Frankentastic…

8 11 2013

Halloween-yönä (to-pe) ne viimein syntyi. Jos tiineyden viime hetket menivät hitaasti, meni synnytys sitten nopeasti ja helposti. Pennut olivat pieniä, joten näiltä osin helppoja maailmaan puskea. Saldoksi tuli 3 urosta ja 6 narttua + viimeisenä syntynyt poikapentu, jossa ei ollut elämää.

Pentulaatikossa ei ole pinkkejä, ei myöskään trikkejä. Varmuuttahan tästä tieteellisessä mielessä ei toki saa, mutta pidän Marskin pinkin ja trikin kantajuutta epätodennäköisenä. Jotenkin olisi voinut kuvitella, että tämmöiseen määrään putkahtaa jos on putkahtaakseen, mutta toki tulee muistaa sattumankin mahdollisuus.

Kattilla oli kovasti maitoa ja ihan ylisuuret nisät pentujen kokoon nähden. Maitoa oli jopa niin paljon, etteivät pennut saaneet mitään otetta syömishommasta ja painot alkoivat tippua. Avuksi otettiin kermaviili ja RC:n emonmaidonvastikkeet. Lauantaina nk. mustanokkatyttö kävi vähän nuupelona, mutta tokeni. Erikoishuomiota annoin myös punaiselle tytölle, joka oli ihan miniminisintti verrattuna sisaruksiinsa.

IMG_1182

Kattilla ei onneksi tullut kuumetta maidontulon vuoksi. Pakkautumisen laukaisemiseksi käytettiin lämpöhauteita (kaurapusseja) ja sen nisiä valeltiin Annelin neuvosta kermaviilillä ja lisämaidolla, jotta pennut oppisivat imemään hanakammin. Nämä toimenpiteet auttoivat ja maanantaina tilanne laukesi siinä määrin, että nisät pehmenivät aivan yhtäkkiä. Pennuilla on ottanut melko koville oikean imemisen opettelu, kun kärsivällisyys ei meinaa imiessä millään riittää nk. suihkumaidolle saakka. Tässä onkin sitten tasapainoiltu lisäruuan ja emonmaidon välillä. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että olen antanut niille tänä aamuna kuuden jälkeen lisämaitoa ja seuraavan kerran aion antaa sitä vasta yöksi. Painot eivät ole enää junnanneet paikoillaan pelkällä emonmaidolla, joten eiköhän tämä ongelma ole pian historiaa ja pennut ovat oppineet imemään oikein.

No eipä nämä vastoinkäymiset tässä olleet…

Lauantaina aamulla katsoin, että toinen punaisista poikapennuista on sotkenut jalkansa. Pyyhkäisin sitä puhtaammaksi, mutten sen kummemmin tarkastellut jalkaa. Tuumasin vain, että eipä kaikki lähtenyt – emä siistiköön loppuun. Illemmalla huomasin, että oikean takajalan 2. ulommainen varvas alkoi mustua ja että varpaan alla on ilkeän näköinen haava. Tassu kastettiin Betadine-liuokseen ja toivottiin parasta. Sunnuntaina varvas näytti vieläkin mustemmalta ja eläinlääkäriaika sovittiin maanantaiaamulle. Myöhemmin illalla totesin, että aamuun saakka tässä ei enää voida odottaa. Varvas oli pikimusta ja pelko pennun yleistilan heikkenemisestä sai vallan.

Päivystykseen… päivystykseen pentu povarissa ja eihän siinä ollut muuta vaihtoehtoa kuin napata kuoliossa ollut varvas pois. Inahdustakaan ei pieni päästänyt toimenpiteen aikana, nuuskutteli vain käsiäni ruuan toivossa. Kun ruokaa ei herunut, tuli lopulta nukkumatti ja piti otteessaan kotiin saakka.

Tällä hetkellä pentunen on edelleen lääkekuurilla, jotta pöpöt eivät saa valtaa pienestä kropasta. Jalka on parantunut hienosti. Pidän siinä vielä löyhästi laastarisuojaa, jottei se enää teloisi sitä lisää enää mihinkään. Tassun alla oleva haava on menossa kovaa kyytiä kiinni ja tassu tiivistymässä.

Muuta syytä tälle en keksi kuin langanohueksi kuivaneen napanuoran riekaleen, joka on jäänyt tassun alle ja liikkumisen aikana viiltänyt varpaidenvälin pahasti. Kun tämän tilanteen viimein tajusin, tajusin myös leikata sen kuivaneen riepulan lyhyemmäksi. Mitään muuta mahdollisuutta tuollaiselle viiltohaavalle ei ole.

No ei tässä ollut vieläkään kaikki…

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä se mustanokkatyttö meni uudelleen nuupeloksi. Lämpöön siirto ja lisäruuan tarjoaminen eivät auttaneet lainkaan. Se vain nukkui, nukkui ja nukkui. Mitä enemmän se nukkui, sen harmaammaksi se meni. Lopulta en enää kestänyt katsella tätä kuolemaan ihan selvästi johtavaa tilannetta, jossa ei ollut enää toivon murentakaan. Päästin pennun pois tästä ajasta niin nopeasti, ettei se enää kärsinyt nanosekuntiakaan. Ei niitä koirankasvattamisen huippuhetkiä, mutta pakko näitä vain toisinaan tehdä on.

Tämän pennun menetettyäni lisäsin hätätoimenpiteenä pentuhuoneen lämmön lukemiin, jollaisia meillä ei yleensä pidetä. Äitini ompeli pentulaatikkoon kangasputkiloita, jotka täytettiin kauralla ja lämmitettiin aina mikroaaltouunissa. Voi sanoa, että nämä toimivat pentujen lämmikkeinä paljon paljon paremmin kuin mitkään lämpövesipullot (joiden korkkin pettämistä tms saa aina pelätä) tai sähköiset lämpötyynyt (jollaisesta yksi äitikoira vuosia sitten söi johdon poikki, onneksi ei ollut tuolloin seinässä pistoke). Alla olevassa kuvassa kaurapusseja on tungttu tyynyliinan sisään ja pentuset on linnoittautuneet nauttimaan lämmöstä.

Kauraa tuli kyllä kiireessä hankittua vähän reippaanlaisesti, mutta kai siitä lopusta noin 37 kilosta puput ja pikkulinnut ensi talven pärjää…

Eipä tässäkään kaikki ollut…

Maanantaina mietin, että onkohan yhden tytön silmä vähän pullollaan. Tiistaina aamulla sitä kaverin kanssa katseltiin ja tuumattiin, että ehkä kuvitellaan. Tiistai-iltana en enää kuvitellut, silmä pullotti ja taas oltiin yhteydessä eläinlääkäreihin. Sain luvan aloittaa saman lääkkeen kuin mitä varvaspoikakin syö, sillä pelättiin, että silmäluomen alla jylläävä infektio leviää muuallekin. Silmää piti hautoa lämpimällä vedellä ja toivoa parasta. Keskiviikkona aamulla tilanne oli todella hurja. Silmää kiinni pitävän nahan alta näkyi kellertävä mätä ja tiedossa oli sen kalvon pettävän ihan millä hetkellä tahansa. Sitä toki toivottiinkin, jotta silmää päästäisiin hoitamaan kunnolla. Kuvassa silmän tilanne noin tunti ennen tilanteen laukeamista.

Yhtäkkiä kesken hautomisen se mätä päätti tulla pois. Käsittämättömän paljon moskaa mahtuu minisilmään. Eläinlääkärikonsultaation ja apteekkikeikan jälkeen uusintapuhdistuksella tuli moskaa ulos vielä ihan pikkuisen ja sen koommin se silmä ei ole mitään erittänyt. Jo samana iltana silmä oli oikein siisti (kuva alla).

Silmäluomet ovat tällä hetkellä 1/3 auki ja alla kuultava silmä näyttää kirkkaalta. Pentunen on ollut kokoajan kamalan ponteva ja syönyt hyvin. Toivottavasti infektiolla ei ollut pysyviä vaikutuksia. Aika näyttää ja eläinlääkäri sen sitten vielä varmistaa.

Minulla on ollut kerran aikaisemmin vastaava tilanne. Silloin elettiin vuotta 1995 ja olin paljon paljon noviisimpi näissä koirahommissa. Neuvoja ja vinkkejä ei löytynyt sitäkään vähää kuin nyt. Muistan kun selitin puhelimessa muutamalle kaverille luuloistani, että silmät pullottaa. Höpö,höpö… kuvittelet vain. No en kuvitellut. Ne pennut tuolloin menetettiin kun taisi hoidon aloitus viivästyä siinä empiessäni. Nyt sentään uskoin silmiäni aikaisemmassa vaiheessa, mutta tiedon löytyminen ei ollut juurikaan helpompaa. Googlettelin mitä erilaisimmilla termeillä vastasyntyneiden koiranpentujen silmätulehduksista ja aika laihanlaista oli suomenkielinen anti. Nyt olen kyllä saanut kasvattajakavereilta yhteydenottoja ja vertaistukea. Näitä silmäjuttuja siis on. Niistä vain pitää osata aukaista suunsa/näppäimistönsä sosiaalisessa mediassa jos aikoo apua ja neuvoja saada muiltakin kuin eläinlääkäreiltä, joilta kyllä itse ongelman hoitoon saa loistavan avun. Kasvattajan vinkkelistä sitä on vain yön pimeinä tunteina kovin yksin kun huolesta soikeana seuraa pennun tilaa.

Oiskohan tässä nyt kaikki?

Toivottavasti. Pennut ovat nyt viikon. Poikia on kolme (2 soopelia ja 1 brindle) ja tyttöjä viisi (punainen ja 4 erisävyistä brindleä). Niiden painot nousevat viimein vauhdilla, johon keskiverrosti olen tottunut (20-30 g päivä). Ne ovat kovasti ihmisen perään, sillä onhan ihmiskädellä niille ihan eri merkitys pullosta ruokaa saaneena kuin pennulla, joka imee tuossa iässä vain luomumaitoa emästään. Pienimmäinen ottaa kiinni isompiaan ja suurin poika jyrää muut alleen. Varvaskaveri ja silmäpotilas pistävät hoitotoimenpiteissä vastaan minkä vain suinkaan pystyvät. Katti on leppoisa, iloinen ja mahdottoman nälkäinen. Minäkin alan nyt viikonlopun aikana ottamaan takaisin univelkaani, jota tässä on tullut tehtyä. Vielä se ei kahden viimeisimmän yön 6 tunnin unilla ole paikattu.

Jenni kysyi koska TuTu astutetaan. Vaikka sille viimein on keksitty mieleinen urosidea, taitaa se nyt kuitenkin olla sellainen juttu, että seuraavat pennut meille tulee vasta ensi kesänä tai syksyllä. Tämän vuoden huolissaanolokiintiö on nyt ylitetty huolella. Yön pimeinä tunteina monta vuorokautta samoilla silmillä valvoneena oli aika-ajoin hyvin vaikeaa kuvitella, että toisinaan tämä harrastus antaa voimia ja rentouttaakin. Nyt alkaa jo optimismi heittää pessimismin sivuun. Eiköhän tämä tästä. Kiitos Ystävät tuesta!

On meillä ollut muutakin elämää, ainakin pikkuisen

Tarmo kävi viime lauantaina viettiominaisuustestissä Oulussa. Minulle jäi testistä oikein positiivinen kuva. Jokainen koira poistui kentältä ”voittajana”, tuloksia ei laitettu paremmuusjärjestykseen eikä ketään hylätty. Jokainen koira testattiin ja ominaisuudet kuvattiin arvosteluun, ei muuta. Meidän koirapojalla oli oikein hienosti kuulat kohdillaan ja se toimi luottavaisesti ja avoimesti läpi koko testin. Sen saaman arvostelun voi lukea alla olevasta kuvasta. Videointi meni vähän plörinäksi kun en varmistanut kamerani toimivuutta. Tiina sai kuitenkin pikkupikkuvideon kännykällään, mutta se jääköön ihan vain omaksi muistoksi tapahtumasta.

Ella-emonen täytti eilen 10-vuotta. Se on alkanut ihan täysin Lystin Ystäväksi ja niiden lempileikki on köydenveto. Pakkohan tätä oli synttäripäivän kunniaksi vähän videolle ottaa. Siinä näkyy kaksi pentua. Ikäeroa niillä on ”vain” 9 vuotta ja 9 kuukautta.


Toiminnot

Information

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: