Hattutemppu

22 06 2017

Rotujärjestön vuoden kohokohta erikoisnäyttely on taas takana ja voittajat saaneet ruusukkeensa ja palkintonsa. Järjestelyt olivat loistavat, toimikunta oli tehnyt hienoa työtä, paikka oli kaunis ja toimiva ja sääkin tuotti positiivisen yllätyksen vastoin sääennusteita. Päivä oli pitkä, mutta koskaan eikä ikinä erikoisnäyttelyyn tulisi mielestäni lähteä hakemaan vain arvostelua ja suunnata sen jälkeen mahdollisimman pian kotiin. Erikoisnäyttely on kokonaisuus alkaen ensimmäisestä koirasta aina päivän päättävään näyttelyn parhaan valintaan. Päivän juoneen kuuluu se, että jotkut voittavat ja toiset kokevat mahdollisesti pettymyksiä. Se ei kuitenkaan saisi olla se ainoa mieleen jäävä asia päivästä, sillä tuomarin tekemät valinnat ovat mielestäni vain yksi osa tätä showta. Sen tulisi olla päivä, jossa kasvattajat ja rodunharrastajat tapaavat toisiaan, katsastavat rodun tilan ja ennen kaikkea oppivat näkemästään. Se on, ja voisi vielä enemmänkin olla, myös rotuun tutustuville oiva tilaisuus verrata rotuja, yksilöitä ja haastatella kasvattajia.

IMG_5357
Valioluokan uroksia (kuva Jonna Jussila)

Meille pitkän matkan takaa tuleville erikoisnäyttely on iso ponnistus ajallisestikin. Tällaiselle useamman koiran tuojalle se alkoi jo perjantaina, kun päivän aikana pesi ja kuivasi sekä teki tassu- ja kynsihuollon kaikille kahdeksalle mukaan lähtevälle koiralle ja pakkasi kaiken mahdollisen ja mahdottoman tarvittavan asian autoon. Matkustaminen Raahesta Anjalan nuorisokeskukseen otti lauantain tehokkaista tunneista suurimman osan, mutta silti meidän porukasta irtosi väkeä myös näyttelyn pystytystä tekevän toimikunnan avuksi. Majoitus oli onneksi näyttelypaikalla, joten sunnuntai aamu oli ennen näyttelyn alkamista kiireettömämpi kuin tavallisesti. Kiireettömämpi ei tosin tarkoittanut kiireettömyyttä, se tulee aina jossain kohtaa aamua. Näyttelypäivän aikana kelloa ei ehdi katsella lainkaan, mutta pitkän kotimatkan aikana tuo puute tulee korjattua moneen kertaan. Tällä kertaa olimme takaisin Raahessa puoli neljän jälkeen maanantaina aamuyöllä. Väsytti toki, mutta oli tämä viikonloppu tuon reissaamisen arvoista! Se olisi ollut sen arvoista, vaikkei auto olisi ollut täynnällään erilaisia palkintoja.

19264404_10155481517677360_2868486795580073499_o
Kuvasta puuttuvat 79 kiloa koiranruokaa, 5,5 kiloa lakritsaa ja koirien voittamat ”pikkuruusukkeet” sekä kaksi Iittalan lautasta, tuomarilta saadut Wales-aiheiset keittiöpyyhkeet ja Kollin voittama 60 euron lahjakortti, jolla saa sen kuvan perusteella tehdyn huovutetun taulun. Aika hulppeaa palkitsemista. Mihinkähän nuo mahdutetaan ja miten nuo mahtuivat autoon? (Kuva Petra Tiittanen)

Cardiganit oli jaettu kahdelle tuomarille. Pennut ja 9 veteraania arvosteli Alan Rees Iso-Britanniasta. Loput 88 (juniorit, nuoret, avoimet ja valiot + ROP) arvosteli John Essenhigh Iso-Britanniasta. Hänen valinta rodun ja urosten voittajaksi osui meidän Kolliin ja narttujen voittajaksi hän valitsi meidän TuTun. Tämän hattutempun mutustelu kestää tovin, mutta kai se joskus päässä jäsentyy. Ei tämä ensimmäinen kerta ole, kun näin hassusti meille käy. Vuonna 2001 rodun voitti Tuuti isänsä BJn ollessa VSP. Vuonna 2014 rodun voitti Marski ja Kiisu oli VSP. Silti näihin hattutemppuihin ei vain koskaan totu, eikä saakaan tottua. Menisi liian totiseksi tämä leikki, jos näin kävisi. Kolli palkittiin myös näyttelyn parhaana liikkujana ja näyttelyn toiseksi kauneimpana koirana. Voiton vei Kaipolassa majaileva Ron-pembroke, jolla mitä erilaisimpia voittoja on melko liuta. Komialle ei oo paha hävitä!

19222922_10155554089534940_2967511161097066403_o
Rotunsa parhaat järjestyksessä. Ykkönen Ron ja kakkonen Kolli. Keskellä Best In Shown arvostellut Alan Rees. (Kuva Jutta Kilponen)

Meidän porukan must… siis brindleksi hevoseksi nimeäisin Pontuksen. Se pudotti kauniin, kuparinhohtoisen karvansa 1,5 viikkoa ennen näyttelyä ja oli kaikkea muuta kuin komeassa näyttelykunnossa. Päätin kuitenkin, että parempi kaljuksi pestynä, kuin muutamassa säästellyssä kuivassa likaisessa haivenessa. Pesin sen kahdesti tuon 1,5 viikon aikana ja puhalsin kuollutta karvaa taivaan tuuliin niin paljon kuin vain siitä irti sain. Ei sitä paljon jäänyt, mutta olipa ainakin puhdasta ja kiiltävää. No mitenkö kävi? Pömpeli oli valioluokan toinen ja paras uros -kisassa kiilasi aina pronssisijalle saakka. Jälkeläisluokkansakin se esitti. Junioreista koostuva ryhmä sai kunniapalkinnon ja oli näin ollen ainoana kasaan saatuna ryhmänä ROP-ryhmä ja loppukahinoissa meille ojennettiin BIS2-jälkeläisryhmän ruusuke.

19399210_10155481500002360_5636052074969702723_n
Pontus palkintoineen. (Kuva: Petra Tiittanen)

Neljäs mainitsemisen arvoinen koira on pikkuinen Pirkka-poika. Minun suureksi yllätykseksi se voitti 15 ilmoitetun junioriuroksen luokan ja lopulta myös mielestäni hyvin kauniin junnunartun ollen rotunsa paras juniori. Päivän päätteeksi se ”kruunattiin” näyttelyn parhaaksi junioriksi. Kyllä Pirkka varsin lupaava poika on, mutta ihan tällaista menestystä en osannut odottaa.

19366265_10155481499987360_764422671294301265_n
Pikku-Pirkka palkintoineen (Kuva: Petra Tiittanen)

Ei ole aina aivan itsestään selvää, että brittituomarit, jotka tulevat pelkän kilpailuarvostelun maasta, osaavat käyttää laatuarvosanoja. Nyt tuomari(t) oli briiffattu (=ulkomaalaisten tuomareiden ohjeistus ennen näyttelyä) hyvin. Erinomaiset olivat jokseenkin tiukassa, joten EH:kin oli Erittäin Hyvä saavutus. Myös H:ta (Hyvä) jaettiin kehissä melko liuta ja kylläpä siellä ainakin yksi hylättiinkin. Luin päivän aikana useita John Essenhign kasvateilleni antamia arvosteluja (arvosanat vaihtelivat erinomaisesta hyvään) ja uskallan väittää, että kyllä niistä ne koirat tunnisti virheineen ja ansioineen. Arvostelut olivat myös pitkiä ja kuvaavia ja niissä oli myös puutteita ja virheitä kuvattuna. Kirjalliset jokaiselle koiralle annettavat arvostelut, joissa kerrotaan muutakin kuin hyviä asioita, eivät ole arkipäivää brittituomareille.

19221740_10211597553046989_2863800124048912474_o
Heimotelttojen eturivi. Kuva: Hanna-Kaisa Hummer

Oma ”Heimo” ansaitsee kunniamaininnan, sertin ja BIS-tiimin arvosanan. Majoituksessa, teltoilla ja kehissä oltiin iloisia ja kannustavia, huolto pelasi saumattomasti ja hässäkästä huolimatta koirat saatiin ajallaan kehään. Sain koirien esitysapua, koirien huoltoapua ja lopuksi jopa autonkin pakkasivat minun heiluessa loppukehissä. Ei tässä voi muuta kuin kiitollinen olla kaikista teistä meidän teltoilla ja koirien esittäjinä pyörineistä apureista. Kiitos jokaiselle yhdessä ja erikseen! Kiitokset myös Pontuksen Beryllos-tyttöjen taustajoukoille ja esittäjille.

Lopuksi toteamus: Voittajien on helppo hymyillä…

19457650_10210922048220052_1408401700_o
… jos osaisi sen tehdä valokuvissa. Me ei Tarjan kanssa näemmä osata, vaikka kovasti tuossa tilanteessa toisiamme hymyilemisestä muistutettiin. Onneksi tuomari osaa. (Kuva Anne Walden)

Maanantai levättiin ja toivuttiin viikonlopun reissaamisesta. Tiistaina palattiin arkeen ja niihin koiran Tärkeämpiin Virkoihin. Kullassa ja kimalluksessa sunnuntaina kuorrutetut TuTu ja Kolli saivat oranssit Kaverikoirahuivit kaulaansa ja kävivät ilostuttamassa ikäihmisiä heidän kesäjuhlassaan. Siinä koirien tehdessä työtään minä kuulin monta liikuttavaa tarinaa edesmenneistä Turreista, Napeista ja Musteista (jne), niiden uroteoista ja persoonallisista tavoista. Asiat palasivat tärkeysjärjestykseen. Juhla on juhlaa, mutta arki juhlaa tärkeämpää.

19390704_10155483127177360_5325124066985908391_o


Toiminnot

Tietoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: