JoFli

Olen Johanna ”Jossu” Flinck, reilu 4-kymppinen koiraharrastaja Raahesta. Vaikka kaikki koirat rotuun ja roduttomuuteen ovat kiehtovia, on  ykkösrodukseni valikoitunut sitkeä ja tomera welsh corgi cardigan, joista ensimmäisen oman sain 1989. Ensimmäinen pentue syntyi ylioppilaskirjoituksieni keskelle keväällä 1992. Kasvatuksestani löytyy lisää tietoa Big-Wood’s kotisivuilta.

Koiraharrastuslajeista sydäntä lähinnä minulla on agility ja olenkin kilpaillut lajissa virallisesti vuodesta 1992. Epävirallisen ensimmäisen starttini olen tainnut tehdä 80-90-luvun vaihteessa. Kolmosluokkaan olen kartturoinut kolme cardigania, rottweilerin, schapendoesin (jonka kyllä kilpaili sinne pääasiassa kasvattajansa minun sairastaessa jalkaani) ja ystäväni omistaman malibelggari Konnan, joka on myös agilityvalio. Koulutusohjaajaksi valmistuin 90-luvun alussa ensimmäiseltä Pohjois-Suomessa järjestetyltä koulutusohjaajakurssilta. Nautin erityisesti aloittelevien koirakoiden kouluttamisesta ja näiden parien edistymisestä kisavalmiiksi saakka.

Vuosien aikana on tullut oltua mukana niin tokon, pk-lajien kuin valjakkourheilunkin parissa. Olen myös ollut liinan päässä vihikoirien hikijälkitoiminnassa silloin, kun laji otti ensiaskeliaan Suomessa. Erityisen kiinnostunut olen tällä hetkellä paimennuskokeista. Koiraahan minulla ei noihin kokeisiin ainakaan vielä ole, mutta se ei estä olemasta mukana koejärjestelyissä ja toimihenkilönä. Kiehtova ja vaikea laji!

Koiranäyttelyissä olen käynyt esittämässä omia ja vieraita koiria. Nuorena kilpailin junior handlereissa yhden SM-osakilpailuvoiton verran. Minulle näyttelyt edustavat tilaisuutta nähdä muita saman rodun koiria. Loppuosa on pelkkää kilpasilla oloa. En henkilökohtaisesti usko koiranäyttelytoiminnan ylitsevertaisuuteen koiranjalostuksen mittarina. Piste!

Olen ollut siinä onnellisessa asemassa, että olen pienen koiraharrastuskerhon ”kasvatti” ja saanut ”pennusta saakka” olla tekemisissä monien eri rotujen, erilaisten ja eri-ikäisten harrastajien ja erilaisten lajien parissa. En ole rotu- enkä lajisokea. Paljosta on kiittäminen myös niitä kymmentä vuotta, joiden aikana enemmän ja vähemmän asuin eläintarhalla. Joku sanoisi, että olin siellä kesätöissä, mutta ei – oli se muutakin. Se oli minulle elämäntapa ja tilaisuus olla lähellä muitakin eläimiä kuin peruslemmikkejä. Minulla ei ollut kouluvuosinani vapaa-ajan ongelmia!

Koiramaisten puuhien lisäksi harrastelen valokuvausta. Teknisen onnistumisen sijasta tavoittelen mielummin täydellisiä tilannekuvia. En ole sellaista vielä onnistunut ottamaan, joten sitä odotellessa lisäilen otoksiani aina galleriaani http://jofli.kuvat.fi/kuvat/

Ensimmäinen koirani oli bernhardinkoira Romeo. Lapsuudenkotiini kodinvaihtajana muuttanut lempeä jättiläinen ei ollut niveliltään parasta a-luokkaa eikä rodunomainen kauneus ja Romeo mahtuneet samaan lauseeseen. Rakas se silti oli ja kulki uskollisesti kanssani koirakoulussa tottelevaisuuteen tutustumassa. Noin 4 vuotta meillä oltuaan se alkoi saamaan epileptisiä kohtauksia. Kun kohtauksia tuli lähes päivittäin lääkityksen niihin helpotusta tuomatta, Romeo päästettiin ikilepoon reilu 7-vuotiaana.

Romeon viimeisen elinvuoden aikana meille muutti hieman rescue-tapaisen toimenpiteen aikaansaamana venäjänajokoira Miska. Siitä tuli ikioma koirani, jonka kanssa tutuiksi tulivat niin jälkimetsät kuin koiravaljakotkin. Näyttelyihin se oli liian kaunis rotunsa edustaja. Kun venäjänajokoiran piti näyttää hiven kirveellä veistetyltä, Miskan kauneus oli viimeistelty hiekkapaperilla. Ei se kyllä näyttelyistä pitänytkään, sillä sen ujous vieraita ihmisiä kohtaan toi myös oman osansa palkintosijaan. Lopulta Miskan lajiksi valikoitui agility – KYLLÄ – agility! Se lienee edelleen maailman ainoa agilityssä kilpaillut rotunsa edustaja. Miskan aika koitti äkillisesti 11,5 vuotiaana sairauskohtauksen seurauksena.

Ensimmäistä corgia varten tarvittiin kotona paljon pehmittelyä. Minulla oli jo Miska, mitä minä toisella koiralla tekisin? Lopulta lupa heltisi kun luokkatoverini ottivat asiakseen käydä perustelemassa vanhemmilleni corgin hankintaa. Toukokuussa 1989 koirakerhon järjestämällä matkalla Vantaan koiranäyttelyyn kotiin matkasi kanihäkissä pieni ja jo sillon hiven pirullinen Nola. Siitä se sitten lähti ja paluuta ei taida olla.


Nola noin 13-vuotiaana

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: