#aunus #lainakoira #sulhomies

14 05 2017

IMG_2346

Kiisu on nyt ensimmäisen kerran astutettu Aunuksella ja nyt sitten peukutetaan oikein urakalla.

Koen olevani etuoikeutettu, että omistaja Heli luotti sen meille hoitoon ja että saan kasvattajana tutustua urosvalintaani huolella. Kuluneen viikon aikana sen kanssa on koettu niin yhteinen agilityvalmennus kuin pitkäksi venähtänyt kisapäiväkin agilityn merkeissä. Käytin myös sen silmätarkastuksessa Oulussa, sillä lausunto oli edellisestä hellusteluajasta päässyt vanhenemaan ja Rovaniemen korkeuksilla ei silmätarkastukseen sormia napsauttamalla pääse.

Aunus on ollut niin täällä kotona kuin eläinlääkärireissulla, treeneissä ja kisoissa erittäin avoin, luottavainen ja reipas äijjäkoira. Se ottaa minuun erinomaisesti kontaktia ja tekee pyytämiäni asioita topakasti ja energisesti. SIllä on suuri moottori, joka toimii niin lelu- kuin ruokapalkallakin. En aio testata kuinka se tulisi toimeen meidän muiden uroksien kanssa, sillä en koe sitä tarpeelliseksi. Se ei kuitenkaan esimerkiksi pihalla haasta riitaa aidan läpi toisille uroksille, lenkkeili leppoisasti treenireissulla Tupoksella treeniryhmämme mukana jack russel -uroksen rinnalla ja eläinlääkäri- ja kisareissullakin kaikki koirakohtaamiset sujuivat loistavasti. Se lienee sen verran sopivasti macho, ettei sen tarvitse olla koko ajan miettimässä onko pakko pullistella vai ei.

On hyvin merkillistä, miten se tuntuu niin kovin omalta, vaikka tiedostan kyllä täysin, että oma se ei ole. Olen nauttinut jokaisesta sekunnista sen kanssa niin harjoitus- kuin kisaradoillakin.  Sen ohjaaminen kisoissa ei tuntunut yhtään vieraalta ja tuli välillä jopa tunne, että ohjaan omaa edesmennyttä Misua (Tiramisu-Lisiura Controversia), joka oli Aunuksen pappa (emän isä) ja jolla aikanaan kilpailin agilityn 3-luokassa omaan harrastusmäärääni nähden jopa aktiivisesti.

Aunus on myös täällä ollessaan osoittanut, etteivät juoksuajat sekoita sen päätä liiaksi. Se on kyennyt nukkumaan, syömään ja tekemään pyydettyjä asoita, vaikka sen tuleva morsian on ollut muutaman portin takana. Se keskittyy siihen mitä on kulloinkin tekemässä. Perjantaina se oli Kiisun ensitapaaminen pihalla vapaana. Astumisyrityksiä oli, muttei onnistumista. Lauantain Aunus keskittyi agilityyn (ja hyvin keskittyikin) ja sunnuntaina se sitten astui Kiisun. Ei piippauksia, levottomuutta tai kontaktin puutetta ihmiseen. Tykkään!

Vaikkei Aunus meille täysin uusi tuttavuus olekaan (onhan se Hey-pentueemme isä), on tuosta astumisreissusta vierähtänyt jo aikaa. Tämä tuttavuuden päivitysreissu on saanut minut pitämään Aunuksesta vain enemmän ja enemmän.

Mitä Aunuksesta Kiisulle haen? Kiisu on vilkas, hieman pieni narttu joka ehdottomasti tarvitsee kumppanikseen ideaalikokoisen uroksen joka ei paljoa hötkyile. Aunus on juuri sitä. Koen myös että ainakin nyt ennakolta ne voisivat anatomisesti ja luonteiden osalta täydentää toisiaan. Tunnen myös Aunuksen taustat ja varsinkin sen emän sukutaulu on minulle tutumpaa kuin ulkotakkini taskujen sisältö. Sen isän olen myös nähnyt niin näyttely- kuin kotioloissakin. Aunus on jo ikämies (8 vuotta), mutta silti se ja sen täysveli kilpailevat edelleen agilityssä korkeimmassa luokassa ja myös sen täyssisko on agilityssä mukavasti menestynyt koira. En edelleenkään kasvata agility-, toko- tai näyttelykoiria, vaan koen, että nämä tulokset ja aktiivinen kisaaminen pitävät sisällään myös lukuisia treenejä, lukuisia tilanteita, jolloin koiraa on henkisesti ja fyysisesti rasitettu. Näin ollen on myötävaikutettu siihen, että koiran ”käyttöominaisuuksista” on saatu lisätietoa. Tiedän kyllä varsin hyvin, ettei agility todellakaan ole cardiganien käyttökoe – ehei, se on kaukana siitä. Käyttöominaisuuksilla tarkoitan kuitenkin lähinnä koulutettavuutta, ohjattavuutta ja sitä että se kestää fyysisestikin tämän rasituksen ja näitä ominaisuuksia taas on tarvittu aikoinaan rodun alkutaipaleilla.

Tähän loppuun pätkä Aunuksen ja minun treeneistä viime viikolta ja pätkiä eilisistä kisoista, joissa sain sitä ohjata. Kiitos Heli luottamuksesta!

 





Hyvää Omaa Elämää Märskikset!

7 05 2017

Viikonlopun aikana Märskikset muuttivat omiin koteihinsa ja meidän keittiöön kasattu pentuaitaus hiljeni tyystin ja täysin. Myös äitikoira Pätkis lähti omaan kotiinsa tänään saateltuaan ensin kaikki pentunsa matkaan ja annettuaan viimeiset emokoiran ohjeet elämäntaipaleelle.

18278585_10155336998177360_7558355460448312867_o.jpg

Aina kysytään, onko pentujen luovuttaminen haikeaa. Vastaan aina, että ei todellakaan ole ja näen kysyjässä pienen pilkahduksen joko epäuskoa tai tyrmistystä siitä, että onpas se tunteeton tapaus. Näen sen, vaikkei kysyjä sitä tarkoittaisikaan. Minä koen, että kun pentujen kodit on tarkoin valittu ja pennunostajan kanssa tutustuttu paremmin kuin parin sähköpostin verran sitä pentua ehkä pitkäänkin odotellessa, minulla ei ole syytä huoleen, murheeseen tai haikeuteen. Jos olisi, taustatyöt olisi tehty jotenkin huonosti. Uskon vilpittömästi uusien kotien taitoihin viedä pentua elämässä eteenpäin ja olen tällä tiellä tarvittaessa mielellään tukena. Me ihmiset olemme toki erehtyväisiä ja elämässä tulee eteen käänteitä, joille emme mitään mahda, mutta niitä ei sovi alkaa tuossa tilanteessa murehtia.

18319136_10155336995177360_3583493174027845308_o

Koen, että minulla on kunnia olla yksi pieni osa pennun elämänpituista taivalta ja suurimmaksi osaksi nämä elämänpituiset taipaleet tapahtuvat luonnollisesti muualla kuin meillä. Ei kaikkia voi pitää kotona. Sen tiedän jo syntymän hetkellä, joten se ajatus edellä pentujen kasvuaika mennään. Kaikki mitä niiden kanssa puuhataan, puuhataan pääasiassa siksi, että niiden loppuelämälle olisi näistä touhuista hyötyä. Ei siksi, että pennut ovat suloisia, ihania ja rakkaita, vaikka sitä toki myös ovat.

18358835_10155333459512360_495341179954134807_o

Ja jotta tämä penturumba ei tältä vuodelta olisi tässä, aloitti Kiisu juoksunsa. Jos kaikki menee oikein hyvin, tämä sama prosessi alkaa taas alusta heinäkuun loppupuoliskolla.





Voi hitsi, voi hitsinhitsi

21 04 2017

… heimo huijas ja huolella!

Pari kuukautta sitten minut jotenkin juonittiin keksimään yhteinen treenipäivä pääsiäisen seutuun Muhokselle Häntä ja Panta -hallille. Varasin pitkäperjantaiksi treenihallin 5 tunniksi ja olin mahdottoman iloinen kun treenaamaan ilmoittautui väkeä niin runsaasti ja vieläpä kaukaakin. Pääsiäinenhän oli matkustelun aikaa ja etelästä ehtisi vielä laskettelureissullekin treenien jälkeen. Missään kohtaa ei päässä välähtänyt mitään muuta kuin että hienoa – jengi tahtoo treenata yhdessä.

Ja mehän treenattiin. Koko viisituntinen käytettiin jokseenkin tehokkaasti tokottelun, näyttelytottumusharjoitusten ja agilityn kanssa. Yllätysvieraitakin saimme, vaan meillähän on avoimet ovet ja avoin mieli. Mikäs tässä on fiksuja koiria ja puheliaita ihmisiä esitellessä.

Treenien loppupuolella väkeä alkoi valumaan poispäin. Olihan ne pääsiäiskiireet ja matkan jatkumiset ihan ymmärrettävät. Me suljimme hallin oven tarkalleen ottaen 16.56 ja starttasimme kohti Raahea. Autossa kyytiläiset saivat idean, että mennäänpä syömään yhdessä. Ehdotin Liminkaa ja Hesburgeria, mutta se ei passannut. Josko vietäisiin koirat kotiin ja mentäisiin vaikka Raahessa Alto Mareen pizzalle. Oishan se nyt oikiampaa ruokaakin. Antoivat ymmärtää, että sen aukioloajatkin tarkastettiin kun epäilin aukioloa…

Kotona huollettiin pikaisesti koiria ja valmisteltiin pizzalle lähtöä. Minä uhkasin kehdata istua koko illan pipo päässä, vaikka hieman se arvelutti. Enemmän vain arvelutti ajatus pipottomuudesta päivän pipoilun jälkeen. Siinä pipouho päällä hypättiin autoon ja en millään käsittänyt miksi viiden ihmisen pitää käyttää kahta autoa. Ihan hyvin olisi yhdelläkin selvitty. Parkkipaikkojakaan ei olisi tarvittu niin kovasti.

Saara ja Mikko lähtivät ajamaan meidän edellä. Hiven minä siinä mietin, että miksei me paikalliset johdettu kulkuetta, mutta luotin heidän navigaattoriinsa. Näppäilin kännykkää ja kun nostin katseeni, oltiin kasitiellä – KASITIELLÄ!!! Mitä HITTOA! Keravalaisilla on kummat navigaattorit. Melkoinen kiertotie tulossa ja Petrakin odottaisi siellä pizzerialla ihan turhaan ja liian kauan. Siinä kohtaa kun ohitimme viimeisen kaupungin suuntaan kääntyvän tienhaaran, otin jo puhelun Saaralle, että päivittäkää se navinne ja kääntykää het seuraavasta oikialle pelastaaksenne vielä reitistä mitä voitte. Eivät kääntyneet. Ajoivat vielä hetken ja kääntyivät vasemmalle. Kun viimeinenkin u-käännöspaikka oli ohitettu, mä tajusin – nää vie mua kohti jotain josta en tiedä mitään. Siinä kohtaa ei ollut tien päässä enää mitään muuta varteenotettavaa paikkaa kuin Saloisten Jahtimaja ja sinnehän nämä kääntyivät. Piha oli täynnä autoja. Yllätyksen voima jysähti tajuntaan. Voi *aikuistensana*! Sisään oli mentävä…

Laulun jälkeen mulle annettiin tehtävä. Kortista piti tunnistaa kasvatteja ja muita heimolaiskoiria postimerkinkokoisista kuvista ja silmälasit oli tietty kotona.

Selvisin tehtävästä virheittä ja sain avata lahjani. Mulle oli hankittu heimologolla brodeerattu pyyhe, hierontalahjakortti ja Niskasen Johannan uunituore runokirja.

 

Maljojen nostamisen jälkeen syötiin yhdessä. Pizzaakin oli tarjolla, mutta pääruokana oli jauhelihakeittoa sellainen padallinen, että heimo söi siitä vielä seuraavanakin päivänä. Jälkiruokiakin oli suolaisesta makeaan ja Eren muurinpohjalätyt paistuivat ja maistuivat.

Saunakin lämpesi ja eipä hätää, tämäkin asia oli juilittu valmiiksi. Mulla oli repullinen puhdasta vaatetta, uusi pyyhe ja lempparisaunajuomaa kylmässä. Nämä veijarit olivat ottaneet kaiken huomioon.

Miksikö ne tämän teki? Helmikuun 9. päivä tuli 25 vuotta siitä kun minun taipaleeni cardigan-kasvattajana Railin rinnalla alkoi. Laulun uudelleensanoituksessa tiivistettiin syy juhlaan näin:

”Siitä kaikesta on jo tovi
ja heimon koko kasvaa vaan
on pentuja nyt yli kakssataa kirsua.
Meillä kaikilla on corgikoira
heimovaatteet ja päällikkö
Me tapaamme aina toisinaan
ja tahdomme yhdessä pelastaa maailmaa.”

Niinpä me sitten pelastettiin yhdessä sitä maailmaa tai ainakin koitettiin tehdä siitä hetkellisesti parempi. Illan aikana juteltiin, naurettiin, liikututtiin ja oltiin läsnä. Meillä oli juhlimisen lisäksi sellaisia elämää suurempia syitä olla yhdessä. Veikkaan, että tämä yllätys tuli tarpeeseen ei vain minulle, vaan myös monelle paikalla olleelle. Heimo tarttui hetkeen ja veti minut yllätetynkin mukaansa. Ette kuulkaa uskokaan kuinka kiitollinen minä tuolle porukalle olen? Niin sananiekka en ole, että osaisin sen sanoiksi pukea. Myönnän kuitenkin, että voititte 6-0. Taas jaksaa!

Tästä se lähti minun osuus Big-Wood’s tarinasta 9.2.1992

16487682_10155044840392360_5899049487029859893_o

… ja näin on edetty viime vuosina:

13781682_10154410474037360_1453868103584236477_n

Kamalasti jännittää millainen ryhmäkuva me saadaan 30.7.2017.

 





Pätkis ja pienet Märskikset

8 03 2017

17190967_10210549152297493_3585797337574793322_n

Meillä on pentuja! Tai siis meillä ei ole kotona pentuja vaikka meillä ON pentuja. Pätkiksen ja Marskin pennut syntyivät Kajaanissa maanantaina 6.3. Pätkiksen Omassa Kotona. Tästä järjestelystä on nyt kyllä kovasti kiittäminen Pätkiksen emäntää Minnaa, joka auttoi ”naista mäessä”, kun ennalta suunniteltu Englannin matka ja pentujen syntymä näyttivät ajoittuvan juuri samoille viikoille. Tämä on nyt vähän semmoinen win-win-win tilanne. Pätkis sai synnyttää kotonaan, Minna saa pallutella pikkupentuja ja minä pääsen reissulleni huoletta, kun pennut ja äitikoira ovat kokeneissa käsissä.

16939552_10155124246802360_7594551577047373394_n

Synnytys (joka sattui tietenkin päivään, jolloin minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin mennä täällä Raahessa töihin) oli mennyt hyvin. Pätkis jatkoi emälinjansa luonnollisen synnytyksen perinteitä ja kaikki pennut tulivat ulos oikeaa reittiä. Viimeisenä syntynyt kuollut pentu tosin synnytettiin eläinlääkärissä, mutta se apu nyt on pientä verrattuna siihen, että keisarinleikkausprosentit ovat corgiroduissa aika korkeat. Pätkis on loistava emo ja eläinlääkärikeikkaa lukuunottamatta kaikki on ainakin toistaiseksi mennyt kuin oppikirjoissa.

Pennuissa on 3 poikaa (soopeli/punainen ja kaksi brindleä) ja 4 tyttöä (soopeli/punainen ja kolme brindleä). Ne ovat ilmeisesti väritystään kehittäessään olleet kuulolla mitä tulee uuteen FCI:n hyväksymään rotumääritelmään ja varmistaneet, ettei niissä ainakaan liikaa valkoista ole vaan asia on täysin päinvastainen. Valkeaa niissä ei ole juuri nimeksikään.

17190708_10210549380663202_1860046488240162417_n

Näitä pentuja on odotettu ja toivottu monessa kodissa. Nyt toistaiseksi annamme ajan kulua ja pentujen kasvaa. Muutaman viikon päästä ne muuttavat emänsä kanssa meille Jokirantaan ja sitten pikkuhiljaa katsellaan kuka niistä mihinkin voisi muuttaa. Osalla varmasti vielä pennun odotus jatkuu tai pentu hankitaan jostain muualta, sillä tällä hetkellä tilanne on se, että odottajia näyttää olevan enemmän kuin pentuja. Näin kasvattajan näkökulmasta on toki hyvä, että kysyjiä riittää, mutta samaan aikaan tilanne on jopa sietämätön kun a) ennalta ei voi tietää pentujen määrää ja ominaisuuksia joten kysyjiä ei voi heti ohjata toisaalle ja b) näissä tilanteissa joutuu tuottamaan ehkä pettymyksiäkin innokkaille perheille. Meiltä ei voi varata pentua ennen pentujen syntymää, eikä meillä myöskään ole mitään jonotusnumerosysteemiin verrattavaa varausjärjestystä.

No – pentueita Suomessa riittää ja tulee riittämäänkin. Kyllä se cardiganin pentu kesäksi löytyy jos kova kuume iskee. Pembrokeiden suosio on sellaisessa nousukiidossa, että hieman jopa hirvittää mahdolliset lieveilmiöt, joita tämä voi aiheuttaa. Pembroken hankkiminen voikin olla jo työläämpi toimenpide, kun kasvattajille saattaa päivittäin tulla useitakin tiedusteluja. Mistä kummasta tämmöinenkin suuntaus johtuu?

Puuhakkaat viikot on takana

Alkuvuosi on ollut yhtä lentoa. On ollut Koira-Expoa, Kennelpiirin kokoustamisia ja koulutuksia, agilitytreenejä Marskin ja TuTun kanssa, Kaverikoiramenoja ja muutama näyttelykin. Koirien kanssa on ulkoiltu metsässä ja jäällä sen mitä on-off flunssa on sallinut. Kevään karvanlähtöajat ovat alkaneet, joten koirien kampaamista on riittänyt ja teippiharja on töissäkävijän paras ystävä.

16836367_10155099877682360_2338069726363085329_o

Koiranäyttelyreissut ovat suuntautuneet Kauhavalle ja Tornioon mukavalla kaveriporukalla ja runsain eväin. Menestystäkin tuli, joten ihan hukkareissuiksi eivät niiltäkään osin menneet. Pikku-Pirkalla on nyt 11-kuisena 2 sertiä, Kiisusta on tullut muotovalio ja kasvattajaluokkakin sijoittui Kauhavan isossa ryhmänäyttelyssä hienosti BIS-2 ryhmäksi. Se olikin mielestäni ihan hieno ryhmä varsin yhdenmukaisia koiria (Pirkka, Puhi, Marski ja Wicca).

16835828_10155080215047360_6843195060930483158_o

Kiireisen alkuvuoden katkeama – loma

Huomenna illalla SE alkaa. Sen nimi on L-O-M-A. Ei liene yllätys, että se suuntautuu Englantiin. Ei liene sekään yllätys, että se sijoittuu Cruftsin näyttelyn ajankohtaan. Tuo maailman suurin koiranäyttely on kuitenkin reissusta vain yksi päivä. Muu aika menee lomaillessa Tarjan ja Eileenin kanssa ja muita ystäviä tavatessa. Meistä jokainen on kantanut harteillaan sen verran paljon työasioita sitten viime loman, että ollaan lomamme ansaittu. Suunnitelmissa on piipahdus Yorkshireen, patikointia ja kyllä – varmaan maltillisessa määrin sitä shoppailuakin. Englannissa kevät on jo pitkällä, joten pieni kurkkaus täältä lumituiskusta yli 10 asteen lämpöön luokoon uskoa siihen, että vielä se kevät tulee tännekin.

Olen siis poissa maisemista 9.-18.3.2017. Kotijoukot huolehtivat koirat ja Jenni jopa TuTun kanssa tuuraa minua Tupoksella agitreeneissä. Näin se homma etenee!

 

 

 

 





Kulkisitko SINÄ vain ohi?

23 01 2017

Olet menossa autolla vaikkapa koulutustilaisuuteen. Sinulla on hieman kiirekin. Yhtäkkiä näet tiellä loukkaantuneen eläimen, olkoon se vaikka koira. Mitä teet?  Ajatteletko, että voi toista ja painat kaasua? Mietitkö hetken, että Ei Kuulu Minulle, kyllä Joku Muu sen siitä hoitaa?

Ei, sinä ET tee näin. Jos teet, rikot eläinsuojelulakia! 

Eläinsuojelulaki sanoo pykälässä 14, että sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa kotieläintä tai muuta ihmisen hoidossa olevaa eläintä on joko itse autettava tai ilmoitettava eläimestä sen omistajalle tai hoitajalle taikka kunnaneläinlääkärille, kunnan terveydensuojeluvalvontaa hoitavalle viranhaltijalle tai poliisille. Itseasiassa tämä lause ei poikkea villieläimenkään kohdalla merkittävästi. Sitäkin on lain mukaan pyrittävä auttamaan. Pyrkimys ei ole ohi ajamista.

Voin kertoa, että viikonloppuna kohtaamassamme tapauksessa näimme melko monta autokuntaa, jotka tätä lain kohtaa rikkoivat. Se teki surulliseksi ja vihaiseksi. Vain me pysähdyimme. Vain me autoimme ja toimitimme koiran saamaan eläinlääkärin apua.

16251554_10154990852957360_547475304_o

Koiran onneksi se oli tunnistusmerkitty ja omistajatiedot löytyivät KoiraNetistä. Koira löysi omistajansa ja omistaja koiransa.





Vuoden se ja se…

18 01 2017

Vuoden corgi -tulokset on julkaistu kokonaisuudessaan. Meidän heimo on vetänyt hienosti. Nöyrä kiitos kaikille koe-, kipailu- ja näyttelyasioissa tänä vuonna esillä olleille

Tässäpä tuloksia:

Vuoden TOKO-corgi 2016 (molemmat rodut)

_full (1)
1.wcc Big-Wood’s Nobody’s Fool, om. Pia Alatorvinen, Juhana Mätäsaho, Johanna Flinck, 49p
2.wcc Big-Wood’s My Icy Idita, om. Kati Weissenfelt, 30p
3.wcc Big-Wood’s My Ihq Indica, om. Saara Antila, Mikko Palsola ja Johanna Flinck, 18p

Vuoden TOKO-cardigan 2016
1.wcc Big-Wood’s Nobody’s Fool, om. Pia Alatorvinen, Juhana Mätäsaho, Johanna Flinck, 49p
2.wcc Big-Wood’s My Icy Idita, om. Kati Weissenfelt, 30p
3.wcc Big-Wood’s My Ihq Indica, om. Saara Antila, Mikko Palsola ja Johanna Flinck, 18p

Vuoden AGI-corgi 2016 (molemmat rodut)

img_2414
3. wcc Big-Wood’s Kultu Kimallus om. Johanna Finck & Minna Väyrynen ohj. Minna Väyrynen 123,5p

Vuoden AGI-cardigan 2016

2. wcc Big-Wood’s Kultu Kimallus om. Johanna Finck & Minna Väyrynen ohj. Minna Väyrynen 123,5p

Vuoden RALLY-toko-corgi 2016 (molemmat rodut)

full
10. wcc Big-Wood’s My Icy Idita om. Kati Weissenfelt ohj. Kati Weissenfelt 15p.

Vuoden RALLY-toko-cardigan 2016
3. wcc Big-Wood’s My Icy Idita om. Kati Weissenfelt ohj. Kati Weissenfelt 15p.

Vuoden näyttelycardigan 2016

Nartut

15995093_10154949347282360_590470270937353727_o
2. Big-Wood’s Scat Cat 72/5 (tasapisteissä voittajan kanssa, joten huomioitu useamman kuin viiden näyttelyn tulos), om. Johanna Flinck & Minna Väyrynen

Urokset

15941163_10154949346277360_2993806789701765691_n
7. Big-Wood’s Ken On Kultaa 44/2, om. Johanna Flinck

Vuoden jalostusnarttu

15936888_10154949345802360_4597793351559276030_o
1. Big-Wood’s Catwalk 190, om. Johanna Flinck

Vuoden jalostusuros

img_9877
4. Big-Wood’s Grymus Granlund 111, om. Johanna Flinck
8. Big-Wood’s Ken On Kultaa 84, om. Johanna Flinck

Näyttelykäyntien osaltahan meidän heimolla vuosi 2016 ei ollut lainkaan niin aktiivinen kuin tätä edeltävä, mutta ei aina tarvitsekaan olla. Täsmäiskuthan riittävät ja tuloksiahan toki viime vuonna tuli silläkin saralla. Tuli uusia valioita, uusia sertivoittajia ja erikoisnäyttelyssäkin meillä oli sijat PN2, PN4 ja PU2. Ulkomailta tuli porukoille rusettia ja kruununa varmaan sitten se TuTun saalis Englannista.

Mitähän me tänä vuonna saadaan yhdessä aikaan?

Yhteiseen heimokalenteriin on ainakin merkitty erikoisnäyttelyyn osallistuminen mahdollisimman isolla porukalla. Raahen ryhmänäyttely kutsunee myös heinäkuussa , sillä samana viikonloppuna on meillä heimokokoontuminen eli Isometsäpäivät. Ohjelmassa tulee olemaan myös yhteinen kimppamatka useamman koiran voimin Jällivaaraan Ruotsiin. Toivottavasti myös agirotuun saadaan edustusta liikkeelle. Muutama yhteinen koulutusaiheinen viikonloppukin tässä vähän siintää mielen päällä.

Kukin myös touhuaa koiriensa kanssa yhdessä ja erikseen asioita. Eteen tulee onnistumisia ja epäonnistumisia. Tärkeintä kaikessa on kuitenkin oltava koiran ja ohjaajan yhteinen halu tehdä asioita koiran ehdoilla kilpaileepa jossain lajissa tai lajeissa sitten tai ei.

Tsemppiä kaikille!





Minne vuosi 2016 katosi?

20 12 2016

Ihan totta! Jos vieläkin pitää vuosilukua kirjoittaessaan keskittyä kirjoittamaan 2016 vuoden 2015 sijasta, niin nopeasti on vuosi mennyt. Ei edes vuosilukua ehtinyt kunnolla oppia.

Näin joulua ennen on hyvä tarkastella päättymässä olevaa vuotta ja miettiä kaikkia vuoden aikana kohtaamiaan ihmisiä, yhdessä koettuja hetkiä, iloja ja surujakin. Vuosi opetti välittämään, pitämään yhtä ja tarttumaan hetkeen. Se lujitti ystävyyssuhteita ja yhteenkuuluvuutta. Sen aikana tehtiin asioita yhdessä ja yhteistyöllä. Autettiin toisiamme ja toisiakin.

Maaliskuussa syntyneet My Little Puppyt (Pontus x TuTu) pitivät meitä kiireisinä kevään. Myös kesästä tuli melko puuhakas, kun pennuista 3 jäi meille kasvamaan. Vasta loppukesästä tehtiin valinta siitä, kumpi pojista muuttaa puukenkien ja tulppaaneiden maahan uuteen kotiinsa (Priha) ja kumpi (Pirkka) jää siskonsa Pinkon kanssa meille kotiin. Tässä pentuhulinassa mitä suurimpana apuna olivat Minna ja Ere Pietunsa ja Eetunsa kanssa. Pentujen seikkailuja ja elämässä tarvittaviin tilanteisiin tutustumista saikin seurata melko usein Pietun blogissa. Pentujen alkutaipaleeseen panostettu aika näkyy nyt pentujen perheiden laittamista tyytyväisistä viesteistä. Toivottavasti yhteiselo reippaiden koiranalkujen kanssa jatkuu samanlaisessa myötätuulessa vastakin.

13119805_10154181648722360_2209687006545462781_o

Käännekohta

Heinäkuussa meni moni asia uuteen tarkasteluun. Elämä ei olekaan asia, joka on itsestään selvyys. Se voi olla meistä kenellä tahansa katkolla ihan milloin tahansa. Ikä on vain numeroita tässäkin asiassa, eikä numeroiden pienilukuisuudella ole kohtalon edessä välttämättä mitään merkitystä. Heinäkuinen tapahtuma päättyi kuitenkin onnekkaasti. Kenenkään ei tarvinnut luopua elämästään ja tarinan päähenkilönkin vain salmiakista ja lakritsista ja kaksikko pääsi kuin pääsikin odottamilleen Isometsäpäiville, vaikkei sitä ehkä kukaan olisi uskonut, ei ainakaan lääketieteen näkökulmasta tarkasteltuna.  Yhteenkuuluvuus on valtava voimavara paranemisessakin.

13662196_1348816155148533_1160154383554321683_o

Heinäkuun lopussa vietin vuosittaista koirankasvattajana olemisen kohokohtaani, kun kasvatinomistajat ympäri Suomen kokoontuivat meille viettämään yhteistä Isometsäpäivää. Päivän aikana oli mahtava seurata, kuinka kasvatinomistajat keskenään riemuitsivat jälleennäkemisestä ja solmivat uusiakin tuttavuussuhteita. Iloiset ihmiset ja puuhakkaat koirat kentällä kokeilemassa eri harrastelajeja leikkimielinen pilke silmäkulmassa kertoivat minulle, että olen onnistunut valikoimaan meiltä lähteneille pennuille ihania koteja, joilla on sydäntä ja taitoa kasvattaa pennunraakileista yhteiskuntakelpoisia koiria.  Sydäntä näytti heimolla riittävän myös muille kuin omille eläimille, sillä päivän aikana Hätäapukissalalle kerätty ruoka- ja tarvikelahjoitus kasvoi melko mittavaksi.

13691038_10154407229792360_1886764533672395792_o

Elokuussa vietimme kasvatinomistajien kanssa yhteisen leiriviikonlopun erikoisnäyttelyn merkeissä Turun kupeessa. Tunnelmaa yritti latistaa monikin meistä riippumaton asia (eikä vähiten Päivin Hiskin kokema kyynpurema ja sitä seurannut pitkälle yöhön venynyt päivystysreissu), mutta kaikesta huolimatta tai ehkä juurikin siitä syystä heimo veti hienosti yhtä köyttä. Tulostaso vaihteli menestyksestä täydelliseen menestymättömyyteen, mutta kuka sitä enää jaksaa muistella. Tärkeintähän oli se heimohenki ja yhdessä olo.

14107756_10154507019407360_438445809145085468_o

Syyskuun alusta päällimmäisenä on mielessä stressi. Kaksi vuotta suunniteltu matka Englantiin omien koirien kanssa oli yht’äkkiä käsillä ja pelko jonkun tärkeän paperiasian unohtamisesta meinasi ottaa ylivallan. Ystävien avulla ja tsempillä näistäkin mietteistä kuitenkin selvittiin, kun asiat hoidettiin yksi kerrallaan alta pois. Lopulta kaikki tärkeät paperit, ihan liikaa tavaroita, 8 koiraa ja kaksi kahelia ystävystä olikin valmiina starttaamaan kohti unelmaansa, joka ei niinkään ollut se autossa kököttäminen, vaan se mitä matkan aikana yhdessä koettiin ja minne se auto yli 3500 ajetun kilometrin jälkeen lopulta meidät ja koirat vei.

dsc_1223

Viikonloppu Rugbyssä Cardigan Welsh Corgi Associationin 90-vuotisjuhlanäyttelyssä yhdessä rakkaiden ystävien kanssa oli ikimuistoinen. Se olisi ollut sitä ilman TuTun menestystäkin, mutta tokihan se nosti tunnelmaa kattoakin korkeammalle. Mieltä on kovasti lämmittänyt näin jälkikäteenkin se, kuinka paljon TuTua (ja ok minuakin) on tämän johdosta onniteltu ja muistettu. Niin ja mitä tapahtui sille ystävyydelle kaikkien niiden tuhansien kilometrien aikana? Ha – vastoin kaikkia ennakkoluuloja… se vain lujittui!

14500466_10154620043877360_6413725746710238971_o

Marraskuussa olin mukana organisoimassa Raahessa Raahen Koirakerhon ja Raahen Kaverikoirien nimissä järjestettyä Nyt näkkyy -heijastintapahtumaa. Se keräsi yli 80 ihmistä koirineen kävelemään Raahessa noin 4 km lenkin yliheijastettuna ja jakamaan sponsoreiden lahjoittamia heijastimia vastaantulijoille. Vasta valokuvia katsellessa tajusi, miten hienosti me oikeasti näyttiinkään!

15122891_10154785011197360_7680358890094311791_o

Joulukuun alussa otin uuden näkökulman Kennelliiton Voittaja-näyttelyihin yhdessä Minnan kanssa. Vaikka kehäsihteerikortti on ollut minulla 90-luvun alkuvuosista saakka, oli tämä ensimmäinen kerta kun lähdin kehäsihteeriksi tähän suurtapahtumaan. Viimeiseksi kerraksi se ei kuitenkaan jää, tuskin jää Minnallakaan. Kehäsihteereitä ”pidettiin” ja opastettiin hyvin ja huolto pelasi.  Tämä ei aina ole itsestäänselvyys pikkunäyttelyissä, joissa kehäsihteereitä helposti pidetään jopa välttämättömänä pahana ja rahareikänä. Ilman niitä kehäsihteereitä se näyttelypäivä vain ei pyörisi. Voittajanäyttelyissä tämä oli oivallettu loistavasti ja saimme jopa hienot lahjat viikonlopun päätteeksi.

Aktiivista ja ei niin aktiivista

Näin loppuvuodesta olen uutena Raahen Kaverikoirat –ryhmän yhteyshenkilönä päässyt ynnäilemään ryhmämme mennyttä vuotta. Se on ollut erittäin aktiivinen. Yhteenlaskettu vierailumäärä on sellainen, että lähes joka 3. päivä on ollut joku vierailu, jolla on viety kahden tai useamman koirakon voimin iloa toisille ihmisille. Olen kovasti ylpeä ja kiitollinen siitä, että saan olla koirineni osa tätä ryhmää. Meidän koiralaumasta Kaverikoiratoiminnassa ovat Piika, Kolli, Kiisu, TuTu, Katti, Luva, Lysti ja nyt viimeisimpänä testattu vielä huiviton Tarmo. Tällä koiramäärällä ei ole tarkoitus ylpeillä tai yrittää saada jotain sulkaa hattuun, vaan sen tarkoituksena on mahdollistaa minulle tämä vapaaehtoistoiminta ilman esim. karvanlähtöajoista ja juoksuajoista johtuvia katkoja. Nyt on hyvin epätodennäköistä, että kalenteriini sopivalle vierailulle ei löytyisi kyseiseen vierailupaikkaan sopivaa koiraa mukaan. On niitä vierailuita tehtykin. Omilleni kertyi yli 80 tehtyä keikkaa tänä vuonna. Jokainen vierailu on antanut minulle enemmän kun on ajallisesti aikaani vienyt. Se on ollut henkireikä arjen harmauden, kiireiden ja työhuolien lomassa.

KK_kuva.jpg

Kokeiden, kilpailuiden ja näyttelyiden osalta tämä loppumaisillaan oleva vuosi ei ollut kovin aktiivinen omilla koirilla. TuTun menestyksestä olikin jo pari sanaa aiemmin, mutta tulihan se Pontuskin valioksi melkein täsmäiskuperiaatteella. Kolli menestyi hienosti kummassakin näyttelyssään ja Katti voitti nuorempansa kaatosateessa Oulun KV-näyttelyssä. Siikajoen pentunäyttelyssä MLP:t syksyllä toivat tomerasti menestystä yhdessä ja erikseen.

full

Agin saralla Tarmolle saatiin hyväksytty rata agikisoista (joka sekin on saavutus sinänsä, mikäli näki ne kolme tätä edeltävää ratasuoritusta) ja Luvan kanssa hilputin pari yliaikanollaa kolmosissa ja näistä ensimmäisellä tuli vielä luokkavoitto. Olisinpa vain ollut ihan pikkuisen nopeampi lyllerö sen parina. Seuran möllimestaruuskisoissa käytiin hakemassa sijat 2.-4. (Marski, Kiisu, Lysti) ja Jenni veti siellä epiksissä hienon nollaradan kisaavissa Luvan kanssa.

13669146_10154369416007360_4563444461088619508_n

Eipä meillä sitten oikein muuta ole tapahtunutkaan tulosmielessä. Onneksi kasvatinomistajat ovat olleet aktiivisempia kuin minä. Valtava kiitos teille!

Tämän vuoden olemme ennemminkin priorisoineet ajan- ja rahankäytön kaikkien koirien hyödyksi kuin täyttäneet kalenterin vain parin koiran kilpailuttamisella. Vuoden teemana on ollut pitkät lenkit luonnossa lähinnä Petran ja Sussun kanssa.  Edelleen on selvittämättä paljonko koirien mittariin tulee,  jos ihmisväki kävelee metsässä 8-10 km ja koirat riekkuvat tuon ajan edes takaisin enemmän ja vähemmän siinä ympärillä. Tämä selvitystyö jäänee vuoden 2017 hommaksi.

15250666_10154816562197360_2990330977819573577_o

Vuoden aikana on pidetty useampikin koulutuksellinen minileiri, joista viimeisin oli joulukuun alussa Muhoksella Häntä ja Panta –hallissa. Näiden leirinpoikasten aikana ollaan yhdessä ystävien kanssa treenattu eri lajeja, pääasiassa agilityä. Se on ollut sellaista yhdessä tekemistä, josta on totisuus ollut kaukana.

Koirakerhon treenikentällä olen kesällä viettänyt lähes viikoittain aikaa Satun kanssa ihanaa ja innokasta junnuryhmää vetäen. Se on ollut ihan erilaista kuin nk. aikuisten ryhmille treenien veto. Nuoret ovat keskiverrosti niin paljon välittömämpiä, innokkaampia kokeilemaan uusia asioita ja vastaanottavaisempia kuin me aikuiset. He myös iloitsevat paitsi omista myös toisten ryhmässä olevien onnistumisista vilpittömästi. Tässä ryhmässä on treenannut myös meidän Jenni Lystin ja Luvan kanssa. Melko vauhdilla jo menevät ja jospa ensi kesänä olisi kisaamisenkin vuoro jomman kumman tai jopa molempien kanssa.

Mitä ensi vuonna ohjelmassa?

Alkuvuodesta toivomme, josko luonto olisi tällä kertaa puolellamme ja Marskin ja Pätkiksen ”Märskis-pennut” saisivat tällä kertaa kehittyä valmiiksi, syntyä ja kasvaa muuttaakseen uusiin koteihinsa. Nyt syksyllähän luonto päätti toisin ja tiineys meni kesken. Jos tämäkään ei onnistu, myönnämme nöyrästi tappiomme tämän yhdistelmän osalta ja toteamme, että luonnolla on syynsä ja siirrymme suunnitelmaan B, C tai D. Suunnitelmia ja haaveita pitää aina olla.

Helmikuussa tulee täyteen 25 vuotta siitä kun minun ensimmäinen cardigan-pentue meillä syntyi (kuvassa alla). Pitäisiköhän tuota jotenkin juhlistaa? Ehkäpä Isometsäpäivät 30.7. on oiva tilaisuus tälle?

full-1

Kaverikoiratoiminta jatkuu edelleen. Aikomuksena tuskin on testauttaa tulevana vuonna enää yhtään koiraa itseltä tähän työhön, mutta koskaan ei kannata sanoa ei koskaan. Ei Tarmoakaan pitänyt testata, mutta niin se vain vähän varapaikalta testiin tupsautettiin. Nähtäväksi myös jää, jalkautuuko Lukukoiratoiminta Raaheen ja jos jalkautuu, kuka meidän koirista tähän hommaan soveltuisi parhaiten.

Agilityssä alkaa meille raahelaisille oma ryhmä Minnan Koirakoulussa Tupoksella. Kimppakyyti helpottaa kulkemista ja tekee siitä miellyttävämpääkin. Ajatus on treenata pääasiassa Tarmon kanssa, mutta kuten Minnallekin ilmoittautuessani sanoin, tärkeintä minulle olisi vain päästä ”aksaamaan”. Tärkeää on myös päästä katsomaan kun muut tekee sitä. Kisaamaankin ehkä innostun joskus jossain jonkun kanssa. Sekään ei ole niin tärkeää. Agility ON urheilua, mutta minä en ole urheilija. Katsotaan innostuuko Jenni tästä urheilusta kesälajinaan jääkiekon jäädessä tauolle.

12294698_10154096469392360_5410382621578239744_n

Rally-tokossa olisi kuulemma jo syytä innostua kisaamaan. Niin – olisi ehkä syytä. Antakaapa kun vielä mietin ja pohdin. Treenaaminen on kuitenkin kivaa ja se lienee se pääasia.

Näyttelykalenteria olen vilkuillut vähän aktiivisemmalla silmällä. MLP:t täyttivät 9-kuukautta ja olisivat sopivasti kevään junioriluokissa. Ehkä jonkun kehänkierroksen voisi katsella. Vuoden tärkein näyttely tulee kuitenkin luonnollisesti olemaan erikoisnäyttely kesäkuussa, jonne tulee tuttuun tapaan ilmoitettua niitä muitakin kuin menestyneimpiä koiriani. Pyrin myös saamaan sinne paljon kasvattejani. Luonnollisesti myös kotikulmilla järjestettävä Raahen ryhmänäyttely Isometsäpäiviä edeltävänä päivänä 29.7. kiinnostaa ja toivonkin sinne paljon kasvattejani näytille. Tuomaritietoja ei vielä ole julkaistu, mutta eipä sillä niin ole väliäkään, koska kuitenkin saa ”kaksi tapahtumaa yhdellä reissulla” (näyttely + kokoontumisajot).

full-2

Koska viime vuonna TuTun pentujen vuoksi Cruftsin kokeminen jäi väliin, tänä vuonna näin ei saa tapahtua. Se millä aikataululla, ja kuinka matka toteutetaan, on vielä mysteeri. Se selvinnee ennen lähtöpäivää kuitenkin.  Syksyllä tiedossa on CWCA:n erikoisnäyttelyreissu, mutta tällä kertaa jätetään ne koirat kuitenkin kotiin. Ihan joka vuosi ei istumalihakset moista kilometrimäärää halua autossa istua. Pohjoismaihin suuntautuvat näyttelyreissut ovat vielä suunnitteluprosessin alla. Niin moni on asiasta puhunut, mutta suurimmaksi osaksi vasta vielä lämpimikseen. Mitään konkreettista ei ole vielä asian tiimoilta päätetty.  Mukavaahan se toki olisi kivalla sakilla reissata. Se kuitenkin vaatii aikaa ja rahaa sekä ainakin minun osaltani turkissa olevan koiran. Kaljun kanssa on turha reissata.

Vuoden tärkein tavoite on kuitenkin se, että saan tarttua ystävieni kanssa hienoihin isompiin ja pienempiin hetkiin olipa ne sitten heimon kokoontumisajoja, treenejä, kilpailuita, kokeita, vierailuita, matkoja – you name it – vaikka huovutusta yhdessä!

15355810_10154819758057360_8903141664418155096_n

Uuden vuoden lupaus koirilleni

Toivon, että pystyn olemaan teille ”tolokku emäntä”. Sellainen, joka tarjoaa teille lajityypillistä elämää, aktiviteettia ja huomioi teidät yksilöinäkin, vaikka varmasti suurin voimavaranne meillä asuessanne on lauman tuki. Pyrin tähän vaikka arkihuolet painaisivat, kiire olisi valtava ja stressitaso korkealla. Jos päivä on huono, suuntaan suosiolla teistä muodostuvan lauman kanssa metsään, sillä te autatte minut huonojen päivien yli. Myönnän itselleni jälleen luvan olla asettamatta teille koulutuksellisia tai kilpailullisia tavoitteita. Päätän nauttia enemmän yhdessä tekemisen matkasta kuin määränpään pikkutarkasta tavoittelusta. Lupaan teille myös yksilöllistä aikaa ja sen, etten arvota teitä rakkausjärjestykseen sen mukaan mitä te olette tulosmielessä elämänsä aikana saavuttaneet. Olette kaikki tärkeitä, rakkaita, arvokkaita ja omalla tavallanne opettavaisia. Jopa sinäkin Pawel, sinä jos kuka.

full-3