Mora lähti maailmalle

28 01 2013

Hukkaspennut ovat tulleet luovutusikään. Torstaina tuli mittariin 7 viikkoa ja ensimmäinen lähti sunnuntaina Jennan mukaan Kauhajoelle. Siellä se saa kämppiksekseen Ellan sukulaistytön Puhin sekä elämänkumppanikseen Basso-akitan. Jospa ”Pikku-Nanni” jatkaa äitinsä tassunjäljissä Jennan rinnalla harrastuksissa ja elämän riennoissa. Muiden osalta kotiinlähtö koittaa 8 viikon täytyttyä. Yksi tyttö etsiskelee vielä omaa ihmistään.

Se surullinen päivä 7.12. on niin lähellä mutta kaukana. Painajainen, muisto menneisyydestä. Pennut eivät kuitenkaan tästä mitään tiedä, joten heille suotakoon elämänilo ja onni ja kaikkea hyvää elämäntaipaleelle. Urhoollinen Ella taas on ansainnut tietyn kunniapaikan monen tähän yhtälöön liittyvän kaksijalkaisen sydämessä. Tuskin sekään ymmärtää koko kuviota, mutta emonrakkaus on asia jota yksikään eläin ei voi näytellä. Ella on noiden emonen, Nanni niiden emä. Isäkseenhän ne saivat dna-testien jälkeen Poliisikoira-Peikon. Nuorempi isäehdokas oli joutunut nöyrtymään vanhemman edessä.

Lauantai-iltana pennuista käytiin tekemässä juttua paikallislehteen. Ella ja pennut pääsevät uudistuneen Raahen Seudun kansikuvakoiriksi tiistaina.

Olen nyt laittanut kaikki Ellan ja pentujen kuvat samaan hakemistoon. Ne löytyvät kuva-albumista: http://jofli.kuvat.fi/#/kuvat/Pentukuvia/Ellan_hukkaset/

Kaikki Ellaan ja hukkaslapsiin viittaavat tekstit täältä blogista saa auki kun klikkaa tuosta sivusta kategoriaa ”Ellan orvot”.





Onneks ovat omia

26 01 2013

… tai vähintään omaa käsialaa. Ei niin paljon ärsytä kattella *wink*

Kupulit ovat täyttäneet 5 kk ja tältä 4/8 Kupuleista näyttävät:


Kiisu (Katin Kulta), kuva: TF


Kolli (Ken On Kultaa), kuva TF


Tölkki (Lapin Kulta), kuva: Veera Jääskeläinen


Pätkis (Kultu Kimallus), kuva: Salme Räsänen

Ulkonäkö on toki vain yksi tyytyväisyyden aihe kasvattajan vinkkelistä. Vauvojakin vasta ovat, joten tiedä häntä mihin vinoon nämä vielä päättävät kasvaa. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin niin hienolta, että hymyilyttää. Kaikissa on äitiään ja isäänsä sopivasti.





Suurinkin koira on ollut pentu

24 01 2013

Olen nähnyt koiran silmissä katseen,
nopeasti katoavan ihmettelevän halveksunnan,
ja olen vakuuttunut, että yleisesti ottaen
koirat pitävät ihmisiä hulluina.

(John Steinbeck)

Koira ei ole ”lähes” ihmisen kaltainen,
enkä tiedä koiralle lajina suurempaa
loukkausta kuin kuvailla sitä noilla sanoilla.

(John Holmes)

Piikit voivat satuttaa sinua,
ihmiset hylätä,
auringonpaiste muuttua sumuksi,
mutta et ole koskaan ilman ystävää,
jos sinulla on koira.

(Douglas Mallock)

Saadakseen oikean käsityksen tärkeydestään
ihmisellä pitäisi olla palvova koira
ja kissa, joka ei ole häntä huomaavinaankaan.

(Dereke Bruce)





Backup

23 01 2013

Eilen illalla ennen kymmentä pöytäkone sanoi, jotta kannattas ottaa varmuuskopiot tiedostoista kun kovalevy on sanomassa poks. Kiitos HP tiedotuksesta. Olit muuten ensimmäinen kone, joka tästä muisti varottaa. Yön ajan kone kopioikin kuvia ulkoiselle kovalevylle (jonka muuten soisin pysyvän hengissä vastoin edeltäjänsä tapoja). Nyt on kahden vuoden kuvat tallessa ja kone saa aloittaa saikuttamisensa näillä sanoin:

Kovalevykaupoille pitää siis oletettavasti lähteä, ellei nyt jostain ratsasta joku ritariuljas tuon HP:n sisällön pelastamaan taioillaan.

Olen myös kaiken varalta kopioinut vanhan Vuodatus-blogini sisällön itselleni talteen. Siitä tuli 1800+ sivua word-tiedostoksi siirrettynä alkaen vuodelta 2007. Niitä sinne siirrellessä muistot vain vilisivät silmissä ja ajattelin, että kymmenen vuoden päästä nuo sivut ovat kultaakin kalliimmat. Niillä on seurattu koirieni elämää ja pentueiden kasvua ja kehitystä kuvin ja sanoin ja kuvissa vilahtelee myös Jenni eri ikäisenä, vaikkei se mikään lapsiblogi olekaan ollut. Osan kuvista Vuodatus jossain vaiheessa kadotti, mutta on ne muissa hakemistoissa tallessa. Pitänee vähän siistiä sitä tiedostoa ja muokata siitä vaikka itselle pdf-tiedosto.

Ensi viikonloppuna kääntyy taas koiraharrastuksessani uusi lehti. Ollaan kavereiden kanssa kimpassa vuokrattu pieni treenitila. Hallista ei voi puhua kun neliömäärä on mitä on, mutta kyllä siellä jotain voi tehdä. Kiisun ja Kollin kehitysvaiheeseen tämä tilamahdollisuus tulee just eikä melkein oikeaan aikaan.

42 yötä kevään kohokohtaan. Sitä ennen pikkupiristys reilun viikon päästä Koira-Expon merkeissä. Jaksaa jaksaa…





Terveisiä Nannille

19 01 2013

”Nanni tiesi ettei sateenkaarisillalla ole sellaista narttua kenelle se luottaisi pentunsa, se varmaan hetken mietti mitä tehdä ja muisti Ellan. Se tiesi että Ella tulisi ja hoitasi ja Nanni vois mennä sinne toiseen paikkaan toisen kuusikon luokse. Nimi on enne Quiet-Nancy, Hiljainen lastenhoitaja.. Me ei Nannia kuulla mutta mä oon ihan varma että Ella kuulee, ne vaihtaa keskenään kuulumisia pennuista ♥” (Miia H, Joulukuu 2012)





Ella emonen

16 01 2013

Ella-emonen on edelleen kaikista ennakkoluuloista huolimatta ihan kasassa. Sitä ei myöskään ole pentujen toimesta hävitetty, eivätkä ne pikkusushukkaset pyöritä emoaan millään lailla sydäntäraastavan rajusti. Ella-emosella on homma hanskassa ja hanskat tiukasti tassuissa.

ellalle

Etukäteispelot siitä, että tuollaiset susikoiranpoikaset 3 viikon jälkeen tekee Ellasta nahkasuikaleita, on osoittautuneet NIIN vääriksi kuin olla ja voi. Ella elelee pentujen kanssa yhdessä koko ajan. Se jopa edelleen imettää niitä, vaikka huomenna tulee 6-viikkoa ikämittariin. Ella myös leikkii pörriäisten kanssa yhdessä ja erikseen, mutta ilmoittaa kyllä sitten kun leikki loppuu ja se haluaa omaa rauhaa. Silloin on pikkuhukkaset tassu lipassa ja tottelevat nätisti.

Miian kanssa on mietitty missä se menee pieleen, kun niin monet keskustelupalstat ja sosiaalisen median yhteisöt kauhistelevat Kennelliiton uutta (mielestäni täysin aiheellista) määräystä siitä, ettei emää ja pentuja saa erottaa eri kattojen alle alle 7-viikkoa pentujen syntymästä. Kauhistelijoiden mielestä on emän kiusaamista kun pennut repivät emät likimain riekaleiksi tai emät muuttuvat yhtäkkiä niin kamalan aggreiksi pennuilleen kun ne ovat niin rasittavia riiviöitä. Olisiko yksinkertaisesti syy se, että me ihmiset sotkeennumme asiaan, joka ei meille kuulu. Me yleensä erotamme emää siinä vaiheessa kun pennuilla alkaa hampaita tulla, kun alamme ”sääliä” mammakoiraa. Kun sitten päästämme emän pentujen sekaan, niin tottahan ne riiviöt iskevät mammaikävässään emänsä kimppuun. Näyttää vielä pahemmalta. Emä parka! Erotetaan vielä vähän lisää ja paremmin. Mitä vanhemmaksi pennut tulevat, sen enemmän suojelemme emää pennuilta ja kun pennut emän näkevät, niin sitä hirveämmältä se touhu näyttää. Kyllä – sen täytyy olla ihan kamala sen Kennelliiton uuden määräyksen, tai sitten ei…

Ella on saanut olla pentujen kanssa koko ajan. Ihan jo selkänsä vuoksi, sille ei ole mahdollistettu hyppelyä pentujen luo ja pois. Sen sijasta sille on järjestetty niin isot tilat, että se on voinut halutessaan siirtyä pennuista kauemmaksi. Se on aivan itse hoitanut pentujen vieroituksen ja koulutuksen ja hyvin se on tehtävänsä suorittanut. Se on välillä ihan yhtä lapsellinen kuin pahaisinkin ”kakaroistaan”, mutta tarvittaessa se ilmoittaa ensin nätisti tönimällä haluavansa vähän lisätilaa ja jos se ei tehoa, tulee ärähdys ja sitä sitten totellaan kiltisti. Välillä nukutaan samassa nipussa, välillä erillään. Todeksi se on ainakin osoittanut sen, ettei se emän fyysisestä koosta ollut kiinni, pysyykö pesue hallinnassa vai ei.

Sen seitsemän viikon säännön kauhisteluun on vedetty usein näkökulmaksi se pointti, ettei välttämättä omasta laumasta vierasta narttua voi pitää tuota aikaa siellä oman lauman seassa ilman erikoisjärjestelyitä. Oma mielipiteeni taas tähän näkövinkkeliin on, että sitten ei varmaan kannata edes pennuttaa. Joskus kun se ihan lauman omakin koira voi olla pentujaan kohtaan kovasti suojeleva ja aiheuttaa erikoisjärjestelyjä. Nämä on nyt niitä asioita, että kaikkeen on varauduttava. Tuskin Miiakaan oli varautunut siihen, että yhtäkkiä sinne tulee täysin vieraan lauman ihan erirotuinen koira pentuja hoitamaan ja heille asustamaan, mutta niin vain kävi. Onneksi maalla on mukavaa ja asioilla on tapana järjestyä. Ellakin on ihan turvassa ja kokee olonsa turvalliseksi, vaikkei varmasti koe kuuluvansa Miian laumaan.

Minusta se seitsemän viikon sääntö tulkitaan myös tahallisesti väärin. Eihän kyse ole siitä, että emä on pakko pitää pentujensa kanssa tuon 7 viikkoa samassa tilassa samassa aitauksessa jos emä on jo selvästi pennut vierottanut. Tuo sääntö vain pakottaa meidät sallimaan emälle ja pennuille varmasti sen luonnollisen vierotuksen. Kyllähän jokainen valveutunut kasvattaja sen toki pentueelle ja emälle sallii, mutta valitettavasti säännöt on tapana tehdä siksi, että osa porukasta menee siitä mistä aita on matalin. Kyllä niitä 5 viikkoisilta pennuilta emän maailmalle laittavia (vieroituksen tilasta piittaamattomia) kasvattajia vain on ollut ihan nimikasvattajissakin. Eihän tämä sääntö toki takaa sitä, että emä edelleenkään saa pentunsa luonnollisesti tissittelystä karkottaa. Voidaanhan se emä sulkea vaikka toiseen huoneeseen 24/7 ja noudattaa tällä tuota 7-viikon sääntöä, mutta tuollaiseen toimintaan kykeneville nyt tuskin mikään sääntömuutos auttaisi.

Ella tulee olemaan Laiduntiellä niin kauan kuin pennut tai sen oma tila sitä vaatii. Niin kauan kun se tahtoo pentuja tissitellä, se sitä saa tehdä. Kyllä se itse sitten kertoo kun tämä sen viimeinen äitiys on ohi. Tokihan sitä täällä on ikävä ja sen kotiintuloa ajatellen on tehty jo valmistelujakin, mutta kaikkein tärkeintä on antaa sille ja pennuille mahdollisimman häiriintymätön vierotus. Kyllä Ella osaa. Kyllä pennut tottelee. Kyllä Miia pitää huolen, että kaikki on hallinnassa.

Pentuset on saaneet niskaansa sirut ja niiden isäkoiran selvitys on nyt laitettu alulle. Nämähän olivat kaksoisastutuksen tulosta, joten on hyvin mielenkiintoista nähdä montako Pikku-Tanea ja montako Pikku-Peikkoa siellä on. Pikku-Nanneja ovat kaikki, mutta Laina-lellikki lienee saanut jotain muutakin Ellalta kuin maitoa. Se on nimittäin matalaraajaisempi kuin sisaruksensa. Voiko corgigeenit siirtyä maidossa *LOL* ? Eläinlääkärintarkastuksessa siitä ei onneksi löytynyt mitään myyntiä estävää vikaa, mutta siitä huolimatta se jää Laiduntien laumaan Joona-pojan ikiomaksi ystäväksi.

Miiakin on aloittanut kertomaan pentujen kuulumisia omassa blogissaan: laiduntienlauma.wordpress.com





Roopea, Ilpoa ja vähän muutakin

12 01 2013

Tässä tuoren kuvapäivitys vanhimmasta ee-keltaisen värisestä kasvatistani Roopesta (Big-Wood’s Pink Cadillac, s.2010). Roopeahan ei ole kermanvärisenä rekisteröity, mutta ehkä tämän asian kanssa selvitään kun on se sentään tiedostettu asia ja vieläpä hyvinkin julkinen sellainen. Ja miksei olisi?

roope5

 

Roope asuu Ylivieskassa rakastettuna perhekoirana yhdessä blue merle -värisen ”pikkusiskonsa” kanssa. Sille ei ole kaavailtu jalostuksellisia tavoitteita, mutta siitä huolimatta en mitenkään näe tämän ee-keltaisuuden olevan peruste EJ-rekisteröinnille (Ei Jalostukseen -rekisteri). Väri, joka ei ole millään tavoin koiran elämään vaikuttava tekijä eikä siihen sisälly terveydellisiä riskejä, ei mahdu minun käsityskykyyni EJ-rekisteröinnin perusteesta. Kaiken lisäksi tämä väri on oikeasti vältettävissä DNA-testein, joten sen putkahtamisen pelossa ei tarvitse kenenkään olla jos kovasti tätä välttää haluaa.

Itse olen käyttänyt EJ-rekisteriä sellaisten pentujen kohdalla joilla on häntämutka. Voisin myös kuvitella käyttäväni sitä esimerkiksi koiralle, jolla jo pikkupentuna on selvä purentavirhe. Voisin myös kuvitella rekisteröiväni meille syntyvän sinisen pennun EJ-rekisteriin en niinkään pelkän värin vaan siihen väriin liittyvän sinisen koiran syndrooma -nimisen sairauden (Blue Dog Syndrome) vuoksi. Ei jokaisella sinisellä koirallakaan sitä automaattisesti ole, mutta se on sinisen värin riski.

Oheisen linkin takaa löytyy kuvia niin sinisistä cardeista kuin pemuistakin: http://www.welshcorgi-news.ch/Leseecke/InfoCorgi/Bluies_eng.html

Muistin myös kirjoittaneeni ee-keltaisesta ja muista väreistä itsekin aikaisemmin tänne blogiin otsikolla ”oikeita ongelmia?”.

Vastoin kaikkia vääristyneitä käsityksiä, en ole opastamassa ketään käyttämään ee-keltaista cardigania jalostukseen. Jos joku niin haluaa tehdä, on edellisessä aihetta käsittelevässä tekstissä kerrottu esimerkkejä, miten tämän värin kanssa voisi toimia. On mahdollista ettei ee-keltainen saa yhtään ee-keltaista jälkeläistä ja on täysin mahdollista, että sen pennunpennut ovat kokonaan geeniperimältään vapaita kyseisestä väristä. Juuri tämän vuoksi en ymmärrä EJ-rekisteröintiajatusta tämän värin kohdalla. Toistan nyt varmaan itseäni, mutta jos kyseisen värinen koira olisi nartulleni ehdottomasti taustoiltaan ja terveydeltään paras vaihtoehto, eikä narttuni kantaisi kyseistä väriä perimässään (DNA-testillä todettu), en ITSE miettisi hetkeäkään sen väriä. Se mitä itse voisin tehdä, ei tarkoita, että ohjeistan muita tekemään näin. Jokainen aikuinen ihminen tekee päätöksensä ihan itse. Luulisin ainakin.

Ihan sama koskee aihetta pitkäkarvaisuus. Olen henkilökohtaisesti ”nylkkyturkin” ystävä, mutta olen silti käyttämässä omaa keskivertokarvaisempaa kasvattiani Obamaa nartulleni. Toistan taas – vaikka näin itse teen ja käytän omaa kasvattiani, en koe olevani millään muotoa sellaisessa asemassakaan, että jakelisin ohjeita jostain korkeuksista kuvitteellisille alamaisille. Ei, jokainen ajattelee itse. Piste. Minä olen ajatellut tämän niin, että Vitsi ja Oba täydentävät toisiaan, eikä tuo täydentäminen koske ainoastaan anatomisia asioita. Myös karvapeite on huomioitu. Jalostus on valintoja. Onneksi nyt on tiettyjä testejä, joilla voidaan edes osa riskeistä minimoida. Tässä tapauksessa minimoitu riski on täysin kosmeettinen, joten ihan omaa turhamaisuuttahan tämä loppupelissä vain on. Voi kun isompiin riskeihin olisi yhtä helpot testaukset.


Oba & Vitsi -yhdistelmä toteutunee ensi kesänä mikäli Vitsin silmätarkastuksessa ei ole mitään tätä suunnitelmaa estävää löydöstä.

Yhteen isoon riskiin, nuorena cardiganeja sokeuttavaan PRA:han on mahdottoman helppo testi. Se testi on ihan yhtä helppo kuin tuo ee-keltaisen tai pitkänkarvan karttaminen. DNA-näyte topspuikontapaisella kapistuksella laboratorioon ja sitten odotellaan hetkonen. Toinen mahdollisuus on pyytää eläinlääkäriä ottamaan verinäyte lähetettäväksi. Kotiin tuleva testitulos kertoo kantaako koira perimässään riskigeeniä vai onko se siitä vapaa. Kertoisi se toki sairaudenkin olemassaolon. Cardiganien PRA on siitä ikävä, että se todella rajusti sokeuttaa nuorena ja se on todella traumaattinen kokemus siinä iässä. Selitykset siitä, että miksi testata kun näkyisihän se sitten silmätarkastuksessa, ontuvat. Kyllä – silmätarkastuksessa näkyisi sen kyseisen yksilön sokeutuminen (ellei sitä olisi käytöksen vuoksi jo sitä ennen huomattu surullisella tavalla), mutta sen  sokean vanhempia on voitu käyttää jalostukseen jo ties montako kertaa.

PRA-testimahdollisuuden tulo markkinoille oli suuri juttu tälle rodulle. Rotu oli PRA:n vuoksi pullonkaulatilanteessa  60-70 -lukujen taitteessa. Nuoria koiria sokeutui, kasvattajat poistivat tämän pelossa jalostusmateriaalia, pennuttamista pelättiin ja pahat kielet lauloivat. Kun testausmahdollisuus 90-luvun loppupuoliskolla tuli mahdolliseksi, ne kasvattajat, jotka olivat vielä mukana testauksen alkaessa, ottivat sen helpottuneina vastaan ja uudet tulokkaat opetettiin arvostamaan tätä tilaisuutta. Ympäri maailmaa kasvattajat tekivät yhteistyötä ja testasivat ensin sukutauluissa esiintyviä iäkkäitä koiria ja näin ollen lähtivät ”puhdistamaan” sukutauluja ikäänkuin takaa päin.

Näin tehtiin Suomessakin ja aika harvoja nykyään vielä jatkavia sukuhaaroja jäi testaamatta. Silloin Suomessa ajateltiin sinisilmäisesti, että riittää kun toinen vanhemmista on testattu vapaaksi – riskiyhdistelmiä ei syntyisi. Minäkin olin tuolloin sitä mieltä, vaikka omat linjani vapaaksi sainkin testattua. Olen nyt kuitenkin korjannut mielipidettäni vähemmän sallivampaan suuntaan. Ei niin, ei toki syntynyt kuin maksimissaan kantajia. Nämä syntyneet olivat PRA-statukseltaan epäselviä pentuja, joista aina joku silloin tällöin jatkoi sukuaan ilman omaa testaamista. Pikkuhiljaa tultiin tähän tilanteeseen, että meillä Suomessa on varmaan prosentuaalisesti suurin kanta PRA-statukseltaan (vapaa, kantaja, sairas) epäselviä koiria jos verrataan eri maiden kantoja toisiinsa. Täällä on onnistuttu kasvattamaan jopa  riskiyhdistelmiäkin vanhemmista, joista kummankaan statuksesta ei ole tietoa. Surullista. Pikavilkaisu vuoden 2012 pentueisiin tuotti silmämääräisesti arvioituna vajaa kolmasosan pentueita joissa joko toisen tai molempien vanhempien PRA-statukset ovat epäselviä. Toivottavasti katsoin väärin. Vielä kauhistuneemmaksi tulin joululomalla kun tein listauksia niistä Suomessa syntyneistä cardeista, jotka eivät ole PRA-testatuista linjoista. Niitä on hirveästi, monta, paljon!

Minusta tuntuu, että tietämys PRA-asiasta on tällä hetkellä jotenkin piilotettuna niiden kasvattajien keskuuteen, jotka elivät tuon testauksen kulta-ajan ja testasivat tuolloin koiriaan. Asiasta tuli niin itsestäänselvä, ettei siitä sen kummemmin enää jaksettu/tajuttu uusille tulokkaille tietoa jakaa. Syyllistän itseänikin, sillä olen antanut omia uroksiani testaamattomille nartuille juurikin sitä silmällä pitäen, että omani olivat PRA-vapaita ja syntyisi maksimissaan kantajia. Näin kyllä syntyikin, mutta noilla on taas jatkettu edelleen jne jne. Loppuvuodesta poisnukkunut Likka (Cristyn) oli juuri tuollaisesta pentueesta, mutta sen testautin itse, sillä se teki kennelnimellemme pennut, sijoituskoira kun oli. Se lieneekin ainokainen tämän tyyppisistä (minun uros + testaamaton) yhdistelmistä syntyneistä pennuista, joka on testattu.

En osaa sanoa onko milloin viimeksi syntynyt PRA:ta sairastava Cardigan. Kantajia on kyllä maailmalla ja sellaisen syntyminen on toki mahdollista jos testituloksia käytetään vessapaperina tai mikä pahinta – niitä testejä ei tehdä ollenkaan. Kantajuushan ei ole edes maailmanloppu ja kantajakin voi olla jalostuskoira siinä missä PRA:sta vapaakin. Vakavuudestaan huolimatta PRA on kuitenkin tauti, joka periytyy yksinkertaisesti ja on DNA-testattavissa, joten kiikissä on pirulainen ainakin niillä, jotka tästä asiasta välittävät.

PRA:stakin näyn kirjoittaneeni jo aiemmin kirjoituksessa ”PRA ja DNA”.

Ja ihan loppuun Ilpo ”the pink punisher” Balboan terveiset Ylivieskasta: