Kesää kurkkaamassa

11 10 2013

Reissu kesäkeleissä kylpevään Englantiin on nyt takanapäin. Tarjan kanssa nähtiin ja koettiin paitsi Lontoo myös Cardigan Welsh Corgi Associationin erikoisnäyttely, perinteinen brittipubi, laaksoja ja kukkuloita ja muutama sata kilometriä erilaisia moottoriteitä.

Ensimmäinen matkapäivämme oli keskiviikko 25.9. Tästä päivästä 4 tuntia kului Helsinki-Vantaan lentokentällä, jossa oli paljon japanilaisia ja mahdottoman hyvä mutta kallis Fish & Chips -ateria. Joo, ei päästy tällä kertaa tuota pidemmäksi kun sorruttiin tähän herkkuun. Lennot meni hyvin ja oltiin jopa etuajassa Lontoon Gatwickin kentällä. Jo ja Martyn hakivat meidät kotiinsa ja ilta meni syödessä ja tuliasia laukuista etsiessä. Unta ei tarvinnut kauaa odotella. Veikkaan sen tulleen jo ennen kuin pää kosketti tyynyä.

Torstaina ohjelmassa oli shoppailua. Matala, Primark, Poundland, Card Factory, WHSmith, Superdrug… you name it. Niitä riitti ja tuliaishankinnat oli melkeinpä tehtynä. Illalla kokattiin Tarjan kanssa perhe Lovellille poronkäristystä ja pottumuusia puolukkahillolla terästettynä. Näytti uppoavan, vaikka pojille yritettiinkin uskotella, että joulu on nyt peruttu kun Petteri Punakuono ja sen pari serkkua on syöty.

 

Perjantaina oli SE päivä, jolloin herättiin aikaisin ja matkattiin Tarjan kanssa kaksistaan kauhiaa vauhtia kiitäneellä junalla Lontooseen Waterloon asemalle. Oltiin perillä jo ennen yhdeksää, joten nähtiin siinä kuinka Lontoo heräili. Kauppoja ja kuppiloita availtiin ja ihmismäärä kaduilla lisääntyi minuutti minuutilta. Käytiin kurkkaamassa mm. Covent Gardenin menoa, mutta oli vielä liian aikaista nähdä se parhaassa terässään. Sieltä patikoitiin kansallismuseolle ja otettiin kurssiksi Big Ben. Ei todellakaan oltu ainoita turisteja, joten valokuvaamista sieltä täältä ja tuolta ei katsottu mitenkään kummallisesti. Ison pentin ympärillä pyörittiin tovi ja käytiin toteamassa että Westminister Abbey on iso ja komea rakennus, muttei NIIN kiehtova, että maksaisimme 18 puntaa sisäänpääsystä. Tutustuminen jäi siis pintapuoliseksi.

 

Martyn oli hommannut meille liput Big Bus -turistibussikierrokselle. Onnistuttiin löytämään lipputoimisto ja oikea bussi ja sitten istuttiin, istuttiin ja istuttiin. Ajatus oli ajaa pienempää kierrosta 1,5 kertaa ja jäädä sitten pois Covent Gardenin kulmilla, jotta näkisimme sen täydessä elossaan. No pieleenhän se suunnitelma meni, muttei kaduta. Siinä vaiheessa kun sen toisen kierrospuolikkaan piti alkaa, bussi kaarsikin sille pidemmälle kurville. Kun viimein nousimme tai oikeastaan laskeuduimme pois bussista, olimme nähneet likimain kaikki Lontoon suurimmat nähtävyydet (rakennukset, patsaat, puistot) ja kiertäneet kaupunkia 4 tuntia kaksikerrosbussin yläkerrassa. Kuulostaa tylsemmältä kuin olikaan. Ilman tuota bussihommaa olisimme nähneet paljon vähemmän.

 

 

Ennen poislähtöä käytiin vielä Piccadilly Circuksen kupeessa olevassa The Crown -pubissa syömässä… ylläripylläri… fish and chipsit ja illan pimettyä ihailimme vielä mm. Chinatownin valoloistoa. Junalle osuttiin oikein näppärästi ja ”kotiinkin” saakka osattiin aivan oikealla junalla. Meitä ei ryöstetty, raiskattu eikä tapettu ja kartallakin pääosin pysyttiin. Takaisin on vain tuonne päästävä. Ehdottomasti!

 

Lauantaina oli vuorossa lenkkeily kanavalla ja valmistautuminen seuraavan päivän näyttelyyn. Halon velipoika Murphy kävi omistajineen näytillä. Jo pesi koiria ja me pakkasimme tavaroita. Iltapäivällä noin kolmen aikaan Martyn, Tarja ja minä plus koirat Mint, Pepper ja Comfrey aloitettiin matkamme kohti Coventryssä olevaa näyttelypaikkaa, jossa seitsemän aikaan alkaisi näyttelyillallinen. Kyllä – siellä se on ENNEN näyttelyä kun tuomari nyt kuitenkin jo valmiiksi tuntee kaikki tai ainakin pääosin kaikki. Ihan turhaa hurskastelua olisi pitää tuomari yksinään hotellihuoneessaan sen pelossa että hän vaihtaa sanan seuraavan päivän näytteilleasettajien kanssa ja tällä vaikutettaisi jotenkin arvosteluun. Niitä sanoja kun ovat jo keskenänsä useamman kymmenen vuoden ajan vaihtaneet. Yksi ilta ei siihen kilpasilla oloon vaikuttaisi eikä varmaan vaikuttanutkaan.

 

Illallisen jälkeen tuomari kuitenkin toivotti kaikille mukavaa illanjatkoa, hyvää yötä ja jätti meidät viettämään illan vapaamuotoista osiota. Ensin istuttiin ruokasalissa ja lopulta siirryttiin baarin puolelle. Juttu luisti ja nauru raikasi. Humorististen hetkien lisäksi siellä välissä juteltiin ihan asiaakin tai no… ainakin sivuttiin sitä.

Näyttely alkoi sunnuntaina vasta klo 10.30. Minusta tuo oli oikein hyvä ajatus ja antoi näyttelytoimikunnallekin mahdollisuuden valmistautua koitokseen aamusella ilman kiirettä ja hermojen kiristelyä. Me Tarjan kanssa auteltiin kehien pystyttämisessä ja yritettiin tällä keinoin olla vähän hyödyksikin. Näyttelytoimikunta päätti aamulla pitää näyttelyn hotellin juhlasalin sijasta ulkona, sillä kelistä oli luvattu kaunista. Täydellinen veto! Päivä oli kuin morsian. Tarjan kanssa vain tuumattiin, jotta moniko suomalainen hotelli antaisi kultajalkaiset pehmustetut tuolinsa juhlasalista koiranäyttelyväen käyttöön pihalle? Nii-iin…

 

Arvostelun kulkuun tai tuloksiin en kovin laajasti keskity. Ne löytyy kyllä CWCA:n sivuilta kokonaisuudessaan. Minä kuvasin ne luokat jotka suinkin koirien esittämiseltä pystyin. Suurin osa kuvausurakasta jäi Tarjan harteille kun minulla oli remmin päässä vuorollaan Kusti, Ellie, Mint, Pepper ja Tutti. Kusti kävi tiukkaa taistoa Comfreyn kanssa päivän suurimman luokan kakkossijasta, mutta hävisi hiuksenhienosti sen vanhemmalleen joten sijoitus oli kolmas. Olin kuitenkin tästä tosi tyytyväinen. Ihanassa kunnossa ollut Ellie voitti nuoremmat veteraanit. Mint ja Pepper esiintyivät nätisti, muttei sekään riitä jos ei muuten ole arvostelevan tuomarin mieleen. Tutti tuli luokassaan toiseksi, antoi ryökäle pikkusen liikaa tasoitusta luokkavoittajalle heittämällä aamulla turkkinsa roskasäkkiin. Eileen oli ilmoittanut Tuttin ja Kustin taas parikisaan ja viime vuoden tavoin me käytiin voittamassa se luokka.

 

Hetki, jota itse olin odottanut, oli kasvattajaluokka ja sen aika koitti kaikkein viimeisimpänä. Vastassa oli luokkavoittajista koostunut Brynlluan ryhmä. Meidän ryhmä koostui tasan niistä kolmesta isometsäläisestä joita siihen maahan on kelkottu. Valinnanvaraa ei ollut, oli mentävä niillä mitä oli annettu. Noh – Tarja, Martyn ja minä vedettiin niin hyvin se koirien esittämispuoli, että hups – voitto tulikin meille. Minusta oli mahdottoman siistiä saada kasaan ja esittää kasvattajaryhmä rodun kotimaassa. Ihan se olisi riittänyt meille, mutta että vielä voitto!

 

Toinen suuren suuri hetki oli se, kun Kustin alle vuoden ikäinen tytär Tamlin Charity (alakuvassa keskellä) noukittiin parhaaksi nartuksi. Siitä tuli myös näyttelyn paras pentu ja reserve best in show. Siellä minä katson kun CC-voittajaksi kruunataan koiraa, jonka takaa löytyy omistani Nola, Titus, Misiu, Jannu ja monet monet muut aina isometsäläisten esiemoa Eleanoraa myöten. Oi ja Voi! Tekstiviestiä lähti välittömästi Suomeen niin Railille kuin Ullallekin, joka omistaa Kustin isän.

Joseter Mr Blobby (kuvassa yllä vasemmalla) korjasi odotetusti koko potin. Sen velipoika, oma henkilökohtainen suosikkini Joseter Mr Parkinson, voitti myös luokkansa. Nuoresta pojasta saakka seuraamani nyt jo veteraaneissa esitetty Cwmteifi Rhodri ei tällä kertaa noussut luokkavoittajaksi eikä myöskään sen ihastuttava puolisisko Cadi Ladi Mewn Coch. Hauska nuori vesseli Brynlluan Bilbo Baggins oli nyt täyskalju ja naisseikkailuidensa jäljiltä aika kevyessä kunnossa, mutta se ei silti vähentänyt sen charmia lainkaan. Varsinainen koiramaailman clowni. Vanhemmissa veteraaneissa esitetty Joseter Ardbeg Malt oli edelleen kaunis ja tyypiltään niin klassinen kuin olla voi.  Tämä ”Arnie” voitti nartut vuonna 2006 CWCA:n 80-vuotisjuhlanäyttelyssä, eikä hohto ole vuosien aikana himmennyt lainkaan. Mainita pitää myös meidän Piikan tytär Betsy (Kilvroch Electra of Rubegud, kuvissa alla), joka on kyllä nyt kauneimmillaan. Äitiinsä tulee ja kehittyy hitaasti valmiiksi asti. Betsy voitti luokkansa ja tuli toisessa neljänneksi.

 

Näyttelyn kuvat löytyy toistaiseksi vain FB:sta. Kansiot ovat julkisia, joten pitäisi näkyä likimain kaikille jotka siellä FB:n syövereissä aikaansa kuluttaa. Lataan ne myös joskus kuvahakemistoihini, mutta koirien nimeäminen niihin on sen verran hidasta puuhaa, että sopivan ajan löytyminen on nyt vähän kortilla.

Näyttelypaikalla olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta minkäs teet kun kekkerit loppuu niin ne loppuu. Kotimatka näyttelyistä meni yhdessä hujauksessa, vaikka loppumatkasta olikin moottoriteillä melkoista ruuhkaa. Iltasella Jo kokkasi meille lammasta. Se oli parasta lammasta mitä koskaan olen syönyt.

 

Maanantain ohjelmassa oli koirien kuvausta ja maaseutu- ja pitäjäkierros, jonka mausteena oli ruokailu vanhassa pubissa. Maisemat oli hienoja ja oli kiva päästä oikomaan jalkoja luonnon helmaan. Illalla vielä täydennettiin parit shoppailut lähimarketeissa.

 

Viimeinen voimankoitos oli mahduttaa tuliaiset ja omat kamppeet takaisin matkalaukkuihin niin, ettei painorajat ylity. Onneksi takintaskuja ei punnita…

Tiistaina piti herätä aikaisin – liian aikaisin, mutta minkäs teet kun lentokone ei odota. Kentällä kierreltiin ja kaarreltiin ja portille suunnattiin heti kun se taululle ilmestyi tiedoksi. Kauaa ei ehditty istahtaa kun löydettiin jo itsemme koneesta. Kotimatka sujui sukkia kutoessa ja torkkuessa. Helsingissä tiedossa oli pikainen välilasku, mutta yllätys oli melkoinen kun jatkoimmekin samalla koneella ja miehistöllä Ouluun saakka. Meidän piti vain kyllä välissä käydä kävelykierros lentokentällä ja passintarkastuksessa.

Kotona odotti innokas, tuliaisiaan odottava Jenni. Aika hyvin minä sen tuliaislistan toiveet pystyin täyttämään, mutta mikäpä oli täyttäessä kun lista kuului: pyyhekumi, kyniä, tussit, yöpuku ja LPS-ötökkä.

Enkkuerkkarireissu oli tältä erää ohi. Ensi vuonna se on taas suurinpiirtein samaan aikaan. Toivottavasti tällä kertaa sinne suuntaa muitakin suomalaisia kuin minä ja Tarja, jolle tämä reissu taisi nyt luoda kipinän ensi vuotta ajatellen. Kokemuksena eli elämyksenä suosittelen kyllä jokaiselle kasvattajalle edes yhtä reissua CWCA:n erikoisnäyttelyyn. Rodun kotimaan tilanteen ymmärtäminen, koirien näkeminen ja sikäläisten kasvattajien kanssa keskusteleminen avartaa varmasti omaa näkökantaa erilaisiin rodussa ilmeneviin seikkoihin. Koirat eivät siellä ole koiria kummempia, mutta onhan se nyt mukavaa nähdä niitä omin silmin ja jos oikein tuuri käy, päästä niitä käymään läpi omin käsin.

Pikku mainospläjäys nyt tähän loppuun. Vuonna 2016 CWCA juhlii 90 vuotista taivaltaan. Kymmenen vuotta sitten meitä oli toistakymmentä ”junioria” Suomesta tätä näyttelyä katsomassa. Saadaanko ysikymppisille samanmoista sakkia kasaan? Tiedossa on varmasti isot juhlat ja vaikka sikäläisten kasvattajien keski-ikä lähentelee 65-70 vuotta, ei pidä rollaattorien antaa hämätä. Ne osaa bilettää siellä ja lujaa!

PS. Osa kuvista on pöllitty Tarjan albumeista. Kiitos Tarja seurasta ja seikkailusta. Ensi keväänä uusiksi ja toivottavasti tuolloin päästään tuomaan mukana jotain muutakin tuliaista kuin lastenvaatteita, särkylääkkeitä ja BB-voidetta… hei… mä taidankin ristiä SEN BB:ksi…


Toiminnot

Information

2 responses

11 10 2013
Sitä sun tätä | Handskes kennel

[…] Viikon reissu Englantiin on takana. Kävimme Big-Wood’s-Jossun kanssa cardiganien erikoisnäyttelyssä, vietimme päivän Lontoon nähtävyyksiä tutkaillen ja tutustuimme maasrutuun Jo’n ja Martyn’in opastuksella. Tarkempaa raporttia voi tutkailla Jossun blogista […]

11 10 2013
Handskes kennel

[…] Viikon reissu Englantiin on takana. Kävimme Big-Wood’s-Jossun kanssa cardiganien erikoisnäyttelyssä, vietimme päivän Lontoon nähtävyyksiä tutkaillen ja tutustuimme maaseutuun Jo’n ja Martyn’in opastuksella. Tarkempaa raporttia voi tutkailla Jossun blogista […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: