Corgista on moneksi

12 09 2012

Kuinka moni myy corgin ”jahtikoiraksi”? Aika harva. En minäkään myynyt, mutta nyt toista samaan perheeseen myydessäni tiesin, että sellainen siitä tulee jos vain isosiskonsa tassunjäljissä kulkee. Ja kulkeehan se. Helka ja Huli-pemu opettavat nyt Hiskistäkin (sarjaa ”Upulit”) suurta metsästäjää. Tässä Päivin päivän kuva ja kuvateksti:

”Käytiin sitten ihan oikeasti metsällä tänään, pystykorvalla oli lepopäivä ja kolme corgia lähti metsälle, kaksi vanhempaa kyllä tiesi mihin ollaan menossa mutta pienimmäisellä ei vielä ollut hajuakaan tämän reissun päällimmäisestä tarkoituksesta. Mutta kuten kuvasta näkyy hyvin asia selvisi kun vanhemmat saivat saalista hommattua, ei kauan tarvinnut lintua metsästä hakea kun Huli ja Helka pudonneen saaliin löysivät :) Maasto oli aika hankala ja siinä vaiheessa kun kaksi laukausta ammuttiin Hiski oli minulla sylissä, tyyppi ei edes hätkähtänyt paukkuja! Liekö tarttunut tuo kasvattajan ”mantra” kasvatteihin, Helkahan aloitti metsäkoiran uransa viime syksynä samanmoisella saaliilla :)”

Siellä Sorsakoskella osataan ja täällä Pattijoella vain ihastellaan!





Kaukana rakettitieteestä

8 09 2012

Paljon on kyselty noiden bling bling -tekosten perään. Miten sä ne teet, kuinka sä osaat, tekisitkö mullekin, tekisitkö sen ja sen rodun jne. Saatanpa tehdäkin, mutta ensin kyllä harjoittelen ihan itsekkäästi omiin tarpeisiini ja teen sellaisia kuvia kuin kokeilla tahdon. Jos joku kaveri on oikein kiltisti, voidaan alkaa neuvotella tekoavusta, mutta olen ihan tasan varma siitä, että ihan JOKAINEN osaa näitä tehdä itsekin.

Homma alkaa vaikkapa tilaamalla strasseja netistä. Itse käytän Ebay:stä löytyvää Crystal Pro Shopia. Nopea toimitus, iso valikoima. Tilataan pussitolkulla kokoja 6ss, 10ss, 16ss ja 20ss, strassien asettelukolvi (jota loppupelissä ei välttämättä tarvita) ja siirtotarrakalvoa. Strassejahan tarvitaan tietenkin eri väreissäkin. Tilausta tehdessä koittaa hulluus ja isompi satsi on aina tavallaan halvempi. Eikö? Jotain unohtui – teenpä uusintatilauksen… kierre on valmis.

Nyt meillä on pelit ja pensselit. Aletaan hommiin ja etsitään (tai piirretään) kiva kuva, josta strassikuva halutaan tehdä.

1. Tarvitaan kuva, Hot Fix -tarrakalvoa ja muutama nuppineula. Alla käytän ilmoitustaulua, johon nuppineulat uppoavat kiltisti. Tarrakalvon taustamuovi irroitetaan ja kalvo pannaan tarrapuoli ylöspäin kuvan päälle. Nuppineulat helpottavat kalvon pysymistä oikeassa kohdassa.

2. Pinseteillä asetellaan Hot Fix strasseja (tässä pienintä kokoa eli 6ss, joka on noin parimillistä halkaisijaltaan) timankipuoli tarraanpäin viivan päälle. On hidasta. Ei saa palaa hermo!

3. Kun koko kuva on kierretty, tarrakalvon taustamuovi laitetaan takaisin tarran päälle ja …

4. HUPS! Meillä oon valmis kuva silitettäväksi vaatteeseen tai kassiin tai mihin tahansa kankaiseen juttuun. Ei tämä rakettitiedettä ole.

Silittäminen tapahtuu sitten vaatteen silitysohjeita kunnioittaen. Silitysohje merkkistrasseille (nämä on halvempia kopioita) löytyy mm. osoitteesta http://www.tanssitarvike.fi/swarovski_kiinnitysohje.pdf

Fleece-vaatteeseen ihan pienin koko on vaikea silittää, t-paitaan ja collegehuppariin ne toimivat loistavasti. Kolvilla on vaikeampi tehdä hienoja kuvia, mutta koristelustrassien laitto käy näppärästi. Tässä Jennin heppapaidassa on ensin tehty kalvolla hevonen ja sen kiinnityksen jälkeen asetettu kolvilla erikokoisia ja erivärisiä blingejä ympärille.

Blingeillä voi myös kirjoittaa kalvon avulla. Silloin tulee kuitenkin muistaa, että teksti kannattaa tulostaa peilikuvana ja tehdä pinsettihommat sen päälle. Muuten tarvitaan peiliä tekstin lukemiseksi. Tässä yksi teksti ja kuva odottamassa passelia paitaa:





Totti täytti tusinan

7 09 2012

Töötti-Totti täytti 12 vuotta maanantaina. Kyllähän sen iän periaatteessa tietää, muttei tajua tahi muista. Se kulkee nuorison mukana riehulenkit ja touhottaa uskomattoman hyvässä kunnossa menemään. Nukkuu kun on sen aika, muutoin on 4-veto päällä. Kuulo sillä taitaa olla hieman heikentynyt, mutta näössä ja varsinkaan ruokahalussa ei ole mittään vikkaa.

Totti on varmaan ollut edellisessä elämässään kissa, jolla on jäänyt henkiä käyttämättä. Vajaa 4-kuisena siitä piti tulla enkelikoira kun sitä purtiin pahasti päähän. Kallo kasvoi tämän seurauksena vinoon, mutta Totti jäi kovastipaljon henkiin. Toisen kerran sen piti kuolla suoliston puhjettua kesken vakavan suolitukos-tyräleikkauksen, mutta ei – henkiä oli edelleen riittävästi. Muutoin se on ollut terve. Ensimmäinen sairaus oli tapaturma, toinen oman tyhmyyden seurausta. Totti ei ole koskaan ontunut, aivastellut, niiskuttanut tahi rapsutellut. Ei sellaiseen ole ollut aikaa.

Totti on meidän talouden kallein koira (kirjaimellisesti kahden ison operaation vuoksi), mutta kaikkien näiden pennosten arvoinen, vaikkei koskaan mikään näyttely- tai harrastustähti ole ollutkaan. Totti on vain Totti – rakas Totti. Meidän oma höppänä, Tinkan ja BJ:n poika. Ulkoisesti ”ruma” kuin mikä, mutta sisäisen kauneuden määrää ei voi millään asteikolla mitata.

Totti ei ole koskaan harrastanut mitään muuta kuin hengailua. Se on hengaillut rannalla, metsässä ja koulutuskentillä. Mitään sille ei ole opetettu, eikä siltä koskaan ole vaadittu mitään muuta kuin käytöstapoja. Niissä se onkin ihan käytösvalio, sillä Tottia helpompaa ja ystävällisempää koiraa tuskin on. Totti ei pelkää mitään eikä ketään, mutta myöskään kenenkään ei tarvitse sitä varoa. Luottokoira!

Tottin veli Aapo juhli myös syntymäpäiviään. Paljon terveisiä ja onnitteluja ja kiitokset Marille Aapon hienosta hoidosta!





Bling ja bling

7 09 2012

Nyt niitä tulee ihan liukuhihnalta. Kohta meillä Jennin kanssa jokainen T-paita kimaltaa kyllästymiseen saakka. Hitaudestaan huolimatta tämä askartelu on aika helppoa ja vaivatonta ja ihan varmasti JOKAINEN – siis JOKAINEN – osaa tehdä näitä itse.

Eilen tuli postissa uusin lähetys kimaltelevia. Yli 15 000 blingiä odottaa nyt kiinnittämistä. Tule joulu kultainen…





Täsmäisku Tromssaan

7 09 2012

Norjan reissu oli ja meni mukavassa seurassa. Nissani kuljetti meitä noin 1700 km viikonlopun aikana varsin viihtyisästi, eikä se rajaseudun serpentiinitie ollut niin paha isolla autolla ajella kuin olin kuvitellut. Sen verran pitää kuitenkin todeta, että kyyti on hurjempaa alaspäin, mutta matka jotenkin lyhyempi ylöspäin. Kumma homma!


Jossain Norjassa

Reissu alkoi kympin maissa viime lauantaina kun hain kyytille Hannan, Seppon ja Raunon. Matkan varrelta otimme kyytiin kaiman ja Nessan Oulusta ja seurue täydentyi kokonaiseksi Kemissä kun Jutta ja Maya kapusivat kyytille. Olin melkein haljeta ylpeydestä kun olin niin nokkela ja mahdutin varsin mukavasti Nissanin takaosaan Seppon, Nessan ja Mayan. Pienimmän häkin ei aina tarvitsekaan olla siellä ylimpänä – ei ainakaan silloin kun se on yli 20 vuotta vanha ja tehty oikiasta raudasta.

Marski, Tutu ja Rauno saivat häkkipaikat ”hattuhyllyltä” auton keskiosasta. Kassit ja muut nyssäkät (mistä niitä naisväelle aina kertyykin?) aseteltiin lattialle ja penkkien alle. Evästäkin näytti olevan koko legioonalle riittämiin.

Pari kertaa me Kilpisjärvelle mennessä pysähdyttiin. Ensimmäinen kerta oli vessakeikka Pellossa ja toinen kerta missäs muussa kuin Sannan putiikissa Sonkamuotkassa. Me ei maksettu niistä kuuluisista munkkikahveista yhtikäs mittään kun Sanna totes, jotta menköön kaupan tekijäisinä. Kauppaa me tehtiinkin. Monenlaista.

Saanan juurelle Kilpisjärven retkeilykeskukseen saavuimme kahdeksan maissa. Mökki oli hintaansa nähden jopa loistava. Mukavuudet olivat eri rakennuksessa, mutta eihän se meitä haitannut. Tosiretkeilijät raahaa aina mukanaan kahvinkeitintä, keittolevyä ja Tablet-telkkaria! Ideoimani makkarapata ja tuoresalaatti saivat muun seurueen kiitokset ja pätkä uutisistakin nähtiin. Sunnuntaiaamuna saatiin ihan rehelliset kahvit suoraan kuppeihin tiputettuna. Tästä huvista ei puuttunut kuin Nissanin irtovessa, mutta se me kyllä oltiin jätetty Pattijoelle…

 

Paljon me ei ehditty Kilpisjärven lenkkeilymaisemista nauttia, mutta pieniä maistiaisia siitä kuitenkin saatiin niin auringon laskussa, iltamyöhäsellä kuin aamuvarhainkin. TuTun ja Marskin kanssa törmättiin sunnuntaiaamuna Herra-Poroon ja aika usein yksi poro = aika_monta_poroa, joten annettiin Herra-Poron jäädä ihan keskenään keskelle polkua tollottamaan ja vaihdettiin suuntaa.


Marski ja TuTu Saanan juurella

Sunnuntaina varattiin ihan reippaasti ajoaikaa välille Kilpisjärvi – Tromssa. Todettiin, että liian kanssa pärjää aina ja oikeassa oltiinkin. Näyttelypaikalle saavuimme hyvissä ajoin ja teltan saimme loppupelissä aika keskeiselle paikalle, joten siitä ei ollut mitenkään superpitkä matka kenelläkään kehään. Se mikä sitten aiheutti hässäkkää, oli aikataulut. Jos voi kehät mennä päällekäin, niin ne sitten menee. Hanna ehti juuri ja juuri doggikehältä tuuraamaan minua Nessa-setterin remminpäähän kun minä olin samaan aikaan TuTun ja Marskin kanssa kehässä. Kaima piti lankoja käsissään ja Jutta otti kuvia ja valmistautui samaan aikaan Mayan kehäkierroksiin, jotka olivat heti minun koirien jälkeen. Se oli sellainen puolituntinen, että huh huh! Rauno-apinan kehä ei onneksi sattunut tähän hässäkkään.

Kehistä tuli mukavasti tulosta, mutta myös kotimatkalle puitavaa. Nessan kohdalla sattui huono tuuri. Setteri on vaikea rotu käyttö-näyttö jakautumisen vuoksi ja nyt sattui niin, että tuomari ei arvostanutkaan näyttelylinjaisten (mitä Nessa siis on) kauneutta. Nessalle EH – koska lie sellaista saanut aikaisemmin, liekö koskaan? Seppo oli PU2 ja sai varasellaiset. Kansainvälisempi varasellainen muuttunee oikeaksi cacibiksi ja tuo Seppolle nimen eteen kirjaimet C.I.B. jahka FCI tämän tittelin armollisesti myöntää. Rauno kiersi kehää 18 muun apinapinserin seassa ja ihan valehtelematta voin sanoa, etten koskaan ole nähnyt niin montaa sen rodun edustajaa kerralla. En ole nähnyt edes niin montaa kuin Raunon luokassa oli (6). Rauno sai ERI:n, mutta ois sille mielellään luokkasijoituksenkin suonut. Meni se niin hienosti ja näytti hyvältä. Corgikehällä Maya sai ERI:n ja luokkavoiton ilman SA:ta. Arvostelusta ei kyllä käy ilmi miksi SA jäi saamatta, joten arvailun varaan jäi syyt.

Omat koirat toivat laiskalle ulkomaankulkijaomistajalleen kaiken tarvittavan. TuTu oli rotunsa paras, sai sertin ja cacibin ja lisää nimensä eteen tästä edespäin Norjan muotovalion tittelin. Marskin kaljuus ei tuomaria haitannut. Arvostelussa luki että hyvä turkki vuodenaikaan nähden. Ehkei nyt niin hyvä, mutta tukka kummiskin. Marski oli ainoa uros joka sai SA:n ja kovien kehujen saattelemana sille ojennettiin serti- ja cacib-ruusukkeet ja se oli VSP. Pikku-ukko täytti pari viikkoa aikaisemmin cacibiin vaadittavat 15 kk, joten oikein kelpo aloitus nuorten luokissa. Cardikehä oli 7 osallistujasta huolimatta kansainvälinen. Koirista 4 oli Suomesta, 2 Venäjältä ja yksi Norjasta, vaikkakin luettelon mukaan sen omistus oli Tanskassa.


TuTu tulossa ryhmäkehään, kuva JuttaK

Ryhmäkehistä ei saatu muuta kuin hyvät naurut. Oli hyvin hankalaa pitää naama peruslukemilla kun ryhmäkehän tuomari kiertää ROP-corgeja pitkään ja hartaasti ja aikansa kierrettyään marssii pemun esittäjältä kysymään: ”is this a Cardigan or a Pembroke”. Vielä lystimpää on se, että kyseisellä tuomarilla on arvosteluoikeus corgeille. En pysty mitenkään keksimään mikä TuTun rotu sitten olisi ollut, jos pemun esittäjän vastaus olisikin ollut cardigan. Olisiko TuTu ollut sitten brindle pembroke (brindle ei ole pemujen väri). ROP-pemu oli niin pemu kuin pemu olla voi, vieläpä erinomainen sellainen – samaa mieltä tuntui lopulta tuomarikin olevan kun otti sen ryhmässä 6 parhaan joukkoon. Ei kai tarvitse kertoa, että corgit päivällä arvostellut tuomari ei ottanut ryhmää?


Mietitäänpä nyt hetki kumpi on cardi ja kumpi pemu. Ovat niin kovasti samannäköiset…

Kotimatkalle lähdettiin viiden seudussa Suomen aikaa. Pysähdyimme kerran Norjan puolella kuvaamaan maisemia ja koiria – ehkä vähän ihmisiäkin.


Nissanikin maisemien seassa kuvattuna

Suomen puolella olimme merkillisen nopeasti. Joku silotti tiet tai leikkasi pätkän pois vuoristosta. Ei siinä muuta selitystä ole. Kilpisjärvellä laitettiin pikkuisen (käsittämättömän kallista) löpöä tankkiin ja sillä ajeltiin sitten vähän edullisempien menovesien lähteille Yli-Tornioon. Puolen yön jälkiin tiputettiin Jutta & Maya Kemiin ja piipahdettiin Lapin Tullissa ruokaa hakemassa. Oulussa oltiin kahden jälkiin sanomassa moikat Kaimalle ja Nessalle. Kotona olin puoli neljän maissa. Ei tarvinnut unta odotella.

Kokonaisuudessaan matka meni rattoisasti. Juttua riitti koko matkaksi ja kuskeja (ja vänkäreitä) vaihtelemalla edettiin rivakasti. Nissani toimi ja oli tilava. Ei kai tässä… uutta keikkaa jo suunniteltiin, vaikka menin kyllä lupaamaan jonnekin korkeuksiin, että JOS tuolta tulee kaikki se mitä minä tuloksellisesti tarvitsen, niin en enää ikinä sinne riesaksi tule. En varmaan tulekaan… näiden kyseisten koirien kanssa ;)

Kiitti Hanna, Kaima ja Jutta! Olitte ja olette superreissukavereita. Piste.