PRA ja DNA

29 06 2012

Cardigan welsh corgit ovat läpikäyneet kaksi geneettistä pullonkaulaa historiansa aikana. Maailmansota oli yksi, joka vaikutti voimakkaasti moneen koirarotuun. Elämässä oli tuolloin muutakin huolta ja murhetta kuin koirankasvatus. Toinen pullonkaula tupsahti esille 60-luvulla kun rodussa havaittiin pirullinen ja tietenkin perinnöllinen silmäsairaus nimeltä PRA  (progressive retinal atrophy) eli silmän verkkokalvon etenevä surkastuminen . Cardiganien kohdalla tämä tarkoitti nopeaa sokeutumista jo nuorella iällä. Silmiä koitettiin tutkia, mutta koska kantajien silmissä ei ole mitään vikaa, PRA:ta ei voitu kovin tehokkaasti vastustaa.

Vuosien kuluessa DNA-testauksien käyttö koiranjalostusessa alkoi saada jalansijaa. Vuonna 1998 Cambridgen yliopistosta Englannista julkaistiin tiedote, jossa tohtorit Simon Petersen-Jones ja David Sargan ilmoittivat saaneensa geenivirheen kiikkiin ja että PRA-kantajien, -vapaiden ja -sairaiden seulominen verinäytteestä saatavan DNA:n perusteella oli mahdollista.

Maailmalla tartuttiin heti testausmahdollisuuteen kiitollisina. Verinäyteputkiloita matkasi Cambridgeen melko vilkkaasti ja Michigan State Universityn (USA) saama tutkimuslisenssi vielä vain laajensi testimahdollisuuksia. Myöhemmin mukaan asteli vielä verikokeiden rinnalle tulleet erittäin helposti otettavat poskisolunäytteet. Testinotosta tuli likimain lastenleikkiä! Nykyään testiä saa ainakin seuraavista laboratorioista:

Suomessa tartuttiin toimeen yhtä aikaa muun maailman kanssa. Rotujärjestö tuki 90-luvun lopulla muutamien vielä elossa olevien ikihonkakoirien testaamista. Kasvattajat tekivät mielestäni hienosti yhteistyötä ja lähtivät testauttelemaan koiria sieltä vanhimmasta päästä niin, että hyvän tuurin (PRA-vapaa) kohdatessa kyseisten koirien jälkikasvua ei tarvinnut enää tutkia. En osaa arvioida kovin tarkkaa prosenttia siitä kuinka paljon supisuomalaisista cardiganeista saatiin näillä keinoin PRA-vapaiksi, mutta prosenttiluku oli iso. Melko pieni osa sukutauluista jäi PRA:n osalta kysymysmerkeiksi. Tuo pieni osa kuitenkin jatkaa sukutauluissa edelleen… testaamattomina pääosin.

Itse olen testauttanut Tinkan (BW Qinai Quatincka, PRA-vapaa), Tituksen (BW Queshi Quardian, PRA-vapaa), Mayan (BW Omaia, PRA-kantaja), Ringan (BW Tirion, PRA-vapaa) ja Ribben (Gucci’s Cash Only, PRA-vapaa). Myöhemmin testautin vielä Likan (Cristyn, PRA-vapaa), Jolan (BW Yolana, PRA-vapaa) ja Surun (BW X-wart Xuru, PRA-vapaa). Lisäksi kasvateistani testattiin myös Hippi (BW Tiny Titus, PRA-vapaa), sillä emä Omaia osoittautui kantajaksi. Tuonneistani Jannu (Welshclan’s Ian’s Ideal Image) on testattu kotimaassaan Hollannissa PRA-vapaaksi jo pentuna. Meillä vieraillut BJ (Badagri Kiwi Fanfare) oli myös vapaaksi testattu. Ella (Kilvroch My Romance), Piika (Kilvroch Tamina) ja Misiu (Tiramisu-Lisiura Controversia) ovat PRA-vapaista vanhemmista. Myös ensi viikolla meille muuttava Vitsi (Faramuszka Controversia) on suvultaan PRA-vapaa. Meiltä maailmalle lähteneistä kasvateista PRA-vapaiksi on testattu Masaj (BW Tiny Checkmate), Mint (BW North Troll Girl for Liebehund) ja Kusti (BW Gruffud Gritus).

Corgiseura otti testausmahdollisuuden tullessa hyvin sallivan linjan jalostussuosituksiin. Yritettiin enemmän porkkanalla kuin kepillä. Mikäli toinen vanhemmista oli PRA-vapaa joko tutkimuksen tai sukutaulunsa kautta, ei toisen vanhemmista välttämättä tarvinnut olla DNA-testattu tai suvultaan aukottomasti PRA-vapaa. Tausta-ajatuksena tässä oli, ettei riskiyhdistelmiä ainakaan enää syntyisi. Syntyvät pennut olivat koirayksilöinä terveitä, mutta niiden mahdollinen kantajuus vakavaan silmäsairauteen oli mysteeri. Ajatus oli omalla jalolla tavallaan kaunis, mutta nyt kyllä maksamme tuota sallivuutta muun maailman silmissä. Liekö missään muualla synny niin paljon PRA-statukseltaan kysymysmerkkipentueita (jopa riskipentueita) kun meillä täällä Suomessa? Laskin nopeasti vuoden 2011 pentueet ja jos en kamalasti ole väärässä (tai tietämykseni testatuista koirista on päivittämättä), niin ainakin 9 pentuetta 27 pentueesta ovat yhdistelmästä jossa toinen tai molemmat ovat taustoiltaan aukottomasti testaamattomista vanhemmista. Ehkä enemmänkin, sillä siellä on joitain tuontikoiria vanhempina, joiden testaustaustoja en lähtenyt kaivelemaan. Ne kuitenkin tulevat suurimmilta osin maista, joissa testaus on ollut käytössä aktiivisesti.

Eikö kasvattajia oikeasti kiinnosta testauttaminen vai eikö heillä ole tietoa testaustarpeesta? Jos kyse on testaushaluttomuudesta, sille tuskin kukaan mitään voi ellei pakkoon siirrytä. Jos taas kyse on tietämättömyydestä, niin tässä pari linkkiä, josta voi ensin kurkata testattuja tai vapaiksi testattujen jälkeläisiä.

Suomen Welsh Corgi Seuran PRA-listaussivu:
http://www.corgiseura.net/index.php/corgiseura/index/pra_cardit

Vanha, päivitystä vaativa Suomalainen PDF-listaus testatuista ja vapaiksi testattujen jälkeläisistä:
http://www.corgiseura.net/jalostustmk/PRA_FINLIST.pdf

Cardigan Welsh Corgi Club of America; PRA-tietokanta, melko laaja ja hyvä
http://cardigancorgis.com/prastatus.asp

The Kennel Club (UK) PRA-listaukset
http://www.thekennelclub.org.uk/item/1147

PRA-rekisteri Australiasta (päivitetty viimeksi 2010)
http://www.cwrtyci-cardigan-corgi.com/PRA-register-Aust.html

Yksikin testaamattomuusaukko koiran sukutaulussa tekee siitä PRA-statukseltaan tuntemattoman. Tämä tarkoittaa sitä, että sen PRA-vapautta ei voi taata. Tuo koira voi olla vaikka viiden tai kuuden sukupolven takana, mutta silti se aukko on olemassa.

Tässä yksi täysin keksitty esimerkki. Punaisella merkityt ovat DNA-testattuja ja vapaiksi todettuja. Vaaleansiniset ovat DNA-testattuja ja kantajiksi todettuja. Vaaleanpunaisia voidaan vanhempiensa tai esivanhempiensa aukottoman tutkimisen vuoksi kutsua PRA-vapaiksi. Valkealla merkityt ovat tutkimattomia koiria. Kysymys kuuluukin: Voidaanko Puppea pitää PRA-vapaana?

Vastaus tuleekin oikeastaan jo tuossa värissä. Puppe ei (melko kattavasti tutkitusta suvustaan huolimatta) ole PRA-vapaa. Se kuitenkin hyvällä tuurilla saataisiin yhdellä DNA-testillä PRA-vapaaksi. Helpoin tapa olisi tietenkin tutkia se itse, mutta se ei juurikaan kerro sen sisaruksien statuksesta mitään. Myös sen täyssisarukset saataisiin suotuisan testin avulla vapaiksi mikäli Pena, Poju, Pami, Hupi tai Hessu saataisiin testattua PRA-vapaaksi. Mitä kauempaa sukutaulusta tuo testattu koira saataisiin, sen laajempi sakki voitaisiin todeta sukunsa puolesta PRA-vapaiksi. Ei tämä sen vaikeampaa ole!

Suhtautuminen PRA-kantajien jalostuskäyttöön vaihtelee paljon. Osa on sitä mieltä, etteivät ne ole jalostuskoiria lainkaan. Minä kuulun siihen sakkiin, jonka mielestä DNA-testit ovat työkaluja, eivät viikatteita, joilla koiria karsitaan jalostuksesta. PRA-on jäänyt kiikkiin ja me voidaan sitä nyt hallita. Muilta osin loistavien kantajien (jopa sairaiden) käyttö on mahdollista kun toisena osapuolena on PRA-vapaa koira. Sairaita ei tuolloin synny ja kantajuuden jatkajat voidaan seuloa DNA-testillä. En siis millään tavoin kykene tuomitsemaan kantajien käyttöä, mutta testaamattomien (itse tai suku kattavasti) käytön ilman jälkeläisten testaamista minä tuomitsen. Testaaminen on niin helppoa!

Kennelliitto ei vielä rekisteröi DNA-tuloksia, mutta tulevaisuudessa nämäkin lienevät arkipäivää KoiraNetissä. Sitä odotellessa meidän tulee vain luottaa eri rotujärjestöjen tietokantoihin ja tehdä omia piirroksia koiriemme sukutauluista.

Verinäytteethän tulee luonnollisesti ottaa eläinlääkärissä. Poskisolunäytteet voi tehdä kotonakin. Luotan omien pentueideni takana oleviin testituloksiin sillä olenhan itse ollut noita hyvin usein omin käsin rapsuttamassa (poskisolunäytteet) tai eläinlääkärissä niiden ottamista (verikokeet) todistamassa. En myöskään jaksa uskoa, että yksikään kasvattaja olisi niin ”sutki”, että huijaisi näissä testeissä. Mahdollisen huijaamisen löytäisi kuitenkin edestään ja koska rotupiirit ovat loppujen lopuksi hyvin pienet, olisi sakin hivutus sellaista, etten todellakaan haluaisi olla huijarikasvattajan housuissa. Mikäli joku huijaa tai on huijannut, kyllä se vielä selviää.

Suositeltavaa kuitenkin on, että toisinaan tehdää nk. testitestauksia. Eräänlaisia testereitä ovat omalta osaltani olleet Mintin ja Kustin testaamiset. Nämä oli tehtävä, sillä Kennel Club ei Iso-Britanniassa tuontikoirat on joka tapauksessa testattava vaikka niiden suku olisi kotimaassaan vapaaksi testattu. Heillä on siinä kyllä ihan hyvä pointti ja en välttämättä katsoisi lainkaan pahalla, vaikka meilläkin joskus tähän käytäntöön mentäisiin. Tiesimme jo Mintin ja Kustin PRA-vapaiksi sukunsa osalta, mutta olihan tuo mukava tietenkin vielä todistaakin.

Ihan ikiomaksi testeriksi pääsi tänään Katti. Arpa osui siihen, sillä se on omista koiristani se, jonka taustoista löytyy myös niitä koiria, joiden testitilanteissa en ole ollut mukana. Toivottavasti seuraavasta kuvasarjasta on apua ja kannustusta sille, joka suunnittelee oman koiransa testaamista. Korostan, että PRA-testaus on vain yksi monista tarjolla olevista testeistä. Terveydellisenä testinä tulollaan on DM-testi (Degeneratiivinen Myelopatia) ja lisäksi on olemassa roppakaupalla erilaisia turkkiin ja väriin liittyviä testejä. Ne otetaan ainakin Laboklinin poskisolunäytteen avulla aivan samalla tavalla.

Olen saanut Laboklinin testaussettejä ystävältäni Englannista, joten minun ei tarvinnut tilata niitä ennakolta. Tilaaminen on kuitenkin kuulemma maksutonta ja helppoa. Laboklinilla on suomenkieliset sivut osoitteessa: http://www.laboklin.fi, mutta itse olen toiminut jo aikaisemminkin Englannin sivujen http://www.laboklin.co.uk ohjeiden mukaisesti ja lähettänyt testit sinne. Testi maksaa 55 puntaa (vajaa 70 euroa). Testilapun ja poskisolunäytteiden (2 kpl) mukaan laitetaan shekki tai PayPal-järjestelmän kuitti ja lähetetään koko höskä kuplakuoressa Laboklin-laboratorioon. Suomessa eläinlääkärit voivat myös hoidella koko systeemin, mutta näissä testeissä on sitten tutkimuksen lisäksi hintana se käsipäivää lääkärille + näytteenottokulut.

Testinotto alkaa.

Tarvitaan kaksi testipuikkoa, puhtaat kädet ja koira joka ei ole syönyt mitään useampaan tuntiin. Koiraa kiinni pitävä avustajakin voi olla aika hyvä olla ainakin lähistöllä, jos meinaa rimpuiluksi mennä. Otetaan koirasta tukeva ote ja rapataan sillä pumpulipuikon näköisellä kapistukselta poskesta huulen alta tovi ja toistetaan sama toisella tikulla. Laboklinin ohjeen mukaan ei kauheasti haittaa, vaikka pikkuinen limakalvovaurio sinne huulen alle poskeen tulisikin, sillä se jos mikä antaa passelisti tarvittavan määrän DNA-näytettä. Suun pienet limakalvovauriot paranevat nopeasti.

Testipuikot laitetaan huolellisesti kuivumaan noin 2-4 tunniksi. Tarkkana pitää olla, etteivät ne joudu toisten koirien suuhun tai ota kosketusta mistään, mistä ne voivat saada jotain näytettä sotkevaa mukaansa.

Kun puikot ovat kuivuneet, täytellään tarpeelliset paperit ja liimataan testiputkiloihin tarrat, joista näkyy koiran ja omistajan nimi ja se tutkimus, mitä kyseisillä näytteillä tahdotaan tutkia.

Postiin viennistä ei ole kuvaa, mutta kuvitelkaa kuplakuori, jonne on tungettu nuo kaksi putkiloa, tuo käsin täytetty näytteenottopaperi (sen saa muuten tulostettua Laboklinin sivuiltakin) ja maksukuitti. Kuoren päälle on kirjoitettu Laboklinin osoite ja siinä on sopiva määrä postimerkkejä + priority-tarra.

Vastaus tulee sitten aikanaan sähköpostiini. Oletan sen olevan PRA-vapaa ;)

Jos nyt joku innostui ajatuksesta PRA-testauttaa koiransa, minulla on muutamia ylimääräisiä Laboklinin testisettejä.


Toiminnot

Information

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s




%d bloggers like this: