Tarmo täyttää vuoden

28 04 2012

Tarmolla on vappuna synttärit. Mittariin pyörähtää ensimmäinen vuosirengas. Vauvahan se edelleen on ja on sitä varmaan pitkään. Kaikki ennakkopainajaiset käyttölinjaisen saksanpaimenkoirauroksen kanssa eteentulevista ongelmista ovat ainakin toistaiseksi kokematta. Kaikki on mennyt hyvin, suorastaan loistavasti.

Tarmo on oppinut, että corgien kanssa ei painita – ei vaikka mieli tekisi. Sen leikit ovat niin rajuja, joten leikkiköön ne riehut vain Fyran kanssa. Tarmo osaa käyttäytyä Fyran tavoin liki tilanteessa kuin tilanteessa. Se on ihmisille hyvin avoin ja luottavainen, eikä sitä vastaantulevat koirat juurikaan kiinnosta. Tähän mennessä se on myös tullut kaikkien koirien kanssa toimeen, mutta en minä niin tyhmä ole, että uskoisin tämän ihanuuden jatkuvan iäisyyksiin. Tuleehan siitä nyt sentään miäskoira, vaikka aika kaukana tuo hetki taitaa olla kun tyyppi pissaa vielä kyykäten ja osuu aina etukintuilleen.

On vain muutamia asioita, joissa sillä leikkaa kiinni ja intohuuto alkaa. Yksi on ruoka-aika. Toinen on se, kun joku muu saa sen silmien edessä tehdä jotain Tarmon mielestä kivaa ja Tarmo joutuu odottamaan. Ei – Tarmo ei huuda jos jonkun muun perheen ihminen tekee koiransa kanssa Tarmon nähden jotain mukavaa. Huuto alkaa, jos joku meistä puuhaa jotain kivaa meidän oman koiran kanssa Tarmon joutuessa odottamaan. Siinä meillä on työstettävää. Kolmas äänekäs asia on sen leikkiminen Fyran kanssa. Siinä tosin Fyrakin lienee ihan yhtä syyllinen.

Täällä sisällä Tarmo on ruoka-aikaa lukuunottamatta rauhallinen ja samalla tavalla huomaamaton kuin Fyrakin. Corgien läsnäolo on paljon konkreettisempaa kuin noiden isojen. Huomaamattaan on ilmeisesti antanut pienemmille luvan vouhottaa ja isommilta vaatinut käyttäytymistä ihan eri tavalla. Kai, ehkä, en tiedä…

Tarmo on kasvanut kasvunsa oikein hyvin. Se on nyt kookas energinen koipeliini, jota ei tunnu saavan lihotettua millään. Aina kun luuli ruokamäärän olevan riittävä ja sen toppaavan kylkiin, Tarmo otti kasvupyrähdyksen ja näytti, että lisää evästä – kiitos! Nyt en enää usko sen korkeutta kasvavan, joten sopivan ruokamäärän luulisi nyt löytyvän ja kyljen pyöristyvän. Kaikkiruokainenhan tuo on. Ei ole millekään yliherkkä ja mitään vatsaongelmia ei ole vielä ollut. Kaikki tulee siistissä paketissa läpi olipa se sitten ruokaa tai pihalla polttohävitystä odottavan vanhan koirasohvan täytteitä.

Tarmo ontui hieman ja satunnaisesti (viikon-kaksi) tuossa puolivuotiaana. Ontuminen oli kuitenkin vain mitätöntä keventämistä silloin tällöin ja tavan tallaaja ei olisi tuota siitä edes nähnyt. Ontumisen syy jäi lopulta tutkimatta. Onnahtelu loppuikin eikä ole palannut. Edessähän on nyt viralliset luustokuvat kesän aikana, joten jos ontumisella oli joku vakavampi syy, selvinnee se sitten tuolloin.

Treenaus on keskittynyt lähinnä tottelevaisuuteen ja siinä erityisesti tiettyyn vireeseen ja kontaktiin. Minä en halua sille sellaista mahdottoman vietikästä seuraamista, sillä se ei tokokokeissa välttämättä ole halutuin seuraamisen moodi. Haluan seuraamisen, joka on passeli tokokokeissa ja riittää myös PK-kentillä. Haluan sen näyttävän siistiltä, virkulta ja kuuliaiselta. Tässä mennään nyt:

Kisatavoitteita tottelevaisuuden osalta on jo asetettu. Syksyllä katsellaan joku aikatauluihin sopiva BH-koe ja jos kalentereihin passaa sopivan matkan päässä oleva tokokoekin, niin saa sinnekin minut houkutella.

Agilityn osalta Tarmo on ihan raakile. Se meni talvella putkiin ja muutamia aitoja rimat maassa. Nyt se näytti juoksentelevan Fyran perässä A-estettä ihan itsekseen, joten kun kenttä sulaa, lienee aika aktivoitua perusteiden kanssa. Olen laskeskellut, että vaikka käsi menisi millaiseen pakettiin tahansa, voin ainakin pujottelun laitella alulle ja pysäytyskontaktien perusteet. Joo en, en edes yritä juoksukontakteja Tarmon kanssa. Tarmosta tuskin tulee ketterintä kisakoiraa korkeimpiin luokkiin, mutta mikään ei estä meitä katsomasta mihin saakka rahkeet riittää radalla. Projekti kisakuntoon kaudeksi 2013 alkaa kun kenttä on kunnossa.

Tarmollahan ajettiin viime syksynä pari aika höpöksi mennyttä jälkeä tuossa pellolla. Se kyllä näytti että kirsu tykkää toimia, mutta into oli tuolloin isompi kuin keskittymiskyky. Kohta on kelit kuivaneet sen verran, että T:t (Tapsa & Tarmo) pääsevät jälkihommiin. Siinä lajissa yritän pysyä takavasemmalla. Se on T&T-tiimin ihan oma juttu. Minua itseäni kiinnostaisi viesti vaikka ihan nyt vain tutustumismielessä. En tiedä siitä lajista mitään, mutta silti se kiehtoo.

Uimasillaolot ovat osoitteneet Tarmon tykkäävän vedestä ja olevan voimakas uimari. Noutaminenkin onnistuu loistavasti, joten vepeily voisi olla kiva harrastus… hmmm…? Onkohan Raahessa enää vepeilyporukkaa?

Palkkauksen suhteenhan Tarmo on mitä kiitollisin otus. Se on ahne ja kaikkileluinen, ts. niin lentävät kuin revittävät lelut käyvät loistavasti. Ruuan ja lelujen puutteessa pelkkä riehuminen sen kanssa toimii palkkana. Hommia itse tehdessään se on hiljainen ja niin keskittynyt kuin tuon ikäinen susikoilapoika voi olla. Se kestää toistoja treenitilanteissa loistavasti. Sen motivaatiotaso ei laske, mikäli sitä joutuu huomauttamaan asiasta jonka se jo osaa, mutta joka sillä hetkellä menee jostain syystä riekkumiseksi.

Mä näen Tarmossa paljon Konnaa. Ihan eri rotuisiahan ne ovat, mutta jotain samaa niissä on. Samanlaista ihmemyllyä Tarmosta tuskin tulee, mutta saahan sitä silti noita ominaisuuksia itsekseen ihastella puuhastelun lomassa.

Yllärinä meille tullut koira on osoittautunut yllättävän hyväksi ”hankinnaksi” jonka kanssa ylpeydellä touhuaa. Miukulle ja Tiinalle siis ISO kiitos yllärin järjestämisestä!





Äitikoira nimeltä Luva

27 04 2012

Siellä ne Rovaniemellä syntyy – Luvan lahjat. Saldona on tätä kirjoittaessa 2 tyttöä ja yksi poika ja voi olla, että kolmosiksi tilanne jääkin.

Onnea Luva, Onnea Riikka!


Kuva: Vinski Kerttula


Kuva: Riikka Koistinen


High Volt’s J-pentue: Pilke, Vappu ja Läpsy, Kuva: Riikka Koistinen





Molskis eli loiskis

27 04 2012

Minut on mahdottoman helppo houkutella uimasille mukaan. Vielä helpompaa on houkutella meidän huushollista Katti ja Tarmo sinne altaaseen. Houkuttelu on itseasiassa ihan väärä sana, sillä jos ne saisivat valita, ne karkaisivat sinne ihan itse. Toinen uimareissu tälle viikkoa tehtiin eilen Pirun ja Miukun seuralaisina.

Olipa meillä lystiä! Kattia ei painanut tiistain uinnit yhtään. Ihan samalla innolla se veti kakskytminuuttisensa kuin tiistaina reilun puolituntisensa. Enskertalainen Piru oli ihan elementissään siellä vedessä. Taitaa Pikku-Ruu päästä kellumaan toistekin. Tarmo ui sitten reilusta tunnista sen mitä muilta jäi. Se loikki, tyhjensi allasta leluista ja ui niin paljon, että meinas vallan maitohapoille mennä. Ens kerraksi saatiinkin vinkiksi kävelyttää sitä pikkuisen kesken uiton. Näin teemmä!

*uimareissun kuvat*

Uittovuoron jälkeen koirat olivat puhurikäsittelyn vuoksi kuivempia kuin me kaksjalkaiset. Oli pakko käydä kotimatkalla lämmittelemässä Limingassa huoltsikalla. Paleli, mutta Hesburger pelasti!

Käden tilanne: kaatuminen aiheutti lisäkorjattavaa, joka nopeuttanee jo tätä ennen suunniteltua olkaleikkausta. Leikkuujonossa ollaan, mutta ensi viikolla olen viisaampi kuinka paljon se jonotus nopeutui tämän vamman vuoksi.





Koiranpäivä

25 04 2012

Suomen Kennelliitto oli nimennyt tiistain 24.4. koiranpäiväksi. Tätä päivää juhlistettiin paitsi Kennelliiton myös kennelpiirien, koirayhdistyksien ja koira-alan yrityksien toimesta aika laajasti. Kennelliitolla oli tempaus Helsingissä ja Facebookissa sivusto. Kennelpiireillä ja muilla yhdistyksillä oli kevättempauksia, mätsäreitä jne.

Näkyvyys voisi tosin olla parempikin ja osallistuminen koiranpäivän viettoon laajempi, jos tietovuosittaisesta päivämäärästä julkaistaisiin vielä aiemmin kuin tähän saakka on tehty. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin se, että lyötäisiin lukkoon joku tietty päivä, joka on koiranpäivä viikonpäivästä riippumatta. Erimerkiksi kennelpiirien näkyvyys paikallisten isompien tapahtumien järjestäjänä helpottuisi. Ensi vuonna Pohjois-Pohjanmaan kennelpiirikin tempaissee jotain kyseisenä päivänä. Päätimme edellisessä hallituksen kokouksessa, että Jossu (siis minä) ottaa jo tämän vuoden lopulla selvää koska 2013 Koiranpäivää vietetään. Ideoista ei ainakaan ollut pulaa! Tänä vuonna homma kaatui vain liian tiukkaan aikatauluun.

Meidän koiranpäiväohjelmaan kuului keikka Oulun Koirauimalaan. Katti aloitti ”corgipuolituntisen” ja sekoiltuaan aikansa, Misiu päästettiin sen kanssa altaaseen. Katti voitti luonnollisesti kaikki uintikilpailut, mutta yhden erän onnistuin huiputtamaan Misiun eduksi. Kattin läsnäolo altaassa oli kuitenkin selvästi Papan mieleen, sillä uintirytmi oli välillä todella rivakkaa. Kahta agilityssä aika hyvin ohjautuvaa koiraa oli hauska uittaa. Välillä se homma näytti aika hienolta kuviouinnilta.

Misiu ui reilun vartin ja sitten se päätti ihan itse, että nyt tämä hulluttelu tyttären kanssa riitti. Se ravisteli itsensä rampilla ja töpsytteli alas odottelemaan. Katti oli puolen tunnin jälkeen vielä täydessä vedossa. Siinä ei ollut mitään väsymisen merkkiä. Yrittipä tuo jopa liukas-saippua-tekniikkaakin kun huomasi joutuvansa pois altaasta.

Corgien jälkeen oli puolen tunnin paussi ennen Tarmoa ja Fyraa. Tuo oli aika toimiva juttu, sillä corgit sai sen puolituntisen aikana kunnolla kuiviksi. Ei tarvinnut hoppuilla ollenkaan.

Isoja en altaaseen yhdessä voinut kuvitellakaan. Tarmon uimahypyt versus Fyran suoritusuinti ei jotenkin tunnu yhtälöltä joka mahtuisi veteen samaan aikaan. Tarmo pääsi ensin. Ajattelin, että se huutaa sitten märkänä Fyran (okei – lelujensa) perään vähemmän. Saihan sitä luulla… ääntä lähti märkänäkin. Tarmon allas, Tarmon lelut, Tarmon hauskuus. OUWOU! Tarmolla on iso suu ja pienet aivot. Isoon suuhun mahtuu kolme vesilelua kerralla ja pienet aivot etsivät vielä neljättä, jota ei koko altaassa ole.

Fyra suoritti. Se ui niin kauhean tosissaan ja lujaa. Kun Fyra on altaassa, homma on liki äänetöntä. Se lipuu rampilta veteen hyvin huomaamattomasti ja uintitekniikka on kuin valtamerilaivan lipumista. Ainoat roiskeet, joita Fyran aikana vedestä nousee, ovat lelun aiheuttamia.

Koiranpäivän teema jatkui kokeilemalla Ellan kanssa ideaa ”koirantahtisesta lenkkeilystä”. Ellahan loukkasi itsensä uudelleen viime marraskuussa ja olin tuolloin melkein valmis luovuttamaan sen kanssa. Sinnikkäänä emäntänä se kuitenkin näytti itse haluavansa toipua ja tällä hetkellä ollaan tilanteessa, jossa Ella tepsuttaa menemään pirteästi. Motoriikassa on vielä puutteita. Puhdasta ravia tulee harvakseltaan, mutta peitsaamallakin pääsee paikasta toiseen varsin sukkelaan. Kipuja sillä ei mielestäni ole. Jos onkin, ne eivät näytä häiritsevän sen elämäniloa millään tavoin. Se on oma iloinen pomppiva itsensä ja aina hyvällä tuulella. Ne jotka Ellan tuntevat, tietävät mitä tarkoitan.

Noniin, siis se lenkki. Valmistauduin menemään lähi pelloille ja metsiin viettämään Ellan kanssa aikaa. Kumpparit jalkaan ja vettäpitävää kampetta päälle. Olin valmis löytämään myyränraatoja, hiirenpesiä ja epämääräisiä koiria kiinnostavia kasoja. PAH! Ei me mitään noita ehditty katsella. Ellalla oli kiire ja mun kumpparit vain lonksuivat! Se kierrätti minulla tyylipuhtaan Lassintien lenkin (3+ km). Ei paljoa pysähdellyt eikä sivuaskelia tien vasemmasta laidasta ottanut. Onko mun koira mielikuvitukseton, vai onko mun lenkkeilyreitit olleet niin mielikuvituksettomia, ettei koira yksinkertaisesti kuvitellutkaan muualle pääsevänsä?

Tänään/huomenna sitten nähdään miten Ellan kroppa reagoi tähän eiliseen lenkkiin. Tähän mennessä se on tehnyt max 1,5 km lenkkejä kerralla. Joinain päivinä noita puoltoistakilsasia on tehty useampikin, mutta yhtään yksittäistä pidempää köpöttelyä ei olla tehty. Eilinen oli kyllä kaukana köpöttelystä kun Ella kiskoi valjaissa melkein koko matkan. Koirantahtisuuden katkaisin siinä vaiheessa kun se olisi tuossa postilaatikon kohdalla aloittanut uuden kierroksen…

Vaikkei ne kumpparit lenkkikenkinä olleet parhaasta päästä, tulivat ne silti tarpeeseen. Kuoppainen Lassintie on mielestäni jo kuivunut kokonaisuudessaan paremmaksi kuin tämä meidän Jokirannantie. Joki on nyt liki tien tasalla ja on ihan turha kuvitella, että tiessä oleva kosteus valuu sieltä jokeen. Seuraava pelko on, että joki nousee vielä lisää ja vie tien mennessään. Huonokuntoinen pinta lähtisi nyt nätisti virran matkaan. Se voisikin lopulta olla tämän tien pelastus, sillä silloin tälle tielle olisi PAKKO tehdä jotain muutakin kuin vuosittaiset tekohengityslanaukset.

 

 

Huomenna saan tietää enemmän käteni tilanteesta. Olkapää ultrataan. Käsihän nyt toimii toki paremmin kuin heti onnettomuuden jälkeen ja kivut ovat lieventyneet. Tärähdyskipu on luonnollisesti häipynyt, mutta se jännä repivä juttu on siellä edelleen – siis sen, josta päättelin kaatumisen jälkeen, että nyt jotain meni rikki. Liikerajoitteisuuttahan tuossa tulehtuneessa olkapäässä on ollut jo piiiiitkään ja etenkin yösärkyä, mutta tuo uusi juttu tuli kaatumisesta. Tuo repivä tunne myös aiheuttaa tämän yksikätisyyden – tai no – pitäisikö puhua ennemmin 1,5 kätisyydestä (sormethan toimii jos kättä ei kovasti kohottele). Olkapään päälle tuli myös reilu viikko onnettomuudesta mojova mustelma. Kauan se kesti verellä tulla pintaan.

Luva on Rovaniemellä viimeisillään. Täällä jännätään!





Autot opparissa

21 04 2012

Meidän Autot-pentue (Kennedy*Buttercup, s. 2010) valikoitui Taija Pötsösen opinnäytetyöhön esimerkkipentueeksi. Tämä oppari kertoo welsh corgi cardiganien väreistä ja niiden periytymisestä. Tietääkseni koskaan aikaisemmin vastaavalla laajuudella tehtyä artikkelia ei suomeksi ole cardien väreistä tehty. Englanniksikaan ei mielestäni näin kattavaa yksittäistä artikkelia/artikkelisarjaa ole olemassa ja jos onkin, osa näiden sisältämästä tiedosta on jo kumoutunut uudemmalla tiedolla.

Kiitos Taija siitä, että olet paneutunut asiaan ja mikä parasta – jakanut tämän  tiedon kanssamme!

Taijan opinnäytetyön löytää hänen blogistaan: http://kennedy.zapto.org/?p=1935





Väärä hälyytys

19 04 2012

… onneksi, mutta siitäkin opittiin ja paljon!

Vaasan näyttelyssä päästiin todistamaan miten fiksua väkeä usein keskivertopöljiksi parjatut koiraihmiset loppupelissä ovat. Iltapäivällä noin yhden maissa hallissa tuli palohälyytys ja kaikki toistatuhatta koiraa ja vielä enemmän ihmisiä marssivat ulos räntäsateeseen joustavasti ja ilman ruuhkia. Tämä ei suinkaan ollut järjestäjien erinomaisen evakuointisuunnitelman tulosta. Ei suinkaan! Järjestysmiehet loistivat poissaolollaan. Ilmeisesti he avasivat ovet ja pelastivat sitten itsensä ensimmäisten joukossa. Ymmärrykseni mukaan järjestysmiesten olisi pitänyt ohjata evakuointia, tarkastaa esimerkisi vessat ja varmistua siitä, että Botnia halli varmasti oli tyhjä. Näin ei taidettu tehdä, tosin vaikeapa tuota on todistaakaan mitenkään, kun järjestysmiehiä ei näyttelyväestä mitenkään erottanut. Ne huomioliiviset sedätkin, joita parveili hirvikoirakehän laidalla myöhemmin, olivat kuulemma parkkiohjaajia.

Yksi evakuoinnin onnistumisen edellytys oli varmasti se, että Botnia-halli on todellakin suunniteltu suurtapahtumia varten. Siellä oli tilaa käytävillä ja paljon hätäuloskäyntejä. Kun vertaan tätä tilaisuutta esimerkiksi siihen Tornion ryhmänäyttelyn raviratakatsomoon, siellä evakuointi olisi aiheuttanut kaaoksen, ruuhkan ja paljon kirosanoja. Tilaa oli aivan liian vähän. Nyt opittiin, että niitä pelastusteitä  tarvitaan. Niiden vapaana pitämisestä on ihan turha nurista. Nyt jos koskaan se opittiin.

Olihan tuolla Vaasassa toki hämmästyttäviäkin tapauksia. Osa ei meinannut poistua sitten millään. Kello pirisee ja jengi valuu kaikessa rauhassa pakkaamaan tavaroitaan. Osa miettii viimeiseen saakka onko oikeasti pakko mennä ulos kun koirakin kastuu. Häly pirisee ja halli alkaa olemaan 97% tyhjä. Vasta sitten nämä eniten sokerista olevat havahtuvat, että kai se pakko on sinne ulos haalautua (hoputtamaanhan ei ketään tullut). Kun hälyytys osoittautuu vääräksi (ONNEKSI!), nuristiin sitten, että ihan turhaan piti mennä koirat kastelemaan. Näin… olisihan sitä tietenkin kunnon tulipalon ottanut siitä edestä että koiran selkäturkki piti kastelemaan mennä – vai?

Kun pääsimme valumaan takaisin kehille, tuli melko pian uusi häly. Osa kehistä oli jo jatkanut arvosteluaan ja palohälystä huolimatta kehät pyörivät. Oli ihan pakko videoidakin tätä kummajaista. Okei – toisen hälyn tullen meidänkin sakki seurasi koirat ja kamat valmiina, mitä ympäristö tekee, mutta ulos ei enää lähdetty. Oltiin niin lähellä uloskäyntiä jo muutenkin. Siitä olisi valunut pihalle, mikäli hälyytystä ei olisi ilmoitettu vääräksi.

On kurjaa, että tulee vääriä hälyytyksiä, mutta mielummin niitä kuin tositilanteita ilman asianmukaisia hälyytyksiä ja pelastautumismahdollisuuksia. Minulle tämä kokemus antoi enemmän kuin otti. Olen ollut mukana järjestämässä näyttelyitä vuodesta kivi ja keppi ja nyt konkretisoitui oikeasti se pelastussuunnitelman tekemisen tärkeys. Se ei ole vain paperi jossain mapin pohjalla. Se ON talkooväen kanssa käytävä läpi.

Näytteilleasettajana taas tämä opetti sen, että tavarat on pidettävä näyttelypaikalla niin, että tärkeimmät on helppo napata nopeasti mukaan. Koirien hihnat helposti saatavissa ja koiria on mukana vain sen verran mitä kerralla voi ulos kuskata sillä porukalla joka mukana kulloinkin on. Koiria ei myöskään jätetä missään vaiheessa oman onnensa nojaan, vaan aina niiden välittömässä läheisyydessä on joku, joka voi ne pelastaa, jos muu porukka ohjataan ulos eri hätäuloskäynnistä. Oikein ohjatussa tositilanteessa kun aika huono pullikoida evakuoinnissa vastavirtaan selityksellä ”mun kaverit on tuolla toisessa suunnassa”.

Oman pelastautumissuunnitelman tekeminen voi toki kuulostaa vainoharhaiselta, mutta mitäpä jos oikeasti jotain sattuukin? Silloin se menomatkalla 2 minuuttia vienyt suunnitelman läpikäynti voikin osoittautua kullan arvoiseksi ja pelastaa ihmishenkien lisäksi myös ne koirat.


Itsensä kiltisti evakuoineet: Kaisa, Saana, Puh, Dana ja Marski

 





Yleinen tie?

19 04 2012

Jos sinulla on joku vaihtoehtoinen reitti päästäksesi määränpäähäsi, voisitko valita sen ja kiertää Jokirannantien? Meillä on kevät…

Eikä se nyt niin kaukana ole, että JokiRANNANtie vaihtaa nimensä JoenALLAolevaksiTIEKSI:

Keväällä 2000 joki tuli pahasti yli laidan yhtäkkiä yhdessä päivässä. Seuraavana päivänä se vei sillan mennessään. Vesi ei ollut noin korkealla silloin. Alajuoksu on vielä jäässä ja lumen peittämä. Saapa nähdä miten tässä nyt käy.





Muutto ja mutkia matkassa

11 04 2012

Vuodatus toimi blogina aikansa, mutta pikkuhiljaa siihen tuli vain ominaisuuksia, joista en pitänyt. Ensin siihen tulivat mukaan mainokset, jotka pomppivat tekstin ja kuvien päällä lukijan ilona. Niistä pääsi eroon maksamalla tietyn summan ja näin teinkin. Olin hetken tyytyväinen ja toivoin, että sitä olisivat nekin, jotka meidän kuulumisia blogin kautta lueskelivat. Sitten huomasin, että yhtäkkiä kommentteihin on tupsahtanut mitä kummallisimpia roskaposteja. Meni tovi niitä poistellessa ja lopulta luovutinkin vanhimpien viestien osalta. No eipä hätää – asetetaan päälle se ärsyttävä näkötesti kommenttien kirjoittajille. Olin taas hetken tyytyväinen ja paukuttelin henkseleitäni. Blogi saisi nyt olla taas rauhassa…

… ISO MUR! Niinhän minä luulin. Ne roskapostikommentoinnit vain jatkuivat. Alkoi palaa pinna ja ajatus blogista jossain muualla alkoi voimistumaan. Loin tämän pohjan tänne ja laitoin sivuja alulleen. Mietin sopivaa hetkeä muutokselle. Sitten tuli tämä tilanne, ettei minulla ole mitään muuta kuin aikaa. Tässä se uusi bloginalku nyt sitten on julkaistuna. WordPress on jo kotisivujeni myötä tuttu väline näihin hommiin, joten kauaa ei tarvinnut miettiä miten uuden blogin toteuttaisi. Käytännön toteuttaminen kun tuppaa nyt olemaan hiven hankalaa ja hidasta, sillä yksikätisenä kirjoittaminen on nopeimmillaankin vain 5 sormen tekniikkaa.

Tuon työelämästänikin tutun kuvan myötä pääsenkin sopivasti tähän kysymykseen ”mikä sulla siinä kädessä on”. Mä ajoin lauantaina pyörällä, sillä uudella sellaisella. Päässäni oli sama aamuna ostettu elämäni ensimmäinen pyöräilykypärä, jonka likimain kuvan sanoja lainaten olin laittanut empien päähäni. Tarmo hölkkäsi vieressä ja me molemmat melkein vihelleltiin kun oli niin leppoisaa ja mukavaa. Sitten pikkuinen lintu lensi yhtäkkiä meidän edestä ja Tarmolla naksahti salamannopeasti. Lintu pitää saada kiinni. Sittenpä minä en paljoa muuta hoksinutkaan kuin makaavani maassa yltiöpaskaisena ja joka paikkaa sattui. Remmi oli edelleen kädessäni ja Tarmo oli sen toisessa päässä. Pyörä retkotti meidän välissä. Lintu selvisi.

Kotiin oli kilometri ja kivusta huolimatta ajoin tuon matkan. Tarmo ei uskaltanut takarengasta ohittaa, joten viesti älynväläyksen laillisuudesta oli ilmeisesti mennyt perille. Kotona silmissä alkoi vilistä ja näkökenttä kaveta ja selvisihän se syykin kun kypärää tarkasteli. Ilman tuota hölmön näköistä kypärää, olisi minulla kopsahtanut pahasti muuallekin kuin olkapäähän, joka puolestaan alkoi oireilemaan huolella seuraavana yönä, kun silmien salamointiin otettu voimakas kipulääke menetti tehonsa.

Valvotun tuskaisen yön jälkeen menin ensiapuun. Olkapää kuvattiin ja todettiin ettei luissa näy ainakaan irtipoikkijuttuja. Muilta osin jäin kyllä kovasti epätietoiseksi tilastani, mutta lupasin päivystäneelle lääkärille ottaa buranaa ja tulla kahden viikon päästä kiirevastaanotolle jos käsi on vielä kipeä. Ensimmäisen lupauksen toteutin, toista en tule tekemään. Yhdyn kyllä ihan täysillä lääkärin näkemykseen siitä, että käsi liikkui todella huonosti ja että se oli varmasti kovasti kipeä. Kyllä – oikeassa oli.

Sunnuntain ja maanantain kärvistelin kipulääkkeissäni. Olo oli siedettävä aina silloin kun käsi pysyi liikkumattomana. Jos se liikahti, tuska oli melkoinen. Yöt olivat pahimpia, suorastaan sietämättömiä ja tunnit kestivät ikuisuuden.

Maanantaina tilanne helpottui kantositeen saatuani niin paljon, että päätin lähteä käden tilasta huolimatta Liminkaan match showhun kun oli kuski ja henkilökohtainen avustaja mukana. Urhoollisesti Kati auttoi kaikessa, missä tarvittiin kahta kättä. Reissu oli siinä mielessä terapeuttinen, että vaikka sattui ja epätietoisuus käden tilasta pelotti, sain ainakin hetkeksi muuta ajateltavaa. Tiistain ja sitä myötä kirran polille pääsyn odottaminen tuntui ikuisuudelta!

Tiistaina tein urhoollisesti yksikätisenä töitä. Kipulääkettä toki meni ja sitä myötä aivotoiminta oli hidasta. Paljonkohan olen mokaillut? Iltapäivällä koitti aikani polille ja jo ennestään tuon saman olkapään tilan tunteva lääkäri katsoi mitä siihen NYT on lisävikaa saatu. Tuo olkapää on jo ennestään ollut romu ja odottanut leikkuuaikaa. Nyt tuli hieman lisää käsitöitä ja näyttäisi siltä, että leikkauksen ajankohtakin muuttuu lähemmäksi. Ultraäänellä varmistetaan vielä diagnoosi, mutta lääkärin vahva ja kokenut näkemys on, että tulehtuneet olkapään seudun lihakseni ja kalkkeutuneet jänteet eivät ole kestäneet kaatumisen kolausta ja tuosta olkapään päältä on irronnut jotain kiinnityksiä. Sellaisessa kohdassa missä pitäisi luun päällä olla pehmyttä kudosta, on minulla luu liian selvästi tunnettavissa. Liikeradat olemattomat. Kivut valtavat.

Yksikätisyyden vuoksi joudun nyt aikatauluttamaan päiväni ainakin toukokuun alkuun saakka uusiksi. Ohjattu päivätoiminta (lue: työ) on katkolla. Yksikätinen ei tee toimistohommia(kaan). Huomasin maanantaina mm. sellaisen asian, että yhdellä kädellä onnistuu kirjekuoren avaus, mutta paperin kuoreen laittaminen vaatii jo kahta kättä. Ken ei usko, voi kokeilla. Toivotan hilpeitä hetkiä!


Pia ja Kätyri (BW Nobody’s Fool) Limingan mätsärissä, kuva Miia Mustonen

Limingan mätsärissä esillä olivat meiltä Misiu veteraaneissa ja Marski pienten rotujen pennuissa. Lisäksi Kätyri saapui treenimään näyttelypönötyksiä pieniin aikuisiin ja henkilökohtaisen avustajani ja kuskini beagle Poppis oli myös kehää kiertämässä. Reippaasti esiintynyt Misiu oli sinisten veteraanien kolmas ja erinomaisesti käyttäytynyt Marski pääsi isosta pentujoukosta kuuden parhaan joukkoon punaisissa. Kätyri sijoittui sinisissä kolmanneksi ja Poppis sai makkaraa. Loppukilpailuissa me jännitettiin Miian Mahti-bortsu aina BIS2-sijalle saakka. Hyvin olivat liminkalaiset mätsärinsä järkänneet. Paikka oli erinomainen ja siisti asfalttipiha, kehissä oli tilaa ja mikä parasta niistä jokaisessa oli käsidesit tuomareille, jotka kaikki olivat miehiä (hyvää harjoitusta). Buffetti toimi  ja arpajaiset olivat runsaat. Tapahtuman jälkeen kirjoitinkin Facebookiin näin: ”Olen yrittänyt ynnäillä päivän debettiä ja kredittiä. Kredittiin 12 euroa ilmomaksuja ja 3 euroa arpoihin. Debettiin 15 eurolla alennuskuponkia Mustiin ja Mirriin, juuttipatukka, grillimakkara ja taskun pohjalle tungetut 8 euroa. Lisäksi ruusuke ja pokaali, mutta ne lasketaan sivutulojen puolelle. Debetti tuntus isommalta kun Kreditti”. Harvoin sitä näissä hommissa voiton puolelle jää, mutta nyt kävi hassusti!

Nyt vetäydyn lepuuttamaan tervettä vitostani. Rasitusvammat terveestä kädestä tästä vielä puuttuisikin!