Pink Wood’s

17 08 2012

Katti tekee kaiken täysillä ja koska se on täyden kympin koira kaikessa mihin se ryhtyy, niin eipä tämä pentuhommakaan tehnyt poikkeusta. Eilen illalla se söi hyvällä ruokahalulla iltaruokansa kymmenen jälkeen. Sitten läähätettiin hetki ja vedet tuli puoliltaöin ihan silleen yhtäkkiä yllättäin. Ensimmäinen pentu syntyi 00.30. Se oli menoa. Se siitä ajatuksesta, että ehkä me viikonlopulla synnytellään… ei – me synnyteltäisiin nyt!

Pentuja syntyi kymmenen, mutta kaksi narttua syntyivät kuolleina. Toinen niistä oli hyvin hyvin pikkuruinen. Toinen vietti viimeisenä tulijana ilmeisesti liikaa aikaa kanavassa. Se olikin ainoa joka teetti käsitöitä. Ensimmäiset kolme vain jotenkin valuivat ulos. En nähnyt varsinaisia työntöjä ollenkaan. Kun maha hieman pieneni, seuraavat kuusi tulivat ulos muutamalla isolla työnnöllä ja ulostulovauhti oli jokseenkin lennokas. Ja sitten se numero kymppi jumiutui. Eläinlääkärin apua ei kuitenkaan tarvittu kun omat kätilötaidot auttoivat jälleen selvittämään tilanteen. Jossitellahan aina saa, muttei se mitään auta. Kymppityttö ois ollut kyllä muuten täyden kympin pentu, mutta pisteet nollautuivat kun henki ei kulkenut :( Sellaista sattuu.

Kahdeksan tuhisijaa (4 poikaa, 4 tyttöä) on kuitenkin oikein kiva luku. Toivottavasti mitään ensipäivien takapakkia ei tule ja kaikki ”Kupulit” kehittyvät hienoiksi kookikoiriksi. Katti voi loistavasti ja hoitaa pentunsa rauhallisesti ja hyvin. Pienimmän ja suurimman pennun kokoeroa on 100g joten se näyttää jo aika hurjalta, mutta tuollaisia kokoerojuttuja on aika usein kun pentue on suurilukuinen.

Koska Katti on yleensä täynnä yllätyksiä, ei se siinäkään suuhteessa pettänyt. Meillä on taas niitä ”pinkkejä”. Isäkoiran kantajuus resessiivisen ee-keltaisen suhteen ei tullut yllätyksenä, mutta että meidän Kattikin sitä väriperimässään roikottaa. Aika hauskaa. Vielä hauskemmaksi asian tekee se, että Kattin taustoja on ympäri Suomen niemeä eri variaatioina ja niitä on yhdistelty ja linjailtu ja jopa rutsailtukin monin eri tavoin ja yhtäkkiä minä täällä ”Pink Wood’sissa” olen taas se joka ne pinkit pentulootaansa saa. Otan tämän liki kunniana :D

Sisimmässäänhän nuo kaksi blondia ovat sisarustensa tavoin tricoloureja. Geenipari ee (isikoiralta se toinen pikku-e ja äitikoiralta se toinen pikku-e) estää kuitenkin mustan värin muodostumisen karvoissa, joten koko koira näyttää kellertävältä. Lisätietoa tästä väristä on mm Sarakonnun Liisan artikkelissa, joka löytyy nettilinkistä: http://www.kolumbus.fi/~w425013/koirat/keltaiset.html

Nyt näyttää siltä, että ainokaiset suomalaiset ee-keltaiset cardit (rodunharrastajat kutsuvat pinkeiksi) ovat syntyneet meillä. Kentsun ja Piikan pentueessa 2010 niitä oli kaksi, joista toinen lopetettiin kitalakihalkion vuoksi. Roope (Big-Wood’s Pink Cadillac) voi Yliveskassa loistavasti. Nyt niitä syntyi kolme Kentsulle ja Kattille, näistä yksi kuolleena pikkuruisena. Kaksi muuta voivat ainakin tätä kirjoittaessa loistavasti. Toivottavasti voin viikon-kahdenkin päästä vielä raportoida samoja uutisia. Ensimmäiset päivät ovat niin kriittisiä.

Harmittaako minua? No ei! Miksi pitäisi? Nuohan ovat kerrassaan ihania. Ongelma vain on niiden rekisteröiminen oikean värisiksi. Viimeksi neuvottelin pitkään Kennelliiton kanssa Roopea rekisteröidessäni. Olisin halunnut sen värille kermanvärinen valkoisin merkein, mutta sitä ei ole listattu cardiganien väreiksi. Jouduin rekisteröimään sen punaiseksi valkoisin merkein. No – nyt olen vielä isomman ongelman edessä. Tricolour + tricolour = tricolour ellei joku resessiivinen hässäkkä tätä muuksi laimentele. Siitä ei voi syntyä punaista valkoisin merkein – ei ainakaan sellaista, miksi punaisen valkoisin merkein ymmärrämme. Nämä ovat tricoloureja valepuvussa. Ne kävisivät jopa merle-kasvatukseen ja lopputulemana olisi pentueellinen ihan normaaleja merlejä ja tricoloureja, mikäli toinen osapuoli ei ole ”pikku-e:n” kantaja. Kantajuuden voi utelias testata näppärästi geenitestillä. Meidän rodussa merlekoiran voi kuitenkin parittaa vain tricolourin kanssa (mitä nämäkin siis sisimmässään ovat), joten rekisteröinkö minä nämä tricoloureina? Ai hauskuus! Kyllähän tästä taas saadaan vesilasissa aikaan kuohuja, laineita ja varmaan myrskyäkin.


Toiminnot

Information

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: