PRA ja DNA

29 06 2012

Cardigan welsh corgit ovat läpikäyneet kaksi geneettistä pullonkaulaa historiansa aikana. Maailmansota oli yksi, joka vaikutti voimakkaasti moneen koirarotuun. Elämässä oli tuolloin muutakin huolta ja murhetta kuin koirankasvatus. Toinen pullonkaula tupsahti esille 60-luvulla kun rodussa havaittiin pirullinen ja tietenkin perinnöllinen silmäsairaus nimeltä PRA  (progressive retinal atrophy) eli silmän verkkokalvon etenevä surkastuminen . Cardiganien kohdalla tämä tarkoitti nopeaa sokeutumista jo nuorella iällä. Silmiä koitettiin tutkia, mutta koska kantajien silmissä ei ole mitään vikaa, PRA:ta ei voitu kovin tehokkaasti vastustaa.

Vuosien kuluessa DNA-testauksien käyttö koiranjalostusessa alkoi saada jalansijaa. Vuonna 1998 Cambridgen yliopistosta Englannista julkaistiin tiedote, jossa tohtorit Simon Petersen-Jones ja David Sargan ilmoittivat saaneensa geenivirheen kiikkiin ja että PRA-kantajien, -vapaiden ja -sairaiden seulominen verinäytteestä saatavan DNA:n perusteella oli mahdollista.

Maailmalla tartuttiin heti testausmahdollisuuteen kiitollisina. Verinäyteputkiloita matkasi Cambridgeen melko vilkkaasti ja Michigan State Universityn (USA) saama tutkimuslisenssi vielä vain laajensi testimahdollisuuksia. Myöhemmin mukaan asteli vielä verikokeiden rinnalle tulleet erittäin helposti otettavat poskisolunäytteet. Testinotosta tuli likimain lastenleikkiä! Nykyään testiä saa ainakin seuraavista laboratorioista:

Suomessa tartuttiin toimeen yhtä aikaa muun maailman kanssa. Rotujärjestö tuki 90-luvun lopulla muutamien vielä elossa olevien ikihonkakoirien testaamista. Kasvattajat tekivät mielestäni hienosti yhteistyötä ja lähtivät testauttelemaan koiria sieltä vanhimmasta päästä niin, että hyvän tuurin (PRA-vapaa) kohdatessa kyseisten koirien jälkikasvua ei tarvinnut enää tutkia. En osaa arvioida kovin tarkkaa prosenttia siitä kuinka paljon supisuomalaisista cardiganeista saatiin näillä keinoin PRA-vapaiksi, mutta prosenttiluku oli iso. Melko pieni osa sukutauluista jäi PRA:n osalta kysymysmerkeiksi. Tuo pieni osa kuitenkin jatkaa sukutauluissa edelleen… testaamattomina pääosin.

Itse olen testauttanut Tinkan (BW Qinai Quatincka, PRA-vapaa), Tituksen (BW Queshi Quardian, PRA-vapaa), Mayan (BW Omaia, PRA-kantaja), Ringan (BW Tirion, PRA-vapaa) ja Ribben (Gucci’s Cash Only, PRA-vapaa). Myöhemmin testautin vielä Likan (Cristyn, PRA-vapaa), Jolan (BW Yolana, PRA-vapaa) ja Surun (BW X-wart Xuru, PRA-vapaa). Lisäksi kasvateistani testattiin myös Hippi (BW Tiny Titus, PRA-vapaa), sillä emä Omaia osoittautui kantajaksi. Tuonneistani Jannu (Welshclan’s Ian’s Ideal Image) on testattu kotimaassaan Hollannissa PRA-vapaaksi jo pentuna. Meillä vieraillut BJ (Badagri Kiwi Fanfare) oli myös vapaaksi testattu. Ella (Kilvroch My Romance), Piika (Kilvroch Tamina) ja Misiu (Tiramisu-Lisiura Controversia) ovat PRA-vapaista vanhemmista. Myös ensi viikolla meille muuttava Vitsi (Faramuszka Controversia) on suvultaan PRA-vapaa. Meiltä maailmalle lähteneistä kasvateista PRA-vapaiksi on testattu Masaj (BW Tiny Checkmate), Mint (BW North Troll Girl for Liebehund) ja Kusti (BW Gruffud Gritus).

Corgiseura otti testausmahdollisuuden tullessa hyvin sallivan linjan jalostussuosituksiin. Yritettiin enemmän porkkanalla kuin kepillä. Mikäli toinen vanhemmista oli PRA-vapaa joko tutkimuksen tai sukutaulunsa kautta, ei toisen vanhemmista välttämättä tarvinnut olla DNA-testattu tai suvultaan aukottomasti PRA-vapaa. Tausta-ajatuksena tässä oli, ettei riskiyhdistelmiä ainakaan enää syntyisi. Syntyvät pennut olivat koirayksilöinä terveitä, mutta niiden mahdollinen kantajuus vakavaan silmäsairauteen oli mysteeri. Ajatus oli omalla jalolla tavallaan kaunis, mutta nyt kyllä maksamme tuota sallivuutta muun maailman silmissä. Liekö missään muualla synny niin paljon PRA-statukseltaan kysymysmerkkipentueita (jopa riskipentueita) kun meillä täällä Suomessa? Laskin nopeasti vuoden 2011 pentueet ja jos en kamalasti ole väärässä (tai tietämykseni testatuista koirista on päivittämättä), niin ainakin 9 pentuetta 27 pentueesta ovat yhdistelmästä jossa toinen tai molemmat ovat taustoiltaan aukottomasti testaamattomista vanhemmista. Ehkä enemmänkin, sillä siellä on joitain tuontikoiria vanhempina, joiden testaustaustoja en lähtenyt kaivelemaan. Ne kuitenkin tulevat suurimmilta osin maista, joissa testaus on ollut käytössä aktiivisesti.

Eikö kasvattajia oikeasti kiinnosta testauttaminen vai eikö heillä ole tietoa testaustarpeesta? Jos kyse on testaushaluttomuudesta, sille tuskin kukaan mitään voi ellei pakkoon siirrytä. Jos taas kyse on tietämättömyydestä, niin tässä pari linkkiä, josta voi ensin kurkata testattuja tai vapaiksi testattujen jälkeläisiä.

Suomen Welsh Corgi Seuran PRA-listaussivu:
http://www.corgiseura.net/index.php/corgiseura/index/pra_cardit

Vanha, päivitystä vaativa Suomalainen PDF-listaus testatuista ja vapaiksi testattujen jälkeläisistä:
http://www.corgiseura.net/jalostustmk/PRA_FINLIST.pdf

Cardigan Welsh Corgi Club of America; PRA-tietokanta, melko laaja ja hyvä
http://cardigancorgis.com/prastatus.asp

The Kennel Club (UK) PRA-listaukset
http://www.thekennelclub.org.uk/item/1147

PRA-rekisteri Australiasta (päivitetty viimeksi 2010)
http://www.cwrtyci-cardigan-corgi.com/PRA-register-Aust.html

Yksikin testaamattomuusaukko koiran sukutaulussa tekee siitä PRA-statukseltaan tuntemattoman. Tämä tarkoittaa sitä, että sen PRA-vapautta ei voi taata. Tuo koira voi olla vaikka viiden tai kuuden sukupolven takana, mutta silti se aukko on olemassa.

Tässä yksi täysin keksitty esimerkki. Punaisella merkityt ovat DNA-testattuja ja vapaiksi todettuja. Vaaleansiniset ovat DNA-testattuja ja kantajiksi todettuja. Vaaleanpunaisia voidaan vanhempiensa tai esivanhempiensa aukottoman tutkimisen vuoksi kutsua PRA-vapaiksi. Valkealla merkityt ovat tutkimattomia koiria. Kysymys kuuluukin: Voidaanko Puppea pitää PRA-vapaana?

Vastaus tuleekin oikeastaan jo tuossa värissä. Puppe ei (melko kattavasti tutkitusta suvustaan huolimatta) ole PRA-vapaa. Se kuitenkin hyvällä tuurilla saataisiin yhdellä DNA-testillä PRA-vapaaksi. Helpoin tapa olisi tietenkin tutkia se itse, mutta se ei juurikaan kerro sen sisaruksien statuksesta mitään. Myös sen täyssisarukset saataisiin suotuisan testin avulla vapaiksi mikäli Pena, Poju, Pami, Hupi tai Hessu saataisiin testattua PRA-vapaaksi. Mitä kauempaa sukutaulusta tuo testattu koira saataisiin, sen laajempi sakki voitaisiin todeta sukunsa puolesta PRA-vapaiksi. Ei tämä sen vaikeampaa ole!

Suhtautuminen PRA-kantajien jalostuskäyttöön vaihtelee paljon. Osa on sitä mieltä, etteivät ne ole jalostuskoiria lainkaan. Minä kuulun siihen sakkiin, jonka mielestä DNA-testit ovat työkaluja, eivät viikatteita, joilla koiria karsitaan jalostuksesta. PRA-on jäänyt kiikkiin ja me voidaan sitä nyt hallita. Muilta osin loistavien kantajien (jopa sairaiden) käyttö on mahdollista kun toisena osapuolena on PRA-vapaa koira. Sairaita ei tuolloin synny ja kantajuuden jatkajat voidaan seuloa DNA-testillä. En siis millään tavoin kykene tuomitsemaan kantajien käyttöä, mutta testaamattomien (itse tai suku kattavasti) käytön ilman jälkeläisten testaamista minä tuomitsen. Testaaminen on niin helppoa!

Kennelliitto ei vielä rekisteröi DNA-tuloksia, mutta tulevaisuudessa nämäkin lienevät arkipäivää KoiraNetissä. Sitä odotellessa meidän tulee vain luottaa eri rotujärjestöjen tietokantoihin ja tehdä omia piirroksia koiriemme sukutauluista.

Verinäytteethän tulee luonnollisesti ottaa eläinlääkärissä. Poskisolunäytteet voi tehdä kotonakin. Luotan omien pentueideni takana oleviin testituloksiin sillä olenhan itse ollut noita hyvin usein omin käsin rapsuttamassa (poskisolunäytteet) tai eläinlääkärissä niiden ottamista (verikokeet) todistamassa. En myöskään jaksa uskoa, että yksikään kasvattaja olisi niin ”sutki”, että huijaisi näissä testeissä. Mahdollisen huijaamisen löytäisi kuitenkin edestään ja koska rotupiirit ovat loppujen lopuksi hyvin pienet, olisi sakin hivutus sellaista, etten todellakaan haluaisi olla huijarikasvattajan housuissa. Mikäli joku huijaa tai on huijannut, kyllä se vielä selviää.

Suositeltavaa kuitenkin on, että toisinaan tehdää nk. testitestauksia. Eräänlaisia testereitä ovat omalta osaltani olleet Mintin ja Kustin testaamiset. Nämä oli tehtävä, sillä Kennel Club ei Iso-Britanniassa tuontikoirat on joka tapauksessa testattava vaikka niiden suku olisi kotimaassaan vapaaksi testattu. Heillä on siinä kyllä ihan hyvä pointti ja en välttämättä katsoisi lainkaan pahalla, vaikka meilläkin joskus tähän käytäntöön mentäisiin. Tiesimme jo Mintin ja Kustin PRA-vapaiksi sukunsa osalta, mutta olihan tuo mukava tietenkin vielä todistaakin.

Ihan ikiomaksi testeriksi pääsi tänään Katti. Arpa osui siihen, sillä se on omista koiristani se, jonka taustoista löytyy myös niitä koiria, joiden testitilanteissa en ole ollut mukana. Toivottavasti seuraavasta kuvasarjasta on apua ja kannustusta sille, joka suunnittelee oman koiransa testaamista. Korostan, että PRA-testaus on vain yksi monista tarjolla olevista testeistä. Terveydellisenä testinä tulollaan on DM-testi (Degeneratiivinen Myelopatia) ja lisäksi on olemassa roppakaupalla erilaisia turkkiin ja väriin liittyviä testejä. Ne otetaan ainakin Laboklinin poskisolunäytteen avulla aivan samalla tavalla.

Olen saanut Laboklinin testaussettejä ystävältäni Englannista, joten minun ei tarvinnut tilata niitä ennakolta. Tilaaminen on kuitenkin kuulemma maksutonta ja helppoa. Laboklinilla on suomenkieliset sivut osoitteessa: http://www.laboklin.fi, mutta itse olen toiminut jo aikaisemminkin Englannin sivujen http://www.laboklin.co.uk ohjeiden mukaisesti ja lähettänyt testit sinne. Testi maksaa 55 puntaa (vajaa 70 euroa). Testilapun ja poskisolunäytteiden (2 kpl) mukaan laitetaan shekki tai PayPal-järjestelmän kuitti ja lähetetään koko höskä kuplakuoressa Laboklin-laboratorioon. Suomessa eläinlääkärit voivat myös hoidella koko systeemin, mutta näissä testeissä on sitten tutkimuksen lisäksi hintana se käsipäivää lääkärille + näytteenottokulut.

Testinotto alkaa.

Tarvitaan kaksi testipuikkoa, puhtaat kädet ja koira joka ei ole syönyt mitään useampaan tuntiin. Koiraa kiinni pitävä avustajakin voi olla aika hyvä olla ainakin lähistöllä, jos meinaa rimpuiluksi mennä. Otetaan koirasta tukeva ote ja rapataan sillä pumpulipuikon näköisellä kapistukselta poskesta huulen alta tovi ja toistetaan sama toisella tikulla. Laboklinin ohjeen mukaan ei kauheasti haittaa, vaikka pikkuinen limakalvovaurio sinne huulen alle poskeen tulisikin, sillä se jos mikä antaa passelisti tarvittavan määrän DNA-näytettä. Suun pienet limakalvovauriot paranevat nopeasti.

Testipuikot laitetaan huolellisesti kuivumaan noin 2-4 tunniksi. Tarkkana pitää olla, etteivät ne joudu toisten koirien suuhun tai ota kosketusta mistään, mistä ne voivat saada jotain näytettä sotkevaa mukaansa.

Kun puikot ovat kuivuneet, täytellään tarpeelliset paperit ja liimataan testiputkiloihin tarrat, joista näkyy koiran ja omistajan nimi ja se tutkimus, mitä kyseisillä näytteillä tahdotaan tutkia.

Postiin viennistä ei ole kuvaa, mutta kuvitelkaa kuplakuori, jonne on tungettu nuo kaksi putkiloa, tuo käsin täytetty näytteenottopaperi (sen saa muuten tulostettua Laboklinin sivuiltakin) ja maksukuitti. Kuoren päälle on kirjoitettu Laboklinin osoite ja siinä on sopiva määrä postimerkkejä + priority-tarra.

Vastaus tulee sitten aikanaan sähköpostiini. Oletan sen olevan PRA-vapaa ;)

Jos nyt joku innostui ajatuksesta PRA-testauttaa koiransa, minulla on muutamia ylimääräisiä Laboklinin testisettejä.





Valoa näkyvissä

28 06 2012

Pennut ovat availemassa silmiään. Tytöillä silmät on jo auki ja pojilla rakoilee. On se jännä miten pentujen aktiviteetissa tapahtuu heti muutos kun silmät aukeavat. Möllöttelijämakoilijoista tulee pieniä tutkijoita, jotka haparoiden ottavat ensiaskeliaan. Suloista!

Tänään Rinja-emon ulkoilun aikana Ringa-mummeli (15v) pääsi kurkkaamaan pentuja. Vanhuudestaan huolimatta se edelleen tutki hyvin tarkoin sen, onko pennut varmasti pissatettu ja hoidettu hyvin. Kun se oli todennut kaiken olevan ok, se poistui arvokkaasti paikalta. Tämä oli pennuille ensimmäinen vieraskoirakontakti. Ringa jos kuka on ansainnut tuon roolin. Kännykkäkuva tilanteesta ei ole kummoinen, mutta tunnearvoltaan sitäkin tärkeämpi.

Talon toipilaat Esko ja Pörri voivat molemmat loistavasti. Nyt tätä kirjoittaessani muistin unohtaneeni soittaa tänään eläinlääkärille Pörrin pissanäytteen tuloksista. Voi pahus! No päivä se on huomennakin.

Taisteluparimme Hiiri jatkaa voittoisaa juoksuaan. Se on edelleen olemassa ja voi mitä ilmeisimmin hyvin vilkkaasti. Kiinni sitä ei olla saatu… ei elävänä eikä kuolleena.

Tarmo treenasi tänään agilityä. Mahdottoman viisas koira kun se ei tarvinnut siihen treeniinsä edes kartturia. Oikein loistavasti osasi vetää lelu suussa kahta putkea ja toisen putken ylittävää A-estettä tehden vielä oikein komeat juoksukontaktit. En edes tiedä montako kierrosta se veti, mutta enemmän kuin viisi ainakin. Mä en voinut muuta kuin nauraa ja katsoa kädettömänä tätä hulluttelua. Voi olla, ettei tuollainen omatoimisuus naurata enää vuoden päästä, mutta ei mulla ollut sydäntä sitä poiskaan sieltä karjua.

Tänään meillä vieraili myös juuri eläkkeelle jäänyt valtion virkamies. Se näytti tältä:

Peikolla alkoi aktiiviset eläkepäivät Pirun riivaamana. Onnea uudelle elämänvaiheelle Peikko!





Terve Tarmo

27 06 2012

No terveppä terve! Virallistenkin tuloksien valossa. Tänään tuli Kennelliitosta lausunnot:

Tarmo, Great Shepherd’s Robocop
Lonkat: B/B
Kyynärnivelet: 0/0

Aikaisemminhan jo Ventelällä todettiin olat  ja selkä terveiksi. Tarmolla ei myöskään ole mitään ruoka-aineyliherkkyyksiä, kutinoita, rapsutuksia tahi muitakaan vaivoja. Luonnekin meille oikein sopiva; helppo kylillä ja kaduilla ja tomera tekijä kun hommiin aletaan. Meillä on siis varsin mukava ja terve sushukka. Emme valita. Olemme oikeastaan kamalan iloisia ja kiitollisia. Tarmon jäljelläoleva vielä tekemätön terveystarkastus on Akuutissa tehtävä silmätarkastus joskus. Ei oikein corgiharrastajana osaa olla silmätarkastamatta koiraansa.

Vitsinkin lonkkalausunnot tuli. Kyynärnivelet on terveet ja lonkat C. Hienoa! Enää ei ole montaa yötä kun tapaamme uuden asukkimme. Jännää!

Juoksuh*lv*tti alkaa meillä jo helpottamaan. Nyt jännätään osuiko Kattin astutukset oikeille päiville. Sijaiskärsijäksi juoksuista joutui meidän Esko-riepu, jonka mieskuntoa koeteltiin lääkekuurin verran. Tuossa tuumailin, että mahtaa olla kohta 10-vuotiaan Eskon ensimmäinen lääkekuuri ikänä. Jos tässä ei lääkekuurilla selvitä, on Eskon pallien kohtalo aika selvä. Eskosta tehdään eunukki.

Toinen sairastelija on meillä kohta 13 vuotias Pörri. Samana päivänä (eilen siis) kun huomasin Eskon eturauhasoireilun, Tapsa huomasi ettei Pörrillä oikein pissa kulje. Siinä sitten kelkottiin poikia lääkärille yhdessä. Esko oli ihan kevyttä kauraa, mutta Pörri aiheutti hiven päänraapimista ja diagnoosi jäi vielä hiven avoimeksi. Pörrillä on vuosia sitten tehdystä kastraatiosta huolimatta eturauhasen liikakasvua ja virtsassa verta ja pH arvot päin seiniä. Eturauhasen liikakasvu kastroidulla viittaa usein kasvaimeen, mutta muita kasvaimeen liittyviä oireiluita (imusolmukkeiden turpoamiset, laihtuminen, ruokahaluttomuus jne) ei missään tapauksessa ole. Pörri ei myöskään juo mitenkään epätavallisen paljon. Kuumeilu ja pissaamisvaikeudet yhdistettynä virtsan löydöksiin taas viittaavat tulehdukseen. Ultrassa ei näkynyt virtsakiviin viittaavia löydöksiä. Eturauhanen näkyi ultrassa isohkona, mutta sen kummempata siitä ei osattu sanoa. Eli – sillä on joko pissatulehdus ja harmittomasti laajentunut eturauhanen, joka vain nyt sattui löytymään TAI sillä on eturauhaskasvain + pissatulehdus tai sitten jotain muuta… Huomenna saan tietää pissaviljelyn tulokset. Pörri sai kipulääkettä ja lääkekuurin ja näillä lähdetään liikkeelle. Eturauhasen kokoa tarkkaillaan. Mitään mahdottomia toimenpiteitä Pörri ei enää tule kohtaamaan, vaan mennään päivä kerrallaan kohti 13-vuotissynttäreitä. Eilen illalla tuli jo oikea normaali pissa ja tänään on kokoajan ollut sellainen tunne, että se lääkekuuri alkaa purra. Jospa tämä tästä!

Oman käden tilanteen päivtys: fysioterapiat aloitettu. Liikeradat huonot tai ehkä jopa erittäin huonot. Jumppaa tiedossa ja paljon. Kättä ei saa nostaa sivulle ennen kuin kuukausi on leikkauksesta kulunut. Siihen saakka tehdään muita harjoitteita. Kotiläksyjä sain fysioterapiasta paljon. Huh! Hikeä pukkaa.

Akuutein asia tässä huushollissa on ehkä kuitenkin meidän keittiötä terrorisoiva hiiri. Meillä on mennyt jo yksi pieni omaisuus sen jahtaamiseen. Sille on hommattu karkotusvalot ja tärinät kaappiin, igluvällät ja houkuttimet syviin astioihin. Mitä tekee hiiri? No – katsokaa itse…

Tämän hetken tilanne Hiiren kanssa on nimeltään väsytystaistelu. Kumpikin osapuoli punoo juonia. Hiirtä ei noiden loukun päälle paskomisien jälkeen ole näkynyt. Se on joko a) muuttanut muualle, b) vetäytynyt ajattelemaan uusia toimintaidetoita tai c) lähtenyt hakemaan koko sukuaan tukijoukoikseen. Yritän olla optimistinen ja toivoa vaihtoehto a:n toteutumista.





Tilaustöitä

25 06 2012

Englannista pyydettiin cardiganien rotuesittelyyn agilitykuvia. Esittely tulisi rotujärjestön toimesta johonkin koiralehteen ja pönötyskuvia heillä olisi omastakin takaa. Vauhtia olisi tarvis saada myös. No meiltähän se käy. Onhan meillä cardeja, kenttä, esteet ja kamera. Kartturi on kädetön, mutta voihan Tapsa paikata ja koirat hoidelkoot sitten loput.

Helppo homma, vai oliko sittenkään…

Että näin! Aina ei mene niin kuin Strömsössä.

 





Minun Iikkoset kasvaa

25 06 2012

Pikkuäiti on kohta ihmeissään. Pennut kasvaa kohisten! Ensimmäisillä on jo silmänurkissaan pienet kosteusvanat, joten kohta aukeaa silmätkin. Rinja hoitaa perhettään edelleen moitteettomasti, mutta viihtyy myös paljon laatikon ulkopuolellakin. Vetoleikit ja muu puuhastelu on jälleen alkanut maistua. Rinja on juuri sopivasti erinomainen emo, mutta myös siinä määrin itsekäs, ettei ihan pelkäksi pennunkaitsennaksi elämäänsä päästä vaikka niitä silmällä pitääkin.

Rinjalle vieraita pennunihmettelijöitä meille ei vielä ole päästetty  Taijaa ja ”Heini-isomummua” lukuunottamatta. Pentukuvat saavat riittää tyydyttämään uteliaimpien tarpeet. Pennunkatsonnan rajana olen yleensä pitänyt sitä kun pentuset muuttavat keittiöön isompaan aitaukseen ja tästä rajasta taidetaan nytkin kiinni pitää. Tuo tulee tapahtumaan siinä 3-4 viikon välimailla riippuen siitä miten nuo öttiäiset pysyy tuossa laatikossa. Ensimmäinen oli jo pikkupuolelta yli laidan toissapäivänä, joten vauhdikkaalta menolta näyttää.

Pennut tulevat saamaan nimiinsä jotain isältä ja jotain emältä. Isäkoiralta tulee i-kirjain (Kiwi Inchworm) ja äitikoiralta (My Trilogy) etuliite My. Tässä suunnitteluvaiheessa nimet näyttävät tältä:

Pojat

  • My Ideal Icon
  • My Inuit Ian
  • My Igloo Ingo

Tytöt

  • My Icy Idita
  • My Ihq Indica
  • My Impish Inari

Tarkkasilmäinen huomaa nimistä isopappa Jannun (Welshclan’s Ian’s Ideal Image) vaikutteita. Paikalliset löytävät sieltä oman sarjakuvapiirtäjämme Ingon. Toisenlaiset ikonit kuuluvat elämääni. Idita on muisto menneisyydestä. Jenni tykkää laulaa Indican Ikuista virtaa pleikkarillaan ja pop-starat on ihquja. Inuit ja Igloo liittyvät eskimoihin ja toinen näistä tulee olemaan nk. ”Pikku-Esko”. Inari edustakoon sitten puhtaasti jotain suomalaista ja pennuthan on aina vallattomia (Impish). Onneksi näitä voi vielä muutella aina tuonne sirutukseen saakka ja siihen on vielä aikaa.

Ja nyt minä vannon, ettei yhtään i-kirjaimella ristittyä pentuetta meille enää tule. Ideat ja Imaget on nyt Ideaalisti loppuun kulutettu tämän jälkeen. Piste!

Vitsinkään tuloon ei ole enää kuin vajaa viikko. Tää käy jännäksi!





K ♥ K

24 06 2012

Kaunis-Katti ja Komia-(Kalju-)Kentsu ovat nyt leikkineet siinä määrin keskenään, että toivomme seurauksien maailmaantuloa elokuun loppupuoliskolle. Katti kyllä yritti kyykyttää Kentsua, mutta ensikertalaisena aliarvioi kokeneemman puoliskon flirttikyvyt ja mieskunnon. Ukko hoiteli hommansa ja ennen kuin Katti huomasikaan, se joutui elämänsä pisimpään paikallaoloon. Sellaista sattuu Kattiseni… toisinaan jopa kolmesti…

Kattin kärsivällisyys palkattiin aina pikku a-liidoilla. Kartturista vedettiin pitkää tikkua. Vastakkain asettuivat Taija-jalaton ja Jossu-kädetön. Koska Taijan operaatiosta oli pidempi aika, hänestä tuli kartturi. Hyvin se veti vaikka nilikuttiki. Taisipa taas pikkuisen agikärpänen Taijaa puraista, kun pääsi ohjaamaan Kattia ja siinä perässä samat kurvit kirmannutta ja hyvin esteet muistanutta Kentsua.

Nyt meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin odotella ja odotella. Elokuussa sitten nähdään päästäänkö me huuhtomaan kultaa vai ei.

Taijalle iso kiitos kun tulit ”vähän” vastaan Kentsun kanssa. Ootte ihania!





15-vuotta sitten

22 06 2012

… avasin silmäni ja aloin elää…
… käänsin uuden lehden elämässäni…
… sain paljon tukea ja apua ystäviltäni, joiden läsnäolosta saan vieläkin iloita…

Kaiken tämän keskelle syntyi Tituksen ja Mayan pentue. Osa inahti ensi kerran Annen luona Tornitalossa ja loput virvoiteltiin elämään Ruukissa eläinlääkärissä, jossa kesäeläinlääkäri teki nenänpää valkeana ilmeisesti ensimmäistä sektiotaan eläinlääkiksen ulkopuolella. Kaikki sujui hienosti – se kotimatkakin Riikan rättärin toimiessa yhtä aikaa tippatelineenä ja ambulanssina.

Jo sektion aikana yksi pennuista tarttui heti käteeni. Tämä – tämä on MINUN. Se on minun edelleenkin. Näin 15 vuoden jälkeen voin paljastaa, että tuo pentu sai nimensä tähän elämänmuutokseen liittyvistä muistoista ja henkilöstä, joka auttoi minua avaamaan silmäni ja jättämään taakse jotain, joka ei ollut jatkamisen arvoista. Tällä henkilöllä tuskin on aavistustakaan siitä, miten paljon hän minua tuolloin auttoi. Vielä vähemmän hänellä on tietoa siitä, että Ringasta tuli tästä syystä nimenomaan Ringa. Kiitollisuus ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään ja Ringa muistuttaa minua tästä päivittäin.

Tuosta 15-vuotta sitten syntyneestä pentueesta muonavahvuudessa ovat tahoillaan Ringan lisäksi myös siskot Titta ja Ronja. Sateenkaarisillan tuolle puolelle ovat matkanneet veljet Tumppu, Maukkis ja Hippi sekä siskolikka Toini, joka oli Annen valinta siellä Ruukin eläinlääkärinvastaanotolla omakseen.

Ringa on elämänsä aikana hoitanut maailmalle kolme omaa pentuetta ja yhden adoptiopentueellisen novascotiannoutajia. Näiden lisäksi se on vastannut meillä kaikkien pentueiden mummoilusta. Toivon, että nyt pentulaatikossa tuhisevat pallerot saavat nauttia iso-isoäitinsä huomiosta.

Tiedän, että Ringan tie on jo ehtoopuolella ja kohta on aika jäähyväisten. Toivon, että kun aika koittaa, se tulee nopeasti ja niin, että päätös on helppo tehdä. En kuitenkaan suostu suremaan tuota etukäteen, vaan iloitsen jokaisesta päivästä, jonka mummeli on meillä muistuttamassa yhteisistä vuosista ja kaikesta siitä, mitä noiden vuosien aikana on koettu. Kilometrejä on takana paljon. Ringa-Hontto-Petteri-Honttinen on vanhuudestaan huolimatta edelleen se sama oman latunsa tallaaja, mitä se on aina ollutkin. Kauneuskaan ei ole sen kodalla ollut katoavaista.

Elämälle ja Ringalle kiitos!