Kohtu vieköön…

17 07 2014

… ja vietiinhän sitä – itseasiassa niitä oikein kaksin kappalein. Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina Fyra sai kipukrampin ulkona ja auton rattaat soikeana paineltiin klinikalle. Olin ihan varma, että se on nyt menoa, sillä nuo rotikat on mestarillisia piilottamaan vakavat sairaudet siihen pisteeseen saakka kun on jo liian myöhäistä. Olin varma, että vähintään joku syöpäkasvain on revennyt ja ainoa, mitä tehdä voidaan, on lopettaa kärsimykset välittömästi. Klinikalla Fyra ultrattiin ja kohtutulehduksen löytyminen juoksussa olevalta koiralta oli kohtuullisen kummallinen löydös. Sitä nyt ainakin lähdettiin leikkaamaan, mutta suunnitelma oli, että jos sieltä löytyy jotain muutakin ylimääräistä, homma on sitten siinä ja Fyraa ei enää herätetä.

Tapsa lähti kotiin hoitelemaan muun koiralauman ja minä jäin Kata-lääkärin kaveriksi seuraamaan pulssimittaria ja tuuttailemaan tarpeen vaatiessa lisää nukutusainetta saamieni ohjeiden mukaisesti. Noiden syvärintaisten koirien leikkaaminen ei ole mitään kadehdittavaa hommaa. Vaatii sorminäppäryyden lisäksi ihan puhdasta voimaakin – näemmä.

Fyran sisältä ei löydetty mitään muuta silmille hyppäävää, joten Fyra kursittiin kasaan ja seurattiin, että herääminen alkaa. Toipuminen lähti käyntiin vauhdilla ja leikkaushaava oli kokoajan niin siisti, että sen melkein unohti. Onnistuin vielä löytämään ale-korista Fyralle sopivan leikkaussuojankin, joten sen ei tarvinnut palloilla pönttöpäänä.

Tämä toipumisen ilo sai kuitenkin varjon ylleen kun kohtutulehdusta ihan tietoisesti sairastanut Ella-Emonen meni yhtäkkiä huonoon kuntoon 2 viikkoa Fyran leikkauksen jälkeen. Ellaa oli koitettu hoidella lääkkeillä, kun sen halvaushistorioiden ja iän vuoksi nukuttaminen ja leikkauksen vaatima pitkä selällään olo tuntui kauhealta riskiltä. Ella myös vuoti, joten kohdun ”räjähtämisen” riski ei ollut valtava. Olin päättänyt, että leikkaushoito ei ole Ellan vaihtoehto, vaan Ella pääsisi pois jos tilanne ei lääkkeillä paranisi. No – niinpä niin… Kun Fyra toipui niin hienosti, varasinkin Ellalle leikkausajan, mutta se siirtyi seuraavalle viikolle lääkärin sairastumisen vuoksi. Leikkausta edeltävänä sunnuntaina (2 viikkoa Fyran leikkauksen jälkeen) Ellan tilassa tapahtui kuitenkin selvä yhtäkkinen muutos vaisumpaan suuntaan ja huomasin, että vuoto on loppunut. Piipaa piipaa ja kohti Siikajokea, jossa ”kesälääkärimme” Katri päivysti. Meillä astutusreissulla ollut Tarja lähti myös kaveriksi ja henkiseksi tueksi.

En minä enää siinä vaiheessa miettinyt mitään muuta vaihtoehtoa kuin leikkausta. Sitä yritettäisiin tai sitten jossiteltaisiin ties kauanko. Tiesin kaikki riskit ja olin valmis ne kohtaamaan. Ella oli ansainnut mahdollisuutensa, sillä olihan se taistellut jo niin monta ihme tilannetta elämässään voittajana.

Leikkaus ei ollut helppo eikä anestesiakaan ollut vajaa 11-vuotiaalle ihan riskitön juttu pitkän tulehdustilan jälkeen. Tilanteessa riitti taisteltavaa muillekin kuin Ellalle. Kohtu oli valtava ja se oli kauttaaltaan geelimäisten läpikuultavien kystien peitossa. Suurimmat kystat olivat peukalonpään kokoisia, pienimmät kuin pippureita. Katri selvisi isosta urakastaan hienosti ja me Tarjan kanssa autettiin leikkauksessa anestesiahoitajina ja välinehuoltajina. Valvontalaitteet… no niitä ei tuolla Siikajoen klinikalla ole ensimmäistäkään.

kohtuella

Ella oli sekaisin kuin seinäkello ensimmäisen yön aikana. Se oli kipeä ja lääkehuuruissaan. Nuokuin sen vieressä olkkarissa patjalla ja pelkäsin koko ajan että sen kroppa luovuttaa. Väsyneenä sitä unohtaa mikä taistelija tuo Emonen on. Maanantaina en uskaltanut jättää Ellaa työpäiväni ajaksi Jennin valvottavaksi, joten Mirka tuli tänne Ellan seuraksi. Töistä tullessa hain Ellalle numeroa pienemmän leikkaussuojapuvun kuin mitä Fyralla oli ja oikeastaan tästä alkoi Ellan positiivinen suhtautuminen paranemisprosessiin. Se kertakaikkiaan inhosi sitä kauluria. Se sai vielä maanantai-iltana Tramalia ja yön aikana heräilin olkkarissa vain tarkistamaan onko rauhassa nukkuva koira hengissä. Olihan se. Nukkui mielissään päästyään eroon siitä pöntöstä päässään.


Ellan leikkaushaava 1 vrk leikkauksesta

Ellakin on toipunut hienosti. Näin jälkiviisaana totean, että ne kystat on voineet aiheuttaa Ellan kyttyrässä kulkemisen, jota olen luonnollisesti pitänyt Ellan selkäongelmien aiheuttamana. Merkillistä, että Ellan ylälinja on suoristunut huomattavasti heti leikkauskipujen hellittämisen jälkeen. Tulipa taas sorruttua siihen, että pitää selän köyristämistä selkäongelmien aiheuttamana. Onhan ne selkäviat corgien tyyppivikoja, joten ihan luonnollista kai se on tuommoinen ajatus. Joskus vaan voisi avata silmänsä ja olla luulematta sitä, mikä olisi se ”helpoin” diagnoosi tällä rodulla.

Tässä on video Ellasta 3 päivää leikkauksen jälkeen:

Eiköhän me nyt uskalleta noiden kahden kanssa hengittää. Jahka tästä taloudellisesta kuopasta (sunnuntaipäivystyksenä tehdyt leikkaukset EI ole halpoja, senhän jokainen nyt tajuaa), leikkausjonoon asettuu Femma. Se saadaan toivottavasti leikata terveenä. Luva tulee toivottavasti Rovaniemen keikaltaan takaisin steriloituna, joten sekin kohtutulehduksen riski toivottavasti eliminoidaan tällä projektilla. Katti jonottelee leikkaukseen ensi vuonna ja Lysti siinä kaverina. Kiisukin asettuu jonoon jos viralliset terveystarkastukset vähänkään sellaista vinkkiä antavat. Onhan sillä siskolikka, jolla suvunjatkamisen kannalta tulosta on. Vitsi ja Piika on jo sterkattuja. TuTun kohtalo on vielä avoin ja jonossa on sekin, jos en sille mieleistä urosta keksi. Tavoitetila on, että tässä talossa ei majaile yhtään sellaista narttua, joka ei kohdullaan mitään tee. Tätä ongelmaa ei ratkaista puskemalla koiria ”eläkekoteihin” vaan sterkkaamalla ne.

Ja mitä siihen Luvan Rovaniemen keikkaan tulee, niin syy moiselle on sen astutus ja pentuhaaveet. Herra Wilbur Ruotsista oli lemmenvisiitillä Raahessa viime viikonloppuna ja hoiteli hommansa Luvan kanssa tyylillä, taidolla ja vauhdilla. Luvakaan ei vastaan laitellut. Wilbur oli kovasti minun mieleen luonteeltaan ja olemukseltaan. Se oli juuri samanlainen joka paikassa kotonaan oleva iloinen koira kuin Luvakin on. Pennut tulevat syntymään Rovaniemellä Luvan kasvattajan Riikan luona (http://highvolts.net/).

Lomaan on enää alle 2 viikkoa. Sama aika on Halon synnytykseen, joka toivottavasti tapahtuu lomani ensipäivinä. Halo on vahvasti tiineenä ja ultrassa lopetettiin laskeminen kutakuinkin 7 kohdalla ja todettiin loppu vain arvailuksi. Eläinlääkärin mukaan ”alle 17”, joten näillä tiedoilla mennään.

Maailmanvoittajanäyttelyyn on aikaa 21 päivää. Tämä tarkoittaa sitä, että Kollilla ja Marskilla on 21 päivää aikaa kasvattaa karvojaan takaisin ja TuTulla on 21 päivää aikaa pitää irtoamassa oleva turkkinsa niskassaan. Melkein naurattaisi, jos ei itkettäisi niin paljon niillä hinnoilla. Toisaalta – rottisten ulkomuototuomarien koearvostelutilaisuudessa (olin koiranesittäjänä) minua lohduteltiin sillä, että MV-näyttelyyn neljän koiran ilmoittautuminen oli kuitenkin paljon paljon halvempaa kuin yhden (tai kahden) koiran sterkkaus sunnuntai-iltana. Kyllä – niinpä oli. Jopas helpotti!

 


Toiminnot

Information

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: