ei kaduta, vaikka ruokaa, herkkuja, hermoja, talous- ja vessapaperia ja pissapaperin virkaa toimittavaa tutkimuspöytäkreppiä kuluu paljon (sitä on muuten tähän mennessä kulunut hieman vajaa 600 m). Ei kaduta vaikka päivittäin joko astuu tai istuu pihalla pennunkakkaan (löytyipähän onneksi). Ei kaduta, vaikka pennut päättävät puoliltaöin, juuri unihorteeseen päästyäsi aloittaa yövillin. Nehän ovat vain koiranpentuja ja opettelevat asioita. Ne tarvitsevat rakkautta, ruokaa, pissapaperia, ihmisten huomiota, aktiviteetteja, turvallisia koirakontakteja ja ennen kaikkea toistensa seuraa oppiakseen opettelemaan mitä on olla koira.

IMG_5442

Uusin elämänkokemus on ollut meri. Pennut pääsivät sinne viime viikonloppuna lämpimän päivän päätteeksi. Oppaina olivat Pietu ja Eetu ja äitikoira TuTu. Reipasta väkeä olivat, eikä tassujen kastamishalukkuudessa ollut mitään ongelmaa. Jokainen räpiköi itsensä paitsi märäksi myös hiekkaiseksi. Pietu ja Eetu emäntineen ja isäntineen ovatkin olleet iso apu pentujen kanssa. Siitä valtava kiitos heille!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
kuva: Minna Lappi

Ensi viikonloppuna ollaan jännän äärellä kun 3 poikaa ja 2 tyttöä muuttavat omiin koteihinsa. Tätä on valmisteltu touhuamalla pentujen kanssa myös erikseen. Pentuoppaat on valmiina ja Musti ja Mirri -kasvattajakerhon tarjoamat reput odottavat ottajiaan. Pennut saavat mukaansa myös viltit ja omatekoiset pannat ja hihnat. Pannat ovat toki My Little Pony -teemaiset. Pojille siniset ja tytöille pinkit, yllättikö?

MLP

Kotiin jäävät Pinko (Twilight Sparkle), Priha (Flash Sentry) ja Pirkka (Hoity Toity). Niiden kanssa jatketaan elämänopintoja mitä erilaisimmissa tilanteissa. Siitä vasta jännää tuleekin ja kun tämä projekti on ohi, voidaan uudelleen kysyä, että kaduttaako….

 





#SWCSkasvattajapäivä16

26 04 2016

Olipa varsin mukava kasvattajapäiväreissu Tampereelle viime viikonloppuna! Mahtavan tiedollisen annin lisäksi tapahtuman ilmapiiri henki positiivisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Paikalla oli myös Corgiseuran tarvikevälitys, jonka tuotteet näyttivät menevän kaupaksi mukavaan tahtiin. Runsas osallistujamäärä (vajaa 60 henkilöä) ylitti varmasti kaikkien odotukset. Mukana oli paitsi kasvattajia myös useita asiasta kiinnostuneita corginomistajia, jotka halusivat syventää rotu- ja terveystietouttaan. Myös omien kasvattien omistajia oli paikalla mukavasti. Kiva kun tulitte!

IMG_9978

Kasvattajapäivän pääaihe oli luusto- ja nivelsairaudet. Puhujaksi olimme saaneet eläinlääkäri Juha Kallion, jonka luentokokonaisuus ”nivelvaivojen perusteet pentulaatikosta tuhkauurnaan” ylitti kaikki omat ennakko-odotukseni. Tiedollinen anti oli hyvin perusteellista ja perusteltua. Erityisen säväyksen esitelmälle antoi myös mielestäni se, että itsekin kasvattava Juha Kallio toi luentoonsa myös paljon kasvattajan näkökulmaa ja niitä kysymyksiä mitä kasvattajien päässä yleensä jalostuksellisessa mielessä pyörii tai ainakin pitäisi pyöriä. Tietoa tuli päivän aikana valtavasti. Onneksi muistiinpanojen tekeminen ei ollut välttämätöntä, sillä saimme luentomateriaalit koulutuspäivän jälkeen jaettavaksi osallistujien sähköposteihin. Tästä huolimatta, sain kuitenkin aikaiseksi muistiinpanojakin 11 B5-kokoista sivua.

Luennon ensimmäisellä osalla käsittelimme nivelvaivojen perusteita yleisellä tasolla. Perehdyimme nivelen rakenteeseen ja nivelten ja luiden kasvuun sekä niiden mahdollisiin kasvu- ja kehityshäiriöihin (mm. lonkkaniveldysplasia, kyynärniveldysplasia, osteokondroosi, polvilumpion luksaatio). Perehdyimme myös nivelruston vaurioihin ja nivelrikkoon. Oman osuutensa sai myös oikean rakenteen merkitys, siis se, että koira on rakentunut kaiken kosmeettisen kuorensa alla oikein. Riittävä kulmautuneisuus raajoissa tuo mukanaan joustoa, eikä kuormita niveliä. Se mahdollistaa koiralle tasapainoisen elämän ilman rakenteen epätasapainoisuuden mukanaan tuomia ylimääräisiä nivelrasituksia.

Juha Kallio näytti meille runsaasti röntgenkuvia lonkista, kyynärnivelistä, polvista ja selkärangoista. Lonkkien osalta erityishuomion sai löysyys. Näimme kuvat näteistä B-lonkista, jotka nk. PennHIP-kuvissa osoittautuivat kuitenkin todella löysiksi. Lonkkien löysyys vaivaa usein ja aiheuttaa erilaisia lihasjännityksiä, kun koira koittaa kontrolloida liikkeitään. Kuinka usein me corginomistajat sorrummekaan selittämään koiriemme lonkkakuvista, että niissä oli ”vain” löysyyttä. Niin, yllätys yllätys – corgeilla on aina löysyyttä. Ne suorastaan ovat ykkösiä PennHIP-järjestelmän tilastoissa… sieltä perästä päin vain.

Vaikka nivel- ja luustosairauksilla on toki geneettinen tausta, ei ruokinnan ja liikunnan merkitystä kasvuaikana saa missään tapauksessa unohtaa. Kävimme läpi kasvavan koiran ruokintaa ja liikuntaa. Tärkeintä kaikessa on maltillisuus. Koiran kuntoluokan tulisi pysyä samana koko kasvukauden. Pennun tulisi antaa liikkua mahdollisimman paljon omaehtoisesti pehmeällä pohjalla vaihtelevassa maastossa riittävän lyhyinä jaksoina tasaisesti pitkin päivää. Kasvavan koiran luuston tulisi kehittyä/muovautua normaalin rasituksen myötä. Jos taas sen kasvulinjat rasittuvat väärin, ei voida aina sanoa mikä on lopullinen syy kasvuhäiriöille.

13094409_10154278877289411_5767082582610441923_n

Juha Kallion mukaan kaikki harrastuskoirat tulisi tutkia ja arvioida luuston ja nivelien osalta ennen vakavampaa harrastuskäyttöä. Perusteluna tässä oli nimenomaan koiran terveyden suojaaminen. Vasta tuloksien perusteella voidaan tehdä arvio koiran soveltuvuudesta eri harrasteisiin ja kuinka sitä tulisi huoltaa ja ennaltaehkäistä sen mahdollisia ongelmia. Tässä yhteydessä kuulijakunnasta esitettiin kysymys corgien soveltuvuudesta agilityyn. Juha puki lyhyesti sanoiksi juuri sen, mitä itsekin olen koittanut päässäni viritellä. En vain ole osannut sitä tiivistää niin hyvin kuin hän. Juhan mielestä homma ei mene niin että ”Haluan harrastaaa agilityä. Haluan corgin”, vaan sen tulisi mennä: ”Haluan corgin ja jos se on terveydeltään ok, haluan harrastaa agilityä.”

Ensimmäisen osuuden lopuksi kävimme läpi vanhuskoirille tyypillisiä lihas- ja nivelvaivoja ja sitä, kuinka niiden diagnosoinnissa kannattaisi edetä.  Tärkeää on myös hoidon suunnittelu ja riittävä liikunta. Sitä kuunnellessa tuumasinkin, että meidän 15,5-vuotias Totti lienee palannut pentuaikaan takaisin, kun se liikkuu pehmeällä alustalla (takapiha) omaehtoisesti (vaeltelee) ja riittävän usein (haluaa alituiseen ulos vaeltelemaan).

Juha Kallion luennon kakkososa keskittyi corgeihin. Hän oli ihan selvästi tehnyt läksynsä ja perehtynyt corgirotujen tilanteeseen paitsi oman eläinlääkärikokemuksensa myös KoiraNetin ja meidän jalostuksen tavoiteohjelmien kautta.

Kenellekään ei varmaan tullut yllätyksenä, että yleisin luusto- ja nivelsairaus molemmilla roduilla on lonkkaniveldysplasia. Lonkkien erityispiirteenä on voimakas löysyys, mutta röntgenkuvissa erottuvat nivelrikkomuutokset kehittyvät kuitenkin suhteellisen hitaasti verrattuna moneen muuhun rotuun. Se lienee positiivinen asia vähemmän positiivisessa kokonaisuudessa. Lyhyet ja paksut luut ja laajat nivelpinnat aiheuttavat sen, ettei nivelpintoihin kohdistu yhtä suurta painetta huonossakaan nivelessä kuin korkeajalkaisilla roduilla.

Lonkkien keskiarvoksi Juha Kallio oli KoiraNetin perusteella saanut hieman C:tä huonomman kokonaistuloksen. Näinhän se on. Meillä on kuitenkin asiassa toivoa, sillä rodussa esiintyy vaihtelua (hyviä-huonoja), joten se on vielä jalostettavissa oleva ominaisuus. Peli olisi menetetty vasta, jos mitään muuntelua ei esiintyisi ja kaikki olisivat akselilla D-E.

13094424_10154279079714411_5475358277483065804_n

Kyynärnivelten kohdalla viitattiin rodussa esiintyviin kasvuhäiriöihin kyynär- ja värttinäluissa. Epätasainen luiden kasvu, jopa toisen luun ennenaikainen kasvulinjan sulkeutuminen, aiheuttaa kyynärnivelessä epätasaisuutta ja altistaa paitsi kivuille myös nivelrikkomuutoksille. Hoitona pahimmassa tapauksessa leikkaus. Kondrodystrofisille roduille on skyenterriereiden aloitteesta kehittelyssä oma tutkimusmenetelmä, jossa nivelen rakenne tutkitaan hieman eri tavalla kuin perinteisessä kyynärnivelkuvauksessa. Tämä tutkimus lienee roduissamme tulevaisuutta, mielenkiintoista sellaista. Käytännössä tällä hetkellä tärkeintä olisi jättää jalostuksesta pois ne yksilöt, joiden eturaajat ovat hyvin käyrät. Myös ulkomuototuomareiden koulutus nostettiin tässä yhteydessä esille. Itse siinä kohtaa tuumin, että meillä Suomessa se onkin ensiluokkaista verrattuna moneen sellaiseen maahan, josta meille ulkomuototuomareita virtaa miltei viikoittain erinomaista jakamaan. Kouluta siinä sitten niitä…

Selkäsairaudet ovat laaja kokonaisuus. Niiden diagnostiikka on usein hankalaa ja vaatii laajoja tutkimuksia, joiden saatavuus ei ole koko maan kattavaa. Diagnoosit jäävät toisinaan arvailuksi. Välilevytyrä ei välttämättä olekaan välilevytyrä ja DM-arvelu onkin joku muu sairaus. Corgien osalta esille nostettiin luonnollisesti välilevyrappeutumat, kalkkeumat ja välimuotoiset nikamat. Spondyloosi on corgeilla varsin harvinaista, mutta liittynee usein välimuotoiseen nikamaan.

Selkäongelmien ennaltaehkäisy ei ole aivan helppoa. Kun tarpeeksi tarkoin tutkitaan selät, päädymme toteamukseen, ettei täysin virheettömiä selkiä ole, vaikka osa muutoksista voi olla koiralle itselleen harmittomiakin. Vertailukelpoista tietoa maailmalta on vielä vaikea saada, sillä Suomi tekee selkätutkimuksissaan ja -lausunnoissaan pioneerihommaa. Missään muussa maassa ei selkiä näin tutkita ja lausuta kuin meillä Suomessa. Koska maailmanlaajuista tietoa on varsin vähän, ei monenkaan selkämuutoksen periytymismekanismia tunneta.

Lopuksi Juha Kallio totesi, että corgeilla lonkkaniveldysplasia on sekä tilastollisesti että kliinisin perustein tärkein vastustettava sairaus. Sellaista mitä voi mitata, voi kuitenkin jalostaa. Pelkkä mittaaminen (tässä tapauksessa lonkkien virallinen kuvaaminen) ei kuitenkaan ole jalostamista, vaan mittaustuloksia tulisi käyttää jalostuksen apuna. Se tarkoittaa huonojen karsintaa ja hyvien valintaa. Vaikka yhden asian jalostaminen on tehokasta, on kuitenkin huomioitava samalla muitakin ominaisuuksia. Tällä hetkellä jokaista D-lonkkaista corgia ei voi karsia pois jalostuksesta ennen kuin tilanne paranee, mutta niiden osalta tulisi suosia yksilöitä, joiden lähisukulaiset ovat terveempiä ja yhdistää näitä itseään parempilonkkaisiin. Luennolla nostettiin esille myös indeksijalostaminen ja osallistujaväki näytti olevan melko yksimielistä siitä, että cardiganeille pyydetään Kennelliitosta lonkkaindeksit. Pembrokeillahan nämä jo ovat (toivottavasti) käytössä jalostuksen yhtenä työkaluna eli apuvälineenä.

IMG_9991

Kasvattajapäivän lopuksi ulkomuototuomari Anneli Sutela kävi läpi corgien rotumääritelmiä ja rodussa tällä hetkellä puhuttavia ulkomuotoon liittyviä kysymyksiä. Edessä oli kaksi urheaa mallikoiraa (pemu uros ja cardi narttu) ja seinälle heijastettiin rotumääritelmää kohta kohdalta rinnakkain. Yleisö osallistui luentoon aktiivisesti ja loppujen lopuksi aika ei riittänytkään aivan kaikkeen siihen materiaaliin, jota oli varauduttu esittämään. No jäipä jotain ensi kerrallekin. Siinä luennon lomassa tuli monesti todettua, että englantilaisille rotumääritelmille on tyypillistä, etteivät ne ole kovin pikkutarkkoja. Rotujen eroavaisuudet ja tietyt yksityiskohdat, kuten esimerkiksi mittamääreet ovat aika ympäripyöreitä. No ei ole enää ainakaan yhden asian osalta. Tietyissä tapauksissa ”melko” = 15 cm. Se tuli nyt viimein mitattua!

IMG_9999

Kun päivä päättyi klo 17 oli hämmästyttävää huomata, kuinka nopeasti se 7,5 tuntia kuluikaan. Kotimatka sujui mukavasti. Siitä erityiskiitos matkaseuralaisille Mirkulle, Jennille, Marikalle ja Jutalle. Lähdetään toistekin tällaiselle yhteismatkalle, eikö?





MLP:t 5 viikkoa

18 04 2016

Kylläpä on mennyt hujauksessa tämä 5 viikkoa. Pienistä marsuista on yhtäkkiä tullut murisevia, haukkuvia ja toisinaan haiseviakin koiranalkuja. Niillä on alkanut elämänkoulu, jossa lukujärjestyksessä vuorottelevat ainakin äidinkieli (kuinka puhun koiraa), ilmaisutaito (kuinka kerron asioita ihmisille), liikunta (hypin, pompin ja juoksen), käsityöt (oikemmin hammastyöt), kotitalous (lähinnä sen hyödyntäminen syömällä hyvin), luonnontieteet (ympäristön tonkiminen ja kaivaminen) ja tietenkin uni. Näistä viimeksi mainittu taitaa olla vielä suurimmassa roolissa ajallisesti.

tutunkans

Vieraitakin on jo käynyt melko paljon. Vieraissa on ollut niin pientä kuin isoakin ihmistä ja jopa pari kilttiä vierasta koiraa (Pietu & Eetu). Varmaan loppuviikosta, oletettavasti sunnuntaina (lauantai menee minulla Tampereella Corgiseuran kasvattajapäivillä) siirrymme vaiheeseen, jossa myös pennut tekevät vierailuitaan. Ne pääsevät autoilemaan pieniä reissuja TuTu-emosen kanssa ja näin saadaan niiden maailmankuva vähän laajentumaan. Kutsumme itseämme vähän kylään sinne sun tänne ja ihan varmasti hyödynnämme sitä treenikämppäämmekin.

IMG_9357.jpg

Ulkoilun kanssa on ollut vähän ongelmia. Meidän piha on ihan liian märkä pentujen ulkoiluun. Jossain määrin sula treenikenttämme on taas sen verran kaukana ikkunoistamme, että pentujen ulkoilua ei voi hetkeksikään jättää valvomatta. Aikamme tuskailtuamme keksittiin väliaikaisratkaisu eli kompromissin poikanen. Etupihan kuistille rajattiin pentuaitauksella alue, jonka lattia peitettiin vanhoilla matoilla ja vetbed-alustoilla. Tällä virityksellä mennään siihen saakka kunnes etupihalla on muutakin kuin vettä ja kuraa. Eipä silti, sateista ja kylmääkin on suurimmaksi osaksi ollut, joten ei kyllä pihan tilanteen lisäksi ole säätkään suosineet. Ei pentuja ole tarkoitus kylmettääkään.

13010879_10154145825487360_2523475618653942059_n

12963942_10154145838442360_6631520399240301804_n

Ruokaa alkaa kulua jo melko mukavia määriä. Pientähän tuo vielä toki on siihen nähden mitä se tulee luovutusiän paikkeilla olemaan, mutta niihin reiluihin t-lusikallisiin, joilla homma aloitettiin, on tullut roima määrällinen korotus. Tämän lisäksi TuTu vielä keksi alkaa oksentamaan pennuille omista ruuistaan imettämisen lisäksi. Oksentaminen ja imettäminen ei kyllä tee yhtään hyvää TuTun vielä erinomaiselle yleiskunnolle, joten yritämme estää oksentelun ruokkimalla TuTun pennuista erillään ja pitämällä sen niistä kaukana vielä tovin ruokailun jälkeenkin. Imettämiseen emme puutu. Sen saa TuTu lopettaa itse sitten kun kokee sen tarpeelliseksi. Se on koiraäidin tehtävä. Varmaan toki se oksentelukin olisi, mutta meillä ihmisillä nyt kyllä on tarkoitus ”oksentaa” pennuille ruuat pakasteesta, jääkaapista, puurohiutalepaketeista ja koiranruokapusseista. TuTun ei tarvitsisi tästä huolta kantaa.

IMG_9422

 

Pennuista pitkätukkapennut ovat jo kotinsa valinneet. Muiden osalta tilanne on vielä auki sen osalta kuka menee minnekin. Napapiirin sankareita lainatakseni, tässä on vielä pari muuttujaa ennen kuin asiat loksahtavat paikoilleen. Niistä pienin ei ole suinkaan se, että en ole omaanikaan vielä noista osannut valita. Toinen soopeleista tytöistä on meidän Pinko, Big-Wood’s Twilight Sparkle. Toisesta tulee sitten Pinkie Pie, mutta kummasta? Brindle pitkätukkatyttö on Rainbow Dash. Pojat ovat Big MacIntosh, Flash Sentry, Hoity Toity, Shining Armor ja hevilettipojasta tuli tietenkin Fancy Pants. Kaikki nimet on My Little Pony-piirroshahmoja ja näitä tuotteita (nuket, ponit ja muu krääsä) keräilevän Jennin nimeämiä. Koska nämä eivät ole poneja, olkoon ne sitten yhteisnimellä My Little Puppyt.

Tässäpä 5-viikkoiset MLP:t Jennin kuvaamana 17.4.2016

Tytöt:

IMG_8746IMG_8863IMG_8955

Pojat:

IMG_9003IMG_9065IMG_9124IMG_9214IMG_9263

Kuten kuvista näkyy, kuvausolosuhteet eivät olleet suotuisat. Meinasi vähän sadella…

Tähän loppuun vielä samana iltana otettu yhteiskuva. Kuvaajana Minna Lappi:

MLP13055829_10154223745323578_5371135453388747561_o





My Little Puppyt

31 03 2016

Huolikierre on taas alkanut, meillä on siis pentuja. Ensin oltiin huolissaan miten TuTun astutus onnistuu, tuleeko pentuja. Kun varmistui, että tulee pentuja, oltiin sitten huolissaan miten synnytys menee. No menihän se – hitaasti, avustaen. Meidän 12-tuntinen sessio eläinlääkärissä päättyi sektioon ja kahden viimeisen ulosottoon oikoteitse. Kun tästä huolesta päästiin, oltiinkin sitten huolissaan lähteekö kaikki sujumaan kotona hyvin. Onneksi olin talvilomalla, niin sain olla ihan kaikessa rauhassa väsynyt… ja huolissaan. Väsynyt olin oikeasti, huolissaan ihan turhaan, sillä TuTu hoiti hommat rankasta synnytyspäivästä huolimatta loistavasti. Kahdeksikko ei olisi voinut saada parempaa emokoiraa.

IMG_4119

Olin jo ehtinyt tottua ajatukseen, etten olisi hetkeen huolissaan, mutta pentujen ollessa 2-viikkoisia TuTu sairastui yhtäkkiä rajuun mahatautiin, joka valvotun ja yllätys yllätys huolta täynnä olleen yön jälkeen loppui yhtä pikaisesti kuin alkoikin. Liekö syy mokomaan joku ulkoa lumen alta kaivettu TuTun mielestä syömäkelpoinen asia vai ruokaan lisätty uusi liha-ateria – en tiedä, enkä oikein enää välitäkään. Pääasia on, ettei enää tästä tarvitse olla huolissaan.

10329153_10154056251312360_1898788270636517736_n

Olisiko nyt aika olla huoleton? Ehei. Nyt olen huolissaan siitä, kuinka onnistun valitsemaan kaikista ihanista pentukyselijöistä pennuilleni omat ihmiset ja kuinka ne, joille ei välttämättä tästä pentua riitäkään, onnistuvat löytämään itselleen jostain muualta sen parhaan ystävän – sellaisen jota voin heille suositella. Hölmö aihe olla huolissaan, mutta omapa on huoleni.

Kun pennut ovat sitten aikanaan lähteneet, olen sitten huolissaan siitä, kuinka yhteiselo lähtee sujumaan. Tuleeko mutkia matkaan? Onko pentu onnellinen, terve ja perheensä odotuksia vastaava? Miten siellä menee? Kun koira kasvaa, huolissaan olon aiheet muuttuu iän mukana. Lopulta sitä on huolissaan siitä, miten siellä perheessä pärjätään veteraanikoiran poistuttua ajasta iäisyyteen.

12321506_10154096795922360_7098162730842719306_n

Toisinaan sitä on niin väsynyt huolissaan oloon. Sitä miettii, että alkaisi puuhata vain uroskoirien kanssa ja ostelisi itselleen niiden jälkeläisiä. Seuraisi sivusta kun muut ovat huolissaan ja nyökkäilisi ymmärtävästi.

Ilmeisesti sitä vain ei ole vielä tarpeeksi väsynyt siihen kun tätä aina toisinaan tulee harrastettua – koirankasvatusta siis. Ehkä tämä vielä antaa enemmän kuin ottaa. Tai ei se mikään ehkä asia ole. Antaa se. Ei tämä pelkkää huolissaan oloa ole. Kyllä sinne sekaan mahtuu paljon iloakin jopa enemmän kuin huolta. Olen niin onnellinen kaikista niistä ihmisistä, kasvattien perheistä jotka ovat ottaneet huolenaiheitani hoiviinsa. Heistä on tullut tärkeitä kavereita, ihan Ystäviäkin. Vastoinkäymisten kohdatessa he ovat jakaneet kanssani huolissaan olon tai oikeastaan minä olen jakanut heidän huolensa, yrittänyt ainakin. Aina sekään ei kuitenkaan onnistu täydellisesti kun jo yksinkertaisesti välimatka auttamiselle voi olla sellainen, että huolten jakaminen onnistuu vain kaukona. Parhaani olen kuitenkin yrittänyt ja kyllä – olen ollut huolissaan astutuksesta hautaan saakka.

943860_10154106146112360_4560028698352496045_n

Vielä yksi huoli pitää mainita tähän loppuun. Olen huolissani siitä, osaanko kylliksi kiittää niitä, jotka auttavat minua olemaan vähemmän huolissani. Näitä ovat Ystäväni, jotka valvovat kanssani öitä tai vaihtavat ajatuksia, kun olen… hei… huolissaan ja väsynyt. Näihin kuuluvat myös ne kasvatinomistajat, jotka pyyteettömästi ovat valmiita ajelemaan erilaisiin tapahtumiin auttaakseen esimerkiksi järjestelyissä tai vain vaikkapa vain viettämään aikaa yhdessä ja tällä tavoin vähentämään huoltani siitä miten koiran kanssa sujuu. Yhdessä treenaaminen, lenkkeily tai muuten vaan ajan tappaminen on minulle tärkeämpää kuin uskottekaan. Nöyrästi siis kiitän teitä kaikkia. Vähennätte huoltani. Kuinka isoa se olisikaan ilman teitä?

 

 

 

 





Kiitoksen paikka

26 12 2015

Joulun aika ja siihen hiljentyminen on mahdollistanut asioita, joihin kiireisen syksyn aikana ei ole ollut mahdollisuutta. Yksi niistä asioista on ollut tämä blogi ja tänne tekstin tuottaminen. Asiaa olisi kyllä ollut kovastikin ja moni teema on pyörinyt mielessä. Siihen se on sitten jäänytkin ja osa noista asioista on jo pyörinyt niin kauas mielestä, etten niitä kyllä enää kiinni saa. Siispä myönnän nöyrästi, jopa tuumineeni koko blogin alasajoa, mutta josko kokeillaan vielä. Kirjoitetaan kun on asiaa ja aikaa pukea se sanoiksi. Ei paineita, ei aikatauluja. Ei aktiivista toimintaa, mutta toimintaa toisinaan kuitenkin. Annan itselleni luvan, että ei ole pakko jos ei a) ehdi, b) jaksa tai c) muuten-vaan-huvita.

IMG_7249

Aktiivisuus liittyy myös tämän blogikirjoituksen aiheeseen. Suunnittelin Corgiset-lehteen artikkelia/yhteenvetoa corgirotujen aktiviteettitilastoista eri harrasteiden parissa. Tätä varten katselin Suomen Kennelliiton KoiraNet-järjestelmää ja mietin kuinka tämän toteuttaisin. Valmista en vielä aikaan saanut, sillä sieltä puuttuu vielä loppuvuoden koetuloksia, mutta jonkinlaisen suunnitelman olen jo päässäni muodostanut siitä, mitä tuo artikkeli aikanaan tulee sisältämään. Siinä sivussa laskeskelin omien kasvattien osallistumisaktiivisuutta ja tulin hyvin hyvin iloiseksi, tyytyväiseksi ja kiitolliseksi tästä vuodesta, joka alkaa nyt olemaan ehtoopuolella. Oli suorastaan hämmentävää huomata, että KoiraNetissä tässä vaiheessa (24.12.15) olevista welsh corgi cardiganien tekemisistä kaikista, yhteensä 294 agility-, toko-, rallytoko- ja mejätuloksesta 40% oli kasvattieni tekemiä. Nämä tulokset ovat tehneet 12 eri BW-koiraa, joista 1 on kilpaillut kahdessa lajissa.

kaikki

Näistä koetuloksista vähintään yhden tasoluokkansa ykköstuloksen tai vastaavaan (Rally-toko HYV, agility nolla) sai taulukossa mukana olevien tuloksien perusteella 10 koiraa. Siis melkein jokainen kokeisiin osallistunut.

IMG_1540

Suvi ja Ellu (BW Duchess) saivat RTK-koulutustunnuksen syksyllä 2015

Koska olin hautautuneena KoiraNetin syövereihin, tarkastelin myös samalla Suomessa saavutettujen näyttelytulosten jakaumaa ja määriä. Näyttelyiden osalta tulokset ovat jo KoiraNetissä kokonaisuudessaan vuodelta 2015, joten näiltä osin tilastot ovat lopullisia. Cardiganeille kirjattuja näyttelytuloksia oli yhteensä 1111 ja näitä oli ollut tekemässä 326 koiraa. Näistä tuloksista 116 (9,6% kaikista) oli kirjattu yhteensä 31 Big-Wood’s kasvatille. Tämä oli kasvattajakohtaisesti aktiivisinta, sillä seuraavaksi eniten kasvattejaan liikkeelle saanut kasvattaja oli saanut näyttelytuloksen/-tuloksia 26 kasvatilleen. Aktiivista toimintaa toki sekin. Ei käy kieltäminen.

Eniten näyttelyissä käyneellä Big-Wood’s-koiralla oli vuoden 2015 aikana 10 näyttelyä (Suomessa) ja 1 näyttelyn käyneitä oli 8. Huomionarvoista oli myös se, että melko monessa näyttelyssä, jossa kasvattejani nähtiin, oltiin sitten liikkeellä isommalla porukalla ja niissä esitettiin myös kasvattajaryhmä. Eniten  meitä oli kerralla erikoisnäyttelyssä, jossa kehässä nähtiin 22 BW-koiraa. Se on piirua vaille neljäsosa kyseisen erikoisnäyttelyn kokonaisosallistujamäärästä. Käsittämätöntä, vaikka itse sanonkin!

Melko hyvinkin niissä näyttelyissä on mennyt. KoiraNet antaa helposti muutamalla hiiren klikkauksella koko rodun statistiikan tulosten osalta. Pientä käsityötä aiheutti vain laskea BW-koirien vastaavat luvut. Tämän puuhastelun jälkeen pylväät näyttävät seuraavilta:

nly_laatuarv

Voisi melkein sanoa, että meillä on tulostasolla mennyt hienosti ellei jopa loistavasti. Big-Wood’s koiria on osallistunut vuoden aikana 21 näyttelyyn. Näistä kahdessatoista olemme esittäneet kasvattajaryhmän ja joka kerran se on myös ollut ROP-kasvattajaryhmä. Erikoisnäyttelyn lisäksi BIS-kasvattajakehästä tuli sijoitus kaksi kertaa.

IMG_4338

Ylivieskan KV-näyttelyn BIS-4-kasvattajaryhmä (BW Triumph Renown, Scat Cat, Cute Marie ja My Igloo Ingo)

Suomen muotovalioksi ovat valmistuneet BW Bilberry, Ken On Kultaa, Graenous Grenade, My Ihq Indica ja Thomas O’Malley.  ROP-ruusukkeita on BW-koirille tullut 12 ja VSP-ruusukkeita 7. Sertejä on pokattu vuoden aikana 15 ja kansainvälisiä sertejä eli CACIBeja 14. Varasertejä ja varacacibeja en edes laskenut. Kaikesta näyttelykäynti- ja tuloslaskennasta ovat poissa myös tuontikoiramme Pontus ja Sisu, jotka keräsivät yhteensä 5 sertiä.

Ihan lopuksi korostan, että koe-, kilpailu- ja näyttelytulokset eivät ole omasta näkökulmastani alkuunkaan se tärkein asia koiran omistamisessa. Jokainen meiltä lähtevä koiranpentu lähtee ehdottomasti lemmikiksi ja seuralaiseksi ilman mitään velvotteita osallistua yhtään mihinkään järjestäytyneeseen koiratoimintaan. Tämän vuoksi olen kiitollinen siitä, että koirien omistajat ovat halunneet olla tällä tavalla omasta tahdostaan aktiivisia, kirjauttaa Suomen Kennelliiton tietokantoihin tuloksia ja näin ollen antaa paitsi minulle myös muille rodun harrastajille virallista tietoa. Ilmaistakaan se ei ole ollut.

IMG_5910 – Kopio

Jani ja Ilpo (BW Kulta Into Pii)

Kasvattajana olen ihan yhtä iloinen, tyytyväinen ja kiitollinen niistä kuvista, kuulumisista, tarinoista ja yhteydenotoista, mitä vuoden kuluessa olen saanut. Joulutervehdyksiä (kortteja ja sähköisiä kuvia) tuli runsaasti. Niistä välittyi aina se, kuinka rakas perheenjäsen se meiltä lähtenyt koira siellä omassa kotonaan onkaan. Sehän se on tärkeintä. Aina.

Big-Wood’s päivien 2015 osallistujia. Tämä on sitä parhautta kasvattajan näkökulmasta. Ollaan yhdessä koiriemme kanssa!

 





Jouluntoivotusta!

24 12 2015

2015MC

VeQ-kissa, Kiisu-koira ja Tuuli-pupu sekä muu tassukansa täältä Jokirannasta ihmispalvelijoineen, toivottaa hyvää joulua kaikille!

 





Show report: CWCA championship 2015

27 10 2015

Cardigan Welsh Corgi Associationin pääerikoisnäyttelyn tuomarin, Liz Cartledgen arvostelut on nyt julkaistu Dog World-lehdessä. Tässäpä mitä minun esittämistä koirista tuomari oli mieltä:

Tutti, Ch. Kilvroch Enchantress, Pontuksen emä

tutti

IMG_4047

Pepper, Big-Wood’s Kultakuume Goes To Liebehund

pepper

IMG_3558

Kusti, Big-Wood’s Gruffudd Gritus for Kilvroch

kusti

IMG_2694

 





Alkusyksyä ajan tasalle

2 10 2015

Ei tästä blogin pitämisestä näytä enää tulevan mitään. Ei vaikka haluaisi. Jotain tarttee tehdä, joista ensimmäinen lienee se, että nyt tarttuu toimeen ja alkaa naputtaa. Aikaakin on, sillä viikon mittaiseksi suunniteltu lomareissu Englantiin (tästä tulee oma kirjoituksensa ihan pian – varmasti tulee) saikin pari lisäpäivää, kun syksyn puurtamisesta töissä on kertynyt tunteja jemmaan ja esimies ehdotti kotona oloa reissun jälkeenkin. Ensin ajattelin, että mitä tuota – töihin vaan, mutta kyllä hän ihan oikeassa oli. Olin ja olen loman ja paussin tarpeessa. Selvästi. Maanantaina sitten takaisin sorvin ääreen.

Edellisen päivityksen jälkeen on tapahtunut näyttely- ja koerintamalla kaikenlaista hassua ja hauskaa ja mukavaa. Tulospuolen asioita löytyy uutisista kotisivuilta. Niistä ei nyt sen tarkempia.

Kaverikoirailut

IMG_1714

Kesän aikana Piika, Kolli ja Kiisu ovat vierailleet pääasiasassa ulkoilmatapahtumissa. Nyt syksyn myötä ovat alkaneet myös nk. laitosvierailut. Kaikilla kolmella on takanaan käyntejä sen verran, että ne on huivitettu ja toimiviksi tapauksiksi todettu. Piika on koirana sellainen, että sen voi viedä mihin vain. Se ei luokittele ihmisiä sen perusteella mikä on ikä, vamman aste tai ymmärryksen taso. Kollin ja Kiisun kanssa olen vielä hieman etsivällä asenteella liikenteessä. Kiisu on koirista vierailuilla ”kiltein ja huomaamattomin”, mutta totesin sen toimivan oikein loistavasti vanhusten palvelukodissa. Se on pieni ja helppo nostaa mm. sänkyyn, jos näin halutaan. Ehkä tämä on sen kutsumus. Kolli ei vielä ole päässyt laitosvierailulle. Tai pääsi se, mutta vain pihalle. Autosta tullessa siitä jäi kourallinen karvaa käteen, joten en sitten kehdannut ottaa sitä sisälle karvaamaan ihan kaikkea. Onneksi oli Piika varakoirana auton jousilla. Kollin osalta siis arvailen edelleen. Kollihan ei kamalasti tykkää kantamisesta ja nostelusta (eikä minukaan selkäparka), joten ehkä vierailukohteet joissa on paljon vuoteessa olevia, eivät ole sille paras kohde. Lapsistahan se tykkää mahdottomasti, joten ehkä tämä osa-alue on sitten sen erikoisalaa tulevaisuudessa. Katsotaan. Pitää kuitenkin tunnustella ennen kuin päättää ja muotittaa koiransa.

IMG_5649

Vierailut ovat antaneet minulle paljon. En oikein osaa edes tätä kuvata sanoin. On liikuttavaa huomata miten paljon iloa ja hyvää mieltä oma koira voi antaa myös toiselle. Varsinkin palvelulaitoksissa vierailumme tuovat mukavaa vaihtelua siihen arkeen. En aina ole ihan varma onko se koira se päävieras, vai onko jo pelkästään päivärutiinin katkeaminen ja vieraideen (joilla nyt sattuu olemaan koiria mukanaan) saapuminen se iso juttu. No ihan sama se minulle on. Jutellaan sitten vaikka säästä, jos se hihnassani oleva koira ei kiinnostakaan, mutta juttuseuraa kuitenkin halutaan. Toisinaan taas pelkkä koiran katsominen on tuonut ikäihmisen kasvoille pilkettä ja hymyä, vaikka oma kommunikointikyky olisi jo kovasti heikentynyt. Lapset taas ovat niin ihanan vilpittömiä iloissaan ja suruissaan. Meidän koirien turkkiin on nyyhkytetty niin isovanhempien koiran kuolema kuin supatettu että meidän äitille tulee vauva vaikkei siitä saa puhua vielä… ja kaikkea siltä väliltä.

kksaloinen

Kaverikoiratoiminta on tuonut myös uusia tuttavuuksia, uuden ryhmän johon kuulua. Mukavaa sakkia ja erityisen mukavaksi sen tekee se, että kaikessa niin kilpailuhenkisessä koiraharrastustoiminnassa on tällainen ryhmittymä, johon kilpaileminen ei kuulu lainkaan. Toiminnassa mukana olevia yhdistää vapaaehtoistoiminta lemmikkikoiran kanssa. Se lemmikkikoira voi olla myös harrastus- ja kilpailukumppani, mutta se ei tee siitä ja sen omistajasta tässä toiminnassa yhtään sen kummempaa kuin kenestäkään muusta. Rentouttavaa. Jokainen on vain minä ja mun koira/koirat.

Aksa maistuu taas

Ehkä kaikkein siisteintä kesän aikana on ollut se, että agility on tullut takaisin viikkorytmiin ihan oikeasti. TuTun kanssa kisauran aloitus ja kahdessa viikossa kakkosluokkaan nousu, kesän aikana Marskin kanssa ohjatuissa agiharkoissa käyminen, treenikavereiden yllytys ja kannustus ja Femman kaivaminen ”naftaliinista” eläköitymään piirinmestaruuskisoista pistivät kroppaan sellaisen agikärpäsen, että melkein kokee taas olevansa nuori ja nätti. Tai no ehkei sentään (se on mahdotonta), ei enää samanlaista paloa kilpailemiseen tule koskaan kuin ”Konna-vuosina” oli, mutta kuitenkin agility on taas mukavaa ja alkukankeuden jälkeen sitä huomaa ehkä jotain vielä osaavansakin treeneissä. Kiisu, Tarmo ja Lystikin ovat harjoitusryhmissä vierailleet ja edistyvät takana olevien treenihetkien edellyttämällä tavalla. Kai sitä jotain tekee oikein.

tutuagi
Kuva: Petra Tiittanen

Luva on löytänyt kartturikseen minua pitkäpinnaisemman Satun. Hän on saanut Luvasta irti sitä tekemisen riemua, joka kohdistuu oikeisiin asioihin eli esteisiin siellä radalla. Tekemisen riemuahan Luvassa aina on ollut, mutta ei aina välttämättä niin keskittyneesti niihin juttuihin, joita minä sen eteen olen tuonut. Mun kanssa Luva tekee, Satun kanssa se nauttii ja tekee. Siinä on iso ero ja ihan voin sen vilpittömästi myöntää julkisesti.

luvaagi
Kuva: Petra Tiittanen

TuTun kanssa kuljetaan kerta viikkoon nyt Tupoksella Minnan treeneissä ja elämä hymyilee sillä saralla. TuTu on niin pätevä otus! Joka viikko ajelen treeneistä kotiin naama loistaen ja ylpeänä kuinka tuo otus ei ole vain nätti vaan myös toimiva pakkaus. Jos haaveeni TuTun pennuista toteutuvat alkuvuodesta 2016, Marski perii TuTun paikan ko. ryhmässä. Se on edistynyt sen verran hienosti, että uskon sen selviävän ryhmän treeneistä ainakin auttavasti.

Fyra kävi yrittämässä naftaliinista kaivamista Raahen kisoissa, mutta neljännellä esteellä totesin, että Fyran rata loppui siihen. Se vinkaisi pienesti ja hyppäsi huonosti ja minä ilmoitin tuomarille meneväni vain putket. Näin teimme ja Fyra otti vielä viimeisen hypyn omasta halustaan. Se oli siinä sitten se Fyran agiura. Femma tykitti viimeisenä kisaviikonloppunaan yliaikanollan ja kaksi yliaikavitosta. Kaikki virheet tein minä, Femma oli liekeissä. Yhteiset kurvit maistui mans… eiku mustikoilta (olen vähän allerginen mansikoille). Molemmat äffät jäivät nyt sitten ihan kokonaan eläkkeelle kisahommista. Kiitos Femma. Kiitos Fyra.

Wanhuskoirat

IMG_9557
Esko

Esko on poissa. Hou Hou ei enää kuulu meidän pihalla. Esko nukkuu nyt meidän pihalla kuusiryhmän juurella yhdessä 17-vuotiaan kissamme kanssa ikiunta. Eskon lähtö tuli nopeasti. Eräänä päivänä se ei vain laittanut toista etujalkaansa maahan eikä kipuun auttanut edes voimakkaat lääkkeet. Ei sitä kauaa mietitty. Tämä oli Eskon merkki siitä, että aika oli tullut. 13-vuotta on ihan hyvä elämänmitta arvokkaalle elämälle. Ikävä on, mutta sen yli menee kiitollisuus siitä kuinka ihana, mutkaton ja helppo koira Esko oli. Se sanoi kaikkeen ”joo”, ”okei” tai ”selvä juttu”. Sen ajatusmaailmaan ei kuulunut machoilut tai pullistelut tai talon tapojen kyseenalaistamiset. Esko ansaitsi vain parasta. Siksi se pääsi heti rauhallisesti uneen. Yksin ei tosiaan tarvinnut lähteä, sillä huulikasvainta sairastellut Musti(kki)-kissa makaa sen kainalossa ikiuntaan.

IMG_0203
Totti

Totti (Eskon isä) täytti 15 vuotta syyskuun alussa. Totti on köpö vanha höppänä, jolla on vielä elämäniloa vaikka askel onkin lyhentynyt ja aistit huonontuneet. Aina toisinaan hiipii mieleen väistämätön ajatus siitä, koska on sen aika. Toivottavasti Totti kertoo sen sitten ajallaan itse. En minä nyt mitenkään löydä syytä siihen, että kovasti vanha koira lopetetaan vain siksi, että itse lakkaa miettimästä asiaa. Eihän se ole enää nuori ja nätti se ei ole koskaan ollutkaan. Ei se lauko pitkiä lenkkejä eikä askel aina ole sujuva, mutta se liikkuu omalla köpö tyylillään iloisesti, kiertelee tontilla omat reissunsa, on elämässä mukana, komentelee ihmisväkeä palvelemaan itseään, syö ja nukkuu hyvin (ja oikea-aikaisesti) ja tekee tarpeensa ulos. Se kuulee kutsut pihalta sisälle ja pystyy liikkumaan sisällä törmäämättä esineisiin. Se kävi jopa synttäreidensä kunniaksi kahlailemassa meressä ja nautti kyllä kovasti tästä lahjastaan. Myös Tottin Aapo-veli juhli 15-vuotissynttäreitään, joten melko sissejä ovat nämä Tinkan ja BJ’n pojat olleet. Tuuti-siskohan lähti jo 1,5 vuotiaana sikiöaikaisen karsinooman uuvuttamana. Se oli ehdottomasti ihan liian aikaisin ja jäi jotenkin traumaattiseksi muistoksi mielen sopukoihin. Vielä edelleenkin koen, että Tottin vierestä puuttuu Tuuti, vaikka vettä on Pattijoessa virrannut tuon poismenon jälkeen jo melko paljon.

IMG_0357
Ella

Wanhuskolmikon, josta Eskon poismenon jälkeen tuli kaksikko, jäsen on myös kohta 12-vuotias Ella. Sillä on toukokuun alusta saakka ollut korvamysteeri. Joku kohta korvakäytävässä vuotaa pienesti verta koko ajan eikä syytä löydy. Asia pysyy kurissa tietyllä korvahuuhdecocktaililla eikä korva ole kipeä tai haittaa Ellan edelleen villiä ja pentumaista menoa mitenkään. Jotenkin tuo mysteerijuttu ei yllätä, sillä Ellan elämä on ollut aina täynnä niitä mysteereitä ja uusia jatko-osia elämälle. Tilannetta seurataan ja korvaa putsataan cocktaililla päivittäin. Ei tuo nyt itselle niin iso vaiva ole kun ei näytä olevan Ellallekaan.

Piika ja Femma täyttävät tässä loppuvuodesta  10. Fyran kymppi tulee täyteen keväällä. Niitä en pidä vielä wanhuksina sanan varsinaisessa merkityksessä. Kahden ensimmäisen kohdalla olen vieläkin hämmentynyt, että ne ovat nk. veteraaneja, vaikka uusi veteraanisarja kolkuttelee jo 8-vuotisrajaansa ensi vuonna. Näitä koiria ovat Katti ja Luva. Aika juoksee ja pentupentukin vanhenee. Pakko myöntää.

Vanhat koirat ovat samaan aikaan niin rakkaita ja rasittavia. Rakkaiksi ne tulevat vuosien aikana ja rasittaviksi vanhenemisen myötä. On juurtuneita omia tapoja, joista pidetään kiinni ja palvelua osataan jopa vaatia. Tuo on kuitenkin rakastettavampaa kuin rasittavaa. Eniten rasittavammaksi koen sen kokoaikaisen menettämisen pelon. Nyt kun meillä tämä menettäminen on niin tuoreessa muistissa, niin onkohan tuo menettämisen pelko juuri syynä siihen, että niin moni koirankasvattajaksi tai tosiharrastajaksi itseään kutsuva dumppaa vanhat koirat eläkekoteihin väittäen, että koirilla on siellä parempi. Silloin niitä ei tarvitse sitten olla suremassa päivittäin kun eron hetki alkaa lähetä. Sitä voi vain heitellä muistovärssyt kotisivuilleen ja vastaanottaa facebookissa osanottoja. Olla niin mahdottoman surullinen kokematta sitä surua konkreettisesti ja jopa etukäteenkin. Aito suru, viimeisen unen päätös ja lopullinen menetys jää ”eläkekodin” tehtäväksi, samoin usein myös mahdolliset vanhuskoiran hoidosta aiheutuvat konkreettiset lisäkulutkin ennen tätä lopullisuutta. Sen jälkeen taas eläkekodissa koittaa se aito tyhjyys. Kasvattaja vain poistaa ”osaomistuskoiransa” kotisivuiltaan tai siirtää sen poisnukkuneiden sekaan. Tosi surullista?

Ehkä tämä nyt oli aika kärjistettyä ja osin omalla surulla väritettyä, mutta mielestäni kyllä ihan asia, joka aina toisinaan pitäisi nostella pöydällekin. Onko nk. eläkekoti koiran mielestä teemana sellainen elämänmuutos kuin me ihmiset eläkkeenä ymmärrämme? Osaako koiralaumassa asustellut ja siitä elämässään seuraa ja tukea saanut koira arvostaa heti omaa sohvaa ja jakamatonta huomiota ihmiseltä? Vai elääkö se sittenkin vain tässä ja nyt periaatteella ja toteaa, että hyvä sohva ja kas ruokakuppikin löytyy? Jos vaihtoehtona on huono elämä koiralaumassa unohdettuna, niin ehkä se kodinvaihto, kutsutaan sitä nyt sitten tosiaan vaikka eläkekotiin muutoksi, on koirallekin parasta. Onko kuitenkin koiran koko elinkaaren järjestäminen sille tutuissa oloissa ihan mahdoton ajatus? Tuskinpa noihin oikeita ja vääriä vastauksia on ja muutoksen kokeminen on myös koirayksilökysymys. Meillä vain pääpiirteissään pyritään omat koirat saattelemaan myös hautaankin. Mielestämme ne ovat sen ansainneet.