Uutta päin

13 08 2012

Luovutusikäiset pennut ovat pitäneet kiireisinä. Ei riitä, että pennut saavat ruoan ja puhtauden. Perushuollon lisäksi ne tarvitsevat elämänkokemuksia jo ennen luovutusikää ja siinä puuhassa saa kulumaan tunnin jos toisenkin. Luotettavat kiltit koirat, vieraat ihmiset, erilaiset mölytoosa-aparaatit, autoilu, merenranta, nenän käyttö, erilaiset alustamateriaalit, lailliset (ja ”laittomatkin”) jyrsittävät, puutarha, metsä, tie, panta, hihna… you name it!

Ensimmäiset ovat jo lentäneet pesästä omiin koteihinsa. Urho muutti Vaasaan, Friidu Raaheen ja Luna Kiiminkiin. Hiski suuntaa huomenna aamusella kohti Lepp… eikun anteeksi Sorsakoskea. Uusikaupunki kutsuu Charlieta myöhemmin tällä viikolla ja eiköhän tuosta Tuittukin suuntaa sijoituskotiinsa viikonlopun aikana.

Huusholli hiljenee toviksi, mutta lyhyenlännäksi tuo hetki jää, sillä Katti synnyttää viikonloppuna tai alkuviikosta. Luovutusikäisiin verrattuna vastasyntyneet ovat kuitenkin hiljaisia ja siistejä tapauksia, joten hengitysrakoa taitaa tulla. Toisaalta taas Kattin maha on niin iso, että pentumäärästä näkee melkein painajaisia. Katti on aina tehnyt kaikki asiat täysillä. Eipä tämäkään poikennut tavanomaisesta.


52 vrk ensimmäisestä astutuksesta

Itselleni varasin viikon irtioton CWCA:n erikoisnäyttelyn merkeissä syyskuun loppupuolelle. Suuntaan tieni Birminghamin kautta Eileenin luo ja tiedossa on mm. ”pyhiinvaelluspiipahdus” Walesin puolelle. On todella mukava päästä näkemään Kusti ja Mint + kaikki muut tutut koirat ja ihmiset. Reissun alkuun on enää hieman yli kuukausi ja sitä ennen tehdään kaveriporukalla vielä pikkupiipahdus Norjan puolelle. Onpa mitä odottaa… Kattin pentukatraan lisäksi.


Toiminnot

Information

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: