Lunta etsimässä

20 06 2014

… ja löytyihän sitä! Ihan taivaaltakin sitä tuli kotiin palatessa Kilpisjärvellä. Vähän aikaisemmin Tromssassa corgikehän aikaan oli vetinen räntäsade ja sateen määrä oli siellä luokkaa ”taivaan täydeltä”.

IMG_0791

Oltiin akkaporukalla koiranäyttelyssä ihan_liian_kaukana ainakin, jos kysyy sellaiselta, joka ei ymmärrä tämmöisten matkojen syvintä olemusta. Ei me oltu vaan koiranäyttelyssä, me oltiin reissussa ja mukavaa oli.

Reissu alkoi viime lauantaina aamusella täältä Pattijoelta ja alkoi täydessä lastissa kun oli noukittu lisää kaksi- tai nelijalkaista väkeä Limingasta, Oulunsalosta ja Oulusta. Pääluvuksi muodostui 5 ihmistä ja 7 koiraa (2 cardia, spinone, gordoninsetteri, italianvinttikoira ja 2 brassiterrieriä).

Ensimmäinen ”huoltotauko” oli Vihreä pysäkki Pellossa. Ruokailtiin ja käytettiin koirat ulkona. Matka jatkui kohti täytyy-pysähtyä-joka-kerta-kohdetta eli 50 sentin munkkikahveja Sonkamuotkassa. Hyppäsin autosta ensimmäisenä ja tuijotin kummissani takaovea. Kuka oli ehtinyt sen avata ennen minua?

20140614_152321

Nii-iin… ei sitä kukaan avannut ollut. Se oli joko koko matkan auki Pellosta saakka tai huonosti suljettu ja itsestään avautunut jossain vaiheessa. Ensijärkytyksen jälkeen tuli nauru ja sitten taas järkytys. Onneksi selvittiin vain säikähdyksellä ja mitään, siis MITÄÄN ei ollut kadonnut. Tuo Niken kassikin oli sopivasti takertunut ”kaljakärryjen” rattaaseen ties kuinka moneksi (kymmeneksi/sadaksi) kilometriksi. Kassi vain tietää, muttei kerro. Sonkamuotkan irvileuat totes meille, että jos ois tuolta ykskään akka kyytistä tipahtanu, niin ois yks poromies pelastunu. No – tuolla ”sikaosastossa” ei matkustanut kun Nessa setteri ja Rakka spinone (ja X-määrä kaikenlaista tavaraa), mutta on kai niillä poromiehillä uroskoiria…

20140614_212306

Kilpisjärven Saana koitti loppupelissä aika kivuttomasti. Ei se niin kaukana tai hankalan matkan takana ole kuin vain kartalta katsoessa näyttää. Tiet on mäkisyydestään huolimatta pääasiassa pitkiä suoria ja maisemat komeita. Mikäs siinä on katsellessa ja ajellessa kun juttukin autossa luistaa. Ruokakauppareissun jälkeen suunnattiin Tundrea-lomakylään, josta meillä oli komia omalla saunalla varustettu Saana-mökki vuokrattuna.

Aikaisin lähtö tarkoitti sitä, että meillä oli aikaa nauttia Kilpisjärven maisemista koirien kanssa ihan kunnolla. Kun tavarat oli autosta siirretty sisälle, lähdettiin porukalla lenkille Saanan juurella oleviin maastoihin. Ilma oli kuin kylmä morsian, kaunis mutta kolea.

IMG_0412 IMG_0422

IMG_0451 IMG_0461

Lenkkeillessä tuli kuitenkin passelisti hiki ja nälkä, joten tuumasta toimeen! Nälkä lähtee syömällä ja hiki saunomalla. Saunan jälkeen vielä iltalenkki koirien kanssa, hieman Saana-tunturin ihastelua ja pää tyynyyn.

IMG_0519

Tietyöt Kilpisjärven ja Tromssan välillä aiheuttivat kuulemma viivästymisiä matkanteossa, joten aikaa näyttelypaikalle siirtymiseen viimeiset 160 km oli varattava tavallista enemmän ja se tiesi tosi tosi aikaista herätystä. Aikataulu pissi vain puoli tuntia, mikä on kuitenkin loppupelissä vähän siihen tavara- ja koiramäärään nähden mitä autoon takaisin pakattiin.

Meillä oli tietöiden osalta vähän tuuria kun pisin odotusaika oli vain noin 10 min.  Liikennevalojen kohdalla jonossa ensimmäisenä tiukassa ylämäessä matkailuauto takapuskurissa kiinni tuo kymmenminuuttinen tuntuu vain iäisyydeltä. Ei pysty tämä tasamaan kavatti tajuamaan miksei sitä liikennevalosysteemiä oltu voitu laittaa muutama sata metriä aikaisemmin olleelle tasaisemmalle paikalle. Ehkä ei tarvitsekaan, mutta miettiähän aina saa – jopa ääneenkin.


Kuva ”kätevästi” lainattu Katja Sulkalalta 

Näyttelypaikalla oltiin ihan riittävän ajoissa ja jollain kummalla tuurilla saatiin vielä telttakin niiden kehien läheisyyteen, jossa suurin osa meidän koirista tulisi päivän aikana kiertämään. Oli kylmä, muttei satanut… vielä.

Ekana kehässä oli brassit Tykki ja Heta. Hetahan on siitä kummajainen, että sen isä on tanskalais-ruotsalainen pihakoira ja äiti brasilianterrieri. Rekkaripapereissa lukee rotuna brasilianterrieri. Heta on siis ensimmäisen polven roturisteytys, täysin luvallinen sellainen. Tykki on taas Hetan poika. Jos mä oisin brasilianterrieriharrastaja, kovin fanaattinen sellainen, mä varmaan repisin nyt pelihousujani, sillä Heta voitti rodun. En tiedä kertooko se rodun tasosta vai kaverin tuurista, mutta hemmetin kaunis ja tasapainoinen se ”sekarotuinen” Heta kyllä on (kuva alla) ainakin minun mielestä ja kai se oli sitä tuomarinkin mielestä kun niin kovin vallan sitä ylisti. Tykki sai EH:n ja pussasi tuomaria kiitokseksi.

IMG_0564

Seuraavana oli Rakka(us)-spinonen vuoro. Se on siitä harvinainen otus, että sillä on nuoresta iästään huolimatta jo käyttötulokset ja siitä oma diplominsa, joka tuolla pitää kehässä esittää jos aikoo sertistä kisata. Kehäsihteeri teki todistuksen näyttämisestä oikean ohjelmanumeron ja esitteli sitä hyvin näkyvästi ja kuuluvasti kehän laidalla olijoille. Kas kun ei pannut yleisöä jo taputtamaan ennen kehää. Rakka voitti norjalaisen kilpakumppaninsa, sai sertin, cacibin ja oli lopulta VSP suomalaisen Simon viedessä voiton. Tuomari oli italiasta, rodun kotimaasta siis. On saattanut nähdä jonkun spinonen aikaisemminkin.

IMG_0691

Seuraava projekti oli Nessa-setteri ja sen remmin päähän pääsin minä. Sen vuoroa odotellessa kävin kuitenkin auttamassa kaveria hädässä – positiivisessa sellaisessa. Jos ottaa uroksen ja nartun mukaan ja ne molemmat voittaa, tarvitaan ROP-kehässä apukättä. Tällä kertaa se käsi olin minä ja käytiin Rönni-bortsun kanssa pokkaamassa ROP-ruusuke sen koiraystävä Kisman saadessa sen vihreävalkean rusetin. Onnea Katja!

Nessa ei tiennyt kuinka paljon oli sen kehäkierroksilla pelissä ja kuinka sitä jännittettiin urakalla. Nessa piti vain lystiä, pummasi nameja ja katsoi tuomaria nätisti. Ilmeisesti se toimi, sillä se voitti nartut ja oli lopulta rotunsa paras. Se sai myös sen toivotun valkean rusetin, jotta se kaiman jännityksestä valkea nenänpää sai viimein väriä. Nessasta tuli tällä rusetilla kansainvälinen näyttelyvalio eli C.I.E. Siinä se oli! Nyt alkoi Nessalla väliaikainen varhaiseläke näistä kehähommista.

nessa

Nessan ollessa kehässä sateli jo vähäsen. Pia oli känyt italiano Ellin kanssa kehässä, mutta ei ollut kylmä ja märkä sää suotuisa yhdellekään italianoista. Ne oli kaikki saaneet EH:n ja pääsivät äkkiä takaisin lämpimään. Paras ja edustavin paikka italianolle olikin tuolla kelillä jossain muualla kuin kehässä…

20140615_073352-2

Vaikka Nessan kehän ei pitänyt ennakkotietojen mukaan mennä päällekäin tuomarinmuutoksen vuoksi kehän viimeisiksi roduiksi muutettujen corgien kanssa, olikin yllätys melkoinen kun loppujen lopuksi tulikin kova kiire. Palattuani setterikehältä juosten teltalle, arvosteltiinkin kehässä jo viimeisiä mopsinarttuja. Mopsien jälkeen vuorossa olisi heti ensimmäisenä Kolli ja tuomarina se spinonetkin arvostellut italialainen.  Minä onneton menin ennalta sanomaan, että ei haittaa vaikka corgikehän aikana alkaa sataa. Taka-ajatuksena oli, että Kiljukaljukolli saisi vähän tasoitusta märiltä koirilta kun kaikki näyttäisivät kamalilta. No sitä saa mitä tilaa. Hitto!

Kollin kehä meni vielä suht kuivasti. Neljä cardiurosta, kaikki Suomesta. Yhdelle EH, kolmelle ERI ja SA. Kolli oli PU2 saaden molemmat varat. Voittaja oli valioluokan uros, joka valioitui. Se tosin oli valioitunut jo edellispäivänä silloisten kehäsihteereiden mielestä kansallisessa näyttelyssä, mutta mun mielestä niillä nk. pikkuserteillä ei vielä valioidu FI MVA koira kertalaakista. Voin toki olla väärässä ja jos olen, niin sitten serti siirtyy ehkä Kollille, joka ei sillä mittään tee kun sillä on norjan ”isoserti” jemmassa viime syksyltä junnuluokasta. Olipa miten oli, ansaittu voitto hienossa kunnossa olleelle valiolle! Kolli näytti karvattomana kurjalta, joten jo ERI:n saaminen oli plussaa ja muut lisukkeet extraplussaa.

IMG_0750
Big-Wood’s Ken On Kultaa (PU2), Geestland’s Carbon Black (PU1) ja Region’s Natural Wood (pu3)

Narttujen alkaessa taivas repes likimain täysin. Se satanut juttu oli vuoroin vettä vuoroin räntää. Jos minä oikein muistan narttuja oli kuusi, viisi Suomesta ja yksi veteraani Norjasta (meidän BJ:n tyttären tytär muuten). Saatanpa myös muistella väärin kun väitän, että kaikki sai ERIn ja SAn. Narttujen järjestystä en muista ollenkaan, kun en vedentulolta sitä pystynyt katsomaan. Halusin vain äkkiä pois kehästä. Sen vain tiedän, että Katti voitti ensin kilpakumppaninsa valioluokassa ja että se vedettiin heti paras narttu -kehässä keulille tuomarin jäädessä miettimään loppujen järjestystä. Hyvä Katti! Se oli sille kolmen tittelin päivä, sillä siitä tuli paitsi Norjan myös Pohjoismaiden ja kansainvälinen muotovalio (C.I.B.). Aikaisemmin ei olla sen kanssa Norjassa käytykään, joten täsmäiskulla valioitui sekin. Oli kerrankin karvassa oikeaan aikaan.

IMG_0783

Kattin arvostelu oli varmaan melko hyvä. Ehkä. En tiedä. En osaa ihan tarkkaan tulkita noita kaikkia lyhenteitä, vaikka tätä harrastusta on takana melkein 30 vuotta ensimmäisestä kehänkierrosta (Kuopio, toukokuu 1986). Sääliksi käy niitä, jotka ovat esimerkiksi ensikertalaisia. Koodikieli ei varmasti aukea jos se näyttää tältä:

lyhenne
Jätän kuvaan linkin tarkoituksella, aukeaa edes isommaksi kuvaksi jos ei muuten avaudu lukijalleen.

ROP kehässä oli vastakkain kaksi likomärkää trikkiä ja kaksi vielä märempää esittäjää. Kumpikin toivoi, että koira olisi VSP ettei tarttis miettiä mitään ryhmäkehiä tässä säässä. Olimme myös äärimmäisen yksimielisiä siitä, että napsahtipa se ROP-ruusuke kummalle tahansa, niin ryhmässä ei cardia nähtäisi vaan kotimatka alkaisi välittömästi kehän jälkeen. Näinhän siinä kävikin, sillä Katti oli se josta tuomari rotunsa parhaan teki. Ja vettä tuli edelleen kuin aisaa.

IMG_0800

Tuomari kyseli siinä paperiasioita hoidellessamme, että ollaankos kaukaakin. Outi sai sanoa meitä paljon isommat lukemat Turun kupeesta kun olivat ajelleet, mutta ei se meidän 850 kilsan matkakaan tuomarista pieneltä tuntunut. Totesi meidät hulluiksi, mutta tiesi suomalaisten olevan noin niinkun yleensäkin hulluja, joten menipä sen piikkiin sitten.

Pemuarvostelua en jäänyt katsomaan. Olisi kiinnostanut, mutta paleli vietävästi. Voittaja oli tulosten perusteella Kulkurin Tähden -koira Suomesta. Kilpasilla taisi pemuissakin olla vain yksi norjalainen. Ehkä. Ei ole luetteloa.

Toimistoteltalla käytiin ilmoittamassa, että meidän ROP-koirat ei ryhmiin jää. Oli meillä sateen lisäksi ihan oikea syykin. Yhden meistä piti olla seitsemältä Oulunsalon lentokentällä virkkuna (?) lähdössä työmatkalle. Jos heti lähtisi, saisi ajella ilman hoppukiirettä ja sehän me tehtiin. Ensin vietiin koirat autolle ja sitten haettiin kamat. Shoppailut rajoittui kaimalla koirankampaan ja minulla kaiman rahoilla ostettuun treenileluun Lystille. Päivän aikana kahvikin juotiin omista termareista ja ennalta ilmoitettua parkkimaksua ei kukaan huolinut. Kätevä keikka!

Ennen Suomen rajaa pysähdyttiin vakiopaikalle ottamaan reissukuvat. Ei oltu ainoita ROP-karkulaisia, sillä P-paikalla maisemakuvia otti useampikin suomalaisseurue. Tässä me kaikki ollaan kaukolaukaisimella otettuna, Nissanikin.

IMG_0816

Ja sitten se Kattin valiopose vuono ja vuoret taustalla niitä sadepilviä unohtamatta:

cIMG_0828

Kilpisjärvellä satoi räntää ja lunta. Me pysähdyttiin kaikessa rauhassa syömään ja koska seisovan pöydän tarjoilut oli siltä päivää tarjoiltu, otettiin ihan a’la carte listalta lapinherkkuja. Vuohenjuustolla ja poronlihalla päällystetty pizza puolukoiden ja rucolan kanssa tarjoiltuna ei ole ollenkaan huonoa. Ruokailumme aikana huono sääkin oli kaikonnut, joten viimeiset koirankusetukset saatiin tehdä taas kauniissa säässä.

Matka jatkui ja juttu luisti. Mitään isompia hidasteita tai mutkia ei eteen tullut ja porotkin pysyivät ruodussa, mutta hieman meitä ihmetytti jossain Muonion tienoilla nähty rekanpurku. Talossa johon tavaraa vietiin oli pihaa vaikka kolmella rekalla kääntyä, mutta ei – purku suoritettiin näppärästi meidän odotellessa. Eipä siinä mithään…. Onhan Laphalaisilla aikaa ja ideoita.

Kemissä pidettiin taas pidempi kahvipaussi ja olo oli kuin olisi ollut jo melkein kotona. Oulussa ja Oulunsalossa pudotettiin porukkaa pois ja Jokirannassa oltiin joskus kolmen – puoli neljän maissa. Pia ehti siis ”helposti” lentokentälle vielä takaisinpäin. Nukkuminen on yliarvostettua!

Reissukavereille kiitos. Mukavata oli taas jälleen kerran ja kuusi titteliäkin saatiin seitsemällä koiralla hankittua. Ei siis pöllömpää ollut tulospuolellakaan. Nälkään ei kukaan kuollut, eikä janoon. Tilaa oli ja mitään ei hukattu vaikka kaikki ainekset sillekin oli. Nissani kulki uskollisesti ja 1700 km ratinpuristus ei tunnu mulla missään… paitsi sorminivelissä. No itteppähän istuimeni valittin ja pidin siitä kiinni!

Keskiviikkona Petra tuli kuvaamaan Kattia. Sivuhommana se perkasi meidän ojanvierustoja kymmeniä metrejä. On se näppärä. Katti melkein voitti meidät tuossa pelleilyssä reippaasti, mutta saatiin me sentäs yksi erä (2-1 Kattille) kun muutamassa kuvassa se jopa vaikuttaa seisoskelevan hommasta kiinnostuneena:

BigWoodsCatwalk_17062014 042

BigWoodsCatwalk_17062014 064

Liikkuahan se on aina osannut:

BigWoodsCatwalk_17062014 081
Pikkuhölkkä

BigWoodsCatwalk_17062014 094
… ja Kattille mieluisampi vauhti.

BigWoodsCatwalk_17062014 074

Kattin näyttelykiekat on nyt kierretty, omistajansa haaveenomaiset tavoitteet saavutettu. Sen nimen eteen ei enää tavoitella lisäkirjaimia ainakaan näyttelyistä. Koska sain typerästä juhannustestistä juhannusheilakseni Matti Nykäsen, voinkin lainata hänen yhtä kuuluisaa heittoaan hieman muunneltuna. Ehkä se tulee vielä kehiin, ehkä ei. Se on fifti siksiti. Elämä on kuitenkin sen parasta aikaa ja siihen kuuluu Kattin mielestä ehkä eniten…

IMG_9649

 

Hyvää juhannusta!





Se lentää taas

7 06 2014

Kyllä se nyt on oikea kesä koittanut tuonne ulos ja rannassa tarkenee. Ehkä kaikkein eniten tästä nauttivat Katti ja Kolli-Katinpoika, jolla on taas lentokelit parhaimmillaan:

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Lysti on trimmattu ja opetettu uimaan.

Kuva

Kuva

Kuva

Aunus ja Halo ovat onnistuneet ”tehtävässään”. Ollaan yhtä askelta lähempänä pentuja heinä-elokuun vaihteeseen. Hieman vain hirvittää mitä pennuista tulee kun äiteellä on vain kolme jalkaa – ainakin tämän kuvan perusteella:

Kuva

Ja toisinaan se on jopa jalaton, leijuu ilmassa:
Kuva

Eikä se Aunuskaan aina niin jalalliselta näytä:

Kuva

 

Jennin kanssa tehtiin täällä Aunuksesta video. Tämmönen ukkeli se meillä täällä aktiivilomailee:

 

Viikon päästä pakataan corgia, setteriä, brassia, spinonea ja mitälievielämuuta Nissaniin ja suunnataan kohti Pohjois-Norjaa. Ihmisväki on iskussa, koirien iskussaolon päättää sitten tuomari.

 

 

 





Kevät nippuun

1 06 2014

Maaliskuun alusta saakka on aika juossut jotenkin kovempaa kuin on älynnytkään. Moni asia, joka alkuvuodesta tuntui kaukaiselta ajatukselta, on nyt takanapäin. Pitää ynnätä niitä tähän, jotta ei itseltä unohdu.

Crufts 2014

Nähty ja koettu. Paras koira voitti rodun ja kansainvälinen junior handler -kilpailu oli koirantuojan vinkkelistä katsottuna erittäin mielenkiintoinen. Eileenin luona oli mukavaa ja rentouttavaa ja Tarja-Murun kanssa reissaaminen jälleen kerran hauskempaa kuin kuin kukaan teistä voi kuvitellakaan. Hotelliseurueellemme annan myös pisteitä 10 ja plussan päälle.

Kuvia reissusta löytyy [kliks]

Pääsiäinen Englannissa

Koska ystävänpäivä vietettiin Hannan kanssa Univetin klinikalla Untoa hyvästellessä, päätettiin me samana iltana varata lennot Englantiin pääsiäiseksi – halvalla kun semmoiset vielä sai. Tässä vaiheessa ei ollut vielä muuta tietoa, kuin että Minttu-Untontytär oli tiineenä ja että pääsiäisenä nuo pentuset olisivat 5-6 viikkoisia. Minttu ei pettänyt luottamustamme ja minun Cruftsin reissun aikaan se synnytti Pikku-Unton ja sille vielä sisarusparvea.

Ryanairin puoli-ilmaisin siivin me sitten pitkäperjantaina lennettiin Englantiin ja tavattiin ”Boris The Animal” ensimmäistä kertaa. Eipä siinä olisi järkipuhe auttanut, vaikka se olisi ollut nelisilmäinen tai kuusijalkainen. Se oli Hannan Pikku-U ja sillä selvä.

Boris The Animal matkusti Suomeen toukokuussa ja sai täällä nimekseen Sisu. Ensimmäisenä iltana omassa kodissaan se painoi päänsä pappansa uurnan laatikon viereen, huokaisi ja nukahti. Puuttuva palanen ei enää ollut hukassa. Sisu oli NIIN siinä.

Miki

Miki-Miekkoselle tuli motorisia ongelmia reilu kuukausi sitten. Aluksii vain minä näin ne (jostain merkillisestä syystä havainnointikykyni noissa asioissa on aika herkillä) ja lopulta näkivät muutkin ja poistivat minulta luulotautisen leiman. Mikin takaosa ei tiennyt mitä pää halusi sen tekevän. Se oli voimaton ja tarvitsi apua. Tuttu juttu ja konstit on tässä talossa tiedossa. Miki alkoi toipua ja kaikki näytti valoisalta. Kyllä se siitä… vaan eipä se siitä sittenkään. Isomman eteenpäin harppauksen jälkeen tuli aina takapakki ja lopulta kunnon romahdus. Miki sai lopulta nukahtaa kotonaan koivun alle ja lepää nyt täällä meillä ison kuusen juurella siellä missä niin moni muukin meidän rakas lemmikki. Vanhempien koirista lähtöjärjestys oli tyystin ja täysin epätodellisen väärä, sillä kohta 15-vuotias elämän kolhima Donna vielä mennä porskuttaa onnellisena dementikkona.

Kiitos ja anteeksi Miki!

MIKI2

Erkkari

Pohjois-Suomen alaosastolle pointsit – me tehtiin se! Järkättiin hieno erkkari ja se ei oo meidän vika eikä häppee, ettei sinne ihan kaikki osanneetkaan tulla. Ne jotka tuli, saivat varmasti viettää mukavan päivän ihan kelvossa kelissä. Omista kasvatinomistajistani ja ystävistäni olen erityisen ylpeä ja kiitollinenkin. Ilman heidän apua ja tukea, ois päivä ollut varmasti hyvinkin erilainen.

Päivän tulokset löytyy jo netistä, joten niistä ei sen enempiä. Meidän poppoolle ropisi menestystä enemmän kuin kottikärryihin mahtui. Parasta päivässä oli kuitenkin se, että me kaikki isomettäläiset vedettiin sitä yhtä narua ja kaikki auttoivat ja kannustivat toinen toistaan. Minä en ainakaan olisi selvinnyt ilman teitä! En yhtään tiedä mitä päässäni liikkui ilmoittaessani kehään toistakymmentä koiraa, mutta onnellinen nyt jälkikäteen olen siitä, että sen tein.

Yksi päivän suuria juttuja oli Jennin rohkaistuminen koirien esittämisessä. Saattaa kuulostaa pikkujutulta, mutta näin äiteen vinkkelistä se ei sitä alkuunkaan ole. Se lapsen ilo ja riemu, minkä hän koki saadessaan esittää itseään 2-vuotta vanhemman Jolan aina ensikierroksista BIS1-veteraaniksi saakka, oli jotain sellaista jota ei voi edes kuvailla. Ne hetket on kuulkaas täällä eletty moneen kertaan uudelleen ja Jolan ruusukkeiden sijainti omassa huoneessa on tarkkaan mietitty. Jenni esitti myös Pawelin luokkavoittoon, Eskon paras uros -kehässä, Kiisun ROP/VSP -kehässä ja luotsasi TuTua kasvattajaryhmässä. Joo – enää ei tartte Jenniä anella avuksi. On sitä ihan vapaaehtoisesti.

 Oulu KV

Koska kevään aikana ei olla näyttelyitä isommin harrasteltu omien koirien kanssa ja Oulun KV:ssäkin oli harvinaista herkkua kasvattajatuomarin muodossa, päätettiin sinnekin lähteä vähän isommalla revohkalla kuin tavallisesti. Täsmäiskuksihan sekin päivä lopulta meni. Edellispäivän erkkarivoittaja Marski oli taas ROP 52 ilmoitetun cardin joukosta ja parhaaksi nartuksi kruunattiin Marskin Buttercuop-emä, josta tuli samalla keikalla muotovaliokin. Kyllä – Buttercup tuli valioksi veteraaniluokasta, mutta näyttelykäyntien sijasta se on keskittynyt kahteen pentueeseensa, niistä palautumiseen ja lemmikkinä hengailuun. Tämä oli Buttercupin 10. näyttely Suomeen tulonsa (loppuvuosi 2009) jälkeen, joten melkein sanoisin, että helepolla päästiin vaikka ajallisesti aikaa kuluikin.

Kennelliiton valtuustoseminaari ja valtuuston kokous

Kennelpiirin varavaltuutettuna napsahti nakki eli matka Suomen Kennelliiton valtuustoseminaariin ja valtuuston kokoukseen toukokuun lopulla. Seminaari oli Kennelliiton 125-vuotisjuhlasellainen ja pääpuhujana oli kanadalainen Brenda Bonnett, joka esitteli meille maailmanlaajuista koiratietopankkia. Saimme myös kuulla missä mennään yleisen Kennelliiton jalostusstrategian toimenpiteissä ja mitä Kennelliitolle kuuluu. Sunnuntaina tehtiin sitten viisaita ja likimain yksimielisiä päätöksiä ja hyväksyttiin mm. yksi uusi rotujärjestö. Viikonlopun viihtyvyydestä kiitos huonekaveri Pirittalle.

Pentusia?

Kevään aikana se lähti aika äkillisestä älynväläyksestä ja nyt ollaan astutuspuuhissa parhaillaan. Halon sulhaseksi valikoitui Meidän Misiun tyttärenpoika Aunus, jonka emän suku on itselle enemmän kuin tuttua ja jonka isääkin olen kerran yrittänyt itse käyttää, mutta väärään aikaan oltiin liikkeellä silloin ja tyhjää oli äitiehdokas täys silloin. Aunus tuli meille viikko sitten hoitoon ja tämän mahdollisuuden arvostan todella korkealle. On ihan ensiarvoisen tärkeää päästä tutustumaan käyttämiinsä uroksiin muuallakin kuin nettisivujen kuvagallerioiden tai KoiraNetin antamien tietojen välityksellä. Tämän hetken huomiot ovat, että Aunuksella ja Halolla ei miltään vinkkeliltä tarkasteltuna ole samoja virheitä. Virheettömiksi en kumpaakaan toki väitä.

Aunus on mukautunut meidän arkeen mutkattomasti. Sekä Jenni että minä ollaan juostu sen kanssa agia kentällä ja palkkauksen osalta se tuntuu olevan lelumiehiä. Paras palkka on 2m juuttiköysi ja ei… ei irroita ihan helpolla käskystä. Nukkuu yönsä ja syö hyvin. On pesty, puunattu ja puhuroitu nätiksi, kuvattu ja kuljetettu kylillä. Lapin miäs selviää asioista hyvin ellei jopa erinomaisesti. Se on rauhallisempi kuin Halo ja anatomisesti sen parhaimmat ominaisuudet ovat juuri niitä mitä Halo tarvitsee; etuosa, rungon ja rintakehän pituus sekä luuston vahvuus ja tassujen pyöreys. Luonneominaisuuksien osaltakin nämä täydentävät toisiaan. Aika sitten näyttää yhdistyykö asiat pennuissakin, vai jäävätkö nämä vain omiksi mietteiksi.

Homekorviin sekaantuminen

Noni, nyt se sitten on totta. Mulla on blue merle, oikeastaan sen puolikas. Se on erikoisin äitienpäivälahja ikinä! Ei se meille asumaan muuta, mutta saattaapa joskus ehkä vierailla täällä tyttöjen luona jos vain terveystulokset sellaiset visiitit sallii. Vesseli tottelee nimeä SukuLakuToffo (kyllä, oikein luettu) ja sen kotiosoite on Vihteljärventie, Kankaanpä. Virallinen nimi on Handskes Hotter Than Hell ja se on meijjän Woodyn poika.

Kesän jatkot

Kesäkuun puolessa välissä suunnataan Tromssan näyttelyyn mukavalla seurueella. Maailmanvoittajanäyttelyyn ilmoittautumiset on vielä tekemättä, samoin heinäkuisen Oulu KV:n. Elokuulle on suunniteltu Isometsä-päiviä ja Siikajoen ryhmänäyttelyä, mutta Halon ja Aunuksen onnistumisprosentti voi pikkuisen säätää tämän viikonlopun kuvioita ja vaikuttaa jopa maailmanvoittajanäyttelyreissun laajuuteen. Agikisoja ei ole suunnitteilla. Testataan ensin kropan kestoa ja opetetaan Jenniä ohjaamaan koiria, jos minusta siihen ei enää ole. Kyllähän mä tänään juoksen, mutta sitten huomenna en enää kävele kuin kaksin kerroin ja jalat turrana. Huomisen pelossa, jätän siis juoksemiset tänään vähemmälle. Ärsyttävää!