Nöyrä kiitos!

28 04 2013

Olinpa uhonnut nukkuvani aamusella pitkään ja niin teinkin. Säätäessä koirien aamu-ulkoiluita yöpaidassa tuolla pihaaalla, pihaan ajoi auto ja siitä purkautui tuttuja kasvoja. Pia, Sonja ja Julia touhisivat salamyhkäisenä jotai tuolla Ducaton takana. Arvasin, että ihan ”piipahdettiinpas vahingossa” asiasta ei ollut kyse kun oli tuo veteraanipäiväkin. Näin kamerankin. Anelin luvan saada käydä laittamassa vähän lämpimämpää kampetta niskaan ja palasin vähän vähemmän ”just heränneenä” pihalle.

Pia piti puheen, Julia paljasti patsaan ja Sonja kuvasi kun minä yritin pitää liikutukseltani pokkaa. Sitten ne lauloikin. Pokka ei enää pitänyt. Silmät kostuivat.

Pyyheliinan alta löytyi Nola, ilmiselvä Nola. Ensimmäiseni. Se mistä minulla kaikki oma tämän rodun harrastus alkoi. Pia muisteli puheessaan sitä, kuinka Pattijoen Autogrillin (sitä ei enää ole, ei kannata edes etsiskellä) pellolla korkean heinän seassa tehtiin luoksetuloja ja Nolan piti pomppia korkealle juostessaan, että näki minut. Tuolloin eleltiin vuotta 1990-1991 tai jotain sinnepäin. Nyt on Pialla Nolan pennun pennun pentu Jola ja pennun-pennun-pennun-pennun-pentu Kätyri. On sillä puolisona mun velikin, mutta se osa tarinasta ei liity koiriin millään tavoin, vaikka toki nykyään vähän liittyykin.

Minä muistelin vähemmän ylpeänä tuon ajan koirasilmääni, joka sanoi Pian Lilli-koiran olevan mahdottoman kaunis karjalankarhukoira, jonka pitäisi mennä viimein jo näyttelyynkin. No – ei ollut karhukoira ei, oli monirotuinen, mutta annettakoon minulle anteeksi kun kaunis se oli ja kovasti hyvätapainenkin. Siitä en vieläkään tingi.

Kortissa näyttäisi olevan Pihlajakoskien edesmennyt Jokke – Ison Metsän Pieni Karhu, joka tepsutteli pitkän elämän rakkaana lemmikkinä. Koira jonka nimen eteen ei koskaan tullut (eikä ollut tarkoituskaan) muuta titteliä kuin Sydämen Valtaaja ja Arjen Sankari. Ne ovatkin ne koiran tärkeimmät tittelit.

Kortin välistä löytyi minulle hyvinvointia urheiluvarusteiden myötä. Tällä vuosikymmenellä se rapistuminen alkaa jos ei kunnosta ala huolehtia vuodenaikaan katsomatta. Tapaturma-altiskin olen. Toivottavasti Intersportista saa Icebugeja ensi talven varalle. Jos ei saa, saa varmasti jotain vastaavaa. Kiitos!

Kiitos teille kaikille, jotka olitte tämän kaiken takana! Vaikka toisinaan uhoan jatkossa ostavani koirani muualta ja lopettavani koirankasvatuksen, en minä sitä kuitenkaan malta tehdä. Vastoinkäymiset, joita aika-ajoin on, on loppupelissä pieniä sen rinnalla mitä iloa nämä koirat (kasvatit) perheilleen tuottavat. Ehkä sitä on koirankasvattajana onnistunut olemaan osa sitä ilon tuottamista arkeen kun näin minua kiitellään ja Nola meille takaisin annetaan.

Miten minä nyt teitä kaikkia kiittäisin? Heinäkuussa minulla on loma. Kokoonnutaan silloin tänne meille ja tehdään jotain kivaa, ollaan ainakin yhdessä. Ehdotan päiväksi 27.7. tai 28.7. Tuolloin Vitsin mahdolliset pennut ovat jo sen ikäisiä, ettei hälinä kentällä sen pesimistä tule haittaamaan. Tämän lauseen sisältö voidaan myös lukea niin, että pentuhaaveita heinäkuulle on. Vitsi aloitti juoksunsa pari päivää sitten. Silmätarkastusaika on huomenna ja sitten olemme viisaampia.


Nola (Cesrose Noela) 21.3.1989 – 8.12.2003





Jos sinulla on kiire, älä tee mitään.

22 04 2013

Töissä tuo otsikon mukainen ajatus ei kyllä käy päinsä, mutta kotona kyllä näyttää siltä, että näin on toimittu. Pitkäksi venyneiden työpäivien jälkeen sitä on huolehtinut vain sen, että eläimet saa tarvitsemaansa puuhaa, ravintoa ja kun ne voivat hyvin, oma mielikin on parempi. Ehtii sitä lomallakin siivota sitten kun sellainen ihme koittaa. Vapaa-aikaa onkin tämän kiireisen työkevään jäljiltä tiedossa ihan kiitettävästi, joten ehtii kai sitä haud… eiku lomallakin nukkua.


Upuleiden Tuittu ja Saara treenimässä peilin edessä

Kämpillä on treenailtu vaihtelevalla aktiivisuudella. Huhtikuun alussa vietin siellä pitkän treenisession yhdessä Corgiseuran Pohjois-Suomen alaosaston kanssa. Pyrin viestittämään osallistujille, että näyttelyissä voi kyllä käydä puolivaloilla kokeilemassa miten se koira esiintyisi tai sitten oikeasti opettaa se esiintymään niin, että sen parhaat puolet tulee esille – tai vastavuoroisesti niin, ettei nyt ainakaan niitä anatomisia puutteita korosta. Kyllä ne valveutuneet tuomarit löytää ne kuitenkin, mutta kehänlaitavalokuvaajille ei kannata sitä iloa antaa… vaimitenseoli…

Koirat ulkoili iltojen pidennyttyä aika paljon jäällä niin kauan kuin jäätä riitti. Olihan ne auringonlaskut upeita! Jäällä sitä aina hermo lepäsi ja tunne siitä, ettei voisi asua sisämaassa, vain voimistui.

Sellaisen irtioton arjesta kuitenkin otin, että toteutin pitkään suunnitteilla olleen Kuopio-vierailun viikko sitten. Ihan hövelisti jatkoin viikonloppua vielä päivällä ja pysäytyksellä Iisalmen kupeeseen Runnillekin. Oli mukavata! Matkaseurana suurimman osan ajelusta olivat Miuku ja Joona + sushukkalapset Laina ja Usko.

Perjantaista sunnuntain alkuiltaan vietin Pondera-Pirjon messissä Kiisun, Kollin, Kattin ja TuTun kanssa. Niiden käytös oli muilta osin moitteetonta, mutta pikkuvesselit söi Pirjon hierontapöydästä johdon (no se oli kuulemma jo valmiiksi rikki… mutta silti, sori Pirjo!)  ja Kolli ei ehtinyt yhden kerran ihan ulos asti koipeaan nostamaan. Siitä tuli pikkuinen miinus pentusille, mutta vielä isompi miinus minulle kun en älynnyt huomioida asioita tarpeeksi. Pirjon kanssa syötiin, shoppailtiin ja vaihdettiin kuulumisia. Maailmakin ehkä taas vähän parantui.


Pirjon Poppiksen kanssa katteltiin telkusta sisustusohjelmaa kun Pirjo hieroi TuTua.

Koirat saivat tuta ripauksen kaupunkilaiselämää kun ulkoiltiin pääasiassa ihan urbaaneissa ympyröissä. Minä yritin olla valveutunut koiranomistaja ja varauduin kerrankin kunnolla kakkapussien kanssa lenkille lähtiessäni. Pusseja oli taskussa enemmän kuin koiria hihnassa ja keräsin urhoollisesti koirien kiltisti vääntämät tortut talteen. Neljä pussia kourassa kävelin sitten reippaasti roskista etsien, mutta tovin talsittuani totesin homman aivan turhaksi. Omakotitalojen roskikset olivat nounou. Yhdestäkään en pongannut sitä koirankakkaroskis-tarraa. Kerrostalojen roskikset olivat lukkojen takana. Siinä vaiheessa kun olin astunut kaikista väistelyistä huolimatta jalkakäytävällä olevaan koiranpaskaan nro 347, heitin omien koirien jätökset pusseineen päivineen (pussit olivat maatuvaa sorttia) vitikkoon. Oikeasti! Jos koiranomistajia velvoitetaan siivoamaan jätökset, niin voisi kai tuota edes JONKUN roskiksen sinne tien sivuun laittaa? Omakotitaloissa asuvat koiranomistajat voisivat helpottaa kanssasisariensa lenkkeilytuskaa laittamalla niitä koirankakkaroskis-tarroja roskalaatikoihinsa. Ajattelin siinä kävellessäni mm. tanskandoggin omistajia. Reppuko se pitää selässä kantaa, jotta saa sen isomman tavaran kotio asti kannettua? Neljän pussin ja neljän hihnan kanssa taiteilu otti jo näppien päälle ihan riittävästi.

Kyllä me treenattiinkin. Kolli ja Kiisu humputteli näyttelyasioita ja Kiisu vähän kierteli merkkejä ja koski keppiin ja teki maahan-seiso -jumppaa. TuTuli sai kokeilla rally-tokoa eka kerran ja se olikin aika pätevä. Pirjo dognappasi Kattin ja teki sen kanssa mitä teki, pääasiassa varmaan fiilisteli.

Nähtiin me muitakin tuttuja kuin Pirjo koirineen. Ensimmäinen tuttavuus oli Ellan ottotyttö sushukka Lahja omistajansa Kiian kanssa. Lahja oli oikein reipas tottistelijan alku ja yhteistyö vaikutti kovasti mukavalta. Lauantaina sitten nähtiin Päivin ja Helka-Femma-Untontyttären ja Hiski Rinja-Untonpojan rally-toko treenit. Päteviä rekkuja ja ihan pätevä Päivikin!

Sunnuntaina paluumatka suuntasi ensin Runnille, jossa vietettiin maanantaina Eetu-corgin 1-v synttäreitä. Nepä ei olleetkaan ihan mitkä tahansa synttärit, vaan varmasti ehkä Suomen valokuvatuimmat ja jos ei seuratuimmatkin koiransynttärit ikänä. Niistä voi lukea Eetun kämppäkaveri Pietun blogista ja Pietun FB-sivustolta, jotka päivittäin keräävät melko mittavan joukon ihmisiä seuraamaan koirakaksikon kuulumisia.


Kuva: Minna Lappi

Ihanan maalaismaisemissa vietetyn vuorokauden jälkeen ajelin maanantai-iltana kotiin todetakseni, että lumi oli kaikonnut lähes kokonaan kaikkialta. Hupsista! Yhtäkkiä kenttä olikin taas minun valtakuntaani ja ensimmäiset treeninpoikasetkin siellä on jo pyörähdetty. Jenni on nyt jääkiekkokautensa päätyttyä päättänyt harrastaa kesän agilityä. Piika ja TuTu saavat vuorollaan ”pikku treenit”. Kiva jos on innostusta. En valita.

Olosuhteiden pakosta lenkkeilymaastot vaihtuivat merellisistä vaihtoehdoista toistaiseksi hiekkakuopiksi. Hyvä sielläkin on olla, mutta  ei tässä mene aikaakaan kun taas päästään merelle kahlaamaan ja kastumaan. Kuukauden päästä on rantavesi jo varmaan sellaista, että koirien uittaminen on jo ihan helppoa. On koirauimalaa ihan omasta takaa ja kuntopiiri valmis.

Ja mitäkö kuuluu Tarmolle? Tarmo on erikoistunut koiranruokavarkaana, mikä näkyy sen vyötärössä jo aika tavalla. Ei sinällään, että lisäkilot sille mitenkään haittaa aiheuttaisivat – onhan se ollut melko kevyessä kunnossa. Joku roti kuitenkin täytyy olla siinä syökö päivittäin hallitusti sen oman ruokamääränsä, vai varastaako 3-4 kiloa suoraan saavista. Varkaudenestojärjestelmäksi Tapsa kehitti Tarmolle älypelin. Kolme jousellista hakaa, joista kaksi on eri suuntaan aukeavia kuin kolmas. Tähän mennessä tilanne on sellainen, että Tarmon ennätys on 2 hakaa auki, 1 kiinni. Sitä eripäin olevaa hakaa se ei vielä – korostan VIELÄ – osaa avata. Jotta Tarmon elämä ei olisi helppoa, on se myös harrastanut luontourheilun sijasta citylenkkeilyä ikätoverinsa Martin kaverina. Kaksikko on kelpuuttanut mukaansa myös vaihtelevan kokoonpanon pikkurakkeja oman kokonsa esille tuomiseksi. Ehkei kannata kertoa niille, että niissä pikkurakeissa on paljon enemmän egoa ja sisäistä kokoa kuin noissa kahdessa pojankoltiaisessa yhteensä…


Kuva: Hanna Luoto

Englannista tuli kivoja terveisiä. Kustin (BW Gruffudd Gritus) ensimmäisestä pentueesta oleva tytär Tamlin Charity on käynyt kahdesti näyttelyissä. Kummassakin tuli narttupentujen voitto, toisessa Best Puppy In Show, toisesta narttupentujen loppukisassa (Puppy Bitch Stakes) 34 muun joukosta sijoitus hienosti toinen. Toivottavasti näen tämän neitokaisen sitten syksyllä kun vuosittaisen erikoisnäyttelyreissun aika koittaa.


Tamlin Charity 5 kk, kuva Brooke Taylor

Täällä Suomessa kasvatit ovat ahkeroineet. Päivi ja Helka tekivät uuden aluevaltauksen isomettäläisten joukosta osallistumalla ensimmäisiin Rally-toko-kisoihinsa. Julia & Tove saivat ensimmäiset LUVA-tuloksensa agikisoista, vieläpä samana päivänä. Sonja & Romi ovat kiitäneet vauhtiratoja ja kisakirjasta löytyy se ensimmäinen LUVA-tuloskin. Näyttelykehissä ovat kiertäneet vast’ikään valioitunut Helka, kämppiksensä Hiski, Kupuleiden Pätkis, Upuleiden Tuittu ja vanhat kehäketut Unto, Rita ja Onni ja uuden kehiintulemisen tehnyt Rinja. Tokokisoissa ovat ahkeroineet voittajaluokan kisaoikeuden hakeneet Kätyri & Pia ja ensimmäisen tokokokeensa kunnialla selvittäneet Romi ja Sonja. Lonkkakuvissa poikkesi Tessu ja vieläpä varsin hienoin tuloksin! Jos jonkun tästä listasta nyt jotenkin unohdin, niin antanette anteeksi. Aktiivisia olette olleet ja siitä kiitos teille.

Minun oma aktiivisuuteni alkaa vasta Kuopion näyttelystä ja se kuinka aktiivisena kesä koiranäyttelyiden osalta jatkuu, riippuu hyvin pitkälti siitä mitä siellä Kuopiossa tapahtuu. Agilityn osalta teen tarkemmat suunnitelmat sitten kun oikeasti saan nuo esteet levitettyä kentälle ja otettua tuntumaa lajiin. Yksi pentukurssi Kiisun kanssa ja kertakeikka Muhoksen treenihallille ei nyt vielä kerro, onko minusta tai koirista kisakentille millä aikataululla. Epäilen, että koirat ovat kisakunnossa nopeammin kuin minä. Siihen malliin niillä hirtteli kaasu kiinni siellä keinonurmella…

Kevään kunniaksi koirien pesu-urakka on aloitettu. Sitä seuraa yleensä Tapsan ja Jennin suureksi ”riemuksi” aina kuvaussessio, jossa avustajiksi joutuvat toisinaan Jennin kaveritkin. Eilisen pesu-kuvausurakan tuotosta ovat nämä otokset:


Marski melkein 2v


TuTu 3v


Kiisu 8 kk


Kolli 8 kk





Ne on kasvaneet

6 04 2013

Kuukauden vanhoja kuvia, mutta eipä se silti muuta sitä tosiasiaa, että pikku sushukat kasvaa.

Meille ei sitten pentuja tulekaan. TuTu on tyhjä, Esko varmaan jo… noh… ikämies. Ei halunnut luonto tätä pentuetta syntyväksi, joten tyydytään siihen. Seuraava yritys TuTun kohdalla tapahtuu vasta syksyllä 2015. Siihen saakka touhutaan muita asioita ja toivotaan pentuja Vitsille ja Kattille.