My Little Puppyt

31 03 2016

Huolikierre on taas alkanut, meillä on siis pentuja. Ensin oltiin huolissaan miten TuTun astutus onnistuu, tuleeko pentuja. Kun varmistui, että tulee pentuja, oltiin sitten huolissaan miten synnytys menee. No menihän se – hitaasti, avustaen. Meidän 12-tuntinen sessio eläinlääkärissä päättyi sektioon ja kahden viimeisen ulosottoon oikoteitse. Kun tästä huolesta päästiin, oltiinkin sitten huolissaan lähteekö kaikki sujumaan kotona hyvin. Onneksi olin talvilomalla, niin sain olla ihan kaikessa rauhassa väsynyt… ja huolissaan. Väsynyt olin oikeasti, huolissaan ihan turhaan, sillä TuTu hoiti hommat rankasta synnytyspäivästä huolimatta loistavasti. Kahdeksikko ei olisi voinut saada parempaa emokoiraa.

IMG_4119

Olin jo ehtinyt tottua ajatukseen, etten olisi hetkeen huolissaan, mutta pentujen ollessa 2-viikkoisia TuTu sairastui yhtäkkiä rajuun mahatautiin, joka valvotun ja yllätys yllätys huolta täynnä olleen yön jälkeen loppui yhtä pikaisesti kuin alkoikin. Liekö syy mokomaan joku ulkoa lumen alta kaivettu TuTun mielestä syömäkelpoinen asia vai ruokaan lisätty uusi liha-ateria – en tiedä, enkä oikein enää välitäkään. Pääasia on, ettei enää tästä tarvitse olla huolissaan.

10329153_10154056251312360_1898788270636517736_n

Olisiko nyt aika olla huoleton? Ehei. Nyt olen huolissaan siitä, kuinka onnistun valitsemaan kaikista ihanista pentukyselijöistä pennuilleni omat ihmiset ja kuinka ne, joille ei välttämättä tästä pentua riitäkään, onnistuvat löytämään itselleen jostain muualta sen parhaan ystävän – sellaisen jota voin heille suositella. Hölmö aihe olla huolissaan, mutta omapa on huoleni.

Kun pennut ovat sitten aikanaan lähteneet, olen sitten huolissaan siitä, kuinka yhteiselo lähtee sujumaan. Tuleeko mutkia matkaan? Onko pentu onnellinen, terve ja perheensä odotuksia vastaava? Miten siellä menee? Kun koira kasvaa, huolissaan olon aiheet muuttuu iän mukana. Lopulta sitä on huolissaan siitä, miten siellä perheessä pärjätään veteraanikoiran poistuttua ajasta iäisyyteen.

12321506_10154096795922360_7098162730842719306_n

Toisinaan sitä on niin väsynyt huolissaan oloon. Sitä miettii, että alkaisi puuhata vain uroskoirien kanssa ja ostelisi itselleen niiden jälkeläisiä. Seuraisi sivusta kun muut ovat huolissaan ja nyökkäilisi ymmärtävästi.

Ilmeisesti sitä vain ei ole vielä tarpeeksi väsynyt siihen kun tätä aina toisinaan tulee harrastettua – koirankasvatusta siis. Ehkä tämä vielä antaa enemmän kuin ottaa. Tai ei se mikään ehkä asia ole. Antaa se. Ei tämä pelkkää huolissaan oloa ole. Kyllä sinne sekaan mahtuu paljon iloakin jopa enemmän kuin huolta. Olen niin onnellinen kaikista niistä ihmisistä, kasvattien perheistä jotka ovat ottaneet huolenaiheitani hoiviinsa. Heistä on tullut tärkeitä kavereita, ihan Ystäviäkin. Vastoinkäymisten kohdatessa he ovat jakaneet kanssani huolissaan olon tai oikeastaan minä olen jakanut heidän huolensa, yrittänyt ainakin. Aina sekään ei kuitenkaan onnistu täydellisesti kun jo yksinkertaisesti välimatka auttamiselle voi olla sellainen, että huolten jakaminen onnistuu vain kaukona. Parhaani olen kuitenkin yrittänyt ja kyllä – olen ollut huolissaan astutuksesta hautaan saakka.

943860_10154106146112360_4560028698352496045_n

Vielä yksi huoli pitää mainita tähän loppuun. Olen huolissani siitä, osaanko kylliksi kiittää niitä, jotka auttavat minua olemaan vähemmän huolissani. Näitä ovat Ystäväni, jotka valvovat kanssani öitä tai vaihtavat ajatuksia, kun olen… hei… huolissaan ja väsynyt. Näihin kuuluvat myös ne kasvatinomistajat, jotka pyyteettömästi ovat valmiita ajelemaan erilaisiin tapahtumiin auttaakseen esimerkiksi järjestelyissä tai vain vaikkapa vain viettämään aikaa yhdessä ja tällä tavoin vähentämään huoltani siitä miten koiran kanssa sujuu. Yhdessä treenaaminen, lenkkeily tai muuten vaan ajan tappaminen on minulle tärkeämpää kuin uskottekaan. Nöyrästi siis kiitän teitä kaikkia. Vähennätte huoltani. Kuinka isoa se olisikaan ilman teitä?

 

 

 

 





Poikkeuksellinen keväänetsintä

17 03 2016

Crufts jäi tänä vuonna väliin TuTun tiineyden ja lasketun ajan vuoksi. Vaikka pentuhässäkkä jännitti, harmi oli silti melkoinen kun aina niin työntäyteisen kevään katkaisevaa Englanninreissua ei ollut näköpiirissä… kunnes… yhtäkkiä huomasin olevani lentokoneessa matkalla Englantiin kaksi viikkoa normaalista aikaisemmin. Suuntana oli team Liebehundin asuinsijat, kasvattini Mint’n uusimpien pentujen näkeminen ja päivän keikka CWCA:n open showhun Birminghamin kupeeseen.

IMG_3300

Reissun tarkoitus ei todellakaan ollut hankkia uutta koiraa. Tarkoitus oli vain kuvata niitä. No kuvaamistakin toki tehtiin ja vieläpä runsaasti, mutta oletteko koskaan törmänneet sellaiseen tilanteeseen, että pentu valitsee sinut? Tai että pentu saa sinut jotenkin pauloihinsa vain istumalla pentuaitauksessa ja tuijottamalla sinua tummilla silmillään kertoen, että minä olen sitten sinulle tarkoitettu. Siinä pennun päällä on semmoinen sädekehä ja et hetkeen huomaa, että sillä on sisaruksiakin. Hei myönnän, minulle kävi niin. Siellä Jo’n olohuoneessa pentuaitauksessa istui tällainen punainen miniversio tädistään Piikasta. Istui vain ja tuijotti. Hetken tuijotin vain takaisin hämmentyneenä ja kun sen viimein syliin nostin, se olikin kainalossa melkein kaikki ne hetket, jotka Jo’n luona vietimme.

Koska asioilla on tapana järjestyä kaikin tavoin, tämä pieni sydämeen tiensä ketkuillut ja metkuillut Liebehund Red Troll matkustaa Suomeen kiirastorstaina. Sitä ja sen matkakumppania Eileeniä odotellaankin jo innokkaasti. Mitä tapahtuu pienen punaisen elämässä sitten, on vielä tässä verhojen peittämänä. Näilläkin asioilla on aina tapana järjestyä.

IMG_3286

Lauantainen Open Show korvasi kyllä minulla kokemuksena Cruftsin tämänvuotisen kehän ”menetyksen”. Osallistujia oli runsaasti (koiria 60, ilmoittautumisia eri luokkiin 71). Tuomarina oli Lars Saether, joka suoriutui urakastaan hienosti vaikka edellispäivänä murtunut hyvin kipeä varvas laittoikin hänet välillä melko tukaliin tilanteisiin matalien koirien arvostelutilanteessa. Eipä siinä, huumoria vähän mukaan, niin homma onnistui.

IMG_1826

Kuvasin tuttuun tapaan kaikki koirat ja melkein kosin uutta kameraani – niin hyvin se siinä pienessä kylätalon jumppahallissa pelitti. Kehässä kävin vain esittämässä omistajiensa perään yhtäkkiä omituisen paljon haikailleen kasvattini Pepperin ja parhaan nartun valinnassa varsin hauskan juniorin Joseter Miss Betty Boopin. Pepper ei ollut yhtään oma itsensä, mutta parin viikon päästä heti Cruftsin jälkeen selvisi, että juoksuaanhan se teki aikataulusta edellä.

IMG_2298

Näyttelyn voitti ansaitusti Pontuksen isä Joseter Mr Parkinson, joka kerta kerralta vain näyttää paremmalta. Urosten kakkoseksi nousi Rubegud Takin The Mick, joka on meidän Piikan… ööö… tyttären tyttären poika. Nartut voitti Twinan Dare To Go To Llaneirwg ja res-CC ojennettiin kamalan söpölle ja iloiselle Keerside Shinnel Bee’lle, joka on kuuluisan Joseter Mr Blobbyn (Parkyn täysveli) tytär. Pennut voitti Wildcard Bandit ja res-pentu oli Pepperin tytär Liebehund Miss Muffett. Veteraanien ruusukkeet meni merleille. Paras oli Rhydowen Rhinestone Cowboy for Gerefa ja kakkonen 10-vuotias Tyci Myfanwy, jonka kehityksen pikkupennusta reippaaksi veteraaniksi olen seurannut.

IMG_2368.jpg

Sunnuntaina ohjelmassa oli ensin pitkä lenkki maisemissa, jossa on filmattu mm. elokuva Lumikki ja Metsästäjä. Paikka oli Frensham Little Pond ja se poikkesi tyystin ja täysin aiemmin Englannissa näkemistäni maisemista. Metsää – nimenomaan havumetsää oli runsaasti. Tällä lenkillä katselin hämmästyneenä kuinka näillä kävelyreiteillä ihmiset kulkivat koirat vapaana ja kohtasivat toisensa aina hyväntuulisesti huomenet toivottaen. Koiria oli vapaana varmaan toistasataa jos kaikki meidän kohtaamiset laski yhteen. Tiedä häntä paljonko loppupelissä kiersi vielä lenkkireittiä kanssamme samaan suuntaan. Niitähän emme kohdanneet. Koirat puhuivat koiraa hienosti. Vain yksi rähäkkä tuli ja sekin vain tilanteessa, jossa koiran omistaja tarttui koiransa pantaan kesken koirankielisen kohtaamisen. Yhden fluffy pemunkin siellä näin. Se oli sellainen hauska vesseli, että näyttäytyi meille enemmän kuin emännälleen, joka sen vapaaksi laskettuaan ei ollut sitä oikein nähnytkään. ”Se on vähän villi mutta onnellinen” totes emäntänsä ja jatkoi viheltelyään.

IMG_2571

Lenkillä teimme myös julkkispongauksen, joka oli kyllä huomententoivotus siinä missä muillekin. Kansainvälisen yleisurheiluliiton puheenjohtaja, menneiden vuosien juoksijatähti Sebastian Coe oli siellä ystäviensä ja koirien(sa?) kanssa lenkillä. Koirat olivat greyhound ja labbis jos nyt joku sattuu kysymään. Hauska kohtaamisen jatkumo oli se, kun mukana ollut Pepperin tytär Nella keksi vaihtaa lenkkeilyseuruetta ja ihan corgimaisen pokkana jatkoi lenkkeilyään Lordi Coen saappaanvarsia seuraten.

IMG_2548

Suurin suunniteltu urakka sunnuntaille oli kuitenkin pentujen ja Jo’n kasvattien kuvaaminen. Onneksi sää oli hyvä, joten pystyimme tekemään pentujenkin kuvaamisen ulkona. Muutama tunti tässä saatiinkin vierähtämään ja toinen mokoma kun niitä otettuja kuvia sitten käytiin läpi. Yhtäkkiä päivä olikin illassa ja viimeinen yö Englannissa tällä erää oli edessä. Maanantaiaamuna aikaisin minut heitettiin Heathrown kentälle ja kotimatkalle. Kyllä närästi jättää narsissit ja orastava viherrys taakseen ja palata kotiin, töihin ja arkeen. Syksyllä sitten pitää ottaa tämä monin kerroin takaisin ellei jo aikaisemminkin tuska päästä sinne kasva ylivoimaiseksi.

IMG_2533.jpg