Ihan turha viikko

25 02 2013

Viime viikko meni melkeinpä täysin pedissä. Kun pedistä pääsin, tapahtui tapaturma, jonka takia sitten olin taas… ylläripylläri… pedissä. Ensin iski angiina niin huolella, että piti viikko takaperin sunnuntaina nöyrtyä ja ensiapuun raahautua. Angiinan kaveriksi tuli migreeni, sellainen huimaava, päätähalkova ja oksettava malli. Huumori oli koetuksilla angiinakurkulla posliinia halaillessa.

Neljä päivää olin täysin vuoteen omana. Sitten tuli hutera paranemisolotila ja koska sairastaminen piti lopetella pikkuhiljaa, suuntasin perjantai-iltana Oulunsaloon samalla kun muu väki lähti Kärppä-naisia kannustamaan jäähallille Ouluun. Siellä sitten onnistuin komuamaan ”koiraportin” läskeineen irti ovenpielistä ja kaatumaan pärstä edellä painavan nojatuolin puisiin kädesijoihin. Verta tuli nenästä  yli 5 tuntia ja nyt naama on nyt kuin kapakkatappelun jäljiltä. Nenäkin murtui katu-uskottavasti. Rutisi kuin kuiva oksa. Nyt en saakaan siihen koskea hetkeen, että jää jotensakin suoraksi.

Että näin – ihan turha varmaan kertoa, että oli aika lailla harrastamaton viikko koirilla. Onneksi on tuo oma piha, jossa koirat saa juoksutettua melko hyvin kun uppohankeen pistää keppiä ja lumipalloa menemään. Sen kykenee tekemään puolikuntoisenakin jos vain jotenkin kykenee pystyssä pysyttelemään ja silmät sietää valoa.

Ainoa, joka on treenin makuun päässyt, on Pikku-Kiisu, jolla alkoi Tupoksella pentuagin pro-kurssi. Kiisu on se pentu, ympäristö on agia ja minun pitäisi olla se pro, vaikkakin väitän, että olin kipeällä naamallani kaukana siitä. Kiisu teki reippaasti asioita, muttei sillä mikään täysrähinä ollut päällä. Vauvamaisen touhukkaasti se kuitenkin yritti ymmärtää mitä siltä haluttiin. Ehkä kaikkein paras älynväläys sillä tapahtui pujottelussa, joissa se ymmärsi heti pysytellä ohjureiden avustamana reitillä.

Eilen iltamyöhällä testasin kaatumisesta kipeytyneen kropan toimintaa pikku treeneissä Kämpillä. Mukana oli vain Kiisu ja Tarmo. Kiisu treenasi namilautaselle juoksemista (kotiläksyä pentukurssilta) ja hampaiden näyttöä (se pentele tekee siitä shown). Kumpikin treeni onnistui kivasti. Namilautaselle mentiin laukalla ja hampaiden näytössäkin se pään viskominen jäi vähemmälle.

Tarmo oli osin ihan kuutamolla ja käskyn meneminen ymmärrykseen asti, tuntui kestävän ikuisuuden, mutta kyllä sieltä ihan järkevääkin toimintaa löytyi. Paikallaolo oli hyvä. Liki kylki kyljessä vuosikkaan doggiuroksen kanssa makasi rauhassa. Naksuttelin kosketusalustaa ja herneet pyörivät ihan hoksaamiseenkin saakka. Henkilöryhmää treenattiin eka kertaa ikinä. Kolme henkilöä meni hyvin, mutta neljättä henkilöä paikannutta tuolia piti kummastella. Se ei meinannut saada siitä silmiään irti ollenkaan. Torvi! Kaukojen asentojumpassa on tapahtunut läpimurto. Se osaa nyt nousta jalkojaan liikuttamatta istu > seiso ja maahan > seiso. Olen edelleen ihan vieressä, mutta noiden liikesarjojen viemistä lihasmuistiin on kyllä väännetty. Eilen tuli ensimmäiset puhtaat setit. Taisin jättää vain yhden istu > seiso vaihdon palkkaamatta, vaikkei sekään katastrofi ollut.

Sairastamisen lomassa meillä on laitettu alulle pikkukoiria. Onneksi Esko-papparainen muisti, mitä noille tyttökoirille tehdään kun niillä on ”ne”. Melkeinpä ovat keskenänsä TuTun kanssa hoidelleet hommat. Nyt vain odotellaan, onko luonto sitä mieltä, että tuo yhdistelmä on tarkoitettu syntyväksi. Minä olen sitä mieltä, että on ja onneksi pari muutakin on jo odottelemassa, josko oman Pikku-E:n tai Pikku-T:n sieltä saisi.

Englannin reissuun ei ole enää montaa aamua. Työpäivien aamukahveja on jäljellä enää 6. JIPPII!

 





Hyvää ystävänpäivää

13 02 2013

Ystävä on hän, joka työntää sinut matkaan kun epäröit, luottaa kun et itse luota. Ystävä on hän, joka näkee, mihin pystyt, haastaa hyviin muutoksiin ja auttaa tunnistamaan oman tiesi. Ystävä on hän, joka kysyy oikeita kysymyksiä, jotka ohjaavat eteenpäin, kun pelkäät menettäneesi suunnan. Ystävä on hän, joka toivoo sinulle vain parasta, uskoo unelmiisi ja antaa siivet lentää niitä kohti.
(kirjoittaja tuntematon)





Kämpän kuningas

12 02 2013

Kämppäilijöistä Seppo-doggi on nyt kruunattu viime viikonloppuna Latviassa BIS1-koiraksi, joten ansaitsee taatusti tulla tituleeratuksi myös Kämpän Kuninkaaksi. Tänään saatiin maistella BIS-karkkeja ja jäi niitä vielä torstainkin treeneihin. Aika siistiä! Ei ole menneet treenit hukkaan. Onnea Hanna!

Seppon ja Hannan ollessa reissussa, me treenattiin viikonloppuna kaikenlaista. Näyttelyä, tottistelua, noutoja ja kahvinjuontia. Siinä viimeisessä oltiinkin tosi hyviä. Parhaat noutomuuvit näytti meille Rakka:

Kämpän vaatimaton koko on käännetty porukalla voitoksi. Häiriötreeniä, sosiaalisuutta ja hallintaa. Sitä meidän treenit on. On niin siistiä ulkoistaa itsensä ja seurata mitä kaikkea siinä pienessä tilassa samaan aikaan tapahtuu. Yksi treenaa paikallaoloa, yksi seuraamisen käännöksiä, kolmas seisottaa koiraa pöydällä, neljäs leikkii koiransa kanssa. Kaikki tapahtuu yhdessä sovussa – ihmiset ja koirat. Koirien ei tarvitse rakastaa toisiaan, mutta sietää pitää ja hallinta on kaiken a ja o.

Rotukirjohan meidän pikku porukassa on melko kirjava. On harjakoiria, brasilianterriereitä, italianvinttikoiria, spinoneita, sushukkasia, tanskandoggeja, beagleja, corgeja ja taitaapa sinne tulla piipahtamaan luonnollisesti myös schappea, rotikkaa, apinapinseriä ja mitä lie muuta tassuttajaa. Pikkunen labbiskin on muuttamassa maisemiin jonkun viikon kuluttua, joten eiköhän sekin saa ensikosketuksensa treenaamiseen kämpiltä.

Pienemmät italialaiset ja walesilaiset pitivät sunnuntaina jamit. Isommat italialaiset treenasivat samaan aikaan paikallaoloa. Homma näytti tältä:

Samalla reissulla otettiin myös videot Kiisusta ja Kollista. Kiisu oli yhteistyöhaluisempi kuin Kolli, mutta se nyt ei tullut isona yllätyksenä. Kolli on mölli, Kiisu on raketti.

Torstaina taas treenataan tai ainakin ollaan yhdessä ja ollaan tekevinämme jotain. En ole ihan varma vieläkään onko se treenaaminen Kämpällä mukavampaa kuin seura. Voi olla että nuo kaksi elementtiä yhdessä ja erikseen mahdollistavat sen, että talvikausi sai taas jotain koiramaista sisältöä. Tähän kun vielä lisätään se, että Kiisu on ilmoitettu agilityn pentu-pro kurssille (mihinkäs muualle kuin Tupokselle), niin voipa hieman elätellä toiveita siitä, että ensi kesästä tulee ihan aktiivinen kausi itsellekin. Melkein selkäkipukin tässä jo unohtuu…

Niin ja tämän päivän luku on 22. Se tarkoittaa öitä siihen kun lähdemme kohti Englantia ihan parhaassa seurassa. A-luokan reissu tiedossa!





Ella tuli kotiin

9 02 2013

Eilen lähti Mörriksi ristitty Sauli omaan kotiinsa Oulunsaloon ja tuli aika Ellan tulla kotiin. Tänään aamusella pyörähdettiin Jennin kanssa Laiduntiellä hakemassa Kuningatar kotiin. Katsotaan nyt sitten puolin ja toisin, pitääkö tästä kotiinhausta tehdä jotenkin lievennetty versio, mutta eihän tässä kaukana toisistaan asuta.

eIMG_6220

Laiduntielle jäi Pikku-Laina ja Iso-Usko isänsä Peikon kaveiksi. Laina on 100% lellikki ja tietää sen. Usko (työnimeltään Pikku-Tane siihen saakka kun lopullinen isyys selvisi) puolestaan on komearaaminen pojanalku.

eIMG_6328
 Laina

eIMG_6278
 Usko

Pennuistahan Raahen vaikutuspiiriin jäi vielä Pippa ja tokihan me Jennan Moraakin vielä näemme. Tuskin Lahjan (Kuopio) ja Mörrinkään tapaaminen jatkossa on mikään ongelma. Kiva! Jospa vielä päästäisiin ottamaan kuvaa jossa Mamma ja lapset ovat hieman vartuttuaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kotiin tultuaan Ella sai kuningattaren kohtelun. Omaksi osastokseen se saa Jennin huoneen ja kämppiksiksiin nuo kaksi turapupua Ossin ja Uunon. Jenni sisusti oman huoneensa Ellalle sopivaksi ja mukavaksi.

Ella on ollut luonnollisesti hieman vaisu. Ehkä se on jopa väsynyt. Mistä sen tietää mitä sen päässä liikkuu? Varmasti se kaipaa pentujaan, mutta tunnistaahan  oman kotinsa. Mahtaa se miettiä ja paljon. Olipa miten oli, me tehdään nyt Ellan elämä mukavaksi. Tarkoitus olisi jatkaa kesken jäänyttä uimasilla käyntiä ja Jenni on luvannut käydä Ellan kanssa pikku lenkillä päivittäin. Ennen näitä aktiviteetteja, me vain levätään hetki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kyllä sen joulukuun 7. päivän jälkeen on tapahtunut paljon vaikkei siitä loppupelissä kauaa ole. Ikuisuudelta tuo aika kuitenkin tuntuu.

JK. Äsken Ellan kanssa iltapissalenkillä käydessäni muistelin miten sen kanssa hoidettiin aikoinaan ero pennuista ja kotiintulo kun se teki Jaanalle ensimmäiset pentunsa. Ikävöikö se silloin pentujaan? Tyhmä tyhmä minä… sen mukanahan meille matkasi tuolloin sen tytär Nata, joka muutti vasta vanhempana sijoituskotiinsa. Ehkä meidän pitää käydä katsomassa Lainaa ja Uskoa, jotta tämä saadaan loivemmaksi tämä ero.





Kukkuluuruu

9 02 2013

Vuosittainen pyhiinvaellusvuoro Kennelliiton mekkaan eli Koira-Expoon lankesi viime tingassa jälleen minulle. Kennelpiirimme alkuperäinen osallistujalista koki pikkuisen muutoksia ja minut pyydettiin mukaan jos pääsisin. Tokihan pääsisin, mielelläni jopa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Erkin ja Virpin kanssa sitten matkattiin aamulla 2.2. – toinen toistamme tukien – Norskin siivin Rantasipi-hotelliin Vantaalle. Lentomatkasta sen verran, että nyt tiedän miten ne pelastusliivit siellä penkkien alla on kiinnitetty. Kadonneen sukkapuikon metsästyksestä tyhjässä koneessa oli jotain hyötyä uteliaalle, joka ei aikaisemmin ole mokomaa asiaa kehdannut muuta kuin salaisesti miettiä.

e1

Aamupalan jälkeen kokoonnuttiin ensin yhdessä aloitustilaisuuteen pääsaliin. Paikalla oli noin 500 kennelvaikuttajaa rotujärjestöstä, kennelpiireistä ja kennelliiton toimielimistä. Vaikuttavaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Helena Sunin ja tulevaisuustoimikunnan puheenjohtaja Risto Ojanperän avaussanojen jälkeen jalkauduttiin kukin kuulemaan erilaisia koira-aiheisia luentoja, jotka pyörivät 7 eri salissa ennalta toimitetun lukujärjestyksen mukaisesti. Siitä lukujärjestyksestä sitten jokainen pystyi valitsemaan itseä kiinnostavimmat luennot. Ongelma vain oli se, että oli niin paljon vaihtoehtoja, että piti melkein itse jo arpoa se, mihin itse menee.

Virpin kanssa löydettiin itsemme Juha Kareksen ulkomuototuomarikoulutusta käsittelevältä luennolta. Luennolla käytiin läpi niin käytännön kuviot ulkomuototuomarikoulutuksesta kuin käytännön kokemuksia ulkomuototuomarina olemisesta. Kokemuksiaan olivat jakamassa mm. Gunnel Holm, Hans Lehtinen, Rainer Vuorinen ja Juhani Kauppinen – kaikki Kennelliiton kunniajäseniä. Luennolla sivuttiin myös tuomarietiikkaa ja sitä vastuuta, mitä ulkomuototuomarit harteillaan kantaa. Ulkomuototuomarin ei soisi päästellä suustaan sammakoita, vaan toimimisen tulisi kentällä olla esimerkillistä ja vastuullista. Todettiin, että jokainen ulkomuototuomari saa varmasti sen maineen kuin ansaitsee. Ulkomuototuomari on helposti myös silmätikkuna ja näyttelykansan eräänlainen julkkis – jopa tankatessaan autoa kesälomareissulla vanhoissa verkkareissa (vaimitensemeni).

e10

Luennon jälkeen aloitettiin ruumiin tankkaus, jota sitten jatkuikin säännöllisin väliajoin aina sunnuntai-iltapäivään saakka. Mentiin siis Syömään ja tuo sana on pakko kirjoittaa isolla alkukirjaimella. Alkuruokapöydät olisivat jo riittäneet ähkyyn (kuva), mutta ei – heikko ihmismieli kiskoo vielä pääruokaa ja kruunaa olotilansa kiskomalla uskomattomia jälkiruokakakkuja, hyydykkeitä ja muita kermaisia unelmia vielä kolmannen normiaterian edestä. Valmiin ruokapöydän kutsuhuuto on tämmöiselle harvoin tuota herkkua saavalle ihan liian kutsuva. Voi ähky!

Ruoan jälkeen arvottiin taas Virpin kanssa mitä tehtäisiin, mutta koska hallituksen kyselytunti kiinnosti molempia, valittiin lukujärjestyksestä samassa tilassa ennen kyselytuntia oleva Kareksen ”onko ilo kadonnut koiranäyttelyistä” -sessio. Olisipa ainakin paikat valmiina silloin kun huoneeseen olisi odotettavissa yleisöryntäys. Oikeassa oltiinkin. Kun hallituksen kyselytunti koitti, Rantasipin henkilökunta kantoi lisätuoleja huolella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kareksen luento alkoi koiranäyttelyiden historiaosuudella. Erinomaisena puhujana hän otti yleisönsä ja lisämaustetta siihen toivat ehdottomasti jo aiemmin mainitut Kennelliiton kunniajäsenet. Kuulimme mukavia ja hauskojakin muisteloita suomalaisesta koiranäyttelyhistoriasta. Todella värikkäitä persoonia tuntuu olleen noina vuosina liikenteessä. Historiaosuudesta oli Expo-kansiossa hienot diat, joten muistiinpanoja ei tarvinnut kirjoittaa. Minulla valmistui kämmekkäitä ja Virpillä kaulaliinaa aika rivakasti siinä kuuntelun lomassa.

Koiranäyttelyistä on kadonnut ilo – kyllä, se on totta. Ammatillisuus ja kilpailullisuus ajaa talkoohengen ja aatteen edelle. Koiranäyttelyissä ei enää vietetä aikaa, vaan yleensä piipahdetaan ja ”haetaan se mitä oltiin hakemassa” tai sitten ei haeta ja palataan pettyneenä kotiin. Yhteisöllisyys ei enää kiinnosta. Me-henki katoaa. Minäkin (jopa) muistan ne koiranäyttelyajat kun drive in -näyttelyt olivat harvinaisia. Näyttelyissä piti olla tiettyyn kellonaikaan saakka jotta yleisö voi tutustua esillä olleisiin koiriin. Ei se ollut mikään ongelma kun siihen oli varauduttu. Ongelma siitä tuli vasta kun drive in -näyttelyt yleistyivät ja ihmiset keksivät näyttelyistä pakenemisen siinä vaiheessa kun kehään ei tarvinnut enää mennä. Lopulta ajatus näyttelypäivän vietosta näyttelypaikalla arvostelun jälkeenkin muuttui ajatuksissamme jopa kammottavaksi ajatukseksi.

Mitä sille ilon takaisin tulemiselle voisi tehdä? Niinpä? Siihen ei tuntunut kenelläkään olevan helppoa ratkaisua. Yksi ehdotus oli ammatillisista näyttelypalveluista saadun hyödyn ja siitä säästyneen ajan hyödyntäminen näyttelytoimikunnissa oman näyttelyn viihtyvyyden suunnittelemiseksi. Miten meidän järjestämä näyttely erottuisi muista ja miten saisi ihmiset viihtymään siellä pidempään kuin arvostelun ajan? Onko koiranäyttelyissä enää ”tekemistä ja katsottavaa” muille kuin nk. koiranäyttelyihmisille ja näytteillesettajille? Siinäpä pohdittavaa näyttelytoimikunnille.

Luennon lopuksi meitä muistutettiin siitä, että me – siis piskuinen Suomi – on yksi kennelmaailman suurmaa. Meillä rekisteröidään maailman eniten eri koirarotuja, meillä on suurimmat koiranäyttelyt, meillä on hirmuisesti kennelliiton jäseniä asukaslukuumme nähden, meillä on eniten maailmanvoittajia ja -mestareita eri lajeista ja koemuodoista. Meillä on tietoa ja taitoa – arvostus vain itseltämme puuttuu. Itse mietin, että ehkä emme tiedäkään kuinka suuria loppupelissä olemme. Olisiko tuota tietoisuutta lisätä?
Hallituksen kyselytunnilla tuotiin esille ajankohtaisia asioita ja tulevaa Kennelliiton 125-vuotisjuhlavuotta. Kyselytunnilla lisättiin tietoamme siitä, missä asemassa Suomen kennelliiton asiantuntijat FCI:n eri asiantuntijaelimissä ovatkaan. Saimme myös kuulla, että Kennelliiton nettisivut uusiutuvat toukokuussa ja kennelpiirien sivut myöhemmin syksyllä.

Kennelliiton uudet säännöt myös puhuttivat ja aiheuttivat kysymyksiä. Esimerkiksi ajatus rotujärjestöjen niputtamisesta roturyhmittäin vain yhden valtuustoäänen taakse sai murskaavaa palautetta. Jos ja kun tuo tulee yleiskokouksessa aikanaan päätettäväksi, en henkilökohtaisesti usko rotujärjestöjen hyväksyvän tuollaista mallia valtuuston kokoonpanosta. En ainakaan minä hyväksyisi. Pienissäkin rotujärjestöissä voi valtuustoedustaja olla aikaansaava ja paljon ideoita täynnä oleva rohkea tapaus. Jos rotujärjestöt esimerkiksi keskuudestaan äänestäisivät jäsenmääräänsä sidotulla äänimäärällä omaa roturyhmänsä valtuustoedustajaa, niin olisihan päivänselvää, että isommat jyräisivät pienemmän. Tällainen roturyhmäedustajan äänestäminen valtuustoon olisi myös yksi äänestysporras lisää, joten onko se nyt loppupelissä maailmanloppu, että se valtuusto olisi kokoonpanoltaan niin iso kuin se nyt on. Valtuuston kokoahan tietyillä tahoilla parjataan liian isoksi. Kyllähän siellä paljon väkeä on – myönnetään – mutta jos kerran olemme maailman johtava kennelmaa, niin onko tuolla sitten mitään haittaa?

Kari Järvinen päätti hallituksen kyselytunnin toteamalla, että me olemme hieno koiramaa. Annettiin aploodit sitten itsellemme. Hyvä me!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraava ohjelmanumero oli ennakolta mietityttänyt minua suuresti. Otsikkona oli Elämän voimaa arkeen ja puhujana Satu Silvo. Mitä se pitäisi sisällään? Mitä se meille antaisi muuta kuin julkkispongauksen ja hyvän esiintyjän? No ihan turhiksi osoittautuivat mietteet. Silvo oli Loistava (jälleen kirjankoko tarkoituksella iso). Yleisönsä hän otti haltuunsa ammattimaisesti, mutta se asia, mihin me loppupelissä keskityimme, oli kuuntelemisen taito. Meillä jokaisella on halu tulla kuulluksi, mutta kuinka usein kuulluksi tulemisen sijasta saamme vastaanottaa siltä ”kuulijalta” neuvoja sen sijaan, että toinen oikeasti ja aidosti kuuntelisi.

e4

Teimme myös tahoillamme pari kuunteluharjoitusta jossa jouduimme kuuntelemaan toisen kertomusta ilman että kommentoimme mitään sinne väliin ja hetken päästä palauttamaan kuulemamme. Teimme kuunteluharjoitusta myös itsellemme vieraan henkilön kanssa. Huisimpaa kuin miltä tämä kuvaus edes kuulostaa. Näimme myös Satu Silvon ja Risto Ojanperän improvisoinnin kahvilanpitäjistä. Ensimmäisessä näytöksessä Risto suhtautui kaikkeen negatiivisesti ja toisessa näytöksessä mieli oli päinvastainen. Näimme kuinka negatiivisuus vaikuttaa voimakkaasti asian eteenpäinviemisessä. Hämmästyttävää oli, miten hyvin Risto roolisuorituksestaan selviytyi ammattinäyttelijän rinnalla.

Ja sitten me… sitten me… syötiin. Toki me oltiin välissä juotu kahvit ja syöty pullat ja vähän suolapalaa, mutta nyt oli illallisen aika. Seura oli loistavaa, ruoka erinomaista ja viini hyvää, mutta turnajaiskunto oli aika vähäinen. Nolointa asiassa on myöntää se, että meillä jäi jopa viiniä lasiin kun unimaa kutsui ihan liian aikaisin. Taisin olla huoneessa jo puoli ysin jälkeen ja torkahdettuani sängylle heräsin laittamaan television kiinni kellon näyttäessä 1.44. Aamun aikainen herätys koneelle vei veronsa.

Aamiaisella koodasimme päiväohjelmamme. Minä lähtisin Tuijan kanssa kuuntelemaan ajankohtaisia jalostusasioita Kirsi Sainion luennolle ja Virpi ja Erkki-Vara-Jorma ottaisivat osaa kennelpiirien neuvottelupäiville.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sainion luento ei kuulunut sarjaan ”sukankudonta”, vaan siellä tein muistiinpanoja kynä sauhuten. Otin myös luentoesityksestä kuvat joka diasta muistini vahvistamiseksi. Esillä oli niin jalostusstrategia, koirarekisteriohje, pevisa ja monimuotoisuustestit. Keskustelua tuli myös dna-testauksista ja jalostuksen tavoiteohjelmien tekemisestä. Selväksi tuli myös se, että jalostustieteellinen toimikunta huolehtii koirien asioista, kasvattajatoimikunta ihmisten.

Kennelliitossa on kasattu kaikki koirankasvatusta koskevat dokumentit, ohjeet ja kaavakkeet yksiin kansiin nimellä Kasvattajan käsikirja 2013. Tuo yli 100 sivuinen opas alkaa sanoin: ”Kädessäsi oleva käsikirja on tiivistetty tietopaketti koirien rekisteröintiin liittyvistä Kennelliiton säännöistä ja ohjeista. Rotukoirien rekisteröintisäännösten ja -kriteerien tarkoituksena on sekä jalostukseen käytettävien yksilöiden että syntyvien pentujen terveyden ja hyvinvoinnin varmistaminen ja edistäminen”. Kirjan alussa käydään läpi termistö, jota kirjan sisäsivuilla käytetään. Toivottavasti tuo kirjanen luetaan myös niilläkin tahoilla, joilla tietojen päivittäminen on toisinaan enemmän poikkeus kuin sääntö.

Kennelliitossa ollaan suunnittelemassa jatkokoulutuskokonaisuutta, joka jalkautettaisiin myöhemmin piireihin. Nämä olisivat esimerkiksi niille kasvattajille jotka ovat jo käyneet kasvattajan peruskurssin ja -jatkokurssin, mutta kaipaavat tietojensa päivittämistä tai muuten vaan ovat kiinnostuneita ajankohtaisista asioista. Mielestäni erinomainen ajatus ja siinä jos missä huomioitaisiin maantieteelliset näkökohdat. Kaikkien ei tarvitsisi matkustaa aina ”alas” kuullakseen ajankohtaisia asioita.

Esille nostettiin myös sellainen hieman ikävä tosiasia, että rekisteröimättömiä rotukoiria on kokoajan enemmän ja enemmän. Onko syynä Pevisa-määräykset, raha vai mikä? Siinäpä mietittävää, mutta (kuten luennolla todettiin) olisiko aika valistaa vielä enemmän ostajakuntaa ja ajaa jyrkästi sitä näkökulmaa eteenpäin, että rotukoira on vain rekisteröity koira?

Kasvattajien ”armahduspykälästä” kysyttiin muutamia kysymyksiä. Kysehän on siitä, että jokainen kasvattaja voi rekisteröidä yhden Pevisa-ehdot astutushetkellä täyttämättömän pentueen sitten jos/kun pentueen vanhemmat jälkikäteen nuo Pevisa-ehdot täyttävät. Rekisteröintimaksu on silloin korotettu ja tätä korotuksen syytä tiedusteltiin. Vastauskin oli sitä mitä odotinkin – niin… tyhmyydestä sakotetaan. Jos ei muulla ihmisolento opi, niin rahan voimalla. Armahduspykälä ei muuten koske sitten isä/emä + jälkeläinen yhdistelmiä. Tämä näin loppukaneettina.

Uusi koirarekisteriohje jättää E-lonkkaiset, 3-kyynäräiset, 4-polviset ja spondyloosilausunnon 4 saaneet koirat jalostuksen ulkopuolelle niin, että niiltä voidaan rekisteröidä elämänsä aikana yksi pentue ja sekin EJ-rekisteriin. Tokihan kysyttiin sitä, että mitenkäs käy esimerkiksi niiden lonkiltaan kyseenalaisten rotujen (mm. englanninbulldoggi) vapaaehtoisten lonkkakuvausten, kun tuloksen pelossa jätetään nyt mieluummin kuvaamatta. Eipä tuohon taida oikeaa vastausta edes olla. ”Nähtäväksi jää”, kuten Sainiokin totesi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
”… johon merkitään täysin terveitäkin ja siten jalostuskelpoisia…”

DNA-testauksista muistutettiin, että jos/kun Koiranet-järjestelmä mahdollistaa terveyttä koskevien DNA-testitulosten ajamisen tietokantaan näkösälle, sinne voidaan laittaa vain sellaisia tuloksia, jotka on otettu eläinlääkärissä ja lähteneet sieltä suoraan laboratorioon. Ymmärrettävää tämä on, mutta tässä kohdassa tulee sitten esimerkiksi cardiganien kohdalla kaikkien kasvattajien yhteinen kysymys esille: haluammeko PRA-testauksen sinne virallisesti vai emme. Jos haluamme, alkaa uusi testaaminen, sillä suurin osa nykyisistä PRA-vapaista suvuista pohjautuu testeihin, joita tehtiin joko niin että testi otettiin itse tai testin ottoa ei voida eläinlääkärissä otetuksi todistaa. Jos emme halua näitä tuloksia järjestelmään, voimme edelleen jatkaa tätä omaa testaamistamme. Jos nyt laajennetaan tätä kysymystä vielä enemmän, niin miten maailmanlaajuisesti tätä tulisi käsitellä kun osassa maista kennelliitot hyväksyvät näitä kotitestejä järjestelmiinsä ja osassa ei. Paljon paljon sotkua tiedossa ja onhan tuo jo Facebookissa olevassa corgiryhmässäkin (WUWC) nähty miten sakea on sopassa liemi kun kulttuurit ja mielipiteet aiheesta (tai aiheen vierestä) kohtaavat.

Sitten me taas Tuijan kanssa syötiin. Kuulostaako Enid Blytonin Viisikko-kirjoilta jo?

Raahasimme mahamme kuulemaan eläinsuojeluaiheista luentoa. Sen piti eläinlääkäri, kasvattaja Marja Kosonen. Paljon asiaa, vähän aikaa, mutta Eviran vihkonen ”Koira ja kissa eläinsuojelulainsäädäntöä koottuna” kannattaa jokaisen hankkia käsiinsä ja hommata vielä niitä niin paljon, että sujauttaa sellaiset pentupaketteihinsakin. Vihkosen hankkiminen ei ainoastaan riitä, vaan se pitää sitten luonnollisesti lukeakin. Julkaisu on luettavissa myös Eviran sivuilla: *kliks*

Edelleen täyttä mahaa oli niin vaikea siirtää huoneesta toiseen, joten jäimme kuulemaan Marja Blomqvistin luentoa kasvattajien verotuksesta. Luentomonisteet olivat niin ansiokkaat, ettei paljon tarvinnut muistiinpanoja tehdä. Lopussa näytetty laskelma näytti hyvin konkreettisesti sen, että ei tässä hommassa asiallisesti ja hommat kunnolla hoitaen kyllä tuntipalkoille jää. Päinvastoin. Saman totesin vastikään kun laskeskelin montako koiraa per vuosi olen kasvattajaurani aikana keskimäärin kasvattanut. Sitten varovasti ynnäilin, paljonko rahaa on voinut upota siihen, että nuo pennut on maailmaan saatu ja sinne saateltu. Päästyäni pahasti pakkaselle, lopetin laskemisen ja olotilaani helpottaakseni totesin itselleni, että maksaa se laskettelu, vuorikiipeily, kilpa-autoilu tai mikä tahansa muu elämäntavaksi muuttunut harrastus melkoisesti.

e9

Kasvatuskeskeisten tuntien jälkeen raahasin itseni pääsaliin kuulemaan Alkon toimitusjohtaja Hille Korhosen esitystä järjestötoiminnan muutoksesta. Mitä Alkon toimitusjohtajalla olisi antaa kennelliiton väelle? Miksi ihmispolo on niin ennakkoluuloinen? Ensinnäkin hän nyt sattui olemaan koiraihminen (eka plussa). Hänen esitelmänsä oli melko lyhyt mutta loistava (toinen plussa). Miksi jaaritella kun voi olla tehokaskin? Esityksessä nostettiin esille swot-analyysin lisäksi erilaisia syitä siitä, miksi muutosprosessi ei välttämättä onnistu kivuttomasti. Muutoksessa on myös monia muuttujia ja näkökantoja siitä riippuen, mistä vinkkelistä niitä muutostarpeita tarkastellaan. Siinä kuunnellessa palautin mieleeni myös Helena Sunin Expon avauspuheenvuorossa lausumat sanat: ensin uudelle asialle nauretaan, sitten sille raivotaan ja lopuksi se hyväksytään itsestäänselvyytenä. Noinhan se on mennyt ja tulee menemään monikin asia.

e11

Ojanperän päätössanoissa kuulimme hieman ensi vuoden Exposta. Se pidetään 8.-9.2.14 Messukeskuksessa ja jos oikein ymmärsin, se tulee olemaan avoin tapahtuma muillekin kuin rotujärjestöjen ja kennelpiirien edustajille. Huisia ja suurta! Odotan sitä jo innolla. Juhlavuoden kunniaksi tiedossa on myös Finlandia-talolla pidettävä Kennelliiton juhla, mutten nyt muista sen päivämäärää. Illalliskorttien ostaminen ko. tilaisuuteen on kuitenkin mahdollista Pertti Perusjätkältäkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kennelpiirin neuvottelupäivät kestivät pidempään kuin tuo päätöstilaisuus, joten minulla oli aikaa selata Expon materiaalia niiden luentojen osalta, joihin en tänä vuonna mennyt. Leppisen Mikan yhdistysjuridiikkaa ja koiran kauppaa koskevat sivut olivat jälleen erinomaiset. Nuorisoprojektin loppuraportti oli myös mielenkiintoista luettavaa. Kennelliitto on myös julkaissut mukavan esitteen hyötykoirista ja parasta siinä oli se, että kaverikoirat oli nostettu noiden kansien sisään yhdessä virkakoirien kanssa. Niiden tuoma hyöty on erilaista hyötyä kuin muiden hyötykoirien, mutta todella arvokasta niille, jotka kaverikoirien ”palveluita” käyttävät.
Kotimatka käytettiin ideoiden. Niitä oikein pursusi ja me jo ennalta hieman epäiltiin, ettei tätä kolmikkoa enää Kennelpiirin hallituksen taholta uskalleta liikkeelle yhdessä laittaa. Sen verran tuota ideata ja ajatusta pukkasi. Erkki oli painanut mieleensä yhden nettilinkin, joka oli kuulemma katsomisen arvoinen. Kukkuluuruun sivustoa, jolta löytyisi jotain koira-asiaa, ei kuitenkaan löytynyt, mutta saatiinhan siitä jälkikäteen hyvät naurut. Tuo sivusto kun oli ollut Kekkeruusi ja sieltä löytyvä tiedosto *klik* .

Ouluun laskeuduttiin sunnuntai-iltana kahdeksalta lentoemon toivottaessa meidät tervetulleiksi Helsinkiin. Sattuuhan sitä…

JK. Kennelliiton sivuilla on juttua Koira Exposta *klik*. Ollaan Virpin ja Erkin kanssa päästy kuvaan, mutta tehtävä kuuluukin, että missä kolmikko luuraa.





Treenikämppä

5 02 2013

5.2.2013 klo 17.48

Talven toimettomuus sai äkkikäännöksen kun Liisa aktiivisena ihmisenä soitteli mahdollisia koiraharrastajille vuokrattavia tiloja läpi. Ihan halvalla tahi helpolla sellaisia ei tarjolla ole ja halpa ja hyvä tai halpa ja kookas eivät ole tässä tapauksessa mitenkään yhdistyviä adjektiiveja. Lopulta kuitenkin halpa ja kelvollinen kohtasivat kun Myllymäen koululta meille osoitettiin kakkoskerroksesta luokkahuone ja seitsemään naiseen jaettuna se vuokrakin jäi ihan kohtuulliseksi. Naapureiksi saatiin varmaan kaikki Raahen bändit ja bändintekeleet.

Siitä se sitten lähti ja ensin talkoiltiin sotkuja sivummalle, että saatoimme kuvitellakaan tuovamme koirat niiden käytävien läpi treenitiloihin.

 

Ensimmäiset treenit pidettiin viikko sitten tiistaina. Ihmeen hyvin tilaan mahtuivat pyörimään koirat harjakoirasta tanskandoggiin. Suuri yllätys oli, että ulos ja käytävään kuuluva soitto ei kuulu tuonne meidän luokkahuoneeseen lainkaan kun ovi on kiinni.

Kiisu, Kolli ja Vitsi ovat treenanneet näyttelyremmiasioita ja ihan vain muiden mukana höntsäilyä. Tarmo on tottistellut.

Tällä kämppäläisten aktiiviporukalla ollaan suunniteltu jo vaikka mitä pientä ilkeyttä keskenämme. Suunnitelmissa on treenien lisäksi esimerkiksi valokuvausstudioleikkejä ja bling bling iltaa. Onhan meillä nyt oma tila missä näitä harrastaa.

Tänään treenaamaan pääsevät Kiisu, Katti, Marski ja Tarmo. Kiin ja Koon on aika kasvaa toisistaan erilleen edes pikkuisen.

5.2.2013 klo 23.05

Kolmannet kämppäilytreenit takana. Mukana oli suunniteltu kokoonpano. Kiisu kipitti näyttelyhihnassa, Marski opetteli tarjoamaan poseasentoa, Katti kaahotti rinkiä ja tottisteli ja Tarmo harjoitteli tokottelemaan juoksunartun ollessa vieressä. Fiksu miehenalku osasi kyllä käytöskoodit ja näin se pitää ollakin. En mitenkään vain hyväksy selityksiä siitä, että ”ei tää nyt tottele kun se haisto juoksunartun”. Meillä tottelevat kaikki kun tarve niin vaatii ja jopa mielellään. Toreilla ja turuilla on niin paljon juoksunarttuja, että tokihan siitä saisi aina hienon tekosyyn sille, että koiran hallinnassa on jotain vialla…

Itselle tähän muistiksi laitettakoon, että Tarmo jumppas maahan-ylös-maahan liikesarjaa, kontaktinpitoa, peruuttamista ja teki ensimmäisen paikallaolonsa niin, että poistuin luokasta oven ulkopuolelle. Rauhallinen oli tyyppi ollut siinä maatessaan, vaikka se Juoksu-Piru oli paikkamakuukaverina. Aini – luoksetulon pysäytykset oli hyviä, mutta nyt pitää tehdä tovi vielä enemmän läpijuoksuja lyhyemmilläkin matkoilla. Ei se ollut hidas (vielä), muttei valtavan nopeakaan.

Pikku-Hukkasetkin (Sauli, Usko ja Laina) kävivät kämpillä kääntymässä. Demi, Kiisu, Marski ja Katti niiden kanssa puuhailivat aikansa.

Tänään kuultiin ensimmäisen kerran musiikkia jopa luokkaan saakka kun seinän takana soitettiin heviversiota für elisestä. Saiskohan niiltä pojilta tehdä biisivaraukset aina treenien ajaksi. Nousis se omakin tossu eli villasukka vieläkin jouhevammin.

Torstaina jatketaan samoissa merkeissä.