WB, BB ja F&S

21 03 2013

Kahdeksas perättäinen Crufts on nyt nähty ja koettu. Mahtava reissu on takana ja seura oli parasta BB-luokkaa.  Mitään valtavia kommelluksiakaan ei sattunut ja tuliaisetkin mahtuivat laukkuihin kun vähän säädettiin ja jaeltiin laukkujemme neliösenttejä ja grammoja viisaasti.

Kotonahan tässä on oltu jo toista viikkoa, mutta vasta nyt on aikaa laittaa sanoja raporttimuotoon. Aloitetaans…

Keskiviikko 6.6… Muoks: Jos nyt kuitenkin 6.3.

Startti oli puoli viiden maissa Raahesta ja nollan pysähdyksen taktiikalla saavuttiin sopivaan aikaan Tampereelle ”sikaterminaaliin”. Koko kuusikko oli nopeasti kasassa ja esitelty toisilleen ja juttu alkoi lentää välittömästi sfääreissä, joista pystyi päättelemään, että tällä sakilla reissu kyllä sujuisi.

Lento oli perillä Stanstedissa kahden maissa sikäläistä aikaa. En uskaltanut ennakkoon varata bussilippuja heti ensimmäiseen Coventryn bussiin, joten parin tunnin odotteluaika käytettiin kentällä syöden ja shoppailua harjoitellen. Pitihän sitä evästä hotelli-iltoja varten ostaa kun varsinkin nestemäisissä eväissä löytyi oikein perhekokoja.

Bussikuski oli ihan hanurista. Todettiin, että vuoropäällikkö on varmaan joutunut itse duuniin alaistensa sairastuttua ja työ ei näiltä osin maistunut.  Kaasujalka painoi, töötin painaminen oli hivenen herkässä ja ukko v*ttu*li asiakkailleen ihan avoimesti. Tyyppi vaati minun kameralaukun alas ruumaan kun ei mahdu muka sisälle jalkatilaan. Yritin selittää, mitä kyseinen laukku sisältää ja etten tahdo sitä sinne vapaasti pysäkeillä mukaanotettavaksi. Se, että sisältö oli yli 3000 euron arvoinen, ei kuulemma ollut hänen ongelmansa. Turha tietenkään todeta, että paluumatkalla samainen laukku ei tuottanut toiselle kuskille mitään tarvetta soittaa suutaan ja se laukku suorastaan humahti sinne jalkatilaan helposti…

Hotelli oli minulle ennestään tuttu Premier Inn Coventryn keskustassa. Perillä oltiin noin kasin maissa ja hetken huoneissa istahtamisen jälkeen mentiin syömään. Tarja ja minä valittiin Fish and Chipsit… kuten loppupelissä joka ikinen ilta… mitä tuota ruokaa vaihtamaan – saa vielä huonompaa kuin hyväksi havaittu.

Illalla kysäisin Tarjalta nukkumaan mennessä, että tietääkös hän paljonko kello on. No – Tarjan arvaus oli ”jotain puolkakstoista”. Oikea vastaus olisi ollut vähän yli yhdeksän ja Samsungin mukaan ”herätykseen on 11 tuntia 21 minuuttia… ”

Torstai 7.3.

Aamulla kroppa heräsi paikallista aikaa hyvin aikaisin. Muutama tunti piti ihan väkisin maata ja yrittää olla nukkuvinaan, mutta luovutettavahan se lopulta oli. Hyvän aamiaisen jälkeen lähdettiin porukalla shoppailemaan. Erä1 tästä huvista alkoi sateisissa merkeissä, mutta mitä se haittaisi kun kauppojen sisälle ei kuitenkaan satanut.

Kierrettiin kempparit, puntamaailmat, tori, erinäiset pikkuliikkeet ja lopulta suunnattiin askartelu-käsityöliikkeeseen, jonka sijainnin tiesin asteella ”noin sielläpäin”. Rakennus löytyikin varsin helposti, mutta takaovien kautta ei asiakkaat sisään kulje. Etupuolen löytäminen valtavasta markettien yhteenliittymästä teetti sitten hieman enemmän töitä. Palkkio oli kuitenkin sitä luokkaa, että kannatti hortoilla. Hobby Craft oli kauppa, josta löytyi jokaiseen kädentaitoon jotakin. Kerroksia oli kaksi ja tavaraa ja ideoita niin paljon, että minä ainakin menin ihan lukkoon. Lopulta omasta koristani löytyi vain koottava susikoira, nappeja ja kakunkoristemuotti. Tätä kauppakokemusta piti sitten sulatella maailman terveyden pilaamisesta kuullussa Burger Kingissä kahvittelun merkeissä.

Ei tämä shoppinkihomma siihen jäänyt. Hotellille palattiin vasta Primark-kokemuksen ja Marks & Spencerin jälkeen. Lapasesta lähtenyttä shoppailua ihmeteltiin puolin ja toisin. Tässä Tarjan perjantain saalista. Kuvatekstinä voisi olla vaikkapa ”aattelikko ihan ite saada nää kassiis mahtumaanki”…

Illalla ruoka maistui, juoma oli kylmää ja sitten tuli taas uni. Kellon kääntyessä kymmeneen, kaikilta oli jo taju pois.

Perjantai 8.3. -> Cruftsiin

Täyttävän aamiaisen jälkeen bussi nro 900 vei meidät näppärästi näyttelypaikan alaovelle. Malla juurtui luonnollisesti chowikehän laidalle ja me muut jalkauduimme kuka minnekin. Tarjan kanssa yritettiin aloittaa hallien myyntipisteiden järjestelmällinen läpikäynti. No – ensimmäinen myyntipiste (Julius K-9) ensimmäisestä sisäänkäynnistä vasemmalle ja Jossu oli jo köyhempi. Kauaa ei mennyt kun samasta hallista löytyi syy tulla vielä köyhemmäksi, mutta kyllähän nyt koottavan susikoiran haltija tarvitsee myös paksun kirjan ja siihen liittyvän DVD:n koiran rakenteesta ja liikkeistä. Kakkoshalliin nousun jälkeen alkoi järki palata päähän ja seuraava sekoaminen tapahtui vasta iltapäivällä kun löytyi ohitse pääsemättömän kiva cardipatsas. Minä ostin brindlen, Tarja merlen ja illalla oli tarkoitus kisata. Ei vaan pysytty hereillä… yllättikö?

Rotukopit käytiin myös katsastamassa ja moikkaamassa tutut koirat ja ihmiset. Cardeissa oli esillä koiria alta vuosikkaista yli 12-vuotiaaseen Ellan puolisiskoon Thamesmere Bourbon at Gowerstoniin. Mummeli edusti vielä vallan reippaasti. Kopilla koiria silitelleille lapsille jaettiin kierrätysruusukkeita, joihin keskustoihin oli vaihdettu teksti, jossa kerrottiin kantajansa silitelleen kivaa cardigania. Niin totta oli tuo teksti! Jospa edes joku lapsiperheistä kiinnitti huomionsa rotuun ja uusia harrastajia tarttuisi haaviin. Kasvattajaparat siellä kamppailevat rodun tunnettavuuden kanssa. Rotu on Kennelliittonsa uhanalaisten rotujen listalla kun vuosirekisteröintejä on niin vähän. Cardiganit tarvitsevat siinä maassa positiivista PR:ää nimenomaan kotikoiramarkkinoille, sillä suurin osa niistä, jotka ylipäätään tätä rotua siellä itselleen ostavat, ovat kasvattajia tai jo rodun piirissä aktiivisesti toimivia. Uusia ihmisiä tarvitaan kipeästi. Pieni piiri ei voi pyöriä kovin kauaa ilman uusia pyörijöitä.

Onneksi parin viime vuoden aikana on tainnut pikkuisen tilanne jo parantua. Pentuemäärät ainakin ovat siellä kasvusuunnassa, mutta tuo ei rodun vinkkelistä kerro koko totuutta, sillä iso osa syntyneistä pennuista on joko samasta isästä tai vähintään keskenään serkuksia. Jos näin jatkuu, on koiramäärän kasvu vain hetkellistä, sillä jossain kohtaa pitää taas keksiä joku uusi idea millä niitä pentuja saadaan aikaan kaikkien ollessa keskenään läheistä sukua. Onneksi rajat sinne on auki, joten jospa siellä vielä aurinko paistaa tälle rodulle.

Yksi perjantain episodi oli kahvittelu Eukanuban Breeders Clubissa. Samaan aikaan sinne saapui arvokkaasti kärrättynä myös viime vuoden BIS-voittaja lhasa apso Elisabeth, joka kuulemma ulkoilee vain siisteillä pihalaatoilla ja elää kuningattarena (minne unohtui se, että se on koira?). Elisabeth oli nyytitetty ja se sai istuskella vain kuljetushäkkinsä päällä pinkillä tyynyllä. Omistajansa ilmeisesti huomasi meidän paparazzi-kuvaamisen, sillä hyvin sukkelasti ”ei-niin-näyttelykuosissa” oleva supertähti meni boksiin että heilahti. Jännä yksityiskohta oli se, että bokseissa oli isot kanien juomapullot vesiastioina. Olisihan se tietenkin kamalaa jos se karva olisi vesikupissa päivän mittaan sotkeentunut. Epäilin tuolloin, että Elisabethin tassut eivät koko päivänä koskettaneet lattiaa muuta kuin näyttelykehässä, mutta pieleen meni sekin arvio. Kyseinen koira oli paikalla vain mainosmielessä. Tuskin siis arvokkailla tassuillaan otti tuntumaa missään vaiheessa lattiaan tai ainakaan ulkoilualueeseen… siellä nimittäin vähän sateli.

Ryhmät mentiin katsomaan hotellille. Se on tuolla niin helppoa kun näyttelyistä tulee joka ilta monta tuntia ohjelmaa telkkarista; näytöksiä, haastatteluja, agility-kilpailuja, flyballia ja lopulta ryhmäkehät. Ennen telkun avaamista tietenkin syötiin kalaa ja pottuja – niin ja niitä garden herneitä tietenkin.

Lauantai 9.3.

Päätettiin ottaa päivä rauhallisesti ja ihan vain vähän paikkailla torstain ostosturneeta kylillä. Aamiainen oli kiireetön ja kierros kylillä alkoi turistia leikkien.

Ennalta suunniteltiin poikkeamista siellä, täällä ja vähän tuolla ja sitten se lähti taas lapasesta. Uusintakierrosta tehtiin niin torille kuin Primarkiinkin M&S:ä unohtamatta. Näiden kaikkien väliin jäi monta kivaa pikkukauppaa, joissa piti vähäsen poiketa. Välillä haettiin lisävoimaa ostoskeskuksen yläkerran kahviloista. Kaakao kermalla ja vaahtokarkeilla maistui makealle.

Lauantain kaupunkikierroksen päätti piipahdus nähtävyyksien parissa. Käytiin kirkossa, katedraalin raunioilla, kampusalueella ja ansaittiin taivaspaikka antamalla katusoittajalle lantteja.

Illalla ne perinteiset – ruokaa ja ryhmäkehät telkkarista. Nyt kuitenkin kokoonnuttiin koko kuusikolla meidän huoneeseen kumoamaan torstaina lentokentältä ostettuja siidereitä. Tarjan kanssa ei kerta kaikkiaan saatu niitä aikaisemmin kumottua. Melko säälittävä esitys muuten se siiderin juonti. Kauhealla innolla ja uholla ostetut juomat nököttivät ikkunalaudalla korkkaamattomana iltatolkulla.

Lauantaina meillä oli vielä tiedossa laukkujen pakkaamiset kotimatkaa varten. Emme enää sunnuntaina näyttelyn jälkeen palaisi huoneisiimme, joten kaikki säätämiset, koepunnitukset ja tavaroiden vaihdot oli tehtävä lauantaina. Onneksi oli mukana matkalaukkuvaaka, jonka näyttämät summat osoittautuivat lentokentälläkin ihan oikeiksi.

Sunnuntai 10.3.

Tarja, minä, Minna ja Tiina lähdettiin hotellilta aikaisemmin, sillä cardiganeilla kehä alkoi klo 8.30. Juuri ja juuri ehdittiin napata hieman aamiaista ennen bussin tuloa. Lilli ja Malla toivat meidän laukut myöhemmin respaan päiväksi säilytykseen odottamaan kunnes palaisimme BIS-kehän jälkeen hotellille syömään ja odottamaan yöbussimme lähtöä.

Kehällä Eileen oli varannut meille kivat kuvauspaikat. Paljon siinä ei ehtinyt kuulumisia ennen kehää vaihdella kun se early start alkoi niin äkkiä hallin ovien avauduttua.

Veteraaniuroksissa oli neljä herraa. Voiton vei näistä suurin ja nuorin; Gowerston Jazz Singer For Pemcader. Kaunis Eddie (Rhiwelli Ymlaen A Ni) jäi nyt luokassaan viimeiseksi. Olihan sen askeleessa ikä jo näkyvissä, mutta tyyppinsä puolesta olisi kyllä ansainnut mielestäni korkeamman sijoituksen. No – minäpä en ollut tuomari, enkä sellaiseksi edes halaja, joten järjestys on hyväksyttävä nurisematta.

Pennuissa (7) voiton vei vastikään ensimmäisen CC:nsä voittanut Joseter Mr Blobby. Se on tyylikäs nuori pojanalku, mutta vieläkin enemmän pidin sen täysveljestä Joseter Mr Parkinsonista. Luokan kolmanneksi tuli minulle kovasti tutun Comfreyn (Liebehund Dream Lord) poika Tamlin Lord Of The Dance.

Joseter Mr Blobby & Mr Parkinson

Junioriuroksia oli vain kaksi. Luokan voitti Suomessa kasvatettu Trafox Black of Diamonds to Kogarahs. Viime syksynä ihastuin erkkarissa luokassa kakkoseksi jääneeseen Brynlluan Bilbo Bagginsiin eikä tuo ihastus ole mihinkään kaikonnut. Hassu ja hauska koira, komeakin!

Post graduate luokan (8) voitti viime vuoden ROP-pentu Kincroft Cromar Tyross. Se ei ole pienimmästä päästä laisinkaan. Esiintyi reippaasti ja hienosti nuoren esittäjänsä viemänä. Luokan kakkoseksi tuli meidän Halon täysveli Liebehund Dash Of Bitters – ei ruma sesse laisinkaan.

Limit urosten (8) parhaaksi nousi edellisen luokan voittajan täysveli Kincroft Thomas James at Coldene. Se on hyvin samantyyppinen kuin veljensä. Luokan kolmonen, Kilvroch Reveller alias Pud, oli oma suosikkini ja se ei johtunut yhtään siitä, että se on ystäväni Eileenin koira – ehei. Se nyt vain tuppasi olemaan anatomialtaan noista kaikkein paras. Siltä nyt vain puuttui tuona päivänä paras kuorrutus kun turkki oli pesualtaassa kotona.

Kilvroch Reveller

Open-luokkahan on aina se nk. pääluokka, jossa kaikki Isot Nimet ovat. Kaksitoista ”nimeä” kisasi paremmuudesta ja näistä kolmen kärki oli helposti ennustettavissa. Niiden keskinäistä järjestystä en uskaltanut arvailla. Ykköseksi nousi vastikään Englantiin matkannut Yasashiikuma Telltail Dbledare, kakkoseksi viime vuoden voittaja Belroyd Pemcader Cymro ja kolmanneksi vuosi vuodelta paraneva punaistakin punaisempi Tamlin King George The First.

Tamlin King George The First

Good Citizen luokassa Dillon-Halonisä (Joseter Sebasco for Liebehund) kävi ainokaisena pokkaamassa luokkavoiton ja ansaitsi tällä osallistumisoikeuden ensi vuoden Cruftsiin jos sattuu osallistuminen huvittamaan.

Parhaan uroksen ennustaminen oli helppoa. Jo ennalta tiesi, että se oli kahden kauppa ja sellaiseksi se muodostuikin. Open luokan voittanut voitti CC:n ja res-CC ojennettiin pentujen voittajalle.

Yasashiikuma Telltail Dbledare

Narttujen alkaessa annoin kameran Tarjalle ja menin valmistautumaan Mintun kanssa kehään menoon. En oikein osaa kommentoida alkupään luokkia muuta kuin kuvien perusteella, sillä ihmismuurin takaa kehän seuraaminen oli vähäsen haasteellista.

Veteraaninarttuja oli kehässä neljä. Voittajaksi nousi pirteä Blondie’s That’s My Girl ihan ansaitusti.

Narttupennut (5) voitti merle Gerefa Cowboy Girl, josta kyllä näki heti ja kaukaa kuka sen isä oli. Omat suosikkini kuven perusteella luokassa olivat toiseksi sijoittunut Sichas Marisco Magic ja kolmanneksi sijoittunut Jasmine z Domu Polanki at Tamin.

Juniorinartut (3) voitti kookkaamman sorttiinen brindle Kerman Carbon Copy.

Mint (Big-Wood’s North Troll Girl for Liebehund), kuva: Jo Lovell

Post graduate-luokka oli se, jossa me Mintun kanssa kehää kierrettiin. Se oli päivän suurin luokka (14) ja mukana oli rekkua laidasta laitaan. Oikeasti se oli ihan hassu luokka! Tästä porukasta voittajaksi nousi pari vuotta takaperin rodun ja koko pastoral-ryhmän voittaneen Bymil Picture This’n tytär Bymil Smile Please, joka ei ihan ensi alkuun käytöksellään kehässä vakuuttanut. Sikäläisittäin muotoiltuna se oli vähän tottumaton tjsp. Me Mintun kanssa vedettiin hyvin, muttei sijoituttu. Oli kiva kiertää kehää hienosti liikkuvan koiran kanssa.

Mint viilettää

Limit luokan (10) kohdalla pääsin minäkin arvostelun seuraamisesta kiinni. Nyt oltiin tuomarin kanssa samaa mieltä voittajasta, joka oli Eileenin Tutti (Kilvroch Enchantress). Se miksi Brynlluan Aderyn at Ajatiaza jäi sijoittumatta, oli minulle täysi arvoitus.

Kilvroch Enchantress

Open nartuissa piti olla 17 koiraa, mutta vain 11 saapui kehään saakka. Selkeitä voittajaehdokkaita oli vain kaksi ja kahden kärjen nämä koirat muodostivatkin. Ykköseksi tuli Joseter Popham (urospentujen kärkikaksikon emä) ja kakkoseksi Blondie’s Zsa Zsa Gabor.

Joseter Popham

Good Citizen nartut (4) voitti meidän Piikan tyttären tytär Joka (Rubegud Only Joking). Se on varsin iloinen, hassu ja välillä omistajansa mukaan vähän monsterikin.

Parhaan nartun valinta oli voittajan osalta aika selvä. Joseter Popham sen CC:n vei. Res-CC:n voittajaa en olisi uskaltanut ennalta arvailla, mutta luulin Tuttin (Kilvroch Enchantress) tai Open-luokan kakkosen (Blondie’s Zsa Zsa Gabor) olevan siinä aika korkealla. En tiedä olinko luuloni kanssa oikeassa vai väärässä, mutta lopulta sen vei Post Grad -luokan voittanut Bymil Smile Please, joka petrasi mystisesti käytöstään melko reippaanlaisesti sitten ensikierrosten.

CC, res-CC ja paras narttupentu kunniakierroksella

ROP-kehässä vastakkain oli kaksi hienoa koiraa. Näistä ryhmäkehään lähetettiin uros ”Darren”, joka ryhmässä pääsi lopulta hienosti yhdeksän parhaan joukkoon. ROP-pennuksi valittiin Joseter Mr Blobby.

Cardien järjestykseen laiton jälkeen kehässä jatkoivat tuomarin vaihduttua göötit ja luovutin kameran Tarjalle. Kävin välillä tekemässä kuvauspistoja pemukehälle ja tarkkailin koska siellä olisi ratkaisun aika. Sitä odotellessa vaihtelin kuulumisia tuttujen kanssa. Niitähän tuolla jo riittää – olenhan kuulemma jo ”yksi heistä”. Kunniana kai tuo kommentti pitää ottaa.

Olimme tehneet treffit kolmeksi BIS-kehään siirtymistä varten Areenan tuntumaan muiden kanssa. Treffiaika lähestyi ja göötit ja pemut vain jatkoivat kehän kiertämistä. Voi tuska! Ilmoitettiin myöhästymisestä muulle seurueelle ja lannistuttiin kohtaloomme. Lopulta kehissä päästiin loppuratkaisuihin ja molemmille roduille saatiin voittajat. Parasta tässä oli kuitenkin se, että me päästiin vessaan ja viimeisten tuliaiskojujen (ne oli ennalta suunnitellut ”haetaanpas sitten matkalta” ostokset) kautta Areenalle juuri parahiksi näkemään kun agilityn championship ratkaistiin.

Tuosta loppuhuipentumasta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. En kuitenkaan jaksa enkä ehdi, joten todetaan nyt vain, että nenäliinoja kului Friends For Lifen kohdalla, Mary Ray:n ja Richard Curtisin HTM-esitys oli super ja BIS-kehän voitti yksinkertaisesti paras!

Parhaista parhain, BIS 2013

 Hotellille palattiin nälkäisinä ja ihmeissään. Miten kummassa pysyisimme nyt hereillä yhteen saakka yöllä kun normisti ollaan iltakaudet nukahdettu yhdeksän jälkeen. Syötiin, vähäsen juotiinkin ja sitten juotiin vielä vähän lisää, mutta hitaammin. Kello kävi hitaasti, porukka väsyi ja lopulta se meni ihan nauruksi koko touhu. Vähän ennen puolta yötä pyydettiin respan pojilta meidän laukut, vaihdettiin matkavaatteet mukavammaksi (tai lisättiin niitä niin paljon päälle, että matkalaukkuihin tuli tilaa viimehetken ”pakko-saada-tuo” –jutuille) ja tehtiin viimeiset punnitukset ja tavaroiden tasaamiset.

Ei paina takit laukussa, ei…

Vähän ennen yhtä lähdettiin kävelemään vajaa kilsan matka bussiasemalle. Kun pääsimme bussiin, nukahdin ennen kuin se lähti liikkeelle. Olin tajuttomuuden tilassa melkein lentokentälle saakka. Havahduin valtavaan kurkkukipuun ja näkemään Cambridgen kyltit, jotka on lähellä Stanstedia ja sitten oltiinkin jo perillä lentokentällä. Keskiviikkona vajaa 4 tuntia kestänyt bussimatka meni reilussa parissa tunnissa.

Matkalaukut meni kaikilla painorajoihin ja turvatarkastuksessa ei ollut kommelluksia. Mallan chowikenneliä hieman ajelutettiin hihnalla ees taas, mutta pojat halusi varmaan vaan ihailla kauniita patsaita. Viimeiset ostokset, unista norkoilua ja lopulta se meidän porttikin viimein arvottiin taululle. Portilla huomasi, että Suomeen todellakin ollaan menossa, sillä yhtäkkiä ihmisten taito jonottaa jotenkin katosi. Väkeä tuli jonoon sivusta, takaa, edestä ja vaikka mistä ilmansuunnista.

Lento meni jouhevasti, Suomessa oltiin aikataulussa ja kentällä jaettiin laukuista toistemme omaisuudet oikeille omistajlleen. Seurueelle heipat ja kotimatka Mallan ja Lillin kanssa alkoi. Parkanossa loivenneltiin shoppailutautia Hamsterikaupassa ja syötiin Hesellä hampurilaisia (kyllä, monikossa). Olisi listalla ollut Fish and Chipsiäkin, mutta jostain syystä nyt jätettiin väliin. Pysähdykset tehtiin myös Juustoportissa ja Kokkolan ABC:llä. Me ei tarkoituksellakaan pidetty sitten niin mitään kiirettä ja sen kyllä kellostakin huomasi.

Bussissa yöllä alkanut kurkkukipu vain paheni ja palelin vaikka auton lämmittimet huusi hoosiannaa. Lopulta sairaanhoitaja Lillin ammatillinen puoli astui ottamaan vastuuta tilanteesta ja ilmoitti, että kotiin ei minua Raahessa vie ennen kuin ollaan päivystyksessä käyty katsomassa onko pari viikkoa aikaisemmin ollut angiinani uusimassa. Näin sitten tehtiinkin, mutta tutut hoitajat kaksi väsynyttä tuttavaansa nähtyään miettivät pilke silmäkulmassa tarvitseeko heidän olla enemmän huolissaan minun kurkusta vai meidän molempien pupilleista. Ei kuulemma tarina siitä, että edellispäivänä ollaan herätty englannista ja että kurkkukipu alkoi linja-autossa yöllä Cambridgen kyltin kohdalla, ollut kovin luotettava… varsinkaan kun sen kertoi kaksi mörökölliltä näyttävää yliväsynyttä liki hysteeristä naurajaa. No angiinanäyte otettiin, näytti onneksi negatiivista. Lillikin luovutti minut kotiin.

Tarja, Lilli, Tiina, Minna, mie & Malla

Kiitokset reissuseuralle. Oli mahtavaa ja helppoa reissata kanssanne! Oltiin hyvä kuusikko.

Ensi vuonna cardit arvostellaan jo torstaina 6.3. Se tarkoittaa sitä, että reissu on aloitettava tuolloinkin viimeistään keskiviikkona. Paluuta voikin sitten säädellä ja miettiä vielä. Mentävä kuitenkin on jos se vain mitenkään edes pienesti on mahdollista. Sitä ennen on kuitenkin tehtävä syksyllä reissu erikoisnäyttelyyn, sillä eihän tällainen ”yksi sikäläinen” voi olla sieltä pois. Kuka lähtee mukaan? Tarja?

Kuvia reissulta löytyy: http://jofli.kuvat.fi/kuvat/Crufts2013/


Toiminnot

Information

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: