Ella-Emosen elämännälkä

Ella on kummallinen koira. Sen elämä on ollut vaakalaudalla niin monta kertaa, että on pakko todeta sen olevan sissi ja selviytyjä samassa paketissa.

Elämä 1:
Ella syntyi Englannissa marraskuussa 2003 eläinklinikalla. Valitettavasti sen Musette-emä menehtyi sektion komplikaatioihin. Ella ja sen yhdeksän sisarusta olivat orpoja ja elämänlanka hauras. Homma ei näyttänyt hyvältä.

Elämä 2:

Flätti-emon hoivissa 10 pentua pääsivät uudelleen elämän alkuun. 10-viikkoisena Ella muutti meille tänne Suomeen ja siitä kasvoi vilkas ja alati iloinen otus. Se kävi muutamassa näyttelyssä, harrasti agilityä ja teki pari pentuetta. Toisen ja viimeiseksi jääneen pentueensa synnytys ei mennyt ihan oppikirjojen mukaan. Ellalla oli sekä raskausmyrkytyksen ja raskausajan diabeteksen oireita ja se turposi mahdottomaan nestepöhöön. Tilanne muuttui kriittiseksi ja pikaisessa sektiossa ulos saatiin pennut, jotka näyttivät jo syntyessään viikon vanhoilta. Kas kun ei silmät olleet jo auki. Tässä tilassa kohtua ei kuitenkaan uskallettu poistaa, vaikka selvää olisi, että nämä pennut jäivät Ellan viimeisiksi. Ja Ella… Ella selvisi.

Elämä 3:

Palauduttuaan tästä toisesta pentueestaan Ella aloitti kisauransa agilityssä. Se nousi nopeasti kolmosluokkaan ja pelasi kisoissa kuin junan vessa. Se oli mukana SM-kisojen joukkueessa ja piirinmestaruusjoukkueissa, agirodussa jne. Ella nautti. Pidimme treeneistä talvitaukoa kun tammikuussa 2009 Ellan selkäoireet tulivat kuin salama kirkkaalta taivaalta. Takaosa ei tiennyt mitä etuosa halusi. Motoriset oireet olivat aika pahoja, mutta Ellan fysioterapia tutun eläinfysioterapeutin avulla alkoi melko heti oireiden alettua. Ella selvisi takaisin jaloilleen kuntoutuksen ja ahkeran kotiläksyjen teon avulla.

Elämä 4:

Agilityura oli unohdettu. Ella ei tekisi enää paluuta niille areenoille, mutta saipa hengata porukan pellenä. Liikkeisiin jäi tiettyjä motorisia puutteita, joita ei kyllä tavan kaduntallaaja olisi huomannut, mutta jotka harjaantuneet koiraihmiset kyllä näkivät jos hoksasivat katsoa. Ellaa itseään ne eivät haitanneet lainkaan. Reilu kaksi vuotta mentiin näin, mutta sitten loppuvuodesta 2011 taivas tippui niskaan. Ellan selkäoireet palasivat pahempana kuin aikaisemmin. Takapää tipahti liki kokonaan ja tilanne näytti toivottomalta. Itku silmässä soitin jo eläinlääkärin puhelinvastaajaan ajanvarauksen viimeiselle palvelukselle. Muistan olleeni Ellan kanssa pihalla tuota soittoa tekemässä. Hetki puhelun jälkeen pihan ohi ajoi ”lauma” mopopoikia. Ellan sisällä heräsi pieni vahtikoira, se kasasi jalkansa ja JUOKSI portille haukkumaan. Päätin perua lopetusajan ja antaa Ellalle vielä mahdollisuuden… ja tiedättekö mitä? Se selvisi!

Elämä 5:

Vuosi Ellan toisten selkäoireiden jälkeen ystävälle sattui surullinen tapaus. Nanni-saksanpaimenkoira kertakaikkiaan tipahti suorilta jaloilta sektionsa jälkeen. Orvoksi jäi nanosekunnissa kuusi pientä saksanpaimenkoiran alkua. Ella lähti aluksi vain siivousavuksi ja lämmöksi orvoille, mutta pian kävi selväksi, ettei niitä enää voinut erottaa toisistaan. Koko tarina on luettavissa (alhaalta ylöspäin) TÄMÄN linkin takaa. Vastoin monia ennakko-odotuksia Ella selvisi urakastaan hienosti ja pennut saivat varmasti hyvän emokoiran mallin elämäntaipaleensa tueksi. Ellan elämällä oli todellinen tarkoitus. Tästä eteenpäin se tunnetaan melko laajastikin nimellä Ella-Emonen.

Kesään 2014 saakka Ella-Emonen hengaili porukan mukana milloin missäkin. Se kävi jopa mätsärissä pitämässä lystiä vappuna 2014. Kesäkuussa se meni yhtäkkiä vaisuksi. Kotidiagnoosi vahvistui klinikalla kohtutulehdukseksi, mutta koska se vuoti hyvin, päädyttiin lääkekuuriin ja kipulääkkeisiin. Ensin olin sitä mieltä, että leikkaus ei ole Ellalle vaihtoehto ollenkaan. Pelkäsin leikkauksen vaatimaa pitkää selällään oloa enkä halunnut ottaa riskiä, että kohdunpoiston jälkeen Ella ei voisikaan enää kävellä ja luovuttaminen pitäisi tehdä sen vuoksi. Ellan ikäkin oli yksi riskitekijä, ei se enää nuori ollutkaan vaikka käytös oli edelleen pentumaista. Lääkkeet eivät kuitenkaan purreet ja monien vaiheiden jälkeen leikkauspäätös pitikin tehdä yhtäkkiä. Tästä on tarkemmin edellisessä blogikirjoituksessa, joten ei siitä enempiä.

Niin ja Ella… se selvisi taas.

Elämä 6:

Kohdunpoistohaava on kokonaan ummessa. Ella on taas täysillä menossa mukana. Sen selkälinjakin on suoristunut melkein terveiden vuosien tasolle. Nyt syyttelenkin itseäni siitä, että olen pitänyt hieman köyryksi muuttunutta selkälinjaa selkäongelmien aiheuttamana. Olen varmaan ollut ainakin osittain väärillä jäljillä, sillä ehkäpä kohdun kystilla on ollut jopa enemmän vaikutusta tähän. Mene ja tiedä. Onko oikeastaan enää väliäkään kun Ellalla pyyhkii näin hyvin: