Mukava Muhos

7 06 2015

Meidän tiimin viides näyttely tälle vuodelle oli Muhoksen ryhmänäyttely 6.6. Tuomarina oli Varkaudessakin arvosteluja antanut Tuula Pratt. Meitä se ei haitannut, sillä vain Pontu ja Kiisu olivat mukana sekä Varkaudessa että Muhoksella. Pontu oli mukana molemmissa harjoitusmielellä ja Kiisu ihan vain siksi, että se olisi tarvittaessa mukava kasvattajaluokan ”täyte” ja reissun päällä se on yhtä helppohoitoinen kuin piikitön kaktus. Ei ole työlästä sen kanssa reissaaminen.

Muhokselle oli ilmoitettu 28 cardia. Meidän poppoota tästä porukasta oli 12, mutta Dio joutui harmillisesti jättämään nämä kehänkierrot sikseen kun emäntä oli äkillisen autorikon vuoksi motissa Rovaniemellä. No – näyttelyt ei tästä maasta lopu. Aina tulee uusia.

Olimme näyttelypaikalla jo aamusella, kun meidän ”kenneltyttö Lilli” kuskattiin katsomaan omaa rotuaan alaskanmalamuutteja, jotka alkoivat ensimmäisenä rotuna kehässä. Meitä se ei haitannut yhtään, kun tuota matkaa oli vain tunnin verran ja samalla saatiin teltalle hyvä paikka kehän vierestä. Melko heti tosin kävi selväksi, ettei se paikka ihan niin hyvä ollutkaan, sillä paskasade teltan yllä olevasta puusta alkoi nopeammin kuin paskasade sosiaalisessa mediassa. Puussa asuvat linnut eivät aivan pitäneet teltan sijoituspaikasta ja angry birdsit puskivat paskaa alas niin paljon, että piti ihan teltan lippa nostaa ylös suojaksi. Jennin housunlahkeet ehtivät tätä ennen saada sellaisen 20 senttisen valkean rannun kun tirpat pistivät tulemaan mielipiteitään oikein kierteellä. Sinällään rehellistä toimintaa, että kehtasivat tehdä sen ihan päin naamaa(kin).

Kehät menivät meidän osalta oikein mukavasti. Tarkemmat tulokset on jo kotisivun uutisissa. Niitä ei kannata enää sen erityisemmin listata. Hienosti, reippaasti ja iloisesti meni kaikki koirat kehässä ja arvostelut olivat koirien näköisiä. Niistä tunsi koirat ansioineen ja heikkouksineen.

Päivän saalis rotukehän jälkeen.

Päivän saalis rotukehän jälkeen. Melko karua tai mukavaa – riippuu katsontakulmasta.

Sen verran totean ihan omistani, että Pontun ja Kiisun Varkaudesta saamat ”sileät erinomaiset” muuttuivat nyt SA’lla kuorrutetuiksi (Pontulla aina sertivoittajaksi saakka). Syy siihen oli hyvin yksinkertainen. Pontuksen kohdalla kehitysvauhti on nyt niin hurjaa, että se kerää itsensä ympärille kroppaa vauhdilla. Se on aivan eri koira kuin 3 viikkoa sitten jo ihan puhtaasti puntarillakin mitattuna. Kiisun osalta taikatemppu oli pesu ja puhurointi juuri ennen näyttelyyn lähtöä. Tuo hylkeenkarvainen pikkuotus on kuulkaa optisesti ihan eri koira 12 tai 24 tuntia puhuroinnin jälkeen. Täytyy minun myös tunnustaa sellainen asia, että kyllä mä vähän sitä nyt viimeiset 3 viikkoa vähän anteliaammin ruokinkin. Siinäkin saattoi olla oma lisänsä Varkauden ”nuorekkuuden” muuttumisessa sopusuhtaiseksi. Ei se ainakaan haitannut.

Pontus patsastelee

Pontus patsastelee

TuTu ja Marski oli ilmoitettu Muhokselle kun halusin niille arvostelut ko. tuomarilta. Muhokselta ne sai halvemmalla kuin mattimyöhäisenä Varkaudesta. Varkauden aikaan TuTu oli vielä kalju ja Kollin kanssa taas cacibin ”metsästäminen” oli hyödyllisempää kuin Marskin, joka ei niitä enää tarvitse. Tämä siis ratkaisi sen mikä oli Varkaudessa kokoonpano. Näin kun on monta koiraa, niin on ihan pakko hieman näitä tällaisia taktikointeja harrastaa eikä vain ilmoittaa koko sakkia ja toivoa jollain tärppäävän. Ei näillä ilmoittautumismaksuilla enää siihen leikkiin ainakaan meikäläinen kykene. Täsmäiskut ovat toimineet viime vuosina hyvin, joten miksi muuttaa toimintatapaa. Täsmäiskut on halvempiakin, varsinkin onnistuessaan.

TuTu pöydällä

TuTu pöydällä

Karvansa juuri valmiiksi kasvattanut TuTu oli rotunsa paras. Se oli tuomarin mukaan ollut sitä jo siitä saakka kun astui kehään. Kakkoseksi nousi avoimen luokan voittanut Luna ja sertihän siitä samalla paukahti. Varaserti kolmoseksi tulleelle Tuutikille ja Kiisu narttujen sijalle 4. Muutama narttu jäi sijoittumattakin.

Marski melko pätevänä

Marski melko pätevänä

Marski voitti urokset ja sai isosti kehuja vaivattomasta liikunnastaan. Julia esitti Pontun hienosti uroksissa neljänneksi ja kun Marski ja väliin jääneet kaksi muuta olivat valioita, Pontu sai ensimmäisen sertinsä. Varaserti ojennettiin Pellelle.

Paras uros -kehän koirat

Paras uros -kehän koirat

Jenni sanoi kuvan nähtyään:

Jenni sanoi kuvan nähtyään: ”Äiti, mullapa seisoo koira paremmin kuin sulla.” – No totta vieköön niin tekeekin!

Kasvattajaluokka oli mulle oikeastaan hyvin hankala kasata. Etukäteen ajateltuna sen PITI olla Marski, TuTu, Pelle ja Kiisu mutta kas – hetken se päivän aikana ehti olla Marski, TuTu, Kiisu ja Tuutikki, mutta lopulta kehään vietiinkin Marski, TuTu, Pelle ja Luna. Ei siitä ihan huono ryhmä tullutkaan, sillä ROP-ryhmän lisäksi Birgitta Svarstad nosti sen loppukahinoissa aina BIS-2-ryhmäksi saakka. Niin ja hei – ryhmiä oli isossa kehässä ryhmikseksi paljon. Reippaasti yli kymmenen, sillä tämä oli ryhmänäyttely ryhmille 1, 10 ja 5.

Kasvattajaluokan arvostelu kehästä:

Kasvattajaluokan arvostelu kehästä: ”Neljä eri yhdistelmää. Erinomainen kasvattajaryhmä joka koostuu hyvin rakentuneista ja erinomaisesti liikkuvista koirista, joilla lisäksi on yhteistä kauniit päät ja rotutyypilliset olemukset. Kasvattajalla on selkeä käsitys mitä rodulta haluaa. Onnittelut. ”

Ykkösryhmä ja kymppi (vinttikoirat) oli yhdistetty, joten TuTu sai ryhmäkehässä vastaansa paimenkoirien lisäksi myös niitä vinttareita. Tiukkaa teki mahtua kehään, mutta ryhmätuomari Marianne Holm napsi nopeasti 8 koiraa jatkoon. TuTu oli näiden joukossa, mutta lopullista sijoittumista ei sitten tullut. Ykkös- ja kakkossijat menivät vinttikoirille, kolmonen ja nelonen 1-ryhmää edustaneille.

Tuo TuTun ryhmäkehä meinasi olla meille vähän sellainen jännä paikka. Junior handler -kisa oli siirretty juuri ryhmien alkuun (mikä oli toki hyvä idea), mutta mepä oltiinkin uuden ongelman edessä. TuTun piti olla samaan aikaan 1-ryhmän esiarvostelussa ja Jennin kanssa junnuhandlerissa. Käytännössä tilanne meni niin, että Jenni esitti TuTun omassa ikäluokassaan josta minä dognappasin TuTun ryhmän esiarvosteluun siksi ajaksi kun vanhempia junnuja arvosteltiin. Palautin TuTun Jennille junnujen loppukilpailuun (Jenni oli BIS-2-junior handler), josta sitten nappasin TuTun suoraan ryhmäkehän sisäänmenoon. Pisti TuTulle vähän esiintymistä perä perää ja pikkuisen sille piti jo ryhmäkehässä perustella paremmin miksi se seisominen olisi kannattavaa. Ymmärrettävää tuollaisen rallin jälkeen.

Jenni ja TuTu junnuhandlerissa

Jenni ja TuTu junnuhandlerissa

Jennin elämänsä toinen junnuhandleri meni mukavasti. Loppukisassa vastassa oli kokenut koiranesittäjä ja Jenni sai vaihdossa hänen vauhdikkaan belggarinsa. Jenni ei ole koskaan tainnut toimia edes belggarin ”tolppana”, joten ihan uusi elämys oli tämä ja siihen nähden tyttö suoriutui urakastaan hienosti. Näin se esittämiskokemus karttuu ja uskallus kasvaa. Hyvä! Palkinnoksi tuli iso ruusuke, pokaali ja semmoinen pehmoeläin – bambi kai se oli. Omaan huoneeseen ne mennä vilahti kotiin tultua jääkiekkopalkintojen kaveriksi, joten tärkeitä muistoja ovat.

Belggarin kanssa reipasta vauhtia.

Belggarin kanssa reipasta vauhtia.

Vaikka näyttelypäivä meillä venyikin aamusta iltaseen, oli siellä kuitenkin taas mukavaa. Meillä oli eväät, retkituolit ja se paskalta, paahteelta ja sateelta suojaava teltta. Kaikkia näitä saatiinkin tuta. Näyttelypaikalla oli monia mukavia kavereita jopa vuosienkin takaa. Oli kiva nähdä – terkkuja!

Koska kotiin tultaessa satoi kovasti, piti Pontuksen sertikuva ottaa tänään. No tänäänkin satoi koko päivän, mutta kun oli nopea ja Petra pelleili niin tehokkaasti, niin se kuvakin saatiin sukkelaan. Samassa yhteydessä myös Pontun säkäkorkeus mitattiin. Laitetaan se nyt tähän muistiin. Se oli 30 cm. Tasan.

Kilvroch Pontus 10 kk

Kilvroch Pontus 10 kk

Nyt kun me ei olla yli kuukauteen menossa minnekään koiranäyttelyiden merkeissä, on hyvä hetki katsoa taaksepäin sitä, mitä tänä vuonna on näyttelyissä saavutettu. Paljonhan me ei olla niissä kierretty, mutta kun liikkeelle on lähdetty, ei sitten olla oltu liikenteessä yksin vaan näyttelypäivät on vietetty yhdessä porukalla. Big-Wood’s koiria (tai tuonteja/sijoituskoiria) on esitetty viidessä näyttelyssä. Näistä kolme on ollut kansainvälisiä, yksi erikoisnäyttely ja yksi ryhmänäyttely. Jokaisesta näyttelystä meille on ojennettu ROP-ruusuke (Helka, TuTu x 2, Kolli ja Puhi) ja VSP-ruusukkeita on tullut kaksi (Kolli ja Marski). Cacibeja on tullut viisi (Kolli x 2, Helka, Puhi ja Dimma) ja sertejä seitsemän (Pinja, Kolli, Puhi, Sisu, Pontu, Kätyri ja Luna). Kolme uutta muotovaliotakin on porukkaan saatu (Puhi, Pinja ja Kolli, josta tuli se ”erikoisnäyttelymuotovalio” ja samalla Norjan muotovalio). En oikein osaa sanoa miten tämä olisi voinut vielä paremmin mennä. Vetää näin kasvattajan vinkkelistä katsottuna nöyräksi. Kiitos teille mukana olleille – ihan jokaiselle! Taputellaan sitten toisiamme selkään vaikka nk. ”Isometsäpäivillä”, joista tänä vuonna tulee oikein kansainväliset kun mukaan saadaan vahvistuksia aina Puolaa ja Englantia myöten. Siistiä!

1908016_10153389285302360_3403444474249919652_n





Rapatessa roiskuu

1 06 2015

… ainakin näillä keleillä. Rapatessa myös lentää koirankarva tuulen mukana. Ei ole mitään epäselvyyttä siitä, että meidän kesän näyttelyt on näytelty kaikkien muiden paitsi TuTun osalta. Se on ainoa, joka on vielä karvansa kasvatusvaiheessa. Muut on enemmän ja vähemmän tupasvilloja. Pontus on arvoitus. Siltä on pohjavilla pois ja päällyskarva kiinni. Se on omaksi itsekseen kalju, mutta siedettävä. Jos päällyskarvatkin tippuvat, näky on aika karu. Lainaan tähän erästä kasvattajatuomaria: ”Mikään ei ole niin kamala näky kuin junioriluokassa oleva vajaa vuosikas cardigan uros joka on tiputtanut karvansa”. Ei niin ole. Allekirjoitan.

Toukokuussa oli vain harva oikein kaunis ulkoilupäivä. On satanut kokoajan enemmän tai vähemmän ja etupihan käyttötarkoitukseksi olen vakavissani suunnitellut riisipeltoa. Juuri kun olet kuvitellut kesän alkavan, tulee seuraava päivä ja romuttaa kaikki kuvitelmat. On kylmää, tuulee ja sataa, vähintään sataa.

11267762_10153321011187360_2897308622283266486_n

Ei me toukokuuta olla ihan vain sisällä istuttu möllöttämässä. Vapun jälkeen tuli mukavasti arkea katkaisemaan helatorstai ja sitä seuraava viikonloppu. Otin perjantain lomapäiväksi sekä Jennille että minulle ja suuntasimme kohti Sorsakoskea ja Päivin majataloa heti keskiviikkoiltana koulun ja töiden jälkeen.  Torstaina saatoimme oman elämän alkuun Helkan pennuista Hugon, joka muutti Kuopioon ja Maurin, josta tuli oululainen. Hulta-tyttö jää Helka-äitinsä ja Hiski-enonsa iloksi Päiville. Iltasella käytiin juoksuttamassa koirat Mikon luona rannassa ja lintuhullu Pontu sai vesikasteen. Kukaan ei ollut aikaisemmin muistanut sille kertoa, että laiturikin loppuu joskus ja vesi ei kanna pieniä(kään) koiria.

10005957_10153321348417360_6352126939459250620_o

Perjantaiaamun vietimme Ikeassa Kuopiossa. Piti ostaa sinkittyä terästä oleva hylly Pontun nakerteleman tilalle, mutta esteettisistä syistä valinta päätyi kuitenkin puiseen kaappiin, joka on puoliksi vitriini. Nyt on tärkeät ja arvokkaat eri maiden vuosikirjat ja ulkomaanlehdet salvan takana poissa koirien ulottuvilta. Torstaina keksittiin myös Jennin kanssa tutustua Sorsakosken maisemiin hieman pidemmällä kaavalla. Lenkkireitistä tulla tupsahti niin pitkä, että päätimme kesken lenkin soittaa vajaa 13-vuotiaalle Eskolle ”taksin” ja jatkaa matkaa vain Pontun, Kollin ja Kiisun kanssa. Joku raja se on pappakoirienkin lenkkeilyllä. Perjantai-iltana Päivin majataloon alkoi saapua muutakin poppoota. Hanna, Sanna ja Tiia koirineen tulivat viettämään kanssamme iltaa ennen Varkauden näyttelyä. Saunottiinkin. Niin ja muuten – siellä Sorsakoskella oli kesä. Meillä täällä Raahessa ei.

IMG_3944

Lauantaina karavaani suuntasi Varkauden näyttelyyn. Meidän auto ei ihan nokkelasti kääntynytkään siinä missä muut tekivät parkkipaikalle uukkareita. Pyysinkin käydä kääntämässä autoni hieman etempänä ja kas – sielläpä olikin kilttejä parkkisetiä, jotka keksivät meille sinne portin läheisyyteen privapaikan. Isosta autosta ON hyötyä jopa takana ajaville! Tämä mukava joustavuus sai heti hyvän mielen näyttelypäivän alkajaisiksi. Lisäplussaa muikun myyjille!

Näyttely pidettiin isolla kentällä ja meidän onneksi kehä sattui tekonurmelle, jolla oli todella mukava juosta. Koiratkin nauttivat. Jopa Kolli, joka Vaasassa oli kehässä kerjäläisen kelkannarua muistuttava muumio, innostui esiintymään hienoiten ikinä. Sen näyttelyura (jos nyt tuota vähäistä määrää voi uraksi kutsua) olikin katkolla tuolla. Päätin, että jos ei meno maistu, niin miettiköön kotona vuoden kaksi asioita, eläköön muuten vaan kuutioissa ja kokeillaan sitten uudelleen miltä se näyttelyremmi kaulassa tuntuu. Kollin mielestä se tuntui hyvältä ja se kyllä tuntui siltä remmin päähänkin saakka. Rotunsa parhaaksi asti se nousi ja isossa kehässäkin se esiintyi niin mukavasti, että en edes huomannut sitä ettei sijoituttu. Me oltiin niin voittajia!

IMG_4618

Pontunkin kehäkokemuksista tuli vain ja ainoastaan positiivisia. Tuomari jopa kuuli sen kutsumanimen sitä kehuessani ja hän käytti sitä kehätilanteessa nähdäkseen Pontuksen ilmeen. Pieni mies oikein loisti kun ”täti ties mun nimen – siistiä”. Siinä arvostelua seuratessa tuli myös todettua, että toisilla tuomareilla on kertakaikkiaan taito luoda ensi kosketuksesta saakka koiraan sellainen ote, että koiran olo on luottavainen. Pontun, jos kenen kohdalla se oikein huokui. Pontu oli vielä keskenkasvuinen SA:lle, kuten pikkuserkkunsa Sisukin, mutta erinomaisia olivat molemmat.

IMG_4092

Hiski oli pikkusen paksu tuomarin makuun. Ehkä Helka-siskon raskauskilot oli siirtyneet siihen. Eskon vajaa 13-vuotinen charmi puri ja se voitti nuorempansa tyypillään. Liikkeet ei ehkä veteraaniluokassa olleet sen vahvin puoli, mutta jotain tapahtui rotunsa parasta veteraania valitessa. Siellä sille iski joku turbovaihde ja wou-wou ja loikkalaukkapomppu. Pölijä! No nuorempi Daisy voitti ihan ansaitusti. Nartuissa meiltä ei ollut muita kuin avoimissa Kiisu ja Dimma. Molemmat meinasi myöhästyä kehästä. Taitavaa! Dimma oli enemmän tuomarin mieleen ja niinpä Tiia sai ihmeekseen Daisylle sertin ja Dimmalle cacibin. Kiisu sai ERI:n ja kehoituksen mennä vielä kotia kasvamaan aikuisemmaksi. Kasvattajaluokkaan valkkasin Kiisun, Kollin, Eskon ja Hiskin. Dimma oli sakkiin turhan eri värinen. Ryhmä sai niin kivan arvostelun, että on aivan pakko se julkaista tässä:

11037157_10153328351907360_267704332660705596_n

Jenni viihtyi näyttelyissä loistavasti, sillä edellispäivänä tavattu uusi kaveri Pinja tuli myös näyttelyyn mukaan. Tytöt auttoivat reippaasti meitä koko päivän aina telttojen purkuun saakka. Kiitoksia!

IMG_4787

Kotimatkalle jouduttiin suuntaamaan Jennin kanssa heti näyttelyistä. Sunnuntaina olisi Kaverikoira-testi ja piti antaa ei vain itselle vaan myös koirille lepoa ennen sitä. Reissusta huolimatta Kiisu ja Kolli vetivät testinsä hyvin. Piikahan nyt oli vetänyt lonkkaa koko viikonlopun, joten sen vireystilassa ei ollut mitään muutoksia eikä liikkuvia osia testitilaisuudessa. Vaikka olisi ollutkin, olisin kuvitellut Piikan toimivan juuri niin kuin se toimikin.

Ketä yllättää, että Kolli lentää jälleen?

Ketä yllättää, että Kolli lentää jälleen?

Reissun jälkeen uurastettiin töissä ja koulussa. Illat ja viikonloput on koitettu pyhittää koirien kanssa kesän odotukselle ja heti, jos keli on vähänkään sallinut, on tehty jotain erityiskivaa. Koirat ovat uineet, tutustuneet uuteen patikkapolkuun, juosseet kentälle levitettyjen agilityesteiden lomassa ja Tarmokin on vähän tottistellut. Kattilla on koittanut jälleen vapaus ja uintikausikin on sen osalta korkattu. Meidän lauman uusia koirakavereita ovat Takku-snautseri ja Rocca-malamuutti.

1989-2015

Kuvien oton välillä aikaa melkein 26 vuotta. Vasemmalla Nola ja Nappi (om. Petra) 1989. Oikealla Pontu & Takku (om. Petra) 2015. Omistajien ystävyys on säilynyt ja rotuvalinnat pysyneet samoina.

Marski läpäisi agilitykurssin hallittavuustestin ja varsinainen kurssi alkaa huomenna tiistaina. Siistiä! Tästä innostuneena maksoin myös agilityn kisalisenssin tälle vuodelle ja pihi kun olen, se ei tietenkään saa mennä hukkaan. Ans kattoo nyt kenet mä kisoihin ilmoitan vielä tämän vuoden aikana. Kisakunnossa en itse ole, mutta toivottavasti koirat paikkaa puutteita tai vähintään antavat anteeksi nilkulle ohjaajalleen. Jos se ei ole agilityä, niin on se ainakin hupilityä – vähintään nyt ainakin terapialityä!

Viime viikolla kokoonnuimme isommalla sakilla kuulemaan Oulun yliopistolla järjestettyä Tuire Kaimion luentoa koirien sosiaalisesta viestinnästä ja kielestä. Luento oli mielenkiintoinen ja luennoitsija tuttuun tapaansa varsinainen tietopankki. Tuire näytti luennolla videomateriaalia Nepalin kyläkoirista ja niiden viestinnästä keskenään ja ihmisten kanssa. Luento herätti myös paljon ahaa-elämyksiä itsessä ja muutamia sellaisia asioita tuli laitettua mieleen, joita pitää sitten pennunottajille muistaa mainita. Luennolla oli myös paljon sellaisia ”ei-oululaisia”, joiden ajomatka tuonne oli enemmän kuin tunti tai pari. Oli väkeä mm. Kankaanpäästä (Tarja), Kemistä (Eila) ja Sorsakoskelta (Päivi). Minä en ihmettele ajomatkaa tuonne, mutta moni voi ihmetellä. Merkillistä kyllä, jos kyseessä olisi ollut koiranäyttely, ei kukaan olisi ajomatkan pituutta kyseenalaistanut. Hinta oli kuitenkin sama, saatu tietomäärä varmasti enemmän.

10983279_10153370983422360_1812974738831636868_n

Ensi viikonloppuna suunnataan Jennin, Kiisun, Marskin, TuTun ja Pontun kanssa kohti Muhoksen ryhmänäyttelyä. Cardeja on ilmoitettu mukavasti 28 kpl. Näistä kasvattejani taitaa olla 12 + Pontu ja Halo. Jenni on ilmoitettu junior handleriin, mutta näyttelynjärjestäjä ei joko ole muistanut tai voinut toteuttaa toivettani siitä, ettei junnut ja cardit sijoittuisi päällekäin aikataulullisesti. Cardit alkavat klo 12.00, junnut aikataulun mukaan 12.30. Mission impossible ainakaan meidän osalta. Näyttelynjärjestäjät kyllä ilmoittivat, ettei junnukehä ala ennen kuin koirat ovat rotukehistä selvillä vesillä, mutta jotenkin tuntuu kohtuuttomalta, että ne kolme muuta junnukisaajaa seisovat odottamassa tunnin Jenniä rotukehästä. Tutuhan on valioluokan narttu ja toivottavasti myös osa kasvattajaryhmäämme ja se voi sitten kestää. Kello voi olla jo lähempänä puolta yhtä – ellei enemmänkin – ennen kuin Jenni ja Tutu rotukehältä selviävät. Harmi homma. Jos minä olisin ollut näyttelyn järjestäjä, olisin sijoittanut nuo muutamat junior handlerit ison kehän alkuajoille tai niille main. Ei niiden arvosteleminen nyt niin kauaa kestä ja olisi ollut tae siitä, ettei kenenkään muunkaan rotukehä ja junnuilu mene päällekäin. Mutta – en ole se näyttelynjärjestäjä, joten se siitä. Katsotaan miten käy.





Tietosi häviävät Googlesta

1 06 2015

… vai niin, hyvää matkaa tiedoille sitten, jos tänään soittaneen puhelinmyyjän uhkaukset toteutuu. Kieltäydyin maksamasta 140 euron vuosimaksua ”Googlen yrityshakuun” yrityksestä jota minulla ei edes ole. Tämän tein selväksi jo puhelun ensisekunneilla kun soittajan asia alkoi minulle valjeta hänen vetäessään esille ”kenneli”-kortin ja yrityshaut. Sen verran olen näitä soittoja saanut niin omaan puhelimeeni, kuin töissä firman puhelimeen, että tiesin kyllä heti mistä on kyse. Soittajat vain ”tarkistelevat” jossain yrityshauissa olleita tietoja ja lopettavat puhelun. Viikon päästä tupsahtaa yllättäen lasku ja vastaanottajaparka on kummissaan kun ei missään vaiheessa puhelua vastannut muuhun kuin tietojen tarkistukseen. Näistä on esimerkkejä vaikka kuinka pitkin nettiä (esim. *klik* tai *klik* ), joten ei tästä tämän enempää. Tänään tullut soitto voitti kuitenkin kummallisuudellaan ihan kaikki edeltäjänsä ja vieläpä kirkkaasti.

IMG_5570

Viikonlopun kuvasatoa – sieni joka kasvaa paskasta. Sopii aiheeseen nyt.

Puhelu alkoi nopealla ja epäselvällä yrityksen nimen ja soittajan sanomisella. Näitä en kuitenkaan saanut selville enää toistamiseen puhelun kuluessa. Ihan heti alkuun yritin lopettaa puhelun ilmoittamalla, ettei minulla ole yritystoimintaa ja että kennel on vain ”sukunimi” harrastukselleni, joka sattuu olemaan koirat. Soittaja kuitenkin hiiltyi nanosekunnissa ja tiedotti minua ”kennelini” kotisivuista ja siitä, että niiden tiedot häipyisivät Googlen uudistuksen myötä Googlen hausta kokonaan jos en uusisi vuosimaksua… hetkinen… uusisi… miten niin UUSISI? Soittaja väitti minun maksaneen tämän maksun viime vuonna. Tämähän kävi jännäksi, enpä lopetakaan puhelua vaan lisään lisää bensaa liekkeihin. Pyydän soittajaa moneen eri otteeseen paatoksensa (poistuvat sivut, haut, Googlen uudistus you name it – puheenvuoroa ei saanut kuin päälle puhumalla) lomassa kertomaan KUKA on ollut muka maksamani 140 euron laskun saajana maksaessani sen viime vuonna. Kuulemma Google, Google ja Google. No ei varmasti ole ollut.

Lisään vielä vähän sytykettä. Kerron, että maksan kyllä vuosittain kotisivutilastani ja sähköpostistani palveluntarjoajalle, jota en muka juuri nyt muistanut. Ajattelin, että katsotaanpa mitä tulee. No tämä palveluntarjoaja (jonka nimen kyllä tasan varmasti tiesin) ei kuulemma tässä hänen listauksessa juuri nyt näkynyt, mutta kyse on samasta laskusta. Varmistin – onko näin? Kyllä, sama lasku, sama asia. No ei varmasti ollut, sillä vuosimaksuni palveluntarjoajalle maksetaan aivan eri vuodenaikaan eikä se ole Google ja hintakin on täysin eri. Sanoin soittajalle, että nyt kyllä yrität jymäyttää minua, sillä asia ei mene ollenkaan noin kuin hän väittää. Ei kuulemma yrittänyt kun ”ei Google mitään kotisivuja tee”. Ai eikö? Saisi siihen hintaan jo alkaa tekemäänkin. Soittaja myös jossain vaiheessa kiihtynyttä puheripuliaan väittää, että tällä minä myös tarkistaisin sen, ovatko kotisivuillani olevat tiedot sitten varmasti oikein jos nyt kuitenkin maksan sen vuosimaksun. Ilmoitin kyllä tietäväni mitä sivuillani lukee, sillä päivitän ne itse eikä ole kenenkään ulkopuolisen tarpeen tarkastella onko yhteystiedoissani siellä virheitä vai ei.

Soittaja alkoi hiiltyä jo aika huolella, mutta jatkoi vain samaa levyään. Ymmärränkö minä, että sivut katoavat, menevät piiloon, hukkaan, kauaksipois? Kukaan ei löydä, joudun hukkaan ja varmasti kadotukseenkin. Kukaan ei osta kennelistäni koiria kun sivuja ei löydy. Aivan yhtä sinnikkäästi ja moneen kertaan minä ilmoitin, että mitään en aio maksaa, tietoni saavat häipyä vaikka bittien taivaaseen ja että tästä puhelusta ei saa tulla minulle sentin senttiä laskua. Kerroin myös sivujeni löytyvän niille, joiden tuleekin ne löytää ja tästähän täti (hups, soittajan sukupuoli paljastui) riemastui ja kierros alkoi ties monennenko kerran… sivut katoavat, menevät piiloon, hukkaan…

Lopulta tämä kutsumusammatissaan oleva puhelinmyyjähuijari (kukahan nekin kouluttaa tuohon valehteluun?) iski minulle luurin korvaan toivotettuaan nopeasti hyvää päivänjatkoa. En ehtinyt toivottaa hänelle onnea valitsemallaan tiellä. Vähän harmittaa. Sekin harmittaa, etten millään muista ihan jokaista hilpeää yksityiskohtaa tästä käsittämättömästä puhelusta. Siitä sanailusta riittäisi tarinaa useammaksikin riviksi, mutta ehkä tämä tiivistelmä riittää varoituksen sanaksi muillekin koiria, kissoja, kaneja tms kasvattaville, joilla löytyy kennelin, kissalan tai kanilan kotisivut netistä. Olkaa varovaisia. Älkää uskoko kaikkea.

Tässä muutamia linkkejä, joissa sivutaan aihetta:

IMG_6300