Täsmäisku Tromssaan

7 09 2012

Norjan reissu oli ja meni mukavassa seurassa. Nissani kuljetti meitä noin 1700 km viikonlopun aikana varsin viihtyisästi, eikä se rajaseudun serpentiinitie ollut niin paha isolla autolla ajella kuin olin kuvitellut. Sen verran pitää kuitenkin todeta, että kyyti on hurjempaa alaspäin, mutta matka jotenkin lyhyempi ylöspäin. Kumma homma!


Jossain Norjassa

Reissu alkoi kympin maissa viime lauantaina kun hain kyytille Hannan, Seppon ja Raunon. Matkan varrelta otimme kyytiin kaiman ja Nessan Oulusta ja seurue täydentyi kokonaiseksi Kemissä kun Jutta ja Maya kapusivat kyytille. Olin melkein haljeta ylpeydestä kun olin niin nokkela ja mahdutin varsin mukavasti Nissanin takaosaan Seppon, Nessan ja Mayan. Pienimmän häkin ei aina tarvitsekaan olla siellä ylimpänä – ei ainakaan silloin kun se on yli 20 vuotta vanha ja tehty oikiasta raudasta.

Marski, Tutu ja Rauno saivat häkkipaikat ”hattuhyllyltä” auton keskiosasta. Kassit ja muut nyssäkät (mistä niitä naisväelle aina kertyykin?) aseteltiin lattialle ja penkkien alle. Evästäkin näytti olevan koko legioonalle riittämiin.

Pari kertaa me Kilpisjärvelle mennessä pysähdyttiin. Ensimmäinen kerta oli vessakeikka Pellossa ja toinen kerta missäs muussa kuin Sannan putiikissa Sonkamuotkassa. Me ei maksettu niistä kuuluisista munkkikahveista yhtikäs mittään kun Sanna totes, jotta menköön kaupan tekijäisinä. Kauppaa me tehtiinkin. Monenlaista.

Saanan juurelle Kilpisjärven retkeilykeskukseen saavuimme kahdeksan maissa. Mökki oli hintaansa nähden jopa loistava. Mukavuudet olivat eri rakennuksessa, mutta eihän se meitä haitannut. Tosiretkeilijät raahaa aina mukanaan kahvinkeitintä, keittolevyä ja Tablet-telkkaria! Ideoimani makkarapata ja tuoresalaatti saivat muun seurueen kiitokset ja pätkä uutisistakin nähtiin. Sunnuntaiaamuna saatiin ihan rehelliset kahvit suoraan kuppeihin tiputettuna. Tästä huvista ei puuttunut kuin Nissanin irtovessa, mutta se me kyllä oltiin jätetty Pattijoelle…

 

Paljon me ei ehditty Kilpisjärven lenkkeilymaisemista nauttia, mutta pieniä maistiaisia siitä kuitenkin saatiin niin auringon laskussa, iltamyöhäsellä kuin aamuvarhainkin. TuTun ja Marskin kanssa törmättiin sunnuntaiaamuna Herra-Poroon ja aika usein yksi poro = aika_monta_poroa, joten annettiin Herra-Poron jäädä ihan keskenään keskelle polkua tollottamaan ja vaihdettiin suuntaa.


Marski ja TuTu Saanan juurella

Sunnuntaina varattiin ihan reippaasti ajoaikaa välille Kilpisjärvi – Tromssa. Todettiin, että liian kanssa pärjää aina ja oikeassa oltiinkin. Näyttelypaikalle saavuimme hyvissä ajoin ja teltan saimme loppupelissä aika keskeiselle paikalle, joten siitä ei ollut mitenkään superpitkä matka kenelläkään kehään. Se mikä sitten aiheutti hässäkkää, oli aikataulut. Jos voi kehät mennä päällekäin, niin ne sitten menee. Hanna ehti juuri ja juuri doggikehältä tuuraamaan minua Nessa-setterin remminpäähän kun minä olin samaan aikaan TuTun ja Marskin kanssa kehässä. Kaima piti lankoja käsissään ja Jutta otti kuvia ja valmistautui samaan aikaan Mayan kehäkierroksiin, jotka olivat heti minun koirien jälkeen. Se oli sellainen puolituntinen, että huh huh! Rauno-apinan kehä ei onneksi sattunut tähän hässäkkään.

Kehistä tuli mukavasti tulosta, mutta myös kotimatkalle puitavaa. Nessan kohdalla sattui huono tuuri. Setteri on vaikea rotu käyttö-näyttö jakautumisen vuoksi ja nyt sattui niin, että tuomari ei arvostanutkaan näyttelylinjaisten (mitä Nessa siis on) kauneutta. Nessalle EH – koska lie sellaista saanut aikaisemmin, liekö koskaan? Seppo oli PU2 ja sai varasellaiset. Kansainvälisempi varasellainen muuttunee oikeaksi cacibiksi ja tuo Seppolle nimen eteen kirjaimet C.I.B. jahka FCI tämän tittelin armollisesti myöntää. Rauno kiersi kehää 18 muun apinapinserin seassa ja ihan valehtelematta voin sanoa, etten koskaan ole nähnyt niin montaa sen rodun edustajaa kerralla. En ole nähnyt edes niin montaa kuin Raunon luokassa oli (6). Rauno sai ERI:n, mutta ois sille mielellään luokkasijoituksenkin suonut. Meni se niin hienosti ja näytti hyvältä. Corgikehällä Maya sai ERI:n ja luokkavoiton ilman SA:ta. Arvostelusta ei kyllä käy ilmi miksi SA jäi saamatta, joten arvailun varaan jäi syyt.

Omat koirat toivat laiskalle ulkomaankulkijaomistajalleen kaiken tarvittavan. TuTu oli rotunsa paras, sai sertin ja cacibin ja lisää nimensä eteen tästä edespäin Norjan muotovalion tittelin. Marskin kaljuus ei tuomaria haitannut. Arvostelussa luki että hyvä turkki vuodenaikaan nähden. Ehkei nyt niin hyvä, mutta tukka kummiskin. Marski oli ainoa uros joka sai SA:n ja kovien kehujen saattelemana sille ojennettiin serti- ja cacib-ruusukkeet ja se oli VSP. Pikku-ukko täytti pari viikkoa aikaisemmin cacibiin vaadittavat 15 kk, joten oikein kelpo aloitus nuorten luokissa. Cardikehä oli 7 osallistujasta huolimatta kansainvälinen. Koirista 4 oli Suomesta, 2 Venäjältä ja yksi Norjasta, vaikkakin luettelon mukaan sen omistus oli Tanskassa.


TuTu tulossa ryhmäkehään, kuva JuttaK

Ryhmäkehistä ei saatu muuta kuin hyvät naurut. Oli hyvin hankalaa pitää naama peruslukemilla kun ryhmäkehän tuomari kiertää ROP-corgeja pitkään ja hartaasti ja aikansa kierrettyään marssii pemun esittäjältä kysymään: ”is this a Cardigan or a Pembroke”. Vielä lystimpää on se, että kyseisellä tuomarilla on arvosteluoikeus corgeille. En pysty mitenkään keksimään mikä TuTun rotu sitten olisi ollut, jos pemun esittäjän vastaus olisikin ollut cardigan. Olisiko TuTu ollut sitten brindle pembroke (brindle ei ole pemujen väri). ROP-pemu oli niin pemu kuin pemu olla voi, vieläpä erinomainen sellainen – samaa mieltä tuntui lopulta tuomarikin olevan kun otti sen ryhmässä 6 parhaan joukkoon. Ei kai tarvitse kertoa, että corgit päivällä arvostellut tuomari ei ottanut ryhmää?


Mietitäänpä nyt hetki kumpi on cardi ja kumpi pemu. Ovat niin kovasti samannäköiset…

Kotimatkalle lähdettiin viiden seudussa Suomen aikaa. Pysähdyimme kerran Norjan puolella kuvaamaan maisemia ja koiria – ehkä vähän ihmisiäkin.


Nissanikin maisemien seassa kuvattuna

Suomen puolella olimme merkillisen nopeasti. Joku silotti tiet tai leikkasi pätkän pois vuoristosta. Ei siinä muuta selitystä ole. Kilpisjärvellä laitettiin pikkuisen (käsittämättömän kallista) löpöä tankkiin ja sillä ajeltiin sitten vähän edullisempien menovesien lähteille Yli-Tornioon. Puolen yön jälkiin tiputettiin Jutta & Maya Kemiin ja piipahdettiin Lapin Tullissa ruokaa hakemassa. Oulussa oltiin kahden jälkiin sanomassa moikat Kaimalle ja Nessalle. Kotona olin puoli neljän maissa. Ei tarvinnut unta odotella.

Kokonaisuudessaan matka meni rattoisasti. Juttua riitti koko matkaksi ja kuskeja (ja vänkäreitä) vaihtelemalla edettiin rivakasti. Nissani toimi ja oli tilava. Ei kai tässä… uutta keikkaa jo suunniteltiin, vaikka menin kyllä lupaamaan jonnekin korkeuksiin, että JOS tuolta tulee kaikki se mitä minä tuloksellisesti tarvitsen, niin en enää ikinä sinne riesaksi tule. En varmaan tulekaan… näiden kyseisten koirien kanssa ;)

Kiitti Hanna, Kaima ja Jutta! Olitte ja olette superreissukavereita. Piste.


Toiminnot

Information

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: