Isometsäpäivät

27 07 2012

Sekä nykyisiä että tulevia kasvatinomistajia ja pari todella pitkäaikaista ystävääni kokoontui meille viime sunnuntaina viettämään nk. Isometsäpäiviä. Yhdessäolon lisäksi ohjelmassa oli agilityä, tottelevaisuutta, koirien kuvausta ja grillausta. Pennutkin saivat osansa huomiosta, eikä meidän wanhuskoiriakaan unohdettu. Ringa-muori kävi moikkaamassa vieraat ja 13-vuotissynttäreitään viettävä Pörri teki kunniakierroksia aika-ajoin.

Tekeville kun tunnetusti sattuu, onnettomuuksiltakaan ei vältytty. Yksi kappale pohjelihaksia vaati ensiavussa käyntiä. Heidille paranemisia ja Suville kiitoksia ensiapuun viennistä. Onneksi kahden kuukauden kipsituomio vaihtui lisätutkimuksien jälkeen maanantaina hieman lievemmäksi ”terveysvankilaksi”.

Päivän sujumisesta kiitos kaikille mukanaolleille. Olitte ihania kun tulitte! Erityiskiitokset kameran takana kontanneelle Petralle, keittiössä puuhanneelle Päiville, tokotuksista vastanneelle Pialle ja grillimestari Tapsalle.


Yli-kuvaaja Petra ja assari nimeltä Kätyri

Kuvat kertokoot enemmän kuin sanat:


Romi (kuva: PetraT)


Helka (kuva PetraT)


Tove (kuva: PetraT)


Ransu (kuva: PetraT)


Hilma (kuva PetraT)


Nuka-Mikintyttärenpoika (kuva: PetraT)


Maya-Mikintyttärentytär (kuva: PetraT)


Frodo-Mayankämppis (kuva: PetraT)


Siri (kuva: PetraT)


Tottelevainen Jola (kuva: PetraT)


Lilli-Noora (kuva PetraT)


Äppö (kuva: PetraT)


Ringa ja Luna (kuva: PetraT)


Eetu ja Vitsi


Osa väestä yhteiskuvassa (kuva: PetraT)

Ensi kerralle yritetään keksiä jotain oikein turvallista ja rauhallista ohjelmaa. Katsotaan vaikka videoita tai jotain… tai ehkei sentään! Ei me osattaisi kuitenkaan vain aloillaan olla.

Vielä kerran kiitti kaikille mukana olleille!


Toiminnot

Information

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: