Kemissä osataan ja onnistutaan

12 06 2013

Kemiläiset ne osaa joka vuosi järjestää hyvän näyttelyn! Onko siellä jotenkin talkoohenki pikkusen enemmän elossa kuin muualla vai mistä se johtuu, että sinne mennessään kokee tulleensa mukavaan tapahtumaan? Kaikki toimihenkilöt on avuliaita ja ymmärtäväisiä ja joustavuuttakin löytyy enemmän kuin uskaltaisi kuvitellakaan. Tänäkään vuonna ei ollut mitään ongelmaa viihtyä siellä koko päivää ja mikäs siinä oli viihtyessä kun koiratkin keräsivät liki kaiken mitä kerättävissä oli.


Meidän auton tassukansa: Jola, Esko, TuTu, Marski, Kiisu, Kolli, Rita, Unto ja Rinja

Meidän Ducatoon pakattiin yhdeksän koiraa ja kolme ihmistä + varusteet säälle kuin säälle. Porukan jännittynein oli Jenni, jolle oli luvattu koiranesittämishommia mikäli koirilla menisi niin hyvin, että me ei Hannan kanssa selvittäisi paras uros tai paras narttu -kehistä keskenämme. No – ei selvitty, ei Jennikään riittänyt, vaan apureiksi valjastettiin lopulta myös Suukkosuun Pinja ja KatiW. Tämä tarkoitti sitä, että jokainen rekku meidän autossa sai SA:n. Saatiin aikaiseksi vähän numerolappuhässäkkää kehäsihteereiden iloksi, mutta onneksi kärsivällisyyttä riitti.

Porukasta ensimmäisenä kehään meni Kalju-K-Kolli. Miten komeasta koirasta saakin niin kamalan ilman karvoja. Olin NIIN vähällä jättää sen kotiin kokonaan, mutta koska tuomarina oli rotuspesialisti, päätettiin silti mennä. Karvaa tahi ei, arvostelu silti saataisiin ja saatiinkin.  Luokkavoitto ERI:llä ja SA:lla oli enemmän kuin odotettiin. Tuomari vain totesi iän kysyttyään, että pahin mahdollinen ikä tälle rodulle. Allekirjoitan täysin kommentin. Kollin kilpakumppanille näytettiin keltaista korttia (H).

 
Kuvat: Ari W

Marskin vuoro oli heti seuraavassa luokassa. Ensimmäinen ei ollut yhteistyöhaluinen arvostelunsa aikana. Tästä tuloksena EVA ja taidettiinpa sitä Kennelliittoon paperiakin tästä käyttäytymisestä täytellä. Seuraavalle kilpakumppanille EH. Kolmas kilpakumppani, Marskin Topi-isä oli poissa tassuhaavan vuoksi. Marski esiintyi hienosti ja tapansa mukaan niin kovin ystävällisesti. Punaista korttia näytettiin ja ykköspallille ohjattiin SA-korttia heilutellen. Hyvä näin. Tuleva valioituminen oli tassunverran lähempänä, voittaa pitäisi enää vain se Kalju-K-Kolli ja sen ei pitäisi olla vaikeaa. Loput uroksista olivat valioita.

 
Kuvat: Ari W

Koska valioluokan koiria ei ollut lainkaan, hässäköitiin heti perään veteraaniurokset eli Esko (kohta 11v) ja Unto (8,5v) . Kolmanneksi olin ilmoittanut Misiun, mutta jätin sen kotiin kun tukka on harva, kihara ja kesken vaihtumisen (lue: kamala tura). Tuomari tykkäsi kummastakin kovasti. Esko veti kuitenkin pidemmän korren hivenen urosmaisemmalla habituksellaan.


Kuva: Ari W

Paras Uros -kehässä oli neljä koiraa, kaikki meiltä. Neljänneksi esittäjäksi napattiin kehän laidalta Pinja Eskon narun jatkoksi ja hyvin ne vetikin voittamalla koko luokan. Unto sijoittui kakkoseksi, Marski kolmanneksi ja Jenni esitti Kollin nätisti neljänneksi ja pokkasi ylpeästi ojennetun varasertiruusukkeen. Marski sai sertinsä ja kruunautti täten itsensä sekä Suomen että Norjan muotovalioksi samalla kertaa.

Junnunartut oli valtava luokka muuhun osallistujamäärään nähden. Yhdeksästä ilmoitetusta oli paikalla kahdeksan. Mä väittäsin, etten vähään aikaan ole nähnyt niin tasaista ja hyvää junnunarttuluokkaa. Meiltä esillä oli Kiisu-Kirppu ja Upulisarjan Luna. Viisi sai ERI:n (mukana Kiisu ja Luna) ja kolmelle EH. Luokan voitti Eskon tyttären tytär Mirkun omistama ja kasvattama ”Uni”, joka tasan justiinsa ansaitsi luokkavoittonsa. Ihana ja niin kovin lupaava! Onnea Mirkku! Minun yllätykseksi Kiisunen tuli kakkoseksi. Lunan sijoitus oli neljäs. Unille ja Kiisulle SA’t.


Kuva: Ari W

Avoimen luokan aikana sain hetken poistua kehästä. Hanna sai ihan keskenänsä viedä Rinjan kun ihan suosiolla on luovutettu ajatus siitä, että sen esittäisi joku muu. Rinjalle luokkavoitto, ERI ja SA. Kanssakilpailijalleen tuli EH.


Kuva: Ari W

TuTu oli valioluokassa yksin ja esiintyi niin hienosti. Tuomari tykkäs kovasti, oikein kovasti. Luokkavoitto, ERI ja SA.

Veteraaneissa meiltä oli mukana liki 13-vuotias Jola ja melkein 11-vuotias Rita. Lisäksi luokassa oli aiemmin mainitun Unin emä Panda. Rinjalle luokkavoitto SA’lla, kakkoseksi Jola SA’lla ja kolmanneksi Panda, joka sai ERIn muttei SA’ta.

No nythän ne kädet sitten vasta loppuivatkin. Jenni sai ennakkolupausten mukaan Kiisun, Hannalla oli Rinja, mulla luonnollisesti TuTu. Jola annettiin Lunan emännälle Katille ja Pinja otti Ritan. Sitten kierrettiin. Jenni sai hienosti Kiisun mukaansa, vaikka olikin koko porukan keulilla ja Kiisu meinasi katsella minun perään aluksi. Sijoitukset menivät järjestyksessä TuTu, Mirkun Uni, Kiisu ja Rinja. Mummelit jätettiin ilman sijoituksia. Serti meni Unille ansaitusti ja ihan pikkuiseksi yllätyksekseni varaserti Kiisulle.


Kuva: Ari W

ROP-veteraaneissa Esko vei voiton siskostaan Ritasta ja ROP-kehässä TuTu Eskosta. Kasvattajaluokkaan valkattiin veteraanipojat Esko ja Unto ja puolisisarukset Marski ja TuTu. Saatiin kiitosta: ”Very nice group of flashy, very good type dogs. Very well constructed. Very good movers. Very good temperaments.”


VSP-vet ja ROP-vet, sisko ja sen veli, Rita ja Esko

Sitten alkoikin tapahtua… kehänauhan yli astuessani multa kysyttiin, että onko remmissä oleva koira ROP. Vastasin myöntävästi ja sain kuulla, että nyt lähdettäisiin sitten doping-testiin. Sen verran sain (ja täytyikin) poiketa reitiltä, että hain teltalta TuTun paperit. Näytteenottaja seurasi vieressä etten vain vaihda koiraa. Reitti suuntasi ensin toimistorakennuksen sivuhuoneeseen jossa täytettiin paperit ja minä sain valita lukitusta laatikosta valmiiksi pussitetun näytteenottosetin, joka sisälsi kaikenlaista tilpehööriä mitä prosessissa tarvittaisiin. Sieltä suunnattiin varsinaiseen näytteenottoon, joka kävi todella nopeasti ja helposti. Olin oikeassa arveluissani, että TuTua voisi jo vähän pissattaa. Näytekupin kanssa mentiin takaisin sisälle, jossa dopingtestin ottaja jakoi näytteen pipetillä A- ja B-näytteeksi. Minun piti seurata kuinka näytepurkit sinetöidään ja tarkistaa että niissä on sama numerotarra. Näytteenottolappu täytettiin loppuun ja allekirjoitin sen. Neljä viikkoa kuulemma menee näytteen käsittelyssä.

Olin koko näytteenoton ajan tosi innoissani. Näitä TOSIAAN tehdään ihan aikuisten oikeasti! Hienoa!

Teltalle palattuani istahdettiin Jennin kanssa syömään jäätelöt ja hieman tulospalveluakin piti hoidella. Puolen päivän jälkeen vuorossa oli aika luvatulle esittämisavulle pumikehällä. Aika koskettavaa oli päästä 15-vuotiaan legendaarisen Martta-mummon remmin päähän. Kiitos! Pumien jälkeen minut pyydettiin avuksi esittämään junnuikäistä pulipoikaa. Rastat sillä oli vielä vaiheessa, joten sen ilmiasu oli sellainen hauska musta suttura. Se sai sertin ja oli PU2 ja vein sen myös kasvattajaluokassa.

Sitten taas odoteltiin ja syötiin vähän lisää jäätelöä. Leireily oli ihan hauskaa kun ilma oli kaunis ja seura mukavaa. Pinja oli lupautunut meille kasvattajaluokkaan neljänneksi esittäjäksi, joten oltiin niin valmiita kun ryhmäkehät viimein alkoivat. TuTu ei sijoittunut ryhmässä, mutta joutui kyllä johonkin ”kumman corgin sijoitan jos sijoitan” -vertailuun. Kumpikaan corgeiste ei kuitenkaan sijoittunut. Mitään muita koiria ryhmätuomari ei esiarvostelussa edes liikuttanut. Esko pääsi veteraaneissa 8 parhaan joukkoon, mikä oli mielestäni todella hyvin kun veteraaneja oli aika paljon. Ryhmäthän tuona päivänä olivat FCI1 ja 9 ja molemmissa riittää rotuja.


Tejakes Dewey ja TuTu ryhmäkehässä

Kasvattajaluokkamme esiintyi hienosti ja Jennikin toimi kuin konkari ikään (okei, onhan se esittänyt meille luokkaa pari kertaa rotukehässä 4- ja 6-vuotiaana). Päästiin monesta ryhmästä neljän parhaan joukkoon ja lopulta oltiin vertailussa vain nahkacollieita vastaan. Siinä vaiheessa Esko kertoi kaikelle kansalle, että hän luovuttaa tämän kisan, heitti selälleen, heilutti häntää ja ”hymyili” niin että tuomarikin repesi nauramaan. Selevä – meille kakkosruusuke ja nahkoille voitto. Onnea onnea sinne Tyrnävän suuntaan!


Kasvattajaluokkamme Esko, Marski, Unto ja TuTu

Kaikessa rauhassa kerättiin leiri kasaan ja päätettiin pysähtyä vasta Merihelmeen syömään ja kuvaamaan koiria. Näin tehtiinkin ja vietimme Merihelmen pitkospuilla ja rantakallioilla yhden tunteroisen koirien kanssa. Mitä sitä enää kiirettä pitämään kun muutenkin oli jo koko päivä tähän urakkaan haaskattu. Eipä silti – päivä oli kyllä mitä mukavin. Jenni jaksoi hienosti ja oli isona apuna. Hannan kanssa oli hauskaa reissata (kuten aina) ja juttu lensi välillä melko korkeallakin.

Jennillehän tämä oli suuri päivä. Hän esitti ensimmäistä kertaa koiria virallisessa näyttelyssä rotukehässä (niitä kahta pikkutyttönä perässä käveltyä kasvattajaluokkakierrosta ei lasketa). Ensi kertaa kehässä olivat myös Kolli ja Kiisu ja molemmille Jenni pokkasi varasertit. Ei varmaan tarvitse arvata kenen huoneesta nuo ruusukkeet tätä kirjoittaessa löytyvät.

Seuraava näyttelyreissu suuntautuu Jällivaaraan Ruotsin puolelle. Sitten rauhoitutaankin odottelemaan pentujen syntymää ja minun 5-viikkoinen kesäloma alkaa. Tuleva äitikoira on selvästi kasvaneesta mahasta huolimatta oikein reippaana ja omana aktiivisena itsenään. Se varmaan noutaisi lelua kesken synnytyksenkin, mutta en tule kyllä tätä testaamaan.


Toiminnot

Information

One response

14 06 2013
Pirjo

Onnea superpäivästä ja Jennille spesiaalisti! Mä olen käynyt kerran Kemissä, jossain ryhmiksessä, ja ihan samaa mieltä. Tosi ystävällistä ja kivaa porukkaa! Ja nyt sit jännätään dopingtestin tuloksia… Aika siistiä seurata koko prosessia :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: