MaraKatit 2 viikkoa

16 11 2013

Kaksi viikkoa on takana tätä pentuprojektin huipentumaa eli synnytyksen jälkeistä aikaa. Silmäepisodin jälkeen tuli vielä yksi takapakki kun yhden tytön napa keksi tulehtua. Onneksi tulehdus näytti olevan paikallinen ja pinnallinen, joten selvittiin toivottavasti vähällä. Nyt en enää tahtoisi mitään hermon koitteluita. Nyt kiitos riittäisi ihan tavallinen pentuarki.

Nimiteema oli aluksi halloween. Nyt tällä hetkellä se onkin Aristokatit. Mikähän se on huomenna?

Kattilta tulee maitoa mukavasti, mutta tuttipulloilu on tehnyt pennuista hyvin kärsimättömiä tissittelijöitä. Ruoka kun ei tule niistä ihan niin helpolla kuin pullosta. Olen nyt vähentänyt pullottelumäärää neljästä kahteen kertaan päivässä. Tällä minä pysyn mielenrauhassa siitä, että pennut varmasti ovat syöneet, mutta niiden myös pitää syödä oikeastakin ruokalähteestä ihan itse ja malttaa odottaa, että se maitosuihku sieltä lähtee kunnolla herumaan. Pitkästä pitkästä aikaa suunnittelen kuitenkin pentujen velliruokintaa vanhan koulukunnan suosiman maissivellin muodossa. Maissijauhot ja luomutäysmaidot odottaa jääkaapissa kokkauskokeiluani. Ensimmäinen sellainen tapahtuu huomenna. Taidan poistaa varan vuoksi hetkeksi palovaroittimesta patterit. Keitän sen maidon 99% varmuudella pohjaan vaikka kuinka vieressä kokoajan hämmentäisin.

Pennut on pienempiä kuin keskiverrosti tuon ikäiset. Muuten ne ovat kehittyneet vauhdilla. Silmät aukesivat kaikilla täysin tuossa 9-10 vrk iässä. Pennut nousevat jo horjuvasti jaloilleen ja ensimmäiset ovat olleet jo pentulaatikosta yli laidan (kuvassa Miniksi ristitty porukan pienin tyttö). Tänään piti laatikonreunoja korottaa tuntuvasti. Ne jopa yrittävät leikkiä. Ensimmäisiä hapuilevia leikkiyrityksiä otin videolle:

Varvaspojan tilanne on loistava ellei täydellinen. Tästä lähdettiin:

Joku päivä amputaation jälkeen se näytti tältä:

Ja nyt on tilanne tämä:

IMG_2069

Että heikun keikun vaan! Ihan nätti jalka siitä näyttäisi tulevan. Hyvin sillä ja sen kolmella kaverilla ainakin laatikon laitojen yli pääsi. Ei karkaaminen yhtä varvasta kaipaa!

Silmäänsä poteneen tytön (uninen kuva yllä) tilanne on aivan yhtä hieno. Sen silmähän aukesi viikon iässä ihan kokonaan ja se näyttää ihan normaalilta eikä se vuoda mitään ylimääräistä. Se ei poikkea silmiltään millään lailla sisaruksistaan. Tarkastutetaan se silmä nyt kuitenkin kunnolla eläinlääkärillä vielä ennen luovutusta kaiken varalta. Jos olisin ollut asiasta hys hys, ei kukaan pystyisi sanomaan sen silmässä olleen mitään vaivaa. No enpä pystynyt, en tälläkään kertaa.

”Kaksospojat” on edelleen melko kaksoset. Varvaspojan työnimi on Dio. Toiselle Jenni antoi nimen Jake. Näitä kahta mun pitää AINA käännellä ja väännellä, että kumpi on kumpi. Ihan nopialla katseella en vieläkään pysty sanomaan kumpi on kumpi. Onhan niissä pieniä eroja mm. tassujen valkeissa osissa ja tietty varpaiden määrässä, mutta oikein kauhulla odotan kun ne pistää tassuilla ranttaliksi ja mun pitää vauhdista ne erottaa.

 

Vasemmalla on tyttöpentu, jota Jenni puhuttelee Pikku-Haloksi. ”Etkö sä äiti muka näe että se on Halon näköinen? Luuletko etten muka muista miltä Halo näyttää?” No okei, Pikku-Halo, olkoon meillä vaikka sitten Säde(kehä). Oikialla olevassa pojassa on kuulemma Jennin mielestä jotain Kollimaista. Melko pelottavaa, että lapsikin sen näkee… Tämän vesselin ristin Pelleksi. En oikeastaan edes tiedä miksi.

 

Vasemmalla on Salama ja oikealla Tutteli. Niissä on paljon samaa, mutta Tutteli on jotenkin ihan kuin Pikku-TuTu. Salama taas muistuttaa hirmuisesti Marskin Puhi-siskoa. Se mitä ne olemukseltaan ovat, on vielä hieman hämärän peitossa kun ei sellaiset persoonallisuus ja temperamenttiasiat vielä 2-viikkoisista kovasti silmille hyppää. Aika tekee viisaammaksi tässä asiassa.

Sitten se kysymys, onko kaikille jo kodit. Hankalaa, kovasti hankalaa. Ei siksi, että koteja ei olisi, vaan siksi, että mukavia koteja on tarjolla enemmän kuin pentuja. Mitään varausnumerojärjestelmäähän meillä ei ole eikä tule. Entiset kasvatinomistajat ovat aina etusijalla jos jotain jonontapaistakaan pitää väkisin yrittää viritellä. Ei ole tämä kasvattajan homma helppoa näissäkään tilanteissa. Onneksi minulla on tiedossa pentue, jota voin todellakin suositella niille, joille tästä sakista ei riitä sitä omaa lenkkeilykaveria.

Pojista ”Jake” lähtee Ouluun pikkuserkulleni, jolla on ollut meiltä jo autuaammille haukkumaille siirtynyt v-98 syntynyt Jokke. Dio-varpaattoman kohtalo ratkesi eilen ja sen matka suuntaa Rovaniemelle 14-vuotiaan kasvattini, tehomuori Eddan kämppikseksi. Neljälle tytölle on myös koti varmistunut, mutta kuka on kuka ja kuka menee mihinkin on vielä epäselvää. Yksi tytöistä jää tähän Pattijoelle ja tulee täydentämään Nio-Femmansiskon ja Lilli-Noora-Femmantyttären trion. Sillä on ollut nimikin valmiina jo ennen syntymäänsä – siitä tulee Elisabeth. Myös Raahessa asuva Alma-Ellantytär saa näistä itselleen ”pikkusiskon”. Kolmas kotinsa varmistanut tyttöpentu lähtee maanpäälliseen maalaisparatiisiin Lapinlahdelle ja toiveissa on että siitä tulee Aina Valpas karjakoira. Jos ei tule, niin tuleepa kiva lemmikki sitten. Neljäs tytöistä on sijoituskoirani. Kodissa yksi suostutellaan vielä nk. perheen päätä ja samaa hommaa tehdään sitten varasijalla olevassa kodissa. Jos ei perheen päät taivu kummassakaan osoitteessa, otetaan sitten plan-3 käyttöön.

Jäljellä on siis yksi tyttö ja tuo brindle uros, joka Kollia muistuttavana saa nyt odotella kohtalonsa sinetöintiä ihan kaikessa rauhassa. Kun olen viisaampi, tiedän onko se myynnissä alkuunkaan vai ei vai mitä sille tehdään. Tytön kodin osalta pitäisi pystyä tekemään ratkaisu, mutta vielä ei ole sen aika. Ensin pitää käydä meillä pentuja katsomassa ja esittäytymässä ja tämä voi tapahtua vasta kun pennut ovat noin 4-viikkoisia. Siihen on vielä matkaa ja me nostetaan tämän edessä nyt tassut vähäks aikaa näin:





Frankentastic…

8 11 2013

Halloween-yönä (to-pe) ne viimein syntyi. Jos tiineyden viime hetket menivät hitaasti, meni synnytys sitten nopeasti ja helposti. Pennut olivat pieniä, joten näiltä osin helppoja maailmaan puskea. Saldoksi tuli 3 urosta ja 6 narttua + viimeisenä syntynyt poikapentu, jossa ei ollut elämää.

Pentulaatikossa ei ole pinkkejä, ei myöskään trikkejä. Varmuuttahan tästä tieteellisessä mielessä ei toki saa, mutta pidän Marskin pinkin ja trikin kantajuutta epätodennäköisenä. Jotenkin olisi voinut kuvitella, että tämmöiseen määrään putkahtaa jos on putkahtaakseen, mutta toki tulee muistaa sattumankin mahdollisuus.

Kattilla oli kovasti maitoa ja ihan ylisuuret nisät pentujen kokoon nähden. Maitoa oli jopa niin paljon, etteivät pennut saaneet mitään otetta syömishommasta ja painot alkoivat tippua. Avuksi otettiin kermaviili ja RC:n emonmaidonvastikkeet. Lauantaina nk. mustanokkatyttö kävi vähän nuupelona, mutta tokeni. Erikoishuomiota annoin myös punaiselle tytölle, joka oli ihan miniminisintti verrattuna sisaruksiinsa.

IMG_1182

Kattilla ei onneksi tullut kuumetta maidontulon vuoksi. Pakkautumisen laukaisemiseksi käytettiin lämpöhauteita (kaurapusseja) ja sen nisiä valeltiin Annelin neuvosta kermaviilillä ja lisämaidolla, jotta pennut oppisivat imemään hanakammin. Nämä toimenpiteet auttoivat ja maanantaina tilanne laukesi siinä määrin, että nisät pehmenivät aivan yhtäkkiä. Pennuilla on ottanut melko koville oikean imemisen opettelu, kun kärsivällisyys ei meinaa imiessä millään riittää nk. suihkumaidolle saakka. Tässä onkin sitten tasapainoiltu lisäruuan ja emonmaidon välillä. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että olen antanut niille tänä aamuna kuuden jälkeen lisämaitoa ja seuraavan kerran aion antaa sitä vasta yöksi. Painot eivät ole enää junnanneet paikoillaan pelkällä emonmaidolla, joten eiköhän tämä ongelma ole pian historiaa ja pennut ovat oppineet imemään oikein.

No eipä nämä vastoinkäymiset tässä olleet…

Lauantaina aamulla katsoin, että toinen punaisista poikapennuista on sotkenut jalkansa. Pyyhkäisin sitä puhtaammaksi, mutten sen kummemmin tarkastellut jalkaa. Tuumasin vain, että eipä kaikki lähtenyt – emä siistiköön loppuun. Illemmalla huomasin, että oikean takajalan 2. ulommainen varvas alkoi mustua ja että varpaan alla on ilkeän näköinen haava. Tassu kastettiin Betadine-liuokseen ja toivottiin parasta. Sunnuntaina varvas näytti vieläkin mustemmalta ja eläinlääkäriaika sovittiin maanantaiaamulle. Myöhemmin illalla totesin, että aamuun saakka tässä ei enää voida odottaa. Varvas oli pikimusta ja pelko pennun yleistilan heikkenemisestä sai vallan.

Päivystykseen… päivystykseen pentu povarissa ja eihän siinä ollut muuta vaihtoehtoa kuin napata kuoliossa ollut varvas pois. Inahdustakaan ei pieni päästänyt toimenpiteen aikana, nuuskutteli vain käsiäni ruuan toivossa. Kun ruokaa ei herunut, tuli lopulta nukkumatti ja piti otteessaan kotiin saakka.

Tällä hetkellä pentunen on edelleen lääkekuurilla, jotta pöpöt eivät saa valtaa pienestä kropasta. Jalka on parantunut hienosti. Pidän siinä vielä löyhästi laastarisuojaa, jottei se enää teloisi sitä lisää enää mihinkään. Tassun alla oleva haava on menossa kovaa kyytiä kiinni ja tassu tiivistymässä.

Muuta syytä tälle en keksi kuin langanohueksi kuivaneen napanuoran riekaleen, joka on jäänyt tassun alle ja liikkumisen aikana viiltänyt varpaidenvälin pahasti. Kun tämän tilanteen viimein tajusin, tajusin myös leikata sen kuivaneen riepulan lyhyemmäksi. Mitään muuta mahdollisuutta tuollaiselle viiltohaavalle ei ole.

No ei tässä ollut vieläkään kaikki…

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä se mustanokkatyttö meni uudelleen nuupeloksi. Lämpöön siirto ja lisäruuan tarjoaminen eivät auttaneet lainkaan. Se vain nukkui, nukkui ja nukkui. Mitä enemmän se nukkui, sen harmaammaksi se meni. Lopulta en enää kestänyt katsella tätä kuolemaan ihan selvästi johtavaa tilannetta, jossa ei ollut enää toivon murentakaan. Päästin pennun pois tästä ajasta niin nopeasti, ettei se enää kärsinyt nanosekuntiakaan. Ei niitä koirankasvattamisen huippuhetkiä, mutta pakko näitä vain toisinaan tehdä on.

Tämän pennun menetettyäni lisäsin hätätoimenpiteenä pentuhuoneen lämmön lukemiin, jollaisia meillä ei yleensä pidetä. Äitini ompeli pentulaatikkoon kangasputkiloita, jotka täytettiin kauralla ja lämmitettiin aina mikroaaltouunissa. Voi sanoa, että nämä toimivat pentujen lämmikkeinä paljon paljon paremmin kuin mitkään lämpövesipullot (joiden korkkin pettämistä tms saa aina pelätä) tai sähköiset lämpötyynyt (jollaisesta yksi äitikoira vuosia sitten söi johdon poikki, onneksi ei ollut tuolloin seinässä pistoke). Alla olevassa kuvassa kaurapusseja on tungttu tyynyliinan sisään ja pentuset on linnoittautuneet nauttimaan lämmöstä.

Kauraa tuli kyllä kiireessä hankittua vähän reippaanlaisesti, mutta kai siitä lopusta noin 37 kilosta puput ja pikkulinnut ensi talven pärjää…

Eipä tässäkään kaikki ollut…

Maanantaina mietin, että onkohan yhden tytön silmä vähän pullollaan. Tiistaina aamulla sitä kaverin kanssa katseltiin ja tuumattiin, että ehkä kuvitellaan. Tiistai-iltana en enää kuvitellut, silmä pullotti ja taas oltiin yhteydessä eläinlääkäreihin. Sain luvan aloittaa saman lääkkeen kuin mitä varvaspoikakin syö, sillä pelättiin, että silmäluomen alla jylläävä infektio leviää muuallekin. Silmää piti hautoa lämpimällä vedellä ja toivoa parasta. Keskiviikkona aamulla tilanne oli todella hurja. Silmää kiinni pitävän nahan alta näkyi kellertävä mätä ja tiedossa oli sen kalvon pettävän ihan millä hetkellä tahansa. Sitä toki toivottiinkin, jotta silmää päästäisiin hoitamaan kunnolla. Kuvassa silmän tilanne noin tunti ennen tilanteen laukeamista.

Yhtäkkiä kesken hautomisen se mätä päätti tulla pois. Käsittämättömän paljon moskaa mahtuu minisilmään. Eläinlääkärikonsultaation ja apteekkikeikan jälkeen uusintapuhdistuksella tuli moskaa ulos vielä ihan pikkuisen ja sen koommin se silmä ei ole mitään erittänyt. Jo samana iltana silmä oli oikein siisti (kuva alla).

Silmäluomet ovat tällä hetkellä 1/3 auki ja alla kuultava silmä näyttää kirkkaalta. Pentunen on ollut kokoajan kamalan ponteva ja syönyt hyvin. Toivottavasti infektiolla ei ollut pysyviä vaikutuksia. Aika näyttää ja eläinlääkäri sen sitten vielä varmistaa.

Minulla on ollut kerran aikaisemmin vastaava tilanne. Silloin elettiin vuotta 1995 ja olin paljon paljon noviisimpi näissä koirahommissa. Neuvoja ja vinkkejä ei löytynyt sitäkään vähää kuin nyt. Muistan kun selitin puhelimessa muutamalle kaverille luuloistani, että silmät pullottaa. Höpö,höpö… kuvittelet vain. No en kuvitellut. Ne pennut tuolloin menetettiin kun taisi hoidon aloitus viivästyä siinä empiessäni. Nyt sentään uskoin silmiäni aikaisemmassa vaiheessa, mutta tiedon löytyminen ei ollut juurikaan helpompaa. Googlettelin mitä erilaisimmilla termeillä vastasyntyneiden koiranpentujen silmätulehduksista ja aika laihanlaista oli suomenkielinen anti. Nyt olen kyllä saanut kasvattajakavereilta yhteydenottoja ja vertaistukea. Näitä silmäjuttuja siis on. Niistä vain pitää osata aukaista suunsa/näppäimistönsä sosiaalisessa mediassa jos aikoo apua ja neuvoja saada muiltakin kuin eläinlääkäreiltä, joilta kyllä itse ongelman hoitoon saa loistavan avun. Kasvattajan vinkkelistä sitä on vain yön pimeinä tunteina kovin yksin kun huolesta soikeana seuraa pennun tilaa.

Oiskohan tässä nyt kaikki?

Toivottavasti. Pennut ovat nyt viikon. Poikia on kolme (2 soopelia ja 1 brindle) ja tyttöjä viisi (punainen ja 4 erisävyistä brindleä). Niiden painot nousevat viimein vauhdilla, johon keskiverrosti olen tottunut (20-30 g päivä). Ne ovat kovasti ihmisen perään, sillä onhan ihmiskädellä niille ihan eri merkitys pullosta ruokaa saaneena kuin pennulla, joka imee tuossa iässä vain luomumaitoa emästään. Pienimmäinen ottaa kiinni isompiaan ja suurin poika jyrää muut alleen. Varvaskaveri ja silmäpotilas pistävät hoitotoimenpiteissä vastaan minkä vain suinkaan pystyvät. Katti on leppoisa, iloinen ja mahdottoman nälkäinen. Minäkin alan nyt viikonlopun aikana ottamaan takaisin univelkaani, jota tässä on tullut tehtyä. Vielä se ei kahden viimeisimmän yön 6 tunnin unilla ole paikattu.

Jenni kysyi koska TuTu astutetaan. Vaikka sille viimein on keksitty mieleinen urosidea, taitaa se nyt kuitenkin olla sellainen juttu, että seuraavat pennut meille tulee vasta ensi kesänä tai syksyllä. Tämän vuoden huolissaanolokiintiö on nyt ylitetty huolella. Yön pimeinä tunteina monta vuorokautta samoilla silmillä valvoneena oli aika-ajoin hyvin vaikeaa kuvitella, että toisinaan tämä harrastus antaa voimia ja rentouttaakin. Nyt alkaa jo optimismi heittää pessimismin sivuun. Eiköhän tämä tästä. Kiitos Ystävät tuesta!

On meillä ollut muutakin elämää, ainakin pikkuisen

Tarmo kävi viime lauantaina viettiominaisuustestissä Oulussa. Minulle jäi testistä oikein positiivinen kuva. Jokainen koira poistui kentältä ”voittajana”, tuloksia ei laitettu paremmuusjärjestykseen eikä ketään hylätty. Jokainen koira testattiin ja ominaisuudet kuvattiin arvosteluun, ei muuta. Meidän koirapojalla oli oikein hienosti kuulat kohdillaan ja se toimi luottavaisesti ja avoimesti läpi koko testin. Sen saaman arvostelun voi lukea alla olevasta kuvasta. Videointi meni vähän plörinäksi kun en varmistanut kamerani toimivuutta. Tiina sai kuitenkin pikkupikkuvideon kännykällään, mutta se jääköön ihan vain omaksi muistoksi tapahtumasta.

Ella-emonen täytti eilen 10-vuotta. Se on alkanut ihan täysin Lystin Ystäväksi ja niiden lempileikki on köydenveto. Pakkohan tätä oli synttäripäivän kunniaksi vähän videolle ottaa. Siinä näkyy kaksi pentua. Ikäeroa niillä on ”vain” 9 vuotta ja 9 kuukautta.