Pääsiäislennolla

13 04 2015

Kiirastorstaina heti töiden jälkeen hypättiin Pontun ja Kollin kanssa Nissaniin ja suunnattiin kohti Sorsakoskea. Matkalla piipahdettiin kahvilla moikkaamassa Pikkuvirran Aina Valpasta väkeä, jonka muonavahvuuteen myös Wicca (BW Shun Gon) kuuluu. Sorsakoskelle Päivin, Helkan ja Heartbeat-pentujen luo laskeuduttiin iltasella. Pentuset oli juuri sellaisia suloisia mössyköitä kuin 4,5-viikkoiset, ruokataistelussa helpolla päässeet pennut ovat. Niitähän on vain kolme ja Helkalla on ilmiselvästi maitoa riittänyt. Pennut olivat kovasti saman tyyppisiä, vahvoja, reippaita ja minulle kovasti tutun näköisiä. Onko tuo nyt ihmekään kun pentujen lisäksi molemmat vanhemmat ovat omia kasvattejani ja molempien sukujuuret luikertelevat kumpaankin kantanarttuumme Eleanoraan ja Cesrose Noelaan.

11066521_10153221431007360_1991799701033555890_n

Päivillä vierailun teema ei ollut vain palluttaa pentuja, vaan päätarkoitus oli treffata pennunottajakokelaat pentujen omassa ympäristössä. Vaikeaa, niin vaikeaa oli päättää, keille pentuset päätyvät kun hyviä – anteeksi erinomaisia – kotikokelaita oli enemmän kuin saatavilla olevia pentuja. Nyt on kuitenkin tämä positiivinen ongelma ratkaistu. Pojat muuttavat Ouluun ja Kuopioon toukokuussa, tyttöpentu jää Helka-emänsä ja Hiski-enonsa seuraksi Sorsakoskelle ja tulee toivottavasti tottelemaan lempinimeä Hulta (ainakin savolaisittain lausuttuna).

Enemmän kuvia Big-Wood’s Nick Rowanista, Peggy Armstrongista ja Oscar Blaketonista löydät kuvakansiosta: http://jofli.kuvat.fi/kuvat/Pentukuvia/Heartbeat+2015/

Päivin luota matka jatkui Kankaanpäähän. Olipa mielenkiintoista ajella minulle ennestään täysin vieraita reittejä, joilla joutui täysin luottamaan vain navigaattoriin. Matkan varrella poikkesin Kaipolassa Annelin luona kahvilla ja moikkaamassa pirtsakoita pemuja. Navigaattorin ohjaamana matka jatkui Tampereelle ja sieltä Tarjan luo sellaisia teitä pitkin, joita en tiennyt edes olevan olemassa. Eipä siinä mitään, liikenne oli niillä melko rauhallista.

Tarjalla vierailun syy oli Kollin ja Tehon vuodenvaihteessa alulle laitetut Handskes J-pennut. Leikkisästi sanottuna niissä pennuissa ei ollut mitään muuta vikaa kuin se, etteivät ne olleet omassa pentuaitauksessani. Tasapainoisia, reippaita ja iloisia, mielestäni hyvin lupaavia pentuja. Meidän piti Tarjan kanssa valkata sieltä sitä parasta, mutta emme me kyenneet siihen vielä. Tiettyjen kriteerien valossa saatiin kuitenkin kolmen pennun tulevaisuus ja uudet kodit ratkaistua, mutta vielä sielläkin riittää miettimistä, pohtimista ja se jos mikä vaatii pennunsaantiuutista odottavilta kodeilta kärsivällisyyttä. Ymmärrän hyvin, että tuollainen epätietoisuus saako pennun vai ei ja minkä pennun saa, on kotikokelaista raskasta. Kasvattajan vinkkelistä tuo kärsivällisyys on kuitenkin merkki siitä, että todellakin haluaa pennun juuri a) ko. ydistelmästä tai b) ko. kasvattajalta. Se on kuulkaa positiivista se. Jos taas kärsivällisyys ei riitä, kyllä niitä pentuja saa muualtakin. Tarjontaa kyllä riittää jos cardiganin haluaa.

Lisää ottamiani pentukuvia löytyy kuvakansiosta: http://jofli.kuvat.fi/kuvat/Pentukuvia/Handskes-J-2015/

Sunnuntaina otimme myös Tarjan isommista koirista kuvia. Oli tarkoitus tehdä sellainen ”kuinka posekuvia otetaan” kuvasarja, joka näyttäisi miten ne hyvät ja ei-niin-hyvät kuvat syntyvät ja mistä kuvakulmasta niitä sessejä kannattaa kuvata ja kuinka käyttää esimerkiksi avustajia. Ajatus siirtyi kuitenkin ajankohtaan ja paikkaan, jossa väkeä riittää myös kuvaamaan niitä kuvausjärjestelyjä.

SukuLakuToffosta (Big-Wood’s My Woodchuckin poika Handskes Hotter Than Hell) on kuoriutumassa kelpo nuorimies. Se on tässä kevään aikana menossa virallisiin terveystarkastuksiin, joiden jälkeen päästään toivottavasti pureksimaan lopullisesti sitä ajatusta blue merleistä pennuista meillä. En ole edelleenkään aivan varma siitä, haluanko, pystynkö ja kykenenkö sen värin kanssa elämään tai varsinkaan sitä kasvattamaan. Koen, että on jo tarpeeksi haasteellista miettiä yhdistelmävaihtoehtoja muille kuin merleille. Merlen kanssa joutuisi rajaamaan heti suuren joukon vaihtoehtoja pois ja jättämään vain tricolourit ehdokkaat jäljelle. Se rajaisi jo ison joukon koiria suunnitelmien ulkopuolelle. Tiedän, ja jatkuvasti yritän tuoda esille, että hyvä cardigan on hyvä väristään huolimatta, eikä siihen väriin saisi takertua. Tiedän myös, että tulisi elää kuin opettaa. Oma henkilökohtainen heikkouteni on kuitenkin se, että olen piirtänyt mieleeni haavekuvan niin kauniista merleväristä, että vain harva nyky-merle sitä on. Olisiko pentueellinen epämääräisen mustia harmaanvivahtavia koiria minulle henkilökohtaisesti pettymys riippumatta siitä, kuinka hienoja pennut värinsä alla muuten olisivat? Ajaisiko tunnetasolla kosmeettiseen asiaan tuijottaminen järjen edelle?

Nostan hattua niille, jotka tämän hankalan ja melko paljon ennalta-arvaamattoman värin parissa puurtavat. Se ei taatusti ole helppoa, jos sen kunnolla haluaa tehdä. Kaupallisessa mielessähän merle on mitä ihanteellisin, sillä jatkuvasti tulee yhteydenottoja henkilöiltä jotka haluavat Merlen Cardin nimenomaan tässä järjestyksessä: 1. merle, 2. cardi. Meillä on tähän saakka ollut toisinaan saatavilla 1. cardeja ja 2. cardeja, jotka nyt sattuvat olemaan jotakin väriä (paitsi toistaiseksi ei sitä merleä). Vuonna 2005 olen kokeillut merlepentueen tekemistä. Meille syntyi pennut, jossa isänä oli merle ja emänä tricolour. Sain pentueellisen tricoloureja ja yhden mahdottoman kauniisti värittyneen merletytön. Siinä ei vain ollut muuta vikaa kuin se, että pentu oli kuollut jo syntyessään. Ehkäpä pitääkin kokeilla toisen ja sen toden kertovan kolmannen kerran, ennen kuin tuomitsee itsensä pysyvästi ihmiseksi, joka ei vain osaa tämän värin parissa puurtaa. Ja jos nyt joku sai päähänsä, etten merleistä tykkää, niin väärässä on. Se, onko se minun juttuni kasvattajaa, jää nähtäväksi. Pureskeluprosessi jatkuu…

Kotimatkalle lähdettiin Kankaanpäästä pääsiäismaanantaina. Liikenne oli vasta Seinäjoen yläpuolelta alkaen vilkasta ja joukkoon mahtui hämmästyttävän monta reilulla alinopeudella ajavaa tien tukkoa. Jos satasen alueella vauhti on humppaa 65-70 km/h välillä ja jopa asuntovaunuja vetävät joutuvat pyyhkimään ohi, pitäisi jossain kohtaa miettiä onko se oma paikka vilkkaaseen aikaan siellä muun liikenteen seassa. Alinopeus sinällään ei toki ole vaarallista, mutta näiden kuskien taakse kertyvät jonot ruuhka-aikaan ovat. Siellä letkassa alkaa tietyn tyyppisillä kuskeilla vetää kaasujalasta ja hermosta ja kun vastaantuleva liikennekin on vilkasta, tulee ohituksista sitten leikkiä omalla ja toisten hengellä. Kyllä huokaisin, kun olin alkuillasta kotona hengissä.

Kollille ja Pontulle annan reissusta täydet pisteet. Ne käyttäytyivät hienosti ja tulivat toimeen uusissa ”laumoissa” mainiosti oltiinpa sitten sisällä tai ulkona lenkkeilemässä. Myös automatkat menivät loistavasti. Tämä kyläluuta antaa myös kiitokset kyläilypaikoille. Oli mukava nähdä, saada irtiotto arjesta ja huristella luudalla eiku Nissanilla noin 1150 km.

reitti

 


Toiminnot

Information

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: