Kohta lomaillaan!

19 06 2013

Who said short legs stop you achieving your dreams?

Eipä ole ainakaan Kolli tietoinen mokomasta. Sen Mölli-olemus on vain suurta feikkiä. Tassuissa sillä on piilovieterit, joilla se ponkaisee paikaltaan korkeuksiin niin maalla, vedessä kuin kinoksissakin. Petra sai taas hienosti pysäytettyä yhden loikan taannoisella hiekkakuoppalenkillämme. Kuinka tuon Kollin saa tajuamaan, että on kustannustehokkaampaa ja toivottavampaa sännätä lelun perään eikä ensin 90 asteen kulmassa ylöspäin ja siitä sitten ilmalennon jälkeen toteamaan että lelu vietiin jo?

Mitäpä sitä muuta? No lomia odotellaan. Reilu viikko vielä niin loma alkaa virallisesti. Kesäflunssa kaatoi nyt pariksi päiväksi petiin ja raakkuvaa ääntä pitää säästää niin paljon kuin mahdollista, ellei jopa parantaa se kokonaan (toivossa on hyvä elää). Juhannuksena ollaan kotosalla ja saadaan Pirjo, Pop ja Tio vieraiksi Kuopiosta. Juhannuksen jälkeen on pari päivää ylityövapaita ja Jennin ponileirille vienti. Kolmen työpäivän jälkeen SE (loma) sitten alkaa oikeasti ja kestää viisi viikkoa. Tulee tarpeeseen työtä täynnällään olleen kevään jälkeen.

Loman aikana tulee tapahtumaan paljon, joista pienimpänä asiana ei ole tuon Vitsin pentujen syntymä. Se on ISO. Niin iso, että se voisi painonlisäyksensä perusteella synnyttää jo huomenna 7-8 pentua. Aika ei kuitenkaan ole vielä käsillä, joten maha vielä kasvaa ja painoa tulee lisää. Huh huh. Onneksi se on itse ihan hyvällä fiiliksellä, hyväkuntoinen ja leikkisä oma itsensä.

<asiasta_toiseen> Pennuista tulikin mieleen, että törmäsin FB:ssa erinomaiseen ja hienosti kuvitettuun blogikirjoitukseen cardigan-pentujen etuosista. Kannattaa lukaista: http://yasashiikuma.com/blog-news/ . Aikaisemmin vastaavanlainen kirjoitus on julkaistu hieman eri näkökulmasta: http://xtaceecwc.blogspot.fi/2010/10/incredible-egg.html . Sekin kannattaa lukaista. </asiasta_toiseen>

Heinäkuun lopulla vietetään Isometsäpäiviä täällä ”Jossulassa” ja sen tietämissä. Tuo päivämäärä on 27.7. ja silloin meille ovat tervetulleita kaikki kasvattini perheineen – nekin perheet, joilla on joskus isometsäläinen ollut. Tervetulleita ovat myös kasvattieni jälkeläiset. Olisi mukava nähdä! Päivien tarkemman ohjelman julkaisen kun pari muuttujaa varmistuu, mutta toiveissa on mejä-hommia eli jäljestämistä kaiken muun yhdessäolon ja koirankuvauksen lisäksi. Viestitelkääpä tulostanne puhelimeen tahi sähköpostiin niin tiedetään sitten lähettää lähempänä tarkempia ohjeistuksia ja aikatauluja.

Näyttelyhommat me jätetään nyt loppukesän aikana oikeastaan kokonaan. Esko on ilmoitettu kasvattajaluokan täytteeksi Ouluun. Siinäpä se. Kasvatit ja sijoituskoirat onneksi ovat aktiivisempia kuin minä. Kiitos jo etukäteen teille! Me täällä kasvatellaan heinä- ja elokuu turkkeja erikoisnäyttelyä silmälläpitäen. Sinne sitten suunnataankin isommalla sakilla. Pitääkin muuten muistaa varmistaa se majapaikan varaus vielä…

Niin ja onhan tässä mitä odotella – muutakin kuin ne pennut. Me lähdetään Handskes-Tarjan kanssa syyskuussa Lontoon kupeeseen. Aiotaan leikkiä ihan turistia ja tehdä sieltä mutka CWCA:n erikoisnäyttelyyn minnekäs muualle kuin Coventryyn. Lennot oli edulliset… seli seli…





Kemissä osataan ja onnistutaan

12 06 2013

Kemiläiset ne osaa joka vuosi järjestää hyvän näyttelyn! Onko siellä jotenkin talkoohenki pikkusen enemmän elossa kuin muualla vai mistä se johtuu, että sinne mennessään kokee tulleensa mukavaan tapahtumaan? Kaikki toimihenkilöt on avuliaita ja ymmärtäväisiä ja joustavuuttakin löytyy enemmän kuin uskaltaisi kuvitellakaan. Tänäkään vuonna ei ollut mitään ongelmaa viihtyä siellä koko päivää ja mikäs siinä oli viihtyessä kun koiratkin keräsivät liki kaiken mitä kerättävissä oli.


Meidän auton tassukansa: Jola, Esko, TuTu, Marski, Kiisu, Kolli, Rita, Unto ja Rinja

Meidän Ducatoon pakattiin yhdeksän koiraa ja kolme ihmistä + varusteet säälle kuin säälle. Porukan jännittynein oli Jenni, jolle oli luvattu koiranesittämishommia mikäli koirilla menisi niin hyvin, että me ei Hannan kanssa selvittäisi paras uros tai paras narttu -kehistä keskenämme. No – ei selvitty, ei Jennikään riittänyt, vaan apureiksi valjastettiin lopulta myös Suukkosuun Pinja ja KatiW. Tämä tarkoitti sitä, että jokainen rekku meidän autossa sai SA:n. Saatiin aikaiseksi vähän numerolappuhässäkkää kehäsihteereiden iloksi, mutta onneksi kärsivällisyyttä riitti.

Porukasta ensimmäisenä kehään meni Kalju-K-Kolli. Miten komeasta koirasta saakin niin kamalan ilman karvoja. Olin NIIN vähällä jättää sen kotiin kokonaan, mutta koska tuomarina oli rotuspesialisti, päätettiin silti mennä. Karvaa tahi ei, arvostelu silti saataisiin ja saatiinkin.  Luokkavoitto ERI:llä ja SA:lla oli enemmän kuin odotettiin. Tuomari vain totesi iän kysyttyään, että pahin mahdollinen ikä tälle rodulle. Allekirjoitan täysin kommentin. Kollin kilpakumppanille näytettiin keltaista korttia (H).

 
Kuvat: Ari W

Marskin vuoro oli heti seuraavassa luokassa. Ensimmäinen ei ollut yhteistyöhaluinen arvostelunsa aikana. Tästä tuloksena EVA ja taidettiinpa sitä Kennelliittoon paperiakin tästä käyttäytymisestä täytellä. Seuraavalle kilpakumppanille EH. Kolmas kilpakumppani, Marskin Topi-isä oli poissa tassuhaavan vuoksi. Marski esiintyi hienosti ja tapansa mukaan niin kovin ystävällisesti. Punaista korttia näytettiin ja ykköspallille ohjattiin SA-korttia heilutellen. Hyvä näin. Tuleva valioituminen oli tassunverran lähempänä, voittaa pitäisi enää vain se Kalju-K-Kolli ja sen ei pitäisi olla vaikeaa. Loput uroksista olivat valioita.

 
Kuvat: Ari W

Koska valioluokan koiria ei ollut lainkaan, hässäköitiin heti perään veteraaniurokset eli Esko (kohta 11v) ja Unto (8,5v) . Kolmanneksi olin ilmoittanut Misiun, mutta jätin sen kotiin kun tukka on harva, kihara ja kesken vaihtumisen (lue: kamala tura). Tuomari tykkäsi kummastakin kovasti. Esko veti kuitenkin pidemmän korren hivenen urosmaisemmalla habituksellaan.


Kuva: Ari W

Paras Uros -kehässä oli neljä koiraa, kaikki meiltä. Neljänneksi esittäjäksi napattiin kehän laidalta Pinja Eskon narun jatkoksi ja hyvin ne vetikin voittamalla koko luokan. Unto sijoittui kakkoseksi, Marski kolmanneksi ja Jenni esitti Kollin nätisti neljänneksi ja pokkasi ylpeästi ojennetun varasertiruusukkeen. Marski sai sertinsä ja kruunautti täten itsensä sekä Suomen että Norjan muotovalioksi samalla kertaa.

Junnunartut oli valtava luokka muuhun osallistujamäärään nähden. Yhdeksästä ilmoitetusta oli paikalla kahdeksan. Mä väittäsin, etten vähään aikaan ole nähnyt niin tasaista ja hyvää junnunarttuluokkaa. Meiltä esillä oli Kiisu-Kirppu ja Upulisarjan Luna. Viisi sai ERI:n (mukana Kiisu ja Luna) ja kolmelle EH. Luokan voitti Eskon tyttären tytär Mirkun omistama ja kasvattama ”Uni”, joka tasan justiinsa ansaitsi luokkavoittonsa. Ihana ja niin kovin lupaava! Onnea Mirkku! Minun yllätykseksi Kiisunen tuli kakkoseksi. Lunan sijoitus oli neljäs. Unille ja Kiisulle SA’t.


Kuva: Ari W

Avoimen luokan aikana sain hetken poistua kehästä. Hanna sai ihan keskenänsä viedä Rinjan kun ihan suosiolla on luovutettu ajatus siitä, että sen esittäisi joku muu. Rinjalle luokkavoitto, ERI ja SA. Kanssakilpailijalleen tuli EH.


Kuva: Ari W

TuTu oli valioluokassa yksin ja esiintyi niin hienosti. Tuomari tykkäs kovasti, oikein kovasti. Luokkavoitto, ERI ja SA.

Veteraaneissa meiltä oli mukana liki 13-vuotias Jola ja melkein 11-vuotias Rita. Lisäksi luokassa oli aiemmin mainitun Unin emä Panda. Rinjalle luokkavoitto SA’lla, kakkoseksi Jola SA’lla ja kolmanneksi Panda, joka sai ERIn muttei SA’ta.

No nythän ne kädet sitten vasta loppuivatkin. Jenni sai ennakkolupausten mukaan Kiisun, Hannalla oli Rinja, mulla luonnollisesti TuTu. Jola annettiin Lunan emännälle Katille ja Pinja otti Ritan. Sitten kierrettiin. Jenni sai hienosti Kiisun mukaansa, vaikka olikin koko porukan keulilla ja Kiisu meinasi katsella minun perään aluksi. Sijoitukset menivät järjestyksessä TuTu, Mirkun Uni, Kiisu ja Rinja. Mummelit jätettiin ilman sijoituksia. Serti meni Unille ansaitusti ja ihan pikkuiseksi yllätyksekseni varaserti Kiisulle.


Kuva: Ari W

ROP-veteraaneissa Esko vei voiton siskostaan Ritasta ja ROP-kehässä TuTu Eskosta. Kasvattajaluokkaan valkattiin veteraanipojat Esko ja Unto ja puolisisarukset Marski ja TuTu. Saatiin kiitosta: ”Very nice group of flashy, very good type dogs. Very well constructed. Very good movers. Very good temperaments.”


VSP-vet ja ROP-vet, sisko ja sen veli, Rita ja Esko

Sitten alkoikin tapahtua… kehänauhan yli astuessani multa kysyttiin, että onko remmissä oleva koira ROP. Vastasin myöntävästi ja sain kuulla, että nyt lähdettäisiin sitten doping-testiin. Sen verran sain (ja täytyikin) poiketa reitiltä, että hain teltalta TuTun paperit. Näytteenottaja seurasi vieressä etten vain vaihda koiraa. Reitti suuntasi ensin toimistorakennuksen sivuhuoneeseen jossa täytettiin paperit ja minä sain valita lukitusta laatikosta valmiiksi pussitetun näytteenottosetin, joka sisälsi kaikenlaista tilpehööriä mitä prosessissa tarvittaisiin. Sieltä suunnattiin varsinaiseen näytteenottoon, joka kävi todella nopeasti ja helposti. Olin oikeassa arveluissani, että TuTua voisi jo vähän pissattaa. Näytekupin kanssa mentiin takaisin sisälle, jossa dopingtestin ottaja jakoi näytteen pipetillä A- ja B-näytteeksi. Minun piti seurata kuinka näytepurkit sinetöidään ja tarkistaa että niissä on sama numerotarra. Näytteenottolappu täytettiin loppuun ja allekirjoitin sen. Neljä viikkoa kuulemma menee näytteen käsittelyssä.

Olin koko näytteenoton ajan tosi innoissani. Näitä TOSIAAN tehdään ihan aikuisten oikeasti! Hienoa!

Teltalle palattuani istahdettiin Jennin kanssa syömään jäätelöt ja hieman tulospalveluakin piti hoidella. Puolen päivän jälkeen vuorossa oli aika luvatulle esittämisavulle pumikehällä. Aika koskettavaa oli päästä 15-vuotiaan legendaarisen Martta-mummon remmin päähän. Kiitos! Pumien jälkeen minut pyydettiin avuksi esittämään junnuikäistä pulipoikaa. Rastat sillä oli vielä vaiheessa, joten sen ilmiasu oli sellainen hauska musta suttura. Se sai sertin ja oli PU2 ja vein sen myös kasvattajaluokassa.

Sitten taas odoteltiin ja syötiin vähän lisää jäätelöä. Leireily oli ihan hauskaa kun ilma oli kaunis ja seura mukavaa. Pinja oli lupautunut meille kasvattajaluokkaan neljänneksi esittäjäksi, joten oltiin niin valmiita kun ryhmäkehät viimein alkoivat. TuTu ei sijoittunut ryhmässä, mutta joutui kyllä johonkin ”kumman corgin sijoitan jos sijoitan” -vertailuun. Kumpikaan corgeiste ei kuitenkaan sijoittunut. Mitään muita koiria ryhmätuomari ei esiarvostelussa edes liikuttanut. Esko pääsi veteraaneissa 8 parhaan joukkoon, mikä oli mielestäni todella hyvin kun veteraaneja oli aika paljon. Ryhmäthän tuona päivänä olivat FCI1 ja 9 ja molemmissa riittää rotuja.


Tejakes Dewey ja TuTu ryhmäkehässä

Kasvattajaluokkamme esiintyi hienosti ja Jennikin toimi kuin konkari ikään (okei, onhan se esittänyt meille luokkaa pari kertaa rotukehässä 4- ja 6-vuotiaana). Päästiin monesta ryhmästä neljän parhaan joukkoon ja lopulta oltiin vertailussa vain nahkacollieita vastaan. Siinä vaiheessa Esko kertoi kaikelle kansalle, että hän luovuttaa tämän kisan, heitti selälleen, heilutti häntää ja ”hymyili” niin että tuomarikin repesi nauramaan. Selevä – meille kakkosruusuke ja nahkoille voitto. Onnea onnea sinne Tyrnävän suuntaan!


Kasvattajaluokkamme Esko, Marski, Unto ja TuTu

Kaikessa rauhassa kerättiin leiri kasaan ja päätettiin pysähtyä vasta Merihelmeen syömään ja kuvaamaan koiria. Näin tehtiinkin ja vietimme Merihelmen pitkospuilla ja rantakallioilla yhden tunteroisen koirien kanssa. Mitä sitä enää kiirettä pitämään kun muutenkin oli jo koko päivä tähän urakkaan haaskattu. Eipä silti – päivä oli kyllä mitä mukavin. Jenni jaksoi hienosti ja oli isona apuna. Hannan kanssa oli hauskaa reissata (kuten aina) ja juttu lensi välillä melko korkeallakin.

Jennillehän tämä oli suuri päivä. Hän esitti ensimmäistä kertaa koiria virallisessa näyttelyssä rotukehässä (niitä kahta pikkutyttönä perässä käveltyä kasvattajaluokkakierrosta ei lasketa). Ensi kertaa kehässä olivat myös Kolli ja Kiisu ja molemmille Jenni pokkasi varasertit. Ei varmaan tarvitse arvata kenen huoneesta nuo ruusukkeet tätä kirjoittaessa löytyvät.

Seuraava näyttelyreissu suuntautuu Jällivaaraan Ruotsin puolelle. Sitten rauhoitutaankin odottelemaan pentujen syntymää ja minun 5-viikkoinen kesäloma alkaa. Tuleva äitikoira on selvästi kasvaneesta mahasta huolimatta oikein reippaana ja omana aktiivisena itsenään. Se varmaan noutaisi lelua kesken synnytyksenkin, mutta en tule kyllä tätä testaamaan.





Hieman erilainen perhe koossa

12 06 2013

Ella-emonen tapasi puolet pentueestaan ja pentujen biologisen Peikko-isä. Kuusi kuukautta on mennyt hujauksessa ja pennut ovat jo komeita ja kauniita saksanpaimenkoiran aihioita. Ella ilmiselvästi muisti pentunsa ja tarkasti pissatustilanteen välittömästi. Ehkä ne jo sen osaa tehdä itsekin Ella hyvä!

Kuvassa järjestyksessä vasemmalta oikealle: Ella, Mora, Usko, Laina ja Peikko.





Hoppusta pidellyt

5 06 2013

Tapahtumarikas, mutta samalla niin tapahtumaköyhäkin toukokuu on takana. Kiirettä on pidellyt, mutta pääasiassa kiireet ovat olleet ihan vain tylsästi työkiireitä. Jäljelle jäänyt vähäinen vapaa-aika on käytetty isompiin ja pienempiin irtiottoihin arjesta. Pieniä irtiottoja ovat olleet (kiitos yhtäkkiä ilmaantuneen kesän) merenrannassa vietetyt tunnit ja isompia reissut Kuopion näyttelyyn, Kennelliiton valtuuston kokoukseen ja nyt uusimpana 3 vuorokauden minilomareissu Kankaanpäähän ja Pertteliin.

Uimasilla on tosiaan käyty harva se ilta mitä erilaisimmilla koirakokoonpanoilla. Jenni heitti oman talviturkkinsa mereen jo aikaa sitten. Koirat vielä tuotakin aikaisemmin. Meillä vannotaan lihaskuntomielessä tuon vesielementin nimiin ja mikäs tässä on vannoa kun meri on tuossa vieressä. Treenannut en ole oikeastaan mitään muuta kuin agilityä meillä kuukauden hoidossa olleen Woodyn kanssa. Sitten alkoikin helteet ja ne käy hyvästä seliselistä laiskuuteen…

Kuopion näyttelyreissu tehtiin osittain luksusmeiningillä kun kuopiolaistuttiin Hannan kanssa jo perjantai-iltana Pirjon luo koirinemme. Lauantaina sitten vietettiin aurinkoista näyttelypäivää ja taputettiin niin maan paljon kun Päivin Helka (kuvassa yllä) otti kolmannen ROP-ruusukkeensa tälle vuodelle. Marskin vimonen serti jäi vielä odottamaan tulevaa, mutta FCI:ssä sen vara-cacib tullaan muuttamaan oikeaksi – voittaja kun oli jo inttivalio ja nappasi täältä nyt kymmenennen kansallisen valionarvonsa kotiintuomisinaan Venäjälle. Pitkän reissunsa päätteeksi heille serti suotakoon. Kuopion kohokohtia oli myös kasata jälleen uudella kokoonpanolla kasvattajaryhmä (Esko, Hiski, Helka ja Marski) ja nähdä Pikku-PätPät (kuva alla), josta on kehittymässä kovasti nätti nuori neito.

Kennelliiton valtuuston kokouksessa poikettiin Jorman kanssa päiväseltään. Valtuuston puheenjohtaja Eeva Anttinen korosti jo avauspuheenvuorossaan Kennelliiton tulevaa 125-juhlavuoden teemaa ”Hyvää elämää koiran kanssa”. Sitäpä sitä tämän harrastuksen tulisikin olla. Varsinaiset päätökset menivät yllättävän jouhevasti. Lippulappuäänestykseen meni vain ehdotus sellaisten rotujärjestöjen rotujärjestöstatuksista, jotka eivät ole täyttäneet rotujärjestön vaatimuksia tiettyjen lukujen valossa. Hallituksen ehdotus ei saanut riittävää määräenemmistöä, joten nämä rotujärjestöt säilyttivät statuksensa. Päätimme myös jäsenmaksujen korottamisesta, agilitysäännöistä ja tietenkin erinäisistä talousasioista. Kennelliiton uudelle talouspäällikölle erityispontsit siitä, että tilinpäätöstietojen esittelyssä hän paneutui juuri niihin asoihin, mitä väki oikeasti halusi tietääkin. Hän oli selkeä ja puhui ymmärrettävästi auki asioita lukujen takana ja tämän hän teki ytimekkäästi ilman turhia jaaritteluja. Ehkä paras talouden esittely koko valtuustourallani! Kennelliiton valtuuston kokouksesta voi lukea lisää Kennelliiton uutisista.

Jennin saatua todistuksensa (numerot olivat muuten keskiverrosti nousseet aikaisemmasta), hyppäsimme viime lauantaina autoon ja suuntasimme Kankaanpäähän moikkaamaan Tarjaa, Veliä ja laumaa Handskes-koiria. Autoon pakkasimme myös Kiisun, Kollin, Marskin ja TuTun, jotka lähtivät treenaamaan reissaamista. 1353,60 km käsittänyt reissu oli LLLLLLOISTAVA miniloma, jonka aikana kaikki työasiat nollautuivat täysin ainakin toistaiseksi. Kuvasimme Tarjan pentuja ja aikuisia koiria, kävimme katsomassa teeriä soitimella, uittamassa Jenniä ja koiria ja vain istumassa iltaa ja syömässä Velin grillaamia herkkuja.

Sunnuntaina teimme vielä Kankaanpään suunnalta lisämutkan Pertteliin Salon kupeeseen ja katsastimme meidän Marskin ensimmäiset pennut Newcard’s Jaanan luona. Tui Tui mitä ihanuuksia olivat ne pienet, joista yhden pojan kuva alla.

Meillä odotellaan pentuja. Vitsi on kyllä nyt ihan varmasti tiineenä ja laskettu aika on heinäkuun ekalla viikolla juuri kesälomani alkaessa. Isäkoirana on alatienerginen Woody, jota ei ikinä huolet paina tahi puserra. Toivon yhdistelmältä (kuvat alla) vanhempiensa tavoin tiiviitä, toiminnanhaluisia ja leikkisiä perusrekkuja, jotka ovat tunnistettavissa rotunsa keskivertoedustajiksi. Astutus sujui Woodymaiseen tapaan varsin tehokkaasti ja Vitsin tiineys on mennyt hyvin. Toivottavasti synnytyskin jatkaa samalla luonnonmukaisella linjalla.

woowitsi

Ensi viikonloppuna tiedossa on Kemin näyttely. Pakataan pakuun toistakymmentä koiraa ja koitetaan selvitä urakasta. Tulee varmasti hilpeää ainakin sivustaseuraajille kun säädämme kamojen, koirien ja kehänkiertojen kanssa ihan huolella. Ikiomista Kolli ja Kiisu ovat kaljuja, mutta onneksi Esko, TuTu ja Marski ovat säilyttäneet jossain määrin haivenensa helteistä ja uimasilla oloista huolimatta. Ei ihan ole rukkaset naulassa jo lähtötilanteessa…

Koskettanut suru-uutinenkin piti käsitellä tässä tovi takaperin. Kuningas-Konna, ihmemylly, on poissa. Uutinen kosketti minua niin kovasti, että en oikein mitenkään pysty ymmärtämään sen surun ja järkytyksen määrää mitä Marika on Konnan omana ihmisenä joutunut kokemaan. Siinä kauniita muistoja läpi käydessäni kasasin pienen videon Konnan ja minun yhteisistä hetkistä. Olen niin kiitollinen Konnalle ja Marikalle, että sain olla yksi osa ihmemyllyn pyörintää. Kiitos!

Monta varmasti kirjoittamisen arvoista asiaa jää toukokuulta kirjaamatta, mutta oli kai tämäkin päivitys tyhjää parempi. Ehkä tässä kesän aikana saa taas aktivoitua itsensä työkiireiden ja arjen laiskuuden pyörteistä ihan treenaamaankin. Kuka ilmoittautuu tsemppariksi?