Jalaton, jalkava vai mitä?

3 07 2014

Sosiaalisessa mediassa alkoi mielenkiintoinen keskustelu rodun madaltumisesta nimenomaan raajojen pituuden lyhetessä. Keskustelu kyllä valitettavasti ajautui vähän sivuraiteelle, kun mukaan vedettiin se perinteinen inttely rodunomaisista lonkista. Faktahan on, että tämä rotu ei keskivertolonkillaan ole koirarotujen kärkikastia. Fakta myös on se, että ne nk. tervelonkkaiset ovat niin pieni vähemmistö, että vain niitä käyttämällä rotu ajautuisi uuteen pullonkaulaan kun parin sukupolven jälkeen kaikki olisivat sukua keskenään. On siis tehtävä kompromisseja ja kompromissien teko ei tarkoita sitä, ettei kuvaustulosten tarvitsisi vaikuttaa jalostuspäätöksiin. Olen omat henkilökohtaiset rajoitukseni itselle asettanut ja jokainen kasvattaja tekee tuloksilla toistaiseksi mitä haluaa. Pääasia kuitenkin on se, että 1.1.2013 lähtien jokainen jalostukseen käytettävä Suomen kamaralla asustava tai majaileva tai visiteeraava rekku on kuvattava. Askel se sekin on eteenpäin.

No, jotta tämä ei ajaudu sivuraiteelle, palaan takaisin siihen jalkakeskusteluun. Uskallan väittää suurimmassa osassa jalattomuus tai jalkava -keskustelua kyse on ihan jostain muusta kuin konkreettisesta jalan pituudesta. Kyse on etuosan anatomiasta ja rinnan tilavuudesta ja tässä tapauksessa erityisesti rinnan syvyydestä. Cardiganin etuosan tulee edestä päin katsottuna muistuttaa ylösalaisin olevaa kananmunaa. Se on soikea, josta se kapeampi osuus on siellä eturaajojen välissä. Sivusta katsottuna kropan syvin kohta tulisi olla eturaajojen välissä.

Antaapa kuvien puhua puolestaan. Ihmissilmä on niin helposti harhautettavissa. Tässä on koiria, joiden etuosia on hieman muuteltu mutta ne paljon puhutut raajat ovat tasan yhtä pitkät joka kuvassa. Jos et usko, voit vapaasti mitata.

Ensin otetaan oma Kattini. Kuvista ylin on muokkaamaton.

Kattinen3
Kattinen
Kattinen2

Seuraavaksi leikin Corgiseuran rotumääritelmäsivulla olevalla blue merle -värisen uroksen kuvalla. Ylimmäinen on jälleen se muokkaamaton:

cardi
cardi3
cardi2

Sitten piti ottaa käsittelyyn kuva, jota sosiaalisessa mediassa usein otetaan esille kun halutaan tuoda esille rodun muuttumista vuosien saatossa.  Kyseisen kuvan koiralla ei ole rinnan syvyyttä ja sen etuosan anatomiassa on huomauttamista. Tässäpä kuvaleikki, ensin alkuperäinen ja sitten viritelmä, jossa sen eturaajat on yritetty asettaa ideaalisempaan linjaan kuvittelemalla sille enemmän olkavartta ja vaihtamalla lapojen asentoa. Kuvankäsittelytaitoni ei valitettavasti parempaan pysty, mutta ehkä se tästäkin välittyy:

1938_WelshCorgi_Cardigan
1938_WelshCorgi_Cardigan1

Raajojen pituus on taas ihan sama. Rungon syvyys vaan vaihtelee.

On jännä juttu, että menneiden vuosien koirista tykätään aina ottaa esille näitä ilmavimmilta vaikuttavia koiria. Jotenkin ihmismieli tykkää näemmä hypätä niiden ”mataluusasteeltaan” nykypäivän koirilta vaikuttavien kuvien yli kiinnittämättä huomiota siihen, että niidenkin syntymävuosi voi olla vaikka ja mitä. Tässä muutamia esimerkkejä, jotka löytyvät myös kirjasta, joka pitäisi vähintään jokaisen cardikasvattajan hyllystä löytyä. Kirjan nimi on Book of UK Cardigan Welsh Corgi Champions 1926-2004. Sitä voi hankkia CWCA:n kautta.

http://smg.photobucket.com/user/Pietoro/media/Dog%20Breed%20Historical%20Pictures/Welsh%20Corgi/1937_Cardigan_CHAMPIONDINAHOFWILMOR.jpg.html
s. 1934


s. 1941


s. 1948


s. 1949


s. 1955

Uskaltaisin väittää, että tämä rodun ”muuttuminen” matalaksi ei ole ihan viime vuosien juttu. Kyllä rodun tyyppi on yhtenäistynyt jo tuolloin 40-50-luvulla. Silloin ei ole tiedetty mitään agilityistä ja muista koiraharrastuslajeista, joissa raajojen lisäpituudella olisi voinut olla jotain etua. Vaikka koiranäyttelyt hiipivät jo kuvioihin mukaan, tuohon aikaan osa koirista teki myös oikeasti vielä sitä mitä ne oli luotu tekemäänkin. Ei – ne eivät paimentaneet lampaita, jossa tarvitaan kunnolla nopeita kinttuja ja kinttuihin mittaa. Corgit KULJETTIVAT lehmikarjaa pitkiä matkoja kävelyvauhtia pitkin Walesin laaksoja ja kukkuloita. Niiden piti olla sen verran matalia, etteivät ne vahingoitu kun lehmä latasee sorkallaan mielipiteitä ja sen verran ketteriä, että työskentely onnistui ja karja pysyi ruodussa. Sitkeyttä, periksiantamattomuutta ja kestävyyttä tarvittiin nautojen kuljetuksessa pitkillä matkoilla välillä hankalissakin olosuhteissa. Kuuntelin toissasyksynä iäkkän walesilaisen miehen kertomaa tarinaa isästään, joka oli näitä viimeisiä aitoja corgeilla töitä tehneitä ”drovereita” (karjan kuljettajia siis). Isäukko ja koiransa olivat mm. uittaneet karjaa jokien yli ja kuinkas se muuten sujuu kuin uimalla itse mukana. Tässä perheessä oli muuten vieläkin cardiganeja.

Ja mikäkö oli kirjoituksen pointti? Ei varmaan mikään muu kuin oman mielipiteen ilmaisu. Jälleen kerran. Sallittaneen omassa blogissani.


Toiminnot

Information

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: