Me NIIN tehtiin SE!

5 10 2016

Reilun 7000 km:n ja 15 matkapäivän summaaminen lyhyeksi tekstiksi on aika mahdotonta. Kahdeksan eri maata, erilaisia yöpymispaikkoja, ystäviä, tapahtumia ja palkintojakin koko kakun koristeeksi on sellainen kokonaisuus, että siinä riittää sulateltavaa vielä pitkäksi pitkäksi aikaa.

14572559_10154621525687360_1635537805_o.png

Mistä siis oli kyse? Miksi kaksi naisihmistä lähti keskenänsä ajamaan autolla noin 3500 km suuntaansa koiranäyttelyn vuoksi? Miksi mukana oli 8 koiraa ja kasseittain 20-luvun henkeen sopivia vaatteita?

En enää muista ihan tarkkaan mistä se hullu idea reilu 2 vuotta sitten lähti, mutta kun idea oli lausuttu, ei siitä enää voinutkaan perääntyä. Se oli haave, unelma, määränpää ja tavoite kaikkea yhdessä ja erikseen. Nimeltänsä tämä tapahtuma oli Cardigan Welsh Corgi Associationin 90-vuotisjuhlanäyttely ja se järjestettiin Keski-Englannissa syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Ajatuksena ei ollut menestymishaaveet, vaan läsnäolo ja omien koirien vieminen viimein näytille niille ihmisille, joita vuosittain tapaamme.

DSC_0721.jpg

Lauantai, päivä 1 – lähtö

DSC_0738.jpg

Ennen lähtöä oli monta mutkaa, stressin aihetta ja järjesteltävää asiaa, mutta kun kaikki lomat ja paperiasiat niin koirilla, ihmisillä kuin autollakin oli saatu kuntoon oli lähtöpäivän koittaessa helpotus istua autoon ja suunnata lauantaina 17.9. alkuillasta auton nokka kohti pohjoista – kyllä – kohti pohjoista. Se oli helpoin reitti koirille ja ajatus Ruotsin turistilaivoista 8 koiran kanssa eivät houkutelleet, eipä ne tosin olisi meitä hytteihin tuolla koiramäärällä kovin huolineetkaan.

Haaparannassa poikettiin ostamaan reissueväitä ja ajamista jatkettiin puolille öin aina Skellefteån laitamille saakka. Siellä vedettiin auto sivuun kömmittiin Nissanin ”hattuhyllylle” nukkumaan.

*Päivän kilometrisaldo oli vain vaivaiset 450 km, mutta reittisuunnitelmassa oltiin loistavasti.

Sunnuntai, päivä 2

Unta riitti sopivasti puoli kahdeksaan saakka. Koirien ulkoilutuksen jälkeen keiteltiin Trangialla aamukahvit ja -puurot ja tankattiin omaa kroppaa päivän reissutaivalta varten kaikessa rauhassa.

Päivän aikana ajeltiin lähelle Tukholmaa. Matkan varrella pysähdeltiin noin 1,5-2 tunnin välein koiria huoltamaan. Ihan joka kerralla niitä ei ulkoilutettu, mutta tarkastettiin niiden vointi ja vesitilanne nyt vähintään. Kaikki oli aina hyvin ja se lupasi hyvää edessä olevia matkapäiviä ajatellen.

DSC_0743.jpg

Yksi mieleenpainuvimmista pysähdyskohteista oli Höga Kusten Uumajan ja Sundsvallin välissä ollut Höga Kusten, jossa seurattiin hetki muurahaisen kokoisena näkyviä vuorikiipeilijöitä pystysuoralla kallioseinämällä.

Illan suussa saavuimme Östhammariiin Marie Skogströmin (kennel Ceciklas) luo. Siellä näimme Marskini Fanta-tyttären sukulaisineen, söimme ja sitten voitti uni.

*Päivän saldona ajoa noin 720 km. Suunnitelmassa oltiin loistavasti.

Maanantai, päivä 3

DSC_0802.jpg

Umpiunessa nukutun yön jälkeen lenkitettiin reippaasti koirat pitkin Marien isoja tiluksia. Koirat nauttivat haistellessaan kauriiden ja villisikojen jättämiä jälkiä. Ilma oli kaunis ja lenkkeilyä olisi voinut jatkaa vaikka kuinka, mutta matkaakin piti jatkaa. Ennen autoon pakkautumista tutustuttiin kuitenkin Marien koiralatoon, joka oli iso koirankoulutustila mitä erilaisimmilla aktiviteeteillä koirille. Pinko ja Priha pääsivät pentuina mm. pallomereen ja tutustumaan erilaisille alustoille. Juuri ennen lähtöä otettiin vielä posekuvia Fantasta.

DSC_0825.jpg

Päivän reitti suuntasi Ruotsin halki akselilla Tukholma – Malmö kohti Tanskaa. Matkan varrella pysähdeltiin koiria huoltamaan suunnitellun mukaisin välein. Päivämatkat oli suunniteltu sen verran löysiksi, että ne mahdollistivat reissaamisen koirien hyvinvointia ajatellen. Koirien tulisi olla parhaassa kunnossa, kun päästäisiin perille määränpäähän ja tämän vuoksi reissaamisen tuli olla mukavaa niillekin. Näin jälkikäteen voi olla ylpeä siitä, että liikettä koirat saivat automatkoista huolimatta hienosti. Askelmittareihin kertyi ajamisesta huolimatta vähintään ajopäivinäkin 7000-8000 askelta päivittäin ja se tuli kyllä melkeinpä puhtaasti koirien ulkoilutuksesta. Ajamattomuuspäivien askellukemat menivät pitkästi toisella kymmenellä tuhannella – kiitos koirien!

DSC_0858.jpg

Se TV-sarjasta tuttu Ruotsin ja Tanskan yhdistävä Silta hieman jännitti etukäteen. Turha oli jännitys. Luottokortti masiinaan ja se oli sitten siinä se toimenpide. Puomi aukesi ja päästi meidät sillalle. Aurinko oli juuri laskemassa ja merimaisemat hienot.

Seuraava yöpaikkamme oli Kööpenhaminan alapuolella Kögessä Tuula-Maijan luona. Koirat pääsivät ennen nukkumaanmenoa vielä Tuula-Maijan chowipoikien kanssa koirapuistoon temmeltämään. Ruoan jälkeen taas uni maittoi.

*Kolmannen päivän kilometrisaldo oli noin 820 km.

Tiistai, päivä 4

Aamu aloitettiin jälleen koirapuistokeikalla. Kiirettä ei pidetty, vaan annettiin koirien jaloitella oikein kunnolla. Otettiin kuviakin ennen kuin TomTomiin laitettiin määränpääksi Alankomaat ja sieltä paikkakunta nimeltä Maarn. Tompalle piti vielä kertoa erikseen, ettemme halunneet ”oikaista” lautalla Tanskasta Saksaan, vaan halusimme ajaa siltoja pitkin. Ajallisesti tässä ei paljon hävinnyt ja kilometrithän ovat vaan hmm… kilometrejä.

14380110_10210547178458964_2058482126137899796_o.jpg

Tanskassa ylitettiin monta hienoa siltaa, joista vain yksi oli maksullinen. Saksan raja ylitettiin liki huomaamatta. Aivan samoin kävi Alankomaiden rajan kanssa. Puhelimeen tullut tekstiviesti puhelujen hinnoista ko. maassa kertoi meille rajanylityksestä paremmin kuin tien vierellä vilahtanut rajakyltti. Keski-Euroopan teillä ei tarvinnut ajella yksin. Ruuhka-ajat ja käsittämättömän pitkät yhtäjaksoiset tietyöt näyttivät kyllä kuinka paljon autoja teillä liikkui.

Koirien kanssa jaloiteltiin taas useampaan kertaan. Perillä Prihan tulevassa kodissa Rachel Dijkhorst-noijn (kennel Waggerland) luona oltiin edellispäivän tavoin noin kahdeksan maissa sikäläistä aikaa. Koirat pääsivät taskulamppuijen avustamana pimeään metsään lenkille, saivat ruokaa (kuten mekin) ja sitten kömmittiin autoon nukkumaan – koirat omiin häkkeihinsä ja me Tarjan kanssa sinne Nissanin hattuhyllylle.

*Neljännen päivän ajo oli noin 720 km, mutta ajallisesti muutamat pätkät veivät ruuhkien vuoksi aikaa moninkertaisen matkan edestä.

Keskiviikko, päivä 5

Herätys oli jo ennen viittä. Pikaisten aamutoimien ja koirien ulkoilutuksen jälkeen suunnattiin tien päälle. Tavoitteena oli ohittaa isojen kaupunkien ruuhkat ja ehtiä Dunkirkiin lautalle mielellään liiankin ajoissa. No ruuhkia ei voitu välttää, mutta ruuhkattomat pätkät menivät niin jouhevasti, että oltiin Dunkirkissä DFDS:n terminaalissa tovi ennen kuin meidän lautan check in aukesi.

DSC_0937.jpg

Olimme kuulleet erilaisia kauhutarinoita siitä kuinka koirien passeista hakemalla haetaan puutteita ja syitä kierrättää lähtijät Calaisin eläinlääkärin kautta. Joko meillä oli mahdottoman hyvä tuuri tai sitten lemmikkipassimme olivat enemmän kuin priimasti täytettyjä (vahvasti uskon tähän jälkimmäiseen), sillä meidän kohdalla kaikki meni loistavasti. Ensin virkailija laski passien määrät ja katsoin niistä rokotukset ja madotukset. Hänen tallentaessaan passien sirunumeroita koneelle, Tarja ja Minä skannasimme mikrosiruja hänen ojentamallaan sirulukijalla koirista. Kun passit ja koirista luetut sirut täsmäsivät, kaikki oli ok ja saimme auton etuikkunaan ison vihreän tarran joka kertoi autossa olevan koiria. Hän ohjasi meidät vielä hetkeksi sivuparkkiin ulkoiluttamaan koiria ennen varsinaisen check inin tekoa.

14358751_10154704325959411_5644921807110198599_n.jpg

Kun check in aukesi oikeasti, näytimme mekin passimme ja pääsimme ajelemaan kohti laivaan jonotuskaistoja. Tässä matkalla oli vielä muutama tarkastus, joista ehkä mieleenpainuvin oli kiväärikaulaisten rajavartioiden virnuilu meidän koiralaumalle kun vetäisin Nissanin takaovet auki.

DSC_0972.jpg

Laivaan meidät ajatettiin liki ensimmäisenä. Autolle oli järjestetty paikka ulkokannelta. Tarkistimme koirien vesitilanteet, jätimme etuikkunoihin verkot, takaoven lukitsimme raolleen ilmahaan avulla ja siirryimme laivalle ruokailemaan ja lepäämään hetkeksi. Kun kaksituntinen merimatka päättyi ja Doverin komeiden rantakallioiden lähestyessä palasimme autolle, siellä meitä odotti kahdeksan unista koiraa. Matka oli mitä ilmeisimmin mennyt niilläkin hyvin.

DSC_0985.jpg

Sitten alkoi se yksi matkamme valmisteluja seuranneiden tuttaviemme eniten epäilyä ja kysymyksiä aiheuttanut osuus – vasemmanpuoleinen liikenne. Doverissa laivasta ulosajon jälkeen alkoikin tosikoitos, sillä matka moottoritielle oli yhtä tietyötä. Valehtelisin jos sanoisin, ettei olisi yhtään jännittänyt hypätä rattiin, mutta olin kuitenkin mielessäni ajellut vasemmanpuoleista liikennettä jo kuukausikaupalla ennen reissua ja monen vuoden ajan ollut Eileenin kyydissä tuhansia kilometrejä sillä kohdalla mistä itse nyt omaa autoani ajoin. Aika pian pääsin tilanteeseen, jossa ajelin lähes normaalin rentona liikenteen seassa. Pikkujännitystyä piti yllä nk. kuollut kulma vänkärin puolella, mutta onneksi Tarja piti huolta siitä näkymästä. Olimme sopineet, että minä ajan Englannissa ja Tarja hoitelee Keski-Euroopan ruuhkat. Sopimus piti.

Melko heti Doverista ulospääsyn jälkeen noustiin moottoritieltä huoltoasemalle ulkoiluttamaan koirat. Sitten vedettiinkin yhtä soittoa Woodford Halseen saakka. M40-tielle pääsyn jälkeen olisin osannut perille (reilu 100km) ilman navigaattoriakin, mutta koska Tomppamme oli reippaana ja opasti kiltisti, annoimme sen jutella. Eileenin (kennel Kilvroch) luona olimme sikäläistä aikaa klo 18 maissa ja tämä tarkoitti sitä, että ehdittiin saada vielä kylällä olleelta autolta fish and chips -annokset perinteisesti paperiin käärittyinä. Koirat pääsivät illalla lenkille ja Eileenin pihalle ulkoilemaan. Me Tarjan kanssa asettauduttiin taloksi meille niin kovin tuttuun huoneeseen. Koirat nukkuisivat autossa, sillä se oli jo niille turvallinen oma paikka edellispäivien johdosta. Koirat eivät laittaneet asiassa vastaan, vaan menivät mielellään ”pesiinsä” ja painoivat päänsä ventakarvoilleen.

DSC_0995.jpg

*Päivän ajoa Keski-Euroopassa noin 320 km ja Englannissa 280 km. Ainoa raja jonka taas huomasi kunnolla oli Iso-Britannian raja ja sekin tarkastus suoritettiin Ranskassa…

Torstai, päivä 6

Tämä oli suunniteltu välipäiväksi. Sen tarkoitus oli antaa koirille ja meille mahdollisuus palautua matkasta. Kävimme useampaan otteeseen lenkkeilemässä koirien kanssa ja ne saivat temmeltää Eileenin pihalla ihan vapaasti. Pihalla olleet kanatkin saivat olla verkkotarhassaan rauhassa. Illalla sitten pestiin ja puhallettiin koko porukka puhtaiksi päivän riemuista.

DSC_1028.jpg

Pieni kaupunkikeikkakin ehdittiin tehdä Banburyyn. Tällä reissulla metsästettiin enemmän Pokemoneja kuin tehtiin ostoksia. Saimme kuitenkin pieniä täydennyksiä mm. meidän lauantai-illan juhla-asuihin.

DSC_1057.jpg

Päivä sisälsi myös jäsenvelvoitteen täyttämisen sikäläiselle yhdistykselle. Talkoilimme näyttelyn tiimoilta numerolappujen ja luettelojen niputuksen ja pussituksen kanssa. Siellähän numerolaput saa erikoisnäyttelyssä paikan päältä. Valmista tuli.

DSC_1074.jpg

Iltasella käytiin vielä hoitamassa Tarjalle tulleen Clara-pennun passiasiat paikallisella eläinlääkärillä ja hankittiin tarvikkeet perinteisen makaroonilaatikon tekoon kyläkaupasta. Illalla syötiin, juotiin (sivistyneesti) ja painuttiin pehkuihin.

*Päivän ajoa 0 km, Eileenin kyydissäoloa ei lasketa tässä tapauksessa.

Perjantai, päivä 7

DSC_1113.jpg

Päivä alkoi lenkkeilyllä ja jatkui edellispäivänä pesemättömien Eileenin koirien Kustin ja Tuttin pesemisellä ja puhaltamisella. Hotellia kohti suuntasimme iltapäivällä ja olimme siellä hieman aikaisemmin kuin loput suomalaisseurueesta. Saara, Päivi ja meidän Jenni tulivat Birmingamin lentokentältä noin 2 tuntia myöhemmin.

DSC_1161.jpg

Kaikki hotellille näyttelyn merkeissä saapuneet saivat puseroihinsa nimilaput. Tämä helpotti viikonlopun aikana huomattavasti tutustumista.

DSC_1149.jpg

Hotellin ympärillä oli mukavat laajat nurmialueet koirien ulkoiluttamiseksi, joten ne saivat riekkua itsensä ”mukaviksi ja väsyneiksi”. Näyttelypaikka kohosi ja koristautui silmiemme edessä. Iso teltta johon sateen sattuessa koko näyttely voitaisiin äkkiä siirtää, lyhytnurminen kehä, kauniit koristeet, osallistujamaiden lippuja kunnioittamassa läsnäolijoita ja siisti ympäristö – ei huono!

DSC_1142.jpg

Meidän ihmisväen ilta jatkui nk. tervetulojuhlalla. Brenda ja Dave Piearsin tarjoamat kuohuvat skoolattiin heidän 50-vuotishääpäivänsä kunniaksi ja sitten siirryttiin ruokasaliin nauttimaan osallistujille täysin ilmainen (kyllä, ilmainen) buffet illallinen. Sen tarjosi CWCA:n alainen nk. ”The 100 Club”. Ruoka maistui ja juttu luisti pöydässämme olleiden tanskalaisten kanssa.

DSC_1162.jpg

Illan päätyttyä ulkoilutettiin vielä koirat ja kömmittiin unille. Seuraava päivä olisi jännä. Liian jännä.

*Päivän ajosaldo oli vaivaiset 30 km.

Lauantai, päivä 8

Koska näyttely alkoi vasta 10 jälkeen ja hotellimme oli näytelypaikan yhteydessä, oli aamulla runsaasti aikaa ulkoiluttaa koiria ja valmistautua näyttelypäivään. Pystytimme tanskalaisten (kennel Faarup, http://kennelfaarup.dk/ ) kanssa teltat vierekkäin. Muilla telttoja ei ollutkaan, vaan he levittäytyivät isoon telttaan ja kehän ympärille. Numerolaput ja näyttelyluettelot haettiin toimistosta ja samalla saatiin nk. lahjakassit, joissa oli erilaisia tapahtuma-aiheisia tuotteita (kynä, kakkapussikotelo, muistikirja), cardiganin mallinen käsintehty saippua ja erilaisia koiranruokasponsoreiden tuotteita.

DSC_1314.jpg

Juhlan teemana oli 20-luku, sillä yhdistys on saanut tuolloin alkunsa. Suurin osa koirien esittäjistä oli pukeutunut teeman mukaisesti. Oli aika juhlallinen näky kun näin pukeutuneet ihmiset lauloivat päivän alkajaisiksi yhdessä niin God Save The Queenin kuin Walesin kansallishymnin. Meille ummikoille tämä walesinkielinen laulu käytiin ennalta opettamassa ja annettiin se lapulla, johon se oli kirjoitettu niin kuin se lausuttaisiin. Oli melko hilpeää sitä laulaa, mutta reippaasti me laulettiin.

IMG_3260.jpg

Tuomarina oli Bymil-corgeistaan tunnettu Sarah Taylor. Hän arvosteli Suomessa maailmanvoittajanäyttelyssä 2014 pemuja ja cardit hän on muistaakseni tehnyt erikoisnäyttelyssämme vuonna 2004.

Arvostelu alkoi junior handler -kilpailulla. Jenni osallistui kisaan 6-kuisen Pinkon kanssa ja heillä meni niin hienosti, että sijoittuivat kolmanneksi. Jenni sai kassillisen karamelliä, ruusukkeen, lasisen palkintolautasen ja 3 puntaa rahaa. Pinko sai kumisen vinkuvan oksan. Molemmat olivat iloisia.

IMG_3321.jpg

Seuraava meidän teltasta kehään mennyt koira oli Priha (BW Flash Sentry), joka ei vielä jäänyt uuteen kotiinsa Rachelin luo, vaan piipahti vielä kanssamme näyttelyissä. Prihan kilpakumppanina oli sitä selvästi vanhempi blue merle, jonka sukujuuret tulivat Itä-Euroopan suunnilta. Priha esiintyi hienosti ja se voitti luokkansa (puppy dogs).

IMG_3512.jpg

Urosten yearling-luokan (nk. nuorten luokka) voitti Tarjan kasvatti, Englannissa asustava Olo (Handskes Just A Gigolo at Tamlin), joka on meidän Kollin poika. Olo oli hienossa kunnossa!

IMG_3854.jpg

Englannissa lomaillut Tarjan (ja vähän minunkin) Sukulakutoffo (Handskes Hotter Than Hell) meni kehään Alisonin kanssa. Yhteistyö sujui hienosti ja se sijoittui Post Graduate uroksissa viidenneksi.

IMG_4198.jpg

Kusti (BW Gruffud Gritus for Kilvroch) oli kerrankin jossain määrin karvassa tämän syyskuisen näyttelyn aikaan. Se esiintyi taas rauhallisesti ja ystävällisesti ja me sijoituttiin sen kanssa 9-koiraisessa Limit-luokassa viidenneksi.

IMG_4254.jpg

Urosten 10-koiraista Open-luokkaa oli odotettu. Siinä jännitysmomenttina oli ”kuka tulee kolmanneksi”, sillä kaksi kärkisijaa oli oikeastaan tiedossa jo ennen näyttelyä. Sen verran ylivoimaisia valioveljekset Blobby ja Parky (Joseter Mr Blobby & Joseter Mr Parkinson) kotimaassaan ovat. No se kolmas oli sitten meidän iloisella mielellä esiintynyt tosi karvattomassa kunnossa ollut Kolli (BW Ken On Kultaa). Jos joku nyt kehtaa sanoa että ”vaan” kolmas, niin kovin on väärässä. Se oli minulle niin suuri sijoitus, että en oikein osaa edes kuvailla (tai no, enpä vielä siinä vaiheessa tiennyt mikä jytky oli tulossa).

IMG_4420.jpg

Blobby siis voitti luokan ja Parky-Pontuksenisä oli toinen ja Kolli kolmas. Tuomari sanoi pitävänsä erityisesti näistä kolmesta. Olipa mukava kuulla. Minusta olisi myös hienoa nähdä kuva tai video, jossa nämä kolme suosikkitrikkiäni on samassa rivissä sijoittuneena, mutta sellaista kuvaa ei taida olla ja videokin on näyttelyn kuvanneelta henkilöltä valitettavasti kadoksissa. Harmi.

Luokkavoittajana Priha pääsi parhaan uroksen valintaan. Se esiintyi siellä nätisti, mutta eihän sieltä mitään sijoitusta uskaltanut edes toivoa. Blobby voitti urokset odotetusti saaden ties monennenko CC:nsä ja luokassa kakkoseksi noussut kerta kerralta hienompi Parky sai resCC:n. Parhaaksi veteraaniksi tuomari valitsi kuuluisan Penfoldin (Salvenik Secret Agent) ja Parhaaksi urospennuksi minor puppy -luokassa kisanneen Prihaa kuukauden vanhemma Tamlin Starmanin, joka on muuten Pontuksen puoliveli samasta Parky-isästä.

IMG_4629.jpg

Sitten pidettiin tauko. Sen aikana hotellin tarjoilutelttaan järjestettiin lämpimällä lihalla täytettyjä sämpylöitä ja tiedättekö mitä – ne eivät maksaneet mitään. Toimikunta tarjosi. Nam!

Narttujen arvostelu alkoi veteraaneilla. Niitä oli ilmoitettu kahdeksan. Katti (BW Catwalk) esiintyi mukavasti ja sijoittui hienosti kolmanneksi.

IMG_4672.jpg

Pikkuinen Pinko (BW Twilight Sparkle) meni kehään minor narttupennuissa. Se sai kilpakumppanikseen sitä kaksi kertaa kookkaamman, kuukautta vanhemman Parkyn tyttären Tamlin Dancing In The Streetin. Tämä vanhempi koira voitti, mutta kovasti tuomari Pinkoakin ylisti. Varsinkin sen liikkeet saivat ansaitsemaansa huomiota. Pinkoa kävi myös moni moni muu päivän aikana kehumassa. Se tuntui mukavalta. Mukavaa oli myös se, kuinka Pinko tykkäsi kehässä keimailla. Reipas pikkuotus!

IMG_4740.jpg

Tarjalla kävi MutQ:n (Handskes Jennifer Juniper) kanssa hieman huono tuuri kun MutQ päätti lähteä uimapuvussa tälle reissulle. Täyskaljuna on aika huono isosta Yearling-luokasta nousta sijoituksille tuossa maassa. Hienot kehäkierrokset, ei sijoitusta.

IMG_6352.jpg

Post graduate -luokassa kävin esittämässä Pepperin (BW Kultakuume Goes to Liebehund). Se oli aika kovasti perheensä perään ja esiintyminen sen mukaista kaahottamista. No – se riitti kuitenkin neljänteen sijaan. Kelpo sijoitus!

IMG_5776.jpg

Kiisu ja Teho oli ilmoitettu Limit-luokkaan. Niillä ehkä teoriassa olisi ollut mahdollisuus kilpailla myös parissa ”alemmassa” luokassa, mutta koska ne ovat kotimaassaan sertivoittajia, emme uskaltaneet ottaa riskiä siitä, että tästä tulee yhtään mitään sanomista. Siksipä valitsimme tämän luokan, jonka oli valinnut myös 13 muuta. No tuliko 15 koiran joukosta sijoituksia – no ei. Luokan kärkikolmikko varsinkin oli erittäin nimekkäitä koiria, joten käytännössä tässä luokassa muut kisasivat sijoista 4-5 ja nyt niitä ei meille riittänyt. Mukavasti esiintyneet iloiset koirat me siellä kehässä kuitenkin kierrätettiin muiden nähtävänä. Se on pääasia.

img_5870

img_5889

Jäljellä oli meidän poppoosta enää TuTu (BW Triumph Renown). Se oli luonnollisesti ilmoitettu narttujen nk. pääluokkaan eli siihen Open luokkaan, jossa kaikki valiot kilpailevat. TuTu esiintyi hienosti ja heilutti iloisesti häntäänsä. Annoin sen vähän pitää omaa kivaa kun tuomaria ei tuntunut haittaavan hauskanpito. Kilpakumppaneinaan sillä oli viisi muuta kaunotarta ja toivoin, että jos sijoitusruusukkeen saisi… no sai se… se VOITTI sen luokan. Melko hurjaa. Luokan kaksoisvoitto tuli tavallaan Suomeen, kun suomalaissyntyinen Beryllos You Look Like A Star at Elmsmere sijoittui toiseksi. Onnittelut kasvattajallekin!

IMG_6064.jpg

Luokan jälkeen oli hetki aikaa huilata ennen parhaan nartun valintaa, sillä arvosteltavina kävivät vielä Good Citizen luokan nartut. Näillä on läpäistynä Canine Good Citizen testi ja osallistumisoikeus tätä kautta ko. luokkaan.

IMG_6192.jpg

Parhaan nartun valinnassa TuTu jatkoi samaa iloista esiintymistään. Tuomari noukki jatkoon kolme koiraa, joista TuTu oli yksi. Tässä vaiheessa suomalaisseurueessa jo huudettiin vähän ennakkoon, mutta sallitaan se heille. Oli se niin jännää. Muita jatkoon noukittuja olivat Yearling-luokan voittanut Unkarista matkannut tricolour Dreamcardis Our Treasure ja Tanskasta tullut Limit-luokan voittanut blue merle Blondie’s Uptown Blue Girl. Siinä sitä sitten esiinnyttiin vähän lisää ja sitten minun muistissa on joku musta aukko. Onneksi videolta voi katsoa, että hyppään vähän ilosta kun tuomari ojentaa voittoruusukkeen minulle TuTun voiton merkiksi. Ohhoh! Tässä riittää sulateltavaa pitkäksi aikaa. Tässä kohtaa videolta muuten kuuluu tarkkakorvaisille kuinka teltalla poksautetaan kuohujuomapullo. Narttujen resCC ojennettiin unkarilaisille. Pahaaksi veteraaninartuksi kruunattiin Ch Joseter Popham (Blobbyn ja Parkyn emä, Pontuksen isänemä) ja parhaaksi narttupennuksi Pinkon voittanut Tamlin-koira, Parkyn tytär sekin.

IMG_6216.jpg

Sitten alettiin valita näyttelyn parasta. Vastakkain meidän TuTu ja kotimaassaan ihan kaiken ja enemmänkin voittanut Blobby. Enhän minä niin hoopo ole, että edes kuvittelin TuTun voittavan eikä se voittanutkaan, mutta sitten kun Reserve Best In Show:n valintaan tuli urosten kakkonen Parky kilpailemaan TuTun kanssa, me vedettiinkin pidempi korsi. TuTusta tuli siis paitsi vastakkaisen sukupuolen paras myös res-BIS. Parhaaksi veteraaniksi tuli uros ja parhaaksi pennuksi myös uros. Sitten otettiin vielä mukaan päivän junior handler -voittaja ja kierrettiin kunniakierrosta ja otettiin kuvia. Kaikki tapahtui kovin nopeasti. Onnittelijoita riitti. Minä en yhtään osannut tajuta mitä tapahtui. Tiesin kyllä mitä, mutta että käsittämätöntä. Edelleen käsittämätöntä.

IMG_6310.jpg

Tämän jälkeen käytiin käsiksi teetarjoiluun. Leipomuspöydälle kaikki olivat tuoneet erilaisia paikallisia leivoksia. Saara ja Päivi toivat karjalanpiirakoita ja minä ja Tarja huolehdittiin päälle munavoit. Samassa yhteydessä selvitettiin arpajaisten voittajat ja hiljaisen huutokaupan kohteiden kohtalokin selvisi. Arpajaisethan tuolla aina hoidetaan niin, että näyttelyväki tuo aina jotain pöytään. Hiljaisessa huutokaupassa on mm. rotuaiheisia tuotteita, joiden huutoja korotetaan päivän kuluessa paperille. Korkeimman tarjouksen jättänyt saa tavaran. Minä voitin huudon corgiaiheisista kehystetyistä mitaleista. Niissä on kuningatar Elisabethin koirat. Jenni voitti arpajaisista kuohuviinipullon. Takavarikoin sen teiniltä heti.

Jäljellä oli tauon jälkeen vielä jälkeläisluokat ja parikisa. Parikisaan emme osallistuneet, mutta jälkeläisluokkia esitimme ihan periaatteesta kun ne kasaan saimme. Siihen riitti tällä kertaa poikkeuksellisesti isä/äitikoira ja kaksi (tai enemmän) jälkeläistä. Kollin luokka tuli kolmesta esitetystä urosten luokasta kolmanneksi. Luokassa oli mukana Handskes-sisarukset Olo ja MutQ. Voiton vei Parkyn ryhmä odotetusti ja ansaitusti. Narttujen jälkeläisryhmiä oli kuusi. Voiton vei jälleen odotetusti ja ansaitusti Joseter Pophamin ryhmä, jossa oli Parky, Blobby ja kaksi niiden puolisisarusta. Saaran esittämän Kattin ryhmä nousi hienosti toiseksi. Ryhmässä olivat mukana Tarjan esittämänä Kolli ja Päivin esittämänä Kiisu. TuTun ärsäryhmä sijoittui neljänneksi. Jenni vei Pinkoa ja Prihan esittäjäksi lainattiin tanskalaista Helleä.

IMG_6367.jpg

IMG_6390.jpg

IMG_6375.jpg

Näyttelypäivä oli yhtäkkiä ohi. Otettiin vielä kuvia Tutusta palkintoineen ja otettiin vastaan onnitteluja. Leirin purkaminen oli helppoa kun auto ja hotelli olivat vieressä. Koirat saivat vielä ulkoilla ennen meidän iltajuhlaan valmistautumisen aloittamista.

IMG_6454.jpg

Sitten olikin vuorossa illan grande finale. Juhlaillallinen 20-luvun tapaan. Olimme valmistelleet asuja aika kauan. Kääntäneet kirppareita, miettineet, tuumineet ja ideoineet. Jennillä ja minulla oli suurena apuna minun äiti, joka viimeisteli ja valmisti asuja ja asusteita. Minä, joka ei IKINÄ laita hametta, olin näissä naamiaisissa mekossa ja meikissä. Ihan epäjossua tuommoinen, mutta kerrankos sitä juhlan kunniaksi…

DSC_1212.jpg

Juhlassa syötiin, juotiin, kuunneltiin puheita, tietovisailtiin, nostettiin maljoja, laulettiin ja lopuksi tanssittiin yli puolille öin diskossa, jossa (ylä)ikärajaa ei ollut. Ai että meillä oli hauskaa! Lisää juhlan tuntua toi vielä se, että melkein jokainen oli vaihtanut juhlallisen 20-luvun hengessä olevan asun päälleen. Yöllä huoneisiin hipsutellessa käytävät olivat täynnällään puuhkista tipahdelleita sulkia ja nurkat kimalsivat bling blingeistä.

DSC_1260.jpg

*Päivän ajot muuten 0 km.

Sunnuntai, päivä 9

Edellisiltana ilmoitin itseni TuTun kanssa johonkin, mistä en ollut ihan varma mitä se tulisi pitämään sisällään. Ajattelin kuitenkin, että urheiluhenkeä pitää osoittaa ja urheasti olla mukana jossain, joka tulisi kuulemma olemaan hauskaa. Aamulla selvisi että tämä hauska olisi agilityä, rally-tokoa ja hieman jotain muuta joukkuekisan merkeissä. Joukkueetkin arvottiin. Me TuTun kanssa päästiin joukkueeseen ”diamaonds”, jossa edustaja oli sikäläisten lisäksi myös Tanskasta.

IMG_6541.jpg

Ensin väki sai hieman harjoitella suorituksia ja siinä vaiheessa kävi hyvin ilmi se, että aika harvan koiran kanssa oli harjoiteltu kisassa tarvittavia taitoja aikaisemmin. Tasoituksen nimissä olisi ehkä pitänytkin valita koiraksi tuohon vaikka Kolli tai Pinko, sillä TuTu erottui kyllä melko paljon siitä keskivertoporukasta. Tässä tapauksessa uskallan sanoa, että melkeinpä shokeeraavan positiivisesti.

14536624_10154622857292360_1676899048_o.jpg

Rally-rata oli nerokas. Siinä ei ollut mitään sellaista mitä ei voisi suorittaa, jos koiraan on kontakti. No ihan kaikilta sekään ei onnistunut. TuTu loisti ja sen tuomaroinut kirjoittikin myöhemmin FB:ssa meidän joukkueen kuvan alla: ”well done all it was lovely to see so many ”having a go at rally” and one ”round to die for” it was lovely Johanna Flinck”.

IMG_6628.jpg

Agilityssä kysyin saanko päästää TuTun irti. Muut menivät hihnassa. Radalla oli pujottelu, muutama hyppy ja putki. Lisäksi sinne sisältyi koiran ohjaajalle hernepussin heittoa ja lopussa oli kaksi herkkupalaa koiran saatavilla ja niiden välistä piti päästä ilman, että koira ne nappaa suuhunsa. TuTu meni vauhdilla ja minä en osunut ämpäriin kuin kai yhdellä niistä viidestä hernepussista. TuTulle pisteet, minulle tupelopisteet.

IMG_6699.jpg

Lopputuloksissa meidän joukkue sitten voitti. Taas saatiin palkintokassia, ruokapussia ja ruusuketta. Kiittelimme toisiamme siitä, että olimme yhdessä hyvä joukkue.

Leikkimielisen kisaamisen jälkeen alkoi valioparaati. Meiltä siihen osallistuivat Saaran esittämänä Katti, Tarjan esittämänä Kolli ja minä vein TuTua. Jenni pääsi esittämään Pontuksen emää, Eileenin Tuttia (Ch Kilvroch Enchantress). Valioparaatissa olleet koirat esiteltiin ja jokainen sai muistoksi CWCA:n logolla olevan mitalin. Minusta tuo oli kiva idea!

IMG_6800.jpg

Tämän ”Fun Day:n” päätteeksi juotiin taas teetä, ilmaista sellaista, lisukkeineen ja lopuksi saimme kuulla viikonlopun BIS-koiran omistajan ja kasvattajan Peter Cliftonin kiitospuheen erinomaisen tapahtuman järjestäjille. Puheessa myös me hullut Suomalaiset saimme kiitosta siitä, että urakoimme itsemme paikalle.

IMG_6653.jpg

Minusta Fun Dayn:n parasta antia oli se, että sinne jäivät myös nk. näyttelyihmiset, ei vain yksittäisten koirien omistajat. Onnistuisikohan sama meillä Suomessa?

DSC_1298.jpg

Kun tapahtuma oli julistettu päättyneeksi, päätimme Tarjan ja Jennin kanssa poiketa lähikylässä tutustumassa pubiruoka-antiin. Löytyihän se sieltä näppärästi ja fish and chipsit katosivat taas kitusiin. Illalla ulkoiltiin taas koirien kanssa ja mentiin aikaisin nukkumaan, sillä Jennillä, Saaralla ja Päivillä alkaisi kotimatka aikaisin maanantaiaamuna yhdessä Tarjan Clara-pennun kanssa.

*Ja mitä tulee Nissanin liikahtamisiin. Mittariin 0 km.

Maanantai, päivä 10

Aikainen herätys ja ”tytöt” ja pentu matkaan Eileenin kuskaamana. Me Tarjan kanssa jäätiin vielä odottamaan aamuruuhkien väistymistä hotellille. Ulkoilutettiin koiria, syötiin rauhassa aamupala, käytiin suihkussa ja pakattiin kamala kasa tavaraa autoon. Tomppa näytti meille paluumatkaksi hieman eri reitin kuin sinne tullessa ja mehän kiltisti tottelimme sitä. Mukava reitti se olikin. Nättiä maalaismaisemaa Daventryn ja Banbyryn välimaastossa reilun puolen tunnin edestä.

DSC_1396.jpg

Eileenillä koirat pääsivät taas pihalle vapaasti ulkoilemaan ja me elvyttiin sängyllä ja sohvalla lojuen ja näyttelyn kuvia läppäriltä katsellen. Koiramäärä meillä oli hetkellisesti kasvanut yhdeksään kun Sukulakutoffo lähti mukanamme Suomeen.

Alkuillasta käytiin hakemassa 10-viikkoisille pennuille rokotukset. Siellä on hieman eri rytmi rokotuksille kuin meillä täällä. Kaupasta lähti mukaan ruokatarpeita, joista Tarja loihti meille illaksi pasta-aterian, joka huuhdeltiin alas paikallisilla ”koira-olusilla”.

* Päivän ajoa noin 30 km.

Tiistai, päivä 11

Aamusella heräsin viemään aikuiset koirat pidemmälle lenkille. Yksi täti katsoi asiakseen peruutella autolla meidän kohdalle ja tiedottaa kuinka vaarallista on taluttaa koiria tien varressa. Siinä samalla hän kyllä aiheutti melkoisen ruuhkan sille tielle, joten enemmän hän itse kauppakassillaan oli vaarassa kuin minä, joka seisoin kaukana pientareella lammasaitauksen portin vieressä koirineni. Kiitos huolenpidosta kuitenkin!

DSC_1361.jpg

Puolen päivän maissa suuntasimme Tarjan kanssa Banburyyn ostoksille. Hyppäsimme bussiin ja hurautimme keskustaan. Löydettiin monenlaisia asioita ja tuliaisasioita ja asioita joita ilman emme voineet olla. Lopulta niitä asioita oli niin paljon, että Eileenin meidän matkaan tyrkkäämät ”mummon ostoskärryt” eivät tuntuneet enää yhtään turhilta. Siinä asioita ostellessa tapahtuu aina kaikkea hassua. Jotenkin vain ne asiat ei enää mahdu mihinkään. Merkillistä!

14517515_10154724164264411_2223186851582231412_n.jpg

Iltasella nämä asiat piti sitten pakata kasseihin ja kassit valmiiksi autoon seuraavan päivän lähtöä varten. Syötiin pizzaa, muisteltiin viikonloppua ja harmiteltiin kun huomenna tämä reissun suunta vaihtuu.

Keskiviikko, päivä 12

Lähtö oli viideltä. Sen PITI olla viideltä. Se oli kuitenkin vasta puoli seitsemältä kun Nissanin Webasto päätti pitkän hiljaiselon jälkeen laukaista itsensä päälle jossain kohtaa ja tyhjentää akun. Kun väänsin Nissanin avainta, siitä ei kuulunut inahdustakaan. Ihananmahtavaa! Onneksi Eileenillä oli käynnistyskaapelit ja muutaman järjestelyn (purettuamme pentuaitauksen pihasta ja vähän kana-aitausta) jälkeen saimme hänen autonsakin meidän auton akun lähietäisyydelle. Sittenhän se ei enää ollutkaan ongelma saada Nissania käyntiin. Tähän kaikkeen meni vain tuhottomasti aikaa.

14492575_10153753808446594_8485875949545831277_n

Onneksi olimme kuitenkin päättäneet lähteä varmasti ajoissa. Läppä lattiassa ajelimme moottoriteitä. Ruuhkaa oli oikeastaan vain Lontoon kupeessa ja Heathrowin rampeissa. Ehdimme terminaaliin mielestämme riittävän ajoissa ennen klo 12 lähtevää lauttaamme, mutta kas kummaa, check inin setä järjestikin meidät laivaan, joka lähtisi NNNNNYT. Setä laski että nipussa oli 9 koiran passit ja katsoi meidän passit ja soitti laivan lastausta hoitaville, että täältä tulee auto jossa 9 koiraa. Saimme ajaa suoraan laivaan.

DSC_1411.jpg

Auto sai taas kansipaikan. Toistimme tulomatkan toimenpiteet auton viilentämiseksi ja koirien olojen helpottamiseksi ja menimme syömään. Merenkäynti oli nyt kovempi kuin tullessa, mutta keskempänä kanaalia se keinuminen helpotti. Paluumatka kesti sen 2 tuntia ja kun palasimme autolle yllätimme koirat taas sikiunesta. On ne hyviä matkustajia!

Koirat pääsivät autosta ulos vasta Belgiassa. Sinne oli terminaalista niin lyhyt matka, että kun yritimme siitä Ranskan puolelta katsella jotain mukavaa nähtävyyttä, puistoa tms ulkoiluun, oli kaikki sellaiset siellä Belgiassa. Niinpä hurautimme suoraan sinne. Eihän se kyllä kauaa edes kestänyt. Alle 30 minuuttia ja ylitimme Belgian rajan.

DSC_1446.jpg

Belgiassa ja Hollannissa oli kamalat ruuhkat. Olimme kuvitelleet olevamme Rachelin luona liian aikaisin heidän perheen arkirytmiin nähden, kun ylitys olikin 2 tuntia aikaisemmin, mutta huoli oli turha kun eteneminen käytännössä pysähtyi suurien kaupunkien ohitusteillä. Lopulta me oltiin perillä vain hieman ennen Rachelia, mutta me käytettiin tämä odotteluaika koirien lenkitykseen. Metsä oli kaunis ja koirilla oli paljon haisteltavaa.

Illalla syötiin Rachelin perheen kanssa ja vaihdettiin näyttely- ja koiramaailmakuulumisia ja mielipiteitä. Prihakin tuli tutustumaan uusiin kämppiksiinsä Hollyyn ja Maggyyn. Rachel ja miehensä Hanno tykkäsivät Prihasta. Edellisellä visiitillä viikko aiemmin he näkivät sen vain pimeässä, joten jännitin pysyykö mielipide vielä päivännäölläkin samana.
Iltasella kömmimme Nissaniin nukkumaan ja uni maistui mansikoilta.

*Päivän ajoa Englannissa 280 km ja mantereen puolella noin 320 km

Torstai, päivä 13

Aamulla ulkoilutimme koirat metsässä kaikessa rauhassa. Metsä oli kuin sadusta putoilevine tammenterhoineen, saniaisineen, sammaleineen ja 4-metrisine alppiruusuineen. Ei ollut mitään hinkua hypätä autoon ja suunnata ruuhkaisille Saksan tietöitä täynnällään oleville moottoriteille. Pakko se kuitenkin tehdä oli ja matka jatkui.

DSC_1501.jpg

Alankomaiden puolella piipahdimme vielä vähän ruokakaupassa. Sieltä löytyi halpaa raakapakastetta koirille ja kalja- ja viinituliaisia tutuille. Ostimme myös illaksi ruokavermeet.

Saksan puolella totesimme, että siellä kalja on halvempaa kuin kus… pissalla käynti. Jokaisesta pissareissusta piti maksaa 70 senttiä. Niitä reissujahan sitten tuli kun joimme Cokista ihan liikaa tämän reissun aikana (yhteenlaskettu tölkkimäärä koko reissun aikana yli 100 eikä tässä ole Lapin lisää).

Saksan tiet olivat taas kaaosta. Nopeus 0-2 km/h syö hieman hermoa ja aikataulua, mutta eipä meillä enää kotiin päin ollut tarkkaa määrettä ehtiä mihinkään tiettyyn paikkaan tiettyyn aikaan, joten sielläpä sitä maleksittiin ja seurattiin kuinka muilla tuppas menemään hermot.

DSC_1569.jpg

Alankomaat oli vaihtunut Saksaksi melkein huomaamatta. Saksa taas ei vaihtunut Tanskaksi aivan näin liukkaasti. Rajalle oli ilmestynyt sulku ja jokainen auto valaistiin. En tiedä mitä etsivät, mutta kahta väsynyttä akkaa kahdeksan koiran (Prihahan jäi siis Rachelille) kanssa heillä ei haaviin haluttu.

14462986_10154730742129411_795188846437662986_n.jpg

Tanskassa ajettiin suoraan koirapuistoon ja ulkoilutettiin pimeässä koirat. Sieltä siirryttiin Tuula-Maijan asunnolle, tehtiin ruoka, käytiin suihkussa ja kaaduttiin nukkumaan. TuTu sai nyt tulla prinsessakainaloiseksi. Se ei laittanut tätä erikoiskohtelua pahakseen.

DSC_1581.jpg

* Päivän ajomatka noin 720 km

Perjantai, päivä 14

Aamu alkoi taas koirapuistossa. Koirat touhusivat itsensä rennoiksi ja valmiiksi päivän matkustusurakkaan.

DSC_1626.jpg

Päivän aluksi otimme myös parkkisakot Köpiksestä. Ei sitä suomalainen voi ymmärtää toisen auton taakse jäänyttä pientä tanskankielistä kylttiä…

Siltaa pitkin taas ajettiin Ruotsin puolelle. Rajalla meiltä katsottiin passit tiesulussa. Liekö ihan aina noin, vai oliko oikeasti joku projekti nyt rajoilla päällä – en tiedä. No suunnaksi otettiin tämän jälkeen Tukholma. Ajatuksena oli ajaa niin pitkälle ylös kuin suinkin kykenemme. Koiria huollettaisiin taas noin parin tunnin välein.

DSC_1646.jpg

Heti Malmön jälkeen osuttiin mahdottomaan ukkoskuuroon ja ei kai se tuuli kaukana trombistakaan ollut.

Kahveja kiskoimme ”Gööttivirran” rannalla metsämaisemissa olleella levähdysalueella. Koiriakin siellä tuli kuvattua, vaikka se itse virta oli taustalla aika kuivunut puropahanen.

DSC_1653.jpg

Olimme jo tulomatkalla panneet merkille kauniin pysähdyskohteen Brahehusin Vätternin rannalla. Nyt vedimme siellä tien sivuun ja otimme koirat mukaan linnanraunioille. Tuuli kovasti, mutta saimme aika kivoja kuvia. Koirat touhusivat siinä tunteroisen ennen kuin keksittiin Tarjan kanssa mennä syömään samalla pysähdyspaikalla olleeseen ravintolaan. Syönnin jälkeen tuli väsy ja jos on väsy, pitää nukkua. Onneksi on Nissanin hattuhylly.

DSC_1696.jpg

Me vedettiin siinä parkkiksella välikoomat ja kun herättiin, olikin linna vaihtanut väriään taivaan myötä ja illan pimeneminen oli jo pitkällä. Jatkoimme kuitenkin matkaamme ja lopulta päädyimme pilkkopimeässä Gävlen yläpuolelle Tönnebro-nimiseen paikkaan. Ulkoilutimme luonnollisesti taas koirat ja kömmimme hattuhyllylle.

*Ajoa päivän aikana noin 900 km

Lauantai, päivä 15

DSC_1758.jpg

Aamulla huomasimme heränneemme aika kauniista paikasta. Auton vierestä alkoi mukava luontopolku, jonka tietysti koirien kanssa hyödynsimme. Alueella oli myös mukava aamupalaa tarjonnut ravintola, joten hyödynsimme tämänkin mahdollisuuden ja söimme tukevasti.

DSC_1767.jpg

Sundsvallissa poikkesimme uteliaisuuttamme Arken Zoo -eläintarvikeliikkeessä, josta Kolli sai kultapannan. Viereisessä Ikeassa kävimme kahvilla ja ostamassa TuTun erikoisnäyttelypalkinnoille vitriinikehykset. Tokihan ne pitää Sundsvallista saakka ostaa. Merkillistä on myös se, että se kamala Ikean kahvi maistui saksalaisen kahvin jälkeen suorastaan hyvältä.

DSC_1790.jpg

Skellefteån alapuolella vedimme kunnolla sivuun ja kokkailimme Trangialla erilaisia syötäviä ja juotavia asioita. Ulkoilutimme koiria huolella ja lepäsimme hetken jatkaaksemme niin pitkälle kuin suinkin jaksaisimme. Ja jaksettiinhan me! Vedettiin ihan kotiin saakka. Haaparannan ICA:sta ehdittiin just ja just saada Cokislisäystä ja Tornion puolella piti saada Ruisleivät ja kahvit. Vaikka reissun loppuminen tavallaan harmitti, oli mukava saada kassalla palvelua suomeksi.

Kotipihaan ajettiin klo 00.35 sunnuntain puolella. Tapsa oli lämmittänyt saunan. Koirat pääsivät pihalle leikkimään. Pimeäähän oli kuin peikon luolassa, mutta ei se niitä haitannut.

DSC_1792.jpg

* Viimeisen rupeaman kilometrit olivat noin 1010. Pisin kaikista pätkistä.

14551088_10154621530112360_1861667378_o.png

Ynnäystä

Se, joka rehellisen itsetutkiskelun jälkeen myöntää itselleen, että on hieman kateellinen meidän tempaisulle, voi ihan vapaasti toteuttaa tämän saman. Kannustan siihen todella ja aidosti! Kuulin jostain viisauden, että jos tunnet jostain asiasta kateutta, se onkin sinulle haave ja siitä pääsee vain toteuttamalla sen. Siispä auto alle, koiran passi kuntoon ja menoksi. Bensa/diesel maksaa jotain ja kilometrit syö aikaa, mutta ihan on kaikki tämän arvoista.

Olen niin kiitollinen siitä että hullusta ideasta tuli totta. Meidän haave toteutui. Me tehtiin se. Tarjan kanssa reissu sujui hyvin ja jos nauru pidentää ikää, me kyllä eletään vielä melkosen kauan. Jos toinen on lähes kokoajan toisesta noin vajaan metrin päässä, niin siinä oikeasti koetellaan kemioiden kestävyyttä. Puhe- ja nauruväleissä ollaan edelleen eikä kummallakaan ole mustaa silmää (Tarjalla tosin sormi ja mulla sääri), joten eikö tämä mennyt melko hienosti. Kiitos Tarja!

DSC_1425.jpg

Kiitollinen olen myös Tapsalle, joka kesti tämän rahallisestikin taloutta hiven horjuttavan tempaukseni ja hoiti kotona sirkuksen.

Kiitollinen olen myös Saaralle ja Päiville, jotka toivat Englantiin Jennin ja olivat läsnä tässä hienossa viikonlopussa kokemassa sitä yhdessä. Carpe diem vaan!

DSC_1223.jpg

Kiitokset annan myös kaikille koko reissuprojektin aikana meitä eri tavoin auttaneille. Saimme vinkkejä, neuvoja ja apua ja olimme tervetulleita matkan varrella vierailuille sopivin välimatkoin. Meille sateli kannustusta ja Ystävät tiesivät kuinka tärkeää tämä meille oli riippumatta siitä tuliko menestystä vai ei. No nyt kun sitä menestystäkin tupsahti, niin kiitän kaikista onnitteluista ja yritän edelleen tajuta mitä oikein tapahtui.

Koirille annan reissusta arvosanan 10+. Jopa pennut reissasivat urheasti. Nukkuivat, kun oli sen aika ja touhottivat, kun se mahdollisuus tuli. Ei nurinoita, narinoita tai kähinöitä. Täytyy koirian pääkopan sisällön olla suht kunnossa, että jaksaa matkustaa ja vielä matkustamisen päälle olla oma iloinen ja reipas itsensä. Itsehän tässä on likimain umpipuhki. Loma toki oli loma ja vei mietteet arjesta, mutta ottihan tämä fysiikan päälle.

DSC_1157.jpg

Vielä en ole uskaltanut ynnätä mitä tämä lysti maksoi. Autoa tankattiin säännöllisin väliajoin, lautta oli koirien vuoksi hintava mutta tunnelia edullisempi, Tanskan sillat maksoivat ja hotelli meidän mielestä edullinen. Ehkä tällä tiedolla pärjätään toistaiseksi.

Ja mitä menestykseen tulee, me TuTun kanssa kutsutaan Ystävät juhlimaan ja nostamaan maljaa kanssamme lauantaina 8.10. klo 18 tänne Raaheen. Tarkemman paikan saat olemalla yhteydessä minuun.

IMG_6829.jpg

DSC_1306.jpg





Parasta just nyt

30 07 2016

Viime sunnuntaina oli SE päivä, jolloin…

”Jeeah, Jengi kerääntyy paikalle,
ei ees malta oikeen pysyä aloillaan,
valmiina heittämään kädet taivaalle,
nyt voidaan aloittaa…”

Meillä oli vuosittaiset Isometsäpäivät eli Big-Wood’s päivät eli BW-miitti eli BWStock (rakkaalla lapsellahan niitä nimiä riittää). Puolilta päivin aloitettiin tutustumiskierroksella, joka vuosi vuodelta kestää aina kauemmin vain siitä syystä, että väkeä tulee paikalle niin paljon. Ensi vuodelle minulla onkin tähän idea, joka paitsi nopeuttaa tätä päivän etenemisen kannalta tärkeää asiaa, myös tekee siitä liikunnallista. Oottakaapa vaan.

13735176_10209328699082111_8797816806567391411_o

Tutustelukierroksen jälkeen Petra, minä ja assariksi alkanut MinnaV mentiin kuvauspaikkaan posekuvaporukaksi ja loppuporukka jäi Pian johdolla kentälle tutustumaan agilityyn.

13738326_10209328849685876_2033081663483107964_o

Kun posekuvien ottoon tuli pieni paussi, palasin kentälle katsomaan missä siellä mennään. No mentiinhän siellä…

”Kaikil on jo fiilis pääl,
tunnelmaa voi vieläki tiivistää,
joten biitti päälle,
eikä todellakaan mahottomia,
oo fiititkään…”

Sitten grillattiin, grillattiin ja grillattiin. Ne joiden ”bingolapussa” oli raksittavana tapahtuma ”ruoka loppuu kesken”, eivät kyllä valitettavasti saaneet tällä rivillä voittoa. Se on ihan yhtä mahdottomalta tuntuva tapahtuma kuin ”sade kastelee”, sillä tänäkään vuonna ei satanut vaikka ukkonen jylisi ihan vieressä toista tuntia. Makkaroita ja lihoja kuumensi grilli, meitä grillasi jälleen kerran taas helle.

”…koska kaikki on tääl,
haippi on pääl,
ja paremmat kledjut kaikil on pääl,
kellään ei oo aitioo tääl,
eikä ketään meistä vaiti oo tääl”

Sitten tiivistimme tunnelmaa ja siirryimme yhteiskuvien ottoon. Vuosi vuodelta tämäkin yhteiskuva vain laajenee. Aivan kaikki päivän aikana meillä olleet eivät kuvassa ole. Osa joutui lähtemään ennen sen ottoa ja osa pääsi työkiireiden vuoksi paikalle vasta sen jälkeen, mutta onneksi päivän aikana otetuissa kuvissa vilahtelee aivan jokainen menoon osallistunut. Yhteenlaskettu ihmismäärä päivän aikana oli 52 ja kentällä pyörineiden koirien 49.

13698083_10154407215887360_8619467353008223081_o

Ja mitä sitten niihin kledjuihin tulee, niin olihan se tämmönen höpsötyskuvakin otettava. Meidän ”heimon” uudet paidat ja tolokut koirat:

13708366_10154404616567360_2941608062542938587_o

”Tää on parasta just nyt,
Tää on parasta just nyt,
(parasta just nyt)”

Päivän teemana oli myös synttärit. Bloggari-cardi Pietu ja siskonsa Pinja täyttivät edellisellä viikolla 11-vuotta. Synttäriterveiset menevät myös Keski-Suomeen Vaakku-siskolle!

( Onnittelulauluvideo Facebookissa )

”Meil on hyvä jengi koossa taas,
ei todellakaan olla synnytty oottamaan,
tää on parasta just nyt,
(Parasta just nyt),
tää on parasta just nyt”

Synttärihulinoiden jälkeen jatkuivat ryhmäkuvaukset ja ojissa konttaamiset (BINGO!). Kentällä TOKO-kokeisiin treenaajat tekivät yhteistreeniä muiden iloksi ja Päivi esitteli Hultan kanssa, mitä ovat oppineet käymässään homekoirakoulussa. Wicca-serkulle ja JohannaN:lle olisi kernaasti myös antanut näytösaikaa, sillä Wicca on kouluttautunut samassa opinahjossa ”kiimakoiraksi” joka haistaa lehmien oikeat siemennyshetket, mutta meillä ei nyt ollut lehmää tähän tarkoitukseen tarjolla ja se kiimainenkin oli Wicca itse.

”Huomenna tääkin on jo legendaa,
ei tartte lähtee ettimään onnea meren taa
tää on parasta just nyt,
(parasta just nyt),
tää on parasta just nyt”

13710446_10154405363337360_1797571163185545762_o

Päivän teema oli myös tehdä hyvää ja voi pojjaat – niin me tehtiinkin. Saimme aikaiseksi melko mittavan ruoka- ja tarvikelahjoituksen JohannaN:n ylläpitämään Hätäapukissalaan Iisalmeen. Kuvassa on meidän VeQ, joka on pelastunut Johannan avulla alle 500 grammaisesta luurangosta meidän nyt hyvinvoivaksi komeaksi lemmikiksi. VeQ ei suinkaan ole ainoa Hätäapukissalan kasvatti, joka kasvatinomistajillani asustaa, joten siksikin avustuskohde oli yhteinen ja on jatkossakin. Johanna kiitti meitä kaikkia seuraavin sanoin: ”Teidän avokätisyytenne ansiosta Hätäapukissala sai 42 kiloa kuivamuonaa, 49 kiloa kosteaa ruokaa, lisäksi useita leluja ja kissatarvikkeita ja pari huopaa sekä kissanruualle metallisia säilytyssankkoja varmaan 10 kpl.Olen sanaton hyvyytenne edessä! Pienistä puroista kasvaa iso virta. KIITOS kun autatte minua auttamaan näitä kissoja.” Kiitos kiitoksista Johanna! Autamme varmasti!

”Valmiina hulluun yöhön kaikki on,
tällä porukal tää mesta salee räjähtää,
eikä tänä yönä kukaan jää paitsioon,
ei pysty väsähtää”

Hullua yötä meillä ei vielä sunnuntaina ollut, sillä väki oli päivän päätteeksi melko väsynyttä – aiheestakin. Maanantaina sitten pidimme kentällä olleella festarialueella rääppiäiset grillieväiden ja salaattien muodossa. Siitä se sitten ihan hullu yö alkoikin. Keksittiin lähteä kuvaus- ja koiranuittokeikalle Siikajoelle ja… ja… no katsokaa itse:

13775857_10209325747648327_5437626171015296304_n

Heimopäällikköhän se siinä on kuulemma ihan itte. Vaan olihan se kuulkaa hauskaa heittäytyä ihan pöljäksi. Se on vain sitä elämää se. Carpe diem -asioita edelleen.

Mutta palataanpa vielä takaisin siihen sunnuntaihin muutamien kuvien muodossa.

”Nyt ei oo mitään hätää,
hauskaa pitää pitää tänään,
meil oli paljon sitä swägää,
ettei oo mitään lisättävää,”

”…huomisest ei kukaan mindaa,
kovemmalle kun vaa musaa laittaa,
täysille se vielä tullaan painaa,
ja säki vielä lähdet mukaan haippaa”

Heimopäällikkö kiittää onnistuneesta päivästä kaikkia yhdessä ja erikseen. Olen niin ylpeä tästä porukasta ja niistäkin, jotka olivat tapahtuman hengessä mukana vaikkeivat tälle vuotta paikan päälle päässeetkään. Minusta oli niin mukavaa nähdä, kuinka joka vuosi uudet nassut ja tassut otetaan vastaan lämpimästi koko porukan toimesta. Minullehan te kaikki olette tuttuja pentuasioiden tiimoilta, mutta keskenänne ette välttämättä ole tavanneet koskaan aikaisemmin. Tässä se näiden päivien ydinteema onkin. Tarkoitus on tutustua, tavata ja jopa ystävystyä. Ainakin tähän mennessä olemme mielestäni onnistuneet tässä. Kertoohan sen jo 5-vuoden ajalta tehty kuvakollaasi yhteiskuvista.

13781682_10154410474037360_1453868103584236477_n

”Tää on parasta just nyt,
Tää on parasta just nyt,
(parasta just nyt)”

Nyt tähyillään jo tulevaisuuteen. Vuonna 2017 kokoonnumme 30.7. täällä meillä. Päivää aikaisemmin on Raahessa ryhmänäyttely, johon corgitkin voivat osallistua. Sitä ennen parveillaan pienemmissä ja suuremmissa heimoissa eri tapahtumissa.

13669416_10209361713547452_545376969344451389_o

Kuvat: Minna Lappi, Petra Tiittanen, Mikko Palsola, Tapio Flinck & Johanna Flinck
Biisi tuolla välissä: Robin, Parasta just nyt

KUVAGALLERIAT PÄIVÄN TAPAHTUMISTA:

Minna Lappi
Petra Tiittanen
Johanna Flinck
Mikko Palsola





Carpe diem – tartu hetkeen

28 07 2016

Heinäkuun alussa tuli rankka opetus elämän hauraudesta. Kuun alkupäivät opettivat  paljon myös ystävyydestä, välittämisestä ja tukemisesta. Vaikka elämänkäänne ensin yritti erottaa, se taisikin lopulta sitoa ihmisiä enemmän yhteen. Se ei ole huono asia. Huono asia ei myöskään ole se, että mahdolliset ongelmat ovat saaneet nyt kokonaan uuden luokituksen. Kategoriaan ”pikku juttu” humpsahti kerralla sellainen määrä ongelmiksi koettuja asioita, että oikeiden ongelmien laatikko tyhjeni. Kaikki on nyt oikeastaan hyvin. Eletään elämää ja tartutaan hetkeen. Nautitaan niistä hetkistä ja touhutaan yhdessä mukavia asioita. Tällä teemalla onkin sitten heinäkuun loppu menty ja kovaa.

Kaverikoirahommia, nuorten agilitytreenejä, epäviralliset agikisat, näyttelytreenejä, match show, muutama oikea näyttely ja kesän kohokohta Big-Wood’s-päivät viime sunnuntaina, ovat asioita, jotka varmaan ansaitsevat omat päivityksensä blogiin. Pennutkin ovat kasvaneet ja kehittyneet ja tehneet kanssani lomareissun eteläisempään Suomeen. Femma ja Fyra toipuivat leikkauksistaan – Femma useamman nisän poistosta ja Fyra suupielessä olleen kasvaimen nyppäisystä. Kenttäkin sai uuden päällisen talkoovoimin. Sitä ennen kun keksin mistä blogitekstit aloitan, minä tartun hetkeen ja menen ulos koirien kanssa. Ne tarvitsevat nyt seuraani enemmän kuin tämä tietokone.

13723835_10154411554727360_2537115198512135736_o





Somesoppa

30 06 2016

Kadun syvästi tyhmyyttäni, että rotujärjestöni jäsenenä osallistuin sen alulle laittamaan kilpailuun, jossa etsittiin sen tarvikevälityksen tuotteisiin nk. logokuvaa. Minun olisi jo osallistumisvaiheessa pitänyt tajuta se, että työni ei voi olla voittaja (vaikka se voittaisikin) ainakaan sen porukan mielestä, joka on jo pitkään harrastanut mitä erilaisimpia myyräntöitä etsien tekemisistäni rotujärjestötoiminnassa virheitä. Sivuosumina lokaa on tässä aina saanut yhdessä tai erikseen vuoroin lehtitoimikunta, jalostustoimikunta tai sen hallitus. Se on väärin, vaikka vaatii toki merkittävää mielikuvitusta.

No, turha kaivella menneitä ja kaikkia pieniä vanhoja asioita, mutta koska logoasia tuntuu sosiaalisessa mediassa puhuttavan ja saavan päivä- tai jopa tunti-tunnilta aina uusia käänteitä, niin pakkohan tähän on itsekin jo puuttua. Koska minulta on estetty mahdollisuus puuttua ajantasaiseen keskusteluun näiden tahojen FB-seinillä, joissa tekemisiäni tai tekelettäni ruoditaan, puutun siihen omassa blogissani.

Ihan alkuun kysyn, että aivanko oikeasti te ruotijat kuvittelitte, etten saisi tietooni näitä selkeästi minuun itseeni kohdistuvia tekstejä?

Vastaan tässä nyt muutamiin esitettyihin väitteisiin. Kirjoitan tämän tekstin yksityishenkilönä, eikä rotujärjestöllä eikä sen toimikunnilla ole mitään tekemistä tämän tekstin kanssa. Nyt pyydän lukemaan uudelleen tuon edellisen virkkeen. Tulee silloin varmasti ymmärretyksi.

  1. En ole osallistunut rotujärjestön hallituksen päätökseen heidän valitessaan voittajatyötä. En edes ole hallituksen jäsen. En ole ollut lähelläkään kyseistä kokousta. Olen kyllä rotujärjestön jalostustoimikunnan jäsen ja yksi osa nk. lehtitiimiä, mutta samalla olen myös seuran jäsen siinä missä muutkin ovat. Kilpailuehdoissa ei ollut listaa siitä, ketkä voivat osallistua ja ketkä eivät. Mikä virhe osallistumisessani ko. kilpailuun siis tapahtui?
  2. En ole kopioinut logopiirrostani oheisesta kuvasta:13528885_10154330802872360_3479034627064064605_nKyseinen kuva ei ole kenenkään muun kuin minun itseni piirtämä. Se on kasvattieni omistajille teetettävän T-paidan logokuva, joka FB:ssa julkaisun jälkeen lähti leviämään tuttavien toimesta. Voi olla, että piirtäjän kädenjälki toki siinä voi näkyä, mutta samaksi kuvaksi minä en sitä kyllä näe ja itsensä kopioiminenkin kuulostaa teemallisesti aika ihmeelliseltä. Tämä oma T-paitakuva on muuten piirretty huomattavasti myöhemmin kuin rotujärjestölle tehty piirros.
  3. En ole kopioinut logopiirrostani netin syövereistä kaivetussa ja sosiaalisessa mediassa levitellystä mustavalkopiirroksesta jossa istuu corgi. Itseasiassa näin sen nyt ensimmäisen kerran. Kyllä – niissä on toki yhteneväisyyttä kun kuvan kohde (rotu) on sama. Ne on piirretty pelkistetysti molemmat. Siihen se mielestäni kuitenkin jää. Jos ne tulkitaan samaksi kuvaksi näillä edellytyksillä, niin silloin esimerkiksi jokainen viivoin piirretty sivu- tai pääkuvakuva rodusta on kopio jostain toisesta. Olisiko tällöin voinut mitään noista kolmesta työstä valita voittajaksi? Plagioivatko kaikki osallistujat työnsä jostain? Tuskin. Onko näiden muiden töiden mahdollisia alkuperäistöitä googleteltu yhtä perusteellisesti kuin minun tekemääni piirrosta? Tuskin.
  4. Voittajatyö on pienen mutta aktiivisen ruotijaryhmän mukaan ruma, kamala ja mitä lie muuta epäonnistunutta tai rotumääritelmän vastaista. Rotujakaan niistä ei tunnista. No – jos näin on, siihen mielipiteeseen on toki kaikilla oikeus. Mielipiteitä maailmaan mahtuu. Mielipide on kuitenkin täysin eri asia kuin väite vailla perää tai ilkeä epäily, joita kohdat 1-3 olivat.

Olen niin väsynyt tähän koko asiaan, että voin vannoa tämän olevan viimeinen kerta lähimpään 20 vuoteen kun piirrän mitään rotujärjestölle, joten siltä osin pääsitte tavoitteeseenne. Olen kuitenkin mahdottoman halukas tukemaan teitä aktiivisia tämän asian esille tuojia piirustusharrastuksessanne. Tulkaapa erikoisnäyttelyssä elokuun lopussa käymään meidän teltalla. Jutellaan ensin tästä plagiointisyytöshuolestanne ihan kuin aikuiset. Kun päästään asiassa johonkin lopputulokseen, lupaan antaa teille sopivaa paperia ja mustat tussit. Tarvittavan määrän osaan kyllä tekstienne ja keskusteluihin osallistumisienne perusteella helposti laskea. Kaikille siis varmasti riittää! Näytätte sitten minulle taitamattomalle miten se corgi piirretään, ilman että googlettelunkaan jälkeen ei löydy yhtään lopputulosta vähänkään muistuttavaa kuvaa, mutta jonka kuitenkin erottaa rotunsa edustajaksi.

Melkein pääsitte myös viimein tavoitteeseenne karkoittaa minut kauas rotujärjestötoiminnasta. Mutta, tiedättekö mitä, sitä iloa en teille ainakaan vielä anna. Tästä toiminnasta saatu ilo ja yhteenkuuluvuus voittaa kuitenkin vielä selkeästi kaiken koetun epäasiallisuuden. Ihan turhaan jatkatte kaiken tämän hölmöilyn verhoamista muka huoleen rotujärjestön tai rodun tilasta. Myöntäkää vaan reippaasti, ettei sillä ole mitään tekemistä sen kanssa. Säästyy teiltäkin aikaa olennaiseen, vaikka oman koiran kanssa ulkoiluun, sen kouluttamiseen tai vaikkapa siihen rotujärjestötoimintaan. Tuskin toimijoita koskaan liikaa on.

Meillä kaikilla corginomistajilla on mielestäni hyvä rotujärjestö ja ihanat rakkaat rodut yhteisenä asiana. Niin kauan kuin tilanne on tämä ja saan tästä enemmän iloa kuin murhetta, jatkan niissä tehtävissä, joissa minut koetaan tarpeelliseksi.

Mutta hei, jatkakaapa nyt sitten tästä vuorostanne. Teette sen kuitenkin. Kaunista ja mukavaa kesää!

 





En huuda sun perään

19 06 2016

Perjantaina tuli SE aika. Se, jonka tulo on tiedetty, mietitty ja ehkä mielikuvissa elettykin jo monesti. Oli Totin ja Ellan viimeinen päivä.

13412132_10154302713087360_2976104945175954434_o

Totin osalta olin valmis. Melkein 16-vuotta koiranelämää, joka oli toki ollut hidastunut jo pidemmän aikaa, oli nyt hidastunut viime päivistä entisestään. Tottikin tuntui valmiilta. Ellan osalta olin päättänyt olevani valmis jos ja kun Totin aika koittaa. Ei se silti vain ihan niin selvää ollut kun aika koitti. Kun melkein 28-vuotta meidän eläimiä hoitanut eläinlääkäri katsoi vielä varalta sinne korvaan, todetakseen saman mikä jo tiedettiin (kasvain), piti pakottaa itsensä kotiinlähdön sijasta sanomaan, että tänään on SE päivä. Kun Ella lepäsi rauhoitettuna ennen viimeistä vapauttavaa piikkiään, oli hyvin lähellä, etten sanonut että herätä se sittenkin. En kuitenkaan sanonut. Oli onneksi ystävä mukana katsomassa perään ja hyvästelemässä hänelle itselleen tärkeä ja rakas Ella.

Kun ajelin kotiin, soi autossa Antti Tuiskun biisi En huuda sun perään. Sen sanat ovat lainauksina tässä kirjoituksessa alla.

”Mä näen kuinka pitkään, oot miettinyt tätä.
Meistä kumpikin sen tietää, ettei vältetä sitä.
Mut nyt kun sä lähdet.
Saanko itkee? Saanko mä murtuu?
Jos hammasta purren en huuda sun perään.
Kerro tehtiinkö me oikein?”

Olinko surullinen? Tietenkin. Murruinko? En enää, se oli tehty jo aikaisemmin miettimisen ja ennakkopäätöksen aikaan. No mitä sitten olin? Olin turta, mutta jotenkin helpottunut. Kummallista sanoa, mutta näin se on.

IMG_1249

Totin osalta surutyön tekeminen on ollut jo pitkä prosessi. Se on tullut niin luonnollisesti kuin vain voi. Tämän viimeisen päivän päättäminen vain oli pieni piste i-kirjaimen päälle. Vanha koira oli hidastanut askeltaan, pienentänyt elinpiiriään ja kun se oli valmis, se sen maailmankuva pieneni entisestään. En tiedä kuinka pieneksi se maailma olisi vielä mennyt ennen kuin luonto olisi päättänyt asian puolestani tai puolestamme, mutta tällaista ei jääty odottelemaakaan. Harva koira kuolee kauniisti vanhuuteen kotonaan nukkuessaan, vaikka moni ihminen näin kuvittelee ja toivoo tapahtuvan. Kaunis poislähtö tulee varmemmin eläinlääkärin nukuttamana.

”Nyt ei tunnukaan siltä.
Tää hetki on kai vaikein ja se pitää vain kestää.
Mut nyt kun sä lähdet.
Saanko itkee? Saanko mä murtuu?
Jos hammasta purren en huuda sun perään.
Saanko itkee, jos siltä tuntuu?
Jos hammasta purren en huuda sun perään.”

Ellan kasvain antoi ensimmäiset merkkinsä vuosi sitten vapun aikaan. Siitä saakka korvaa on enemmän ja vähemmän hoidettu, huollettu, puhdistettu ja lääkitty. Ella ei ole ollut kipeä tai Ella ei vain kipuaan ole näyttänyt. Korva vain eritti jo niin mahdottomasti, että sen hoitaminen oli jo melko työlästä eikä Ella tietenkään nauttinut näistä puhdistushetkistä ellamaisen iloisesti vaikka muusta elämästään vielä nauttikin omalla tyylillään eli riehakkaasti. Ella oli myös Totin ja aiemmin poismenneen Eskon kaveri, tiimin jäsen. Kuka olisi Ellan Ystävä jos se jäisi yksin. Varmasti joku olisi ollut, mutta parantumattoman sairauden ja mahdollisesti tulevien tai pahenevien kipujen edessä tällainen uusi tiiminmuodostus tuntui turhalta. Järkipäätös, mutta järjen kaivaminen itsestä SEN päivän koittaessa olikin vaikeampaa kuin olin kuvitellut. Jossittelu oli ottaa vallan.

”Mä en huuda sun perään, mä en tee sitä enää
vaikken tunne mä ketään
joka sinut korvaisi.
Mä en huuda sun perään, mä en tee sitä enää
Tunnet sä mitään samankaltaista (nyt kun sä lähdet)?”

Vanhojen koirien kanssa on koettu paljon ja kokemuksista on tullut muistoja. Niitä on paljon. Niitä on varmasti jo niin paljon, ettei kaikki edes mahdu ihmismuistin sopukoihin. Kun elämä tulee täyteen on aika lähteä. Se on surullisuudessaan oikeastaan vapauttavaa ja ihan normaalia elämän kiertokulkua. Mutta entäpä jos sen koirakaverin elämä loppuu liian aikaisin? Muistoiksi muuttuvia kokemuksia ei enää tule ja ytävyys jää kesken. Sellaisen ymmärtäminen on vaikeaa. Reiluus on siitä kaukana. Elämän kiertokulku tekee tepposet ja raastaa ihmissydämet rikki. Näin on tapahtunut lähiaikoina liian monelle ystävälleni. Poissa ovat yhtäkkiä Ipe, Martti, Piru ja nyt viimeisimpänä Voitto, jotka riipaistiin täältä yhtäkkiä.

”Saanko itkee? Saanko mä murtuu?
Jos hammasta purren en huuda sun perään.
Saanko itkee, jos siltä tuntuu?
Jos hammasta purren en huuda sun perään.
Jos hammasta purren en huuda sun perään.”

Oma suruni vanhojen koirien poismenosta on ihan erilaista kuin se, mitä ystäväni parhaillaan kokevat. Minun ei tarvitse kysyä itseltäni miksi näin tapahtui. Ellan ja Totin poismeno ei tunnu epäreilulta tai yllättävältä. En ole shokissa tai järkyttynyt, enkä koe surun värittämiä vihan tunteita elämän kummallisille käänteille näissä asioissa. Oma suruni on haikeutta ja halua kääntää kelloa kauniisti taaksepäin. Itkeä saan jos siltä tuntuu ja varmasti vielä tuntuukin. Puren hammasta, enkä koe oikeudekseni ”huutaa” Ellaa ja Tottia takaisin. Siksi kuiskaankin niiden perään, että katsokaa vanhoina ja viisaampina tuon nuorison perään.

Minulla on täällä kaikki hyvin, ystävilläni ei ole. Heiltä vietiin jotain rakasta varoittamatta. Minä sain yhteenlaskettuna yli 28 koiranvuotta aikaa totutella ajatukseen luopumisesta. Näiden neljän muun koiran yhteenlaskettu ikä jäi paljon vajaaksi tuota lukemaa. Liian epäreilua.

memoriam_all





Joko kaduttaa?

10 05 2016

Ei kaduta. Ei kaduta yhtään, että nämäKIN pennut kasvavat täällä 9-viikkoisiksi. Ei kaduta, vaikka meno on melko villiä ja äänekästä ja keittiö on kuin hunnilauman jäljiltä ja varsinkin aamuisin aika haisevakin sellainen. Ei kaduta vaikka työtä on omat ja kavereiden kädet täynnä. Ei kaduta, vaikka ruokaa, herkkuja, hermoja, talous- ja vessapaperia ja pissapaperin virkaa toimittavaa tutkimuspöytäkreppiä kuluu paljon (sitä on muuten tähän mennessä kulunut hieman vajaa 600 m). Ei kaduta vaikka päivittäin joko astuu tai istuu pihalla pennunkakkaan (löytyipähän onneksi). Ei kaduta, vaikka pennut päättävät puoliltaöin, juuri unihorteeseen päästyäsi aloittaa yövillin. Nehän ovat vain koiranpentuja ja opettelevat asioita. Ne tarvitsevat rakkautta, ruokaa, pissapaperia, ihmisten huomiota, aktiviteetteja, turvallisia koirakontakteja ja ennen kaikkea toistensa seuraa oppiakseen opettelemaan mitä on olla koira.

IMG_5442

Uusin elämänkokemus on ollut meri. Pennut pääsivät sinne viime viikonloppuna lämpimän päivän päätteeksi. Oppaina olivat Pietu ja Eetu ja äitikoira TuTu. Reipasta väkeä olivat, eikä tassujen kastamishalukkuudessa ollut mitään ongelmaa. Jokainen räpiköi itsensä paitsi märäksi myös hiekkaiseksi. Pietu ja Eetu emäntineen ja isäntineen ovatkin olleet iso apu pentujen kanssa. Siitä valtava kiitos heille!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
kuva: Minna Lappi

Ensi viikonloppuna ollaan jännän äärellä kun 3 poikaa ja 2 tyttöä muuttavat omiin koteihinsa. Tätä on valmisteltu touhuamalla pentujen kanssa myös erikseen. Pentuoppaat on valmiina ja Musti ja Mirri -kasvattajakerhon tarjoamat reput odottavat ottajiaan. Pennut saavat mukaansa myös viltit ja omatekoiset pannat ja hihnat. Pannat ovat toki My Little Pony -teemaiset. Pojille siniset ja tytöille pinkit, yllättikö?

MLP

Kotiin jäävät Pinko (Twilight Sparkle), Priha (Flash Sentry) ja Pirkka (Hoity Toity). Niiden kanssa jatketaan elämänopintoja mitä erilaisimmissa tilanteissa. Siitä vasta jännää tuleekin ja kun tämä projekti on ohi, voidaan uudelleen kysyä, että kaduttaako….

 





Luovutusikäisiä(kö) jo?

6 05 2016

Tavallaan kyllä, oikeasti ei – meidän pennut siis. Ne täyttivät viime lauantaina tuon 7-viikkoa, jolloin ne saisivat muuttaa omiin koteihinsa. Moni tätä pitääkin luovutusiän rajana ja pentuja lähtee koteihinsa juuri 7-viikkoispäivänsä ”kunniaksi”. On meiltäkin joskus aivan poikkeustapauksissa lähtenyt. Mitä kauemmin tässä näiden asioiden kanssa touhuaa, sen varmemmaksi kuitenkin tulee, että 7-viikkoinen pentu on vielä liian vauva lähtemään sisaruksiensa ja syntykotinsa turvasta ja laumasta uuteen kotiinsa, varsinkin jos siellä uudessa kodissa ei ole edes koiraseuraa koirankieltä opettamassa ja mallia näyttämässä eikä tuoreella koiranomistajalla ole kokemusta pikkupentujen kanssa touhuamisesta.

IMG_3933

Meillä luovutusikä on mielellään 9 viikkoa. Yleensä luovutus sijoittuu siihen viikonloppuun, joka on tuota ikää lähinnä. Tällä kertaa 9-viikkoispäivä sattuu juuri viikonlopun yhteyteen, joten toukokuun puolivälissä koittaa meidän pennuista viidelle iso mullistus elämässä kolmen jäädessä kasvamaan tähän pidemmäksi aikaa.

IMG_3716

Tulevaan kotiinmuuttomullistukseen niitä valmistellaan täällä kotona äitikoiran, muun lauman ja tuttujen ihmisten avulla. On käyty autoajeluilla, retkillä ja tavattu uusia eri-ikäisiä ja -kokoisia koiria ja erilaisia ihmisiä. On seurusteltu kissojen, pupujen ja jopa kanojen kanssa. On kasteltu tassuja rapakossa, tassuteltu kivikossa, hiekalla, sammaleella, jäkälällä ja kiitos etupihan vieläkin liejuisen olemuksen, kokeiltu miltä ”mutalälly” tassujen upotessa tuntuu. Kuoppia on kaivettu, multaa on syöty ja aidan altakin karattu.

IMG_3458

Omalle treenikentälle on kasattu Pentu-Hop-Lop. Siellä on putkia, matala muurinpala ja muutama muu paikka jossa kokeilla kiipeilemistä ja alastuloa. Ei ne siellä siksi ole esillä, että pennuista kuviteltaisiin tällä tulevan agilitykoiria, vaan ajatuksena on motoriikan kehittäminen.

IMG_3580

Päiväunia on nukuttu keittiössä, eteisessä, etupihan terassilla, treenikentällä, treenikämpillä, autossa, hiekkakuopalla, metsässä ja vielä ehditään nukkua niitä vielä vaikka missä. Uni saa tulla kun se on tullakseen. Hyvä kun nukuttaa, vaikka paikka vaihtuukin.

IMG_2087

Lelut rämisevät, rapisevat, pomppivat, vinkuvat, venyvät ja toisinaan jopa hajoavat hampaissa kuten pahvilaatikot ja metsästä löydetyt kepit. On maisteltu erilaisia ruokia, rouskutettu kuivattuja lihaherkkuja, puruluita ja broilerinsiipiä ja saatu luoksetuloista pieniä namipalojakin. Ruoka ei ole koskaan ollut itsestään selvyys, vaan siitä on pitänyt vähän taistellakin. Yhteislautasilla (niitä on kaksi) jos hidastelee ja haaveilee, ei ruokaa ehdi saada välttämättä niin paljon kuin muut. Karua, mutta elämään valmentavaa ja tämän johdosta ruoka maistuukin oikein hyvin kaikille.

IMG_3482

Nyt kun katson noita kohta 8-viikkoisia pentuja ja mietin millaisia ne olivat viikko sitten juuri tuon luovutusikärajan ollessa lähettyvillä, on pakko todeta, että viikossa on tapahtunut huima kehitys niin sosiaalisissa kuin motorisissa taidoissa. Viikko sitten ne olivat eteenpäin lyllertäviä taaperoita, ihan vauvoja joilla pelot alkoivat vasta elämässä herätä. Ensimmäisiä pelkotilojaan ne eivät osanneet oikein tuolloin käsitellä. Uteliaisuus ei välttämättä mahdollisen konfliktin jälkeen voittanutkaan. Jos olisin laittanut ne siihen ikäkriisiin maailmalle, millaisia niistä olisi tullut? No ei minulla siihen vastausta ole, enkä voi taata, että tällä kahden viikon lisäajalla saisin aikaiseksi niiden henkisessä kehityksessä jotain sellaista vahvuutta, mitä niillä ei perimänsä kautta muutoin olisi, mutta parhaani silti yritän.

IMG_1978