End of Era

12 01 2013

”I was chosen today
I’m learning to fly
the world took me away
but please don’t you cry

And I chose you today
to try and be strong
so please don’t you cry
or say that I’m gone

Miss Me, But Let Me Go”

C.I.B. NORD/FI/SE/NO Ch EuVW-06 Big-Wood’s Tirion
22.6.1997 – 10.1.2013

 

Ringa on nyt vapaa viimeisistä kahleistaan. Niitä kahleitahan sillä elämänsä aikana riitti, mutta tämä viimeinen kahle oli ainoa, jonka ratkaisemiseksi se tarvitsi ihmisen apua. Kaikki muut olivat sille sellaisia, että se osasi ratkaista ne itse. Aikaisemmilla kahleilla tarkoitan lähinnä erilaisia suljettuja esineitä, asioita ja paikkoja, jotka Ringa aina näppärästi ratkaisi edukseen siinä missä joku toinen koira olisi tyytynyt vain tavoittelemaan haluamaansa. Ringa on mm. löytynyt lukitusta kanihäkistä niin, että ne lukot olivat edelleen lukittuina. Siellä se nukkui pupujen kanssa kun ensin oli kimpassa syöty porkkanat ja näkkärit. Sellainen oli Ringa-Hontto-Petteri-Honttinen eli Houdini.

Viimeiset kahleet tulivat ensin hiipuen. Tuossa 14-15 vuoden välissä alkoi kuulo kadota, askel lyhetä ja dementiakin vaivasi toisinaan. Näitä höpö- ja köpöpäiviä oli kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin hyviä. Yllä oleva kuva on otettu viime huhtikuussa, vauhtia vielä tuolloin oli ihan temuta asti. Sen täytettyä 15-vuotta annoin iltaisin Ringalle luvan nukkua pois, jos se haluaa ja olla nukkumatta jos se tahtoo vielä nähdä seuraavankin päivän. Aika monta päivää se vielä tuon rajapyykin jälkeen tahtoi nähdä – oikeammin kokea, sillä sen näkö alkoi olla jo aika heikko. En edes väitä, että Ringan viime kuukausien päivät olivat vauhdikkaat, mutta omasta mielestään se oli varsin kopsakka – paitsi nukkuessaan ja se nukkuikin paljon.

Mentiin  päivä kerrallaanvielä puoli vuotta aina viime torstaihin saakka, jolloin Ringan kroppa kertoi, että nyt on tullut SE aika. Jenni soitti minulle töihin, kuvasi tilanteen näillä sanoin ”Ringa heiluttaa jalkoja, sillä on suu auki ja se ei ole unennäkemistä”. Jokainen voi kuvitella mitä täällä tapahtui. Lähdin kotiin ja jo matkalta soitin kummallekin eläinlääkärituttavalle, jotka näissä maisemissa vaikuttavat. Tiesin, ettei ole mikään soittoaika kummallekaan, mutta myös tiesin sen, että kumpaankin heistä voi luottaa niin – että he tietävät että minä en rinkuta peräperää ihan turhan takia. Kumpikin tajusi, että täällä on hätä. Kumpikin otti yhteyttä minuun päin heti kun pystyi. Olen niin kiitollinen siitä!

Noin tunnin päästä Jennin soitosta olimme jo Ringan ja kuskiksi lähteneen Miian kanssa eläinlääkärissä. Jarmo auttoi Ringan rajan yli rauhallisesti. Se oli siinä. Nyt Ringa sai lupaamani unen.

Nyt tietenkin pohdin sitä, olisiko uni tullut antaa Ringalle jo aikaisemmin ettei tätä viimeistä tuntia olisi tarvinnut nähdä tai kokea. Ehkä – olisihan se toki ollut vielä nätimpi lähtö, mutta onko ikivanhuus kuitenkaan sinällään syy auttaa koiraa rajan yli jos se elelee ilman päivittäistä lääkitystä ja köpöttelee vielä elämässä mukana. Askel voi lyhentyä, näkö huonontua, kuulo mennä, mutta onko nuo vielä varsinaiset syyt? Mielestäni ei. Minä luotin siihen, että kyllä merkki tulee kun on lähdön aika ja merkki tuli. Olin niin varautunut siihen merkin tuloon, että en edes miettinyt muita vaihtoehtoja kuin ikiunen. Varautuminen auttoi myös siinä, että meillä oltiin hyvin sinut sen ajatuksen kanssa, että lähtö tuli. Toki tämä on haikeaa, surullistakin välillä, mutta ei tässä mitään elämän kiertokulkua kummempaa ole tapahtunut. Ringa oli ilonani ja ilonamme niin kauan.

Koska yhteisiä vuosia oli takana niin paljon, haluan pikkuisen muistella Ringaa ja sen taivalta.

Ringan alkutaivalta olen muistellut sen 15-vuotiskirjoituksesssa (*klik*), joten ei siitä sen enempiä, mutta mennään muihin muistoihin. Alla olevassa kuvassa Ringa on noin vuoden vanha. Hirmuisen harvinainen kuva, sillä siinä Ringan tassut eivät ole siniset. Noihin aikoihin minulla meni paljon mustekyniä ja tusseja, sillä se oli mestari löytämään ja hajottamaan niitä. Harrastustaan se jatkoi (tosin harvennetulla määrällä) aina loppuun saakka. Siinä Ringan ollessa jo rajan tuolla puolen, huomasin sen etutassun kynnestä, että jossain Jennin huoneen nurkissa taitaa olla se viimeinen urakointi. Kynnessä oli niin tutut hajonneen mustakynän jättämät jäljet.

Ringa oli oman latunsa tallaaja. Sen ollessa nuori, olin koulutustaidoiltani taitamaton, enkä oikein osannut löytää sille sellaista palkintoa, jota se erityisesti olisi halunnut tavoitella ja tehdä palkinnon toivossa asioita nopeammin ja paremmin. Se meni agilityä ja osasi tokoliikkeitä, mutta kaiken se teki ilmeellä ”teenpä nyt tässä, mutta älä hoputa kun ei tämän enempiä huvita”. Se oli erilainen tapaus kuin silloin käsissäni olleet Tinka ja Nola-muori, jotka taas olivat tulta ja tappuraa kaikissa treenitilanteissa. Ringa oli koira, joka siis kulki treenikentillä, mutta täysin ilman tavoitteita. Olihan se mukana agiroduissa useammankin kerran ja suoritti siellä aina urheasti ratoja puhtaasti. Se oli alo-joukkueiden kantava voima tuolloin ja kerran se nousi palkintopallillekin yhdessä veljensä Pörrin, veljentyttärensä Hillan sekä tulevan sulhonsa Ripan kanssa. Ringa on tuossa kuvassa se ruma, pieni ja karvaton alarivissä…

Ei Ringa tyhmä ollut, ei – päinvastoin. Sen viisaus oli oli siinä, että se teki yleensä mitä halusi ja sehän halusi – kaikenlaista. Se palkitsi itse itsensä asioista joista se todella piti ja tämä sille mielekkään toiminnan jatkaminen, oli palkkio, jota minun olisi tullut hyödyntää enemmän sen koulutuksessa ja mahdollisissa lajivalinnoissa. No – nyt on hyvä olla jälkiviisas, mutta Ringa opetti minulle paljon koirien erilaisuudesta siinä mitä tulee palkkaukseen. Ihan turhaan yritin tehdä sen kanssa itselleni mukavia asioita, kun olisi pitänyt keskittyä sen kanssa sille mielekkäisiin asioihiin ja vahvistaa sitä kautta yhteistä oppimistamme. Ringa ei mahtunut samaan muottiin Tinkan ja Nolan kanssa, olisi pitänyt tehdä oma. No – ei tehty, mutta väitän Ringalle passanneen sen höntsäilyn muiden mukana. Ei se työtön ollut.

Yksi missä se olisi ollut ihan toimiva peli, olisi ollut käytännön hommat maatilalla. Sillä treenattiin vuonna kivi- ja keppi paimennusta muutaman oppitunnin verran, mutta koska meillä ei ole itsellä päkättejä eikä mäkättejä, tuo homma jäi vain lähinnä kokeilun asteelle. Sillä oli hyvin selvä kiinnostus eläimiin, niiden liikutteluun, kasaamiseen ja perustottelevaisuus, joka mahdollisti sen ohjailun ilman, että homma olisi ollut saalistamiseen verrattavissa olevaa ajattamista. Ringa oli ystävällinen kaikille eläimille, myös päkäteille ja mäkäteille, ja toimi vain silloin kun se sille sallittiin.

Meidän ihmisten vinkkelistä olimme Ringan kanssa samaa mieltä siitä, että pelastushaku on mukavaa ja mielekästä työtä ja siinä Ringa oli ilmiömäinen. Siltä ei jäänyt ukko metsään – ei. Olipa se mukana tosietsinnöissäkin. Jäljestämisestäkin se tykkäsi, mutta enemmän treenitunteja käytettiin hakuharjoitteluun.

Ringa halusi olla tärkeä ja tärkeä se olikin… myös toisella saralla… Äitikoirana Ringa oli valla vertaa. Se on ainoa omistani, joka on tehnyt meille kolmet pennut ja oikeastaan koko kasvatukseni jollain tavoin pohjautuu Ringaan tai vähintään sen isään Titukseen. Omien pentujensa jälkeen se jatkoi äiteilyään ottamalla hoiviinsa orvot tollerin pennut ja taisipa se sillä mammailureissullaan pikkuisen kiepaista talonväkeäkin tassunsa ympäri. Tuosta pentueesta yksi tyttö sai nimensä Ringan mukaan. Pidin tätä suurena kunniana.

Omien mammailuidensa jälkeen Ringa siirtyi mummoilemaan. Se on ollut pentue pentueelta äitikoiran jälkeen tärkein lenkki pentujen opettamisessa koirien tavoille ja kielelle. Tuon homman se hoiti aina viime kesään saakka loistavasti. Kiisu ja Kollikin ovat päässeet osaksi tästä elämänkoulusta ja tulen varmasti kiittämään tätä vielä monesti. Alla olevassa kuvassa Ringa on viime kesänä pennun-pennun-pentunsa Hiskin kanssa.

Olen nyt ennalta pelännyt, kuka meillä ottaa tämän mummoiluroolin kun Ringasta aika jättää, mutta joulukuun alun tilanne orpojen saksanpaimenkoirien kanssa kertoi minulle sen, että meillä on tuohon rooliin hakijoita. CV:nsä Ella ja Femma ovat jo todeksi osoittaneet.

Näyttelyissä Ringa kävi vähänlaisesti. Nuorena varsinkin, se oli koira, jonka kauneuden vain rotuspesialistit huomasivat. Erään all rounderin sanat arvostelusta ja ”mitä sitten tapahtui”, kuvaa hyvin Ringan näyttelyuran alkutaipaletta. Lauantaina käteen saadussa arvostelussa luki ”esiintyy ja esitetään hyvin, mutta sekään ei aina riitä” (palkinto silloinen ”kakkonen”) – seuraavana päivänä se oli rotunsa paras Corgiseuran erikoisnäyttelyssä. Että näin!

Toinen yleistuomari totesi sunnuntaipäivänä, sille ”kakkosen” annettuaan, että saattaa siitä tulla vielä joskus ykkösenkin koira, muttei valitettavasti muuta. Kiitin tätiä nätisti ja sanoin, että ei se mitään kun siitä tuli eilen valio… Sen jätin toki sanomatta, että se edellispäivän valioittaja oli muuten Ruotsin corgimaailman grand-old-man. Mutta joo – Ringa ei ottanut koskaan näyttelyitä vakavasti, eikä sen kanssa voinut ottaa niitä vakavasti. Ihan tuuliviirihommaa sen kanssa ne leikit varsinkin nuoruusvuosina.

Vanhana se teki ”uuden tulemisen” veteraaniluokkaan. Siitä varmaan viimein kasvoi se ”ykkösen” koira, kun aika harvoin se oli jotain muuta kuin ROP-vet. Toisinaan se voitti myös nuorempansa ja oli ROP tai VSP. Hilpeä hetki koettiin sen toiseksi viimeiseksi jääneessä näyttelyssä, jossa se tuomarin kovaäänisen ylistyksen mukaan oli kehän kaunein koira (voittikin kaikki nartut), mutta koska tuomari tahtoi säästää mummelia kuumana päivänä kehän kiertämiseltä jatkossa, hän laittoi uroksen voittamaan rodun, jotta mummukka saa ladata kaikki paukut BIS-veteraanin valintaan. Noh – eihän se niissä kinkereissä juurikaan pärjännyt, mutta tuli sille joskus muutama BIS-veteraani-sijoituskin.

Ringa kiersi veteraani-ikäisenä oikeastaan mukana vain kasvattajaluokkien takia. Se oli 10-vuotta täytettyään niihin ilmanen ja hyvin sopiva ”täyte” ja se hoiti sen täyteroolinsa oikein hyvin. Ringa edusti koirana juuri sitä tyyppiä, mitä minä ihailen, arvostan ja haluan kasvattaa. Ihan omasta mielestäni olen jopa onnistunut siinä samankaltaisuudessa aika hyvin. Alla olevassa kuvassa on Titus-Ringanisä, Ringa, Tio-Ringantytär ja Femma-Tiontytär.

DT

Ringa oli terveydeltään parasta A-luokkaa. Se tarvitsi lääkekuurit vain muutamaan vanhana sairastettuun pissatulehdukseen. Muuten se kävi vain rokotuksilla ja sen viimeiset omat pennut otettiin ulos sektiolla, jossa lähti myös kohtu. Tässä loppuvuodesta joku meidän nuorisosta oli jostain käsittämättömästä syystä sanonut Ringalle rumasti ja siitä tuli poskeen ikävä haava. Siihen se söi lääkekuurin, joka puri siihen todella nopeasti ja hyvin. Viimeisen vuoden aikana annoin sille joskus kipulääkkeen vain nähdäkseni vaikuttaako se sen yleisvointiin merkittävästi. Ei vaikuttanut, joten totesin, ettei sen elämää ainakaan kivut häiritse. Nuorena tehty lonkkakuvaus toi sille aikanaan tulokoksen C/D. En koe sen oireilleen nimenomaan lonkkiaan, mutta enhän toki voi tietää millaiset sen lonkkanivelet ovat olleet loppuvaiheessa. Vanhuusköpöttely ja ajoittainen jäykkyys lienee normaalia nuorena kuvatusta lonkkastatuksesta riippumatta. Selkäänsä se ei oireillut ikinä.

Luonnetta olen kuvannut harrastuskertomusten lomassa osittain. Näin kotikielellä kuvattuna Ringa oli mutkaton, helppo ja mukautuva koira, jonka kanssa oli helppo liikkua paikassa kuin paikassa. Se ei ollut tappelija eikä riidanhaastaja, mutta tarpeen tullen ei alistunut lapatossuilemaankaan. Ihmisiä kohtaan se oli arvokkaan avoin, ts. se ei saanut ylitsevuotavia riemukohtauksia kohdatessaan ihmisiä, mutta tervehti toki kaikki rauhallisesti ja kiltisti. Se ei kaatanut pienintäkään silittäjäänsä (tai taluttajaansa).

Nyt kun Ringa on fyysisesti täältä poissa, on toki sen saappaiden täyttäminen aika vaikeaa. Isojen saappaiden kulkijoita meillä on ollut ja tulee aina olemaan, joten Ringan saappaita ei tarvitse kenenkään täyttääkään, vaan joku nyt lisää omat isot saappaansa tuohon saapasriviin. Iällisesti se on varmaan Totti, joka täytti nyt syksyllä 12-vuotta. Se on meidän vanhin nyt. En vain ihan varma ole siitä, onko Totin tassunnumero ihan niin suuri, että siitä on koko porukan grand-old-maniksi. Se on semmoinen joo-joo-ukko, samoin kuin poikansa Esko (10,5 vuotta). Epäilen että se Jokiranta kakskutosen kuninkaallisuus lankeaa nyt Misiulle (10+ vuotta). Misiu välittää saapaskoostaan paljon enemmän kuin tuo isä-poika kaksikko.

Elämä jatkuu erilaisena. Viimeinen side ”nuoruuteeni” ennen perhettä on nyt katkennut. Hyvää matkaa Ringa-rakas. Kiitos kaikesta. Ihan kaikesta!

”Kun olet iloinen,
katsele syvälle sydämeesi ja huomaat,
että ainoastaan se, mikä tuottaa sinulle surua,
antaa myöskin iloa.

Kun olet murheellinen,
katsele taaskin sydämeesi ja huomaat,
että tosiaankin itket sitä,
mikä on tuottanut sinulle iloa.”

-Kahil Gibran-

 

 


Toiminnot

Information

3 responses

13 01 2013
Marja

Osanottoni suuren menetyksen johdosta. Ystävä lähti jättäen kauniit muistot.

14 01 2013
Katri

Otan osaa :(. Mahtava koira on poissa.

28 01 2013
Maiju

Aivan upea kirjoitus, huomaa kyllä miten suuren tassunjäljen Ringa on jättänyt teidän sydämiinne.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: