Voi hitsi, voi hitsinhitsi

21 04 2017

… heimo huijas ja huolella!

Pari kuukautta sitten minut jotenkin juonittiin keksimään yhteinen treenipäivä pääsiäisen seutuun Muhokselle Häntä ja Panta -hallille. Varasin pitkäperjantaiksi treenihallin 5 tunniksi ja olin mahdottoman iloinen kun treenaamaan ilmoittautui väkeä niin runsaasti ja vieläpä kaukaakin. Pääsiäinenhän oli matkustelun aikaa ja etelästä ehtisi vielä laskettelureissullekin treenien jälkeen. Missään kohtaa ei päässä välähtänyt mitään muuta kuin että hienoa – jengi tahtoo treenata yhdessä.

Ja mehän treenattiin. Koko viisituntinen käytettiin jokseenkin tehokkaasti tokottelun, näyttelytottumusharjoitusten ja agilityn kanssa. Yllätysvieraitakin saimme, vaan meillähän on avoimet ovet ja avoin mieli. Mikäs tässä on fiksuja koiria ja puheliaita ihmisiä esitellessä.

Treenien loppupuolella väkeä alkoi valumaan poispäin. Olihan ne pääsiäiskiireet ja matkan jatkumiset ihan ymmärrettävät. Me suljimme hallin oven tarkalleen ottaen 16.56 ja starttasimme kohti Raahea. Autossa kyytiläiset saivat idean, että mennäänpä syömään yhdessä. Ehdotin Liminkaa ja Hesburgeria, mutta se ei passannut. Josko vietäisiin koirat kotiin ja mentäisiin vaikka Raahessa Alto Mareen pizzalle. Oishan se nyt oikiampaa ruokaakin. Antoivat ymmärtää, että sen aukioloajatkin tarkastettiin kun epäilin aukioloa…

Kotona huollettiin pikaisesti koiria ja valmisteltiin pizzalle lähtöä. Minä uhkasin kehdata istua koko illan pipo päässä, vaikka hieman se arvelutti. Enemmän vain arvelutti ajatus pipottomuudesta päivän pipoilun jälkeen. Siinä pipouho päällä hypättiin autoon ja en millään käsittänyt miksi viiden ihmisen pitää käyttää kahta autoa. Ihan hyvin olisi yhdelläkin selvitty. Parkkipaikkojakaan ei olisi tarvittu niin kovasti.

Saara ja Mikko lähtivät ajamaan meidän edellä. Hiven minä siinä mietin, että miksei me paikalliset johdettu kulkuetta, mutta luotin heidän navigaattoriinsa. Näppäilin kännykkää ja kun nostin katseeni, oltiin kasitiellä – KASITIELLÄ!!! Mitä HITTOA! Keravalaisilla on kummat navigaattorit. Melkoinen kiertotie tulossa ja Petrakin odottaisi siellä pizzerialla ihan turhaan ja liian kauan. Siinä kohtaa kun ohitimme viimeisen kaupungin suuntaan kääntyvän tienhaaran, otin jo puhelun Saaralle, että päivittäkää se navinne ja kääntykää het seuraavasta oikialle pelastaaksenne vielä reitistä mitä voitte. Eivät kääntyneet. Ajoivat vielä hetken ja kääntyivät vasemmalle. Kun viimeinenkin u-käännöspaikka oli ohitettu, mä tajusin – nää vie mua kohti jotain josta en tiedä mitään. Siinä kohtaa ei ollut tien päässä enää mitään muuta varteenotettavaa paikkaa kuin Saloisten Jahtimaja ja sinnehän nämä kääntyivät. Piha oli täynnä autoja. Yllätyksen voima jysähti tajuntaan. Voi *aikuistensana*! Sisään oli mentävä…

Laulun jälkeen mulle annettiin tehtävä. Kortista piti tunnistaa kasvatteja ja muita heimolaiskoiria postimerkinkokoisista kuvista ja silmälasit oli tietty kotona.

Selvisin tehtävästä virheittä ja sain avata lahjani. Mulle oli hankittu heimologolla brodeerattu pyyhe, hierontalahjakortti ja Niskasen Johannan uunituore runokirja.

 

Maljojen nostamisen jälkeen syötiin yhdessä. Pizzaakin oli tarjolla, mutta pääruokana oli jauhelihakeittoa sellainen padallinen, että heimo söi siitä vielä seuraavanakin päivänä. Jälkiruokiakin oli suolaisesta makeaan ja Eren muurinpohjalätyt paistuivat ja maistuivat.

Saunakin lämpesi ja eipä hätää, tämäkin asia oli juilittu valmiiksi. Mulla oli repullinen puhdasta vaatetta, uusi pyyhe ja lempparisaunajuomaa kylmässä. Nämä veijarit olivat ottaneet kaiken huomioon.

Miksikö ne tämän teki? Helmikuun 9. päivä tuli 25 vuotta siitä kun minun taipaleeni cardigan-kasvattajana Railin rinnalla alkoi. Laulun uudelleensanoituksessa tiivistettiin syy juhlaan näin:

”Siitä kaikesta on jo tovi
ja heimon koko kasvaa vaan
on pentuja nyt yli kakssataa kirsua.
Meillä kaikilla on corgikoira
heimovaatteet ja päällikkö
Me tapaamme aina toisinaan
ja tahdomme yhdessä pelastaa maailmaa.”

Niinpä me sitten pelastettiin yhdessä sitä maailmaa tai ainakin koitettiin tehdä siitä hetkellisesti parempi. Illan aikana juteltiin, naurettiin, liikututtiin ja oltiin läsnä. Meillä oli juhlimisen lisäksi sellaisia elämää suurempia syitä olla yhdessä. Veikkaan, että tämä yllätys tuli tarpeeseen ei vain minulle, vaan myös monelle paikalla olleelle. Heimo tarttui hetkeen ja veti minut yllätetynkin mukaansa. Ette kuulkaa uskokaan kuinka kiitollinen minä tuolle porukalle olen? Niin sananiekka en ole, että osaisin sen sanoiksi pukea. Myönnän kuitenkin, että voititte 6-0. Taas jaksaa!

Tästä se lähti minun osuus Big-Wood’s tarinasta 9.2.1992

16487682_10155044840392360_5899049487029859893_o

… ja näin on edetty viime vuosina:

13781682_10154410474037360_1453868103584236477_n

Kamalasti jännittää millainen ryhmäkuva me saadaan 30.7.2017.

 


Toiminnot

Tietoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: