Minne vuosi 2016 katosi?

20 12 2016

Ihan totta! Jos vieläkin pitää vuosilukua kirjoittaessaan keskittyä kirjoittamaan 2016 vuoden 2015 sijasta, niin nopeasti on vuosi mennyt. Ei edes vuosilukua ehtinyt kunnolla oppia.

Näin joulua ennen on hyvä tarkastella päättymässä olevaa vuotta ja miettiä kaikkia vuoden aikana kohtaamiaan ihmisiä, yhdessä koettuja hetkiä, iloja ja surujakin. Vuosi opetti välittämään, pitämään yhtä ja tarttumaan hetkeen. Se lujitti ystävyyssuhteita ja yhteenkuuluvuutta. Sen aikana tehtiin asioita yhdessä ja yhteistyöllä. Autettiin toisiamme ja toisiakin.

Maaliskuussa syntyneet My Little Puppyt (Pontus x TuTu) pitivät meitä kiireisinä kevään. Myös kesästä tuli melko puuhakas, kun pennuista 3 jäi meille kasvamaan. Vasta loppukesästä tehtiin valinta siitä, kumpi pojista muuttaa puukenkien ja tulppaaneiden maahan uuteen kotiinsa (Priha) ja kumpi (Pirkka) jää siskonsa Pinkon kanssa meille kotiin. Tässä pentuhulinassa mitä suurimpana apuna olivat Minna ja Ere Pietunsa ja Eetunsa kanssa. Pentujen seikkailuja ja elämässä tarvittaviin tilanteisiin tutustumista saikin seurata melko usein Pietun blogissa. Pentujen alkutaipaleeseen panostettu aika näkyy nyt pentujen perheiden laittamista tyytyväisistä viesteistä. Toivottavasti yhteiselo reippaiden koiranalkujen kanssa jatkuu samanlaisessa myötätuulessa vastakin.

13119805_10154181648722360_2209687006545462781_o

Käännekohta

Heinäkuussa meni moni asia uuteen tarkasteluun. Elämä ei olekaan asia, joka on itsestään selvyys. Se voi olla meistä kenellä tahansa katkolla ihan milloin tahansa. Ikä on vain numeroita tässäkin asiassa, eikä numeroiden pienilukuisuudella ole kohtalon edessä välttämättä mitään merkitystä. Heinäkuinen tapahtuma päättyi kuitenkin onnekkaasti. Kenenkään ei tarvinnut luopua elämästään ja tarinan päähenkilönkin vain salmiakista ja lakritsista ja kaksikko pääsi kuin pääsikin odottamilleen Isometsäpäiville, vaikkei sitä ehkä kukaan olisi uskonut, ei ainakaan lääketieteen näkökulmasta tarkasteltuna.  Yhteenkuuluvuus on valtava voimavara paranemisessakin.

13662196_1348816155148533_1160154383554321683_o

Heinäkuun lopussa vietin vuosittaista koirankasvattajana olemisen kohokohtaani, kun kasvatinomistajat ympäri Suomen kokoontuivat meille viettämään yhteistä Isometsäpäivää. Päivän aikana oli mahtava seurata, kuinka kasvatinomistajat keskenään riemuitsivat jälleennäkemisestä ja solmivat uusiakin tuttavuussuhteita. Iloiset ihmiset ja puuhakkaat koirat kentällä kokeilemassa eri harrastelajeja leikkimielinen pilke silmäkulmassa kertoivat minulle, että olen onnistunut valikoimaan meiltä lähteneille pennuille ihania koteja, joilla on sydäntä ja taitoa kasvattaa pennunraakileista yhteiskuntakelpoisia koiria.  Sydäntä näytti heimolla riittävän myös muille kuin omille eläimille, sillä päivän aikana Hätäapukissalalle kerätty ruoka- ja tarvikelahjoitus kasvoi melko mittavaksi.

13691038_10154407229792360_1886764533672395792_o

Elokuussa vietimme kasvatinomistajien kanssa yhteisen leiriviikonlopun erikoisnäyttelyn merkeissä Turun kupeessa. Tunnelmaa yritti latistaa monikin meistä riippumaton asia (eikä vähiten Päivin Hiskin kokema kyynpurema ja sitä seurannut pitkälle yöhön venynyt päivystysreissu), mutta kaikesta huolimatta tai ehkä juurikin siitä syystä heimo veti hienosti yhtä köyttä. Tulostaso vaihteli menestyksestä täydelliseen menestymättömyyteen, mutta kuka sitä enää jaksaa muistella. Tärkeintähän oli se heimohenki ja yhdessä olo.

14107756_10154507019407360_438445809145085468_o

Syyskuun alusta päällimmäisenä on mielessä stressi. Kaksi vuotta suunniteltu matka Englantiin omien koirien kanssa oli yht’äkkiä käsillä ja pelko jonkun tärkeän paperiasian unohtamisesta meinasi ottaa ylivallan. Ystävien avulla ja tsempillä näistäkin mietteistä kuitenkin selvittiin, kun asiat hoidettiin yksi kerrallaan alta pois. Lopulta kaikki tärkeät paperit, ihan liikaa tavaroita, 8 koiraa ja kaksi kahelia ystävystä olikin valmiina starttaamaan kohti unelmaansa, joka ei niinkään ollut se autossa kököttäminen, vaan se mitä matkan aikana yhdessä koettiin ja minne se auto yli 3500 ajetun kilometrin jälkeen lopulta meidät ja koirat vei.

dsc_1223

Viikonloppu Rugbyssä Cardigan Welsh Corgi Associationin 90-vuotisjuhlanäyttelyssä yhdessä rakkaiden ystävien kanssa oli ikimuistoinen. Se olisi ollut sitä ilman TuTun menestystäkin, mutta tokihan se nosti tunnelmaa kattoakin korkeammalle. Mieltä on kovasti lämmittänyt näin jälkikäteenkin se, kuinka paljon TuTua (ja ok minuakin) on tämän johdosta onniteltu ja muistettu. Niin ja mitä tapahtui sille ystävyydelle kaikkien niiden tuhansien kilometrien aikana? Ha – vastoin kaikkia ennakkoluuloja… se vain lujittui!

14500466_10154620043877360_6413725746710238971_o

Marraskuussa olin mukana organisoimassa Raahessa Raahen Koirakerhon ja Raahen Kaverikoirien nimissä järjestettyä Nyt näkkyy -heijastintapahtumaa. Se keräsi yli 80 ihmistä koirineen kävelemään Raahessa noin 4 km lenkin yliheijastettuna ja jakamaan sponsoreiden lahjoittamia heijastimia vastaantulijoille. Vasta valokuvia katsellessa tajusi, miten hienosti me oikeasti näyttiinkään!

15122891_10154785011197360_7680358890094311791_o

Joulukuun alussa otin uuden näkökulman Kennelliiton Voittaja-näyttelyihin yhdessä Minnan kanssa. Vaikka kehäsihteerikortti on ollut minulla 90-luvun alkuvuosista saakka, oli tämä ensimmäinen kerta kun lähdin kehäsihteeriksi tähän suurtapahtumaan. Viimeiseksi kerraksi se ei kuitenkaan jää, tuskin jää Minnallakaan. Kehäsihteereitä ”pidettiin” ja opastettiin hyvin ja huolto pelasi.  Tämä ei aina ole itsestäänselvyys pikkunäyttelyissä, joissa kehäsihteereitä helposti pidetään jopa välttämättömänä pahana ja rahareikänä. Ilman niitä kehäsihteereitä se näyttelypäivä vain ei pyörisi. Voittajanäyttelyissä tämä oli oivallettu loistavasti ja saimme jopa hienot lahjat viikonlopun päätteeksi.

Aktiivista ja ei niin aktiivista

Näin loppuvuodesta olen uutena Raahen Kaverikoirat –ryhmän yhteyshenkilönä päässyt ynnäilemään ryhmämme mennyttä vuotta. Se on ollut erittäin aktiivinen. Yhteenlaskettu vierailumäärä on sellainen, että lähes joka 3. päivä on ollut joku vierailu, jolla on viety kahden tai useamman koirakon voimin iloa toisille ihmisille. Olen kovasti ylpeä ja kiitollinen siitä, että saan olla koirineni osa tätä ryhmää. Meidän koiralaumasta Kaverikoiratoiminnassa ovat Piika, Kolli, Kiisu, TuTu, Katti, Luva, Lysti ja nyt viimeisimpänä testattu vielä huiviton Tarmo. Tällä koiramäärällä ei ole tarkoitus ylpeillä tai yrittää saada jotain sulkaa hattuun, vaan sen tarkoituksena on mahdollistaa minulle tämä vapaaehtoistoiminta ilman esim. karvanlähtöajoista ja juoksuajoista johtuvia katkoja. Nyt on hyvin epätodennäköistä, että kalenteriini sopivalle vierailulle ei löytyisi kyseiseen vierailupaikkaan sopivaa koiraa mukaan. On niitä vierailuita tehtykin. Omilleni kertyi yli 80 tehtyä keikkaa tänä vuonna. Jokainen vierailu on antanut minulle enemmän kun on ajallisesti aikaani vienyt. Se on ollut henkireikä arjen harmauden, kiireiden ja työhuolien lomassa.

KK_kuva.jpg

Kokeiden, kilpailuiden ja näyttelyiden osalta tämä loppumaisillaan oleva vuosi ei ollut kovin aktiivinen omilla koirilla. TuTun menestyksestä olikin jo pari sanaa aiemmin, mutta tulihan se Pontuskin valioksi melkein täsmäiskuperiaatteella. Kolli menestyi hienosti kummassakin näyttelyssään ja Katti voitti nuorempansa kaatosateessa Oulun KV-näyttelyssä. Siikajoen pentunäyttelyssä MLP:t syksyllä toivat tomerasti menestystä yhdessä ja erikseen.

full

Agin saralla Tarmolle saatiin hyväksytty rata agikisoista (joka sekin on saavutus sinänsä, mikäli näki ne kolme tätä edeltävää ratasuoritusta) ja Luvan kanssa hilputin pari yliaikanollaa kolmosissa ja näistä ensimmäisellä tuli vielä luokkavoitto. Olisinpa vain ollut ihan pikkuisen nopeampi lyllerö sen parina. Seuran möllimestaruuskisoissa käytiin hakemassa sijat 2.-4. (Marski, Kiisu, Lysti) ja Jenni veti siellä epiksissä hienon nollaradan kisaavissa Luvan kanssa.

13669146_10154369416007360_4563444461088619508_n

Eipä meillä sitten oikein muuta ole tapahtunutkaan tulosmielessä. Onneksi kasvatinomistajat ovat olleet aktiivisempia kuin minä. Valtava kiitos teille!

Tämän vuoden olemme ennemminkin priorisoineet ajan- ja rahankäytön kaikkien koirien hyödyksi kuin täyttäneet kalenterin vain parin koiran kilpailuttamisella. Vuoden teemana on ollut pitkät lenkit luonnossa lähinnä Petran ja Sussun kanssa.  Edelleen on selvittämättä paljonko koirien mittariin tulee,  jos ihmisväki kävelee metsässä 8-10 km ja koirat riekkuvat tuon ajan edes takaisin enemmän ja vähemmän siinä ympärillä. Tämä selvitystyö jäänee vuoden 2017 hommaksi.

15250666_10154816562197360_2990330977819573577_o

Vuoden aikana on pidetty useampikin koulutuksellinen minileiri, joista viimeisin oli joulukuun alussa Muhoksella Häntä ja Panta –hallissa. Näiden leirinpoikasten aikana ollaan yhdessä ystävien kanssa treenattu eri lajeja, pääasiassa agilityä. Se on ollut sellaista yhdessä tekemistä, josta on totisuus ollut kaukana.

Koirakerhon treenikentällä olen kesällä viettänyt lähes viikoittain aikaa Satun kanssa ihanaa ja innokasta junnuryhmää vetäen. Se on ollut ihan erilaista kuin nk. aikuisten ryhmille treenien veto. Nuoret ovat keskiverrosti niin paljon välittömämpiä, innokkaampia kokeilemaan uusia asioita ja vastaanottavaisempia kuin me aikuiset. He myös iloitsevat paitsi omista myös toisten ryhmässä olevien onnistumisista vilpittömästi. Tässä ryhmässä on treenannut myös meidän Jenni Lystin ja Luvan kanssa. Melko vauhdilla jo menevät ja jospa ensi kesänä olisi kisaamisenkin vuoro jomman kumman tai jopa molempien kanssa.

Mitä ensi vuonna ohjelmassa?

Alkuvuodesta toivomme, josko luonto olisi tällä kertaa puolellamme ja Marskin ja Pätkiksen ”Märskis-pennut” saisivat tällä kertaa kehittyä valmiiksi, syntyä ja kasvaa muuttaakseen uusiin koteihinsa. Nyt syksyllähän luonto päätti toisin ja tiineys meni kesken. Jos tämäkään ei onnistu, myönnämme nöyrästi tappiomme tämän yhdistelmän osalta ja toteamme, että luonnolla on syynsä ja siirrymme suunnitelmaan B, C tai D. Suunnitelmia ja haaveita pitää aina olla.

Helmikuussa tulee täyteen 25 vuotta siitä kun minun ensimmäinen cardigan-pentue meillä syntyi (kuvassa alla). Pitäisiköhän tuota jotenkin juhlistaa? Ehkäpä Isometsäpäivät 30.7. on oiva tilaisuus tälle?

full-1

Kaverikoiratoiminta jatkuu edelleen. Aikomuksena tuskin on testauttaa tulevana vuonna enää yhtään koiraa itseltä tähän työhön, mutta koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. Ei Tarmoakaan pitänyt testata, mutta niin se vain vähän varapaikalta testiin tupsautettiin. Nähtäväksi myös jää, jalkautuuko Lukukoiratoiminta Raaheen ja jos jalkautuu, kuka meidän koirista tähän hommaan soveltuisi parhaiten.

Agilityssä alkaa meille raahelaisille oma ryhmä Minnan Koirakoulussa Tupoksella. Kimppakyyti helpottaa kulkemista ja tekee siitä miellyttävämpääkin. Ajatus on treenata pääasiassa Tarmon kanssa, mutta kuten Minnallekin ilmoittautuessani sanoin, tärkeintä minulle olisi vain päästä ”aksaamaan”. Tärkeää on myös päästä katsomaan kun muut tekee sitä. Kisaamaankin ehkä innostun joskus jossain jonkun kanssa. Sekään ei ole niin tärkeää. Agility ON urheilua, mutta minä en ole urheilija. Katsotaan innostuuko Jenni tästä urheilusta kesälajinaan jääkiekon jäädessä tauolle.

12294698_10154096469392360_5410382621578239744_n

Rally-tokossa olisi kuulemma jo syytä innostua kisaamaan. Niin – olisi ehkä syytä. Antakaapa kun vielä mietin ja pohdin. Treenaaminen on kuitenkin kivaa ja se lienee se pääasia.

Näyttelykalenteria olen vilkuillut vähän aktiivisemmalla silmällä. MLP:t täyttivät 9-kuukautta ja olisivat sopivasti kevään junioriluokissa. Ehkä jonkun kehänkierroksen voisi katsella. Vuoden tärkein näyttely tulee kuitenkin luonnollisesti olemaan erikoisnäyttely kesäkuussa, jonne tulee tuttuun tapaan ilmoitettua niitä muitakin kuin menestyneimpiä koiriani. Pyrin myös saamaan sinne paljon kasvattejani. Luonnollisesti myös kotikulmilla järjestettävä Raahen ryhmänäyttely Isometsäpäiviä edeltävänä päivänä 29.7. kiinnostaa ja toivonkin sinne paljon kasvattejani näytille. Tuomaritietoja ei vielä ole julkaistu, mutta eipä sillä niin ole väliäkään, koska kuitenkin saa ”kaksi tapahtumaa yhdellä reissulla” (näyttely + kokoontumisajot).

full-2

Koska viime vuonna TuTun pentujen vuoksi Cruftsin kokeminen jäi väliin, tänä vuonna näin ei saa tapahtua. Se millä aikataululla, ja kuinka matka toteutetaan, on vielä mysteeri. Se selvinnee ennen lähtöpäivää kuitenkin.  Syksyllä tiedossa on CWCA:n erikoisnäyttelyreissu, mutta tällä kertaa jätetään ne koirat kuitenkin kotiin. Ihan joka vuosi ei istumalihakset moista kilometrimäärää halua autossa istua. Pohjoismaihin suuntautuvat näyttelyreissut ovat vielä suunnitteluprosessin alla. Niin moni on asiasta puhunut, mutta suurimmaksi osaksi vasta vielä lämpimikseen. Mitään konkreettista ei ole vielä asian tiimoilta päätetty.  Mukavaahan se toki olisi kivalla sakilla reissata. Se kuitenkin vaatii aikaa ja rahaa sekä ainakin minun osaltani turkissa olevan koiran. Kaljun kanssa on turha reissata.

Vuoden tärkein tavoite on kuitenkin se, että saan tarttua ystävieni kanssa hienoihin isompiin ja pienempiin hetkiin olipa ne sitten heimon kokoontumisajoja, treenejä, kilpailuita, kokeita, vierailuita, matkoja – you name it – vaikka huovutusta yhdessä!

15355810_10154819758057360_8903141664418155096_n

Uuden vuoden lupaus koirilleni

Toivon, että pystyn olemaan teille ”tolokku emäntä”. Sellainen, joka tarjoaa teille lajityypillistä elämää, aktiviteettia ja huomioi teidät yksilöinäkin, vaikka varmasti suurin voimavaranne meillä asuessanne on lauman tuki. Pyrin tähän vaikka arkihuolet painaisivat, kiire olisi valtava ja stressitaso korkealla. Jos päivä on huono, suuntaan suosiolla teistä muodostuvan lauman kanssa metsään, sillä te autatte minut huonojen päivien yli. Myönnän itselleni jälleen luvan olla asettamatta teille koulutuksellisia tai kilpailullisia tavoitteita. Päätän nauttia enemmän yhdessä tekemisen matkasta kuin määränpään pikkutarkasta tavoittelusta. Lupaan teille myös yksilöllistä aikaa ja sen, etten arvota teitä rakkausjärjestykseen sen mukaan mitä te olette tulosmielessä elämänsä aikana saavuttaneet. Olette kaikki tärkeitä, rakkaita, arvokkaita ja omalla tavallanne opettavaisia. Jopa sinäkin Pawel, sinä jos kuka.

full-3