Syysretki saarelle

5 10 2015

En nyt ole ihan kartalla siitä, monesko kerta tämä perätysten oli, kun suuntasin syys-lokakuun vaihteessa Englantiin CWCA:n (Cardigan Welsh Corgi Association) pääerikoisnäyttelyyn. Tarjan kanssa tehtynä tämä taisi olla kolmas kerta – näin luulisin. Olipa miten oli, taas mentiin kun poiskaan ei osaa enää olla. Nyt siellä on meillä molemmilla muutakin puuhaa kuin vain kameran takana olo, kun kehässäkin pitää piipahdella ja omien kasvattien ja niiden jälkeläisten kehänkiertoa jännittää. Myös tuttujen tapaaminen, kuulumisten vaihto ja uusien nuorien koirien näkeminen on aina niin mukavaa. Meitä on myös nuo ilmat suosineet reissujemme aikaan aina. Kurkistus kesäisempiin keleihin tuo siis mukavan katkaisun ankeaan suomalaiseen syksyyn. Kyllä sitä reissua aina odotetaankin. Viimeinen viikko ennen reissua on niin pitkä, että siihen mahtuisi varmasti sata sen pituista viikkoa kuin yksi viikko Englannissa vaikuttaa olevan.

Aikakone merkkiä Finnair vei meidät torstaina 24.9. Heathrown kentälle. Lento kesti 2,5 tuntia, mutta kellossa se ei juurikaan näkynyt. Matka jatkui hieman toista tuntia kestävällä bussimatkalla Banburyyn, josta Ellan, Piikan ja Pontun kasvattaja Eileen meidät luokseen haki. Woodford Halseen mennessä piipahdettiin pikkumutka moikkaamassa Biddyä ja hänen eläinkatrastaan, joista erityisesti cardeja ja aaseja tuli rapsuteltua enemmänkin. Maaliskuussa syntynyttä lehmävasikkkaimaani Johannaa ei nyt näkynyt kun se oli suurella laitumella silmänkantamattomissa. No ehtiihän tuota nähdä myöhemminkin. On kuulemma niin hyvä lehmänalku, että jää sinne tekemään toivottavasti jälkikasvua aikanaan.

20150924_134116

Dougal ja Chocolate

Torstai-ilta ihmeteltiin kesäistä keliä ja oltiin reissuta väsyneitä. Illallisen jälkeen nukkumatti tuli kuin salaman iskusta ja unta riitti kellon ympäri perjantaille. Se päivä menikin sitten ulkoillessa ja koiria pestessä. Iltasella otettiin vielä Kustista uudet seisomakuvat. Se alkaa pikkuhiljaa viimein miehistyä.

IMG_2204

Kusti, Big-Wood’s Gruffudd Gritus for Kilvroch

Salamatkustajamme Lippe-Liftari auttoi reissukuulumisiemme kertomisessa Facebookissa ja jossain kohtaa huomattiin, että sen hästäkLippe-juttuja jo melkein odotettiin. Olipa hieman erilainen vinkkeli niihin tavanomaisiin mitä syötiin ja missä liikuttiin -päivitteelyihin. Päivitysten teko oli kuulkaa suurta hupia tällaisille idiooteille kuin me Tarjan kanssa ollaan.

Lippe voittaa, varmasti voittaa!

Lippe voittaa, varmasti voittaa!

Lauantaina koitti näyttelypäivä. Meillä oli mukana Eileeniltä Kusti (Big-Wood’s Gruffudd Gritus for Kilvroch), Pontun emä Tutti (Kilvroch Enchantress) ja Pontun täyssisko Klytie (Kilvroch Klytie with Paxwold). Kusti oli tapansa mukaan melko kalju. Se on sitä tasaisella syklillä CWCA:n syysnäyttelyn ja Cruftsin aikaan – aina. Tällä kertaa erona vain oli se, että Kustin karva oli jo kasvuvaiheessa vaikkakin lyhyttä vielä. Tuttista lähti karvaa pölisemällä. Klytiessä ei ollut enää juurikaan mitä lähteä. Oltiin niin kuin voittofiiliksellä liikenteessä – tai sitten ei.

Näyttelypaikalla meiltä tuli moni kyselemään pienen vihreän matkaseuralaisemme tapaamista. Lippeä oli odotettu. Päivän aikana se autteli toimistohommissa, söi cupcakeja, vahti palkintoja, istui baarissa katsomassa Rugbyottelua Englanti-Wales ja osallistuipa se lopulta näyttelyillallisellekin. Tarjan ja mun kunnia meni, mutta maine pöljinä suomalaisina vain kasvoi. Eipä silti – Lippe-leikkiin lähti moni moni muukin.

20150926_094237 lippe_show

Tänä vuonna Liz Cartledgen tuomaroimaan näyttelyyn oli ilmoitettu tasan 100 cardia. Poissaolijoita ei ollut kovin montaa. Joukossa oli useita nuoria koiria, joita me ei Tarjan kanssa oltu vielä nähtykään. Siinä kehää katsellessa muutaman luokan kohdalla tuli sellainen tunne, että kyllä he siellä menettävät paljon kun ei laatuarvostelupalkintoja ole, sillä jokainen koira luokassa oli selkeästi erinomainen koira. Silti esimerkiksi neljästä erinomaisesta koirasta neljänneksi luokassa jääminen varmaan hivenen harmitti ja antoi sellaista kuvaa, ettei tuomari olisi jotenkin pitänyt koirasta. Eihän se niin välttämättä ollut lainkaan. Tällaisia luokkia olivat kaikki pentuluokat molemmissa sukupuolissa, joissa kaikki esitetyt koirat olivat erilaisista kehitysvaiheistaan huolimatta erinomaisia cardin alkuja. Mukava on seurata niiden kehitystä tulevilla reissuilla. Tuli jotenkin sellainen lupaava olo tulevia vuosia ja rodun tulevaisuutta ajatellen.

Koirien kehäkäyttäytyminen sekä niiden esittäminen ja kunnostaminen kehään on näiden 10 tuolla reissatun vuoden aikana kehittynyt paljon. Arkoja ja varjoaan pelkääviä näkee vuosi vuodelta vähemmän. Onko kyse luonteiden kehittymisestä parempaan suuntaan vai siitä, että koirien kanssa touhutaan nyt enemmän kuin vain pidetään pihalla tai kennelolosuhteissa ilman vaihtelevia elämänkokemuksia? En tiedä, mutta suuntaus on hyvä, joskaan nytkään niiden näkemiseltä ei voinut välttyä. Koirien esittämisellä ja kunnostamisella en tarkoita mitään ylilyöntejä, vaan aivan yksinkertaisesti sitä, että koirat tuodaan puhtaina ja kammattuina kehään ja että muutkin kuin nk. isot nimet yrittävät esittää koiransa niin, että niitä katsoessa huomaa koirien olevan näyttelykehässä eikä ulkovajan takana opettelemassa pannan pitoa kaulassaan. Tämä myös toki helpottaa koirien kuvaamista merkittävästi.

IMG_3000

Eye of the judge

IMG_2569

Päivän nuorin esittäjä

Tuomari jaksoi koko päivän olla ystävällinen ja iloinen niin koiran esittäjille kuin koirillekin. Hän kävi koirat tarkasti läpi ja liikutti niitä sikäläiseksi tuomariksi aika paljon. Hyvä niin. Huomasin itsekin siinä päivän aikana haluavani lähteä Jyväskylän näyttelyyn marraskuun lopussa. Siellä kun tämä sama tuomari arvostelee cardit lauantain näyttelyssä. Illalla sitten tulikin soitettua matkaseuralle, että alappas ilmoitella koiraasi ja nyt me niin lähdetään Jyväskylään!

Kuvaamishommat vedettiin Tarjan kanssa kahdella kameralla. Tarja käytti omaansa kun minä käytin omaani ja kun minä olin kehässä, mun kamera oli tarjalla. Kirkas auringonpaiste puolikkaassa kehää ja voimakas varjo toisella puolella pistivät vähän haastetta peliin. Tarkoitus on kuitenkin enemmän ikuistaa muistot kuin kehua kuvien laadulla, joten kohtuudella siitä selvittiin ja jokainen osallistuja tuli edes jotenkin kuvatuksi.

Arvostelut aloitettiin tuttuun tapaan veteraaneilla. Ikisuosikkini Cwmteifi Rhodri tuli toiseksi ja on vain vuosi vuodelta paremmassa kunnossa. Luokan voitti Russfield Ruff’n Tuff, jonka näki myös voittajana mielellään. Onhan senkin kehitystä seurannut kehän reunalta juniorista saakka.

IMG_2365

Olo

Ensimmäinen jännättävä oli pienissä urospennuissa kisannut Tarjan kasvatti Olo (Handskes Just A Gigolo). Sen isä on meidän Kolli. Ololla oli kilpakumppaninaan Kollin siskon, Pepperin (Big-Wood’s Kultakuume Goes to Liebehund), poika Sal (Liebehund Georgie Porgie). Serkukset olivat täysin eri kehitysvaiheessa. Olo voitti, mutta myös Sal on lupaava. Aika ja kehitys tehnee tehtävänsä.

Koskaan et tiedä mitä selkäs takana tapahtuu :D

Koskaan et tiedä mitä selkäs takana tapahtuu :D

Sitten keskityttiin tovi vain kehän seuraamiseen ja kuvaamiseen. Kustin vuoro oli vasta luokassa numero 9 ja se oli nimeltään limit dog. Luokkaan oli ilmoitettu 9 koiraa ja vaikka yksi oli poissa, se oli silti päivän suurimpia luokkia. Kaikki kanssakilpailijat oli ennestään nähtyjä ja suurimman osan kanssa Kusti on kiertänyt kehää ennenkin. Kusti käyttäytyi tapansa mukaan rauhallisesti, moitteettomasti ja seisoskeli ylväästi. Toisinaan se oli jopa niin ylväs, että piti sen kirsua töniä alaspäin, ettei ihan pystynokaksi aleta moittimaan. Tuntui tosi kivalta kun tuomari kutsui Kustin toisena kehän keskelle sen merkkinä, että sijoituttiin toiseksi. Taakse jäi monta sellaista, joita ollaan aiemmin nähty meidän edellä.

Open-luokathan ovat sitten niitä nk. pääluokkia, joissa ne valiot kilpailevat (jos eivät ole veteraaniluokassa). Etukäteen tiedossa oli, että kisasta taitaa tulla kahden kauppa ja ainoat jännitettävät asiat ovat 1) kumpi vie voiton ja 2) kuka tulee kolmanneksi. No sen kolmannenkin olisin voinut jo ennalta arvata, mutta voitosta kyllä kierrettiin rinkiä tosissaan. Ykköseksi näytettiin lopulta englantilais-hollantilainen yhteisomistuskoira Elmo (Waggerland Not For Sale) ja kakkoseksi multivoittaja Blobby (Joseter Mr Blobby), meidän Pontuksen ”setämiäs”.

Mr Blobby

Mr Blobby

Parhaan uroksen valinnassa ykköseksi osoitettiin Elmo, jolle nyt saatu serti merkitsi valioitumista. Varasertistä tuli kisaamaan Open luokan kakkonen Blobby, jolle sitten ojennettiin resCC ruusuke. Parhaaksi urospennuksi valittiin isompien pentujen voittaja ja parhaaksi urosveteraaniksi luonnollisesti nuoremman veteraaniluokan voittaja kun yli 10-vuotiaisiin ilmoitettu koira oli pois.

Elmo

Elmo

Pienissä narttupennuissa oli kolme nättiä ja lupaavaa cardineidinalkua ja näistä kaksi oli Pepperin pentuja. Luokan voitti Pepperin pentu Clover (Liebehund Miss Muffett) täyssiskonsa tullessa toiseksi. Pepperin pentujen isä on muuten meidän Piikan täysveli ”Miles”.

Clover

Clover

Narttujen osalta minulla oli puuhaa koiranesittäjänä kahdessa luokassa. Pepperin esitin Post Graduate -luokassa. Pepper oli mahdottoman hienossa kunnossa ja sitä oli ilo viedä. Pennut ovat tehneet sille ja sen kropan kehitysasteelle kyllä hyvää ja se oikein loisti. Sen ryhdikäs ja eloisa olemus taisi vedota tuomariin kun se pyydettiin luokkavoiton merkiksi ensimmäisenä kehän keskelle. Olipas siistiä! Tuntui hienolta.

IMG_3558

Pepper, Big-Wood’s Kultakuume Goes to Liebehund

Pepperin valokeilassa olon jälkeen oli pikkuisen hoppu mennä kirjaimellisesti kynimään Pontuksen emä Tutti (Kilvroch Enchantress) edes jonkinlaiseen kehäkuntoon. Se oli edellispäivänä pesty ja puhallettu, mutta koska karvanlähtö oli pahimmillaan, oli se kyllä näyttelyaamuna aika karu ja harmaa näky. Irtokarvaa oikein pöllysi pilvenä siellä missä se liikkui. Tutti kilpaili valiona Open luokassa. Yksin ei tarvinnut kehää kiertää sillä 11 ilmoitetusta koirasta vain kaksi oli poissa. Kehässä oli samaan aikaan monta ”isoa” nimeä ja nyt en tarkoita koirien narunpäitä, vaan niitä koiria. Oli niin Cruftsissa kuin aiemmissa erkkareissa voittaneita oikein rivissä ja sitten oli Tutti, joka pöllysi. Oivoi, ei ollut odotukset oikein korkealla kun kehään mentiin. Päätin, että pidetään nyt ainakin lystiä, kun Tuttia ei viime aikoina ole kuulemma nuo kehänkierrot jaksaneet kiinnostaa. Ja niin me pidettiinkin. Tutti oli oikeinkin eloisana, liikkui vetävästi ja sain sen korvatkin nousemaan sieltä niskasta. Päästiin luokassa jatkoon kun osa kiiteltiin kehästä. Ehdin ajatella, että ei kai siinä mitään, kiva kun tykkää tästä edes tämän verran ja samassa tuomari kätteli meidät kehän keskelle ensimmäisenä. Oho ja hups. Se voitti. Enpä ois aamulla vetoa lyönyt karvapilven puolesta vaikka siitä kovasti koirana tykkäänkin. No pessimisti ei pettynyt. Se yllättyi täysin.

IMG_4047

Tutti, Ch. Kilvroch Enchantress

Siinäpä sitä sitten oltiin positiivisen ongelman edessä. Esitettyjä luokkavoittajia oli kaksi. Tutti ja Jo’n Pepper. Jo’lla oli kaksi luokkavoittajaa; Pepper ja Pepperin tytär. Tarvittiin jostain kolmas esittäjä ja nakkihan napsahti tietenkin Tarjalle. Tuomari juoksutteli taas paljon koiria yhdessä ja erikseen ja otti neljä koiraa jatkoon. Näiden neljän joukossa oli paitsi Tutti myös Pepper. Voisin melkein sanoa, että siinä kohtaa lennettiin jo ”over the supermoon”, mutta sen aika tuli sitten hetken päästä kun Tutti osoitettiin voittajaksi. Varaserti meni sitten Open-luokan kakkoselle, hollantilaissyntyiselle englantilais-hollantilaisessa omistuksessa olevalle Floatin’ Helen Heilinille.

Yhtäkkiä huomasin kiertäväni kehää näyttelyn parhaan valinnassa. ROP-ruusuke ojennettiin urokselle ja VSP ja resBOB ruusuke Tuttille. Näyttelyn parhaaksi pennuksi tuli narttupentu ja parhaaksi veteraaniksi urosveteraani. Tuntui hienolta kiertää siellä rodun kotimaassa kunniakierrosta näyttelyväen taputtaessa ja isot rusetit kädessä hulmuten. Tuttikin oikein veti hihnassa. Tokko tuo tajusi voittoaan, mutta mukavaa sillä tuntui olevan. Oli jotenkin niin siistiä olla tässä Tuttin voitossa osallisena ja tehdä sen omistajat Eileen ja Mollie iloisiksi.

IMG_4218

Kunniakierroksella

Kusti ja Tutti kisasivat vielä ennen voittokuvien ottoa parikilpailussa itsensä kolmanneksi ja Pepperin jälkeläisryhmä (ne pikkupennuissa kisanneet kolme pentusta) toiseksi.

Voittokuvat… ah – eihän tämän nyt niin pitänyt mennä, että minä niissä kuvissa olen. Minunhan piti olla se kuvaaja. Onneksi on tuo Tarja ja roolin vaihto sujui oikein näppärästi ainakin tekniikan tasolla. Kuvauskohteiden saaminen yhteiskuvaan tuntui olevan sitten paljon tuskaisempi homma ja siitä ei sitten edes keskustella saatiinko kaikki kuvassa olevat näyttämään järkeviltä. Ei – siihen hallittavana oli ihan liikaa liikkuvia osia ja ei ihan Tarjan ja minun ideat ja ajoitus aina kohdanneet muiden kuvassa olevien kanssa. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Jotain kuvia aikaiseksi onneksi saatiin.

Tuomari, CWCA:n näyttelyn toimikuntaa ja voittajat

Tuomari, CWCA:n näyttelyn toimikuntaa ja voittajat

Näyttelyn purku tapahtui rivakasti. Kun tuolit, toimistotarvikkeet ja muu sälä oli saatu autoihin, oli aika siirtyä baarin puolelle odottelemaan illallista. Juttu lensi ja keskustelu pyöri pääasiassa ensi vuoden juhlaerikoisnäyttelyn lennokkaissa suunnitelmissa ja meneillään olevassa Rugbyn World Cupissa. Sinä iltana pelasivat Wales ja Englanti toisiaan vastaan ja sekös vasta oli hupia näin ulkopuolisen vinkkelistä kun meidän poppoossa oli väkeä kummaltakin maankolkalta. Illallisen aikaan oli monella merkillisen paljon asiaa ”nenän puuterointiin”, sillä reitti kulki baarin läpi ja tv-screenin ohi. Aina ohimennen sitten tuli kaikilla katsottua pelin tilannetta ja tiedotettua sitten ruokailijoita siitä. Ruoka muuten oli hyvää ja sitä oli riittävästi – kuten aina tuolla. Kymmenen jälkeen suunnattiin kotia kohti muiden jäädessä vielä baarin puolelle ja tunnin päästä oltiinkin sitten jo melko lähellä tyynyä. Ei tarvinnut unta anella, vaikka kyllä siinä pikkuisen aikaa Tarjan kanssa piti päivän tapahtumia kerrata hymyssä suin. Aihetta kun oikein kunnolla oli.

Lippenkin kanssa seurusteltiin baarissa.

Lippenkin kanssa seurusteltiin baarissa.

Sunnuntaina suunnattiin maakuntamatkailemaan. Eileen oli suunnitellut meille nähtävyyskierroksen, joka oli kyllä maisemiltaan vallan huippu. Pakollisella Fish and Chips -annoksen kiskoimme Broadwaylla. Sieltä suuntasimme korkealle kukkulalle korkeaan torniin nimeltä Broadway Tower, josta näkymät oli jokseenkin huikeat. Lippekin oikein innostui siellä hulluttelemaan kaikenlaista.

20150927_133115 IMG_4726

20150927_134051

Kävimme myös Stonehengen miniversiolla, jota kutsutaan nimellä Rollright Stones. Siellä kuljettiin sellaiset metallitikut käsissä ja niiden tikkujen olisi pitänyt elää omaa elämäänsä jotenkin magneettisten voimien vuoksi. No – Tarjalla eli, Eileenillä eli ja minulla ei sitten hievahtanutkaan. Johtuiko tuo siitä, että mulla on päässä vikaa? En tiedä. Ehkä. Pieni skeptikko minussa tosin nosteli päätään ja tikkujen seuraaminen meinasi lähinnä vain naurattaa hillittömästi.

20150927_153930 IMG_4773

Takaisin Eileenin luona oltiin illansuussa ja päivä todettiin näin ollen taputelluksi. Superkuusta parit kuvat ja pää tyynyyn, että jaksoi yöllä herätä kolmelta katsomaan punaista kuuta. Olihan se, punainen siis.

12079335_10153677679772360_1913865095727217380_n

Kukaan ei kyllä usko, kun sanon, että vasta maanantaina me shoppailtiin Tarjan kanssa Banburyssä. Mihinkään superturhuuksiin ei kyllä sorruttu ja tuliaisetkin olivat lähinnä hyötytavaraa. Mun kassiin tipahti itselle toistasadan punnan maastolenkkarit agilityharrastusta silmällä pitäen. Alennuksessa olivat, kovassa sellaisessa. Hintaa jäi kolmasosa alkuperäisestä. Myyjäpoju oli oikein asiallinen ja pätevä ja selitti monien kenkävaihtoehtojen pohjaerot hyvin. Niitä vaihtoehtoja siellä kyllä riittikin. Huh! Katsotaan nyt toimiiko ne Suomen olosuhteissakin sitten. Toisaalta oishan se hauskaa syyttää kenkiä jos ei agi kulje. Jenni sai toivomansa kirjat, hienot tussit ja juoksutrikoot. Tarjan kanssa satsattiin vielä siisteyteen ja ostettiin pojille mop… eikun koiranpaskalapiosetit. Niissä oli kiva kokoon menevä varsi ja ne oikein halusivat tulla mahdutetuksi matkalaukkuihimme. Ehkä erikoisin tuliainen ikinä-

20150928_142345

Päivän lounas (Dutch pancakes) syötiin paikassa nimeltä Little Amsterdam. Vekkuli yhdistelmä on pistää ison ”muurinpohjalätyn” päälle pekonia ja sipulia, kuorruttaa koko komeus juustolla ja pistää vielä kertaalleen uuniin. En olisi uskonut niin hyväksi ellen olisi kokeillut. Pitänee tehdä kotonakin joskus.

Vaikka juurikaan mitään ei muka ostellut, oli Eileenin auto silti täynnä kasseja ja nyssäköitä kun tultiin iltasella takaisin. Siinä sitten vielä pikaisesti otettiin ennen auringon laskua ottamatta jääneet poseeraukset Tuttista ja minusta palkintoineen. Eileenin jäätävän kokoinen kissa tosin siinäkin shown varasti. Se oikein pursusi koko 10+ kilonsa (ei muuten ole lihava, on vain iso) edestä rakkautta niin Tuttille kuin minullekin.

12065642_10153678513702360_6874538691922324042_n

20150927_072541

Tiistai, eli viimeinen kokonainen reissupäivä valkeni kaikkien muiden tuolla vietettyjen päivien tavoin ensin aavemaisen sumuisena muuttuen sitten taas aurinkoiseksi ja lämpimäkisi. Päivän ohjelmassa oli metsälenkki Vickyn ja hänen gööttiensä kanssa. Lenkissä sinällään ei ole mitään kummallista, mutta tuohon metsä-sanaan kannattaa tarttua. Niitä kun ei noilla main kovasti ole. Ei ainakaan sellaisia, joita voisi kutsua metsäksi kokonsa perusteella. Tämä oli kuitenkin metsä, mutta mitään rämpimistä ei tarvinnut harrastaa, sillä nätit melkein autolla mentävissä olevat reitit siellä risteili. Puusto vaihtui valtavista lehtipuista liki läpipääsemättömään pilkkopimeään havumetsään.

IMG_4928

Lenkiltä palattuamme levättiin tovi ja lähdettiin Tarjan kanssa talsimaan paikalliseen kylään kurkkaamaan olisiko vielä jotain mukavaa tuliaista itselle tai kavereille ja hankkimaan paikallisesta ”Siwasta” (no ei se Siwa ollut, mutta sen tapainen) ruokatarvikkeita iltaa ajatellen. Ruokalistalla oli makaroonilaatikkoa ja omenapaistosta Tarjan ja minun kokkaamana. Hyvää tuli vaikka itse tehtiin!

12039668_10153680107622360_5403768912668601711_n

Keskiviikkona otti päähän jättää kaikki tuo ihanuus taakse ja nousta Heathrowlle menevään bussiin. Bussi jumi liikenneruuhkaan ja saapui lentokentälle yli 30 min myöhässä. Pikkuisen meinasi edellisen reissun ”melkein-myöhästytään-lentokoneesta” kauhukuvat hiipiä mieleen, mutta ihan hyvin lopulta ehdittiin ja löydettiin Heathrown hienoja opasteita seuraten oikeaan terminaaliin, turvatarkastukseen ja portille. Kone nousi ilmaan jokseenkin ajallaan ja Helsingissä ehdin hyvin niukasta vaihtoajastani huolimatta just ja just Oulun koneeseen. Matkalaukkukin oli ehtinyt mukaan ja löytyi hihnalta Oulun päässä. Oli aika siirtyä kotiin. Englannissa vietetyn viikon jälkeen päässä oli niksahtanut jotain ja auto kulki mielestäni väärällä kaistalla. Päivästä oli myös hävinnyt kaksi tuntia. Ihan tylsä ja epäreilu maa tämä Suomi…

Torstai meni lähes kokonaan sitten näyttelyn kuvia läpikäydessä. Niitä oli kyselty jo heti näyttelyn jälkeen illalla, mutta päätin, etten tuolla reissussa ala niihin aikaani kovasti käyttämään. Olinhan lomalla. Sain ladattua kuvat julkiseen FB galleriaan ja omaan galleriaani. Viimeksi mainittuun latasin kuvat luokittain ja lisäsin vielä tuloksetkin. FB-gallerian kanssa meinasi tuskan hiki nousta kun FB:n mielestä nimesin kuvia liian nopeaa ja sain aina muutaman tunnin bännin kuvien nimeämiselle ennen kuin antoi taas jatkaa sitä liian nopeaa nimeämistäni. Oli synti olla liian noppee. Pöljää!

IMG_4882

Nyt jälkikäteen on vieläkin suu korvissa ja naama messingillä kun tuota viikkoa muistelee. Reissu oli onnistunut paitsi kaiken lomailun myös sen näyttelymenestyksen osalta. Hyvä mieli tuli myös siitä kun näki kivoja nuoria koiria ja sai todeta, että on monta uutta koiraa seurattavaksi tulevaisuudessa. Lippen tarinan kertominen FB-kavereille antoi ihan uuden näkövinkkelin meidän reissaamiseen ja oli kiva nähdä kuinka moni muukin yhtyi tähän hassutteluun. Aurinko paistoi, oli lämmintä ja levättyäkin tuli. Enpä kovin moneen kertaan yllättänyt itseäni työasioita ajattelemasta. Hyvä niin. On niitä tänä vuonna mietittykin.

Ensi vuonna ollaan kovasti Tarjan kanssa lähdössä sinne omalla autolla seikkailemaan. Otetaan omia koiriakin mukaan ja osallistutaan kaikkiin hotellilla järjestettyihin rientoihin tiiviisti. Hotelli on varattu perjantaista maanantaihin ja mihin tie sieltä sitten vie on vielä arvoitus. Aikaahan tässä on suunnitella. Myös vaatetuksen kanssa ei päästä ensi vuonna ihan vähällä. Näyttelyn teema kun kuuluu olevan 20-luku ja toive on, että ihmisväki pukeutuu sen luvun asuihin niin näyttelyssä kuin illallisellakin. Hetken hyperventiloin mielessäni ajatusta hameesta, mutta nyt voin hengittää kun housupuvutkin ovat tuolloin olleet naistenkin asuste. Toisaalta tein kyllä sellaisenkin päätöksen, että ken leikkiin sinne saakka lähtee, se leikin kestäköön, joten ilman tuota housupukupelastusta olisi saattanut käydä niin, että minut olisi nähty hameessa. No eipä nähdä. Ei vieläkään.


Toiminnot

Information

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: